Kirjoitin 9.5.2008 mielenkiintoisesta keissistä, jossa Ilta-Sanomat oli haastettu oikeuteen kuvavarkaudesta, eli tekijänoikeusrikkomuksesta, (lue koko keissi tästä). Jutun R07/10687 pääkäsittely oli määrätty huomiseksi Helsingin käräjäoikeuteen, mutta tänään saamani tiedon mukaan asiassa on saavutettu asianosaisten välillä sovinto toissapäivänä 25.8.2008 ja rikostapaus on jätetty myös syyttäjän osalta sillensä.

Ehdinkin jo ihmetellä miten näin päivänselvää juttua ei saada sovituksi, vaan lehti puskee täysillä kohti varmaa tappiota. Jutun alkuvaiheessa Ilta-Sanomat kaiken lisäksi uhkaili kuvan ottanutta henkilöä lakiosastollaan (”Se tulee olemaan pitkä prosessi ja yhteydessä ollaan Ilta-Sanomien lakiosaston kautta”). Todella suoraselkäistä toimintaa siis. Sanoman leirissä ymmärretään kuitenkin tehdä loppujen lopuksi sovinto ennen nolausta oikeudenkäynnissä. Siten voidaankin olettaa, että toimituksen asiantuntemus ei ole kovinkaan merkittävää, mutta yhtiön käyttämät asianajajat osaavat onneksi asiansa.

Olen jo vuosien ajan ihmetellyt, kuinka ”joillain isoilla mediataloilla” voi olla niin suuri dinosaurus-kompleksi, että yhtiöt ovat valmiita menemään oikeuteen saakka nolaamaan itsensä, kun pieni yrittäjä tai yksityinen henkilö ei anna uhkailujen ja lakimiesarmeijan edessä periksi. Toivottavasti tässä keississä kuvaaja sai ansaitsemansa korvauksen. Sanoma selvisi tilanteesta mielestäni suhteellisen kuivin jaloin.

PÄIVITYS: Hesari oli tehnyt asiasta uutisen jo aiemmin.

Sain tänään äärimmäisen mielenkiintoisen puhelun, jossa minulle tarjottiin elämäni ensimmäistä kirjasopimusta! En ole ainakaan omasta mielestäni kirjailijatyyppiä, eikä kirjailijan ammatti ole koskaan edes käynyt mielessäni. Toteutuessaan ehdotus tarkoittaisikin mitä ilmeisimmin vain yhtä kevytrakenteista teosta, joten oikeaa kirjailijaa minusta ei ole vielä tulossa. Varsinkaan kun ehdotuksen mukaan teoksen laatimisessa olisi mukana ulkopuolinen ”kirjailijatoimittaja”, joka ilmeisesti tekisi sen oikean työn. Se siis siitä urasta…

Minulla on ollut erään mediakonsernin kanssa jo useiden vuosien ajan hieman erimielisyyttä eräästä tavaramerkistä, jonka oikeuksista on käyty erittäin värikästä kädenvääntöä kaikilla mahdollisilla osa-alueilla ja kaikissa mahdollisissa instansseissa. Ehdotus kirjadiilistä liittyykin juuri tähän keissiin. Jutun aihepiiri on kustantajan mukaan mielenkiintoinen, koska se liippaa läheltä aina niin seksikkäitä media- ja tietotekniikka-aloja ja tavaramerkitkin ovat olleet viime aikoina aikaisempaa enemmän tapetilla IPR-asioiden tullessa koko ajan merkittävämmiksi digitalisoituvassa maailmassa. Ehkä juuri tästä syystä tämä monivaiheinen tapahtumasarja voisi kiinnostaakin muutamaa lukijaa.

Puheluun työkiireiden lomassa vastattuani luulin ensin, että joku pilaili kanssani, mutta hetken keskustelun jälkeen aloin uskoa, että nyt taitaa sittenkin olla tosi kyseessä. Tarkoituksena olisi kirjoittaa virallisen aineiston ja omien kokemusteni perusteella ”Erään oikeudenkäynnin anatomia” -tyylinen tarina koko tapahtumasarjasta sekä sen kulissien takaisista tapahtumista ja tunnelmista. Tarinaa olisi tietenkin tarkoitus tukea myös lainauksilla keissin virallisista asiakirjoista, joista saakin irti aika mielenkiintoista materiaalia. Tarinaa voisi mielestäni laajentaa myös otteilla muista tavaramerkkikeisseistä.

Näin suurten juttujen kohdalla pitää nukkua muutaman yön yli ennen päätöstä, mutta kieltämättä ajatus kiehtoo. Saisin samalla tallennettua itselleni ja jälkipolvilleni mielenkiintoisia muistelmia kirjalliseen muotoon. Joka tapauksessa tapaus on ollut niin värikäs ja täynnä yllättäviä juonenkäänteitä, että materiaalia riittää vaikka kahteen kirjaan ja yhteen elokuvaan. Pitää nyt kuitenkin vielä harkita rauhassa, sillä tapaus ei ole ollut vielä edes käräjäoikeuden käsittelyssä pääkäsittelyssä. Vähintään siihen saakka pitää joka tapauksessa odottaa. Elämme siis jännittäviä aikoja.

Pääasiassa tietotekniikasta yleensä kirjoittava Petteri Järvinen on julkaissut blogissaan erittäin osuvan kirjoituksen maahanmuuttajista ja suomalaisten suhtautumisesta heihin. Suomalaisten asenne maahanmuuttajiin poikkeaa käsitykseni mukaan muista maista siten, että täällä kukkahattutädit ja poliitikot nostavat heidät jostain syystä tärkeämpään asemaan kuin omat maanmiehensä. Nyt Helsingin leikkipuistoista on kielletty bikinien pitäminen mitä ilmeisimmin juuri maahanmuuttajien takia. Järvinen viittaa kirjoituksessaan Helsigin Sanomien artikkeliin seuraavasti.

Kaikkein uskomattomin on kuitenkin tämä lause: Meillä on paljon maahanmuuttajataustaisia, joita liian paljastavat vaatteet saattavat loukata. Ei sääntöä kuitenkaan yksin heidän takiaan ole tehty”.

Älkääs nyt kuulkaa viitsikö! Me suomalaiset pukeudumme kesällä juuri niin kuin haluamme, emmekä ota siinä huomioon sen paremmin turistien kuin maahanmuuttajienkaan mielipiteitä.

Hyvä Petteri! Veit jalat suustani.

Markkinointi & Mainonta kertoi tänään varsin mielenkiintoisesta yhteensattumasta, jossa kaksi eri lehtitaloa hakee täsmälleen samaa tavaramerkkiä lehdilleen. Kyseessä on ”Unelmakoti & Puutarha” -merkki, jota Sanoma Magazines Finland on hakenut tavaramerkiksi 12.3.2008 ja ruotsalainen LRF Media Aktiebolag parin kuukauden päästä 6.5.2008. Ruotsalaiset ovat hakeneet samalla myös merkkien ”MaalaisUNELMA” sekä ”Toivekoti & Puutarha” rekisteröintiä.

Iskelmän SM-kilpailu

Markkinointi & Mainonta uutisoi tänään lisäksi tapauksesta, jossa kiistellään Iskelmälaulun SM-kilpailun tavaramerkistä. Jutussa väitettiin tosin virheellisesti, että molemmat osapuolet olisivat hakeneet tavaramerkkiä. Todellisuudessa vain Viihdetoimisto Hakkivox Oy on 8.5.2008 hakenut rekisteröintiä tavaramerkille ”SM-Iskelmä Laulukilpailu VOX”. Näin ollen Extra Viihde Oy ei käsittääkseni omista tunnukseen oikeuksia, koska edes hakemusta ei ole vireillä eikä merkki ole käsittääkseni myöskään vakiintunut. Hakkivox on tehnyt asiasta tutkintapyynnön Vantaan poliisille, koska Extra Viihde järjestää 16. – 20.7.2008 Iskelmälaulun SM-kilpailut.

Keskisuomalainen-lehti uutisoi jo viime viikolla, että Hakkivox vetoaa tutkintapyynnössään aikaisempaan oikeuteensa vuonna 2006 rekisteröidyn aputoiminimen perusteella. Yhtiön omistaja Lexa Mikkola on tuolloin rekisteröinyt aputoiminimen ”PRO iskelmä-laulun avoimet SM-kilpailut”. Lisäksi Mikkolan Hakkivox on rekisteröinyt aputoiminimen ”SM-Iskelmä Laulukilpailu VOX” 5. toukokuuta 2008 ja hakenut tavaramerkkiä lähes samaan aikaan.

Asiasta tänään uutisoineen Markkinointi & Mainonta -lehden mukaan molemmat osapuolet olisivat hakeneet tavaramerkkiä Iskelmän SM-kilpailuille. Todellisuudessa osapuolista vain Hakkivoxilla on tällä hetkellä vireillä hakemus tavaramerkin rekisteröinnille. Mukana sopassa on kuitenkin myös Extra Viihteen ”konsernikumppani” Blue Magnum.

Asiaa mutkistaa kuitenkin huomattavasti riihimäkeläisen Blue Magnum -yhtiön 6. maaliskuuta jättämä hakemus tavaramerkin “Iskelmälaulun SM” rekisteröinnille, koska tämä hakemus on aikaisempi kuin Hakkivoxin hakemus. Hakkivoxin tulee siksi kyetä näyttämään joko oman tavaramerkkinsä aikaisempi vakiintuminen tai osoittaa Blue Magnumin hakeneen tavaramerkkiä tietoisena siitä, että merkki oli ollut jo aiemmin Hakkivoxin käytössä.

Sain tänään lukea eräästä varsin pöyristyttävästä tapauksesta, jossa taiteilijaksi itseään nimittävä rikollinen nimeltä Guillermo Vargas Habacuc sitoi kadulta kaappaamansa kulkukoiran lyhyen naruun taidegallerian nurkkaan ja antoi sen hiljalleen nääntyä nälkään ”taidefriikkien” katsellessa vieressä tunteettomana.

Kuvamateriaalia sairaasta tempauksesta löytyy esimerkiksi tästä. Nyt tuo eläinrääkkääjä on vieläpä kutsuttu ”esiintymään” uudelleen. Nyt sinäkin voit yrittää estää rikoksen tapahtumisen uudelleen allekirjoittamalla tämän adressin.

Veikkaan, että ”taiteilija” on kotonaan käsi housuissa miettinyt galleriassa viruvaa viatonta koiraa ja saanut tilanteesta sairasta nautintoa. Mitä luultavimmin Guillermo Vargas Habacuc on koiran kuoleman jälkeen käynyt vielä raiskaamassa luontokappaleen, jotta saisi ”teoksestaan” mahdollisimman suuret kiksit. Tämä on ilmeisesti nyt sitä korkeakulttuuria? Silmä silmästä, hammas hampaasta -periaatteella kyseinen taiteilija tulisi haudata elävältä siten, että arkussa on webkamera, jonka lähetystä voi katsoa samassa taidegalleriassa punaviiniä hörppien.

Video

ja toinen

Jos joku asia on joskus vituttanut, niin tämän videon sisältö. Se kertoo jotain varsin olennaista kiinalaisista ja heidän suhtautumisestaan viattomiin luontokappaleisiin. Tässä tapauksessa kiduttajille olisi paikallaan silmä silmästä hammas hampaasta -rangaistus, eli nahka pois ja sen jälkeen hypitään pään päällä ja sirotellaan vielä kilo suolaa lihaksille. PS: Video ei ole heikkohermoisille. Lisätietoa: http://www.peta.org/.

Pledge to go fur-free at PETA.org.

Aiheeseen liittyen todettakoon, että en missään nimessä hyväksy turkistarhausta Suomessakaan, mutta luontoaktivistit itse ovat aiheuttaneet Suomen luonnolle paljon turkistarhausta enemmän tuhoa päästämällä minkkejä luontoon. Lisätietoa suomalaisten ”aktivistien” ja ”Eläinten vapautusrintaman” harjoittamasta luontoterrorismista löytyy tästä ja tuore esimerkki tästä.

Kolmen vuoden takainen Ravintola Lehtovaara -keissi on saamassa jatkoa, kun Helsingissä sijaitseva Ravintola Nuevo Latino on suivaantunut Eat.fi -nettisivustolle kirjoitetusta kritiikistä. Bloggaaja Mikko Eerola (blogi) kävi latinoystäviensä kanssa tutustumassa latinoravintolan antiin eikä pitänyt kokemastaan. Tässä suora lainaus (via. Digitoday) kyseisestä kirjoituksesta.

– Suomalais-eteläamerikkalaisen seurueemme tuomio: ruoka oli maukasta (etenkin churrasco) mutta ylihintaista. Tarjoilijat eivät osanneet hommaansa eivätkä puhuneet suomea tai espanjaa. Eivät myöskään tunteneet listan ruokia tai juomia vaan selittelivät jotain ympäripyöreää kun naapuripöydissä kyseltiin annoksista/drinkeistä. Etenkin ranskalainen miestarjoilija oli ylimielinen ja töykeä. (Lasku, per henkilö, ilman alkoholia, oli noin 55 €).

Erityisen naurettavan tapauksesta tekee Nuevo Latino -ravintolan osalta se, että ravintolan edustaja Pertti Cestoni on myöntänyt käskeneensä kirjoittajaa lopettamaan ravintolasta kirjoittamisen (lue sähköposti tästä) ja lisäksi ottanut yhteyttä jopa kirjoittajan vaimon työpaikalle Perun suurlähetystöön. Uskomatonta toimintaa. Mikko Eerola ihmettelee itsekin kohua Digitodayn keskustelussa, sillä hän antoi ravintolan ruoalle neljä tähteä viidestä.

On outoa että ravintoloitsija suuttuu arvostelusta jossa ruokaa itse asiassa kehutaan. Jos asiakas kokee saaneensa huonoa palvelua, ei kokemusta muuteta positiiviseksi uhkailulla.

Todellisuudessa koko juttu olisi hautautunut huomaamatta nettikritiikin mereen, ellei ravintolan edustajat olisi itse nostaneet hurrikaania vesilasissa. Digitodaylle Cestoni totesi, että tarjoilijan arvosteleminen töykeäksi on jo henkilökohtaista ja hän viittaa kyseisen kritiikin olevan yrityksen sabotointia. Ravintolan edustajat ovat siis menneet pahan kerran metsään á la Ravintola Lehtovaara. Mikko Eerola käsittelee asiaa blogissaan seuraavasti.

Sähköpostissa lainattiin edellämainittuja kirjoituksiani ja syytettiin minua ravintolan mustamaalaamisesta. Ravintolan edustaja uhkasi minua oikeustoimilla mikäli en lopettaisi ravintolan mustamaalaamista. Lisäksi asiaan vedettiin mukaan täysin syytön perulainen vaimoni, ja todettiin että minun pitäisi ymmärtää toimia fiksummin kun kyseessä on Peruakin edustava ravintola.

Itse olisin tuskin koskaan vahingossakaan eksynyt kyseiseen ravintolaan, mutta kritiikistä nousseen kohun perusteella kommentit ovat osuneet varsin arkaan paikkaan ja kritiikki lienee siten oikeansuuntaista. Ravintolan toiminnasta on helppo tehdä johtopäätös, että Nuevo Latino ei takuulla ole käymisen arvoinen paikka. Ihmettely on hyvä päättää Eerolan sanoin: Varokaa Nuevo Latinoa.

Lisää aiheesta esimerkiksi Pinseri, Kulutusjuhla, Nettiapina, Sami Kuusela, Visa Kopu, Erkka Piirainen ja tietenkin Google.