Applen MobileMe bugittaa edelleen

Olen jo jonkin aikaa iPhonen (3G 16Gb Saunalahti) hankkimisen jälkeen harkinnut Applen surullisen kuuluisaksi muodostuneen MobileMe-palvelun testaamista, kun muutamat tutut ovat olleet siihen kovinkin tyytyväisiä. Palvelusta tarjotaan kahden kuukauden ilmaista tutustumispakettia, joten pitihän sitä nyt testata. Ainakaan ensimmäisen muutaman tunnin testauksen jälkeen minusta ei ole tulossa MobileMe-asiakasta.

MobileMe:n julkaisu meni kuitenkin täysin pieleen ja uudelta lupaavalta nettipalvelulta on mennyt maine aika lailla pohjalukemiin. Jobs oli oikeassa julkisuuteen vuodetussa kirjeessään, Applen olisi pitänyt julkaista MobileMe vasta kun se oli valmis ja testattu, mutta näin ei tapahtunut.
– Tietokone.fi 6.8.2008

Käsittääkseni palvelu bugitti taannoin pahasti ja sitä korjailtiin kiireellä. Palvelun päivityksen uutisoitiin pari viikkoa sitten sujuneen hyvin, mutta ilmeisesti päivityksen sisältö ei ihan vastannut odotuksia. Palvelu nimittäin bugittaa pahasti varsinkin selainversiona. Itse löysin siitä lukuisia ongelmakohtia erityisesti (tänään päivitetyssä) Firefox-selaimessa. Safarin kanssa selainpohjainen palvelu tuntui toimivan suhteellisen moitteettomasti bugittaa edelleen pahasti, mutta itse en Safaria käytä, joten palvelun pitäisi toimia moitteetta myös Firefoxissa.

Osa ongelmista ei ollut varsinaisia bugeja, vaan iPhonen tapaan puuttuvia perusominaisuuksia, joiden puuttuminen aiheuttaa kuitenkin ylimääräistä työtä. Esimerkiksi kalenterihälytykset ovat iPhonessa todellinen katastrofi, jota ei tosin MobileMen selainversiossa huomaa, koska palvelussa ei voi asettaa lainkaan hälytystä… Tä? Firefoxin kanssa selainversio kaatui noin joka neljännellä käyttökerralla antaen virheilmoituksia ”Server Error” ja jotain muuta höttöä. Kalenterin kanssa tuli muutosten jälkeen puolestaan virheilmoitus ”Unable to update” ja sitä rataa. Safari kaatuilee aivan yhtä paljon, eikä se kestä edes 2500 nimen yhteystietoluetteloani kalenterista puhumattakaan. Noloa suoritus Applelta.

Myös jonkinlaista komentotiedoston ongelmaa tuli ruutuun, jonka jälkeen koko palvelu jumiutui valikoiden toimimattomuuteen ja kaatoi samalla koko Firefoxin loputtomaan rantapallomereen. Kalenterit päivittyivät hienosti (kop kop) verkon, läppärin ja puhelimen välillä, mutta jostain syystä muutetut yhteystiedot eivät aina päivittyneet, vaikka kyseinen täppä oli asektuksista valittuna. Sitten ainakin yksi maili katosi kansiosta bittien taivaaseen.

Apple oli jo aikaisemmin antanut asiakkaille 30 päivää ilmaista käyttöaikaa, ja nyt yhtiö lupaa vielä 60 päivää lisää. Näin ollen hyvitykset ovat jo 90 päivää.
– IT-Viikko 19.8.2008

Applella on siis vielä paljon korjattavaa, ennen kuin MobileMe pääsee tasolle, jota Applen tuotteilta ja palveluilta on totuttu odottamaan. Buginen iPhone 3G on tosin jo alentanut ihmisten odotuksia ja onneksi myös ylimääräistä hehkutusta, jota omppufirman vekotinten ympärillä on nähty.

MobileMe-fiasko on jättänyt monille huonon maun, mutta Applella on nyt entistäkin enemmän syytä panostaa palveluun, mikä on lopulta hyvä asia.
– Tietokone.fi 6.8.2008

Applen tuotteet ovat hyvännäköisiä ja kivoja leluja median kuluttamiseen, mutta raskaamman käytön kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Siihen hommaan kannattaa hankkia vaikka Nokian E71, joka tosin vielä omastakin työkalupakista. Toivottavasti ei pitkään.

Mobiilitelevisio – Nokia Video Center vs. TVkaista

Nykyiset puhelinmallit ovat hiljalleen irrottamassa katsojia fyysisen televisioaparaatin ääreltä, kun televisio-ohjelmia voi nykyisin katsella missä tahansa ja milloin tahansa. Televisiomateriaalia kannettaviin päätelaitteisiin tuottavat jo monenlaiset palvelut ja laitteet. Mukaan pitäisi laskea myös aito mobiili digi-tv, mutta itse olen erittäin skeptinen sen läpimurrosta. Mobiiliyhteyksien nopeutuminen ajaa televisionkatsojat lataamaan ohjelmansa verkon yli sen sijaan, että he katsoisivat ohjelmat reaaliajassa DVB-H-verkossa, joka kärsii lisäksi vakavista tekijänoikeusongelmista. Unohdetaan DVB-H siis ainakin tällä erää.

Itse olen havainnut erityisen hyväksi Nokian uusissa laitteissa mukana tulevan (ja mm. E90-kommariin ilmaiseksi ladattavan) Nokia Video Center -softan. Siihen tekee nykyisin sisältöä vain kaksi suomalaista mediaa, joista toinen on Ylen uutiset ja toinen oma viihdelehteni Stara. Mukaan tarvittaisiin siis lisää sisällöntuottajia. Staran videot ladataan laitteeseen ennen katselua, joten niitä voi katsoa missä tahansa. Ylen uutiset puolestaan striimataan, joten uutisia voi katsoa vain WLAN tai 3G -alueella. Paikkarajoitteisuudestaan huolimatta Ylen palvelu on todella toimiva ja käytän sitä päivittäin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Tuoreimmat uutiset tulevat katsottavaksi tunnin sisällä niiden lähetyksestä.

Laajakaistan yli kotimaisten kanavien kaiken tarjonnan kahden viikon ajalta tarjoaa puolestaan TVkaista, jonka palvelu toimii myös ulkomailla erittäin hyvin. Taannoisella Rooman reissullamme katsoimme hotellin laajakaistan yli päivittäin muiden muassa televisiouutisia, joten reissussa ei tarvinnut olla uutispimennossa. Ennen nukkumaanmenoa oli hyvä vielä katsastaa vaikkapa Subilta Big Brotherin käänteet, Neloselta uutiset ja Maikkarilta Formuloiden aika-ajot. Suomeksi ja Suomesta.

Nyt TVkaista on julkaissut palvelunsa betaversion myös iPhonelle. Testailin sitä ensimmäisen kerran tänään (kuvassa) ja se vaikutti ihan lupaavalta. Toimiessaan iPhonessa videot näkyivät siis isommalla ruudulla ja selvästi paremmalla kuvanlaadulla kuin Nokia Video Centerissä, mutta palvelu taitaa toimia vain WLAN-verkossa. Kyseessä ei siis ole todellinen mobiiliversio ennen kuin videoita voi katsoa myös 3G-verkossa esimerkiksi kesämökillä. Sain videot toimimaan myös 3G-verkossa, mutta en jokaisella yrityksellä. Hieman kun jaksaa odottaa, niin homma toimii aika mainiosti. Tästä on hyvä jatkaa kehittämistä. Valmiina tuotteena tämä tulee olemaan varma killer software.

Yksi samankaltaisista tuotteista on vielä Sling Median Sling Box -laitekatras, jolla kotitelevision ja digiboksin materiaalia pitäisi voida katsoa verkon yli vaikkapa ulkomailla ja esimerkiksi Nokian kännyköillä. Itse olen yrittänyt saada Sling Boxia toimimaan jo pidemmän aikaa, mutta tuloksetta. Jostain syystä laite ei tunnu olevan Mac Book Pron, Applen Airport Extremen ja Zyxelin ADSL-boksin kaveri, joten en ole saanut pakettia lainkaan toimimaan. Hankin juuri uuden A-linkin ADSL-boksin, joten ehkä sillä jaksan vielä testailla – kunhan TVkaistan katselemiselta ehdin.

Operaattorivapaa iPhone 3G 16Gb Italiasta

Käväisin äskettäin reilun viikon pituisella työlomalla Roomassa ja toin samalla Italiasta matkamuistoksi pari Applen iPhone 3G 16Gb -luuria. Moni on sittemmin kysellyt, että miten niitä sieltä saa, joten katsoin aiheelliseksi avata keissiä hieman täällä blogissa. Ensinnäkin kyseessä on tosiaan operaattorivapaa (sim free) luuri, koska en missään nimessä halua tukea TeliaSoneran älytöntä kytkykauppaa. Käsittääkseni noita operaattorivapaita iPhoneja saa tällä hetkellä Euroopassa vain Italiasta ja Tsekistä. Ainakin Roomassa iPhonen löytyminen oli kiven alla.

Sain netistä jo etukäteen infoa, että Roomassa kannattaa suunnata joko TIM-operaattorin tai Vodafonen liikkeisiin. Ensimmäisenä lomapäivänä kävinkin kyselemässä lukuisissa liikkeissä, mutta vastaus oli kaikissa sama: ”Loppu, maanantaina tai tiistaina tulee lisää”. Sitten maanantaina ja tiistaina samanlaisen kyselykierroksen tulos oli samansisältöinen: ”Loppu, ensi viikolla tulee lisää”. Italiassa ”huomenna” tarkoittaa siis ensi viikkoa ja ”ensi viikko” tarkoittaa ensi kuuta. Operaattorisopimuksella luureja olisi saanut heti, mutta ilmeisesti kyseessä on eri lailla konffatut laitteet, koska vain operaattorivapaat luurit olivat loppu.

Italiassa iPhone-luurien penetraatio oli käsittämättömän suuri, sillä niitä näkyi käytännössä jokaisen pukumiehen kädessä ihan samaan tapaan kuin Suomessa kommunikattoreita. Kommareita ei sen sijaan näkynyt yhtään. Olin jo asennoitunut siihen, että luurit jäävät tällä reissulla ostamatta, mutta viimeisenä lomapäivänä suuntasin ihan puolivitsinä Via Trittonella sijaitsevaan TIM Shop -liikkeeseen. Siellä yllättävän ystävällinen (hyvä asiakaspalvelu ei ole Italiassa itsestäänselvyys) naisvirkailija totesi, että operaattorivapaat iPhonet ovat edelleen loppu ja että ensi viikolla pitäisi tulla lisää. Hän kuitenkin soitti vielä saman ketjun toiseen liikkeeseen, jossa yllättäen olikin luureja hyllyssä. Kyseessä oli Rooman keskustan ulkopuolella sijaitseva sivuliike, jonne turistit eivät kovin helposti eksy iPhone-kaupoille. Hyppäsimme siltä seisomalta taksiin ja suuntasimme kohti luureja osoitteeseen Via Liegi 31 A, 00187 Roma (Google Maps -kartta).

Liikkeessä oli eri tiskit iPhonelle ja ”muille laitteille”. Pyysin miesmyyjältä kahta operaattorivapaata iPhonea ja hän kysyi vain halusinko 8Gb vai 16Gb -versiot. Otin kaksi isompaa, joiden hinta oli 569 euroa kappaleelta. Myyjä pahoitteli, että hänellä oli nyt hyllyssä vain valkoisia puhelimia, mutta eihän värillä ole väliä. TIM myy operaattorivapaatkin luurit normaalisti pre paid -liittymän kanssa, mutta kuultuaan että vien puhelimet jo samana päivänä Suomeen myyjä repäisi pre paidit irti ja myi minulle pelkät laitteet. Lisäksi hän kertoi, että suomalainen SIM-kortti kannattaa laittaa sisään ja laite aktivoida vasta Suomessa. Minkäänlaista aktivointia Italiassa ei siis tarvittu, sillä toin paketit käytännössä avaamattomina Suomeen.

Kotiin päästyäni iskin Saunalahden SIM-kortin sisään ja liitin iPhonen Macin iTunesiin. Vekottimet raksuttivat hetken aikaa ja sen jälkeen puhelin oli täydellisen käyttövalmis. Kalenterit, postilaatikot ja yhteystiedot oli synkronoitu automaagisesti ja iPhone oli samalla muuttunut suomenkieliseksi. Saunalahden liittymä toimi myös heti ja 3G-asetusten lisäämisen jälkeen myös netti supatti hienosti. Täydellisen helppoa siis, eikä TeliaSonerasta ole tietoakaan.

Muutaman päivän testaamisen jälkeen on todettava, että kyllä Apple osaa tehdä käyttöliittymiä myös puhelimiin. Tämä iPhone on toki kiva lisä leluvalikoimaan, mutta laite on tehty pääasiassa mattimeikäläisen vapaa-ajalla tapahtuvaan kevyeen peruskäyttöön ja viihteen kuluttamiseen. Raskaampaan ammattikäyttöön ja varsinaiseen sisällön tuottamiseen iPhone on vielä aivan liian buginen ja puutteellinen. Siinä on myös joitain täysin käsittämättömiä puutteita, kun esimerkiksi perusominaisuuksiin jo vuosia kuulunut copy-paste puuttuu kokonaan. Bugilista onkin kasvanut muutamassa päivässä jo aika pitkäksi. Duunireissuilla pitää siis edelleen kantaa Nokian kommunikaattoria laukun pohjalla, jos vaikka pitäisi tehdä oikeita töitä. Muulloin musiikki ja videot raikaavat jatkossa iPhonesta.

Chili Fact File

Itse olen erittäin tulisen ruoan ystävä, ja kerron mielelläni asiasta myös muille. Nyt Kauneus & Terveys on kuitenkin julkaissut aiheesta aika hyvän fact file -tyyppisen artikkelin, jossa on mainittu selkeästi kaikki oleellinen.

Chilin ahnehtija polttaa suunsa eikä enää maista muita makuja. Harjaantuneelle chilistelijälle käy toisinpäin: tulisuus lisää makuhermojen aktiivisuutta ja saa tuntemaan samalla makuja, jota ei ilman tulisia aineosia tuntisi.

Todettakoon vielä, että Habaneroja on ”ziljoona” eri lajiketta, eli lähiöravintolassa nauttimasi Habanero ei todellakaan ole sitä tulisinta Habanero Red Savinaa, vaan mietoa peruskamaa. Tärkeintä ei kuitenkaan ole se tulisuus, vaan se maku.

Anne Holmlund jälleen kiinni valheesta

Sisäministerinä edelleen sekoileva Anne Holmlund on jäänyt taas kiinni valehtelemisesta, mutta Ulvilan pystymetsästä käsittämättömästi ministeriksi päätynyt ”märkä hansikas” pysyy edelleen kynsin hampain kiinni virassaan. Uskomatonta.

Iltalehti: Valetta, ministeri Holmlund!

Holmlundin alaisen sisäministeriön tiedotearkisto kertoo aivan toista. Anttilan ja Holmlundin vetoomuskirje vaati nimenomaan myös käsiaseiden antamista 15-vuotiaiden käsiin, jos nämä harrastavat ampumaurheilua. Hän siis joko valehteli tai muisti olennaisen asian väärin. Tai sitten tiedotteen tekijä oli mokannut pahasti. Päätelkää itse.

Valehteleva sisäministeri on sellainen asia, joka ei takuulla nosta Suomen arvostusta ulkomailla. Erityisesti nyt, kun Kauhajoen jälkipyykkiä pestään CNN:ssä ja BBC:ssä saakka.

Kuka tahansa itseään kunnioittava ja edes jonkinlaista ammatillista kunnioitusta ansaitseva ministeri olisi jo aikaisempien skandaalien jälkeen ymmärtänyt astua alas ministerin pallilta, mutta Holmlund toteaa vain ”ettei kukaan ole eroa vaatinut”. No nyt tuokin lausuma on vesitetty, kun eduskunnassa eroa vaaditaan jo kovaan ääneen. Nyt odotetaan vain, että Holmlund itsekin tajuaisi asian, mutta se lienee hänelle liian monimutkainen asia ymmärrettäväksi.

Kävijäennätys ja Big Brother

Viihdelehti Stara teki viikolla 38 syksyn kävijäennätyksen, kun TNS Metrix mittasi verkkosivustolla käyneen 95.160 eri kävijää 206.573 eri käyntikerralla. Luku on ihan mukava, vaikkakin kaikkien aikojen ennätykseen 110.000 eri kävijää on vielä matkaa. Kävijämäärän jokasyksyinen kasvu perustuu toivottavasti pääosin siihen, että kesän aikana tieto julkaisusta on levinnyt suusta suuhun ja monipuolinen markkinointi on osunut maaliinsa. Oma osuutensa on kuitenkin varmasti myös Big Brother -uutisoinnilla, joka onkin ennätystehtailun ja sisällöntuotannon kannalta varsin mielenkiintoinen Pandoran lipas.

BB-uutiset kiinnostavat suomalaisia nyt niin paljon, että niitä ylenpalttisesti viljelemällä olisi helppo nostaa verkkosivuston kävijämäärä hetkellisesti kaikkien aikojen ennätykseen, mutta sellaiseen tempaukseen ryhtyminen olisi kokemukseni mukaan erittäin riskialtista ja lyhytnäköistä, vaikka houkutus olisi tietenkin kova. Liiallinen Big Brotheriin keskittyminen vie nimittäin näkemykseni mukaan julkaisulta uskottavuutta, sillä ko. aiheesta on hyvin helppo tehdä vaikka sata ”viihdeuutista” päivässä ja ruuhka saitilla olisi varmasti kova. Samaan aikaan jo koukutetut lukijat alkaisivat kuitenkin etsiä muita viihdeuutisia jostain muualta. Näin ollen Big Brotherin loppuessa saitti jäisi lopulta kuin tyhjän päälle, kun BB-lukijat kaikkoavat ja muut lukijat ovat kaikonneet jo aiemmin liiallisen BB-uutisoinnin takia.

Tästä syystä olenkin pyrkinyt rajoittamaan Big Brother -uutisointia siten, että sunnuntain häätöpäivää lukuunottamatta Starassa julkaistaisiin päivässä vain kolme BB-tapahtumiin liittyvä artikkelia. Lisäksi nekin tulee julkaista siten, että uutisten väleissä julkaistaan ns. oikeita viihdeuutisia. Tuon ”oikeita viihdeuutisia” määritelmän sisällöstä voitaisiin toki käydä pitkiä keskusteluja, mutta ymmärrätte varmasti pointtini. Ennätystehtailut sikseen ja tähtäin BB:tä pidemmälle.

Samanlainen analogia on nähty monien kotimaisten tapahtumien suhteen. Esimerkiksi Tangomarkkinat halusi saada myös nuorempaa asiakaskuntaa, joten mukaan otettiin bilepuistoja, nuorisomusiikkia ja rockia. Näin mukaan saatiin toki myös nuorempaa yleisöä, mutta samaan aikaan vanhempi yleisö karsasti liiallista nuorekkuutta ja rockia. Aluksi kaikki näytti hyvältä, kun väkeä oli aikaisempia vuosia enemmän, mutta vain siihen saakka kunnes kertakäyttökulttuuriin tottuneet nuoremmat juhlavieraat (minä mukaanlukien) kyllästyivät ja siirtyivät taas muihin tapahtumiin. Vasta sitten huomattiin, että alkuperäinen tangokansa olikin samassa tohinassa kadotettu, koska he eivät syttyneet nuorisomusiikkiin. Lopputuloksena on tapahtuma, jossa ei käy enää nuoria eikä tangokansaa. Täsmälleen samaa kohtaloa veikkaan myös esimerkiksi Tapsan tahdit -tapahtumalle parin vuoden sisällä, jos meno jatkuu nykyisenä.

Directa vie yrittäjiä kuin pässiä narussa

Nykyisin yrittäjien suurimpia riesoja ovat erilaiset luettelopalvelujen tarjoajat, jotka ovat pääasiassa silkkaa rahastusta ja jopa huijausta. Lisäksi aamusta iltaan soittelevat myyjät häiritsevät jo työntekoa. Suomessa on muutamia oikeasti toimivia yrityshakemistoja, jotka kyllä erottuvat edukseen myös esimerkiksi TNS Metrix -mittauksessa. Jokaista luotettavaa toimijaa kohtaan löytyy kuitenkin lukuisia yrityksiä, joiden tuotteet ovat silkkaa kuraa ja joiden toimintaa voisi joidenkin mielestä kutsua jopa huijaukseksi.

Directa Oy on suomalainen loppukäyttäjälle maksuttomia hakemisto- ja yhteystietopalveluita tuottava yhtiö. Yhtiön tuoteperheeseen kuuluu mm. numeropalvelu, yrityshakemisto verkossa, mobiilipalvelut sekä asiakkaiden verkkosivuratkaisut. Directalla on noin 50 000 yritysasiakasta. Yhtiön palveluksessa on 40 henkilöä. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Helsingissä.

Yksi eniten keskustelua aiheuttaneista palveluntarjoajista on Directa. Yhtiön ”mielenkiintoinen” toiminta on saanut aikaan runsaasti debaattia verkossa. Ei siis liene ihme, että yhtiölle on perustettu peräti oma keskustelualue vastaavia yrityksiä ruotivassa www.huijaa.info -verkkopalvelussa, joka avattiin kesällä. Directasta on ollut toki juttua myös talouslehdissä ja MTV3-kanavalla ja lisäksi verkossa väki kertoo jättäneensä yli 200 rikosilmoituksia yhtiöstä. joten luulisi ihmisten jo ymmärtävän mistä toiminnassa on kyse.

Mikäli Directan tapaus on vielä tuntematon, suosittelen lukemaan Harton kirjoituksen aiheesta. Siihen on tähän mennessä tullut jo 500 kommenttia, joten aihe kiinnostaa. Itse olen jo lähes pahoillani, sillä minua Directan spedet eivät ole vieläkään vaivanneet. Toivottavasti saan tuon jo klassikoksi muodostuneen puhelun pian.

Sitä saa mitä tilaa

UPM ja Stora Enso ilmoittivat tänään sulkevansa muutamat tehtaat esimerkiksi Kajaanissa, Valkeakoskella ja Varkaudessa. Koomiseksi uutiset muuttuivat, kun Nelosen uutisissa väitettiin uutisten tulleen kenkää saaville työntekijöille yllätyksenä. Väitän, että ei takuulla tullut yllätyksenä. Taannoinen paperialan pitkä lakko ja sen jälkeen saadut jättimäiset palkankorotukset suorastaan tilasivat nämä päätökset, eli syyllinen taitaa katsoa työntekijöitä peilistä. Tilanteeseen löytyy parikin osuvaa klassikkolausahdusta, jotka ovat ”Ahneella on paskainen loppu” ja ”Sitä saa mitä tilaa”. Pian paperiväellä on hyvin aikaa muistella lakkoa ja jättipalkkaansa.