Lasten maksuttomiin harrastuksiin merkittävä panostus Lempäälässä

Lasten harrastustoiminnan tukeminen on paras tulevaisuusinvestointi. Niin kirjoitin äskettäin Tamperelainen-lehden kolumnissani. Nyt saimme kunnanhallituksen kokouksessa tiedon, että tavoite on ottanut Pirkanmaalla merkittävän askeleen eteenpäin. Yksitoista kuntaa saa nimittäin opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustuksen niin sanotun Suomen mallin toteuttamiseksi. Toisin sanoen rahallista tukea lasten maksuttomiin harrastuksiin. Lempäälään tulee maakunnan suurin potti, peräti 298 000 euroa. Tuki edellyttää kunnalta 20 prosenttia omaa rahoitusta, joka ei varmasti tule muodostamaan ongelmaa.

Lempäälässä hankkeen nimeksi on valittu Harrastava koululainen ja nyt myönnettu tuki tulee käyttää kevätlukukauden aikana, eli 5. kesäkuuta 2021 mennessä. Hankkeen tavoitteena on luoda kaikille koululaisille monipuolisia ja maksuttomia mahdollisuuksia harrastaa koulupäivän yhteydessä. Suunnittelussa ja toteutuksessa halutaan osallistaa sekä koululaisia että heidän vanhempiaan parhaan mahdollisen lopputuloksen saamiseksi. Harrastukset on tarkoitus järjestää ensisijassa monitoimikerhoina koululla. Kirjoitin taannoin siitä, että mailan puristaminen saa lapset ja nuoret usein luopumaan harrastuksista. Tässä hankkeessa tulee mielestäni mennä rento matalan kynnyksen höntsyily edellä.

Lue myös: Lasten harrastukset ovat tulevaisuusinvestointi (2.12.2020)

”Harvoin tulee ajatelleeksi miten tärkeä rooli harrastuksilla on lasten ja nuorten mielenterveysongelmien, syrjäytymisen ja yksinäisyyden ehkäisyssä. Puhumattakaan siitä miten harrastukset saavat lapset ja nuoret tuntemaan olevansa aktiivinen osa heitä ympäröivää yhteisöä. Yhteisöä, jossa heidät tunnetaan, heidän tapaamistaan odotetaan ja heidät otetaan innolla mukaan yhteiseen toimintaan.”

Itse katson hankkeen merkittävimmäksi pitkän aikavälin hyödyksi sen, että lapsilla on tilaisuus tutustua harrastuksiin, joihin he eivät ehkä normaalisti tulisi koskaan tutustumaan. Se voi sytyttää koko loppuelämän kestävän kipinän ja harrastamisen ilon, jolla on vaikutusta hyvinvointiin monin tavoin. Lempäälän kunnan kanssa käytännön toteutuksessa on mukana laaja joukko kolmannen sektorin toimijoita, jotta yhteistyö olisi mahdollisimman kattavaa ja laajaa. Mukana ovat muun muassa yleisurheilua, tennistä, jääkiekkoa, jalkapalloa, pyöräilyä, thaiboxingia, ampumista, vapaapalokuntaa, runoutta, teatteria ja partiotoimintaa tarjoavia yhdistyksiä sekä seurakunta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *