Maakuntauudistus romuttaisi pienten kuntien vaikutusvallan – myös Pirkanmaalla

Marinin hallituksen sote-esitys tulisi toteutuessaan romuttamaan suomalaisten hyvinvointia tavalla jollaista ei ole koskaan aiemmin nähty. Tässä kirjoituksessa ei käsitellä yksityisten sote-palvelujen alasajoa, sote-asiantuntijoiden kritiikin järjestelmällistä sensurointia tai kansalaisten jakamista kahteen sotekastiin varallisuuden perusteella, vaan nyt keskitytään sote-pakettiin liittyvään kuntien vaikutusvallan katoamiseen maakuntauudistuksen myötä.

Mikäli erityisesti keskustan ajama maakuntauudistus joskus toteutuu, menettävät pienet kunnat viimeisetkin mahdollisuudet vaikuttaa omien kuntalaistensa sote-asioihin. Pienet kunnat eivät jatkossa kykenisi vaikuttamaan asioihin edes yhdessä toimien, kun maakunnan keskuskaupungilla olisi yli puolet edustajista ja siten vaikutusvallasta. Minun on vaikea ymmärtää hallituspuolueiden kiimaa ajaa uudistusta, joka vie maakuntien äänestäjiltä ja poliitikoilta merkittävästi vaikutusvaltaa keskuskaupungeille.

Suomen kunnista 59 on jäämässä aluevaltuustoissa ilman yhtään paikkaa. Niistä seitsemän on Pirkanmaalla.

Kyllä, luit aivan oikein.

Ajatuspaja Toivon aluevaltuustoselvitys kertoo, että vuoden 2017 kuntavaalien tulosten perusteella jopa 59 pientä kuntaa olisi jäämässä ilman yhtään aluevaltuutettua. Tämä johtuu siitä, että nykyisistä kuntayhtymistä tuttuja äänivaltaleikkureita ei käytettäisi valittaessa uudet valtuutetut suoralla maakuntavaalilla. Näin ollen maakunnan suurin kaupunki saisi kokonsa mukaisesti eniten ääniä ja päätösvaltaa. Monissa aluevaltuustoissa keskuskaupunki saisi enemmistön, jolloin se voisi itse päättää muidenkin kuntien asioista välittämättä mitä muut kunnat ovat asioista mieltä ja mikä olisi niiden asukkaiden etu.

Kuudessa maakunnassa keskuskaupungin väkiluku on yli puolet maakunnan väkiluvusta ja viidessä yli 40 prosenttia. Ainoastaan Päijät-Hämeessä, Kainuussa ja Etelä-Karjalassa edes yksi paikka on jokaisen kunnan ulottuvilla. Eniten nollan aluevaltuutetun kuntia olisi edellisten kuntavaalien perusteella Pohjois-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Pirkanmaalla seitsemän kuntaa jäisi ilman valtuustopaikkaa. Seitsemän! Mitä näiden kuntien keskustavaikuttajat mahtavat ajatella puolueensa kärkihankkeesta, joka veisi kunnalta ja sen poliitikoilta vaikutusvallan kunnan omiin sote-asioihin? Se olisi mielenkiintoista tietää.

Maakuntauudistuksen toteutuessa Pirkanmaan aluevaltuustossa istuisi 79 valtuutettua, eli ehdokkaita maakunnan ehdokaslistaan voisi ottaa 98 per puolue. Tampere saisi kokonsa perusteella 42 valtuustopaikkaa, eli 53 prosenttia. Toisin sanoen Tampere voisi tehdä koko maakunnan sote-päätökset yksin muita kunnista välittämättä. Tämä ei nykyisin esimerkiksi Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä ole mahdollista.

Pirkanmaalla kokonaan ilman valtuustopaikkaa jäisivät Ruovesi, Urjala, Vesilahti, Punkalaidun, Kuhmoinen, Kihniö ja Juupajoki. Enintään yhden valtuustopaikan saisivat Mänttä-Vilppula, Orivesi, Virrat, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Parkano ja Pälkäne. Lempäälä saisi aluevaltuustoon kolme valtuustopaikkaa.

Kuten edellä jo totesin, keskuskaupungin ulkopuoliset kunnat eivät voisi edes yhdessä tuumin mitään keskuskaupungin enemmistölle, jonka turvin päätöksenteko olisi yksin yhden kunnan/kaupungin hallinnassa. Lienee selvää, että tällaisen tilanteen myötä päätöksenteossa painotettaisiin keskuskaupungin etuja esimerkiksi palveluverkon kehittämisessä. Tampereella on tuskin kovin suuria intressejä parantaa vaikkapa Lempäälän, Oriveden tai Vesilahden sote-palvelujen saatavuutta.

Maakuntavaaleissa ehdokkaat asetettaisiin luonnollisesti puolueiden toimesta, mutta listojen sisällä ehdokasjoukko painottuisi väkisinkin keskuskaupungin suuntaan ja se vaikuttaisi osaltaan valittavien järjestykseen. Vaikutusta korostaisi se, että kuntalaisilla on luontainen taipumus äänestää oman kunnan ehdokasta. Sellaista tilannetta ei tulla näkemään, että jokin puolueista painottaisi ehdokaslistaansa laatiessaan reuna-alueiden ehdokkaita keskuskaupungin ehdokkaiden kustannuksella. Jopa vappusatanen toteutuu ennen kuin niin tapahtuu.

Oli Sanna Marinin hallituksen sote-uudistuksen sisällöstä mitä mieltä tahansa – ja sehän on silkkaa höttöä – edes hallituspuolueiden ei pitäisi ohittaa tosiseikkaa, että SDP, Vihreät, RKP, Vasemmistoliitto ja erityisesti Keskusta ovat nyt tekemässä uudistusta, jossa kuntien päätösvalta ohjataan yksinomaan keskuskaupungeille. Sote- ja maakuntauudistuksen toteutuessa kehyskunnilla ei olisi enää mahdollisuutta vaikuttaa oman kuntansa ja kuntalaistensa asioihinsa. Jokainen voi vapaasti pohtia tulisiko tämä uudistus parantamaan vai heikentämään pienten kuntien sosiaali- ja terveyspalveluja.

Sitä kannattaa miettiä ennen kuntavaaleja.

Kolumni: Suomi tarvitsee sylttytehdaslain

Suomea on pidetty kautta vuosikymmenten yhtenä maailman vähiten korruptoituneista maista, mutta parissa vuodessa kulissit ovat kaatuneet monin tavoin. Poliittisia virkanimityksiä ja muuta rakenteellista korruptiota paljastuu jatkuvasti, eikä yhteiskunnan varojen väärinkäyttö ole sekään harvinaista edes valtionhallinnon korkeimmalla tasolla. Tilanne rapauttaa ahkerien veronmaksajien luottamusta siihen, että heidän verorahojaan käytetään valtion toimesta vastuullisesti ja tehokkaasti.

Voimme perustellusti olettaa, että valtiontalouden tarkastusvirastossa ja Business Finlandin Yhdysvaltojen haarassa paljastuneet rahasotkut olivat vain jäävuoren huippu. Molemmat paljastuivat median, eli vallan vahtikoiran, ansiosta. Verorahojen valvontaa ei kuitenkaan pitäisi sälyttää yksin median harteille, kuten nyt on tapahtunut. VTV:n tulisi olla virkamiesten kumppanin sijaan räksyttävä vahtikoira. Virasto on kuitenkin vähentänyt järjestelmällisesti valtionhallinnon rahankäytön tarkastuksia, eli siltä on poistettu toiminnassa tarvittavat kynnet ja sille on pantu kuonokoppa.

Suomessa olisi nyt syytä käynnistää perusteellinen selvitystyö julkisen sektorin rahankäytöstä, sillä hyssyttelyn ja peittelyn aika on ohi. Massiivista selvitystyötä tulisi nopeuttaa osallistamalla siihen virkamiehiä. Tarvitsemme sylttytehdaslain, joka alentaa henkilöiden kynnystä paljastaa tiedossaan olevia väärinkäytöksiä ja niihin liittyvää aineistoa. Lisäksi paljastaja itse selviäisi pienemmällä seuraamuksella, vaikka hän olisi ollut mukana väärinkäytöksissä. Lain tarkoitus olisi ehkäistä korruptiota ja petoksia sekä parantaa rikkomuksia paljastavien henkilöiden suojaa.

Suomessa ei tällä hetkellä ole yleistä väärinkäytöksistä ilmoittajien suojaa koskevaa lainsäädäntöä. EU-direktiivin mukainen sylttytehdaslaki voisi toteutuessaan säästää veronmaksajien rahoja hyvinkin paljon julkisella sektorilla, jossa liikkuu valtavia rahasummia. Lain vaikutuksista suurin olisi kuitenkin ennaltaehkäisevä. Suomalaiset veronmaksajat ansaitsevat saada sylttytehdaslain voimaan nopeasti.

Jocka Träskbäck
yrittäjä, valtuutettu (kok.)
Lempäälä

Tämä kolumni on julkaistu Tamperelainen-lehdessä 28.4.2021.

Podcastien ilosanomaa vuodelta 2005 – markkina ei ollutkaan vielä valmis läpimurtoon

Podcastit ovat betonoineet viimein asemansa myös suomalaisessa mediakentässä, mikä on hieno asia. Nykyisin jokainen tietää mitä podcast tarkoittaa, mutta 16 vuotta sitten tilanne oli hieman toinen. Kävin läpi vanhoja lehtileikkeitä, joista löytyi muutama mielenkiintoinen artikkeli vuosilta 2005-2007. Tuolloin levitimme podcastien ilosanomaa, mutta myöhemmin kuitenkin selvisi, että suomalaiset eivät tuolloin olleet vielä valmiita uuden mediamuodon läpimurtoon. Siksi päätimme tuolloin jättää podcastit toistaiseksi ja keskittyä niiden sijaan videosisältöihin ja videopodcasteihin. Jälkikäteen arvioituna päätös oli tuossa tilanteessa aivan oikea.

(Kuvassa Sunrise Avenue Staran videopodcast-haastattelussa Tammerfesteillä heinäkuussa 2007)

Staran videopodcasteja tehtiin yhteistyössä Nokian matkapuhelinten kanssa, sillä Staran sisällöt olivat sisäänrakennettuna esimerkiksi jokaisessa N95 ja N8 -puhelimessa. Videot saivatkin välitömästi suuren suosion, vaikka mobiilivideoiden markkina oli tuolloin vasta kehittymässä ja laitteita niiden mobiiliin lataamiseen ja katsomiseen ei ollut vielä juurikaan markkinoilla. Yhteistyö Nokian kanssa toimi Staran sisällöille täydellisenä vetoapuna. Nyt onkin hyvä tilaisuus kiittää Nokiaa luottamuksesta ja hedelmällisestä yhteistyöstä mobiilivideoiden kehitystyössä.

Maaliskuussa 2006 tehdessämme vielä äänimuotoisia podcasteja kehitimme Staraan aivan uudenlaisen podcast-palvelun, jossa julkkikset kykenivät tekemään faneilleen podcasteja soittamalla kännykällä tiettyyn numeroon. Mukana olivat muun muassa Popstars-voittajayhtye Jane, rockyhtye Technicolour ja ruotsalainen teinitähti Amy Diamond, jotka soittelivat kuulumisiaan suoraan tien päältä kännykällä ja tiedostot julkaistiin sen jälkeen Starassa fanien iloksi. Teknisesti palvelu toteutettiin Memorandum International Oy:n kanssa yhtiön kehittämällä mprec.com-teknologialla.

Kirjoitan tämän blogipostauksen, koska arkistoja skannatessa tuli eteen vuodelta 2005 lehtileikkeitä, jotka valottavat hyvin miten suomalaisia käyttäjiä yritettiin tuolloin saada podcastien käyttäjiksi. Tosin ratkaisevat 10 vuotta etuajassa, koska uuden mediamuodon omaksuminen ottaa aina aikaa eikä podcastien langattomaan lataamiseen sopivia mobiileja päätelaitteitakaan ollut vielä tuolloin markkinoilla. Noilta ajoilta on yhä tallessa muun muassa domainit podcast.fi ja vodcast.fi, joille pitänee keksiä lähiaikoina jotain tehokasta käyttöä.

KAUPPALEHTI 25.10.2005

UTAIN 10.11.2005

AAMULEHTI 23.11.2005

TIETOKONE 7.10.2005

MUSIIKKI & MEDIA 2007

Suomeen tarvitaan sylttytehdaslaki – ryhtiliike veroeurojen käyttöön

Olemme viime viikkoina saaneet lukea ahkerien suomalaisten työllään ansaitsemien verorahojen räikeistä väärinkäytöksistä, joiden paljastumisessa medialla on ollut erityisen merkittävä rooli. Tämä rooli vallan vahtikoirana toki kuuluu medialle ja tutkiville journalisteille, mutta yksin niiden niskoille sitä ei pitäisi sälyttää. Siihen tarkoitukseen on aiemmin perustettu valtiontalouden tarkastusvirasto VTV, joka on nyt – uskomatonta kyllä – tämän kohun keskiössä johtajansa peräti 60 000 euron epäiltyjen väärinkäytösten takia. Veronmaksajien rahoilla oli ostettu muun muassa stailausta, sokerointia ja kampaamopalveluja.

Kohun myötä on paljastunut, että väärinkäytöisistä epäilty johtaja on tehnyt töitä, että valtiontalouden tarkastusvirasto vähentäisi ydintehtäväänsä, eli tarkastuksia. Lisäksi vähentyneiden tarkastusten raportteja on peukaloitu ja totuutta vääristelty. Ei liene perusteetonta olettaa, että sormien läpi on mennyt miljoonien eurojen väärinkäytöksiä eri tahoilla. Suomen Kuvalehden mukaan yksin Business Finlandin jenkkiyhtiön naishenkilö kadotti noin neljä miljoonaa euroa (4,8 miljoonaa dollaria), jotka hän käytti muun muassa perheensä 100 000 euron luksuslomaan Pariisissa ja Monacossa. Haluatko sinä, että sinun veroeurojasi käytetään näin?

En minäkään.

Entä kuvitteleeko joku, että nyt paljastuneet olisivat vain yksittäistapauksia?

Tuskin kukaan.

Toivon olevani väärässä, mutta en voi välttyä ajatukselta, että suomalaiseen julkiseen sektoriin on mahdollisesti päässyt pesiytymään ripaus väärinkäytösten kulttuuria. Koska tällainen mahdollisuus on tuoreiden paljastusten myötä olemassa ja kyse on paitsi tärkeästä periaatteesta myös suurista rahoista, tulee asia selvittää perinpohjin koko julkisessa sektorissa sairaanhoitopiirejä ja virastoja myöden. Suoraselkäisten poliitikoiden tulee nyt kääriä hihat, sillä hyssyttelyn ja peittelyn aika on ohi. Jokainen journalistien paljastama väärinkäytös on virhepiste omalle valvonnalle.

Ensimmäisenä tulee perata pohjia myöden nyt esiin tulleiden laitosten toiminta ja sen jälkeen siirtyä seuraaviin. Tätä massiivista selvitystyötä olisi mahdollista nopeuttaa melko yksinkertaisella tavalla, joka tuli mieleeni Tere Sammallahden ihmeteltyä Twitterissä miksei meillä ole whistle blower -lakeja. Sammallahti osui napakymppiin. Miksei?

Suomeen tarvitaan nyt sylttytehdaslaki, jolla helpotetaan verovarojen väärinkäytön paljastamista organisaation sisältä käsin. Ajatuksena on, että ilmiantaja selviää pienemmällä rangaistuksella tai jopa kokonaan ilman rangaistusta, vaikka olisi ollut tapahtumissa osallisena. Vertailukohtaa voidaan hakea kilpailulain 14 §:stä, jossa kartellin paljastaja selviää jopa kokonaan ilman seuraamusmaksua. Tätä samaa perusperiaatta voitaisiin nähdäkseni soveltaa sylttytehdaslaissa. Tällainen lakiin kirjattu väline helpottaisi jo tehtyjen väärinkäytösten paljastumista ja ennen kaikkea ennaltaehkäisisi tulevia väärinkäytöksiä.

Kilpailulaki 14 § 1 momentti Elinkeinonharjoittajalle ei määrätä seuraamusmaksua, jos tällaiseen kilpailunrajoitukseen osallinen elinkeinonharjoittaja toimittaa yrityslausunnon sekä tietoja ja todisteita, joiden perusteella Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi toimittaa 35 tai 36 §:ssä tarkoitetun tarkastuksen.

Oikeusprosessin lisäksi on tärkeää suojella väärinkäytösten paljastajaa esimerkiksi henkilöllisyyden paljastumiselta tämän niin halutessa sekä mahdollisilta kostotoimilta esimiesten tai paljastettujen henkilöiden taholta. Vaikka kannatan yrityksissä irtisanomisen helpottamista tärkeänä työllisyystoimena, tulisi julkisella sektorilla estää väärinkäytökset paljastaneeseen kohdistuvat kostotoimet. Kiinni jääneillä voi nimittäin olla motiivi sellaisiin toimiin tavalla tai toisella. Samalla tulee luonnollisesti varmistaa, ettei tätä mahdollisuutta käytetä perättömiin ilmiantoihin.

Suomesta ei pidä tehdä valvontayhteiskuntaa tai uutta Itä-Saksaa, mutta julkisen sektorin rahankäytön nyt paljastuneet härskit väärinkäytökset olisivat voineet paljastua jo aiemmin, jos siihen olisi ollut laissa tällainen instrumentti. Kun valtiontalouden tarkastusvirasto on viime vuosina järjestelmällisesti rampautettu sen oman johtajan toimesta ja lisäksi eduskunnan tarkastusvaliokunta on viitannut kintaalla sille ilmaisulle huolelle, ei verovarojen valvontaa voida sysätä yksistään tutkivien journalistien ja eduskunnan tilintarkastajien harteille. Nyt lakiin tarvitaan tukea valtionhallinnon sisäisille whistle blowereille, jotka voivat säästää meidän veronmaksajien rahoja hyvinkin paljon.

Tarvitaan siis ryhtiliike.

JockaTV: Järvisydämen yrittäjä Markus Heiskanen haastattelussa

Olen aina pyrkinyt tutustumaan poikkeuksellisen rohkeisiin ja innovatiivisiin yrittäjiin, jotka eivät halua asettua muiden määrittelemään muottiin ja uskaltavat toteuttaa unelmiaan usein valtaviakin taloudellisia riskejä kaihtamatta. Eräs heistä on Hotel & Spa Resort Järvisydämen primus motor Markus Heiskanen. Katso video alta.

Kävin tapaamansa lukuisia kertoja palkittua Heiskasta nyt toistamiseen. Edellinen vierailu tapahtui vuonna 2015, kun järvikylpylä oli vielä rakenteilla. Yrittäjän visio alkoi kuitenkin jo silloin näkyä selvästi, eikä sen toteuttamisessa haluttu nähdä rajoitteita. Matkan varrella oli esteitä, mutta kylpylä valmistui vuonna 2017. Sittemmin Järvisydämestä on kasvanut ikonisen aseman saanut lomakohde, jossa missit ja julkkikset viihtyvät ja josta he somettavat peukalot hellänä. Syystäkin.

Oheisella videolla tutustutaan Järvisydämeen ja kuullaan yrittäjän mietteitä tähän mennessä toteutuneista hankkeista. Tällaista luovaa hulluutta sen positiivisessa mielessä harvoin näkee yhdistettynä suureen yrittäjäriskiin. On upeaa nähdä, että erittäin kova työ ja valtava riskinotto näyttää tuottavan tulosta. Vahva suositus Järvisydämelle, jonka asema kotimaan matkailukohteena tulee jatkossa vain kasvamaan, kun uudet suunnitelmat saadaan maaliin. Valtava hatunnosto Heiskaselle ja hänen koko tiimilleen Järvisydämeen.

Siellä on ihmisen hyvä olla.

Veikkauksen monopoli saattohoidossa – oikeudelliset perusteet eivät täyty

Kilpailu- ja kuluttajavirasto esitteli tänään Veikkauksen selvityksensä loppuraportin. Se vahvistaa, että Veikkaus ei ole ehkäissyt monopolin edellyttämällä tavalla peliongelmia eikä Veikkaus siten ole täyttänyt kansalliselle monopolille asetettuja oikeudellisia edellytyksiä. Tilanteen korjaamiseksi virasto esitteli mielestäni päälleliimattuja keinoja, kuten ”rahapelipoliittisen ohjausjärjestelmän rakentamista sykliseksi, jolloin eri toimenpiteiden vaikutuksia seurataan ja tehokkaita keinoja etsitään aktiivisesti kokeillen”. Käytännössä ei siis tehdä mitään.

Lue myös: Veikkauksen monopolin purkamisella positiivisia vaikutuksia (12.8.2019)

Olin paikalla lehdistötilaisuudessa, jossa virasto esitteli synkkiä graafeja suomalaisten ongelmapelaamisesta, mutta peliongelmien ehkäisemiseen ei esitetty yhtään tehokasta ratkaisua, vaan samaan pään silittämistä kuin aiemminkin. Suomessa suuri joukko pelaajia tuhlaa rahojaan jopa tuhansia euroja kuukaudessa (esimerkissä 6 000 euroa/hlö/kk) yhteen ja samaan peliin, ei kyse ole enää viihdepelaamisesta. Suomessa on yksi maailman tiukimpia pelimonopoleja, mutta silti meillä hävitään neljänneksi eniten rahaa per koko maailmassa. Veikkauksen monopolin voidaan siis perustellusti todeta epäonnistuneen rajusti päätehtävässään.

Lue myös: Veikkauksen monopoli aikansa elänyt (26.10.2019)

Nyt ongelmapelaajille kaavaillaan lähetettäväksi viestiä pelaamisensa määrästä, mutta ei mitään sen konkreettisempaa. Mitä luulet, lopettaako sähköposti tai tekstiviesti peliriippuvaisen ihmisen ongelmakierteen? Niinpä. Tehokkain keino vähentää ongelmapelaamista olisi siirtyä Ruotsin mallin mukaisesti tiukkaan lisenssijärjestelmään, jossa peliongelmiin voidaan puuttua tehokkaasti ja tuotot saadaan valtion budjettiin myös ulkomaisilta yhtiöiltä. Kysyin itse lehdistötilaisuudessa onko virasto arvioinut lisenssijärjestelmään siirtymisen vaikutuksia Ruotsin mallin mukaisesti. Tässä saamani vastaus.

”Nyt halutaan ottaa yksi askel kerrallaan ja ikään kuin ensimmäinen askel viraston mukaan on, että tämä nykyinen järjestelmä täytyy saada ensin kuntoon ja toimimaan. Katsotaan ensin ne opit ja kokemukset, joita saadaan hyvin toimivasta monopolijärjestelmästä. Vasta sen jälkeen on järkevää ruveta miettimään jatkotoimenpiteitä. Katsotaan rauhallisesti, että mihin nämä toimenpiteet ensin johtavat.”

Suomessa ei siis haluta jatkossakaan ehkäistä peliongelmia tehokkaasti, koska Veikkaus haluaa pitää monopolinsa peliongelmaisten suomalaisten kustannuksella. Myös jatkossa mummot saavat siis vapaasti pelata eläkkeensä ja nuoret miehet pikavippivelkansa Veikkauksen pelikoneisiin. Itse näen, että monopolin lakkauttaminen ja lisenssijärjestelmään siirtyminen olisi tässä tilanteessa ainoa aidosti tehokas keino rajoittaa ongelmia. Silloin ulkomaiset peliyhtiöt saataisiin tiukan sääntelyn piiriin ja niiden pelituotoista saataisiin osuus jaettavaksi suomalaisille yhteisöille toisin kuin nyt. Ja ennen kaikkea silloin Veikkaus voisi tarjota pelejään myös kansainvälisille markkinoille.

Aamulehti 26.10.2019

JockaTV: Tapahtuma-alan ahdinko pahenee – artisteilta rajua kritiikkiä hallitukselle

Facebook-livessä pohdin tänään (16.2.2021) tapahtuma-alan ahdinkoa, josta Marinin hallitus on vähät välittänyt jatkuvista lupauksistaan huolimatta. Nyt myös artistit ovat viimein heränneet huomaamaan miten härskisti vasemmisto on käyttänyt heitä hyväkseen. Paula Vesalan, Mikko Kivisen ja Hans Välimäen viime päivien kommentit ovat nostaneet esiin hallituksen jatkuvat katteettomat lupaukset.

Katso video alta ja lue aikaisempi kirjoitukseni ”Tapahtuma-ala jätettiin yksin – hallitus ei ymmärrä seurauksia” viime vuoden syyskuulta.

Lasten maksuttomiin harrastuksiin merkittävä panostus Lempäälässä

Lasten harrastustoiminnan tukeminen on paras tulevaisuusinvestointi. Niin kirjoitin äskettäin Tamperelainen-lehden kolumnissani. Nyt saimme kunnanhallituksen kokouksessa tiedon, että tavoite on ottanut Pirkanmaalla merkittävän askeleen eteenpäin. Yksitoista kuntaa saa nimittäin opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustuksen niin sanotun Suomen mallin toteuttamiseksi. Toisin sanoen rahallista tukea lasten maksuttomiin harrastuksiin. Lempäälään tulee maakunnan suurin potti, peräti 298 000 euroa. Tuki edellyttää kunnalta 20 prosenttia omaa rahoitusta, joka ei varmasti tule muodostamaan ongelmaa.

Lempäälässä hankkeen nimeksi on valittu Harrastava koululainen ja nyt myönnettu tuki tulee käyttää kevätlukukauden aikana, eli 5. kesäkuuta 2021 mennessä. Hankkeen tavoitteena on luoda kaikille koululaisille monipuolisia ja maksuttomia mahdollisuuksia harrastaa koulupäivän yhteydessä. Suunnittelussa ja toteutuksessa halutaan osallistaa sekä koululaisia että heidän vanhempiaan parhaan mahdollisen lopputuloksen saamiseksi. Harrastukset on tarkoitus järjestää ensisijassa monitoimikerhoina koululla. Kirjoitin taannoin siitä, että mailan puristaminen saa lapset ja nuoret usein luopumaan harrastuksista. Tässä hankkeessa tulee mielestäni mennä rento matalan kynnyksen höntsyily edellä.

Lue myös: Lasten harrastukset ovat tulevaisuusinvestointi (2.12.2020)

”Harvoin tulee ajatelleeksi miten tärkeä rooli harrastuksilla on lasten ja nuorten mielenterveysongelmien, syrjäytymisen ja yksinäisyyden ehkäisyssä. Puhumattakaan siitä miten harrastukset saavat lapset ja nuoret tuntemaan olevansa aktiivinen osa heitä ympäröivää yhteisöä. Yhteisöä, jossa heidät tunnetaan, heidän tapaamistaan odotetaan ja heidät otetaan innolla mukaan yhteiseen toimintaan.”

Itse katson hankkeen merkittävimmäksi pitkän aikavälin hyödyksi sen, että lapsilla on tilaisuus tutustua harrastuksiin, joihin he eivät ehkä normaalisti tulisi koskaan tutustumaan. Se voi sytyttää koko loppuelämän kestävän kipinän ja harrastamisen ilon, jolla on vaikutusta hyvinvointiin monin tavoin. Lempäälän kunnan kanssa käytännön toteutuksessa on mukana laaja joukko kolmannen sektorin toimijoita, jotta yhteistyö olisi mahdollisimman kattavaa ja laajaa. Mukana ovat muun muassa yleisurheilua, tennistä, jääkiekkoa, jalkapalloa, pyöräilyä, thaiboxingia, ampumista, vapaapalokuntaa, runoutta, teatteria ja partiotoimintaa tarjoavia yhdistyksiä sekä seurakunta.

TikTok on nuorille myös merkittävä uutismedia – medialukutaitoon panostettava

Sosiaaalisen median aikakaudella somepalvelujen kehitys on nopeaa, ja erityisesti somenatiivien lasten ja nuorten vanhempien on usein hankala pysyä perässä instojen, snäppien ja tiktokien ristitulessa. Jättisuosioon maailmalla noussut kiinalainen TikTok on vanhempien keskuudessa vielä melko heikosti tunnettu sovellus, vaikka sen käyttäjämäärä on erittäin merkittävä myös suomalaisnuorten keskuudessa.

TikTokin perusajatus on julkaista ja levittää lyhyitä videoita, joista käyttäjät halutessaan tykkäävät. Alunperin pääosassa olivat lähinnä tanssivideot, mutta käyttäjästä riippuen ne ovat jääneet jo taka-alalle. Poikkeuksellisen TikTokista tekee sen aivan ylivertainen algoritmi, joka valitsee jokaiselle katsojalle oman videovirran juuri hänen omien mieltymystensä perusteella.

”Nuorten maailmankuva muodostuu yhä enenevässä määrin sosiaalisen median välityksellä ilman mediasisältöjä kuratoivia journalisteja.”

Supertehokkaan algoritminsä ansiosta TokTokilla on vertaansa vailla oleva kyky saada katsoja koukutettua jopa tuntikausiksi. Jos katsoja pitää tanssivideoista, saa hän niitä tuutin täydeltä. Jos taas liike-elämästä, bisnesvinkeistä ja ihmisten tunteikkaista kohtaamisista, saa hän niitä. Tilanne on sama myös muiden sisältöjen suhteen. Algoritmi tietää mitä käyttäjä ei vielä itsekään tiedä haluavansa.

TikTokia koskevissa keskusteluissa jää kuitenkin usein huomioimatta palvelun merkitys uutisvälittäjänä. Oli käyttäjän kiinnostuksen kohde sitten mikä tahansa, tarjoaa TikTok hänelle välähdyksiä ajankohtaisista uutisista. Nykyisin jo 150 maassa toimivalla palvelulla on 500 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää, joten sen merkitystä uutismediana ei tule missään nimessä väheksyä. Päinvastoin.

Valtava käyttäjämäärä mahdollistaa sen, että uutisista saa usein ensi käden tietoa nopeammin kuin uutistoimistoilta tai Twitteristä. Esimerkiksi Beirutin räjähdyksestä levisi TikTokissa kymmenittäin laadukkaita videoita jo silloin, kun perinteisissä uutismedioissa vasta laadittiin ensimmäisiä artikkeleita. Jos jonkin uutistapahtuman voi videoida, on se todennäköisesti jo TikTokissa.

”Somepalvelujen suuri käyttäjämäärä ja käyttäjien kokemattomuus tekevät niistä helpon alustan valeuutisten levittämiselle.”

Meidän aikuisten tulisi huomata, että nuorten maailmankuva muodostuu yhä enenevässä määrin ilman mediasisältöjä kuratoivia journalisteja. Tästä syystä somepalveluissa piilee myös vaaroja. Tänä syksynä TikTokissa levisi itsemurhavideo, joka päätyi myös monien lasten silmiin. Vanhempien tulisikin pitää lapset poissa somepalveluista. Itse vetäisin ikärajan vähintään 10 – 13-vuotiaisiin. Somepalvelujen suuri käyttäjämäärä ja käyttäjien kokemattomuus tekevät niistä helpon alustan myös  tahalliselle valeuutisten levittämiselle. Tulevaisuudessa myös uskottavan näköiset deep fake -videot julkisuuden henkilöistä ja poliitikoista tulevat olemaan riski tiedonvälitykselle.

Sosiaalisen median palvelut ovat tulleet jäädäkseen, joten vanhemmat eivät voi enää valita mistä nuoret uutisvirtansa hankkivat. Vanhempien ja koulujen tehtäväksi jää silloin medialukutaidon opettaminen. Merkittävään rooliin noussut medialukutaito on tarpeen niin sosiaalisissa kuin perinteisissä medioissa. 2000-luvulla kaikkeen uutisointiin tulee suhtautua terveen kriittisesti ja pohtia sisältöjen mahdollisia motiiveja. Lisäksi Yhdysvalloissa TikTokia syytettiin taannoin heikosta tietoturvasta sen kiinalaisen taustan vuoksi, mutta se onkin jo aivan toisen keskustelun paikka.

Vanhempien tärkein tehtävä on seurata mitä nuoret somessa tekevät ja keskustella nuorten kanssa avoimesti somesisällöistä ja yhteisistä pelisäännöistä. Samalla vanhemmat voivat ladata palvelun myös itselleen ja seurata mitä heidän nuorensa siellä julkaisevat. Vanhemmat voivat itsekin koukuttua esimerkiksi TikTokin videoihin vaikkapa ruoanlaitosta, tanssista, markkinoinnista tai auton fiksauksesta. TokTokin sisältökirjo on rajaton.

Uutiskoneet viritettävä sosiaalisen median aikakaudelle

JULKAISTU 6.10.2019 Viestinnässä eletään parhaillaan historiamme hektisintä aikakautta, jonka myötä vakiintuneet tavat joudutaan heittämään roskakoriin muutaman vuoden välein. Kuopion tragedian myötä ryhdyin taas kerran pohtimaan perinteisten medioiden roolia tiedonvälityksessä sosiaalisen median aikakaudella. Siinä on nimittäin vielä paljon kehittämistä.

2000-luvun alkuvuosina internetin nousu yllätti jokaisen perinteisen mediatalon housut kintuissa, mutta sittemmin tilanne on tasaantunut. Tavallisten uutispäivien käytänteet ovat toimituksilla nykyisellään hyvin hallussa, mutta mediataloilla on vielä paljon kehitettävää suurissa ja nopeatempoisissa uutistapahtumissa.

Kuopion tragediassa sosiaalisen median merkitys jäi melko vähälle, mutta niin ei välttämättä tarvitsisi olla. Perinteinen toimittajan henkilökohtaisesti paikan päällä tekemä journalismi on ja tulee jatkossakin olemaan avaintekijä, mutta kansalaisten sosiaaliseen mediaan tuottamaa sisältöä tulee jatkossa nostaa keskiöön paljon nykyistä näkyvämmin.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n kriisiraportointia käsittelevä raportti Social Media at BBC News: The Re-Making of Crisis Reporting on mielenkiintoinen paketti, jossa aihetta käsitellään monelta kantilta. Tulevaisuudessa varsinkin hektisissä uutistapahtumissa toimitusten tehtävä on perinteisen journalismin lisäksi kuratoida, faktatarkistaa, taustoittaa ja varsinkin yhdistellä sosiaalisessa mediassa julkaistua materiaalia.

Kuva: Social Media at BBC News: The Re-Making of Crisis Reporting

BBC on tästä paras esimerkki myös siksi, että se on pisimmällä sosiaalisen median valjastamisessa tutkivan journalismin välineeksi. Jotkut ehkä muistavat vielä Sudanin Khartumissa kesäkuun alussa tapahtuneen massamurhan, jossa maan armeija, poliisivoimat ja puolisotilaalliset joukot iskivät kansalaisia vastaan. Tapahtumat tallentuivat sosiaalisessa mediassa satoihin kuviin ja videoihin, joista BBC:n toimitus kokosi myöhemmin hämmästyttävän tarkan tilannekuvan tapahtumien etenemisestä hetki hetkeltä. Se oli tulevaisuuden kansalaisjournalismia parhaimmillaan.

Suomalaiset mediatalot ovat toivottavasti jo kehittämässä somesisältöjä tehokkaasti hyödyntäviä toiminnallisuuksia, sillä merkittävä uutistapahtuma ei koskaan varoita tulostaan ennakkoon. Koneiston täytyy käynnistyä minuuteissa, ja kaikkien pitää tietää silloin oma tehtävänsä. Ellei tällainen hanke ole jo vireillä, tulee sellainen käynnistää ensi tilassa. Muussa tapauksessa kehitys ajaa perinteisten mediatalojen ohi kuten se teki 2000-luvun alkuvuosina internetin myötä. Mediatalojen tulee ottaa nykyistä aktiivisempi ote somesisältöjen hyödyntämisessä uutistoiminnassa.

Kirjoittaja on vuodesta 1993 lähtien journalistina, päätoimittajana ja kustantajana toiminut media-alan yrittäjä.