Viime viikolla saimme kuulla kuinka suuri osa äänestäjistä on tyytyväinen vihervasemmiston hallituksen toimiin. Syvimmällä vasemmistokuplassa elävät uskaltautuivat jopa ylistämään somessa julkisesti hallituksen talouspolitiikkaa, joka on kuitenkin tosielämässä saanut rajua kritiikkiä jokaiselta talouden perusteet ymmärtävältä. Mainittakoon niistä vaikkapa EU, IMF, Fitch, valtiontalouden arviointineuvosto ja valtionvarainministeriö. Asiantuntijoiden raportit eivät jätä arvailun varaa, mutta punaisessa kuplassa elävien nettosaajien mielestä tämä kaikki näyttää tietenkin silkalta naminamilta ja hattaralta. Tunne on varmasti samanlainen kuin aamuneljältä taksijonossa pizza kädessä housuihinsa laskevalla. Kummallakaan ei ole huolta huomisesta.
Suomen pääasiallinen ongelma on parhaillaan se, että maamme taloudesta on päättämässä hallitus, jolle ilmastonmuutoksen ja Kreikan pakolaislasten valokeilassa hyvesignalointi on tärkeämpää kuin Suomen talouden kestävyys ja tulevaisuus. Kauhalla ei voida tietenkään vaatia, kun on lusikalla annettu. Tuloksena on nyt medioissa nähtävä tosielämän Big Brother, jossa viisi naista on suljettu Valtioneuvostoon kameroiden eteen. Edellisessä viikkotehtävässä oli nokitella siitä kenellä on suurin ilmastotavoite. Seuraavaa viikkotehtävää odotetaan jo kauhunsekaisin tuntein. Itse veikkaan sen liittyvän sukupuoliroolien häivyttämiseen kartalta tai unisex-vessojen määräämiseen pakolliseksi.
Eurostat 20.2.2020.
Samaan aikaan tosielämässä Suomen talouskehitys on jo vetänyt käsijarrusta, sillä Talenomin selvityksen ja Eurostatin tilaston mukaan se otti takapakkia jo loka-joulukuussa 2019. Eurostat kertoo, että Suomen bruttokansantuote heikkeni 2019Q4 edelliseen verrattuna peräti 0,4 prosenttia (kuvassa). Rinteen/Marinin hallitukselta kesti siis vain muutama kuukausi kääntää Suomi talouskasvusta kohti taantumaa. Näissä luvuissa ei ole vielä edes mukana koronaviruksen aiheuttamaa talouskurimusta, jossa tavarat tulevat ensi kesänä loppumaan kaupoista ja tehtaita uhkaavat seisokit kiinalaisten tavaroiden ja komponenttien loppuessa. Marinin hallitus ei ole ottanut vielä askeltakaan valmistautuakseen vääjäämättä iskevään koronakaaokseen. Hyvesignaloinnin valokeilassa paistattelu on viisikolle tärkeämpää kuin suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus, tulevien sukupolvien velan minimointi tai Suomen kansallisen kilpailukyvyn varmistaminen maailmanmarkkinoilla.
Summa summarum, jokainen päivä nykyistä sirkusta tulee kalliiksi. RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson ei ole syyttä suotta pysytellyt aktiivisesti poissa tyttöviisikon yhteiskuvista ja otsikoista, vaikka hän samaan hallitukseen kuuluukin. Jokainen ymmärtää, että maatamme uhkaa holtittoman taloudenpidon aiheuttama mahalasku, jota seuraava oikeistohallitus joutuu korjaamaan rajuilla leikkauksilla vuosikausien ajan. Siihen päälle näyttää lisäksi tulevan myös koronaviruksen aiheuttama kansainvälinen talouskaaos. Nyt jos koskaan hallituksen tulisi keskittyä olennaiseen.
Mainittakoon vielä, että keskustan vaalilupaus ja hallitusneuvottelujen kynnyskysymys oli nimenomaan julkisen talouden tasapaino vuonna 2023. Tällä tietoa tuolloin ollaan vähintään neljä miljardia, eli neljä tuhatta miljoonaa euroa, miinuksen puolella. Todennäköisesti merkittävästi enemmän. Silti keskusta istuu yhä hallituspuudelina Sanna Marinin rapsutettavana. Ja toki kelpaa istuakin, sillä heille tilattiin juuri 680 000 eurolla uusia luksusbemareita. Sanna, Katri, Maria, Li ja Anna-Maja voisivat ryhtyä hiljalleen kaivamaan valkoista lippua ministerisalkusta ja nostaa käden virheen merkiksi. Kunhan julkiselta nokittelultaan suinkin ehtivät.
Ammattiliitot ovat enää tunkkainen tuulahdus 1960-luvun Suomesta, jossa kansalaiset jaoteltiin vielä työläisiin ja patruunoihin. Ne ovat kuin käänteinen Robin Hood, jotka riistävät rahat köyhimmiltä suomalaisilta ja pitävät ne itsellään verottomana kantamatta vastuuta suomalaisen hyvinvointivaltion ylläpitämisestä. Nämä veroparasiitit imevät yhteiskunnalta vuosittain yli 200 miljoonaa euroa, vaikka niiden verovapauteen ei ole enää perustetta. Nyt, tammikuussa 2020, yleisessä ilmapiirissä on aistittavissa selvä muutos parempaan, sillä jokaisella täytyy olla oikeus työn tekemiseen ilman ammattiliiton kiusaamista, uhkailua ja häirintää.
Olen kirjoittanut ammattiyhdistysten harjoittamastasumutuksesta jo vuosia, mutta nyt vuosikymmenen vaihtuminen näyttää saaneen aikaan ryhtiliikkeen. Ammattiliittojen romahtaneiden jäsenmäärien perusteella yhä useampi on huomannut ammattiliittojen ajavan jäsentensä etujen sijaan omia poliittisia etujaan. Ratkaiseva muutos ilmapiiriin tuli Teollisuusliiton aloittaessa viikkokausien lakkonsa, jota vastaan varsinkin nuoret ryhtyivät kapinoimaan työpaikoilla kautta maan. Ammattiliitoille taisi tulla yllätyksenä, että ihmiset osaavat nykyisin ajatella itsekin, joten liittojen satuja ei enää niellä purematta kuten vielä takavuosina.
”Ay-liitoilla ei ole enää samanlaista vaikutusvaltaa kuin ennen. Nykypäivän työnantajat ymmärtävät kyllä sen, että firman tulos syntyy siitä, että työntekijät voivat hyvin ja ovat motivoituneita.”
– Ida Seppälä
Ryhtiliike sai alkunsa Heinolan Versowoodin liimapalkkitehtaalta, jossa henkilöstö ilmoitti, etteivät he suostu lakkoilemaan ja tekevät mieluummin töitä. Siitä sai alkunsa ketjureaktio, jonka loppua tuskin nähdään vielä pitkään aikaan. Se on johtanut lakkoilun uhmaamiseen jo monilla muillakin työpaikoilla sekä jäsenkatoon ammattiliitoissa. Lopulta lehteen päätyi linjatyöntekijänä palkkihöylällä työskentelevä 23-vuotias Ida Seppälä, jota oli uhkailtu ja solvattu, koska ei suostunut osallistumaan Teollisuusliiton määräämään lakkoon. Työpaikastaan ylpeä Seppälä kertoi pitävänsä kolmen viikon lakkoa ylimitoitettuna 24 kiky-tunnin poistamiseen nähden. Hän ymmärsi, että lakkoileminen voi viedä työpaikat asiakkaiden siirtyessä ulkomaisiin yrityksiin.
Tämän jälkeen alkoi tapahtua, sillä AY-aktiivien palaute Seppälälle oli tyrmäävää. Häntä haukuttiin rikkuriksi ja uhattiin, ettei hän saisi enää koskaan töitä. Törkeä palaute olikin monille liikaa. Keskiviikkona Twitteriin ilmestyi hashtag #IdanPuolella, joka nousi parissa tunnissa Twitterin trendaavien listan kärkisijoille. Ammattiliittojen käskytystä sekä nuoren naisen kiusaamista ja uhkailua ei kenenkään pidä sietää. Varsinkaan, kun uhkailun perimmäisenä syynä oli nuoren naisen rohkeus sanoa mitä aidosti ajattelee. Ahkerasta ja rohkeasta Idasta tuli kuin sattumalta keulahahmo ammattiliittojen härskien toimintatapojen vastustamiselle. Menneisyyden toimintatavat eivät kuulu nykyaikaan. Olethan sinäkin #IdanPuolella.
”Se, että liiton pamput päättävät Helsingissä, että nyt lakkoillaan kolme viikkoa, on suoraan pois firmojen tuloksesta ja samalla myös meidän palkoista.”
– Ida Seppälä
Muutama vuosi sitten mediat paljastivat perättömiksi SAK:n väitteet peräti miljoonasta jäsenestä. Todellinen jäsenmäärä olikin jo romahtanut 600 000 jäseneen, eikä käännettä ole näköpiirissä. Yhä useampi suomalainen on huomannut, että ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ei tarvita lainkaan ammattiliittoja. Miksi siis pitäisi maksaa merkittävä osa palkasta järjestölle, joka ajaa jäsenten sijaan omaa etuaan ja samalla tuhoaa maasta työpaikkoja? Ei miksikään.
Ammattiliitoilla oli viime vuosituhannella tärkeä merkityksensä, mutta nyt on jo aika siirtyä menneisyydestä 2020-luvulle. Aika on ajanut toiminnasta ohi siinä vaiheessa, kun työnantajien ja työntekijöiden uhkailu otetaan mukaan keinovalikoimaan. Ammattiliittojen 1960-luvulla kirjoitettu pelikirja johtaa nyt siihen, että monet itseään arvostavat ammattilaiset katsovat parhaaksi varmistaa työttömyysturvansa esimerkiksi Loimaan kassan kautta, jolloin palkasta jää enemmän rahaa omaan käyttöön. Jos Teollisuusliiton pelikirja on vielä tutustumatta, niin kannattaa katsoa Liiton mies -mainoskampanja. Se kiteyttää todella paljon.
Kirjoitin syksyllä 2018 miten SAK kertoi haluavansa pakottaa yritykset ikäsyrjintään, eli irtisanomaan nuoret työntekijät ensimmäisinä huolimatta heidän taidoistaan, ahkeruudestaan tai työnsä tuloksista. Tammikuussa 2020 asiasta nousi viimein suurempi kohu, kun useat tahot nousivat asiasta barrikadeille. Samaan aikaan tapahtuu nyt paljon muutakin mikä murentaa ammattiliittojen arvovaltaa. Ketjureaktio on siis käynnissä, kun työmarkkinoilla ollaan siirtymässä tunkkaiselta 1900-luvulta viimein 2000-luvulle.
500 000 suomalaista on ulosotossa ja 386 700 suomalaisella on merkintä maksuhäiriöstä. Määrät ovat olleet jo vuosia kasvussa, mikä on erittäin huolestuttavaa. Suuri joukko suomalaisia on vaarassa pudota yhteiskunnan kelkasta, koska maksuhäiriön myötä elämä vaikeutuu monin tavoin vuokrasopimuksesta aina työpaikan ja puhelinliittymän saamiseen. Syitä tilanteeseen on monia, mutta suurin lienee heikko talouden perusteiden osaaminen. Koulujen pitäisi antaa jokaiselle samat eväät oman talouden hallintaan, mutta näin ei käytännössä ole.
Taloustaitojen opetus on monin paikoin retuperällä. Jopa koulukohtaiset erot taloustaitojen opetuksessa ovat suuria, koska pedagoginen harkintavalta antaa opettajille mahdollisuuden ohittaa kokonaiseen aihealueen pikavauhdilla. Uudessa opetussuunnitelmassa talouden osuutta on hieman lisätty, mutta ei riittävällä laajuudella. Oman talouden hallinta on jokaiselle tärkeä perustaito, mutta siihen ei kiinnitetä vieläkään tarpeeksi huomiota. Seurauksena on velkakierteitä, ulosottoja ja maksuhäiriöitä, mutta myös niistä johtuvia mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä. Euron sijoitus koulujen talousopetukseen voisi säästää yhteiskunnalle sata euroa loppupäästä. Taloutta sekin.
Pirkanmaan Yrittäjä -lehti 28.1.2020.
Nuoret ja Talous TAT kysyi asiasta taannoin opettajilta ja oppilailta. Tulokset olivat pysäyttäviä. Oppilaista 90 prosenttia halusi koulun opettavan taloustaitoja, mutta vain 20 prosenttia piti koulun tarjoamia valmiuksia riittävinä. Opettajista 94 prosenttia piti taloustaitojen opetusta tärkeänä, mutta vain kolmannes piti koulujen antamia valmiuksia riittävinä. Opettajista 76 prosenttia katsoi, että taloustaitojen opetuksen tulisi olla pakollista kaikilla kouluasteilla, eli alakoulusta lähtien. Niin ikään huomionarvoista oli, että 71 prosenttia opettajista katsoi hallitsevansa riittävät tiedot taloudesta sen opettamiseksi, mutta vain 14 prosenttia kertoi osaamisensa perustuvan opettajankoulutukseen. Opettajien talouskoulutusta tulee siis kehittää merkittävästi, jotta he kaikki saavat tarvittavat tiedot opetukseen.
Tein viime vuonna Elias Rautakorven kanssa kansalaisaloitteen, jossa esitimme taloustietoa uudeksi oppiaineeksi. Halusimme varmistaa, että jokainen nuori saisi koulusta samanlaiset taidot, oli kyse sitten osamaksuista, pikavipeistä tai asuntolainoista. Kotien ja perheiden varaan taloustaitojen oppimista ei voida asettaa, sillä niiden lähtökohdat ovat hyvin erilaisia. Kasvava ongelma tulisi ratkaista siten, että kouluissa panostetaan taloustaitojen opetukseen jokaisella kouluasteella ja kaikissa soveltuvissa aineissa. Yhteiskunnan tehtävä on tarjota kaikille oppilaille riittävät perustiedot oman talouden hallintaan. Sitä on mahdollisuuksien tasa-arvo.
Jocka Träskbäck
yrittäjä ja valtuutettu (kok.)
Kirjoitus on julkaistu Pirkanmaan Yrittäjät -lehden vieraskynä-osastolla 28. tammikuuta 2020.
Entisenä koulukiusattuna olen pyrkinyt pitämään koulukiusaamisen vastaisten kampanjoiden lippua korkealla aina kun mahdollista, sillä ongelma on edelleen todella vakava ja akuutti yhteiskunnan monista ponnisteluista huolimatta. Kirjoitin taannoin Turun Sanomissa miten kiusaamisesta puhuminen voi olla jopa uhrien vähättelyä, koska kyse on todellisuudessa usein rikoksista, kuten pahoinpitelyistä, vahingonteoista, varkauksista ja kunnianloukkauksista. Lue koko kirjoitus tästä. Sittemmin kirjoitin Tamperelainen-lehdessä miten kiusaajien paapomisen täytyy loppua, sillä kiusaajan tulee tarvittaessa vaihtaa koulua. Ei kiusatun. Nyt erittäin tärkeää aihetta käsitellään koululaisen uudessa kappaleessa.
Tuusulalainen koululainen on päättänyt kantaa oman kortensa kiusaamisen vastaisen työn kekoon, sillä hän on julkaissut aiheeseen liittyvän kappaleen. Anonyyminä pysyttelevän koululaisen, artistinimeltään Nameless J, kappaleen nimi on Astetta kovempi jätkä. Siinä Nameless J riimittelee osuvasti millaisilla ilkeillä sanoilla ja aiheilla lapsia koulujen pihoilla nykyisin kiusataan ja miten joitain kiusattuja ei enää kutsuta esimerkiksi synttäreille. Kiusaamiseen voidaan käyttää monia asioita, kuten vaatteita, puhetapaa tai perheen edullista autoa. Oli tapa mikä tahansa, ei kiusaamista voida koskaan perustella.
Kappaleessa valaistaan myös hieman niitä tuntemuksia, joita kiulukiusattu joutuu kokemaan. Esimerkiksi kouluun meneminen voi usein pelottaa. Tuusulassa sijaitseva Paijalan koulu jakoi videon heti tuoreeltaan verkkosivuillaan. Katso kappaleen musiikkivideo tästä yläpuolelta tai kuuntele kappale Spotifystä. On hienoa nähdä, että Astetta kovempi jätkä on nopeasti muodostunut nopeasti hitiksi, sillä se on saanut jo kymmeniätuhansia kuuntelukertoja. Tämä kappale jokaisen koululaisen pitäisi kuulla.
Tänään 20. tammikuuta 2020 on juhlapäivä. Tänään tulee nimittäin kuluneeksi päivälleen 20 vuotta siitä, kun aloitin verkkomedia-alan yrittäjänä ja perustin ensimmäisen verkkomediani. Olin koodannut verkkosivustoja vuodesta 1993 lähtien lähinnä itselleni ja vuonna 1994 perustamani toiminimen kautta muutamille yrityksille, mutta yritysten www-kotisivut eivät olleet vielä varsinaisia verkkomedioita. Vuoden 1999 lopulla Espanjassa matkaoppaana asuessani sain vahvan vision siitä, että internetillä tulisi vielä olemaan hyvin merkittävä rooli media-alalla. Samalla sain ajatuksen yhdistää oman osaamiseni koodarina ja toimittajana toisiinsa. Otin saman tien lopputilin ja palasin Suomen toteuttamaan visiotani. Nyt siitä on kulunut tasan 20 vuotta.
1990-luku oli yrittäjyyden ja työelämän kannalta äärimmäisen vilkasta aikaa (lue koko tarina tästä), kunnes tammikuussa 2000 alkoi hieman stabiilimpi vaihe. Tuolloin verkossa ei ollut kovin monia medioita, mutta eipä ollut vielä lukijoitakaan. Siksi verkkomedioiden pyörittäminen täytyi rahoittaa tekemällä niin sanottuja oikeita töitä. Viime vuonna tuli täyteen 25 vuotta yrittäjänä, jolloin kirjoitin auki yrittäjäurani tärkeimpiä vaiheita. Nyt voinkin kätevästi lainata tuota jo kertaalleen kirjoittamaani tekstiä kahden vuosikymmenen takaisista tapahtumista.
”Teneriffalla minulla oli kuitenkin aikaa pohtia mitä haluaisin tehdä isona. Ja löysinkin oikean ratkaisun. Tiesin a) osaavani tehdä nettisivuja ja b) olin työskennellyt pitkään viihdealan toimittajana. Lisäksi minulla oli vahva tunne siitä, että internet tulisi vielä joskus olemaan markittävä tekijä media-alalla. Niinpä sain ajatuksen yhdistää nämä kaksi osaamisaluetta ja perustaa Suomeen viihdealan verkkomedian.”
”Irtisanouduin matkaoppaan työstäni ja parin viikon päästä olin jo Suomessa. Heti palattuani ryhdyin suunnittelemaan verkkoon lifestyle- ja viihdemediaa, jonka päädyin aluksi tekemään yhdessä tamperelaisen Opasmedian kanssa. Verkkomedian nimeksi tuli aluksi Pop-opas.com, mutta se tunnetaan nykyisin nimellä Stara. 20. tammikuuta 2000 rekisteröin verkkotunnuksen Etuovi.net, josta tuli webhotelli, verkkosivujen nettiportaali ja verkkomedia.”
Stara® ja Etuovi® -verkkopalveluni saivat siis alkunsa 20 vuotta sitten. Verkkomedioissa ei mainosrahaa vielä tuolloin liikkunut, joten tein vielä vuosien ajan verkkosivustoja muun muassa Yleisradiolle ja Suomen tietotoimistolle sekä työskentelin muun muassa Poliisi-tv:n toimittajana ja Matkalla Suomessa -ohjelman juontajana. Päivisin tein televisiota, illat soitin yökerhoissa levyjä ja koodasin. Lopulta vuonna 2006 myös Suomessa alettiin viimein herätä nettimainontaan, minkä myötä pystyin lopulta keskittymään täysipainoisesti verkkomedioiden tekemiseen. Staran ensimmäinen varsinainen maksettu mainoskampanja oli vuonna 2006 Sunrise Avenue -yhtyeen esikoissinglen viikon banneri, josta maksettiin huimat 50 euroa. Sittemmin hinnat ovat onneksi hieman nousseet.
Tänään ajattelin avata pullon kuohuvaa, jonka omistan kuluneille kahdelle vuosikymmenelle verkkomedioiden parissa. 20 vuodessa paljon on sattunut ja tapahtunut, ja riskejä on otettu enemmän kuin yhden ihmisen pitäisi koskaan joutua ottamaan. Jälkikäteen voin kuitenkin sanoa, että päivääkään en vaihtaisi pois. Hektisimpien vuosien unettomat yöt kylläkin. Kokemuksia ei saada, niitä hankitaan.
Kiitos jokaiselle, jotka olette olleet tavalla tai toisella tukemassa minua tällä taipaleella. Te olette mahdollistaneet kaiken tämän. Nostan teille tänään maljan.
Päivän akuutein kysymys kuuluu: Onko pääministeri Antti Rinne esittänyt eduskunnalle tietoisesti perättömiä väittämiä? Keräsin tähän alle mielestäni olennaisimmat lausunnot neljältä eri taholta, eli Antti Rinteeltä, Sirpa Paaterolta, Postilta ja valtion omistajaohjauksen päälliköltä. Kolme lausumaa neljästä on keskenään yhteneviä, mutta yksi lausuma poikkeaa selvästi muista. Kaikissa on kyse samasta asiasta, eli hallituksen tietoisuudesta ja reaktioista Postin työehtosuunnitelmien osalta.
Sirpa Paatero eduskunnassa 26.9.2019:
”On omistajan edun mukaista, että yhtiö pyrkii löytämään toimintatapoja, jotka mahdollistavat Postin toiminnan myös jatkossa kilpailun kiristyessä ja jaettavan kirje- ja lehtipostin määrien laskiessa.”
Antti Rinne eduskunnassa 28.11.2019:
”Ministeri Paatero on todennut, että tämä ei omistajalle käy. Tuon keskustelun jälkeen Posti muutti tilannetta 28. päivänä elokuuta ja 700 ihmistä siirrettiin. Se oli vastoin omistajan selkeää tahtotilaa.”
Posti tiedotteessaan 29.11.2019:
”Omistajaohjausministeri esitti 3.9.2019 aikalisää Postin työehtosopimusten muuttamisessa, mutta tämän jälkeen omistajaohjaus ei ole vaatinut liikkeenluovutuksen perumista.”
Omistajaohjauksen päällikkö 29.11.2019
”Postin hallituksen puheenjohtaja ja toimiva johto ovat pitäneet omistajaohjausosaston ja ministerin mukaan lukien avustajat jatkuvasti informoituna matkan varrella.”
Paatero siis kertoi eduskunnalle 26.9.2019, että työehtosopimuksen muutos oli tehty valtio-omistajan hyväksymänä (ks. ”Omistajan edun mukaista”). Tämän vahvisti myöhemmin Posti omassa tiedotteessaan. Myös valtion omistajaohjauksen osastopäällikkö Kimmo Viertola vahvisti Postin hallituksen pitäneen Rinteen hallituksen jatkuvasti tietoisena tulevista muutoksista. Päivää aiemmin pääministeri Rinne kuitenkin väitti eduskunnalle aivan päinvastaista, sillä hänen mukaansa Posti oli toiminut väärin ja omistajan tahdon vastaisesti (”Vastoin omistajan selkeää tahtotilaa”). Nyt on siis esitetty neljän tahon toimesta kaksi toisistaan poikkeavaa tarinaa, joista vain toinen voi pitää paikkansa.
Kyse on sana sanaa vastaan -tilanteesta, jossa pääministerin kertomus ei sovi yhteen kolmen muun lausunnon kanssa. Kaiken lisäksi saman tarinan toisessa pääjuonessa Paatero ja Rinne antoivat eduskunnalle mitä ilmeisimmin perätöntä tietoa siitä koska he olivat tulleet tietoiseksi Postin suunnitelmista. Molemmat nimittäin väittivät eduskunnalle saaneensa tiedon asiasta vasta syyskuussa, mutta Postin hallituksen puheenjohtaja paljasti perjantaina Postin ilmoittaneen asiasta valtion omistajaohjaukselle jo kesäkuussa, eli useita kuukausia väitettyä aiemmin. Taas kaksi tarinaa, joista vain toinen voi pitää paikkansa. Vilkaistaan mitä Postin hallituksen puheenjohtaja asiasta lausui tiedotteessa.
Postin tiedote 29.11.2019
”Posti esitteli ministeri Paaterolle ensi kerran liikkeenluovutussuunnitelmia ja taustaperusteluita 7.6.2019. Ministerin avustajien kanssa asiaa käytiin läpi tarkasti 8.8.2019 ja itse ministeriä informoitiin myös 10.8.2019 ennen yhtiön hallituksen 11.-14.8.2019 kokousta, jossa päätökset tehtiin, ja tietyistä yksityiskohdista keskusteltiin puhelimitse kokouspäivien aikana. Lisäksi käytännön yksityiskohdat aikatauluineen ja julkistussuunitelmineen esiteltiin ministerille 21.8.2019. Posti tiedotti pakettilajittelun muutoksista 29.8.2019 ministerin avustajien kanssa sovitun mukaisesti.”
Postin tiedotteen uskottavuutta arvioitaessa tulee antaa painoarvoa sille, että myös muilta osin Postin tiedote on samansisältöinen kuin Paateron 26.9.2019 eduskunnalle antama lausuma, kuten myös omistajaohjauksen päällikön lausuma 29.11.2019. Näin ollen journalistina minulla on taipumus antaa enemmän luottamuspisteitä Postin lausumalle tarkkoine päivämäärineen ja sitä tukevine lausuntoineen. Toisin sanoen tällä hetkellä näyttää siltä, että Rinne ei ole puhunut eduskunnalle totta. Koko farssi päättyisi Rinteen osalta kertaheitolla, kun Posti julkistaisi muistion tai pöytäkirjan mainitsemistaan kesäkuun tai elokuun briifauksista. Se olisi Game Over.
Nyt on paikallaan huomata, että tässä asiassa ei ole kyse Postin henkilökunnan työehtosopimuksesta tai edes palkoista, sillä Postin tilalla voisi olla vaikkapa Veikkauksen hedelmäpelien määrä tai Alkon monopoliasema. Nyt on kyse pääministerin ja ministerin eduskunnalle antamien lausuntojen todenperäisyydestä. Tähän mennessä saatujen lausuntojen valossa näyttää siltä, että pääministeri on voinut puhua eduskunnalle muunneltua totuutta peräti kaksi kertaa samassa yhteydessä.
Edellisessä vastaavassa tilanteessa pääministeri Jäätteenmäelle tuli lähtö pääministerin tehtävästä paljon tätä pienemmästä totuuden muuntelemisesta. Tällä kertaa ratkaisijana ovat keskusta ja vihreät, joiden suoraselkäisyys mitataan lähipäivinä. Mikäli ne molemmat hyväksyvät pääministeri Rinteen satutunnit, romuttaa päätös koko hallituksen uskottavuuden ja luottamuksen. Siihen varsinkaan keskustalla ei luulisi olevan nykyisin varaa. Uskon, että viisikko tekee päätöksen Rinteen ja hallituksen kohtalosta sunnuntaina.
JULKAISTU 27.11.2019 Tutkintapyyntöjä ja anteeksipyyntöjä ikivanhoista sketsihahmoista, Mannerheimin kuvan poistaminen seinältä ja lasten suosikkisarjan poistaminen Pikku Kakkosesta. Suomesta on tullut mielensäpahoittajien yhteiskunta. Suomirockin eturivin suosikkiartisti totesi taannoin osuvasti, että nykyisin kannattaisi pitää suu kiinni, jos oma mielipide poikkeaa yleisestä.
Teatterissa ja kirjallisuudessa absurdismilla tarkoitetaan mielettömyyden ja ahdistuksen tulkitsemista. Sellaista, mitä ei tosielämässä koeta. Taannoin muutama someaktiivi sai Yleisradion poistamaan suosikkisarjan Pikku Kakkosesta, koska siinä oli intiaanihahmo. Elämme aikakautta, jolloin mediatalot, julkkiset ja poliitikot ovat valmiita pyyhkimään jopa historiaamme taivaan tuuliin poliittisen korrektiuden nimissä.
Kollektiivinen sarjaloukkaantuminen estää nykyisin monia sanomasta mitä ajattelevat, koska pieni joukko mielestään etuoikeutettuja haluaa valita sallitut mielipiteet ja jopa yhteisen kulttuurihistoriamme. Mielensäpahoittajat kilpailevat siitä kuka tekee typerimmän tutkintapyynnön ja kuormittaa siten poliisin jo muutenkin vähäisiä resursseja. Suunta on monessakin mielessä huolestuttava.
Eräs someaktiivien edessä anteeksipyytelevä sketsimestari sai viime viikolla kollegaltaan tylyn vastineen tämän todettua, ettei vanhoissa sketseissä ole syytä anteeksipyyntöihin. Ne ovat aikansa tuotteita ja mennyt on mennyttä. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan vanhenee rikoksena viidessä vuodessa, joten historiasta on turha kaivella tutkintapyyntöjen aiheita. Tekijät eivät voi olla vastuussa videoista, joiden leviämiseen he eivät voi vaikuttaa.
Missä menee raja, jos tätä kehitystä ei vihelletä ajoissa poikki? Tutkinnassa ovat pian viihdeohjelmat Hyvistä herroista Hymyhuuliin, Veikkauksen vanhat pelimainokset, Musta Pekka -pelikortit, takavuosien koulukirjat sekä Pekka ja Pätkä -elokuvat. Sitten voidaan ryhtyä syyttämään ihmisiä, jotka ovat joskus nauraneet kotimaisille sketsisarjoille. Yksikään ihmisryhmä ei ole säästynyt vitsailulta, joten edessä olisi loputon loukkaantumisen kierre. Absurdismi siirtyisi teatterista ja kirjoista tosielämään.
Pelimonopolin tarkoituksena on haittojen ehkäisy, mutta Veikkaus ei voi samaan aikaan ehkäistä peliongelmia ja markkinoida pelejä 45 miljoonalla eurolla vuodessa. Suomi lukeutuu maailman peliongelmaisimpiin kansoihin. Meillä on 124 000 ongelmapelaajaa, joista osa häviää jopa 2 000 euroa kuukaudessa. 78% kertoo ongelmiensa syyksi peliautomaatit, joita on tutkitusti sijoitettu erityisesti työttömien ja pienituloisten asuinalueille.
Monopolin purkamisella tulee olemaan positiivisia seurauksia. Ruotsissa valtio perii nettipeleistä 18 prosentin veron, joka meni siellä aiemmin sivu suun. Lisenssimallissa valvonta on tiukkaa ja sakot miljoonia euroja. Siihen kuuluu tehokkaita keinoja ongelmapelaamisen ehkäisyyn, sillä esimerkiksi SpelPaus-palvelussa voi asettaa pysyvän eston kaikkiin peleihin kerralla. Tanskassa on käytössä peliyhtiöiden tietokanta, joka estää maksuhäiriöisten pelaamisen.
Ruotsissa urheilu, kulttuuri ja media saivat rahallisen jättipotin, kun lisenssijärjestelmä vapautti pelimainonnan ja sponsoroinnin. Suomessa rahat menevät sivu suun, vaikka täällä pelataan samoja ulkomaisia pelejä. Suomessa on maailman parasta peliosaamista, jota Veikkaus ei voi tarjota ulkomaille. Monopolin loppu avaisi maailmanmarkkinat, joista voisimme saada merkittäviä tulovirtoja.
Aamulehti 26.10.2019
Veikkausvarojen jakaminen poliitikkoja lähellä oleville järjestöille on kouluesimerkki rakenteellisesta korruptiosta, jossa ruokkivaa kättä ei purra. Nyt on paljastunut jopa miljoonien eurojen väärinkäytöksiä. Lisäksi Veikkaus maksaa miljoonia euroja provisioita ulkomaisille peliyhtiöille, joten häviörahat eivät ohjaudu ainoastaan kansanterveydelle.
Veikkauksen tuotosta merkittävä osa on peräisin peliongelmaisten ahdingosta, säästöistä ja pikavipeistä. Nuo rahat eivät muutu eettisesti hyväksyttäväksi kierrättämällä ne pelikoneiden kautta. Monopoli tulee lopettaa, pelikoneet siirtää valvottuihin tiloihin ja pelien tuotot ohjata kohteisiin valtion budjetin kautta.
Olen jo vuosia ilmaissut huoleni siitä miten sosiaalisen median myötä vihapuheeseen viittaamisesta on tullut uusi mantra ja eri mieltä olevien kommenteista triggeröityminen vaikuttaa olevan monille jo harrastus ja keino nostaa statusta omien joukoissaan. Vihapuheeseen viittaamisen kynnys on romahtanut, vaikka kukaan ei näytä varmuudella tietävän mitä vihapuhe tarkoittaa saati mitkä kriteerit viestien tulee täyttää ollakseen aidosti vihapuhetta.
Olen viime aikoina havainnut, että juuri vihapuheeseen vetoamalla on ryhdytty vaatimaan nettikeskusteluihin tiukempaa valvontaa ja jopa ennakkosensuuria. Tämä siitä huolimatta, että vihapuheen määritelmä on edelleen retuperällä. Vihapuheeksi luetaan ymmärtääkseni nykyisin myös tavallisiin väittelyihin liittyvä joskus kiivaskin viestintä. Nyt siitä on tutkitusti mustaa valkoisella.
Vihapuhe muuttui nimittäin omalta osaltani konkreettiseksi, kun useat henkilöt ottivat viikonloppuna yhteyttä ja kertoivat minun lukeutuvan Suomessa eniten vihapuhetta saaneisiin poliitikoihin. Sain osakseni osanottoja ja pahoitteluja sekä tiedusteluja miten pärjään saamieni vihaviestien kanssa. Ihmettelin saamiani viestejä, kunnes niiden syy selvisi.
Kuva: Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon -tutkimus 2019
Ensin luulin, että kyse oli pilasta, kunnes näin oheisen kuvakaappauksen ja sain linkin valtioneuvoston tilaamaan ja Jyväskylän yliopiston ja Punos Researchin toteuttamaan tutkimukseen ”Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon” (PDF). Katson päässeeni tutkimuksen listalla melko kovaan seuraan kokoomuksen joukoissa. Tässä alla puolueemme edustus vihapuhe-tutkimuksessa:
Tere Sammallahti
Petteri Orpo
Juhana Vartiainen
Tuomas Tikkanen
Kai Mykkänen
Timo Heinonen
Alexander Stubb
Atte Kaleva
Sanni Grahn-Laasonen
Henna Virkkunen
Elina Lepomäki
Antti Hakkanen
Petri Sarvamaa
Arto Satonen
Jocka Träskbäck
Vaikka pääsinkin arvovaltaiseen seuraan, täytyy minun kuitenkin omalta osaltani kyseenalaistaa tutkimuksen tulokset. En nimittäin koe joutuneeni kovin usein vihapuheen kohteeksi Twitterissä tai muuallakaan sosiaalisessa mediassa. Olen käyttänyt sosiaalisen median alustoja työkseni vuodesta 2005 lähtien ja eduskuntavaalien alla nousin hetkeksi koko maan poliitikkojen ykköseksi Apu-lehden ja Underhoodin somelistalla. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla tietoinen, mikäli lukeutuisin eniten vihaviestejä saaneisiin suomalaisiin poliitikoihin. Tällaista en ole kuitenkaan huomannut, vaikka olen luonnollisesti saanut kriittisiä viestejä ehkä jopa sadoittain. Kriittiset viestit eivät kuitenkaan ole vihaviestejä.
Lukuisat mediat ovat viikonloppuna uutisoineet tutkimuksen tuloksista, ja vielä useammat suomalaiset ovat kilvan äimistelleet vihapuheen yleisyyttä. En tietenkään voi puhua muiden listalla olevien puolesta, mutta omalta osaltani en pidä tutkimuksen tuloksia oikeina. Olen tietenkin saanut paljon kärjekästäkin palautetta, jonka tarkoitus on usein ollut tietoisesti provosoida. Joskus olen myös provosoitunut, vaikka ei olisi pitänyt. Silti en muista montaakaan viestiä, jotka olisin kokenut vihapuheeksi tai joista olisin pahoittanut mieleni. Nyt olisi siis enemmän kuin paikallaan tarkistaa tutkimuksessa käytetyn vihapuheen määritelmä. Se on nimittäin koko tämän keskustelun ja tutkimuksen ydinkysymys.
”Tutkimuksessa vihapuheella tarkoitetaan halventavia, uhkaavia tai leimaavia ilmaisuja, jotka liittyvät puheen kohteen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tai joiden taustalla on suvaitsemattomuus.”
On tietenkin mahdollista, että minä en ole kokenut saamiani viestejä vihapuheeksi, koska en ole antanut viestien ja painostuksen vaikuttaa mielipiteisiini tai kirjoituksiini. Olen toki huomannut, että jotkut poliitikot ja esimerkiksi istuva hallitus ovat kuin tuuliviirejä, jotka myötäilevät kulloistakin tuulenvirettä, keskustelukumppania ja yhteydenottoa. Silloin myös kokemus vihapuheesta voi olla tavallista herkempi. Lisäksi herkkänahkaiset poliitikot voivat kokea asiat hieman toisin kuin muut. Varsinkin, jos argumenttien loppumista pyrkii komensoimaan vaikkapa viittauksilla misogyniaan.
Suomalaisissa poliitikoissa on erityisesti vasemmalla laidalla runsaasti ihmisiä, jotka tarkoitushakuisesti triggeröityvät hyvinkin pienistä vihjauksista ja tekevät niistä elämää suurempia ongelmia varsinkin Twitterissä. En ole voinut välttyä ajatukselta, että he vaikuttavat etsimällä etsivän sopivaa viestiä, josta pahoittaa mielensä. Usein tavoitteena on saada aikaan mahdollisimman suuri show some- ja medianäkyvyyden vuoksi. Tämä toimintatapa yleistyy varsinkin vaalien alla. Twitter näyttelee Suomen mediakentässä kuitenkin häviävän pientä roolia, sillä se on kuin hiekkalaatikko koulun välitunnilla. Samat ihmiset kommentoivat viestejä päivästä toiseen, ja suuri yleisö eksyy paikalle vain mediakohujen kautta.
”Esimerkiksi vaatimukset tätä sukupuolineutraalia kielenkäyttöä kohtaan ampuvat monessa kohdin pahasti yli. Ihmiset ovat nykyään kauhean herkkiä loukkaantumaan kaikesta. Mistään asiasta ei uskalla enää edes leikkiä laskea.”
– Eppu Normaalin Pantse Syrjä
Kiivas ja nopeatempoinen keskustelu sosiaalisessa mediassa – ei siis vihapuhe – on toki ongelma monille vanhemman koulukunnan poliitikoille. Edellisissä vaaleissa vetäytyi eläkkeelle moni yli 70-vuotias kansanedustaja, ja olen ymmärtänyt yhdeksi eläköitymisen merkittävistä syistä nykyisen totuttua nopeamman tiedonvälityksen sosiaalisessa mediassa ja perinteisissä medioissa. Ymmärrän toki, että hektisyys ja kärkäs kieli voivat ärsyttäessään tuntua vihapuheelta. Mikäli näin käy, kannattaa poliitikon yksinkertaisesti pysytellä poissa alustoilta, jotka eivät hänelle sovi.
Nykyiset vihapuheen vastaiset toimenpiteet ovat minusta riittäviä
Takavuosina kansanedustajat antoivat kommentin tai pari viikossa, mutta nykyisin pitää olla valmiina reagoimaan kysymyksiin ja kritiikkiin jo minuuteissa. Yksi somepäivitys voi aiheuttaa hetkessä kymmeniä kommentteja ja kysymyksiä, joihin kaikkiin ei yksinkertaisesti ehdi vastata. Silloin voi olla helpompi jättää osallistumatta koko keskusteluun. Ei siis ihme, että tällainen hektisyys ei välttämättä kiinnosta vanhaa kaartia. Kun siihen päälle tulee vielä kritiikkiä kaikista somekanavista, niin keskusteluun osallistumisen kynnys voi nousta korkealle. Viestitulva ja kritiikki eivät kuitenkaan välttämättä tarkoita vihapuhetta, vaan edustavat sosiaalisen median kulttuuria. Niin hyvässä kuin pahassa. Maailma muuttuu.
Nykyiset vihapuheen vastaiset toimenpiteet ovat minusta riittäviä. Rikoslaissa on määritelty riittävällä tavalla esimerkiksi kunnianloukkausten ja laittoman uhkauksen tunnusmerkit. Sananvapaus tarkoittaa vapautta sanoa, ja jokainen vastaa sanomisistaan tarvittaessa myöhemmin tuomioistuimessa. Viimeistään tämä tutkimus osoitti, että vihapuhelakia saati ennakkosensuurin tai nettivalvonnan kiristämistä ei tarvita. Sen sijaan vihapuheen yleinen tuomitseminen asenteiden tasolla olisi tietenkin paikallaan. Siihen me jokainen voimme yhdessä vaikuttaa.
Mutta ennen sitä täytyy määritellä vihapuheen tunnusmerkit.
PÄIVITYS 9.10.2019
Nyt sain tiedon, jota ounastelinkin jo tuossa edellä, kun minut oli listattu vihapuheen suurimpien uhrien joukkoon. Valtioneuvoston tilaaman tutkimuksen mukaan someviestit ovat nimittäin vihapuhetta, kun niissä esiintyvät esimerkiksi nämä sanat:
Olen itsekin syyllistynyt vihapuheeseen, koska olen käyttänyt useita kertoja esimerkiksi nimitystä aivopieru. Tällainen tutkimus vesittää oikeaa ongelmaa, eli sitä, että monet ovat oikeasti järjestelmällisen someahdistelun kohteena. Lillukanvarsien ja ongelman tarkoitushakuisen paisuttelun sijaan tutkijoiden tulisi keskittyä olennaiseen. Tämä tutkimus ei ollut sitä.
Tapasin Kari Tapiota esittävän Matti Ristisen tulevan Olen suomalainen -elokuvan merkeissä. Aleksi Mäkelän ohjaamassa elokuvassa ei juuri kaunistella, vaan käsitellään iskelmätähti Kari Tapion elämää, rakkautta ja vakavaa alkoholismia raadollisen realistisesti. Lajityyppinsä parhaita kotimaisia tähän saakka. Elokuva saa ensi-iltansa 13.9.2019.
