Puskiaisten oikaisulla ja lähijunilla eri tarkoitus

Valtuutetut Mustakallio ja Wesslin rinnastivat kirjoitukseni (AL 14.1.2021) vastineessaan (AL 17.1.2021) virheellisesti kolmostien oikaisun ja lähijunaliikenteen, sillä ne eivät palvele samoja käyttäjiä. Valtakunnan pääväylään kuuluva Puskiaisten oikaisu on tarkoitettu Tampereen ohi kulkevalle liikenteelle ja lähijunat Tampereelle kulkevalle liikenteelle. Toisen toteutus ei vaikuta toisen tarpeeseen. Myös valtuutettujen mielikuva meluesteistä on virheellinen, sillä kukaan ei ole esittänyt meluntorjunnan toteutuvan vain tietyn vaihtoehdon yhteydessä.

Ely-keskus arvioi, että vuonna 2030 Puskiaisten oikaisua kulkee 28 000 autoa vuorokaudessa. Viiden kilometrin oikaisu säästää siten 51 miljoonaa ajokilometriä vuodessa. Optimistisella 95 g/km päästötavoitteella laskettuna CO2-päästöt vähenevät 4 800 tonnia vuodessa. Jos oikaisun alta kaadetaan 100 hehtaaria metsää, puiden sitoma CO2 vähenisi 500-780 tonnia vuodessa. Moottoritien oikaisun positiivinen ilmastovaikutus olisi silloin yli 4 000 CO2-tonnia vuodessa, mikä on ilmastoteko. Tämän lisäksi moottoritie säästäisi ajoaikaa vuodessa noin miljoona tuntia perheelle, vapaa-ajalle tai vaikkapa luonnossa retkeilyyn.

Pirkanmaa on laaja maakunta, ja Tampereen ulkopuolella asuvat eivät usein tule toimeen ilman omaa autoa. Työssäkäynti, kauppareissut ja harrastukset eivät yksinkertaisesti onnistu julkisilla. Lisääntyvä etätyö ei poista näitä asukkaiden perustarpeita.

Pirkanmaan liiton väestö- ja työpaikkasuunnitteen mukaan vuonna 2040 maakunnassa on 615 000 asukasta, eli 100 000 nykyistä enemmän. Samalla maakunnan läpi ja sisällä kulkevat liikennemäärät kasvavat. Lähijunat ovat tärkeä hanke, johon täytyy jatkossakin panostaa. Ne eivät kuitenkaan vähennä maakunnan läpi valtakunnan pääväylää kulkevaa julkista, yksityistä ja tavaraliikennettä. Moottoritien oikaisu sen sijaan vähentää Sääksjärven liikennemelua ja Lakalaivan ruuhkia. Molemmat alueet ovat jatkuvasti onnettomuustilastojen kärjessä (ks. kuva), joten oikaisulle on myös inhimillinen peruste. Kehittyvä Pirkanmaa tarvitsee panostuksia sekä lähijuniin että tieliikenteeseen.

Toimivat liikenneyhteydet ovat maakunnan elinehto.

Jocka Träskbäck
yrittäjä, valtuutettu (kok.)
Lempäälä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *