Karuakin karumpi Caruna – kuka siitä olikaan vastuussa?

Viime viikkoina sosiaalisessa mediassa on kritisoitu kovaan ääneen Suomen historian suurimpiin kuuluvaa taloudellista puhallusta, eli Fortumin sähköverkkojen myyntiä Carunalle. Monissa keskusteluissa on väitetty, että kauppa olisi ollut Kokoomuksen Jyrki Kataisen käsialaa. Totuus on kuitenkin hieman toisenlainen, joskaan ei välttämättä ainakaan Vihreiden mielestä yhtä raflaava.

Iltalehti 3.2.2016

Todellisuudessa Carunan kaupan nimittäin valmistelivat vuonna 2013 valtion omistajaohjauksesta vastanneet vihreiden ministerit Pekka Haavisto ja Heidi Hautala. Pääministeri Katainen, valtionvarainministeri Vapaavuori ja muu hallitus ovat toki hyvin todennäköisesti olleet tietoisia suunnitelmista. Olen ollut viime päivinä hieman yllättynyt miten voimakkaasti Vihreät yrittävät kiistää päivänselvät tosiseikat puolueen osuudesta Carunan katastrofiin. Sitä on nimitettu muun muassa ”Haavisto-kortiksi” ja ”populistiseksi potaskaksi”.

”Aina kun tästä nousee haloo, joku kaivaa tämän Haavisto-kortin esiin. Hän toteutti esimiestensä näkemykset. Hautalan ja Haaviston syyttäminen on populistista potaskaa.”
– Facebook-kommentti 3.2.2018

Keskustelu jatkukoon, mutta toivottavasti faktapohjalla.

Selvittelin jo aikoinaan ihan mielenkiinnosta Caruna-kaupan taustoja mielestäni melko tarkasti useista julkisista lähteistä. Tuolloin selvisi, että katastrofaalisin virhe asiassa tehtiin hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa 11. joulukuuta 2013. Silloin päätettiin muuttaa Fortumin sähköverkkojen strategista intressiä niin, että muutos mahdollisti sähköverkon myynnin myös ulkomaiselle yhtiölle, eli myös tulevalle Carunalle. Ennen kokousta intressin muuttamisesta kysyttiin mielipiteitä eri ministeriöiltä, kuten esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriöltä.

Fortumin strateginen intressi oli tuohon saakka ollut ”Sähkön tuotannon ja jakelun toimivuuden eli energiansaannin häiriöttömyyden varmistaminen myös poikkeusolosuhteissa”, joka kuitenkin muutettiin talouspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa muotoon ”Sähkön tuotannon häiriöttömyyden varmistaminen myös poikkeusolosuhteissa”. Intressistä pudotettiin siis kokonaan pois osuus jakelun toimivuudesta. Kokouksessa tätä muutosta perusteltiin strategisen intressin modernisoinnilla. Sähkön jakelun poistamista strategisesta intressistä ei kuitenkaan olisi pitänyt koskaan tehdä, sillä sähkön jakelu on yhteiskunnan ydintoimintoja, jotka täytyisi ehdottomasti pitää kaikissa tilanteissa yksinomaan omissa käsissä.

Fortum alkoi valmistella sähköverkon myyntiä yhtiön sisällä jo tammikuussa 2013, eli lähes vuosi ennen tuota kohtalokasta kokousta. Tuolloin valtion omistajaohjauksesta ja siten myös Fortumista vastaavana ministerinä toimi Heidi Hautala (vihr). Fortum on pörssiyhtiö, joten päätös sen omistamien sähköverkkojen myynnistä tehtiin Suomen hallituksen sijaan tietenkin Fortumin sisällä. Omistajaohjauksesta vastaavan ministerin tehtävä on valvoa valtion omistamien yhtiöiden toimintaa, joten Caruna-tapaus kuului kiistatta juuri omistajaohjaukselle, eli ministeri Heidi Hautalalle (vihr). Hän sai tiedon sähköverkon myynnin suunnitelmista varmuudella viimeistään 12.6.2013, eli puoli vuotta ennen strategisen intressin muuttamista ja kauppaa. Todennäköisesti Hautala tiesi asiasta kuitenkin jo heti tammikuussa 2013, kun kauppaa ryhdyttiin Fortumissa valmistelemaan.

Saamieni vielä vahvistamattomien tietojen mukaan Hautala ei kuitenkaan ollut sähköverkkojen myymiselle myötämielinen toisin kuin yhtiön toimiva johto. Sähköverkkojen myynti oli näin ollen vaarassa jäädä toteutumatta. Lokakuussa 2013 tilanne yllättäen korjautui, kun Hautala joutui eroamaan ja hänen tilalleen valittiin Pekka Haavisto (vihr) sopivasti kaksi kuukautta ennen strategisen intressin muuttamista ja sähköverkkojen myyntiä. Haavisto ei vastustanut Fortumin sähköverkkojen myymistä Carunalle, vaan ryhtyi heti valmistelemaan kauppaa.

Vuoden 2011 harvinaisen tuhoisa talvimyrsky oli osoittanut miten haavoittuva Suomen ilmajohtoihin perustuva sähköverkko oli. Tiedossa siis oli, että tulossa olisi mittavat investoinnit maakaapelointiin. Ei siis ollut varsinainen yllätys, että Fortum halusi eroon sähkön huonosti kannattavasta jakelusta ja sen myötä tulevista investoinneista. Omistajaohjauksesta vastaavina ministereinä Hautalalla ja Haavistolla olisi molemmilla ollut kuitenkin mahdollisuus estää sähköverkkojen myynti Carunalle. Hautala olisi tosin voinut joutua jopa vaihtamaan Fortumin toimivan johdon estääkseen kaupan. Fortumin johdon onneksi Hautala ”joutui sattumalta” siirtymään sivuun ja hänet korvannut Haavisto kääri hihat kaupan toteuttamiseksi ja vei sen pikavauhtia maaliin. Likapyykin aika ei kuitenkaan tullut vielä pitkään aikaan.

Kaupan traagiset seuraukset valkenivat vasta vuonna 2016, kun Carunan härskeistä hinnankorotuksista nousi ensimmäinen kohu. Vasta tuolloin – yli kaksi vuotta kaupan jälkeen – Haavisto ryhtyi yllättäen syyttämään tapahtumista koko hallitusta ja selittelemään omaa päätöstään muun muassa Carunan lupauksilla maksaa verot Suomeen sekä saamillaan väärillä arvioilla sähkön hintakehityksestä. Paperille kirjaamattomat lupaukset ja odotukset hintakehityksestä olivat kuitenkin umpisurkeita selityksiä, koska niillä ei ollut mitään tekemistä yhteiskunnan ydintoiminnan ja valtiollisen monopolin myymisessä ulkopuolisen käsiin. Kauppa olisi ollut järjenvastainen ilman mitään hintakehitystäkin. Siinä eivät enää mitkään selitykset auta.

Kokonaisvastuu katastrofista kuuluu siis hallituksen talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle, Vihreille, Kokoomukselle, SDP:lle ja RKP:lle. Kaikkien niiden ministerit puolustivat sähköverkkojen myyntiä, sillä kauppaa vastaan olivat ministereistä ainoastaan vasemmistoliiton Merja Kyllönen ja Paavo Arhinmäki. Vihreiden Haaviston lisäksi Kokoomuksen Katainen ja Vapaavuori vakuuttivat molemmat julkisuudessa, etteivät hinnat lähde nousemaan. Se oli tökerö virhe, sillä jokainen ministeri on tietenkin vastuussa omista lausunnoistaan.

Mutta… käänsi tätä pakettia miten päin tahansa, niin Vihreiden ministereillä on ollut siinä ilmiselvä päärooli ja siten myös päävastuu, sillä Hautalalla ja Haavistolla oli Carunan kaupassa molemmilla sormensa pelissä ranteita myöden. Tätä päivänselvää faktaa eivät mitkään vaihtoehtoiset totuudet tai Vihreiden myöhemmin keksimät meriselitykset muuta mihinkään. Jos haetaan yhtä päävastuullista, niin hän oli kaupan ministerinä valmistellut Pekka Haavisto. Piste.

Olen itse hallitun yksityistämisen puolella, mutta mitään suomalaisille elintärkeää infraa ei koskaan saa myydä ulkopuolisen käsiin. Ei varsinkaan monopolina. Carunan tapaus ei ikävä kyllä ole ainoa laatuaan, sillä siihen verrattavissa oleva toinen esimerkki on Digita. Viime vuonna Anne Berner (kesk) väläytti lisäksi Suomen tieverkon yhtiöittämistä, mikä olisi mahdollistanut teiden yksityistämisen ja lopulta niiden myynnin ulkomaisille sijoittajille. Onneksi Bernerin suunnitelma kaatui ainakin toistaiseksi. Se ei saa toteutua samassa muodossa myöhemminkään, oli vallankahvassa sitten mikä puolue tahansa. Lisäksi hallituksen talouspoliittiselle ministeriryhmälle ei saa tulevaisuudessa antaa oikeuksia muuttaa yhteiskunnalle elintärkeiden strategisten intressien määrittelyjä, sillä ne tulee käsitellä parlamentaarisessa ryhmässä. Ei minkään hallituksen sisällä.

Carunan ja Digitan tapaukset osoittivat, että valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministerin tehtävä on äärimmäisen vastuullinen paikka. Siihen tulisi valita ainoastaan ihmisiä, joilla on pitkä ja monipuolinen kokemus yritystoiminnasta sekä myös vankka tietämys taloudesta. Muussa tapauksessa seuraukset voivat olla karmeita kuin Carunassa. Toivottavasti omistajaohjauksen peräsimeen saadaan jatkossa paremmin yritysmaailmaa tuntevia tekijöitä. Nykyisin tehtävää hoitava ministeri Lintilä voisi hänkin ottaa itseään niskasta kiinni ja edes yrittää komentaa ruotuun Postia, jonka toiminta on viime vuosina romahtanut luokattomaksi. Ydintoimintojen hoitaminen on romahtanut, mutta samaan aikaan Posti on pyrkinyt laajentamaan toimintaansa ruohonleikkuuseen, ruokahuoltoon ja huonekalujen kasaamiseen. Hiiret siis hyppivät Postin pöydillä, kun kissa on poissa. Hampaaton omistajaohjaus on sama kuin omistajaohjausta ei olisi lainkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *