Ovi-lehden taru päättyi tavaramerkkikiistaan

Olen seurannut blogissani Kustannus Oy Vistan Ovi-lehteä ja sen taivalta erityisesti lehden nimestä syntyneen mielenkiintoisen tavaramerkkikiistan tiimoilta. Nyt asia on taas ajankohtainen, kun huomasin tuoreen numeron jäävän Ovi-lehden viimeiseksi juuri ko. kiistan takia. Keissi on tavanomaista laajempi ja monimutkaisempi, ja siihen liittyvät kyseisen Ovi-lehden lisäksi myös suomalainen – vaikkakin englanninkielinen – Ovi Magazine -verkkolehti sekä kännykkäjätti Nokian uudehko Ovi.com -verkkopalvelu. Itse kirjoitin jo 29.8.2007, että Nokialle on tulossa tästä vielä ongelmallinen tilanne. Näin kävikin, mutta tilanne on nyt ratkennut rauhanomaisesti ja tyylikkäästi.

Ovi Magazine -julkaisulla on Ovi-tunnukseen kiistattomasti aikaisempi oikeusperuste, mutta koska lehti ei ole hakenut nimelle tavaramerkkiä, eikä myöskään nähdäkseni vakiinnuttanut tunnustaan, ei yhtiöllä ole nimeen tavaramerkkilain mukaista yksinoikeutta. Silti se teki Tanskalainen Novi Group (?) teki 28.2.2007 väitteen Vistan 29.12.2006 rekisteröimää tavaramerkkiä OVI (kuvio) vastaan. Ovi Magazinella olisi ollut varsin hyvät mahdollisuudet saada tavaramerkki kumottua tavaramerkkilain 14 § 1 momentin 7 kohdan mukaisesti, mikäli se olisi voinut näyttää toteen, että Vistan kundit olivat tietoisia julkaisun olemassaolosta omaa tavaramerkkiä hakiessaan. Novi Groupin väite hylättiin 11.12.2007 ilmeisen perusteettomana. Syytä hylkäämiseen en tiedä.

Myös Nokia Oyj haki 28.6.2007 samaa tavaramerkkiä OVI (sanamerkki), josta hakemuksesta ilmeisesti juuri Vista teki 5.9.2007 ennakkoväitteen. Sen perusteella Patentti- ja rekisterihallitus ilmoitti 19.12.2007 Nokialle, ettei merkkiä voida rekisteröidä yhtiölle ilman Vistan suostumusta, koska merkit ovat sekoitettavissa. Kun Ovi Magazinen väite Vistan tavaramerkistä viime joulukuussa hylättiin, aukesi Nokialle hyvä tilaisuus ostaa Kustannus Oy Vistan Ovi-tavaramerkki itselleen. Sen avulla yhtiö sai kyseisen Ovi-tavaramerkin ja yhtiö voisi antaa itselleen luvan rekisteröidä myös Ovi-sanamerkin.

Juuri näin onkin nyt mitä ilmeisimmin käynyt, sillä tällä hetkellä tilanne on virallisesti se, että Kustannus Oy Vistan tavaramerkistä nro 238251 OVI on vireillä siirtohakemus, jonka kohteena on Nokia Oyj. Nokian oman hakemuksen seuraava määräaika umpeutuu 4.6.2008, mutta se lienee edellä mainitun kaupan jälkeen läpihuutojuttu. Täysin toinen juttu on nyt se, aikooko Ovi Magazine tehdä väitteen kyseistä rekisteröintiä vastaan. Kyseessä on nimittäin samat tavara- ja palveluluokat (mm. 16, 35, 38, 41) ja tietoisuus aikaisemman palvelun olemassaolosta lienee helpompi osoittaa Ovi-lehden kiistan myötä. Nokialle näyttäisi olevan siten luvassa vielä toinenkin ”pakkohankinta”.

Ovi-lehden päätoimittaja Jone Nikulan tuore pääkirjoitus vahvistaa edellä mainitut olettamukset lehden nimeen liittyvistä toimista. Jone kirjoittaa, kuinka ”hyvä nimi kelpaa muillekin”.

Kävi nimittäin sillä tavalla, että Nokian verkkoportaali, Ovi sekin nimeltään, tekee tuloaan, ja Ovi-lehteä kustantavan Kustannus Oy Vistan hallitus totesi, että toisin kuin taloissa, mediamarkkinoilla ei kannata olla runsain mitoin Ovia, ei edes kahta. Näin siksi, että eri kohderyhmiä tavoittelevat Ovet vain sekoittavat kuluttajan pään, ja vaikka kuinka molemmat palveluntarjoajat hakisivatkin kahden Ovi-tuotteen rauhanomaista rinnakkaiseloa, siinä tuskin ainakaan pitkällä tähtäimellä onnistuttaisiin. Ovi nimenä on tähän asti ollut Kustannus Oy Vistan omaisuutta, mutta tätä lukiessasi se kuuluu jo Nokia Oyj:n valtapiiriin.

Jonen pääkirjoituksessa on rivien välistä luettavissa selvästi kettuuntunut kanta tapahtuneeseen. Joka tapauksessa Vista oli tilanteessa selvästi niskan päällä, joten yhtiö lienee netonnut tavaramerkin myynnillä sievoisen summan riihikuivaa. Veikkaan, että Ovi Magazinen Novi Groupin on tämän jälkeen hieman helpompi niellä katkera tappionsa tavaramerkkikiistassa.

PS: Ovi tunnetaan jatkossa nimellä Kaupungin aika.

Disclaimer: Korostan, että minulla ei ole yllä mainituista asioista minkäänlaista sisäpiirin tietoa, vaan kaikki perustuu julkisesti saatavilla oleviin asiakirjoihin ja tietoihin sekä osittain myös valistuneisiin päätelmiin tapahtumien kulusta.

PÄIVITYS 20.8.2008: Äsken verkkosivustoja selaillessani olin pudota tuolilta, kun huomasin Helsingin Sanomien ja jopa Maikkarin Viihdeuutisten kirjoittaneen tästä aiheesta. Uutisten jäljet johtivat lopulta Taloussanomien ja Digitodayn artikkelien kautta tähän blogikirjoitukseeni, eli jonkinlainen skuuppi tuli kai tehtyä. Tarinalla on onneksi onnellinen loppu, sillä lehdet olivat tarkistaneet faktat ja todenneet olettamukseni pääosin paikkansapitäviksi. Lisäksi Ovi Magazine vahvisti, ettei se ole ollut Nokiaan yhteydessä ja Nokia vahvisti, ettei se ole kuullutkaan Ovi Magazinesta. Kaikki saavat siis pitää tuotemerkkinsä ja elo digimaailmassa jatkuu siltä osin rauhallisissa merkeissä. Loppu hyvin kaikki hyvin. itse odotan kovasti Nokian Ovi.com -palvelun sisältöä ja sen mukanaan tuomaa mahdollista buustia mobiilipalveluiden käyttöön peruskansalaisten keskuudesssa.

PÄIVITYS 22.8.2008: Homma jatkuu seuraavassa kirjoituksessa. Lue tästä!

Tulkintaa ja yöruokaa

Tänään kotimaisella uutissivustolla osui silmiini lähes samaan aikaan julkaistut Helsingin Sanomien ja Kauppalehden otsikot. Mielestäni niissä oli ensisilmäyksellä havaittavissa hienoista ristiriitaisuutta.

Kyseisiä artikkeleita tarkemmin tutkaillessani huomasin, että molemmissa uutisissa oli tosiaan kyse aivan samasta sisäministeriön uudesta linjauksesta, vaikka otsikoita nopeasti vilkaistessa tulikin toisenlainen tunne. Kebabia saa siis myydä yöllä, mutta sitä ei saa jäädä syömään kyseiseen ravintolaan, mikäli se on kooltaan alle sata neliötä.

Jatkossa emme ilmeisesti saa jäädä nauttimaan valomerkin jälkeistä herkkupizzaa Tampereen La Notte (nykyisin Midways) pizzeriaan. Jotenkin tuo päätös / ohjeistus kuulostaa kovin tuulesta temmatulta ja jopa typerältä… Saamme luultavasti lisätietoa myöhemmin. Toivottavasti tässä on kyse ohjeistuksen kaupunkikohtaisesta tulkinnasta, sillä muussa tapauksessa keskustat muuttuvat pilkun jälkeen entistä levottomimmiksi taistelutantereiksi.

PÄIVITYS 24.4.2008:

No ei mennyt kuin pari päivää, niin sisäministeriö joutui selittelemään ja pyörtämään typerää ohjeistustaan, kun myös poliisit kritisoivat sitä. Nyt ministeriö pyöritteli aiheesta sisällöllisesti selvästi erilaisen lausuman, jonka mukaan pizzerioissa saa toki ruokailla viiteen saakka, mutta vain jos ravintola on tehnyt yökahvilailmoituksen. Ilmeisesti sisäministeriöön ei ole saatu kovin välkkyä väkeä töihin, kun tällaista puuta heinää sieltä lähtee kentälle sekaannusta aiheuttamaan. Toisaalta sisäministerin omat touhut kertovat kyseisen instanssin tominnasta omaa kieltään.

Kauheus alkaa vasta valjeta

Aamulehti 20.04.2008Espanjan karmea bussiturma on järkyttänyt suomalaisia syvästi. Lauantai-iltana tapahtuneesta onnettomuudesta janottiin perusteellista informaatiota viimeistään sunnuntaiaamuna, kun tieto oli jo levinnyt laajalle. Aamulehti oli kuitenkin lukijoiden kanssa tiukasti eri mieltä päivän pääaiheesta.

Aamulehti hehkutti nimittäin etusivunsa pääuutisena omaa skuuppiaan WinCapitasta, ja samalla koko Suomen pääpuheenaiheelle annettiin etusivulta vain mopovarkauteen verrattavissa oleva hikisen pieni palstatila sivun alalaidasta ”Espanjassa kuolleiden joukossa myös pikkutyttö”. Myös sisäsivulla traaginen tapahtuma sivuutettiin käytännössä olankohautuksella, sillä aiheesta oli uutissivulla vain pieni kolumnin mittainen pätkä otsikolla ”Lomalaisten bussiin törmännyt maasturikuski oli humalassa”.

Aamulehti 21.04.2008Yhteensä aiheelle annettiin Aamulehdessä vähemmän palstatilaa kuin esimerkiksi lukion Nokia-kurssille, influenssarokotuksille ja Särkänniemen parkkipaikoille. Kukaan ei ilmeisesti uskaltanut käyttää legendaarista ”Stop The Press” -huudahdusta ja painaa koko etusivua uusiksi.

Sunnuntain aikana Aamulehti viimein ymmärsi mistä tosiaan oli kyse, ja tänään lehti pullistelikin jo Espanjan turmauutisointia. Etusivulla kissankorkuisin kirjaimin huutava pääotsikko kiteytti myös Aamulehden toimituksen omat tunnelmat ”Kauheus alkaa vasta valjeta”. Niin, Aamulehdelle.

Samaa asiaa ihmetellään myös Allasbaarissa.

Staran mainoskampanja Nokia.fi etusivulla

Nyt alkaa olla erittäin hyvää pöhinää Staran palvelujen uusien keissien suhteen. Videopodcastit lisättiin pari viikkoa sitten ensimmäisenä suomalaisena mediana Nokia Video Center -palveluun ja tällä viikolla Stara nostettiin vielä päävalikkoon yhdessä YouTuben, Reutersin, Ranskan television, Espanjan radion, Italian television ja puolalaisen lehden kanssa.

Tänään alkoi vielä mainoskampanja hieman keskimääräistä tunnetumman verkkosivuston etusivulla osoitteessa www.nokia.fi. Käy tsekkaamassa!

Starasta yökiitäjien asiakaslehti

Monimediallisen Stara-viihdejulkaisun levikki kasvaa merkittävästi, kun aikakauslehdestä tulee S-iltaravintoloiden virallinen asiakaslehti.

Vuodesta 2006 saakka julkaistun Stara-aikakauslehden levikki kasvaa toukokuussa jopa 30.000 kappaleeseen, kun lehti postitetaan jatkossa myös S-iltaravintoloiden noin 20.000:lle kanta-asiakkaalle. Stara korvaa samalla ravintolaketjun aikaisemman NightNews-asiakaslehden.

Stara valittiin yhteistyökumppaniksi laadukkaan materiaalin ja kohderyhmää kiinnostavan sisällön takia. Stara tuo lisäarvoa FunCardille, ja lehden kautta olemme mukana asiakkaidemme arjessa tukien heidän lifestyleaan, S-iltaravintoloiden ketjupäällikkö Miko Kamppuri kertoo.

– Lukijamme viihtyvät keskimääräistä enemmän yöelämässä, ja yhteistyö S-iltaravintoloiden kanssa vahvistaa Staran brändiä meille erittäin tärkeässä nuorten aikuisten kohderyhmässä. Yhteistyön myötä lehti tulee perinteisen tilausmyynnin lisäksi myös irtonumeromyyntiin, viihdelehteä kustantavan Stara Media Oy:n toimitusjohtaja Jocka Träskbäck kertoo.

Jopa 110.000 viikkokävijää keräävä Staran verkkojulkaisu keskittyy pääasiassa viihteeseen, mutta aikakauslehti on tarjonnut lukijoille myös matkailua, trendejä ja muotia. Uuden yhteistyön myötä lehteen tulee aikaisempaa enemmän myös yöelämään liittyvää sisältöä. Paperiversion lisäksi yhteistyö näkyy myös verkossa.

Staran verkkojulkaisu täydentää jatkossa S-iltaravintoloiden nettiportaaleja tuottamalla niihin uutisia päivän kuumimmista puheenaiheista, Kamppuri lisää.

Aikakauslehden mediamyynti toteutetaan yhdessä Suomen Metrotuotanto Oy:n kanssa.

Aiheesta lisää Markkinointi & Mainonta -lehdessä.

Mitkä ihmeen Olympialaiset?

Tänään selailin Suomen teollisoikeudellisen yhdistyksen ja Suomen Aippi ry:n jäsenlenteä STY AIPPI Uutiset. Lehdessä käydään läpi viime aikojen tavaramerkkipäätöksiä Patentti- ja rekisterihallituksesta ja Korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Lehtinen on erittäin mielenkiintoista luettavaa, ja välillä sieltä löytyy myös varsinaisia helmiä. Vai mitä olette mieltä tästä?

PRH totesi, etteivät väitteentekijöiden (Suomen Olympiayhdistys ry. ja Comite International Olympique) merkit OLYMPIA ja OLYMPIALAISET eikä OLYMPIC ja OLYMPIC GAMES olleet tässä maassa tavaramerkkilain 6 § 2 momentissa tarkoitetulla tavalla laajalti tunnettuja merkkejä.

Näin Suomen PRH on siis yksiselitteisesti päättänyt ja KHO vielä vahvistanut Olympialaisten vääjäämättömän alamäen ja ”vuosisatoja” kestäneen instituution hiipumisen, kun kisojen tunnus ei ole enää edes tavallisen kansan yleisesti tuntema. Yksi Korkeimman hallinto-oikeuden jäsen oli kuitenkin enemmistön kanssa eri mieltä päätöksestä.

Eriävässä mielipiteessä todettiin, että OLYMPIALAISET voitiin mieltää joko tunnetun urheilutapahtuman nimenä ja siihen liittyvien palvelujen tunnusmerkkinä tai viittauksena sanan herättämiin laadullisiin ominaisuuksiin

Saisikohan KHO:lta ennakkopäätöksen siitä, jäävätkö Kiinan Olympialaiset viimeisiksi?

Pikkupojan unelma toteutui

Nyt on taas saatu levättyä perinteisellä kevätretkellä, joka suuntautui tällä kertaa hieman erikoisimmissa merkeissä ja tavallista useampaan kohteeseen. Suuntasin nimittäin Elinan mukana tutustumaan lentoemännän ja lentäjän ammattiin Air Finlandin crew’n kanssa. Reissu vei meitä Boeing 757-200 -koneella (OH-AFJ) pitkin maailmaa, ja viikossa ehdimme tutustua aika moneen mestaan.

Reittimme oli Helsinki – Baku (Azerbaizan) – Sura Thani (Thaimaa) – Phuket (Thaimaa) – Abu Dhabi (UAE) – Vaasa – Helsinki. Kilometrejä en jaksanut laskea, mutta ilmassa olimme arviolta noin 25 tuntia. Tyhjällä koneella lensimme ensin Helsingistä Sura Thaniin ja sitten vielä Vaasasta Helsinkiin. Minulla oli kunnia saada istua suurin osa lennoista, yhteensä noin 23 tuntia, ohjaamon jump seatilla, mikä olikin eräänlainen unelmien täyttymys, sillä tuhansia tunteja Flight Simulatorilla lentäneelle mikään ei olisi voinut olla hienompaa. Nyt pikkupojasta saakka elänyt unelma toteutui, kun sain seurata silmä kovana oikea lentovekottimen lentämistä. Samaltahan se lopulta näytti kuin simulaattorissakin.

Reissulla tuli tehtyä muutaman tunnin verran myös videomateriaalia, joista on tarkoitus työstää lisää Staran matkailuaiheisia videopätkiä. Normaalien pysähdyspaikkojen lisäksi kävimme tutustumassa myös Dubaihin, joka olikin aika siisti mesta. Katukaupustelijat yrittivät toki kusettaa joka välissä, mutta kai se kuuluu kulttuuriin. Dubai oli selvästi länsimaisempi kuin alueen taloudellinen ja poliittinen keskus Abu Dhabi.

Lisäksi kävimme Abu Dhabissa aavikkosafarilla, joka oli todella upea kokemus. Turistit kiljuivat kauhusta, kun kuskit ajelivat dyyneillä miljoonaa ja samalla meidänkin automme mällättiin nokka edellä hiekkakuoppaan ja sitä kautta korjaamolle. Reissulla saimme myös testata paikallisten asukkaiden vaatetusta.

Kokonaisuutena reissu oli todella hieno ja monipuolinen. Samalla tuli tsekattua pikaisesti myös ”turistihelvetti” Phuket, eli Aasian Teneriffa, jonne ei tosin tarvitse enää toistamiseen lähteä kuuntelemaan ”Anttilan hinta Stockmannin laatu” -osaston kauppamiehiä. Joitain kuvia reissusta löytyy esimerkiksi Flickr-profiilistani.

Viihdelehti Stara mukaan Nokia Video Centeriin

Tällainen lehdistötiedote oli ilo ja kunnia lykätä viimein tänään eteenpäin:

Viihdelehti Stara on ensimmäisenä suomalaisena mediana mukana Nokia Video Center -ohjelmiston Euroopan katalogissa. Staran viihdeaiheinen videomateriaali on jatkossa katsottavissa langattomasti uusimmissa Nokia Nseries -laitteissa.

Tamperelaisen Stara Media Oy:n kustantama monimediallinen viihdelehti Stara on toiminut edelläkävijänä kaupallisten podcastien ja videopodcastien tuottamisessa. Verkkosivuston ja aikakauslehden lisäksi Stara on viime vuosina keskittynyt tuottamaan ääni- ja videosisältöä juuri mobiilikäyttöä silmällä pitäen.

– Viihteen kysyntä kasvaa verkossa huimaa vauhtia, ja näkemyksemme mukaan hyvin suuri osa viihdesisällöstä kulutetaan jatkossa kannettavissa päätelaitteissa. Haluamme siksi olla etulinjassa tarjoamassa mobiilisisältöä kuluttajille. Nokia Video Centerin kautta tuotantomme langaton jakelu onnistuu erinomaisesti suoraan toimituksesta kuluttajan taskuun, toimitusjohtaja Jori-Pekka Träskbäck kertoo.

Nokia Video Center tarjoaa käyttäjille monipuolista mobiilisisältöä, kuten elokuvien trailereita, komediaa, uutisia ja viihdettä. Tarjonnasta vastaavat maailman johtavat sisältöbrändit, kuten YouTube, Reuters ja Sony Pictures sekä nyt myös suomalainen viihdelehti Stara.

– Jatkossa ihmisillä on mukanaan vain yksi päätelaite. Perinteisestä radiosta ja televisiosta poiketen kuluttaja valitsee tulevaisuudessa itse kaiken ladattavan asiasisällön, viihdemateriaalin ja musiikin, joista laite muodostaa jokaiselle räätälöidyn ja yksilöllisen ohjelmavirran. Nykyisten kanavien rajat hämärtyvät, Träskbäck toteaa.

Viihdelehti Stara

Stara on vuonna 2003 perustettu monimediallinen viihdejulkaisu. Suomen suosituin viihdealan verkkolehti Stara.fi kerää viikossa jopa 110.000 eri lukijaa*. Lisäksi Stara on myös viihdealan aikakauslehti ja televisio-ohjelma. Stara-julkaisuja tuottaa tamperelainen Stara Media Oy. (*TNS Metrix 09/2008)

Kuvamateriaalia palvelusta: http://www.stara.fi/nokia-video-center/

Digitoday: ”Suomalaislehti mukaan Nokian videopalveluun
Taloussanomat:Suomalaislehti mukaan Nokian videopalveluun
Markkinointi & Mainonta: ”Stara mukaan Nokia Video Centeriin

R.I.P. Jyrki ”superturbo” Hämäläinen

Tänään suomalaiset saivat suru-uutisen, jonka mukaan Jyrki Hämäläinen on kuollut. Ikinuori toimittaja lähti yllättävän aikaisin, vaikka eipä hänen kuntonsa ole ilmeisesti ollut viime aikoina niitä parhaita. Minulla oli kunnia tutustua Jyräykseen 90-luvun loppupuolella, kun toimin hetken aikaa Suosikki-lehden freelancerina. Sittemmin olimme tekemisissä esimerkiksi Rantarockin, Dean Martin Boozing Societyn ja monien muiden tapahtumien puitteissa.

Jyräys oli aina positiivinen ja kaikin puolin loistava jätkä, joka ei jäänyt koskaan eikä missään sanattomaksi. Hän nousi jo 60-luvulla kulttihahmoksi, jollaisia ei nykyisin voi enää syntyä, koska musiikkimaailma on pirstaloitunut pieniin palasiin ja alakulttuureihin. Aiheesta oli oikeasti aika surullista kirjoittaa Staraan uutista ja sen jälkeen pientä tiivistelmää Jyrkin urasta.

Yksi aikakausi suomalaisessa musiikki- ja julkkismaailmassa on tänään päättynyt. Joku kommentoikin osuvasti ko. artikkeliin, että Hämäläinen on ansainnut todelliset superturbohautajaiset. Jyräys has left the building…

Sisäministeri Anne Holmlund taas vauhdissa

Kansanedustaja Jyrki Kasvi esitti sisäministeri Anne Holmlundille kirjallisen kysymyksen liittyen poliisin harjoittamaan laittomaan nettisensuuriin. Pitkää tikkua vetämällä virkaansa valittu ministeri päästeli sammakoita nyt siis myös kirjallisesti. Hän ei osannut vastata Kasvin kysymykseen, koska ei edes ymmärtänyt mistä oli kysymys.

Holmlundin vastaus onnistuu saamaan aikaan naurunremakan jo ensimmäisessä lauseessa, jossa ei ole päätä eikä häntää. Vai mitä mieltä olette tästä ministerin taidonnäytteestä: ”Sukupuolisiveellisyyttä esittävän kuvan hallussapito ja levittäminen on kriminalisoitu rikoslaissa.” Nyt tarvittaisiin ilmeisesti sitä kuuluisaa rautalankaa, sillä ainakaan minä en ymmärrä, miten joku kuva voisi esittää sukupuolisiveellisyyttä???

Voisiko joku kertoa esimerkin tällaisesta kuvasta, joka siis esittää sukupuolisiveellisyyttä? Onko tuollaisessa Holmlundin mukaan laittomassa kuvassa alastomia vai täysissä pukeissa olevia ihmisiä? Itse veikkaisin jälkimmäistä vaihtoehtoa. Joku ansioitunut kuvataiteilija voisi nyt työstää abstraktin maalauksen, jonka maaliroiskeiden hän voisi sitten kertoa esittävän sukupuolisiveellisyyttä. Useimmille lienee selvää, että Anne Holmlund on yhtä pihalla kuin kollegansa Suvi Linden. Jotain järjenmurua hän oli kuitenkin saanut muuten varsin sekavaan vastaukseensa ympättyä.

Muutamia inhimillisiä virheitä on korjattu ja useita sivustoja, jotka eivät enää täytä perusteita estotoiminnalle, on poistettu kyseiseltä listalta.