Seiska teki murrosta ryöstön

Olen pari kertaa aiemminkin marmattanut siitä, että lehtien toimitukset astuvat aika-ajoin alueille, joille heitä ei pitäisi päästää ilman jonkinasteista koulutusta. Yksi tällaisista alueista on rikosjournalismi, jota suorastaan raiskataan sekä sanomalehdissä että iltapäivälehdissä tasapuolisesti. Rikosnimikkeet heittävät usein häränpyllyä, vaikka ne poikkeaisivat toisistaan kuin yö ja päivä. Tärkeintä ei ole otsikon oikeellisuus vaan sen raflaavuus ja kiinnostavuus.

Viihdelehden päätoimittajana tiedän hyvin, että joskus otsikoinneissa mennään rimaa hipoen varsinkin nettimaailmassa, jossa onnistunut otsikointi on äärimmäisen tärkeää. Sielläkin pitää kuitenkin pyrkiä oikeellisuuteen varsinkin rikospuolella, koska silloin käsitellään useimmiten asioita, joista joku tullaan tuomitsemaan oikeudessa. Silloin on järjettömän suuri ero sillä onko tekijä syyllistynyt murtovarkauteen vai ryöstöön. Ero on kuin pyörävarkaudella ja rattijuopumuksella.

Muutaman viikon takaisessa Seiskassa toimittaja Marika XXXXXXXX kirjoitti europarlamentaarikko Piia-Noora Kaupin blogikirjoituksessaan mainitsemasta murtovarkaudesta. Kyseisessä jutussa murtovarkaus (”asunnossa oli käynyt viikonloppuna murtovarkaita…”) oli muuttunut täysin käsittämättömästi ryöstöksi (”Kotini ryöstettiin!”). Kaiken lisäksi otsikon muoto antaa olettaa, että lausunto on vieläpä Kaupin omasta kynästä. Nyt olisi esimiehillä aika pitää Marikalle pieni kurinpalautus yhdistettynä alan koulutukseen. Luulisi näin yleisten rikostermien opettamisen kuuluvan journalismiin liittyvien opetusohjelmien perusteisiin.

Itse myönnän taiteilevani Staran viihdeuutisissa usein otsikointien kanssa, mutta tietääkseni emme ole julkaisseet otsikkoa, jota ei olisi tavalla tai toisella lunastettu artikkelissa. Esimerkiksi taannoinen otsikointi ”BB-Aki tuomittiin ryöstöstä vankeuteen!” aiheutti sivustolla paljon keskustelua. Teko oli kuitenkin aseellinen ryöstö ja vankeus on vankeutta, vaikka tuomio määrättäisiin täytäntöön ehdollisena.

Oma rikostoimittajan taustani nousee tällaisissa tapauksissa ehkä hieman liiaksikin pintaan, mutta mielestäni rikosuutiset eivät kuulu sellaiseen kategoriaan, jossa otsikoilla ja sisällöllä voidaan ”kikkailla”, sillä näiden uutisten takaa löytyy ihmisiä, jotka tullaan usein tuomitsemaan sakkoihin tai jopa vankeuteen. Siksi toimitusten tulisi pyrkiä rikosasioissa erityiseen tarkkuuteen. Mikäli alan ammattilaisia ei toimituksesta löydy, niitä tulee kouluttaa.

Jack Daniels teki kardinaalivirheen

Joskus tuntuu siltä, että digiaikaan on siirrytty monille vanhakantaisille yrityksille hieman liian nopeasti, eikä siihen osata vielä suhtautua asianmukaisesti. Tästä on esimerkkejä Suomestakin, kun Ravintola Lehtovaara ja Ravintola Nuevo Latino tekivät itsensä naurunalaiseksi hyökkäämällä asiakkaitaan vastaan. Nyt listaan on lisättävä myös amerikkalainen viskimerkki Jack Daniels, joka on hyökkäsi viattoman bloggaajan kimppuun siitä syystä, että tämä oli antanut blogilleen nimeksi iLoveJackDaniels.com. Kyse oli siis tribuutista eikä tavaramerkkiloukkauksesta.

Bloggaajan mukaan yhtiön asiamies otti yhteyttä ja vaati blogin sulkemista siksi, että se loukkasi muka yhtiön tavaramerkkioikeutta. Sääli, että bloggaajalla ei ollut resursseja lähteä taistelemaan Jack Danielsia vastaan, sillä yhtiöllä ei ollut todellisuudessa mitään perusteita vaatia sulkemaan blogia. Yhtiön tavaramerkki Jack Daniels kattaa vain alkoholijuomat, joten samalla nimellä – joka esiintyy tietenkin myös monien ihmisten nimenä – voidaan täysin laillisesti tarjota vaikkapa viihde- tai tietoverkkopalveluita, joihin blogi nyt lähinnä kuuluisi.

Toisekseen ILoveJackDaniels.com ei olisi rikkonut tavaramerkkiä edes siinä tapauksessa, että yhtiöllä olisikin ollut rekisteröity tavaramerkki ko. luokassa, sillä blogin nimeä ei käytetty minkään kaupallisen tuotteen tunnuksena ja käyttö oli muutenkin ns. vipiltöntä fair usea, mikä ei täytä missään nimessä tavaramerkkiloukkauksen tunnusmerkkejä. Tuoreessa ennakkotapauksessa sallittiin esimerkiksi Louis Vuittonin laukkuja muistuttavien Chewy Vuitton -parodialaukkujen myynti koiranleluina. Tällaisen kohtelun jälkeen ei ole ihme, ettei Jack Daniels enää maistu bloggaajalle.

Umm. I know it should taste the same – they’ve not changed the recipe after all. Yet for some reason, I find myself drawn to alternatives. After some hard work sampling several alternatives, I can so far highly recommend Bulleit and Woodford Reserve. Any suggestions for other drinks to try always gratefully accepted.

Kuka hävisi jutun? Epäilemättä itsensä todella noloon valoon asettanut Jack Daniels, jonka olisi pitänyt ennemminkin tukea brändiään ylistävää blogia, eikä vaatia sitä perusteettomasti lopettamaan toimintaansa. Tämä on malliesimerkki siitä, etteivät lakimiehet ole markkinamiehiä ja toisinpäin. Nykyisessä digimaailmassa tarvittaisiin ihmisiä, jotka ovat molempia. Tai ainakin sellaisia, jotka omaavat edes jonkinlaisen suhteellisuudentajun ja käyttävät maalaisjärkeä. Internetissä kun ei nollasummapeliä tunneta.

Erään oikeudenkäynnin anatomia?

Sain tänään äärimmäisen mielenkiintoisen puhelun, jossa minulle tarjottiin elämäni ensimmäistä kirjasopimusta! En ole ainakaan omasta mielestäni kirjailijatyyppiä, eikä kirjailijan ammatti ole koskaan edes käynyt mielessäni. Toteutuessaan ehdotus tarkoittaisikin mitä ilmeisimmin vain yhtä kevytrakenteista teosta, joten oikeaa kirjailijaa minusta ei ole vielä tulossa. Varsinkaan kun ehdotuksen mukaan teoksen laatimisessa olisi mukana ulkopuolinen ”kirjailijatoimittaja”, joka ilmeisesti tekisi sen oikean työn. Se siis siitä urasta…

Minulla on ollut erään mediakonsernin kanssa jo useiden vuosien ajan hieman erimielisyyttä eräästä tavaramerkistä, jonka oikeuksista on käyty erittäin värikästä kädenvääntöä kaikilla mahdollisilla osa-alueilla ja kaikissa mahdollisissa instansseissa. Ehdotus kirjadiilistä liittyykin juuri tähän keissiin. Jutun aihepiiri on kustantajan mukaan mielenkiintoinen, koska se liippaa läheltä aina niin seksikkäitä media- ja tietotekniikka-aloja ja tavaramerkitkin ovat olleet viime aikoina aikaisempaa enemmän tapetilla IPR-asioiden tullessa koko ajan merkittävämmiksi digitalisoituvassa maailmassa. Ehkä juuri tästä syystä tämä monivaiheinen tapahtumasarja voisi kiinnostaakin muutamaa lukijaa.

Puheluun työkiireiden lomassa vastattuani luulin ensin, että joku pilaili kanssani, mutta hetken keskustelun jälkeen aloin uskoa, että nyt taitaa sittenkin olla tosi kyseessä. Tarkoituksena olisi kirjoittaa virallisen aineiston ja omien kokemusteni perusteella ”Erään oikeudenkäynnin anatomia” -tyylinen tarina koko tapahtumasarjasta sekä sen kulissien takaisista tapahtumista ja tunnelmista. Tarinaa olisi tietenkin tarkoitus tukea myös lainauksilla keissin virallisista asiakirjoista, joista saakin irti aika mielenkiintoista materiaalia. Tarinaa voisi mielestäni laajentaa myös otteilla muista tavaramerkkikeisseistä.

Näin suurten juttujen kohdalla pitää nukkua muutaman yön yli ennen päätöstä, mutta kieltämättä ajatus kiehtoo. Saisin samalla tallennettua itselleni ja jälkipolvilleni mielenkiintoisia muistelmia kirjalliseen muotoon. Joka tapauksessa tapaus on ollut niin värikäs ja täynnä yllättäviä juonenkäänteitä, että materiaalia riittää vaikka kahteen kirjaan ja yhteen elokuvaan. Pitää nyt kuitenkin vielä harkita rauhassa, sillä tapaus ei ole ollut vielä edes käräjäoikeuden käsittelyssä pääkäsittelyssä. Vähintään siihen saakka pitää joka tapauksessa odottaa. Elämme siis jännittäviä aikoja.

Mustat kaavut vai bikinit?

Pääasiassa tietotekniikasta yleensä kirjoittava Petteri Järvinen on julkaissut blogissaan erittäin osuvan kirjoituksen maahanmuuttajista ja suomalaisten suhtautumisesta heihin. Suomalaisten asenne maahanmuuttajiin poikkeaa käsitykseni mukaan muista maista siten, että täällä kukkahattutädit ja poliitikot nostavat heidät jostain syystä tärkeämpään asemaan kuin omat maanmiehensä. Nyt Helsingin leikkipuistoista on kielletty bikinien pitäminen mitä ilmeisimmin juuri maahanmuuttajien takia. Järvinen viittaa kirjoituksessaan Helsigin Sanomien artikkeliin seuraavasti.

Kaikkein uskomattomin on kuitenkin tämä lause: Meillä on paljon maahanmuuttajataustaisia, joita liian paljastavat vaatteet saattavat loukata. Ei sääntöä kuitenkaan yksin heidän takiaan ole tehty”.

Älkääs nyt kuulkaa viitsikö! Me suomalaiset pukeudumme kesällä juuri niin kuin haluamme, emmekä ota siinä huomioon sen paremmin turistien kuin maahanmuuttajienkaan mielipiteitä.

Hyvä Petteri! Veit jalat suustani.

Unelmakodista ja iskelmän SM-kisoista tavaramerkkikiistat

Markkinointi & Mainonta kertoi tänään varsin mielenkiintoisesta yhteensattumasta, jossa kaksi eri lehtitaloa hakee täsmälleen samaa tavaramerkkiä lehdilleen. Kyseessä on ”Unelmakoti & Puutarha” -merkki, jota Sanoma Magazines Finland on hakenut tavaramerkiksi 12.3.2008 ja ruotsalainen LRF Media Aktiebolag parin kuukauden päästä 6.5.2008. Ruotsalaiset ovat hakeneet samalla myös merkkien ”MaalaisUNELMA” sekä ”Toivekoti & Puutarha” rekisteröintiä.

Iskelmän SM-kilpailu

Markkinointi & Mainonta uutisoi tänään lisäksi tapauksesta, jossa kiistellään Iskelmälaulun SM-kilpailun tavaramerkistä. Jutussa väitettiin tosin virheellisesti, että molemmat osapuolet olisivat hakeneet tavaramerkkiä. Todellisuudessa vain Viihdetoimisto Hakkivox Oy on 8.5.2008 hakenut rekisteröintiä tavaramerkille ”SM-Iskelmä Laulukilpailu VOX”. Näin ollen Extra Viihde Oy ei käsittääkseni omista tunnukseen oikeuksia, koska edes hakemusta ei ole vireillä eikä merkki ole käsittääkseni myöskään vakiintunut. Hakkivox on tehnyt asiasta tutkintapyynnön Vantaan poliisille, koska Extra Viihde järjestää 16. – 20.7.2008 Iskelmälaulun SM-kilpailut.

Keskisuomalainen-lehti uutisoi jo viime viikolla, että Hakkivox vetoaa tutkintapyynnössään aikaisempaan oikeuteensa vuonna 2006 rekisteröidyn aputoiminimen perusteella. Yhtiön omistaja Lexa Mikkola on tuolloin rekisteröinyt aputoiminimen ”PRO iskelmä-laulun avoimet SM-kilpailut”. Lisäksi Mikkolan Hakkivox on rekisteröinyt aputoiminimen ”SM-Iskelmä Laulukilpailu VOX” 5. toukokuuta 2008 ja hakenut tavaramerkkiä lähes samaan aikaan.

Asiasta tänään uutisoineen Markkinointi & Mainonta -lehden mukaan molemmat osapuolet olisivat hakeneet tavaramerkkiä Iskelmän SM-kilpailuille. Todellisuudessa osapuolista vain Hakkivoxilla on tällä hetkellä vireillä hakemus tavaramerkin rekisteröinnille. Mukana sopassa on kuitenkin myös Extra Viihteen ”konsernikumppani” Blue Magnum.

Asiaa mutkistaa kuitenkin huomattavasti riihimäkeläisen Blue Magnum -yhtiön 6. maaliskuuta jättämä hakemus tavaramerkin “Iskelmälaulun SM” rekisteröinnille, koska tämä hakemus on aikaisempi kuin Hakkivoxin hakemus. Hakkivoxin tulee siksi kyetä näyttämään joko oman tavaramerkkinsä aikaisempi vakiintuminen tai osoittaa Blue Magnumin hakeneen tavaramerkkiä tietoisena siitä, että merkki oli ollut jo aiemmin Hakkivoxin käytössä.

Voisiko taiteilijan haudata elävältä?

Sain tänään lukea eräästä varsin pöyristyttävästä tapauksesta, jossa taiteilijaksi itseään nimittävä rikollinen nimeltä Guillermo Vargas Habacuc sitoi kadulta kaappaamansa kulkukoiran lyhyen naruun taidegallerian nurkkaan ja antoi sen hiljalleen nääntyä nälkään ”taidefriikkien” katsellessa vieressä tunteettomana.

Kuvamateriaalia sairaasta tempauksesta löytyy esimerkiksi tästä. Nyt tuo eläinrääkkääjä on vieläpä kutsuttu ”esiintymään” uudelleen. Nyt sinäkin voit yrittää estää rikoksen tapahtumisen uudelleen allekirjoittamalla tämän adressin.

Veikkaan, että ”taiteilija” on kotonaan käsi housuissa miettinyt galleriassa viruvaa viatonta koiraa ja saanut tilanteesta sairasta nautintoa. Mitä luultavimmin Guillermo Vargas Habacuc on koiran kuoleman jälkeen käynyt vielä raiskaamassa luontokappaleen, jotta saisi ”teoksestaan” mahdollisimman suuret kiksit. Tämä on ilmeisesti nyt sitä korkeakulttuuria? Silmä silmästä, hammas hampaasta -periaatteella kyseinen taiteilija tulisi haudata elävältä siten, että arkussa on webkamera, jonka lähetystä voi katsoa samassa taidegalleriassa punaviiniä hörppien.

Video

ja toinen

Kiinassa turkis ei ole murhaa vaan kidutusta

Jos joku asia on joskus vituttanut, niin tämän videon sisältö. Se kertoo jotain varsin olennaista kiinalaisista ja heidän suhtautumisestaan viattomiin luontokappaleisiin. Tässä tapauksessa kiduttajille olisi paikallaan silmä silmästä hammas hampaasta -rangaistus, eli nahka pois ja sen jälkeen hypitään pään päällä ja sirotellaan vielä kilo suolaa lihaksille. PS: Video ei ole heikkohermoisille. Lisätietoa: http://www.peta.org/.


Pledge to go fur-free at PETA.org.

Aiheeseen liittyen todettakoon, että en missään nimessä hyväksy turkistarhausta Suomessakaan, mutta luontoaktivistit itse ovat aiheuttaneet Suomen luonnolle paljon turkistarhausta enemmän tuhoa päästämällä minkkejä luontoon. Lisätietoa suomalaisten ”aktivistien” ja ”Eläinten vapautusrintaman” harjoittamasta luontoterrorismista löytyy tästä ja tuore esimerkki tästä.

Ravintola Nuevo Latino menetti kasvonsa

Kolmen vuoden takainen Ravintola Lehtovaara -keissi on saamassa jatkoa, kun Helsingissä sijaitseva Ravintola Nuevo Latino on suivaantunut Eat.fi -nettisivustolle kirjoitetusta kritiikistä. Bloggaaja Mikko Eerola (blogi) kävi latinoystäviensä kanssa tutustumassa latinoravintolan antiin eikä pitänyt kokemastaan. Tässä suora lainaus (via. Digitoday) kyseisestä kirjoituksesta.

– Suomalais-eteläamerikkalaisen seurueemme tuomio: ruoka oli maukasta (etenkin churrasco) mutta ylihintaista. Tarjoilijat eivät osanneet hommaansa eivätkä puhuneet suomea tai espanjaa. Eivät myöskään tunteneet listan ruokia tai juomia vaan selittelivät jotain ympäripyöreää kun naapuripöydissä kyseltiin annoksista/drinkeistä. Etenkin ranskalainen miestarjoilija oli ylimielinen ja töykeä. (Lasku, per henkilö, ilman alkoholia, oli noin 55 €).

Erityisen naurettavan tapauksesta tekee Nuevo Latino -ravintolan osalta se, että ravintolan edustaja Pertti Cestoni on myöntänyt käskeneensä kirjoittajaa lopettamaan ravintolasta kirjoittamisen (lue sähköposti tästä) ja lisäksi ottanut yhteyttä jopa kirjoittajan vaimon työpaikalle Perun suurlähetystöön. Uskomatonta toimintaa. Mikko Eerola ihmettelee itsekin kohua Digitodayn keskustelussa, sillä hän antoi ravintolan ruoalle neljä tähteä viidestä.

On outoa että ravintoloitsija suuttuu arvostelusta jossa ruokaa itse asiassa kehutaan. Jos asiakas kokee saaneensa huonoa palvelua, ei kokemusta muuteta positiiviseksi uhkailulla.

Todellisuudessa koko juttu olisi hautautunut huomaamatta nettikritiikin mereen, ellei ravintolan edustajat olisi itse nostaneet hurrikaania vesilasissa. Digitodaylle Cestoni totesi, että tarjoilijan arvosteleminen töykeäksi on jo henkilökohtaista ja hän viittaa kyseisen kritiikin olevan yrityksen sabotointia. Ravintolan edustajat ovat siis menneet pahan kerran metsään á la Ravintola Lehtovaara. Mikko Eerola käsittelee asiaa blogissaan seuraavasti.

Sähköpostissa lainattiin edellämainittuja kirjoituksiani ja syytettiin minua ravintolan mustamaalaamisesta. Ravintolan edustaja uhkasi minua oikeustoimilla mikäli en lopettaisi ravintolan mustamaalaamista. Lisäksi asiaan vedettiin mukaan täysin syytön perulainen vaimoni, ja todettiin että minun pitäisi ymmärtää toimia fiksummin kun kyseessä on Peruakin edustava ravintola.

Itse olisin tuskin koskaan vahingossakaan eksynyt kyseiseen ravintolaan, mutta kritiikistä nousseen kohun perusteella kommentit ovat osuneet varsin arkaan paikkaan ja kritiikki lienee siten oikeansuuntaista. Ravintolan toiminnasta on helppo tehdä johtopäätös, että Nuevo Latino ei takuulla ole käymisen arvoinen paikka. Ihmettely on hyvä päättää Eerolan sanoin: Varokaa Nuevo Latinoa.

Lisää aiheesta esimerkiksi Pinseri, Kulutusjuhla, Nettiapina, Sami Kuusela, Visa Kopu, Erkka Piirainen ja tietenkin Google.

Ovi auki, keissi jatkuu?

Olen kirjoittanut muutamaan otteeseen mielenkiintoisesta keissistä, jossa useampikin osapuoli on kiistellyt jo pidemmän ajan OVI-tavaramerkistä. Kirjoitin aiemmin myös siitä, että ensimmäisenä merkkiä lienee käyttänyt jonkinlaisessa liiketoiminnassa palveluluokkiin 35, 38 ja 41 kuuluville palveluille toiminimi Chameleon Project, joka on julkaissut Ovi Magazine -nimistä englanninkielistä verkkolehteä vuodesta 2004 saakka. En jaksaisi enää millään palata tuohon kokonaispakettiin, joka on viimein saatu Nokia Oyj:n ja Kustannus Oy Vistan välisellä kaupalla mielestäni hienosti pakettiin. Tunnen kuitenkin velvollisuudenomaista tarvetta tuoda esiin vielä pari asiaa erityisesti Ovi Magazineen liittyen. Lehti kirjoittaa nimittäin tänään näin:

We are considered a well-established magazine and trademark internationally and Ovi magazine has been reference for hundreds of sites and blogs from all around the world.

Kyseinen julkaisu on keskikokoinen verkkojulkaisu, joka ei heikon tunnettuutensa takia voi nähdäkseni vedota tunnuksen vakiintumiseen SUOMEN markkinoilla (vrt. kirjoitus: ”trademark internationally” ja ”blogs around the world”). Myös myöhemmän tavaramerkin hakijan/haltijan tietoisuuteen ko. palvelun olemassaolosta hakemushetkellä lienee vaikea vedota, koska siihen tarvitaan kylmää faktaa, eikä pelkkä mahdollisuus tällaisesta aikaisemmasta tietoisuudesta riitä tavaramerkkilain 14 § 1 momentin 7 kohdan soveltamiseen. Lehden nimen tulisi lisäksi olla joko rekisteröity toiminimi tai aputoiminimi, tai vastaavasti rekisteröity tai vakiintunut tavaramerkki. Nyt se ei ole mitään näistä.

Tästä huolimatta Ovi Magazine on julkaisemissaan kirjelmissä toistuvasti vedonnut juuri ”rekisteröimiinsä merkkeihin”. Jo aiemmin yhtiö väitti omistavansa rekisteröidyt merkit Ovi Lehti ja Ovi Magazine, mutta väite osoittautui perättömäksi. Tänään lehdessä julkaistussa artikkelissa väitetään jälleen, että Chameleon Project omistaisi lukuisia Ovi-alkuisia ”rekisteröityjä merkkejä”.

Actually he (Jone Nikula) missed that there is Ovi Lehti, Ovi Sanomat, Ovi Junior, Ovi Cartoons, Ovi iKritic, Ovi-magazine, Ovi stories, Ovi iBite and many others that belong to Ovi magazine and are registered to Chameleon Project, never forget the Ovi Bad Boys weekly radio show that is announced to all the Finnish newspapers and magazine.

Eli ”registered to Chameleon Project”. Hmmmm. Julkaisun väitteistä tulee niin sanotusti huono boogie, sillä kyseisellä toiminimellä Chameleon Project ei ole (ainakaan julkisten rekistereiden perusteella) yhtään rekisteröityä tavaramerkkiä tai aputoiminimeä. Käsittääkseni Patentti- ja rekisterihallituksen tietokantaan jäävät myös tavaramerkkihakemukset, eli toiminimi ei ole edes hakenut tavaramerkkiä käyttämälleen tunnukselle.

Herätin sisäisen tutkivan journalistini taas hetkeksi ja otin selvää mitä yhtiö mahdollisesti väitteellään tarkoittaa. Eräästä Ovi Magazinen blogista löysin viimein listan linkkejä, joissa käytettiin noita edellä mainituja ”rekisteröityjä merkkejä”. Linkkien takaa löytyi muiden muassa mainitun nimisiä blogeja tai keskustelupalstoja, jotka kaikki liittyivät kuitenkin juuri Ovi Magazineen, eivätkä missään nimessä ole vakiintuneita tavaramerkkejä. Se siis niistä ”rekisteröidyistä merkeistä”. Edellä mainittu riittänee osoittamaan, että ei Chameleon Projectillakaan ole nähdäkseni aivan puhtaat jauhot pussissaan. Siitä huolimatta toiminimi uhkailee rivien välissä jopa oikeusjutulla.

Unfortunately, through leaks to the press, we discovered that Mr. Nikula is negotiating the sale of his copycat magazine and the Ovi trademark to Nokia Corporation. We trust that this is just a wishful thought and that Nokia Corporation will search a little bit better as to what is going on behind the name Ovi magazine.

Ovi Magazine 22.5.2008

We have always believed that this was an issue of ethics should it ever come to a court house – where, as we are well-informed by experts, we can easily win the case – and it comes as a surprise that, according to leaks to the press, some representative of the Nokia Corporation said that they had never heard of us.

Ovi Magazine 22.5.2008

Jonkun kannattaisikin nyt kertoa kundeille, että tunnuksen X käyttö blogin tai keskustelupalstan nimenä ei vielä aivan riitä siihen, että tunnus saisi jonkinlaista tavaramerkkisuojaa. Ennemminkin yhtiölle tuottaa nyt negatiivista karmaa se, että se väittää lukijoilleen perusteettomasti omistavansa nipun merkkejä, joille sillä ei todellisuudessa ole minkäänlaista yksinoikeutta, eikä varsinkaan rekisteröintiä. Sinänsä on varsin mielenkiintoista, että lehden perustaja Thanos Kalamidas kertoi toissapäivänä Taloussanomille, ettei häntä ole kiinnostanut ”häiritä Nokiaa”. Nyt takki näyttäisi kuitenkin kääntyneen varsin nopeasti, ja focus onkin tänään otettu rahaan.

We are expecting their telephone call before investigating our legal rights on what they plan to pay the copycat because we want to know whether it is true and not a wishful greedy act of somebody who wants to increase his lost popularity.

Ovi Magazine 22.5.2008

Onhan tuossa vielä pienenpieni mahdollisuus saada myyty tavaramerkki oikeusteitse kumottua vilpillisesti haettuna, mutta nyt mukaan tulee myös ostajan vilpittömyys. Siihen löytyy kuitenkin kylmää faktaa Ovi Magazinen perustajan lausunnosta. Mister Kalamidas on nimittäin tainnut lausunnollaan menettää mahdollisuutensa jo ennen haastehakemuksen laatimista, sillä hän myönsi Taloussanomien haastattelussa, ettei ole ollut missään yhteydessä Nokiaan, eikä Nokia ole ollut yhteydessä häneen.

Ovi Magazinen perustaja Thanos Kalamidas kuitenkin sanoo, ettei hän ole ollut missään yhteydessä Nokiaan. Samaa sanoo myös Nokian Peura, joka ei ole kuullut lehdestä.

– Minä en ole häirinnyt heitä, eivätkä he ole häirinneet minua, Kalamidas sanoo.

Taloussanomat 20.5.2008

On ihmeellistä kuinka toimittajan yllättävä puhelu saa monien kielenkannat höllentymään enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Minulla on myös omakohtaisia kokemuksia vastaavista jutuista, joissa erään yhtiön edustajat ovat antaneet lehtiin raskauttavia lausuntoja, joita sinne ei olisi koskaan kannattanut päästää. Ilmeisesti tuollaisessa tilanteessa ollaan niin innoissaan oman nimen näkymisestä seuraavan päivän lehdessä, että esimiesten ja lakiosaston tiukat ohjeistukset tuppaavat unohtumaan ja totuus päätyy julkisuuteen. Tähän voisi todeta vain, että Over And Out.