Suomea on pidetty kautta vuosikymmenten yhtenä maailman vähiten korruptoituneista maista, mutta parissa vuodessa kulissit ovat kaatuneet monin tavoin. Poliittisia virkanimityksiä ja muuta rakenteellista korruptiota paljastuu jatkuvasti, eikä yhteiskunnan varojen väärinkäyttö ole sekään harvinaista edes valtionhallinnon korkeimmalla tasolla. Tilanne rapauttaa ahkerien veronmaksajien luottamusta siihen, että heidän verorahojaan käytetään valtion toimesta vastuullisesti ja tehokkaasti.
Voimme perustellusti olettaa, että valtiontalouden tarkastusvirastossa ja Business Finlandin Yhdysvaltojen haarassa paljastuneet rahasotkut olivat vain jäävuoren huippu. Molemmat paljastuivat median, eli vallan vahtikoiran, ansiosta. Verorahojen valvontaa ei kuitenkaan pitäisi sälyttää yksin median harteille, kuten nyt on tapahtunut. VTV:n tulisi olla virkamiesten kumppanin sijaan räksyttävä vahtikoira. Virasto on kuitenkin vähentänyt järjestelmällisesti valtionhallinnon rahankäytön tarkastuksia, eli siltä on poistettu toiminnassa tarvittavat kynnet ja sille on pantu kuonokoppa.
Suomessa olisi nyt syytä käynnistää perusteellinen selvitystyö julkisen sektorin rahankäytöstä, sillä hyssyttelyn ja peittelyn aika on ohi. Massiivista selvitystyötä tulisi nopeuttaa osallistamalla siihen virkamiehiä. Tarvitsemme sylttytehdaslain, joka alentaa henkilöiden kynnystä paljastaa tiedossaan olevia väärinkäytöksiä ja niihin liittyvää aineistoa. Lisäksi paljastaja itse selviäisi pienemmällä seuraamuksella, vaikka hän olisi ollut mukana väärinkäytöksissä. Lain tarkoitus olisi ehkäistä korruptiota ja petoksia sekä parantaa rikkomuksia paljastavien henkilöiden suojaa.
Suomessa ei tällä hetkellä ole yleistä väärinkäytöksistä ilmoittajien suojaa koskevaa lainsäädäntöä. EU-direktiivin mukainen sylttytehdaslaki voisi toteutuessaan säästää veronmaksajien rahoja hyvinkin paljon julkisella sektorilla, jossa liikkuu valtavia rahasummia. Lain vaikutuksista suurin olisi kuitenkin ennaltaehkäisevä. Suomalaiset veronmaksajat ansaitsevat saada sylttytehdaslain voimaan nopeasti.
Podcastit ovat betonoineet viimein asemansa myös suomalaisessa mediakentässä, mikä on hieno asia. Nykyisin jokainen tietää mitä podcast tarkoittaa, mutta 16 vuotta sitten tilanne oli hieman toinen. Kävin läpi vanhoja lehtileikkeitä, joista löytyi muutama mielenkiintoinen artikkeli vuosilta 2005-2007. Tuolloin levitimme podcastien ilosanomaa, mutta myöhemmin kuitenkin selvisi, että suomalaiset eivät tuolloin olleet vielä valmiita uuden mediamuodon läpimurtoon. Siksi päätimme tuolloin jättää podcastit toistaiseksi ja keskittyä niiden sijaan videosisältöihin ja videopodcasteihin. Jälkikäteen arvioituna päätös oli tuossa tilanteessa aivan oikea.
(Kuvassa Sunrise Avenue Staran videopodcast-haastattelussa Tammerfesteillä heinäkuussa 2007)
Staran videopodcasteja tehtiin yhteistyössä Nokian matkapuhelinten kanssa, sillä Staran sisällöt olivat sisäänrakennettuna esimerkiksi jokaisessa N95 ja N8 -puhelimessa. Videot saivatkin välitömästi suuren suosion, vaikka mobiilivideoiden markkina oli tuolloin vasta kehittymässä ja laitteita niiden mobiiliin lataamiseen ja katsomiseen ei ollut vielä juurikaan markkinoilla. Yhteistyö Nokian kanssa toimi Staran sisällöille täydellisenä vetoapuna. Nyt onkin hyvä tilaisuus kiittää Nokiaa luottamuksesta ja hedelmällisestä yhteistyöstä mobiilivideoiden kehitystyössä.
Maaliskuussa 2006 tehdessämme vielä äänimuotoisia podcasteja kehitimme Staraan aivan uudenlaisen podcast-palvelun, jossa julkkikset kykenivät tekemään faneilleen podcasteja soittamalla kännykällä tiettyyn numeroon. Mukana olivat muun muassa Popstars-voittajayhtye Jane, rockyhtye Technicolour ja ruotsalainen teinitähti Amy Diamond, jotka soittelivat kuulumisiaan suoraan tien päältä kännykällä ja tiedostot julkaistiin sen jälkeen Starassa fanien iloksi. Teknisesti palvelu toteutettiin Memorandum International Oy:n kanssa yhtiön kehittämällä mprec.com-teknologialla.
Kirjoitan tämän blogipostauksen, koska arkistoja skannatessa tuli eteen vuodelta 2005 lehtileikkeitä, jotka valottavat hyvin miten suomalaisia käyttäjiä yritettiin tuolloin saada podcastien käyttäjiksi. Tosin ratkaisevat 10 vuotta etuajassa, koska uuden mediamuodon omaksuminen ottaa aina aikaa eikä podcastien langattomaan lataamiseen sopivia mobiileja päätelaitteitakaan ollut vielä tuolloin markkinoilla. Noilta ajoilta on yhä tallessa muun muassa domainit podcast.fi ja vodcast.fi, joille pitänee keksiä lähiaikoina jotain tehokasta käyttöä.
Sain tänään kunnian vierailla Tere Sammallahden legendaarisen Terevisio-striimilähetyksen vieraana yhdessä Sebastian Stenforsin kanssa. Keskusteluissa olivat tuttuun tapaan päivän ajankohtaiset poliittiset aiheet, joita tänään toden totta riittikin.
Värikkään uutispäivän annista käsittelimme muun muassa Paavo Arhinmäen urheilujournalistin uraa sekä hallituksen uskomatonta sekoilua koronarajoituksissa ja niihin liittyvissä liikkumisrajoituksissa. Lisäksi keskustelussa oli luonnollisesti Teknologiateollisuuden avaus työehtosopimuksista ja siihen liittyen meitä puhutti myös 1970-luvulle jämähtäneiden ammattiliittojen rooli tulevaisuuden Suomessa. Katso Terevision jakso #23 alla olevasta videoikkunasta tai tästä linkistä.
Lempäälän Kokoomus jalkautui Nurmelle, kun politiikkakävelyllä tutustuttiin tällä kertaa Nurmen kylän ajankohtaisiin asioihin. Keskusteluissa olivat erityisesti kouluun, kaavoitukseen ja luontoon liittyvät asiat. Lempäälän Kokoomuksen tavoiteohjelmassa 2021-2024 todetaan, että kunnan tulee panostaa Lempäälän kyliin. Lue lisää tavoiteohjelmasta verkossa www.kok.fi.
Lempäälän Kokoomus on julkaissut tulevan valtuustokauden tavoiteohjelmansa otsikolla Paremminvointikunta. Keskiössä ovat kunnan omiin sote-palveluihin panostaminen, lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukeminen sekä kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen.
Kokoomus haluaa Lempäälässä panostaa kouluihin, seudullisiin liikenneyhteyksiin sekä kunnan elinvoiman ja yrittäjyyden kehittämiseen. Lisäksi puolue haluaa edistää omakotitontien kaavoitusta ja nykyisten tonttien jakamista. Lue koko tavoiteohjelma alla olevasta linkistä.
Pirkanmaan yksi upeimmista patikointikohteista on Kirskaanniemi, joka sijaitsee Lempäälässä Sääksjärven ja Vuoreksen välimaastossa Birgitan polun varrella. Kävin katsastamassa miltä siellä näytti juuri ennen reitin kunnostusta entistäkin ehommaksi. Kirskaanniemen remontti kestää marraskuun 2020 ajan, mutta joulukuun alussa kannattaa taas käväistä katsastamassa paikat.
JULKAISTU 6.10.2019 Viestinnässä eletään parhaillaan historiamme hektisintä aikakautta, jonka myötä vakiintuneet tavat joudutaan heittämään roskakoriin muutaman vuoden välein. Kuopion tragedian myötä ryhdyin taas kerran pohtimaan perinteisten medioiden roolia tiedonvälityksessä sosiaalisen median aikakaudella. Siinä on nimittäin vielä paljon kehittämistä.
2000-luvun alkuvuosina internetin nousu yllätti jokaisen perinteisen mediatalon housut kintuissa, mutta sittemmin tilanne on tasaantunut. Tavallisten uutispäivien käytänteet ovat toimituksilla nykyisellään hyvin hallussa, mutta mediataloilla on vielä paljon kehitettävää suurissa ja nopeatempoisissa uutistapahtumissa.
Kuopion tragediassa sosiaalisen median merkitys jäi melko vähälle, mutta niin ei välttämättä tarvitsisi olla. Perinteinen toimittajan henkilökohtaisesti paikan päällä tekemä journalismi on ja tulee jatkossakin olemaan avaintekijä, mutta kansalaisten sosiaaliseen mediaan tuottamaa sisältöä tulee jatkossa nostaa keskiöön paljon nykyistä näkyvämmin.
Britannian yleisradioyhtiö BBC:n kriisiraportointia käsittelevä raportti Social Media at BBC News: The Re-Making of Crisis Reporting on mielenkiintoinen paketti, jossa aihetta käsitellään monelta kantilta. Tulevaisuudessa varsinkin hektisissä uutistapahtumissa toimitusten tehtävä on perinteisen journalismin lisäksi kuratoida, faktatarkistaa, taustoittaa ja varsinkin yhdistellä sosiaalisessa mediassa julkaistua materiaalia.
Kuva: Social Media at BBC News: The Re-Making of Crisis Reporting
BBC on tästä paras esimerkki myös siksi, että se on pisimmällä sosiaalisen median valjastamisessa tutkivan journalismin välineeksi. Jotkut ehkä muistavat vielä Sudanin Khartumissa kesäkuun alussa tapahtuneen massamurhan, jossa maan armeija, poliisivoimat ja puolisotilaalliset joukot iskivät kansalaisia vastaan. Tapahtumat tallentuivat sosiaalisessa mediassa satoihin kuviin ja videoihin, joista BBC:n toimitus kokosi myöhemmin hämmästyttävän tarkan tilannekuvan tapahtumien etenemisestä hetki hetkeltä. Se oli tulevaisuuden kansalaisjournalismia parhaimmillaan.
Suomalaiset mediatalot ovat toivottavasti jo kehittämässä somesisältöjä tehokkaasti hyödyntäviä toiminnallisuuksia, sillä merkittävä uutistapahtuma ei koskaan varoita tulostaan ennakkoon. Koneiston täytyy käynnistyä minuuteissa, ja kaikkien pitää tietää silloin oma tehtävänsä. Ellei tällainen hanke ole jo vireillä, tulee sellainen käynnistää ensi tilassa. Muussa tapauksessa kehitys ajaa perinteisten mediatalojen ohi kuten se teki 2000-luvun alkuvuosina internetin myötä. Mediatalojen tulee ottaa nykyistä aktiivisempi ote somesisältöjen hyödyntämisessä uutistoiminnassa.
Kirjoittaja on vuodesta 1993 lähtien journalistina, päätoimittajana ja kustantajana toiminut media-alan yrittäjä.
Kävimme sunnuntaina patikoimassa Lempäälän maankuulua Birgitan polkua, joka tarjoaa 50 kilometriä upeita reittejä luonnon helmassa. Tällä kertaa suuntasimme vain vajaan kilometrin päähän Ammejärven laavulle, joka on sopivan matkan päässä kevyelle päiväkävelylle ja grillaukselle. Sääksjärven keskustan laitamilla olevan pysäköintipaikan vierestä lähtee reitti, josta perille on noin 800 metriä. Ammejärveltä voi toki jatkaa vaikka koko 50 kilometrin kierroksen tai suunnata Kaitajärvelle tai Hakkariin.
Olen jo vuosia ilmaissut huoleni siitä miten sosiaalisen median myötä vihapuheeseen viittaamisesta on tullut uusi mantra ja eri mieltä olevien kommenteista triggeröityminen vaikuttaa olevan monille jo harrastus ja keino nostaa statusta omien joukoissaan. Vihapuheeseen viittaamisen kynnys on romahtanut, vaikka kukaan ei näytä varmuudella tietävän mitä vihapuhe tarkoittaa saati mitkä kriteerit viestien tulee täyttää ollakseen aidosti vihapuhetta.
Olen viime aikoina havainnut, että juuri vihapuheeseen vetoamalla on ryhdytty vaatimaan nettikeskusteluihin tiukempaa valvontaa ja jopa ennakkosensuuria. Tämä siitä huolimatta, että vihapuheen määritelmä on edelleen retuperällä. Vihapuheeksi luetaan ymmärtääkseni nykyisin myös tavallisiin väittelyihin liittyvä joskus kiivaskin viestintä. Nyt siitä on tutkitusti mustaa valkoisella.
Vihapuhe muuttui nimittäin omalta osaltani konkreettiseksi, kun useat henkilöt ottivat viikonloppuna yhteyttä ja kertoivat minun lukeutuvan Suomessa eniten vihapuhetta saaneisiin poliitikoihin. Sain osakseni osanottoja ja pahoitteluja sekä tiedusteluja miten pärjään saamieni vihaviestien kanssa. Ihmettelin saamiani viestejä, kunnes niiden syy selvisi.
Kuva: Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon -tutkimus 2019
Ensin luulin, että kyse oli pilasta, kunnes näin oheisen kuvakaappauksen ja sain linkin valtioneuvoston tilaamaan ja Jyväskylän yliopiston ja Punos Researchin toteuttamaan tutkimukseen ”Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon” (PDF). Katson päässeeni tutkimuksen listalla melko kovaan seuraan kokoomuksen joukoissa. Tässä alla puolueemme edustus vihapuhe-tutkimuksessa:
Tere Sammallahti
Petteri Orpo
Juhana Vartiainen
Tuomas Tikkanen
Kai Mykkänen
Timo Heinonen
Alexander Stubb
Atte Kaleva
Sanni Grahn-Laasonen
Henna Virkkunen
Elina Lepomäki
Antti Hakkanen
Petri Sarvamaa
Arto Satonen
Jocka Träskbäck
Vaikka pääsinkin arvovaltaiseen seuraan, täytyy minun kuitenkin omalta osaltani kyseenalaistaa tutkimuksen tulokset. En nimittäin koe joutuneeni kovin usein vihapuheen kohteeksi Twitterissä tai muuallakaan sosiaalisessa mediassa. Olen käyttänyt sosiaalisen median alustoja työkseni vuodesta 2005 lähtien ja eduskuntavaalien alla nousin hetkeksi koko maan poliitikkojen ykköseksi Apu-lehden ja Underhoodin somelistalla. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla tietoinen, mikäli lukeutuisin eniten vihaviestejä saaneisiin suomalaisiin poliitikoihin. Tällaista en ole kuitenkaan huomannut, vaikka olen luonnollisesti saanut kriittisiä viestejä ehkä jopa sadoittain. Kriittiset viestit eivät kuitenkaan ole vihaviestejä.
Lukuisat mediat ovat viikonloppuna uutisoineet tutkimuksen tuloksista, ja vielä useammat suomalaiset ovat kilvan äimistelleet vihapuheen yleisyyttä. En tietenkään voi puhua muiden listalla olevien puolesta, mutta omalta osaltani en pidä tutkimuksen tuloksia oikeina. Olen tietenkin saanut paljon kärjekästäkin palautetta, jonka tarkoitus on usein ollut tietoisesti provosoida. Joskus olen myös provosoitunut, vaikka ei olisi pitänyt. Silti en muista montaakaan viestiä, jotka olisin kokenut vihapuheeksi tai joista olisin pahoittanut mieleni. Nyt olisi siis enemmän kuin paikallaan tarkistaa tutkimuksessa käytetyn vihapuheen määritelmä. Se on nimittäin koko tämän keskustelun ja tutkimuksen ydinkysymys.
”Tutkimuksessa vihapuheella tarkoitetaan halventavia, uhkaavia tai leimaavia ilmaisuja, jotka liittyvät puheen kohteen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tai joiden taustalla on suvaitsemattomuus.”
On tietenkin mahdollista, että minä en ole kokenut saamiani viestejä vihapuheeksi, koska en ole antanut viestien ja painostuksen vaikuttaa mielipiteisiini tai kirjoituksiini. Olen toki huomannut, että jotkut poliitikot ja esimerkiksi istuva hallitus ovat kuin tuuliviirejä, jotka myötäilevät kulloistakin tuulenvirettä, keskustelukumppania ja yhteydenottoa. Silloin myös kokemus vihapuheesta voi olla tavallista herkempi. Lisäksi herkkänahkaiset poliitikot voivat kokea asiat hieman toisin kuin muut. Varsinkin, jos argumenttien loppumista pyrkii komensoimaan vaikkapa viittauksilla misogyniaan.
Suomalaisissa poliitikoissa on erityisesti vasemmalla laidalla runsaasti ihmisiä, jotka tarkoitushakuisesti triggeröityvät hyvinkin pienistä vihjauksista ja tekevät niistä elämää suurempia ongelmia varsinkin Twitterissä. En ole voinut välttyä ajatukselta, että he vaikuttavat etsimällä etsivän sopivaa viestiä, josta pahoittaa mielensä. Usein tavoitteena on saada aikaan mahdollisimman suuri show some- ja medianäkyvyyden vuoksi. Tämä toimintatapa yleistyy varsinkin vaalien alla. Twitter näyttelee Suomen mediakentässä kuitenkin häviävän pientä roolia, sillä se on kuin hiekkalaatikko koulun välitunnilla. Samat ihmiset kommentoivat viestejä päivästä toiseen, ja suuri yleisö eksyy paikalle vain mediakohujen kautta.
”Esimerkiksi vaatimukset tätä sukupuolineutraalia kielenkäyttöä kohtaan ampuvat monessa kohdin pahasti yli. Ihmiset ovat nykyään kauhean herkkiä loukkaantumaan kaikesta. Mistään asiasta ei uskalla enää edes leikkiä laskea.”
– Eppu Normaalin Pantse Syrjä
Kiivas ja nopeatempoinen keskustelu sosiaalisessa mediassa – ei siis vihapuhe – on toki ongelma monille vanhemman koulukunnan poliitikoille. Edellisissä vaaleissa vetäytyi eläkkeelle moni yli 70-vuotias kansanedustaja, ja olen ymmärtänyt yhdeksi eläköitymisen merkittävistä syistä nykyisen totuttua nopeamman tiedonvälityksen sosiaalisessa mediassa ja perinteisissä medioissa. Ymmärrän toki, että hektisyys ja kärkäs kieli voivat ärsyttäessään tuntua vihapuheelta. Mikäli näin käy, kannattaa poliitikon yksinkertaisesti pysytellä poissa alustoilta, jotka eivät hänelle sovi.
Nykyiset vihapuheen vastaiset toimenpiteet ovat minusta riittäviä
Takavuosina kansanedustajat antoivat kommentin tai pari viikossa, mutta nykyisin pitää olla valmiina reagoimaan kysymyksiin ja kritiikkiin jo minuuteissa. Yksi somepäivitys voi aiheuttaa hetkessä kymmeniä kommentteja ja kysymyksiä, joihin kaikkiin ei yksinkertaisesti ehdi vastata. Silloin voi olla helpompi jättää osallistumatta koko keskusteluun. Ei siis ihme, että tällainen hektisyys ei välttämättä kiinnosta vanhaa kaartia. Kun siihen päälle tulee vielä kritiikkiä kaikista somekanavista, niin keskusteluun osallistumisen kynnys voi nousta korkealle. Viestitulva ja kritiikki eivät kuitenkaan välttämättä tarkoita vihapuhetta, vaan edustavat sosiaalisen median kulttuuria. Niin hyvässä kuin pahassa. Maailma muuttuu.
Nykyiset vihapuheen vastaiset toimenpiteet ovat minusta riittäviä. Rikoslaissa on määritelty riittävällä tavalla esimerkiksi kunnianloukkausten ja laittoman uhkauksen tunnusmerkit. Sananvapaus tarkoittaa vapautta sanoa, ja jokainen vastaa sanomisistaan tarvittaessa myöhemmin tuomioistuimessa. Viimeistään tämä tutkimus osoitti, että vihapuhelakia saati ennakkosensuurin tai nettivalvonnan kiristämistä ei tarvita. Sen sijaan vihapuheen yleinen tuomitseminen asenteiden tasolla olisi tietenkin paikallaan. Siihen me jokainen voimme yhdessä vaikuttaa.
Mutta ennen sitä täytyy määritellä vihapuheen tunnusmerkit.
PÄIVITYS 9.10.2019
Nyt sain tiedon, jota ounastelinkin jo tuossa edellä, kun minut oli listattu vihapuheen suurimpien uhrien joukkoon. Valtioneuvoston tilaaman tutkimuksen mukaan someviestit ovat nimittäin vihapuhetta, kun niissä esiintyvät esimerkiksi nämä sanat:
Olen itsekin syyllistynyt vihapuheeseen, koska olen käyttänyt useita kertoja esimerkiksi nimitystä aivopieru. Tällainen tutkimus vesittää oikeaa ongelmaa, eli sitä, että monet ovat oikeasti järjestelmällisen someahdistelun kohteena. Lillukanvarsien ja ongelman tarkoitushakuisen paisuttelun sijaan tutkijoiden tulisi keskittyä olennaiseen. Tämä tutkimus ei ollut sitä.
Vierailin Ylöjärvellä sijaitsevassa Lehtovuori Oy:ssä, joka on kehittänyt tulevaisuuden roska-astian. Aurinkovoimalla toimiva roska-astia painaa sisältönsä itsenäisesti murto-osaan alkuperäisestä ja ilmoittaa astian täyttymisestä sähköpostilla. Energiaa riittää myös talvisin jopa viiden kuukauden toimintaan, joten keksintö sopii mainiosti myös Suomen oloihin.
