Google auttaa radiotoimialaa Amerikassa

Eilen saatiin jenkkilästä hyviä uutisia radiotoimialalle. Hakukonejätti Google teki merkittävän sopimuksen Clear Channel Radion kanssa, ja jatkossa Google yrittää saada verkkomainostajia kampanjoimaan myös kyseisen mediatalon 675 radiokanavalla. Suunnitelma on oikein mainio, sillä esimerkiksi Suomessa radio ei ole ollut 80-luvun paikallisradiobuumin jälkeen kovin mainiossa vedossa. Ei ainakaan jos vedon määreeksi katsotaan mainosmarkat. Suomeen Googlen suunnitelmat tuskin aivan lähitulevaisuudessa rantautuvat, vaikka aihetta olisi. Clear Channel Radiolla on siis lähes 700 paikallisradiota, mutta meillä kylmässä Pohjolassa paikallisradiot ovat jääneet pahasti valtakunnallisten ketjujen jalkoihin. Valtioneuvoston viime vuoden lopulla tekemillä toimilupapäätöksillä on kauaskantoisia seurauksia, sillä paikallisten toimijoiden vähentyessä pienten ja pk-yritysten mahdollisuudet käyttää radiota mainosmediana ovat samalla heikentyneet olennaisesti.

Otetaan esimerkiksi Pirkanmaa ja kuvitteellinen vaateliike, jonka kohderyhmää ovat 15 – 30 vuotiaat kuluttajat. Aiemmin yritys kykeni mainostamaan myös radiossa, kun esimerkiksi Radio NRJ myi vielä paikallista mainontaa ko. kohderyhmässä. Vuodenvaihteen jälkeen myös Radio NRJ muuttui valtakunnalliseksi, ja valtioneuvosto sivuutti lisäksi useita varsin mainioita paikallisradioita lupajaossaan. Seurauksena oli, että nykyisin Pirkanmaalla ei voi mainostaa radiossa paikallisesti alle 30-vuotiaille vaikka haluaisi. Toisin sanoen pienet ja pk-yritykset eivät enää totu mainostamaan radiossa, ja kun niistä kasvaa jonain päivänä maanlaajuisia ketjuja, radio tulee tuskin olemaan mediavalinnoissa kärkipaikoilla. Tasapuolisuuden nimissä todettakoon, että yli 40-vuotialle Pirkanmaalta löytyy parikin paikallista vaihtoehtoa.

Radio elää suurta murrosta verkon ja podcastien puristaessa vuosi vuodelta enemmän. Uudet radiotoimiluvat kiristivät kuitenkin entisestään ruuvia radiotoimialan ympärillä, vaikka tarkoitus oli ehkä päinvastainen. Olkoonkin, että eräät radiot ovat viime viikkoina raportoineet kasvaneita myyntilukuja. Ministeriön mielestä toimiala luultavasti hyötyi päätöksistä, mutta katsottiinko siellä tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen? Muuttuuko radiokenttä vain maanlaajuisten yritysten mediaksi? Tuleeko nettijätti Googlesta alan pelastava enkeli?

Nyt pelittää Flight Simulator X

Olen pelannut Flight Simulator -peliä aktiivisesti jo vuodesta 1990 saakka. Silloin pikselineliöitä ohjattiin koulupäivän jälkeen tietokoneluokassa näppiksellä, ja meisinki oli mahtavaa. Sittemmin kyseinen peli on kehittynyt huimasti, ja nykyisin se vastaa karkeasti sanoen jo kymmenien miljoonien simulaattoreita. Tai ainakin se antaa hyvän pohjan lentoharrastukselle.

Pelisarjan kymmenes osa, Flight Simulator X – FSX, tuli markkinoille muutama kuukausi sitten, ja pelin laitteistovaatimukset olivat suorastaan tähtitieteelliset. Tai oikeastaan pelin vaatimalla laitteistolla peli suostui vain juuri ja juuri käynnistymään, mutta pelaamisesta ei tullut mitään.

Eilen heitin uudelleen Mac Book Pro -tehomasiinaan Boot Campin ja Windowsin ihan pelimielessä. Aikaisemmin joku oli tosin kertonut, että 3D-osaston pelit eivät masiinassa kovin hyvin toimisi. Ehkäpä matkalla on tullut joitain päivityksiä, sillä olin pudota penkiltä testatessani Macissa kyseistä simua. Keskitehokkaalla PC:llä kaikkien grafiikka-asetusten piti olla minimissä, jotta peli suostui edes käynnistymään. Nyt kokeilin ihan kettuillakseni asettaa kaikki asetukset aivan täysille, jotta näkisin kun Mac kaatuu jälleen…

Näin ei kuitenkaan käynyt, ja olenkin viettänyt pääsiäisen ajan flunssaa potiessani täydellisiä ilmailuhekuman hetkiä lentämällä pitkin mualimmaa. Grafiikka on suoraan sanottuna törkeän hyvää. Autot ja moottoriveneet surraavat kiitotien kynnyksellä, liikkuvat ihmiset puhuvat kännykkään, tankkiautot pyörivät kentällä ja ohjaamossa liikkuu mitä moninaisempia varjoja. Puhumattakaan taloista, vedenpinnasta ja pilvistä. Huh huh!

Asiaan olenaisesti kuuluvasti koneesta on toki loppunut muisti (2Gb) pariin otteeseen, jolloin simulaattori on tiltannut, mutta 95 prosenttia ajasta Flight Simulator X rullaa paremmin kuin kympin asteikolla voi pisteyttää. Suosittelen. Nyt taitaakin 747-400 kutsua jälleen laskuun legendaariselle Princess Juliana -kentälle St.Martenilla. Tsekkaa video tästä!

WIPO siirsi Kesko.com -domainin

Vuonna 2001 kiisteltiin YK:n alaisessa WIPO-organisaatiossa Kesko.com -domainin oikeuksista. Suomalainen Jessimet Oy oli rekisteröinyt domainin tietoisena siitä, että se oli vakiintunut Keskolle. Lisäksi Keskolla oli tuolloin olemassa kolme tavaramerkkiä, jotka eivät kuitenkaan olleet identtisiä merkin Kesko -kanssa, vaan siitä johdettuja merkkejä, kuten ”Kesko – kaupan tekijä”, ”K Kesko” ja ”YP Kesko Yrityspalvelu”.

Kesko voitti kiistan Kesko.com -domainista, koska yhtiön nimen katsottiin vakiintuneen yleisesti tunnetuksi ennen kuin Jessimet Oy haki domainia itselleen. Wipon paneelin mukaan ko. verkkotunnus oli siis rekisteröity vilpillisessä mielessä, hyötymistarkoituksessa ja ilman asianmukaista oikeutta merkkiin.

Suomalaisyritys yritti vedota esimerkiksi siihen, että Turkissa on Kesko -niminen yritys ja Yhdysvalloissa samaa lempinimeä käyttävä urheilija. Se ei kuitenkaan auttanut. Yritys vetosi myös siihen, että Kesko on yleinen suomenkielen sana. Hmm… Voisiko joku kertoa mitä moinen sana tarkoittaa, ellei juuri The Keskoa. Aika erikoista väittää tuollaista, sillä Wipo sai toki nopeasti selville, ettei näin ollut. Yritys ei onnistunut lopulta täyttämään yhtään kolmesta vaatimuksesta, joilla se olisi voinut säilyttää domainin oikeuden itsellään. Ratkaisuun vaikutti myös saman yrityksen niin ikään ilmeisen vilpillisesti ja hyötymistarkoituksessa rekisteröimä Pohjola.com -domain.

Kyseinen domain siirrettiin siis Kesko Oyj:lle, ja heti kiistan ratkamisen jälkeen Kesko haki tunnukselleen tavaramerkkiä kaikissa 43 luokassa. Kyseinen WIPOn päätös löytyy kokonaisuudessaan tästä.

Ruotsissa ymmärretään tavaramerkin arvo

Ruotsissa pörssiyhtiöt ymmärtävät tavaramerkin arvon hieman paremmin kuin Suomessa. Vaateliike KappAhl on nimittäin vetänyt erään paitamallinsa ja lippiksensä pois myynnistä, kun Helvetin Enkelit -jengi huomautti niissä olevan logon rikkovan tavaramerkkioikeuttaan. Yhtiön tiedottaja Annette Ravenshorst osoitti ammattitaitonsa toteamalla Helsingin Sanomissa, ettei isolla pörssiyhtiöllä ole (Ruotsissa) oikeutta rikkoa toisen tavaramerkkiä.

Tämä on puhtaasti tavaramerkkikysymys. Lakimiehemme tutkivat onko jengin väitteissä perää. Ei sillä ole merkitystä kuka tavaramerkkioikeudesta valittaa.

Suomessa pörssiyhtiöiden käytäntö tavaramerkin kunnioittamisessa on hieman eri tasolla. Eräät tahot eivät vieläkään ymmärrä mitä tavaramerkkioikeuden tuoma yksinoikeus todellisuudessa tarkoittaa. Itse en löytänyt Helvetin Enkeleiden merkkiä rekisteristä, mutta se on kuitenkin jo niin tuttu, että merkki on saavuttanut yksinoikeuden vakiintumalla.

Hopottajasta tuli tavaramerkki

Hopottaja tavaramerkkiPerjantaina julkaistun Tavaramerkkilehden 06/2007 mukaan Lahdessa kotipaikkaansa pitävä Mainostoimisto MBE Oy on 11. tammikuuta 2007 hakenut tavaramerkin tuomaa yksinoikeutta sanaan Hopottaja. Tavaramerkki on 30.3.2007 rekisteröity tavaraluokissa 5, 28, 35 ja 38, eli yrityksellä on jatkossa yksinoikeus käyttää Hopottaja -sanaa tuotteidensa ja palvelujensa kaupallisena tunnuksena esimerkiksi lääkintä- ja ravitsemustuotteissa, kasvimyrkyissä sekä peleissä, leikkikaluissa, urheiluvälineissä ja joulukuusenkoristeissa.

Tavaramerkin nojalla yrityksellä on yksinoikeus käyttää Hopottaja -merkkiä myös mainonnassa, markkinoinnissa, vähittäiskaupassa, verkkokaupassa, liikkeenjohdossa, yrityshallinnossa, toimistotehtävissä ja kaukoviestinnässä, eli käytännössä myös internetissä, radiossa ja televisiossa. Kyseinen yritys pyörittää Hopottajat.fi -verkkosivustoa ja yrityksen aputoiminimeksi on 22.6.2006 rekisteröity Hopottajat.

Tässä vaiheessa on ajankohtaista esittää kysymys, onko sana Hopottaja omiaan erottamaan ko. elinkeinonharjoittajan tuotteet tai palvelut muiden saman alan elinkeinonharjoittajien samoista tai samankaltaisista tavaroista tai palveluista? Googlesta löytyy tällä hetkellä vain 727 hittiä haulla ”Hopottaja”, joten kovin yleinen sana ei ole kyseessä. Sanaa on kuitenkin käytetty jo jonkin aikaa terminä yhdelle markkinoinnin muodolle, ja siten merkki voisi olla erottamiskyvytön ja siksi tavaramerkkilain 13 § vastainen. Kyseinen yritys on kuitenkin useiden lähteiden mukaan tuonut ”hopottamisen” Suomeen, joten merkki lienee siltä osin täysin lain mukainen.

Mainostoimisto MBE julkaisi 15.1.2007 lehdistötiedotteen otsikolla ”Hopottajat on rekisteröity tavaramerkki”. Tiedote oli tuolloin kuitenkin virheellinen, sillä pelkkä hakemus ei tarkoita sitä, että merkki olisi jo rekisteröity. Yritys käytti jo tuolloin lisäksi ®-tunnusta merkin yhteydessä, vaikka hakemuksen ollessa vireillä kuuluisi käyttää ™-tunnusta. Vaikka merkki on nyt rekisteröity, ei se ole vieläkään lainvoimainen. Tavaramerkki saavuttaa nimittäin lainvoiman vasta kahden kuukauden väiteajan jälkeen, ellei siinä ajassa merkkiä vastaan ole tehty väitettä.

Kyseinen tavaramerkki on siis rekisteröity 30. maaliskuuta, ja sitä voi vastustaa 30.5.2007 saakka tekemällä väitteen Patentti- ja rekisterihallitukseen. Vasta tuon määräajan jälkeen rekisteröinti voi siis aikaisintaan olla lainvoimainen. Todettakoon kuitenkin, että tavaramerkki saa suojaa hakemuspäivästä alkaen, eli tässä tapauksessa 11. tammikuuta alkaen.

Tarkoitukseni ei ole esittää mielipidettä rekisteröintiä vastaan tai sen puolesta. Kunhan kirjoitin ylös ajatuksiani tavaramerkkien mielenkiintoisesta maailmasta näin kesäisen kevätpäivän kunniaksi. Tämä ei kuitenkaan ollut aprillipila.

Käytä kondomia…

…ettei synny lisää Väyrysiä. Keneltä löytyy vielä näitä tarroja kaapin perältä? Nyt niille voisi olla taas tarvetta, kun Paavo pelleilee taas eduskunnassa. Toivottavasti Tiitinen hoitaa miehen nopeasti ulos Arkadianmäeltä, jotta saadaan oikea poliitikko tilalle.

Tanja Saarelalle uusi virka?

Kulttuuriministeriksi jostain käsittämättömästä syystä noussut ex-missi Tanja Saarela menetti odotetusti valtaosan äänistään sunnuntain eduskuntavaaleissa. Suosion menetys ei ollut viimeaikaisten sekoilujen jälkeen yllätys. Tuossa asemassa valehtelulla tuppaa olemaan lyhyet jäljet, kuten huomattiin myös eduskunnasta pois pudonneen ex-oikeusministeri Leena Luhtasen kohdalla.

Viime vaaleissa silloinen Vienonen/Karpela/Saarela sai 19.126 ääntä ja nyt niitä tuli vieläkin peräti 5.757, jonka ansiosta rouva Saarela sai jäädä vielä neljäksi vuodeksi Arkadianmäelle pyörimään. Kulttuuriministerin paikka on onneksi pian historiaa, ja Tanja ilmoittikin jo Seiskan verkkosivuilla ottavansa vastaan minkä tahansa puolueensa tarjoaman tehtävän. Hmmm.

Hyväksi havaitun periaatteen mukaan jokaisen kuuluisi tehdä osaamistaan vastaava työtä. Ehdottaisinkin nyt, että Tanja Saarelalle perustetaan eduskuntaan perustuslakivaliokunnan kahvinkeittäjän nelivuotinen virka. Toimenkuvaan kuuluisi sumpittelun lisäksi kansanedustajien käyttämien mp3-soittimien kappaleiden laillisuuden tarkastaminen kerran kuussa.