Hyvää vappua!

Leppoisaa vappua kaikille tutuille ja tuntemattomille! Svenskatalandebättrefolk on jo kokoontunut Helsingissä, joten me suomalaisetkin voimme alkaa juhlia, heh heh. Taitaa tosin vappuaatto ja huominen vapunpäivä sujua totuttua rauhallisemmin, kun keli on lähes pakkasen puolella. Onneksi Tampereella ei (vielä – kop kop) ole lunta maassa, kuten esimerkiksi Lappeenrannassa.

Vapun myötä päästään toden teolla kevättunnelmiin, ja huomenna 1. toukokuuta myös Stara.fi laajentaa tarjontaansa uusille aurinkoisille urille. Matkailu on usein hyvin viihteellistä toimintaa, joten jatkossa Starassa julkaistaan myös matkailuaiheisia podcasteja. Ensimmäinen niistä pääsee eetteriin huomenna klo 12.00. Ensimmäisissä jaksoissa tutustutaan lähinnä Matkamessujen tarjontaan ja matkailun tilaan. Podcastien toimittajana toimii radioveteraani Hannu Nevala.

Jatkossa mukaan tulee myös raportteja maailman matkakohteista. Ensi kuussa käväistään esimerkiksi Thaimaassa tekemässä muutamia podcast-jaksoja. Siellä tutustutaan ”2000-luvun Kanarian” siihen puoleen, jota mattimeikäläinen ei välttämättä seuramatkalla näe.

No niin, jaarittelut sikseen ja skumppapullo auki!

4 vastausta artikkeliin “Hyvää vappua!”

  1. Rok! Hyvää walpuria vaan sinnenniin myös!! On mahtava meininki meneillään…. Hienoa, että pukkaa uutta Podcastia eetteriin. Splendid indeed! 😀

  2. Olisko mitenkään mahdollista saada RSS-feed:iin koko juttu, eikä pelkästään alkua jutusta?

    -Sukka-

  3. Toki toki. Nyt pitäis näkyä koko juttu. Minulla on tapana päivitellä noita juttuja usein, kun lisäinfoa tulee. Toivottavasti myös feedi päivittyy jotenkin siinä samalla…

  4. Do, dih… nyt toimii. Kiitoksia. Meinaan kun seurailen näitä blogeja tolla Outlook 2007, eli siinä samalla kun sähköpostitkin tulee.

    Kiitos….

    -Jukka Sukka-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *