R.I.P. Veli-lehti – mihin jäi netti?

Markkinointi & Mainonta -lehti uutisoi tänään, että Forman kustantama Veli-lehti kuopataan lopullisesti, kun lehdelle ei yrityksistä huolimatta löytynyt ostajaa. Artikkelin mukaan Forman lehtien menekki on ollut yleisemminkin laskusuunnassa. Itse olen yhtiön lehdistä käsittääkseni vain Velin kohderyhmää, joten muista julkaisuista en ole pätevä lausumaan juuri mitään. En ehkä Velistäkään, mutta lausun silti.

Itse uskon vakaasti, että aikakauslehti voi menestyä nykymaailmassa – erityisesti kohderyhmässä alle 40-vuotiaat – vain jos sillä on aktiivinen ja toimiva verkkoversio. Tarkoitan tällä nimenomaan sellaista verkkoversiota, joka on itsenäinen osa kokonaisuutta, eikä pelkästään ingressejä suoltava printin teaseri tyyliin ”Jennifer Aniston naimisiin – lue lisää lehdestä!”. Olen viime aikoina seurannut Velin nettiversiota ja odottanut sinne tehtävää merkittävää panostusta, mutta sellaista ei kuitenkaan kuulunut. Verkko jäi Velin suhteen vain mediatietojen ja lehden kannen esittelyareenaksi vailla omaa kiinnostavaa contentia sekä verkon aikaansaamaa vetovoimaa ja brändin tukemista. Uskallan väittää, että toimiva verkkoversio olisi voinut pelastaa myös Velin paperiversion, kunhan tarpeellinen panostus olisi tehty ajoissa. Lehdellä olisi ollut jo valmiiksi laadukasta sisältöä, mutta nyt sitä käytettiin crossmediallisen käytön sijaan vain uv-lakattujen kansien välissä.

Forman lisäksi myös Yhtyneillä Kuvalehdillä on ollut viime vuosina vakavia ongelmia netin kanssa. Itse olin Suosikin free-toimittajana vuosina 1998 – 1999, jolloin tiedustelin että miksi lehdellä ei ole nettisivuja lainkaan. Vastaus oli silloin – ja oli edelleen vuoden 2005 Musiikki & Mediassa – ettei netti tule olemaan uhka printille. Tuota lausuntoa on muisteltu usein sen jälkeen. Nyt Suosikki on Villen johdolla ryhtynyt panostamaan aikaisempaa enemmän verkkoon, mutta vuosia liian myöhään. Kohderyhmä on jo surffaamassa aivan muilla saiteilla. Toivottavasti Suosikki saa nettinsä toimimaan, sillä muussa tapauksessa myös printti voi kokea Velin kohtalon. Saitin nykyinen 12.000 viikkokävijää on aika vähän verrattuna brändin tunnettuuteen.

Päätoimittamallani Stara-julkaisulla on muihin monimedioihin nähden yksi merkittävä eroavaisuus. Starassa on nimittäin aina menty netti edellä, kun muut monimediat menevät nimenomaan lehti edellä. Staran aikakauslehti perustettiin vuonna 2006 eräänlaiseksi nettiversion teaseriksi, vaikka se on nyttemmin kasvanutkin merkittäväksi 30.000 kappaleen levikin aikakauslehdeksi. Perusidea on kuitenkin edelleen olemassa, eli jos taantuma alkaa jossain vaiheessa vaikuttamaan tällä suunnalla, on aikakauslehti ensimmäisenä leikkurissa. Tosin tällä hetkellä myös printin kasvu on niin nopeaa, että rekrytoimme parhaillaan lisää free-toimittajia myös printin tekemiseen. Koputetaan silti puuta.

Yksi vastaus artikkeliin “R.I.P. Veli-lehti – mihin jäi netti?”

  1. Kuinkahan tosissaan ostajaa on etsitty, jos ensin ilmoitetaan lakkautuksesta ja vain sivulauseessa pidetään jatkoa avoimena? Tänä aikana lehti on varmasti saanut ihan sikana lisää tilaajia 🙂

    Lehden saitilla ei ole vieläkään mainintaa tilanteesta. Eli puheesi Forman nettiosaamisesta lienevät totta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *