Suomen turvallisuusmalli kiinnostaa Euroopassa

Hyvinvointialueen kokonaisturvallisuusvaliokunnan varapuheenjohtajana olen saanut seurata melko läheltä miten sujuvasti yhteistyö hyvinvointialueen, puolustusvoimien, poliisin ja pelastusviranomaisten kanssa toimii. Taannoin maanpuolustuskurssimme yksi keskeisistä teemoista oli kokonaisturvallisuus ja sen seitsemän osa-aluetta. Tämä niin sanottu kokonaisturvallisuuden timantti kuvaa suomalaisen yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja. Kun kaikki seitsemän perustoimintoa ovat kunnossa, yhteiskunta selviytyy kriiseistä nopeammin ja pienemmin vaurioin. Olennaista on, että turvallisuuden eteen tehdään aktiivisesti työtä kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla julkisesta yksityiseen. Turvallisuus on nimittäin yhteinen asia.

Suomalainen kokonaisturvallisuuden malli on nyt alkanut kiinnostaa myös kansainvälisesti, sillä näytämme parhaillaan mallia koko Euroopan unionille puolustuksen ja turvallisuuden vahvistamisessa. Pääministeri Petteri Orpo esitti äskettäin Euroopan parlamentissa pitämässään puheessa unionille yhteistä varautumisen strategiaa. Mallia siihen otettaisiin luonnollisesti Suomesta, jota pääministeri nimitti perustellusti varautumisen suurvallaksi.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen pyysi entistä presidenttiä Sauli Niinistöä laatimaan komissiolle raportin Euroopan kriisivalmiudesta ja varautumisesta. Pyyntö esitettiin Suomelle, koska olemme oppineet elämään ennalta-arvaamattoman ja aggressiivisen naapurin lähellä. Komission puheenjohtaja ei viitannut perusteluillaan historian lehdille onneksi jo jääneeseen suomettumiseen, vaan Suomen nykyiseen maanpuolustukseen, varautumiseen ja turvallisuuteen. Näiden kaikkien tulee näkyä paitsi valtakunnallisesti myös maakunnissa, hyvinvointialueilla ja kunnissa. Yhdessä yhteisellä asialla.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan osoitti koko maailmalle, että rauhaa täytyy aktiivisesti suojella, mutta samalla täytyy kyetä myös varautumaan kriiseihin. Suomessa infrastruktuuri ruoan, veden ja sähkön jakeluineen täytyy turvata kaikissa tilanteissa, ja samalla joudumme myös varautumaan hybridi- ja kyberhyökkäyksiin. Puolustus ja turvallisuus ovat lähivuosina unionin keskeisiä teemoja, joista Suomen tulee pyrkiä hyötymään myös taloudellisesti. Näillä toimialoilla meillä on kansainvälisesti tunnustettua ja monipuolista korkean tason osaamista, jonka merkitys vain kasvaa jatkossa. Nyt kaikilla politiikan tasolla tarvitaan aktiivista vaikuttamista, jotta muuttuneessa tilanteessa kyetään ajamaan Suomen taloudellisia etuja. Suomi on jälleen kokoaan suurempi toimija.

Jocka Träskbäck
aluevaltuutettu (kok.)
kokonaisturvallisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja

Kirjoitus on julkaistu Lempäälän-Vesilahden Sanomissa 27.3.2024.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *