StaraVideo 39 – Sunrise Avenue
Opastusta liikennepoliiseille
Joskus 2000-luvun alkupuolella dj-piireissä naureskeltiin clubien tanssilattiat täyttäneille tamppaajille, eli ns. liikennepoliiseille. Nyt heille on löytynyt peräti oma kouluttaja, joka havainnollistaa dancemuuvit tällä videolla. Oma suosikkini on ”Tshernobyl-lapsi” -tyyli.
Korjaus edelliseen
Korjaus edelliseen kirjoitukseen. En olekaan lomalla. Abu Dhabi ja Phuket vaihtuivat lopulta Ouluun ja Tampereeseen. Kiitos siitä Air Finlandin lentäjien laittomalle lakolle ja ylityökiellolle. Toivottavasti yhtiö tekee lentäjiä edustavalle Akavalle massiivisen vahingonkorvausvaatimuksen lakosta koituneista kuluista.
Vanhasen feispuuk-profiili
Vain nopeille
Eduskunta nukkui – Suvi Linden veti kuurankukkia
Nyt on viimein saatu hieman asiantuntevampaa kommenttia poliisin harjoittamaan laittomaan nettisensuuriin ja koko lakiin liittyen. Taloussanomat uutisoi tänään aiheesta näin.
Helsingin Yliopiston valtiosääntöopin professori Tuomas Ojanen sanoo MTV:n uutisissa sunnuntaina, että Eduskunnan puhemiesneuvoston on täytynyt olla unessa hyväksyessään ennakkosensuurin sallivan lain säätämisen tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.
Kaikkihan jo tietävät, ettei Suvi Linden tiedä lainkaan mistä koko laissa on kyse, joten ministeri onkin vetänyt Mikä-mikä-maassaan lämpimikseen vain ns. kuurankukkia ja puhallellut autuaan tietämättömänä saippuakuplia. Nyt myös asioista hieman paremmin perillä oleva perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi on heittänyt selvän sivalluksen Lindenin kukkahattujen ja kivojen kesämekkojen suuntaan.
– Asioiden ymmärtäminen ei aina ole helppoa ja vasta käytännössä nähdään kuinka asiat toimivat. Ja jos eivät toimi, pitää uskaltaa muuttaa, sanoo Sasi.
Tuskin Suvi Linden kuitenkaan edes tajuaa mistä Sasin kommentissa on kyse. Pääasia että kevät tulee ja pääsee pian esittelemään vaatekaappia naistenlehdille. Äskettäin myös Lapsiporno-Suvin uhriksi joutunut Matti Nikki yritti puhua Lindenille järkeä, mutta Rouva ministeri osoitti elävänsä edelleen jossain aivan toisessa rinnakkaistodellisuudessa.
Roisin Murphy, parasta
Parasta juuri nyt edelleen. Roisin Murphy : You Know Me Better vihdoinkin musiikkivideo ulkona. Tsekkaa loistavan biisin remixejä tästä!
Suvi Lindenin uudet teesit
Tällainen osuva Suvi Linden -aiheinen kuva löytyi jälleen verkon kätköistä. Lindenin verkkosivuilta löytyvästä kuvasta uuden muokatun version tekijästä ei ole havaintoa, mutta teksti lienee paikallaan. Samaa settiä löytyy myös tästä, tästä ja tästä.
Aiheeseen liittyen vielä pieni piristys.



