Puskiaisten oikaisu (VT3) on Lempäälän ja Sääksjärven etu

Lempäälän Kuljusta suunnitellaan parhaillaan moottoritien oikaisua Pirkkalan Linnakalliolle. Tämä niin sanottu Puskiaisten oikaisu on tärkeä kehityshanke molemmille kunnille. Toteutuessaan se tulee vähentämään merkittävästi moottoritien meluhaittoja Sääksjärvellä siirtäessään Tampereen ohi kolmostietä kulkevaa liikennettä uudelle reitille nykyiseltä moottoritieltä sekä Lakalaivan risteyksestä. Nykyisen arvion mukaan oikaisu pudottaisi Kuljun ja Sääksjärven välillä liikennemääriä peräti kolmanneksella (65 500 autoa/vrk -> 44 200 autoa/vrk, 2040). Lisäksi oikaisu lyhentää matka-aikaa tieosuudella noin kuudella minuutilla, joten hanke vähentää merkittävästi autojen päästöjä ja olisi siten myös konkreettinen ilmastoteko, vaikka päästölaskelmiin otetaan mukaan tien alle jäävä talousmetsä.

Puskiaisten oikaisu ja Kehä II.

Puskiaisten oikaisu ja Kehä II tuovat Lempäälälle ja Pirkkalalle mahdollisuuksia kovasti kaivatuille uusille yritys- ja asuinalueille. Hankkeen myötä myös taannoin ikävästi kaatunut Toivion kaava Sääksjärven pohjoispuolella palaa toivottavasti suunnittelupöydälle. Sääksjärven osayleiskaava ja keskustan kehittäminen, rautatieasema ja liikennehankkeet muodostavat tärkeän kokonaisuuden, jossa Sääksjärvestä on muodostumassa alueen merkittävä solmukohta. Sääksjärven sijainti aivan Tampereen eteläpuolella on merkittävä etu, eikä aluetta voida jättää näivettymään.

Olemme tehneet kulisseissa vuosia töitä Sääksjärven moottoritien meluesteistä, ja nyt ELY-keskus on nyt viimein luvannut toteuttaa vuosikymmeniä odotetut meluesteet tämän hankekokonaisuuden yhteydessä. Ennusteiden mukaan Pirkanmaan asukasmäärä kasvaa vuoteen 2040 mennnessä 615 000 asukkaaseen, eli lisäystä nykyiseen tulisi olemaan noin 100 000 henkeä. Mikäli Puskaisten oikaisua ei toteutettaisi, tarkoittaisi se Sääksjärven kohdalla moottoritien liikennemäärien ja liikennemelun kasvamista entisestään ja Lakalaivan risteyksen entistä ruuhkaisempaa tilannetta. Se ei olisi lempääläisten eikä Tampereen kaupunkiseudun etu.

Aamulehti 14.1.2021

Ennen kaikkea Puskiaisten oikaisun kariutuminen tarkoittaisi Sääksjärven kohdalla uusien lisäkaistojen rakentamista moottoritielle molempiin suuntiin Kuljusta Tampereelle. Karttaa vilkaisemalla selviää, että näiden lisäkaistojen alle jäisi mahdollisesti asukkaiden koteja. Selvyyden vuoksi korostan, että tämä hanke on valtion, ei siis Lempäälän kunnan. Lempäälän kunnanvaltuustossa päätöstä tiehankkeesta ei siis tehdä.

Tampereen kaupunkiseudun sijainti Suomen logistisessa keskipisteessä on merkittävä niin yrityksille kuin asukkaillekin. Se on tärkeä voimavara, josta seutukuntamme elää nyt ja tulevaisuudessa. Liikennehaasteiden ratkaisut ovat olennainen osa alueen kasvun hallintaa, ja Puskiaisten oikaisu on siinä tärkeässä roolissa. Lempäälän kunnan toimiin oikaisu vaikuttaa lähinnä siten, että se mahdollistaa Sääksjärven kehittymisen osayleiskaavalle uusien asuinalueiden ja työpaikka-alueiden muodossa. Lempäälässä on nyt huutava pula omakotitonteista, joihin osayleiskaava tulee olemaan ratkaisu.

Pirkanmaan maakuntakaava 2040

Aktiivisena retkeilijänä tiedän, että Lempäälän ja Pirkkalan välisellä Birgitan polulla ja sen ympäristössä riittää virkistysmetsää ja retkeiltävää myös tämän hankkeen toteutumisen jälleenkin. Myös Sääksjärven alueella. Patikointipoluilla ja laavuilla voi tosin olla nykyistä enemmän kävijöitä, kun uudet asuinalueet saadaan tulevaisuudessa valmiiksi. Lähiluonnon ja Birgitan polun merkitystä korostaa se, että kunta aikoo tulevina vuosina panostaa huomattavasti verovaroja näiden luontokohteiden kehittämiseen ja perusparannukseen. Heti kuluvan valtuustokauden alussa päätimme suojella 45 hehtaaria metsää Birgitan polun varrella Koipitaipaleen ja Höytämöjärven alueella.

Itse liputan Sääksjärven kehityksen puolesta. Kolmen vuoden takaisesta kirjoituksestani (linkki tässä) voit lukea lisää Sääksjärven alueen kehityksen suunnitelmista silloisin tilannetiedoin. Kovin massiivisia muutoksia niihin ei ole sittemmin tullut. Lempäälä ja erityisesti Sääksjärvi tarvitsevat Puskiaisten oikaisun.

Moottoritien oikaisu on lempääläisten etu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *