Olen jo parin vuoden ajan seurannut mielenkiinnolla miten Aamulehti on lyönyt kerta toisensa jälkeen kapuloita Lidl-kauppaketjun rattaisiin. En tiedä tämän linjauksen motiivia, mutta mahdollisesti S-ketju ja K-ketju mainostavat lehdessä niin paljon Lidliä enemmän, että se vaikuttaa tällä tavalla lehden toimitettuun sisältöön.
Tähän saakka Aamulehden (Kuten myös mm. Iltalehden ja Ilta-Sanomien) Lidl-vastaiset jutut ovat olleet usein sisällöltään sellaisia, että niissä on joko selvästi vähätelty Lidlin edullisuutta ja laatua tai korostettu kahden suuren kotimaisen ketjun erinomaisuutta ja laatua. Kuluttajat eivät ole kuitenkaan niin tyhmiä kuin mitä lehtien toimitukset luulevat. Silti yllätyin tänään toden teolla, kun näin Aamulehden kannessa tuoreen hintavertailun.
Aamulehden toimitus oli valinnut mukaan Prisman, K-Citymarketin, Lidlin, Sokoksen ja Valintatalon. Vertailu ei enää yllättänyt puolueellisuudellaan, mutta puolueellisuuden härskiys sen sijaan yllätti kahdesta syystä. 1) Aamulehden ostoskoriin oli valittu 14 tuotetta, joista peräti viittä ei ”sattumalta” löytynyt Lidlistä, mutta kaikista muista kaupoista tuotteet tietenkin löytyivät. 2) Aamulehden ostoskorin ostopäiväksi valittiin ”sattumalta” maanantai 19.1.2014, jolloin Prisma oli juuri ehtinyt laskea hinnat, mutta Lidl oli seuraamassa perässä vasta seuraavana päivänä.
Aamulehden ostoskorin hinnat selvitettiin siis maanantaina, kun S-ketju oli juuri samana aamuna valtavan mediakohun saattelemana laskenut hintojaan ja Lidl oli ilmoittanut laskevansa hintojaan vasta seuraavana päivänä. Lidl olisi ”sattumalta” voittanut ostoskorikisan sekä päivää aiemmin että päivää myöhemmin. Aamulehden toimitus oli viimeistään maanantaina varmuudella tietoinen Lidlin tiistaina tulevasta hintojen laskusta, sillä Aamulehti uutisoi tulevasta laskusta jo sunnuntaina ja Helsingin Sanomat vahvisti maanantaina kello 10:50, että Lidl laskee hintojaan tiistaina. Toimituksen olisi viimeistään tuolloin pitänyt siirtää vertailun tekeminen seuraavalle päivälle.
Ostoskori Aamulehti 20.1.2015
Yllä olevasta Aamulehden ostoskorista, eli Prisman mainoksesta, voidaan nähdä, että Lidlin sarakkeesta olevista yhdeksästä mukana olevasta tuotteesta kuusi (66%) on korin halvimpia. Sarakkeessa on kuitenkin viisi tyhjää kohtaa, jollaisia muilla ei ole lainkaan. Niitä ovat Salaneuvos-juusto viipaleina, Snellmannin naudan jauheliha, Jääsalaatti, Linkosuon Eväs -ruisleipä ja Presidentti-kahvi. Käsittääkseni vastaavissa ostoskoreissa on perinteisesti ollut tapana valita tilalle vastaava tuote, jos identtistä tuotetta ei ole ollut. Sellainen olisi kuitenkin tässä tapauksessa antanut oikean kuvan Lidlin edullisuudesta.
Aamulehden mukaan puuttuneille identtisille tuotteille ei ”sattumalta” ollut Lidlissä vastaavia tuotteita, joten se jätti sarakkeet tyhjäksi. Samalla Prismalle saatiin lisää kivoja sinisiä ”HALVIN” ruutuja. Ostoskorin 14 tuotteesta 10 oli Aamulehden ostoskorissa halvimpia Prismassa, mutta jos vertailu olisi tehty rehellisesti ja vertailukelpoisesti, olisi Lidl vienyt vääjäämättä voiton. Se ei kuitenkaan olisi sopinut Aamulehden Lidl-agendaan. Jokainen korvaavista tuotteista olisi suurella todennäköisyydellä ollut edullisin juuri Lidlissä.
Seuraavaksi päästään sitten vertailemaan Aamulehden ostoskorin Lidl-tuotteiden osuutta Ilta-Sanomien ostoskorin pitkälti samoihin Lidl-tuotteisiin. Ilta-Sanomat ilmoitti nimittäin Aamulehdestä poiketen kauppojen oikeat vertailukelpoiset hinnat, koska vain Aamulehti onnistui laskemaan ostoskorinsa hinnat ”sattumalta” maanantaina juuri S-ketjun ja Lidlin hintojenlaskujen välissä. Reilua.
Oltermanni-juusto: Aamulehdessä Lidlin hinnaksi kerrotaan 5,85 euroa ja Prisman hinnaksi 4,95 euroa. Ilta-Sanomat kertoo kuitenkin Lidlin hinnaksi 4,95 euroa, eli Lidlin hinta on sama kuin Prismassa. Reissumies-paketti: Aamulehti kertoo Lidlin hinnaksi 0,45 euroa ja Prisman hinnaksi 0,39. Ilta-Sanomissa Lidlin hinnaksi kerrotaan kuitenkin 0,38 euroa, eli hinta on halvempi kuin Prismassa. Kuten arvata saattaa ja kuten Aamulehti hyvin jo etukäteen tiesi, palasi Lidl omien hinnanalennustensa jälkeen taas tiistaina selvästi edullisimmaksi ketjuksi.
Tänään monet muut mediat (mm. Ilta-Sanomat ja Kauppalehti) ovat todenneet Lidlin olevan selvästi halvin ostospaikka. Myös Aamulehden ostoskorin hintavertailun tulos olisi ollut Lidlin hyväksi, jos 1) tuotteet olisi valittu vertailukelpoisesti ja jos 2) selvitys olisi tehty edellisenä tai seuraavana päivänä, jolloin myös Lidl olisi ehtinyt laskea hinnat. Silloin Aamulehden Lidl-vastainen agenda ei kuitenkaan olisi toteutunut, joten maanantai oli ainoa mahdollinen hetki suorittaa Aamulehden hintavertailu. Sattuipa sopivasti.
Tämä on kirjoitettu 17.8.2014, kun olin toiminut 20 vuotta yrittäjänä. Päivitetty versio julkaistaan 17.8.2019, kun yrittäjäuraa on takana 25 vuotta.
17. elokuuta 1994 tuolloin 20 vuotias Jocka Träskbäck marssi Vaasassa maistraattiin. Siellä hän ilmoitti haluavansa perustaa yrityksen. Tänään sunnuntaina 17. elokuuta 2014 Tmi Hitbeatin perustamisesta on tullut kuluneeksi päivälleen 20 vuotta, joten on aika tehdä pieni tilinpäätös yrittäjyydestä ja vuosikymmenten kokemuksista.
DJ Jocka keikalla jossain päin Suomea. Vuosi ehkä 1993.
Tein teini-ikäisenä tietoisen päätöksen ottaa hetkistä ja eteen avautuvista uusista mahdollisuuksista kiinni, koska en halunnut katua kuolinvuoteella asioiden kokematta jättämista. Olen sittemmin tarttunut lukemattomiin pieniin tilaisuuksiin ja isoihin mahdollisuuksiin, joista monet ovat muovanneet koko elämäni suuntaa hyvinkin merkittävästi. Osa päätöksistä on ollut riskittömiä, ja osassa taas on ollut riskinä koko loppuelämän kestävä velkavankeus. Joskus riskiä on ollut nykytilanteesta katsottuna liikaakin. Nyt voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että olen erittäin tyytyväinen siihen miten olen elämäni elänyt. En vaihtaisi päivääkään pois enkä kadu mitään. Tärkeintä on todeta kuolinvuoteella ”Been there, done that”.
Yrittäjäuralle ja nykyiseen tilanteeseen pääseminen on tuhansien sattumien summa, jonka purkaminen tulee tässä tapauksessa aloittaa yläasteelta saakka. Silloin ansaitsin omaa rahaa jakamalla joka sunnuntai Vaasan Ikkuna -lehteä Ristinummen alueella Vaasassa. Sunnuntaisin kotipihaan tuotiin suuri määrä lehtinippuja ja mainoksia. Kodin eteinen muuttui viikoittain tuotantolaitokseksi, kun jokaisen lehden väliin täytyi käsin laittaa sinne kuuluvat mainokset. Sen jälkeen lehdet fillarin kyytiin ja kilometrin polkeminen kerrostaloille, jonne lehdet jaettiin. Tuolloin ei ollut vielä askelmittareita, mutta sellainen olisi varmasti ollut kovilla. Lehtiä jaettiin kesät talvet, kelistä huolimatta.
Lopulta sain kerättyä lehtien jakamisella tarpeeksi rahaa (muistaakseni 3 000 markkaa) Suzuki PV 50 -mopoon, joka oli hyvä investointi monessa mielessä. Pääsin nimittäin kulkemaan mopolla kätevästi sekä Vaasan keskustassa sijaitsevalle yläasteelle että kauempana sijaitsevaan uuteen duunipaikkaan. Sain ensimmäisen varsinaisen kesätyöpaikan legendaarisesta Maniska-halpakaupasta, jossa keräsin kokemusta muun muassa kassalla, varastossa, puutarhaosastolla, elintarvikkeissa ja työkaluissa. Lopulta kesä päättyi, mutta työ kaupassa jatkui läpi talven ja vielä seuraavan kesän. Maniskan yrittäjäperhe oli melko innovatiivinen, ja sain nähdä läheltä miten halpatavara muuttui rahaksi. Mopomatkoilla Ristinummelta Maniskalle Sony Walkmanin korvalappustereoissa soi yleensä legendaarinen Max Mix 10 -italomiksaus, jonka voi kuunnella tästä alta.
Yrittäjäperheestä tulevana en jostain syystä vielä yläasteelta päästessäni tunnistanut oikeaa kutsumustani, vaan hain ammattikouluun sähköpuolelle ja sain paikan. Kolme viikkoa ennen koulujen alkamista ryhdyin kuitenkin kuuntelemaan itseäni hieman eri tavalla ja ymmärsin, että kauppa ja bisnes ovat minun juttujani. Sähkö ei ollut. Yhteishaku oli kuitenkin jo auttamattomasti ohi ja opiskelupaikka amiksessa oli jo saatu ja hyväksytty. Piti siis ottaa ohjat omiin käsiin.
Otin Suzukin alleni ja karautin siltä istumalta kauppaoppilaitokselle. Siellä suuntasin suoraan kansliaan, jossa oli kaikeksi onneksi henkilökuntaa paikalla myös kesällä. Kerroin virkailijoille haluavani kauppaoppilaitokseen ja perustelin asiani. Puhelahjoista ja henkilökohtaisesta käynnistä oli ilmeisesti hyötyä, sillä parin päivän kuluttua sain puhelun, jossa minun kerrottiin saaneen opiskelupaikan kauppaoppilaitoksesta – reilut kaksi viikkoa ennen koulun alkamista ja hakematta sinne lainkaan virallisesti. Opin silloin, että kovalla tahdolla ja massasta poikkeamalla onnistuu tekemään asioita, joissa by-the-book -tyyliset ihmiset eivät onnistu.
Perustin ensimmäisen ”yrityksen” 16-vuotiaana vuonna 1990 heti kauppaoppilaitoksen aloittamisen jälkeen, kun oppeja täytyi päästä testaamaan käytännössä. Tilasin ensin Hong Kongista kelloja ja shortseja, joita kauppasin tutuille ja tuntemattomille muun muassa koulussa ja Vaasan torilla. Pian toiminta laajeni ja tilasin maahantuojalta myös pari kuormalavallista erilaisia makeisia, joita ryhdyin myymään vaasalaisille kioskeille ja kaupoille. Kiersin mopolla keskustaa ja esikaupunkeja esittelemässä kioskeille ja kaupoille herkullisia tuotteita. Tehtyjen kauppojen toimitukset hoidettiin faijan kanssa myöhemmin autolla. Muistan elävästi miten makeistukkurin uran kohokohta koitti, kun sain myytyä muutaman laatikollisen irtomakeisia Sokoksen karkkiosastolle, joka oli tuohon aikaan Vaasan merkittävin makeiskauppa. Paragon-kuitti on edelleen tallessa.
Hollannista tuotu mikseri, josta musiikkiura alkoi.Kotistudio, jossa harjoittelin ensin miksaamista ilman pitchiä ihan tavallisella levysoittimella. Sitten koitti joulu, kun koossa oli tarpeeksi rahaa ostaa Technics SL1200MK2 -ammattisoittimet.
Vuonna 1989 television Kasmasiini-nuortenohjelmassa esitettiin insertti tiskijukista. Siinä Kari ”DJ Kaippa” Kaivola esitteli DJ-ammattia lapsille, ja minä innostuin siitä välittömästi. Vanhempani kävivät vuonna 1990 Hollannissa, josta he monien mutkien kautta saivat ostettua musiikista innostuneelle 16-vuotiaalle ihmelaitteen, jolla miksattiin musiikkia. Mikseri kytkettiin kotona tavalliseen levysoittimeen, tupladekkiin ja radioon, ja sillä kokoonpanolla ryhdyin harjoittelemaan miksaamista ensin ilman pitchiä aivan tavallisella levysoittimella. Ensimmäinen oikea DJ-keikka oli joulupäivänä 1990 Vaasan Tekla-hostelin discossa. Lopulta DJ-keikoista oli koossa tarpeeksi rahaa ostaa kaksi Technics SL1200MK2-ammattisoitinta. Kasmasiini-ohjelmasta ja Hollannin tuliaisesta sai siis alkunsa ketjureaktio, joka jatkuu yhä edelleen. Tuskin tuolloin kukaan vielä arvasi millainen perhosvaikutus sillä elämääni olisi.
DJ keikkoja alkoi tulla sieltä täältä Vaasassa, ja muutaman kuukauden päästä marssin Wasa Disco Companylle kysymään, että pääsisinkö DJ-keikoille. Pääsin huipputason ammattilaisten, DJ Willyn ja DJ Auvon, hoiviin ja koulutettavaksi. Muutama vuosi aiemmin olin saanut Roller Centerin discoissa ensikosketuksen discoihin, joissa esiintyneet Antti ”DJ Isi” Haavisto ja Jonas ”DJ Sam Mix” Mastosalo olivat vaasalaisteinien suuria idoleita. Oli upeaa päästä heidän kanssaan keikoille. Tein DJ-keikkoja myös Tuomas ”DJ Ace B” Hakalan ja Matti ”DJ Mac One” Salon kanssa sekä Vaasassa että maakunnassa.
Järjestimme vuonna 1991 ystävien kanssa Vaasan ensimmäiset technoravet, Eclipset, Svenska Hankenin alakerrassa. Bileet olivat valtava menestys, ja Vaasan kaupungin nuorisotyöntekijät ryhtyivät välittömästi syyttämään meitä ”huumemusiikin soittamisesta”. Techno oli vielä tuolloin automaattisesti narkkarien musiikkia, vaikka nykyisin 2000-luvulla aivan vastaava musiikki on jo normaalia mainstreamia. Menestys sai meidät järjestämään lisää bileitä. Vaasassa sijaitsi myös legendaarinen Boulevard-klubi, jonne tuli bilejengiä aina Helsinkiä myöten. Muun muassa Sam Inkinen ja Bello Romano ottivat usein perjantaina junan Helsingistä Vaasaan ja palasivat kotiin viikonlopun tiukan reivauksen jälkeen. Itse päädyin soittamaan Boulevardiin vuonna 1992 yhdessä Eero ”DJ Willy” Salmisen ja Perttu ”DJ Auvo” Nurmen kanssa. Se oli uskomatonta aikaa, kun bileitä oli ympäri vuorokauden jokaisena viikonpäivänä, ja klubiin oli korttelin jono kolmena iltana viikossa.
Järjestimme Vaasassa 1 600 ihmisen Last Train To Trancecentral -bileet vuonna 1994. Ne olivat Suomen ensimmäisen junareivit, kun muutimme kolme tyhjää junanvaunua klubiksi äänentoistoineen ja savukoneineen.DJ SM -voitto 1994. Vasemmalla Aku Lohimäki, oikealla DJ Edward.Radio Vaasa, Jocka’s Party Planet vuonna 1993Mikko ”Setä Tamu” Tammisen ensimmäisiä biisejä julkisessa soitossa. Bändinä oli vielä Apocalyptic 7.
Vuonna 1993 innostuin osallistumaan DJ-kilpailuihin ja niissä tuli jonkin verran menestystä. Pia Temisevän ansiosta osallistuin myös DJ SM -kisoihin, jotka tunnettiin silloin nimellä Showmaster. Samana vuonna sijoituin DJ SM -kisoissa toiselle sijalle. Keväällä 1993 marssin Radio Vaasan ovista sisään ja kysymään josko kanavan primus motor Hippi Hovi uskaltaisi antaa minulle oman radio-ohjelman. Vierailun tuloksena syntyi Jocka’s Party Planet -ohjelma, jossa soitettiin muun muassa Mikko ”Setä Tamu” Tammisen biisejä julkisesti ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa. Sittemmin Tamun uralla on tapahtunut paljon.
Seuraavana vuonna 1994 tuli viimein DJ SM -kilpailujen voitto Tahkolla, jossa nähtiin samana iltana myös Taikapeilin ensimmäinen keikka. DJ-keikkoja alkoi tulla merkittäviä määriä ympäri maata. Legendaarinen Disco Party Escort singahteli Suomen teillä Kotipizzan ja Viking Linen sponsoritarrat kyljissään. Kesällä kävi ilmeiseksi, että keikkojen laskutusta varten on kannattavaa perustaa toiminimi, ja niin ensimmäinen oikea yritykseni Tmi Hitbeat sai alkunsa 17. elokuuta 1994. Tuosta hetkestä on siis tänään kulunut tasan 20 vuotta, ja matkan varrelle on mahtunut melkoinen määrä kokemuksia, menestyksiä ja vastoinkäymisiä. Ihan perinteistä yrittäjän elämää siis.
Eräs yrittäjäuran käännekohdista oli – vaikka en sitä vielä silloin tiennyt – PC-tietokoneen ostaminen kotiin vuonna 1993. Silloin juuri kenellään ei ollut nettisivuja, eikä edes termi www ollut yleisessä tiedossa saati käytössä. Ystäväni Toni ”Skithund” Viemerön opastuksella olin käyttänyt BBS-bokseja jo jonkin aikaa, ja nyt nettiselainten ja html-koodin myötä ryhdyin harjoittelemaan Tonin avustuksella ensimmäisten nettisivujen tekemistä. Hän opetti minulle perusteet, joiden avulla tein ensimmäiset omat verkkosivut jo samana vuonna. Silloin nettisivut ja sähköpostit olivat vielä ainoastaan yliopistojen saatavilla, mutta onneksi sain puhuttua itselleni tunnukset Vaasan yliopistosta. Sähköpostini oli jocka@walli.uwasa.fi ja nettisivuni osoite http://walli.uwasa.fi/~jocka/. Harmi, ettei minulla ole screenshotia ensimmäisestä nettisivustani. Ehkä se on vielä yliopistolla jossain varmassa tallessa.
Vaasassa oli 1990-luvun alussa mielestämme liian alkeellista ohjelmaa nuorisolle, joten ryhdyimme ystävien kanssa järjestämään omien technobileiden lisäksi myös teineille ihan tavallisia discoja ympäri kaupunkia. Muun muassa legendaarinen Frelsis (Club 25) vedettiin vuosien ajan täyteen joka perjantai. Uutenavuotena 1992-1993 teimme DJ-soittamisen maailmanennätyksen soittamalla Vaasan Nuoriskalla 160 tuntia levyjä putkeen yötä päivää. Viralliseksi ennätykseksi tempausta ei kuitenkaan saatu, kun Guinnessin ennätystenkirjan väki olisi halunnut muun muassa biisilistat kaikista soitetuista kappaleista, emmekä me sellaisia olleet ymmärtäneet tehdä. Upea kokemus joka tapauksessa!
Suuretkin elämänmuutokset saavat yleensä alkunsa jostain pienestä asiasta, jonka merkitystä ei yleensä heti edes ymmärrä. DJ SM -finaalissa vuonna 1994 minua oli suomenmestariksi valitsemassa tuomaristossa istunut MTV3-kanavan ohjaaja-tuottaja Aku Lohimäki, jonka tapaaminen vaikutti merkittävästi tulevaisuuteeni. Seuraavana vuonna Aku oli nimittäin käynnistämässä Maikkarilla HotHit-nimistä uutta nuorten musiikkiohjelmaa ja haki siihen juontajia. Aku otti yhteyttä ja pääsin 5.9.1994 koekuvauksiin, mutta minua ei kuitenkaan valittu juontajaksi. Päätin silti pitää yhteydet kunnossa ja soitin hieman ennen ensimmäisen jakson kuvauksia, että pääsisinkö seuraamaan kuvauksia.
YLE TV1 Lista 15.9.1994
Hyvillä ja huonoilla asioilla on taipumus tapahtua rykelmissä. Samaan aikaan HotHit-ohjelman kanssa myös Yleisradion Lista-ohjelmaan haettiin uutta miesjuontajaa. DJ SM -titteli johti myös siihen, että minut kutsuttiin Ylelle koe-esiintymään. Muutama päivä HotHitin koekuvausten jälkeen matkasin 15.9.1994 Pasilaan Lista-ohjelman kuvauksiin ja pääsin samalla televisioruutuun suorassa lähetyksessä. Sen jälkeen Ylen väki jäi pohtimaan kenet ehdokkaista he valitsevat. Jännitys tiivistyi.
Pari päivää ennen ensimmäisen HotHit-jakson kuvauksia Aku Lohimäki soitti ja kutsui minut kiireellisesti Helsinkiin. Hyppäsin junaan, ja vasta perillä Helsingissä sain kuulla, että jo kertaalleen HotHit-ohjelmaan valittu miesjuontaja oli päätetty potkia ulos ja minut haluttiin koekuvata uudelleen. Lohimäki kysyi heti kuvausten jälkeen, että haluaisinko ohjelman juontajaksi. Aamulla kotoa lähtiessäni minulla ei ollut minkäänlaista aavistusta, että jo samana iltana olisin Maikkarin tulevan hittiohjelman juontaja. Näin elämä voi muuttua yhdessä hetkessä, kun on riittävän aktiivinen joka suuntaan.
HotHit-ohjelman logo.Vuonna 1994 HotHit-haastattelussa 3rd Nation. Kuvassa Charles ”Max C” Salter, Henna Hulkkonen, Jocka Träskbäck, Kari ”DJ Kaippa” Kaivola ja James Black.Haddawayn kanssa Linnanmäellä 1994.Scatman John HotHitin haastattelussa 1994 tai 1995.Speden Speleissä Jocka Träskbäck, Spede Pasanen, Henna Hulkkonen, Mira Törmi ja Jussi Hakulinen.
Ilmoitin heti Yleisradiolle, että en voi enää olla ehdolla Lista-ohjelmaan. Ensimmäisen HotHit-jakson tullessa ulos MTV3-kanavalta syyskuussa 1994 juontajina olivat allekirjoittanut ja laulaja Miisa. Katsojia ohjelmalla oli keskimäärin 400.000, mikä teki HotHitista aikanaan Suomen katsotuimman musiikkiohjelman. Ohjelman nimissä lanseerattiin oman vaatemalliston lisäksi myös muun muassa HotHit-jäätelö, HotHit-makeispussi ja paljon muita oheistuotteita. En muista oliko se ensimmäinen näin pitkälle brändätty nuoriso-ohjelma Suomessa, mutta ainakin ensimmäisiä.
DEX Viihde myi lisäksi aktiivisesti HotHit-kiertuetta, jonka kanssa kiersimme viikonloppuisin Suomen keikkalavoja ja esiinnyimme täysille kisahalleille. Yhtyeinä nähtiin muun muassa Mira, Arkadio ja Sikaduo sekä aivan uusi tyttöduo Nylon Beat, josta kukaan ei ollut vielä kuullutkaan. Minulla on edelleen tallessa HotHit-kiertueella Evijärven nuorisoseurantalolla ikuistettu valokuva, jossa Jonna ja Erin nähdään Nylon Beatin ensimmäisellä varsinaisella isommalla keikalla. Väkeä oli paikalla 1.600 henkeä.
Alkuvuoden 1995 kiersin samaan aikaan myös DJ SM Showmaster -kiertueen kanssa ympäri Suomea. Minä ja DJ Edward vastasimme musiikista, juonnoista ja kisoista. Kiertuebändinä oli uusi kotimainen tulokas Aikakone, jolta oli juuri ilmestynyt ensimmäinen single Tähtikaaren taa. Kiertue alkoi 25.1.1995 Kauhajoen urheiluhallilta, jossa Aikakonetta ei vielä tuntenut ketään. Pian Odota-kappaleesta tuli kuitenkin jättihitti ja loppu on kaikkien tuntemaa historiaa. Kiertueen jälkeen Aikakoneen huippuaikoina kiersin jonkin verran mukana myös yhtyeen keikoilla, ja kerran laivakeikalla MS Silja Festivalilla Marko ”Maki” Kolehmainen sai idean heittää minut laulamaan Aikakoneen keikalle. Tulos oli kaikkea muuta kuin kaunista kuultavaa, mutta tulipahan lapsenlapsille kerrottavaa. Tuolla keikalla minulla ja Makilla oli kaiken lisäksi samanlaiset Mic Macin vihreät sponsoripaidat. Priceless!
Vuonna 1995 HotHit pantiin Maikkarilla pakettiin ja tilalle tuli Jyrki. Minut kiinnitettiin samaan aikaan HotHitiä ja Hockey Nightia tuottaneen RAM Musicin tuotantopäälliköksi kehittämään ja kauppaamaan kanaville uusia televisioformaatteja. HotHitiä tehdessämme asuin vielä Vaasassa, mutta uuden pestin myötä syksyllä 1995 muutin uuden duunin perässä Helsinkiin.
HotHit-kiertue Evijärvellä. Nylon Beatin ensimmäinen iso keikka.HotHit-kiertue Seinäjoen Raviskalla joskus vuonna 1995. Mukana keikalla Hausmylly, 101 ja Mira.7. taivas -yhtyeen toisen albumin promokuva.7. taivas Jyrkissä 1996.
Samoihin aikoihin vanha DJ-tuttuni Marko ”DJ Cash” Haapahuhta soitti ja kutsui minut saunomaan Kouvolaan. Saunan lauteilla hän kertoi aikovansa perustaa poikabändin ja kysyi kiinnostaisiko minua olla mukana. Ei liene vaikea arvata mikä oli vastaus. 7. taivas -yhtyeen ensiesiintyminen nähtiin kesällä 1996 suorassa Jyrki-lähetyksessä Vaasan Rantarockista. Yhtyeen monien vaiheiden jälkeen perustimme bändin jäsenten kanssa About Pop Records Oy:n, joka kustansi bändin toisen levyn ja hoiti keikkojen raha-asiat.
Olin DJ SM -tittelin ansiosta päässyt DJ-hommiin RantaRockiin jo Virroille vuonna 1994, ja tapahtuman siirryttyä seuraavana vuonna Virroilta Vaasaan meillä oli siellä ohjelman oma HotHit-lava. HotHitin loputtua Rantarockin järjestäjät ottivat yhteyttä ja pyysivät minua hoitamaan tapahtumansa markkinointia. Työskentelin RantaRockille muiden duunien ohella kolmen vuoden ajan, kunnes katsoin parhaaksi ottaa hieman pesäeroa tapahtumaan.
7. taivas -yhtyeen ensimmäisen ison keikan suora televisiolähetys RantaRockista Jyrkissä juhannuksena 1995.7. taivas, Nylon Beat ja XL5 yhteisellä lomareissulla Turkin Alanyassa vuonna 1996.
Asuin 7. taivas -bändiaikoina yhdeksän kuukautta Kouvolan Cumuluksen huoneessa 518 ja sitten tuli lähtö Tampereelle. Kaupunkiin avattiin uutta Suomen mittapuussa valtavaa NiteTrain-yökerhoa, jonne minut pestattiin soittamaan levyjä Tomi Leppälän ja Mika Yli-Jyrän kanssa.
Ensimmäiset kuusi kuukautta asuin Tampereen Koskikadun Cumuluksen huoneessa 202, kunnes tykästyin Tampereeseen ja muutin sinne lopullisesti asumaan. NiteTrainista tuli konemusiikin saralla Suomen ykkösmesta ja jatkoin itse sieltä toisiin klubeihin kolmen vuoden keikkailun jälkeen. Muita soittopaikkoja olivat tuolloin Lahden High Hill House ja Kouvolan Donna K. Kaikki tunnettiin erityisen tiukasta konemusiikistaan, joka ei ollut tuolloin vielä kaiken kansan poppia kuten nykyisin. Bändimme 7. taivas oli samaan aikaan parhaassa vireessä, ja lähes joka viikonloppu kiidettiin keikkabussilla ympäri Suomen esiintymislavoja. Siinä sivussa kirjoitin muutamia juttuja Suosikki-lehden freelancerina. Tekemistä siis riitti, eikä 24 tuntia tuntunut oikein riittävän yhteen päivään.
Rantarockin historian ikimuistoisimmat yöjatkot Virroilla 1994.Linda Lampenius Rantarockin bäkkärillä Vaasassa 1995.DEX Viihteen järjestämällä laskuvarjokurssilla oli mukana sankka joukko nykyisinkin julkisuudesta tavalla tai toisella tuttuja kasvoja.Matkaoppaana Teneriffalla. Kuvassa oikealla Emmi Weslien.
Melko hektisen 1990-luvun loppupuoliskon kruunasi irtiotto matkaoppaana. Ystäväni Jarkko Tepponen oli oppaana Kreetalla, jonne suuntasimme Lapa Södervikin kanssa lomailemaan. Siellä sytyin ajatukseen matkaoppaan duunista, joten heti kotiin päästyäni panin hakemuksen sisään Fritidsresorille ja syksyllä 1999 tuli kutsu opaskouluun Tukholmaan. Sieltä matka jatkui suoraan Teneriffalle, jossa vietin talvikauden matkaoppaana. Työ oli raskasta sekä henkisesti että fyysisesti, eikä palkkakaan päätä huimannut. Suomalaisen ihmiselon nurja puoli paljastui melko karulla tavalla hotellien, sairaaloiden ja poliisiaseman välillä päivittäin sinkoillessa. Teneriffalla minulla oli kuitenkin aikaa pohtia mitä haluaisin tehdä isona.
Tiesin osaavani a) tehdä nettisivuja ja b) kirjoittaa viihdejuttuja. Niinpä sain ajatuksen yhdistää nämä kaksi osaamisaluetta ja perustaa Suomeen viihdealan verkkomedian. Irtisanouduin matkaoppaan työstä ja parin viikon päästä olin jo takaisin Suomessa. Heti sen jälkeen ryhdyin suunnittelemaan viihdemediaa, jonka päädyin tekemään ensin yhdessä tamperelaisen Opasmedian kanssa. Staran esiasteen nimeksi tuli tammikuussa 2000 Pop-opas.com. Kolmen vuoden jälkeen huomasin, ettei homma oikein toiminut, ja päätin perustaa kokonaan oman sivuston. Stara sai alkunsa syyskuussa 2003. Suurin osa Pop-opas.comin jutuista siirrettiin sellaisenaan Staraan, ja siksi Staran juttuarkisto ulottuu yhä tänäkin päivänä todella pitkälle. Staran arkisto on 65 000 viihdeartikkelillaan Suomen ylivoimaisesti suurin kaikkien saatavilla oleva arkisto, jota myös muiden medioiden toimittajat käyttävät ahkerasti.
YLE TV1 vuonna 2002 ja aiheena ensimmäiset verkkomediat.Poliisi-tv:n promokuva vuodelta 2002.Kuvaamassa Poliisi-tv:n Poliisin matkassa -jaksoja jossain päin Suomea. Kuvaajana Jarkko Vuolle.Katastrofi Tuotanto Oy CEBIT-messuilla Saksassa. Kuvassa Jocka Träskbäck, Arttu Nurmi ja Mikko Siltala.TV2 Matkalla Suomessa -kuvauksissa 2004.
Tein vuodesta 2003 lähtien Staraa pitkään harrastuksena oman toimen ohella, sillä koko internet oli suomalaisille vielä melko hepreaa, eikä mainosrahaa liikkunut kuin murusia. Työskentelin YLE TV2 -kanavalla neljän vuoden ajan vuosina 2002 – 2006. Poliisi-tv -ohjelman toimittajana tein tuona aikana yli sata inserttiä ja vietin kymmeniä viikonloppuja poliisiautojen takapenkeillä ympäri maata. Yleensä kuvaajana oli joko Jussi Suvanto tai Jarkko Vuolle. Lisäksi kesän 2004 toimin Matkalla Suomessa -ohjelman toimittajana, jotta sain ansaittua rahat elämiseen ja Staran pyörittämiseen. Päivät menivät televisioduuneissa, illat toimitin Staraa ja yöt soitin DJ-keikoilla levyjä yökerhoissa ympäri Suomea.
Minun ja muutaman kaverin vuonna 2002 perustaman Katastrofi Tuotanto Oy:n kautta tein verkkosivustoja muun muassa STT:lle ja Yleisradiolle. Yritys oli mukana yrityshautomossa, jossa mentorina toiminut Teppo Sulonen antoi minulle hyvät eväät menestykselliseen yritystoimintaan. Jokaisen vapaan hetken käytin kotona ja kuvausmatkoilla Staran toimittamiseen, sillä materiaalia tarvittiin paljon ja nopeus oli kaikki kaikessa. Tiedän faktana, että Stara oli Suomen ensimmäinen verkkomedia, jota päivitettiin langattomasti tien päältä Nokian Communicatorin yhteyden kautta. Bitti meni usein vinoon huonojen yhteyksien takia, jolloin koko saitti oli alhaalla, kunnes oli taas kenttää tallentaa koodi uudelleen. Siihen aikaan esimerkiksi tunnin katkos verkkopalvelussa ei tosin juuri hetkauttanut lukijoita.
Staran esittely jossain seminaarissa.
Teknologiaorientoituneena olen alusta saakka yrittänyt pitää Staran edelläkävijänä uusien tekniikoiden käytössä, ja vuonna 2005 Starassa julkaistiinkin Suomen ensimmäinen kaupallinen podcast. Vuonna 2006 koettiin selkeä käänne, kun verkkomedioiden arvostus alkoi nousta ja Staran lukijamäärät alkoivat nousta kilpailijoiden ohi. Seuraavana vuonna Nokialta otettiin yhteyttä ja kysyttiin Staran mielenkiintoa lähteä tekemään ensimmäisenä kaupallisena toimijana videopodcasteja matkapuhelimiin. Kiitin tarjouksesta ja videopodcastit vietiin muutama kuukausi sen jälkeen tyylikkäästi Nokian uusiin puhelimiin. Ensimmäinen laite taisi olla N95. Ensimmäiset Nokian kännyköissä natiivisti mukana olleet videotuottajat olivat YLE, Stara ja 24-televisiosarja.
Tähän väliin täytyy kertoa eräs loistava esimerkki siitä miten Stara oli aikaansa edellä. TV- ja bänditaustani ansiosta minut kutsuttiin vuosittain Seiskan synttäreille, jotka olivat siihen aikaan vuoden kuumimmat julkkisbileet. Vuoden 2006 bileissä 23. helmikuuta Risto Kaskilahti laskeutui esiintymislavalle helikopterin rungossa, ja samaan aikaan lavalla räjäytettiin pyrotekniikkaa. Lavan vieressä oleva musta verho ei ollutkaan palosuojattu, joten se syttyi palamaan 1 000 bilevieraan edessä. Stara oli alusta saakka suunniteltu mobiilipäivitykseen, joten otin sekunnissa Nokian Communicatorin taskusta, avasin yhteyden ja Starassa oli juttu julkkisbileissä sattuneesta tulipalosta jo ennen kuin liekit oli sammutettu kunnolla. Sen jälkeen en saanut enää kutsua Seiskan synttäreille.
Staran juttu Seiskan synttäreiltä. Jutun ensimmäinen versio julkaistiin Starassa jo ennen kuin liekit olivat sammuneet.
Uusien tekniikoiden ja ihmetuotteiden kauppaajia on riittänyt vuosien varrella – ja riittää edelleen – tungokseksi saakka. Olen kuitenkin yrittänyt käyttää niissä maalaisjärkeä, ja olen siksi onnistunut välttämään isoimmat ja kalleimmat virheet, kuten aikoinaan muun muassa oman musiikkikaupan perustamisen. Tätä kirjoitettaessa Stara on ollut jo vuosia Suomen suurin yksityinen verkkomedia ja pitkään myös Suomen suurin viihdesivusto (Ajankohtainen tilasto tästä). Viime vuosien Staran tapahtumia en käy tässä enemmälti läpi, sillä niistä on saatu lukea usein myös alan lehdistä. Stara Media Oy:n omistukseen on viime aikoina päätynyt osuuksia monista muista tavalla tai toisella verkkomediaan liittyvistä yrityksistä ja sivustoista. Kasvua täytyy hakea päämedian lisäksi myös muualta.
Valtaosa tämän kirjoituksen lukijoista tietää, että erityisen suurta roolia minun ja Tmi Hitbeatin historiassa näytteli peräti 12 vuoden ajan lukuisissa eri instansseissa jatkunut Suomen oikeushistorian laajin tavaramerkkikiista Etuovi-tavaramerkeistä. Minä ja Alma Media tiedotimme kuitenkin vuonna 2013 yhdessä, että asia on sovittu, joten kiistaa ei ole enää tarpeen kommentoida tarkemmin. Asiasta kiinnostuneet löytävät haluamansa tiedot verkosta tai oikeustapausten tietokannoista. 12 vuoden intensiivikoulutuksen aikana opin tavaramerkit, tavaramerkkilait ja direktiivit sekä ennakkotapaukset etu- ja takaperin ulkoa. Teen nykyisin jonkin verran tavaramerkkialan konsultointia yrityksille ja yhteisöille sekä luennoin tavaramerkeistä erityisesti startupeille, mainostoimistoille ja pk-yrityksille.
Vuoden yrittäjä -palkinto vuonna 2012.
20 vuoden yrittäjäuran toistaiseksi hienoin kohokohta koettiin vuonna 2012, kun minut valittiin Tammelanpuiston Yrittäjien toimesta Vuoden yrittäjäksi. Se oli hieno hetki.
Haluan kiittää upeista vuosista vaimoni, perheeni, ystävieni ja läheisteni lisäksi erityisesti henkilöitä, joita ilman en olisi tässä ja joita ilman tähän tilanteeseen johtanut ketjureaktio olisi todennäköisesti katkennut. Ilman Kari ”DJ Kaippa” Kaivolaa en ehkä olisi koskaan ryhtynyt DJ-uralle, ilman Toni Viemeröä en ehkä koskaan olisi opetellut koodaamaan nettisivuja, ilman Perttu ”DJ Auvo” Nurmen esikuvaa en ehkä koskaan olisi tullut menestyksekkääksi DJ:ksi, ilman Hippi Hovia en olisi ehkä koskaan työskennellyt radiossa, ilman Aku Lohimäkeä en ehkä olisi koskaan työskennellyt televisiossa, ilman Marko Haapahuhtaa en ehkä koskaan olisi päätynyt artistiksi ja ilman Jarkko Tepposta en ehkä olisi koskaan työskennellyt matkaoppaana.
Elämä on jatkumo, jossa kohtaa ajoittain risteyksiä. Jokainen edellä mainituista henkilöistä on ollut tällaisessa tienristeyksessä seuraamani viitta. Yllättävissä risteyksissä ihminen joko ottaa riskin ja muuttaa suuntaa tai jatkaa turvallisesti suoraan. Minä olen yleensä kääntynyt, mutta joskus myös jatkanut suoraan.
40 vuoden elämästä ja 20 vuoden yrittäjäuralta olen oppinyt sen, että kun oma jälkikasvu osoittaa joskus erityistä mielenkiintoa johonkin, niin sitä täytyy buustata. Kenenkään ei tarvitse olla hyvä kaikessa, mutta kaikkien tulisi panostaa täysillä ollakseen hyviä siinä mistä itse pitävät. Niin syntyy menestystä.
PS: Tässä alla vielä Tuplaamon muutama vuosi sitten tekemä haastattelu hieman samasta aihepiiristä.
Olen seurannut tavaramerkkialaa erittäin tiiviisti jo 12 vuoden ajan ja käynyt läpi jokaisen tuona aikana Suomessa rekisteröidyn uuden tavaramerkin. Olen tuonut julkisuuteen monia erikoisia tapauksia, jotka olisivat muuten jääneet suurelta yleisöltä huomaamatta. Niistä eniten sai vuonna 2006 huomiota niin sanottu hymiö-case, jonka aikoinaan paljastin ja jota monet mediat seurasivat nopeasti perässä.
Kaikenlaista on siis tullut vuosien varrella nähtyä, mutta tuorein keissi menee kertaheitolla listan kärkeen. Huomasin nimittäin tänään patentti- ja rekisterihallituksen tietokantaa selaillessani, että suomalainen operaattorijätti Elisa hakee parhaillaan tavaramerkkiä sanamerkille VIIHDE. Toisin sanoen se vaatii tavaramerkin rekisteröinnin myötä yksinoikeutta käyttää Suomessa kyseistä sanaa kaupallisena tunnusmerkkinä luettelemilleen tavaroille ja palveluille. Patentti- ja rekisterihallituksen tavaramerkkiosastolle 6. kesäkuuta 2013 jätetyn hakemuksen T201350038 VIIHDE tavara- ja palveluluokat ovat seuraavat:
9: Tieteelliset, merenkulku-, geodeettiset, valokuvaus-, elokuva-, optiset, punnitus-, mittaus-, merkinanto-, tarkastus- (valvonta-), hengenpelastus- ja opetuslaitteet ja -kojeet; laitteet ja kojeet sähkön johtamiseen, kytkemiseen, muuntamiseen, varaamiseen, säätämiseen tai hallintaan; äänen ja kuvien tallennus-, siirto- ja toistolaitteet; magneettiset tietovälineet, tallennelevyt; CD-levyt, DVD-levyt ja muut digitaaliset tallennusvälineet; kolikkokäyttöisten laitteiden koneistot; kassakoneet, laskukoneet, tietojenkäsittelylaitteet, tietokoneet; tietokoneohjelmistot; sähköiseen kaupankäyntiin liittyvät tietokoneohjelmistot; ohjelmistot maailmanlaajuisessa viestintäverkossa tapahtuvaa kommunikointia ja tiedon välitystä varten; tietokoneohjelmistot ja tietokoneohjelmat ja sovellukset, joita käytetään puhelimissa ja muissa kädessä pidettävissä elektronisissa laitteissa.
38: Web-sivustojen sisällön jakaminen muille.
42: Tieteelliset ja teknologiset palvelut sekä niihin liittyvä tutkimus ja suunnittelu; Teolliset analyysi- ja tutkimuspalvelut; Tietokonelaitteistojen ja -ohjelmistojen suunnittelu ja kehittäminen; Websivustojen sisällön päivitys muille; kaikki muut palvelut, jotka sisältyvät tähän luokkaan Nizzan luokituksen aakkosellisessa luettelossa.
Elisa haluaa hakemuksensa mukaan tavaramerkin, jonka myötä yhtiöllä olisi jatkossa yksinoikeus käyttää sanaa VIIHDE kaupallisessa käytössä muun muassa internetsivuilla sekä niiden jakamisessa ja päivittämisessä, CD- ja DVD-levyissä, tietokonelaitteistoissa ja ohjelmistoissa, USB-muistitikuissa, Skypessä ja Facebookissa sekä iPhonen, Androidin ja Windows Phonen ohjelmistoissa. Kiteytettynä siis kaikkialla, johon internet ja tiedonsiirto tavalla tai toisella sisältyvät.
En kuitenkaan pidä mahdollisena, että tällainen hakemus hyväksyttäisiin missään tilanteessa rekisteriin. Mikäli niin kuitenkin tapahtuisi, muuttaisi se merkittävästi sekä verkossa toimivien uusien viihdesivustojen että älypuhelimissa toimivien uusien viihdesovellusten toimintaa ja markkinointia. Moni suomalainen tuntee ELISA VIIHDE -nimisen palvelun, jolla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä tämän hakemuksen kanssa. Haettu tavaramerkki on pelkkä VIIHDE, eikä ELISA VIIHDE. Nyt tulee huomata, että Stara omistaa tavaramerkin Viihdetaivas®, Seiska tavaramerkin Parasta viihdettä®, Nelonen tavaramerkin Viihde on hyväksi® ja Digital Entertainment tavaramerkin TV Viihde®. Tavaramerkkilain mukaan tavaramerkkiä ei voida rekisteröidä, mikäli se on sekoitettavissa muiden aikaisempiin merkkeihin. Merkkiä ei voida myöskään rekisteröidä, jos sanalla on niin sanottu vapaana pitämisen tarve. Ehkä sanaa VIIHDE pitäisi vielä myöhemminkin voida käyttää vapaasti? Ehkä.
Tavaramerkkihakemuksen takana on tietenkin aina ensisijaisesti yksinoikeutta hakeva taho. Hakijan asiamies kuitenkin tekee usein varsinaisen hakemuksen ja tarjoaa asiassa konsultointia. Tässä tapauksessa hakemuksen asiamies on Roschier Brands -asianajotoimisto, joka lukeutuu Suomen suurimpiin alan toimijoihin. Siksi onkin käsittämätöntä, että sieltä on päästetty ulos tällainen aivopieru, joka on mielestäni typerämpi kuin kaikki taannoiset hymiö-hakemukset yhteensä (joista osa on muuten edelleen rekisterissä, toisin kuin monet mediat ovat virheellisesti väittäneet).
Patentti- ja rekisterihallituksessa tietämys tavaramerkeistä ja niihin liittyvästä juridiikasta on usein ollut luvattoman huonolla tasolla, sillä valituslautakunta joutuu alituiseen korjaamaan viraston tekemiä virheitä tavaramerkkilain tulkinnassa. Toivottavasti tässä tapauksessa virasto toimii lain mukaisesti, eikä tapansa mukaan pidä pörssiyhtiön hakemusta automaattisesti oikeutettuna. Soitin hetki sitten virastoon, josta kerrottiin minulle, että tästä hakemuksesta 25.9.2013 ja 2.10.2013 annetuissa muodollisissa välipäätöksissä on molemmissa ollut kyse siitä mihin luokkaan ”websivujen tarjoaminen” kuuluu. Varsinaisen hakemuksen käsittelyyn ei ole siis vielä edes päästy. Aikanaan siitä tulee vielä mielenkiintoista, ellei virasto sitten torppaa hakemusta heti alkuunsa ilmiselvien estemerkkien ja vapaana pitämisen tarpeen perusteella.
Sääli, että huhtikuun alusta on jo aikaa, sillä vielä viime keväänä Elisa ja Roschier olisivat voineet vierittää hakemuksensa aprillipäivän syyksi.
Suomessa hehkutetaan kovasti start up -yrityksiä ja niiden saamia ensiluokkaisia asiantuntijapalveluja. Näissä palveluissa on nyt kuitenkin paljastunut kohtalokas puute, joka on maksanut ja tulee vielä maksamaan yrityksille valtavia summia. Yritykset eivät nimittäin saa juuri lainkaan asiantuntevaa tietoa niiden menestymisen kannalta tärkeimmästä asiasta – tavaramerkeistä.
Taannoin päättyneessä Etuovi-nimikiistassä sain perehtyä 12 vuoden ajan harvinaisen syvällisesti tavaramerkkeihin sekä niihin liittyvään juridiikkaan ja oikeuskäytäntöön. Reilu vuosikymmen oli koulu, joka opetti tavaramerkeistä kaiken oppimisen arvoisen. Siksi katson alaa nyt hieman tavaramerkeillä väritettyjen lasien läpi. Nyt lasit ovat kuitenkin taas silmillä, koska lukemattomat suomalaiset uudet (ja vanhatkin) yritykset tekevät hämmentävän usein kalliita virheitä syyllistymällä tavaramerkkiloukkauksiin. Usein jopa tietämättään. Minulla on asiasta kymmenittäin käytännön omakohtaisia kokemuksia ja esimerkkejä, joten tiedän tarkalleen mistä puhun.
Jokaisen start-upin tärkein tavoite on kehittää, lanseerata ja markkinoida tuote, eli brändi. Brändillä tarkoitan tässä tapauksessa mitä tahansa tuotetta verkkosivustosta mobiilipeliin ja konserttikiertueesta ravintolaan. Menestymisen kannalta tärkeintä ei ole pitchata tuotetta sijoittajille hauskoilla jargon-termeillä, vaan tärkeintä on keksiä tuotteelle osuva, yksinkertainen ja tarttuva nimi, jota lähdetään iskostamaan valitulle kohderyhmälle ja jonka paremmuudesta kertomiseen panostetaan yleensä suuria summia rahaa ja muita resursseja. Tästä vaiheessa paljastuu kuitenkin start-upien akilleen kantapää, johon moni yritys saa rajun iskun. Ja ainoastaan siksi, että yrityshautomot ja muut alan palveluja tarjoavat eivät tunne alaa tarpeeksi, eivätkä toisin sanoen ole tehtäviensä tasalla.
Brändin nimen valinnassa tulee keskittyä muutamaan osa-alueeseen, joista huomattava osa yrityksistä ja niiden sidosryhmistä on edellä mainitulla tavalla täysin pihalla, koska kukaan ei ole osannut kertoa heille asiasta. Brändin nimen tulee olla a) ytimekäs, b) vapaana ja c) rekisteröitävissä tavaramerkiksi. Hyviä nimiä on helppo keksiä, mutta start-upien ja yhtä lailla mainostoimistojen tekemien virheiden ydin ovat vasta kohdat b ja c. Onko brändi vapaana? Entä onko se rekisteröitävissä?
Mitään brändiä ei kannata lähteä kehittämään tai markkinoimaan, ellei sen eteen tehtyä työmäärää ja rahallisia panostuksia voi suojata tavaramerkillä. Ainoastaan tavaramerkki tuo nimittäin omistajalleen yksinoikeuden käyttää merkkiä tavaran tai palvelun kaupallisena tunnusmerkkinä, sillä toiminimi ja aputoiminimi eivät tuo todellisuudessa minkäänlaista suojaa brändille. Ilman tavaramerkkiä kuka tahansa voi ottaa saman merkin käyttöön ja ”lokkeilla” aikaisemman merkin omistajan kovan työn tuloksia.
Turussa on toiminut jo kolme vuotta Pub Höpöhöpö, josta on muodostunut paikallisten suosikkibaari. Omistaja ei ole halunnut rekisteröidä nimeä tavaramerkiksi. Pian hän kuulee, että Vaasaan on avattu myös Pub Höpöhöpö. Ravintoloitsija suivaantuu ja vaatii uutta pubia suljettavaksi. Mitään ei ole kuitenkaan tehtävissä, koska ravintoloitsija ei ole suojannut tuotteensa nimeä tavaramerkillä. Vakiintumiseen vetoaminen ei auta, koska turkulainen ravintola ei ole voinut vakiintua Vaasassa. Höpöhöpö-brändin rakentamiseen käytetyt resurssit ovat siten valuneet osittain hukkaan ja yksinoikeus menetetty.
Uuden brändin kehittäjä on velvoitettu tarkistamaan, että onko Suomessa rekisteröityjä tavaramerkkejä, jotka voisivat olla ristiriidassa tuotteelle valitun nimen kanssa. Jos joku sekoitettavissa oleva merkki on jo olemassa, kannattaa poikkeuksetta vaihtaa nimeä jo suunnitteluvaiheessa. Yleensä näin ei kuitenkaan osata toimia, ja silloin tuloksena on usein kalliita prosesseja, kun tuotteen nimi joudutaan myöhemmin vaihtamaan. Tässä vaiheessa paljastuu liian usein yritysten täydellinen tietämättömyys tavaramerkeistä ja niiden perusteista. Yritykset eivät nimittäin yleensä erota tavaramerkkiä patentista ja sanamerkkiä kuviomerkistä. Usein myös luullaan virheellisesti, että tavaramerkin perään lisätty toinen sana estäisi merkkien sekoittumisen.
Tavaramerkkien korkeakouluna minulle toiminut Etuovi-tapaus on onnellisesti ohi, mutta olen edelleen päivittäin tavaramerkkien kanssa tekemisissä alaan liittyvien konsultointipalvelujen ja Stara Median omistamien tavaramerkkien merkeissä. Keskimäärin kerran kuukaudessa tulee eteen tilanne, joissa esimerkiksi juuri Stara-tavaramerkki tai siihen sekoitettavissa oleva merkki on otettu käyttöön jonkin uuden palvelun nimenä tai nimessä. En mainitse näitä loukkauksia tässä, mutta luennoillani kerron niistä tarkemmin.
Turkulaisen eläintarhan mainostoimisto kehitti asiakkaalle kampanjan, jonka osana julkaistiin eläintarhalle oma kokoelmalevy. Levyn nimeksi valittiin Eläintarha Höpöhöpö Collection. Levyjä painettiin heti 4.000 kappaletta. Televisiomainos oli tehty ja alkanut pyöriä televisiossa, kun Höpöhöpö-tavaramerkin omistaja ilmoitti, että kyseessä on tavaramerkkiloukkaus. Eläintarha sekä sen mainostoimisto ja lakimiehet olivat ihmeissään ja väittivät aluksi vastaan, mutta muutaman tiukkasävyisen kirjelmän jälkeen levy vedettiin myynnistä ja kampanja lopetettiin. Levyt jäivät varastoon.
Loukkaavan nimen valinta on tehty yleensä tietämättömänä ja vahingossa, mutta sillä ei ole merkitystä asian juridiikan kannalta. Keskimäärin kerran kuukaudessa joku yritys tai yrittäjä joutuu vaatimuksestani vaihtamaan tuoteensa a) nimen, b) logon, c) verkkosivun osoitteen ja usein myös d) videot, e) nettibannerit ja f) painetut mainosmateriaalit. Tämä kaikki vain siksi, että tuotteen nimen valinnassa ei ole osattu tai ymmärretty selvittää onko nimi ollut vapaana. Tarkistaminen olisi onnistunut alle minuutissa patentti- ja rekisterihallituksen sivuilta, mutta on vaikea tehdä jotain josta kukaan ei ole kertonut.
Törmään usein tapauksiin, joissa joudun vänkäämään yrittäjän tai jopa lakimiehen kanssa alan juridiikasta ja siitä mikä on loukkaus ja mitkä merkit on sekoitettavissa. Luit aivan oikein, sillä suurin osa lakimiehistäkin on täydellisen ratapihalla tavaramerkeistä ja niihin liittyvän juridiikan perusteista. Samasta syystä monet yritykset ovat saaneet lakimiehiltään väärää informaatiota ja tekevät saamiensa väärien neuvojen takia kalliita virheitä. Minun ei ole tarkoitus vittuilla millekään yritykselle, mutta tavaramerkkilaki velvoittaa tavaramerkin omistajaa pitämään huolta yksinoikeudesta. Siksi asioihin täytyy puuttua heti – tiukasti ja nollatoleranssilla. Muuten yksinoikeuden voi menettää.
Maanlaajuisesti toimivan hampurilaisketjun mainostoimisto keksi Höpöhöpö Burger -nimisen kausituotteen, josta ravintolaketju innostui. Tuotetta markkinoitiin heti laajasti toimipisteissä, radiossa, netissä, lehdissä ja televisiossa. Nimen oikeudet olivat kuitenkin jääneet tarkistamatta sekä mainostoimistolta että yritykseltä. Höpöhöpö-tavaramerkin omistaja otti pian yhteyttä ja kertoi tuotteen ja kampanjan loukkaavan tavaramerkkiään. Purilaisketju kysyi neuvoa lakimieheltään, joka luuli olevansa nerokas ja haki yritykselle tavaramerkkiä hampurilaistuotteille. Tavaramerkeistä tietämätön lakimies ei kuitenkaan tiennyt, että hakemusta ei voi tehdä tietoisena siitä, että joku jo käyttää samaa merkkiä samoille tuotteille. Niinpä Höpöhöpö Burgerin kampanja päättyi ja yritys lakimiehineen sai nenilleen patentti- ja rekisterihallituksessa. Mainosmateriaalit poistettiin.
Verkossa tavaramerkkien merkitys kasvaa koko ajan nopeasti, kun valtava osa brändeistä on pelkkää bittivirtaa. Ilman konkreettista tuotetta brändin tärkein osa on sen tavaramerkki. Näin on Staran, Facebookin, Angry Birdsin, Instagramin ja Googlen kanssa. Helppotajuinen esimerkki on Angry Birds, jonka arvo ei missään nimessä ole pelissä tai sen lähdekoodissa, vaan tavaramerkeissä, joita nyt lisensioidaan ziljooniin tuotteisiin ympäri maailmaa.
Yrityshautomojen ja muiden yrityksille palveluja tarjoavien tahojen tulisi viimeistään nyt ottaa tavaramerkit vakavasti. Ongelma on merkittävä myös mainostoimistoissa, joissa propellipäät kehittävät asiakkaille brändejä ja kampanjoita tuntematta usein lainkaan nimien valintaan ja käyttöön liittyvää lainsäädäntöä. Loukkauksen sattuessa mainostoimisto pesee yleensä kätensä ja asiakas maksaa heidän virheestään. Itse olen törmännyt useita kertoja Stara-tavaramerkin loukkauksiin, joissa nimen tuotteelle on keksinyt (yrityksen kertoman mukaan) juuri mainostoimisto.
Olen käynyt luennoimasta tavaramerkkien perusteista jo useita kertoja sekä mainosalan yrittäjille että start up -yrityksille. Jokaisen luennon jälkeen kuulijoita on tullut kertomaan, että heille ei ole koskaan aiemmin kerrottu näistä asioista. Se on uusien yritysten tulevaisuuden kannalta pelottavaa.
Monet lukijani ovat seuranneet blogissani jo vuosien ajan Etuovi-nimikiistan värikkäitä käänteitä. Nyt osapuolet ovat 12 vuoden jälkeen päässeet asiassa sopimukseen, ja kaikki omistamani Etuovi-oikeudet siirtyvät samalla Alma Medialle. Alla sovintoratkaisusta yhdessä laatimamme lehdistötiedote.
Helsingissä 9.4.2013, Julkaisuvapaa heti
Etuovi-nimikiista päättyi sovintoon
Mediakonserni Alma Median ja tamperelaisen yrittäjä Jori-Pekka Träskbäckin kiista Etuovi-nimen omistuksesta on päättynyt. Osapuolet ovat päässeet asiassa sovintoon, jossa kaikki Etuovi-tavaramerkin oikeudet siirtyvät Alma Medialle. Osapuolet eivät kommentoi sovinnon yksityiskohtia.
– Olemme tyytyväisiä, että pitkään jatkuneessa kiistassa on päästy vihdoin sovintoon. Sovinnon myötä voimme entistä paremmin kehittää Etuovi-liiketoimintaa, Alma Mediapartners Oy:n toimitusjohtaja Riikka Wulff toteaa.
– Hyvässä hengessä käydyissä neuvotteluissa pääsimme molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun. 12 vuoden riitaisuudet ovat nyt takana ja molemmat osapuolet voivat jatkaa liiketoimintansa kehittämistä ilman nimikiistan rasitteita, Jori-Pekka Träskbäck kommentoi.
Yhteisen sopimuksemme myötä myös Etuovi-nimikiistaan liittyneet kirjoitukset ovat kadonneet täältä blogistani bittien taivaaseen. Haluan vielä tässä vaiheessa kiittää kaikkia asianosaisia ja hengessä mukana olleita. Case is Closed. Over and out.
Sain tänään kirjeen Suomen Tavaramerkkirekisteröinti Oy -yritykseltä. Olen kirjoittanut useita kertoja tapauksista, joissa hyväuskoisia yrittäjiä on yritetty viilata linssiin toinen toistaan ihmeellisemmillä tavoilla ja usein siten, että huijariyrityksen nimi ja materiaalin ulkoasu on pyritty saamaan mahdollisimman virallisen näköiseksi. Suomen Tavaramerkkirekisteröinti Oy lukeutuu mahdollisesti näihin yrityksiin. Mahdollisesti, mutta ei välttämättä.
Olen sattuneesta syystä perehtynyt äärimmäisen hyvin juuri tavaramerkkeihin, joten jo kirjeen saapuminen tuntemattomasta yrityksestä aiheutti hieman ihmetystä. Sen otsikoksi oli nimittäin merkitty isolla fontilla ”MUISTUTUS”. Muutenkin virallisen näköisessä kirjeessä todettiin, että eräs omistamistani tavaramerkeistä on uusimisen tarpeessa. Se pitää toki paikkansa, joskin merkin rekisteröinti umpeutuu vasta vuonna 2014. Jatkoin muistutuskirjeen lukemista ja pian olin pudota tuolilta.
Uusimispalvelun hinnaksi kerrottiin 1.490,00 euroa kolmelta ensimmäiseltä luokalta ja 490 euroa mahdollisilta lisäluokilta! Huh huh. Nyt ovat hinnat kohdallaan, sillä ainoa rekisteröintejä uudistava virallinen taho patentti- ja rekisterihallitus veloittaa samasta palvelusta 235,00 euroa kolmelta ensimmäiseltä luokalta ja 125 euroa mahdollisilta lisäluokilta. Myös Suomen Tavaramerkkirekisteröinti Oy joutuu sekin joka tapauksessa tekemään uudistamisen viraston kautta, joten palvelun kate rekisteröinnistä on 1.255 euroa, eli 530 prosenttia. Siinä pääsee jo tuntipalkoille.
Tyhmä ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa. Jotain rajaa kuitenkin, sillä tiedän kokemuksesta, että tavaramerkit ovat 99,99 prosentille yrittäjistä täyttä hepreaa. Näin ollen tavaramerkin uusiminen voi mennä tällaisen virallisen oloisen muistutusviestin jälkeen helposti tilaukseen, kun lomake näyttää tarpeeksi uskottavalta ja kun siinä todetaan virallisen oloisesti seuraavaa:
Tavaramerkkirekisteröintinne on päättymässä. Uudistamisprosessi alkaa XXXX-XX-XX. Tavaramerkkisuoja on voimassa 10 vuotta ja voidaan uusia aina 10 vuotta kerrallaan. Mikäli haluatte uusia suojanne palauttakaa tämä kaavake allekirjoitettuna.
Yritysten saamat kyseenalaiset viestit on huomattu myös patentti- ja rekisterihallituksessa, joka varoittaa niistä verkkosivuillaan.
Viime vuosina myös muutamat yritykset ovat lähestyneet tavaramerkkien haltijoita muistutuskirjeillä, joita osa asiakkaista on erehtynyt luulemaan viraston lähettämiksi.
Viraston julkaiseman varoitusviestin jälkeen Suomen Tavaramerkkirekisteröinti Oy oli otsikoissa esimerkiksi Iltalehdessä, joka uutisoi yrityksestä otsikolla ”Firma lypsää rahaa valelaskuilla”. Iltalehden toimittaja Risto Kunnas ei ole kuitenkaan erottanut laskua muistutuksesta, sillä laskusta tässä ei ole ollut kyse. Samaan laskuvirheeseen (heh) ovat sortuneet myös Etelä-Savon Kauppakamari, Pohjois-Karjalan Kauppakamari ja YLE Pohjois-Karjala, jota nekään eivät erota muistutusta laskusta. Eikö kouluissa enää opeteta perustason taloustietoutta? Suomen yrittäjät sentään osasi kertoa asiasta todenmukaisesti, eikä väittänyt muistutuksia virheellisesti laskuiksi.
Huijausta vai ei? Pidän itse Suomen Tavaramerkkirekisteröinti Oy:n toimintaa hyvin kyseenalaisena lähinnä järjettömien katteiden vuoksi. Kaikesta edellä mainitusta huolimatta itse en kuitenkaan pidä saamaani muistutuskirjettä varsinaisena huijauksena, sillä etusivun pienellä präntätyssä todetaan disclaimerina varsin fiksusti seuraavaa.
Huomioikaa lisäksi, että tämä kaavake sellaisenaan on pelkkä muistutus eikä se ole sitova. Tämä ei myöskään ole lasku. Voitte myös ottaa yhteyttä omaan/aikaisempaan edustajaanne avustamaan teitä tavaramerkin uusimisprosessissa.
Vaikka tavaramerkit ovat yrittäjille hepreaa, niin tällaisiin asiakirjoihin tutustuminen ennen niiden täyttämistä ja allekirjoittamista on tietenkin ensisijaisen tärkeää. Tässä tapauksessa ongelma on siis lähinnä palvelun törkeässä hinnassa. Olettaen tietenkin, että maksettu palvelu myös toimii. Pidän itse jopa hyvänä, että joku muistuttaa yrityksille tavaramerkin rekisteröinnin päättymisestä.
Moraalisesti tässä mennään kuitenkin kauas harmaalle alueelle, jossa kielelle tulee väkisinkin niin sanottua huijauksen makua. Tilannetta ei ainakaan paranna se, että lehtijuttujen aikoihin erinäisillä foorumeilla yritystä ja sen palveluja on kehuttu erityisen vuolaasti samantyylisin sanakääntein, mutta eri nimimerkein. Kannattanee siis jatkossakin hoitaa itse tavaramerkin uudistamiset. Ohjeet löytyvät verkosta www.prh.fi.
Toimin nykyisin Suomen suurimman riippumattoman verkkomedian, Staran, yrittäjänä ja päätoimittajana. Aiemmin toimin neljän vuoden ajan rikostoimittajana Poliisi-tv:ssä. Stara toimii pääasiassa viihdealalla, jossa niin sanottu klikkijournalismi on vähintään yhtä yleistä kuin poliittisessa uutisoinnissa. Verkkolehti Uusi Suomi on suomalaisen klikkijournalismin kruunaamaton kuningas, mutta viihdealalla tullaan hyvää vauhtia perässä. Myös viihteessä ja politiikassa otsikko täytyy aina lunastaa, mutta rajat ovat kuitenkin joskus kieltämättä kuin veteen piirrettyjä. Rikosjournalismin saralla ei kuitenkaan pidä sallia uutisoinnissa minkäänlaista soveltamista tai paisuttelua, sillä alan terminologia on suoraan yhteydessä rikostuomioihin ja pienikin virhe voi paisua huomattavaksi. Siksi toimittajien tulee olla rikosuutisoinnissa erityisen tarkkoja.
Olen blogissani ihmetellyt lukuisia kertoja suomalaisten valtamedioiden toimittajien surkeaa ammattitaitoa rikosjournalismissa. Murtovarkauksista tehdään yhä edelleen hämmentävän usein ryöstöjä, ja viimeksi tänään tällaiseen poikkeuksellisen noloon virheeseen sortuivat Alma Median Iltalehti ja Aamulehti. Molemmat lehdet nimittäin väittivät ravintoloitsija Jussi Willmanin tulleen ryöstetyksi, vaikka todellisuudessa hänen kotiinsa oli murtauduttu. Murrolla ja törkeällä ryöstöllä, kuten niistä langetettavilla tuomioillakin, on eroa kuin yöllä ja päivällä. Iltalehti otsikoi tapauksen ”törkenä ryöstönä” ja Aamulehti ”ryöstönä”, vaikka todellisuudessa kyse oli huomattavan paljon lievemmästä rikoksesta. Termien erot ymmärtävä Ilta-Sanomat sen sijaan uutisoi murron murtona.
Tästä päästäänkin tämän blogikirjoituksen pääasiaan. Tänään iltapäivällä Turussa sattui nimittäin välikohtaus, jossa noin 30-vuotias mieshenkilö oli ottanut taskustaan teräaseen pääministeri Jyrki Kataisen lähettyvillä. Turvamiehet taltuttivat miehen nopeasti, eikä mitään päässyt tapahtumaan. Paitsi mediassa. Ensimmäisenä asiasta uutisoi Helsingin Sanomat, joka julisti otsikossaan virheellisesti ”Pääministeri Kataista yritettiin puukottaa Turussa”. Tämän jälkeen Suomen tietotoimisto STT jakoi Hesarin virheen kymmenille omille asiakkailleen ja soppa oli keitetty. Tässä uutistoimiston alkuperäinen uutissähke sellaisenaan.
HS: Pääministeri Jyrki Kataista (kok.) yritettiin puukottaa tänään Turussa. Turvamiehet ehtivät taltuttaa puukottajan ennen iskua.
DATE:22.10.2012 17:31:50
Todellisuudessa Helsingin Sanomien väite puukotuksen yrityksestä oli perätön. Teräaseen hallussapidon (nimike tarkentunee tutkinnassa) muuttaminen puukotuksen yritykseksi oli vakava virhe, varsinkin kun kyseessä on rikosuutisointi. Lienee varsin poikkeuksellista, että tällaisen virheen teki varsin luotettavana yleensä pidetty Helsingin Sanomat ja että sen jakoi edelleen niin ikään luotettavana pidetty STT. Yhdeksän minuuttia ensimmäisen tiedotteen jälkeen STT julkaisi tapauksesta asiakkailleen vielä pidemmän sähkeen.
HS: Kataista yritettiin puukottaa Turussa ///SÄHKE///
Pääministeri Jyrki Kataista (kok.) yritettiin puukottaa tänään Turussa hänen olleessaan tapaamassa äänestäjiä Yliopistokadun kävelykadulla, kertoo Helsingin Sanomat verkkosivuillaan. Puukon kanssa liikkunut mies pääsi lähelle pääministeriä, mutta turvamiehet estivät iskun. Paikalla olleen Helsingin Sanomien valokuvaajan mukaan puukon kanssa liikkunut mies vietiin käsiraudoissa Turun poliisin säilöön.
DATE:22.10.2012 17:40:57
Uutissähkeestä seurasi tilanne, jossa merkittävä osa suomalaisista medioista julkaisi uutisen sellaisenaan väittäen, että Katainen oli joutunut puukotuksen yrityksen kohteeksi. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa tapahtunut. Hesari korjasi otsikon saamiensa uusien tietojen perusteella kello 18.29, mutta virhe oli jo ennen sitä ehtinyt levitä lukuisiin medioihin.
Tapauksesta uutisoi todenmukaisesti ainakin YLE Uutiset, joka sopivasti irtisanoi taannoin sopimuksensa STT:n kanssa. Noloimpaan tilanteeseen joutui MTV3, jonka Seitsemän uutisissa käsiteltiin asiaa pitkään ja haastateltiin paikan päällä myös useita henkilöitä. Maikkarin toimituksessa ei ilmeisesti ollut vuorossa ketään rikosjournalismin perusteet osaavaa toimittajaa, sillä juonnossa ja insertissä tapausta väitettiin lukuisia kertoja puukotuksen yritykseksi, vaikka yksikään jutussa haastatelluista ”silminnäkijöistä” ei itse nähnyt tapausta, eikä edes valtioneuvoston turvallisuudesta vastaava henkilö väittänyt tapausta puukotuksen yritykseksi. Mikään insertissa mainittu seikka ei siten viitannut puukotuksen yritykseen.
MTV3 SEITSEMÄN UUTISET KLO 19.00
Pidän erittäin huolestuttavana, että kukaan Maikkarin toimittajista ei ymmärtänyt esitettyä puukotusväitettä perättömäksi, vaikka STT:n sähkeen ja Seitsemän uutisten välillä oli aikaa yli tunti ja Maikkarilla oli jopa oma toimittaja paikan päällä selvittämässä tapahtumia. Helsingin Sanomatkin oli korjannut virheensä jo puoli tuntia ennen uutislähetystä. Oma näkemykseni tapauksesta vahvistui, kun Demari uutisoi poliisin vahvistaneen, että kyseessä ei ollut puukotuksen yritys. Pidätetty mies ei ollut käyttäytynyt aggressiivisesti eikä uhannut ketään – saati pääministeri Kataista – puukolla.
Kataista veitsen kanssa lähestynyt mies ei käyttäytynyt poliisin mukaan aggressiivisesti. Hän ei suoranaisesti yrittänyt käyttää väkivaltaa ketään kohtaan, kerrotaan Varsinais-Suomen poliisista.- Demari.fi
Nyt toimituksille kävi siis ns. vanhanaikaiset, kun lukuisat valtamediat joutuivat korjaamaan virheellistä uutisointiaan. Verkossa se on onneksi mahdollista, ja juttuja onkin korjattu oikein urakalla. Saman joutui tekemään myös MTV3 Uutiset, joka oli viimein korjannut uutisointiaan Uutisotsikot-lähetykseensä kello 21.00.
MTV3 UUTISOTSIKOT KLO 20.55
Tapaus osoitti jälleen kerran kaksi asiaa: a) suurimmatkin mediat tekevät välillä rajujakin virheitä uutisoinnissa ja b) suurtenkin mediatalojen toimittajille olisi viimeinkin aika opettaa rikosjournalismista edes alkeet, jotta tällaiset virheet voitaisiin huomata jo omassa toimituksessa. Nyt odotan suurella mielenkiinnolla aamun printtilehtiä, sillä väärien väitteiden päätyminen painettuun lehteen menisi jo tragikoomisen puolelle. Se nähdään huomenna aamulla.
PÄIVITYS 22.10.2012 KLO 22.20: Sain uutta tietoa Helsingin Sanomien jutun alkuperäisestä otsikosta (”Pääministeri Kataista yritettiin puukottaa”), joten juttua on päivitetty sen mukaiseksi. Helsingin Sanomat kertoo artikkelissaan päivittäneensä otsikkoa kello 18.29, kun täsmentyi, että kyseessä ei ollut puukotuksen yritys. Väärä tieto korjattiin siis Hesarissa puoli tuntia ennen MTV3-kanavan Seitsemän uutisia.
PÄIVITYS 23.10.2012 KLO 11.10: Selasin nyt kansainvälisten medioiden otsikoita ja huomasin, että lukemattomat ulkomaiset mediat kertovat parhaillaan, että Suomen pääministeriä yritettiin puukottaa. Tapaus on malliesimerkki siitä kuinka yhden median virheestä voi paisua hetkessä virheellisen uutisoinnin maailmanlaajuinen aalto, kunhan virheen tehnyt media on tarpeeksi suuri ja uskottava.
Monet medioista päivittänevät artikkeleitaan, kun tieto väärästä uutisoinnista tavoittaa toimitukset. Ainakin suurimpiin uutistoimistoihin saakka korjaus näyttää jo menneen perille tai sitten ne olivat jo alunperinkin todenmukaisia. Esimerkiksi BBC on laittanut otsikon repäisevimmän osan tyylikkäästi hipsuihin.
JULKAISTU 4.9.2012 Media on toimialoista mielenkiintoisin, sillä se on ollut viimeiset parikymmentä vuotta alituisessa muutoksessa. Television keksimisen jälkeen nähtiin vuosikymmenien seesteinen jakso, jossa merkittävintä oli siirtyminen värilähetyksiin. Sen jälkeen alkoi kuitenkin todellinen myllerrys. 1990-luvun alussa internet-sivut tekivät tuloaan, ja vuosikymmenen loppupuolella syntyivät jo ensimmäiset merkittävät suomalaisetkin verkkomediat. Uusi sähköinen media oli tullut muuttaakseen maailman.
Vuosi 2000 oli käännekohta media-alalla. Silloin alkoi internetin valtakausi ja myös Staran esiaste näki samalla päivänvalon. Tuolloin suuret mediatalot hallitsivat vielä tiedonvälitystä, eikä kukaan ollut vielä kuullutkaan sosiaalisesta mediasta saati Facebookista. Yksikään vanhan koulukunnan printtimoguleista ei osannut pelätä, että internet veisi heiltä joskus leivän suusta. Päinvastoin, vielä vuoden 2005 lokakuussa Musiikki & Mediassa lausuttiin legendaariset sanat ”Internet ei ole uhka meidän printtilehdelle”. Kuinkas sitten kävikään.
Liian monet vanhanaikaiset mediatalot eivät ymmärtäneet ajoissa internetin merkitystä, eivätkä hypänneet junaan ennen kuin se oli jo kiitänyt kauas asemalta. Samalla monta upeaa suomalaista mediabrändiä ajettiin puolivahingossa alas, kun niiden nettipreesensiä ei osattu tehdä ajoissa. Kun asiaan lopulta havahduttiin, olivat ketterät pienemmät mediatalot jakaneet jo markkinan keskenään, eikä vanhoille brändeille ollut enää tilaa ihmisten bookmarkeissa. Tämä johti lopulta siihen, että netistä ”puuttuvaa” mediaa ei nykyisin tunneta enää myöskään printissä. Tapahtumista tulee elävästi mieleen kännykkämahti Nokian uho ja tuho. Syyt olivat nimittäin molemmissa tapauksissa ylimielisyys ja uuden tekniikan aliarviointi.
Vuonna 2000 perustamani viihdealan nettimedia Pop-opas.com muuttui muutamien vaiheiden jälkeen lopulta Staraksi vuonna 2003. Ajoitus oli täydellisen onnistunut. Siitä saakka olen saanut seurata aitiopaikalta printtimedian ajautumista kohti tuskien taivalta. Korostan, että tarkoitan printtimedialla lähinnä sanomalehtipaperisia tuotteita. Aikakauslehdille povaan sen sijaan vielä pitkää tulevaisuutta.
Vuosikausien ajan esitin näkemyksiäni sanomalehtien karusta kohtalosta ja internetin noususta lähes yksin, sillä lukemattomat vanhan koulukunnan ammattilaiset nauroivat väitteille. He totesivat, että sanomalehtiä lukemaan tottuneet ihmiset lukevat lehtiä vielä vuosikymmeniä. Viimeisen viiden vuoden aikana nauru on kuitenkin loppunut tai ainakin muuttunut tuskallisen väkinäiseksi, kun verkkomedian ylivalta on kasvanut kasvamistaan. Samalla printtimedia vääntelehtii tuskissaan, kun levikit ja rahahanat hiipuvat, ja lehtiväen irtisanomiset ovat samasta syystä arkipäivää.
Viime aikoina jo lukemattomia printtilehtiä on lopetettu, ja vastaavien uutisten tulva on kasvanut selvästi vuoden 2012 käännyttyä toiselle puoliskolleen. Maineikas City-lehtikin korisee parhaillaan viimeisiä henkosiaan ja tänään tuli tieto Vartti-lehden lopettamisesta. Toisenlainen merkki printtimedian ahdingosta on Helsingin Sanomien muuttuminen tabloidiksi, sillä se on paniikkiratkaisu ja vaikeuksiin sopeutumista. Kolme senttiä paksu broadsheet-lehti tarkoittaisi kuusisenttistä tabloidia, joka ei ole mahdollista. Sivumäärä laskee siis dramaattisesti, joten juttumäärä laskee samassa suhteessa.
Juttumäärän laskiessa toimittajia tarvitaan entistä vähemmän, joten Hesarin massiiviset YT-neuvottelut ovat vain ajan kysymys. Sivukoon puolittuessa myös koko sivun mainosten hinta laskee kerralla arviolta 30-40 prosenttia. Levikin laskiessa mainoshinta laskee edelleen, sillä kierre on vasta alussa. Hesarin tuloihin on siis vääjäämättä tulossa dramaattinen romahdus. Heitänkin nyt ilmoille synkän ennustuksen, että Helsingin Sanomat irtisanoo vuoden sisällä 30 prosenttia toimituksestaan.
31.7.2012 Helsingin Sanomat siirtyy tabloid-kokoon (Iltalehti)
4.9.2012 Vartti lakkautetaan (Helsingin Uutiset)
Sanomalehtien lopun häämöttäminen paljastuu myös siitä, että edellä mainittu Helsingin Sanomien tabloid-muutos ei jää ainoaksi. Lisäksi sama surullinen laskukaava irtisanomisineen toteutuu muissakin valtalehdissä. Hesarin lisäksi ainakin Aamulehti, Savon Sanomat, Karjalainen, Keskisuomalainen ja Etelä-Suomen Sanomat siirtyvät tabloidiin parin vuoden sisällä. Todennäköisesti jo ensi vuonna. Parin vuoden kuluttua kortistossa on paljon enemmän toimittajajia, mutta markkinoilla paljon vähemmän printtilehtiä.
