Tämä kirjoitus on julkaistu 9.9.2015, kun Sipilän hallitus oli ollut toiminnassa hieman yli kolme kuukautta.
Lukemattomat suomalaiset vinkuvat parhaillaan somessa hallituksen toimista, koska ne koskettavat viimein jossain määrin myös heidän omaa elämäänsä. Suomalainen luonne on sellainen, että kaikilta muilta saa ja pitää höylätä, mutta omaan tilipussiin ei saa koskea. Nyt on käyty kovasti keskustelua erityisesti siitä vaikuttavatko hallituksen päätökset – jotka ovat mielestäni parhaat päätökset vuosikymmeniin – oikeasti Suomen työllisyyteen ja talouteen. Minä tiedän vastauksen jo nyt.
Vaikuttavat varmasti. Piste.
Olen lukemattomien muiden yrittäjien kanssa peräänkuuluttanut jo vuosien ajan kaikkein tärkeimpänä asiana työllistämisen sivukulujen alentamista, ja nyt vihdoin ja viimein se on toteutumassa – joskin edelleen liian maltillisesti. Edellisen hallituksen tekemä yhteisöveron lasku oli työllisyyden kannalta yhdentekevä, koska yhteisöveroa maksetaan vasta tehdystä tuloksesta. Nykyisessä tilanteessa entistä harvempi pieni ja pk-yritys tuottaa lainkaan voittoa tai tuottaa sitä erittäin vähän, joten muutos oli työllisyyden kannalta täysin turha. Motiivina yhteisöveron laskulle oli sen sijaan pitää Suomen suhde muiden maiden verotukseen järkevällä tasolla ja pyrkimys pitää isot yritykset Suomessa. Siinä toki onnistuttiin, eli yhteisöveron lasku oli aivan oikea ja hyvin perusteltu ratkaisu.
Jos yhteisöveron laskun suuruinen euromääräinen alennus olisi kuitenkin tehty valtion budjetissa palkan sivukuluihin, niin työttömyysprosentti olisi varmasti tällä hetkellä nykyistä alhaisempi. Nyt kun sivukuluja viimein alennetaan, niin sillä tulee – sanokaa minun sanoneen – olemaan varmasti merkittävä vaikutus työllisyyteen. Muutoksen tultua voimaan sen positiivinen vaikutus uusien työntekijöiden palkkaamiseksi on nimittäin välitön toisin kuin yhteisöverolla. Kaiken lisäksi yrityksen täytyy nimenomaan työllistää ihmisiä saadakseen muutoksesta hyötyä toisin kuin yhteisöveron laskusta.
Näiden muutosten lisäksi esimerkiksi nuoren naisen palkkaaminen on ollut varsinkin pienille yrityksille (esim. kampaamot) yksinkertaisesti suuri riski, koska yhdestä äitiyslomasta koituu työnantajalle tuhansien eurojen suorat kulut. Tätä korvaamaan on nyt viimein päätetty ottaa käyttöön 2.500 euron kertakorvaus, joka kompensoi näitä kuluja ja alentaa siten kynnystä palkata nuori nainen. Se on hyvä askel tasa-arvoisempaan työelämään.
Nyt ollaan siis em. muutosten osalta uusien työpaikkojen luomisen kannalta oikealla uralla. Jokaisen työkykyisen saaminen kortistosta töihin nostaa kansantaloutta merkittävästi, kun työttömyyskorvaukset ja sossurahat muuttuvatkin verotettavaksi ansiotuloksi henkilön omasta työpanoksesta. Samalla ihminen voi muutenkin paremmin voidessaan tehdä konkreettista työtä ja huomatessaan olevansa taas tärkeä osa yhteiskuntaa. Toisin sanoen kyseessä on win-win -tilanne, jossa kaikki voittavat.
Sairauslomien karenssipäivä on odotettu uudistus, joka olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten ja joka on ollut jo aiemmin käytössä monissa maissa. Kataisen hallitus toimi kuitenkin päinvastoin ja sysäsi työajan lisäksi myös loma-ajan sairastelut yksin työnantajan niskoille. Se oli typerä sosialistinen päätös. Nyt Sipilän hallitus korjaa Kataisen hallituksen virheitä, kun työntekijän kontolle tulee viimein osa vastuusta sairaustapauksissa. Muutoksesta kohkaavat tahot näyttävät unohtaneen, että jatkossakin juuri työnantaja maksaa karenssipäivää lukuunottamatta työntekijän sairastelun omasta pussistaan, ja että yrittäjä on aina maksanut omat sairastelunsa. Ja yrittäjällä ei tunnetusti ole juuri minkäänlaista sosiaaliturvaa. Vieläkään.
Tiedän omasta kokemuksestani tapauksia, joissa yrityksessä on ollut töissä ns. saikuttelija, joka on tuottanut yritykselle valtavia kustannuksia tekaistuilla sairauslomilla. Parin päivän sairausloman saa nykyisin sormia napsauttamalla kun kerran vähän yskäisee, joten saikkua on haettu vilpillisesti krapulapäiviksi, viikonlopun jatkeeksi ja kun nyt vaan sattuu tekemään mieli paria palkallista vapaapäivää. Sipilän hallituksen muutos torppaa edes hieman tätä väärinkäyttöä. Ruotsissa lyhyet sairauslomat vähenivät ja sairauslomien keskipituus nousi, kun siellä tehtiin vastaava muutos. Sairauksien leviämiseen muutoksella ei ole merkitystä, koska monet sairaudet leviävät jo ennen kuin ne puhkeavat. Päätös karenssipäivästä on siis erittäin hyvä kaikkien paitsi saikuttelijoiden kannalta.
Sunnuntain tuplapalkasta luopumisella (100%->75%) ei ole minulle merkitystä, mutta kauppojen aukiolon vapautumiseen liitettynä sen olettaisi lisäävän työvoiman käyttöä vähittäiskaupassa ja siten parantavan alan työllisyyttä. Ymmärrän muun muassa poliisien ja sairaanhoitajien huolen, koska he joutuvat tekemään usein töitä sunnuntaina ilman että se on heidän oma valintansa. En kuitenkaan osaa kommentoida asiaa tarkemmin, koska en ole perehtynyt siihen tarvittavalla tarkkuudella. Arkipyhistä luopumista ei sen sijaan tarvitse edes perustella, koska tuollaisista reliikeistä olisi pitänyt päästä eroon jo vuosikymmeniä sitten.
Näistä muutoksista on nyt kohkattu Suomen suurimmassa syövässä, AY-liikkeessä, niin äänekkäästi, että jonkinlainen lakkoaalto näyttää tällä tietoa olevan tulossa. Se onkin oikeastaan vain ainoastaan asia, sillä nyt tarvitaan sijoituskielellä ”puhdistavaa rommausta”, joka nollaa pelin ja joka paljastaa miten vakavasti AY-liike todellisuudessa hidastaa Suomen pääsyä mukaan muissa maissa jo alkaneeseen nousukauteen. Ammattiyhdistyksiä pyydettiin kaksi kertaa mukaan näihin talkoisiin, mutta ne eivät suostuneet edes neuvottelemaan yhteiskuntasopimuksesta.
Vain lapselliset häiriköt lähtevät vetoamaan sopimusoikeuteen, jos kaikkia osapuolia on ensin pyydetty useampaan otteeseen mukaan ja he ovat päättäneet itse jättäytyä neuvotteluista pois. Toisaalta on hyvä, että AY-liike osoittaa kerta toisensa jälkeen myös jäsenilleen jääneensä kehityksessä 1970-luvun tasolle. Yhä useampi fiksu työntekijä on nimittäin huomannut, että ammattiyhdistys (esimerkiksi PAM viime päivinä) ei ole todellisuudessa enää vuosikausiin ajanut työntekijöiden asiaa, ja siksi työntekijän kannattaakin kyseenalaistaa palkastaan näille järjestöille maksamansa rahat.
Mitä seuraavaksi?
Hallituksen seuraavalla uudistuskierroksella merkittävä rooli olisi hyvä olla yritystukien lopettamisella, sillä ne maksetaan pitkälti yhteisöveron tuotolla. Yritystuet ovat perusteetonta tulonsiirtoa yrityksiltä toisille, joten ne vääristävät vakavasti kilpailua. Yritystuet tulee ottaa vahvaan kriittiseen tarkasteluun ja lopettaa niistä ne, joilla ei ole kiistatonta suoraa vaikutusta kansantalouteen. Perustellut yritystuet ovat todella vähissä.
Yritystukien lopettaminen ja niihin käytettävän yhteisöveron tuoton kohdentaminen järkevämmin mahdollistaisi esimerkiksi työllistämisen sivukulujen laskemisen vielä lisää. Yritystuista säästyneillä rahoilla voisi esimerkiksi ensimmäisen työtekijänsä palkkaava yritys saada yhden vuoden kokonaan ilman sivukuluja, jolloin työllistämisvaikutus olisi jälleen välitön ja jolloin valtio jäisi joka tapauksessa voiton puolelle sekä muiden verotuottojen nousun että sossukulujen laskun ansiosta. Kaikki voittaisivat.
Olenkin kirjoittanut jo vuosien ajan, että Suomessa jokainen työtön saa halutessaan työtä. Aina. Parhaillaan Suomessa on valtavasti vapaita työpaikkoja, joihin ei löydy tekijöitä. Samaan aikaan kortistot ovat pullollaan työttömiä, jotka nauttivat satojen päivien ajan ansiosidonnaista. Tämä on yhtälö, joka on pakko purkaa, jotta Suomi saadaan pyörimään. Taloutta on nimittäin mahdoton saada pyörimään niin pitkään kuin kotona kattoon sylkeminen on taloudellisesti järkevämpää kuin työn tekeminen.
Nuorten sossutuet täytyy muuttaa vastikkeellisiksi, jotta kotona laiskottelusta ei tule heille elämäntapa. Samalla täytyy lisäksi poistaa sekä AY-liikeen verovapaus että niiden jäsenmaksujen verovähennys kokonaan, sillä se on muinaisjäänne, jolla ei ole minkään valtakunnan perustetta. AY-liike ei ole enää vuosikymmeniin ollut yleishyödyllinen, joten sen verovapaudella ei ole perusteita.
Hallituksen lääkkeet surkean työllisyystilanteen parantamiseksi ovat siis seuraavat:
Nyt Sipilän hallitukselta tarvitaan munaa, että uskaltavat uudistaa Suomea siten kuin juhlapuheissa ovat kertoneet. Popcornit mikroon ja odotellaan seuraavia käänteitä.
Monikulttuurisuus on minusta sitä, että maassa on asukkaita monista eri maista ja kulttuureista. Tarkennan vielä, että nimenomaan työtä tekeviä, ahkeria sekä maan lakeja ja normeja noudattavia asukkaita, mikä taas tarkoittaa pitkälti työperäistä maahanmuuttoa. Toivottavasti myös Sipilän hallitus on ymmärtänyt tämän ja keskittyy viimeinkin työperäisen maahanmuuton helpottamiseen, ettei kohkaus jäisi jälleen kerran vain pelkäksi sanahelinäksi ja omien häntien nostamiseksi, kuten niin monta kertaa aiemminkin.
Monikulttuurisuudesta on helppo lausua kauniita sanoja. Immostelijoihin on luontevaa purkaa monenlaisia turhaumia kesän kehnosta säästä alkaen. Mutta kun porukalle sitten koittaa tilaisuus ryhtyä aitoihin toimiin monikulttuurisuuden edistämiseksi, enemmistö kääntää selkänsä ja siirtää puheen grillaukseen tai mustikkaämpäriin.
– Olli Muurainen
Yrityselämä tarvitsee vääjäämättä lisää työvoimaa ulkomailta, koska monet ammatit eivät enää kelpaa työtä vieroksuville suomalaisille vätyksille. Lehtien palstoilla on saatu tutustua lukuisiin ahkeriin maahanmuuttajiin, joista suuri joukko suomalaisista saisi ottaa opikseen. Ketä tahansa Suomeen ei kuitenkaan tule päästää loisimaan veroeuroilla – ei nyt eikä tulevaisuudessakaan – mutta Singaporen, Australian ja Sveitsin tapaan osaavia ammattilaisia tarvitsemme koko ajan enemmän sekä EU-maista että niiden ulkopuolelta. Samalla Suomi muuttuu automaattisesti viikko viikolta monikulttuurisemmaksi, värikkäämmäksi ja mielenkiintoisemmaksi maaksi sekä meille suomalaisille että myös ulkomaalaisille. Siihen tarvitaan kuitenkin myös hallituksen aitoja käytännön toimenpiteitä verotuksen, normien purkamisen ja työperäisen maahanmuuton tarveharkinnan suhteen. Nykyinen sääntö-Suomi on kaikkea muuta kuin houkutteleva uusi kotimaa, kuten jokainen suomalainen hyvin tietää.
Tällä viikolla on ollut trendikästä liputtaa monikulttuurisuuden puolesta ja myös nostaa itsensä jalustalle suvaitsevaisuuden airueena. Toiset ovat nostaneet oman häntänsä todella näkyvästi ja toiset taas ovat todenneet, että arkipäivän käytännön teot monikulttuurisuuden puolesta puhuvat paljon enemmän kuin osallistuminen mielenosoitukseen (toim. huom. Valtava hatunnosto Flinkkilälle historiallisen kovasta suorituksesta). Mielenosoitus on toki hyvä tapa saada tärkeälle lisänäkyvyyttä mediassa ja sitä kautta jokin suurempi asennemuutos voi saada alkunsa tai ainakin hieman voimistua. Ehkä tämän viikon kohkauksen ansiosta Ypäjän Esson baarissa uskalletaan jatkossa pitää monikulttuurisuuden puolesta puheenvuoro, joka olisi muuten jäänyt pitämättä. Toivottavasti.
Ilman maahanmuuttajia söisimme edelleen kumisaappaat jalassa läskisoosia, kuuntelisimme Dannya ja Nokia valmistaisi yhä noita edellä mainittuja kumisaappaita. Maahanmuutossa ja monikulttuurisuudessa on siis kyse yhteiskuntamme tulevaisuuden kannalta erittäin merkittävästä asiasta. Näistä asioista olisi hienoa voida puhua ilman molempien ääripäiden ylilyöntejä. Monet ovat Immosen typerästä aivopierusta luonnollisesti eri mieltä kuin mies itse, mutta suvaitsevaisuutta on myös antaa muiden kertoa mielipiteensä. Mielenosoitukseen puhujaksi uskaltautuneelle persupoliitikolle buuaaminen oli harvinaisen nolo ylilyönti suvaitsevaisiksi itseään väittäviltä kansalaisilta syntyperään ja ihonväriin katsomatta. Se ei ollut suvaitsevaista, vaan ainoastaan noloa.
Monikulttuurisuuteen liittyvä keskustelu on jokseenkin hyödytöntä, jos se ei johda mihinkään muuhun kuin omahyväiseen tyrmistelyyn. Monikulttuurisuutta ei tueta unelmoimalla, päivittelemällä tai päätä aukomalla vaan rajoja aukomalla.
– Olli Muurainen
Toivottavasti jatkossa buuausten sijaan nähdään arjen tekoja.
Tämän kolumnin lyhennetty versio julkaistiin Tamperelainen-lehdessä tänään.
Englantilainen tuttavani ihmetteli jokunen vuosi sitten miksi suomalaiset eivät anna välitöntä palautetta, jos asiakaskokemuksessa on jotain pielessä. Ja melko usein on. Oli kyse sitten ravintolasta, rautakaupasta tai jäätelökioskista, on suomalainen pitänyt perinteisesti mielipiteensä omanaan tai korkeintaan puhissut huonosta tuotteesta tai palvelusta vain lähipiirilleen.
Sitten tuli some.
Sosiaalisessa mediassa on nykyisin helppo avautua kokemuksista julkisesti. Markkinoinin ikiaikaisen 3/11-säännön mukaan hyvä kokemus kerrotaan kolmelle ja huono yhdelletoista. Facebookin myötä suhde on nykyisin 3/110. Samalla välittömän palautteen antaminen on jäänyt liiaksi taka-alalle. Paras reklamaatio annetaan nimittäin somen sijaan heti, jolloin ongelma voidaan parhaassa tapauksessa korjata ja hyvittää heti.
Yrityksillä on monenlaisia tapoja reagoida saamiinsa reklamaatioihin. Oikein hoidettuna tilanne kääntyy myös somessa yritykselle positiiviseksi viestiksi, mutta väärin hoidettuna se voi maksaa yrityksen maineen kertaheitolla, jos kohu lähtee leviämään kaikelle kansalle.
Olin ennen 90-luvun alussa töissä vaasalaisen pizzakeisarin hotellissa, jossa jokainen valittaja sai 100 markan lahjakortin reklamaation aiheeseen katsomatta. Kampanja oli valtava menestys, eikä perusteettomia valituksia juuri tullut, koska jokainen valitus tutkittiin perinpohjin.
Suomalainen asiakas ansaitsee saada rahoilleen vastinetta, joten antakaa rohkeasti palautetta tuotteista, palveluista ja asiakaspalvelusta. Palaute on hyväksi kaikille, jos siihen suhtaudutaan asianmukaisella vakavuudella. Muistathan, että palautetta tulee antaa myös positiivisista asioista. Sellaisen viestin asiakaspalvelija nimittäin muistaa pitkään.
Hyvää kesää!
Tämä kolumni on julkaistu Tamperelainen-lehdessä 24. kesäkuuta 2015.
Talon kuntotarkastus on erittäin tärkeä ja nykyisin jo lähes pakollinen toimenpide kiinteistöä ostettaessa. Raksystems on yksi kuntotarkastuksia ja kuntotarkastusraportteja tarjoava yritys, joka kannattaa kuitenkin ohittaa suosiolla, jos ostokohteesta haluaa rehellisen arvion. Sen tietää myös Tuomas Enbuske.
Suomalainen asiakas on yhä edelleen pohjimmiltaan luottavainen mitä tulee yrityksiin ja palveluntarjoajiin. Varsinkin asuntokaupassa luottamus on kaiken a ja o, sillä kyseessä on lähes poikkeuksetta ihmisen koko elämän suurin yksittäinen sijoitus. Siksi tässä kaupassa asiantuntijoina kuultavien tahojen tulee olla ehdottoman luotettavia ja puolueettomia työssään. Raksystemsin kohdalla näin ei kuitenkaan ikävä kyllä ole.
Olemme Suomen suurin kuntotarkastusyhtiö. Olemme tehneet yli 50 000 kuntotarkastusta ja -tutkimusta sekä suunnitelleet ja valvoneet satoja peruskorjaushankkeita. Tarjoamme asiakkaillemme palvelukokonaisuuksia, joiden avulla varmistamme kiinteistöomaisuuden arvon säilymisen ja terveellisen elinympäristön. Toimimme aktiivisesti alan kehitystehtävissä kiinteistöjen ja kansallisomaisuutemme edunvalvojina.
– Raksystems verkkosivuillaan
Ilta-Sanomat uutisoi tänään kuinka käräjäoikeus määräsi purettavaksi Tuomas Enbusken tekemän talokaupan, jossa pariskunta oli tietoisesti myynyt Enbusken perheelle hometalon. Mies oli rakennusinsinööri ja vaimo tekniikan tohtori, joka työskenteli kosteusvaurioiden toteamiseen erikoistuneessa yhtiössä. Näin ollen heidän täytyi ammattitaitonsa perusteella olla tietoisia siitä, että heidän myymänsä talo oli homeessa. Yhteistyössä huijauksessa pariskunnan kanssa toimi Raksystems, jonka johtoa myyjäpariskunta henkilökohtaisesti tunsi.
Raksystemsin tarkastaja jätti raportistaan pois erittäin olennaisia kosteudenhallintaan liittyviä puutteita ja jopa hyvän rakennustavan vastaisia ratkaisuja, eikä tarkastaja ollut myöskään kirjannut raporttiin kodinhoitohuoneessa mittaamiaan kohonneita kosteusarvoja. Ei tarvitse olla rakennusinsinööri ymmärtääkseen, että huijauksesta oli sovittu kulissien takana. Käräjäoikeus määräsi kaupan purkamisen lisäksi myyjät maksamaan 181.000 euron korvaukset.
Kuntotarkastuksen tekeminen on jokaisessa talokaupassa ensiarvoisen tärkeää riippumatta siitä onko talo rakennettu vuosi tai sata vuotta sitten. Kuntotarkastus ei kuitenkaan ole minkään arvoinen, ellei sitä suorita luotettava ja rehellinen ammattilainen. Tässä esimerkkitapauksessa niin ei ollut, mutta onneksi ostajalla oli resursseja viedä tapaus tuomioistuimeen. Monella muulla ei ole. Siksi kannattaa kiinnittää erityistä huomiota kuntotarkastajan valintaan ja välttää tällaisia huijareita. Yksittäistapaus nimittäin tuskin oli kyseessä. Mielestäni paras tapa on antaa sanan kiertää ja pyytää lähipiiriltä tai esimerkiksi Facebook-kavereilta suosituksia kuntotarkastajista, jotka on jo aiemmin todettu luotettaviksi ja huolellisiksi.
Suomalaiset saivat 2000-luvun alkupuolella kehua olevansa digitaalisen kehityksen vetureita koko maailmassa, kun internet levisi joka kylään ja kaupunkiin ja mobiilidata tuli kaikkien saataville. Sitten Suomi putosi kuitenkin kelkasta ja taantui tietotekniikan ja innovaatioiden apuluokkalaiseksi.
Nettinopeuksissa Suomi sijoittuu nykyisin kauas kärjestä, sillä Net Indexin maailmanlistalla olemme nyt sijalla 24. Meitä nopeammin surffaillaan esimerkiksi Romaniassa, Bulgariassa, Moldovassa ja Liettuassa. Trivago selvitti taannoin, että suomalaishotellien nettiyhteydet ovat yhtä surkealla tasolla.
Parhaillaan tuomioistuimessa käydään oikeutta TVkaista-palvelusta, joka on nerokas innovaatio. Palvelussa kuluttaja siirtää fyysisen digiboksinsa maksua vastaan verkkoon. TVkaistan perässä samanlaiset palvelut lanseerasivat myös esimerkiksi Elisa ja DNA. Nettidigiboksien suosion myötä tekijänoikeusjärjestöt ryhtyivät väittämään niitä laittomiksi, vaikka kyse on ainoastaan datan sijainnista.
Tuomioistuin päättää nyt saako kuluttaja tallentaa ohjelmansa verkkoon vai täytyyko bittien sijaita jatkossakin surisevassa laatikossa kotona. Toisin sanoen eletäänkö Suomessa 1990-lukua vai 2010-lukua.
Nettidigiboksi ei ole ainoa suomalainen innovaatio, jonka tekijänoikeusjärjestöt ovat halunneet rokottaa kuoliaaksi. Myös kirjojen vuokrauspalvelu Bookabooka joutui taannoin lopettamaan samasta syystä. Vastaavasta palvelusta tuli vuosia myöhemmin Yhdysvalloissa miljardibisnes. Tietenkin.
Menestyäkseen Suomi tarvitsee uusia innovaatioita, joten nyt olisi aika ottaa pää pensaasta ja ottaa järki käteen. Se on nimittäin ollut jo pitkään hukassa.
Tämä kolumni on julkaistu Tamperelainen-lehdessä 13.5.2015.
Somessa leviää Iltalehden artikkeli perheestä, jonka molemmat vanhemmat ovat työttömiä, eikä 2.277 euron tukiraha riitä perheen elämiseen. Monet ovat surkutelleet tilannetta, mutta vähintään yhtä suuri osa lukijoista on tyrmistynyt, koska vanhemmat eivät näytä haluavan lainkaan mukaan työelämään.
Perheen äiti jätti opiskelut perheenlisäyksen myötä, eikä hän ole jatkanut opintojaan, vaikka yhteiskunta tarjoaa siihen lukemattomia erilaisia mahdolisuuksia. Isä on sen sijaan tehnyt kahdessa vuodessa kokonaiset 20 työhakemusta. Vajaan yhden kuukaudessa! Samaan aikaan hänen alallaan on Suomessa huutava työvoimapula ja satoja ellei tuhansia avoimia työpaikkoja. Isä ei myöskään ottanut vastaan hänelle tarjottua työkokeilua kaupan kassalla. Tästä on vedetty ihan perustellusti johtopäätös, että isä ei yksinkertaisesti halua työelämään, vaan on tyytyväinen siihen, että yhteiskunta elättää hänen perheensä nyt ja tulevaisuudessa isän räkiessä kattoon kotona.
Suomessa jokainen työtä aidosti haluava työkykyinen saa työtä. Aina.
Monet suomalaiset työttömät elävät kuitenkin kuplassa, jossa halutaan suoraan unelmaduuniin, eivätkä niin sanotut paskaduunit ole kelvanneet enää aikoihin. Opiskelut jo taakseen jättäneet työttömät haluavat usein vain ja ainoastaan koulutustaan vastaavaa työtä – tietenkin huippupaikoilta ja huippupalkoilla. Jos ja kun unelmaduunia ei ole heti näköpiirissä, jättäydytään yhteiskunnan eläteiksi. Esimerkiksi siivoojat ovat yhä useammin ahkeria maahanmuuttajia sen sijaan, että suomalaiset hakisivat siivouksesta arvokasta työkokemusta. Rekrytoidessani annan suuren painoarvon, jos työnhakijan CV sisältää työkokemusta siivoojana. Se kertoo työnhakijan asenteen olevan kunnossa, ja asenne ratkaisee. Aina.
Suomessa väitetään olevan 355 000 työtöntä työnhakijaa. Ei ole. Työttömiä kylläkin, mutta ei työnhakijaa. Vain osa työttömistä hakee nimittäin työtä vakavissaan ja tavoitteenaan saada työpaikka. Yhteiskunnan tuet tekevät työllistymisestä aivan liian usein taloudellisesti huonon ratkaisun, sillä ilman työtäkin tilille napsahtaa veronmaksajien kukkaroista sievoinen summa rahaa kuukaudessa. Kotona lusmuileminen onkin monille taloudellisesti järkevä ratkaisu, koska sillä ”työllä” elää Suomessa nykyisin mukavasti. Sitä sanotaan politiikassa kannustinloukuksi. Vastikkeettomia tukia tulisi vähentää merkittävästi, sillä ne passivoivat ihmisiä aivan liikaa.
Aloitin itse työurani 14-vuotiaana lehtiä jakamalla ja työskentelemällä kaupan kassalla. Jokaisen työpaikkani olen saanut menemällä itse suoraan paikan päälle ja kysymällä töitä sekä ottamalla vastaan mitä tahansa työtä. Tällä asenteella kukaan ei jää Suomessa työttömäksi. 1990-luvun loppupuolella minä oli vajaan vuoden ajan työttömänä ja kortistossa, kunnes kyllästyin täyttämään työkkärilappuja ja päätin hankkia itselleni töitä. Se onnistui tutuksi tulleella taktiikalla. Väite työtehtävään ylikouluttautumisesta on mielestäni ainoastaan tekosyy, sillä kaupan kassalle ja siivoojaksi kelpaa vaikka professorin papereilla. Jos duuniin tarvitaan jonkinlainen kelpuutus, sen hankkiminen lienee läpihuutojuttu muutenkin jo kouluttautuneille ihmisille.
Yhteiskunnan täytyy tietenkin tukea hädänalaisia, mutta jatkuva laiskuuden palkitseminen on kestämätöntä. Toivottavasti seuraava hallitus tekee työn tekemisestä taas kannattavaa. Esimerkkitarinan perheellä olisi varaa lapsensa harrastuksiin, jos vanhemmat menisivät töihin.
JULKAISTU 17.2.2015 Torni-hotellin avajaisissa kuulimme, että Tampereella on maan kehittyvin keskusta, jota muokataan nyt voimakkaasti uudelle vuosituhannelle. 20 vuoden kuluttua muut katsovat kateellisina Mansea, joka on pilvenpiirtäjineen, kansiareenoineen ja tunneleineen osoitus dynaamisesta kehityksestä. Yksi vakava ongelma keskustassa kuitenkin on. Joukkoliikennekatukokeilu.
Kapealle kannakselle rakennetun keskustamme pääkadun katkaiseminen yksityisautoilta on kuin olisi katkaissut kaupungilta valtimon. Tulos näkyy karulla tavalla ydinkeskustassa, jossa liiketilaa on tyhjillään enemmän kuin koskaan aiemmin, ja yritysten joukkopako vain kiihtyy. Moni yrittäjä on ilmoittanut keskustan jättämisen syyksi kadonneet asiakasvirrat. Romahdus tapahtui kokeilun alkaessa, joten yksin nettikauppaa ja taloustaantumaa siitä on turha syyttää.
Elinvoimainen keskusta tarvitsee menestyäkseen asiakasvirtoja myös muualta, mutta nyt ostovoimaiset autoilevat perheet kantavat miljoonat euronsa keskustan sijaan Ideaparkiin ja muihin kaupan keskittymiin, ja Hämpin parkki kumisee tyhjyyttään. Hämeenkatu ei ole nykyisellään autojen eikä jalankulkijoiden käytössä, joten tilanteesta ei hyödy kukaan.
Haavetta autottomasta keskustasta voisi verrata ostoskärryttömään supermarkettiin. Se on toki trendikästä, mutta talouden realiteetteja sillä ei ole. Nykyisellään Tampereen keskusta näivettyy päivä päivältä enemmän, joten asia tulisi korjata nopeasti. Ehdotan Hämpin parkkiin ilmaispäivää, jonka avulla ihmiset uskaltautuvat kokeilemaan sitä ja jäävät ehkä koukkuun. Ensimmäinen annos kannattaa joskus antaa ilmaiseksi.
Tämä kolumni on julkaistu Tamperelainen-lehdessä 17.2.2015.
OnniExpress-nimeä oikeudettomasti käyttänyt bussiyhtiö Keskimatkat Oy on nyt luovuttanut tavaramerkkikiistansa Onnibussin kanssa, koska olisi joka tapauksessa kärsinyt rökäletappion ilmiselvän vilpillisyytensä takia. Tapaus on kaikessa absurdiudessaan lähinnä lapsellinen, ja tapauksen voittajia ovat ainoastaan juristit. Vastaavia riitoja syntyy kuitenkin Suomessa koko ajan, koska yritykset eivät ymmärrä pestata juuri tämän alan asiantuntijoita avukseen. Tässä kirjoituksessa käsittelen tapauksen taustaa tavaramerkkijuridiikan näkökulmasta mahdollisimman lyhyesti ja helppotajuisesti.
OnniExpressin perustivat neljä Onnibus-konsortiosta eronnutta bussiyhtiötä. Nyt keskiössä olevan tavaramerkin rekisteröintiä haki (mahdollisesti koko nelikon puolesta) Keskimatkat Oy, joka on ajanut bussivuoroja OnniExpress-nimellä muun muassa Turku-Pori -linjalla. Osan liikennoinnistä on 1.1.2015 alkaen ajanut Turun Linja-autoilijain Osakeyhtiö Oy. Sillä ei ole kuitenkaan merkitystä nimikiistan näkökulmasta. Iltalehti uutisoi 31.1.2015, että TLO (ei siis Keskimatkat Oy) on päättänyt luopua OnniExpress-nimestä ja ottaa käyttöön uuden Åbus-nimen. Kiista on lehden mukaan siis ohi, joten on aika katsoa mitä matkalla tapahtui.
Suomen linja-autoalan taannoin mullistanut Onnibuss haki nimelleen asianmukaisesti tavaramerkkiä 28.12.2012, ja merkki 257856 rekisteröitiin 28.2.2013. Sen jälkeen tunnusmerkistä tuli millä tahansa mittarilla Suomessa tavaramerkkilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu laajalti tunnettu tavaramerkki, joka saa poikkeuksellisen laajaa suojaa yli luokkarajojen. Tämä oli tietenkin kiistatta myös Keskimatkat Oy:n tiedossa, koska OnniExpressin perustivat juuri entiset Onnibus-konsortion jäsenet.
Tietoisena Onnibusin tavaramerkistä ja sen laajasta tunnettuudesta koko maassa Keskimatkat Oy päätti kuitenkin ottaa vilpillisessä mielessä OnniExpress-tunnusmerkin käyttöönsä bussitoimintansa kaupallisena nimenä. Näiden kahden tunnusmerkin sekoitettavuus on niin ilmeistä, että se ei ole voinut olla vahinko, sillä tunnusmerkkien samankaltaisuus aiheuttaa jopa valistuneelle kuluttajalle tavaramerkkilain 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun sekaannusvaaran palvelun tarjoajasta. OnniExpressin voisi hyvällä syyllä olettaa olevan Onnibusin liikennöimä pikavuoro.
Pelkkä nimen oikeudeton käyttäminen ei kuitenkaan riittänyt, sillä OnniExpress.fi-verkkotunnus rekisteröitiin 21.3.2014. Suurin virhe oli kuitenkin se, että Keskimatkat Oy haki OnniExpress-tavaramerkin rekisteröintiä reilua viikkoa aiemmin, 12.3.2014. Patentti- ja rekisterihallituksen tavaramerkkiosasto teki oudon virheen rekisteröidessään tavaramerkin, joka oli ilmiselvästi sekoitettavissa samoille palveluille luokassa 39 jo aiemmin rekisteröidyn tavaramerkin Onnibus kanssa.
Onnibus teki rekisteröinnistä tietenkin väitteen (jolla uutta rekisteröintiä vaadittiin kumottavaksi), koska rekisteröinti oli ilmiselvästi haettu tavaramerkkilain 14 § 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetulla tavalla vilpillisessä mielessä hakijan ollessa tietoinen, että toinen (Onnibus) käytti samaa tai samankaltaista tunnusmerkkiä samojen palvelujen tunnuksena. Tavaramerkkiä ei yksinkertaisesti saa hakea, jos tietää toisen jo käyttävän samaa tai samankaltaista tunnusmerkkiä tavaramerkinomaisena kaupallisena tunnuksena samoille tai samankaltaisille palveluille. Tätä tietoisuutta Keskimatkat tuskin edes yritti kiistää.
”Kyllästyimme nimiasian vatvomiseen. Nimen pyörittely on energian tuhlausta, se on kaikki pois toiminnan kehittämisestä ja asiakkaiden palvelemisesta. Nimiasiassa meitä ovat vastassa ulkomaiset tahot, joita vastaan meillä ei ole halua lähteä taistelemaan.”
– TLO:n johtaja Hannu Lehmus lehdistötiedotteessa
Iltalehti siis kertoi osapuolten päässeen sovintoon, eli asian pitäisi olla nyt selvä. Lehdet eivät kuitenkaan tienneet kertoa, että Keskimatkat Oy on hakenut 9.1.2015 jälleen uutta tavaramerkkiä, Suomen OnniExpress (T201550047). Lisäksi käynnissä on edelleen myös domainkiista verkkotunnuksesta onniexpress.fi, jonka käsittely on Ficorassa yhä kesken. Toivottavasti nämä sisältyvät sopuratkaisuun, sillä muussa tapauksessa nimikiista saa pian toisen erän.
Kiistan perimmäisestä syystä on nähdäkseni kaksi vaihtoehtoa:
1) Onnibus-konsortiosta eronneet bussiyhtiöt päättivät keskenään panna kapuloita Onnibusin rattaisiin ja sopivat, että yksi entinen Onnibus-konsortion yhtiö uhrautuu ryhtymällä sekoittamaan pakkaa nimikiistalla
tai
2) Keskimatkat Oy yritti yksin ratsastaa Onnibusin nimellä ja saada Onnibusin asiakkaita harhautettua omiksi asiakkaikseen, vaikka se oli jo eronnut Onnibus-joukosta.
Oli syy kumpi tahansa, niin nimikiista ei olisi päässyt edes alkamaan, jos Keskimatkat Oy olisi ymmärtänyt pestata itselleen osaavan tavaramerkkiasiamiehen tai asianajajan. Asiantuntija olisi nimittäin nähnyt muutamassa minuutissa, että tällä tapauksella on vain yksi mahdollinen lopputulos. Asiantuntija olisi neuvonut yritystä keksimään palvelulleen toisen nimen, jolloin yritys olisi säästänyt 1) omat asianajokulut, 2) vastapuolen asianajokulut 3) paljon omaa aikaa ja vaivaa sekä 4) nimenvaihdoksen hinnan nettisivuineen, mainosmateriaaleineen ja bussien tarroituksineen.
Nyt väärän asiamiehen valinta – tai sellaisen puuttuminen kokonaan – maksoi yritykselle maltaita, vaikka juuri asiamiehen olisi pitänyt heittää pyyhe ajoissa kehään. Rivilakimies ja riviasianajaja tietävät tavaramerkeistä yleensä yhtä paljon kuin siivooja avaruustekniikasta, joten päämiehen tulee aina itse varmistua siitä, että asiamies osaa nimenomaan tavaramerkkijuridiikan etu- ja takaperin. Olen nähnyt tapauksia, joissa lakimiehen tai asianajajan virheet ovat maksaneet enemmän kuin tuomioistuimen langettamat korvaukset tai sovinto. Siperian opetukset ovat tavaramerkkitapauksissa usein melko hintavia.
Tässä tapauksessa asiamiehen epäpätevyys tavaramerkkiasioihin – tai asiamiehen puuttuminen kokonaan – vahvistuu viimeistään siitä, että Keskimatkat Oy on nimikiistan ollessa jo loppusuoralla hakenut vielä tammikuussa 2015 tavaramerkkiä ”Suomen OnniExpress”. Tavaramerkkilaki ei kuitenkaan mahdollista tällaista nimikikkailua, joka kuuluu vain toiminimilakiin. Asiantuntija olisi tällaisen virheen sijaan kehottanut kokeilemaan tavaramerkin hakua esimerkiksi kuviomerkkinä, joskin sekään ei todennäköisesti olisi lopulta mennyt läpi em. syistä. Sillä olisi kuitenkin voinut olla edes marginaaliset mahdollisuudet onnistua.
Tämä tapaus on malliesimerkki siitä miksi neuvon aina asiakkaitani valitsemaan tavaramerkkeihin erikoistuneen kokeneen asiantuntijan hoitamaan tavaramerkkeihin liittyviä ongelmiaan. OnniExpressin tapauksesta sain tavaramerkkiluentooni yhden uuden tuoreen varoittavan esimerkin.
PÄIVITYS 1.2.2015:
Kiistaa on käsitelty vuonna 2014 markkinaoikeudessa, jossa Onnibus nosti kanteen turvaamistoimen määräämiseksi. Kyseessä ei kuitenkaan ollut tavaramerkin oikeuksia koskeva oikeudenkäynti, sillä turvaamistoimella pyritään ainoastaan rajoittamaan vahingon syntymistä ennen varsinaista oikeudenkäyntiä. Tuomioistuimet ovat nykyisin melko varovaisia turvaamistoimien määräämisessä, koska niistä syntyy lähes poikkeuksetta merkittäviä kuluja tai muuta kohtuutonta haittaa toiselle osapuolelle. Se oli perusteena tässäkin tuomiossa. Markkinaoikeus ei myöntänyt Onnibusille turvaamistointa (MAO:570/14, 25.7.2014) näillä perusteilla:
”Mikäli turvaamistoimi myönnettäisiin, aiheutuisi tästä tarve vastapuolelle käyttöönottamiensa tunnusten muuttamiseen. Käytännössä tästä aiheutuisi todennäköisesti tarve liiketoiminnan keskeyttämiseen, ainakin väliaikaisesti, sekä joka tapauksessa ylimääräisiä kustannuksia. Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että turvaamistoimen määräämisestä aiheutuisi hakijan turvattavaan etuuteen nähden kohtuutonta haittaa vastapuolille.”
Sen sijaan tässä kirjoituksessa mainitsemaani perustetta TmL 14.1.7 (tietoisuus toisen aikaisemmasta merkistä) ei ehditty lainkaan käsitellä tuomioistuimessa. Mikäli asiassa ei olisi nyt saatu aikaan sovintoa, niin tuolla perusteella OnniExpress olisi hävinnyt kiistan saman tien varsinaisessa oikeudenkäynnissä, jos sellainen olisi tullut.
Markkinaoikeus vahvisti tuomiossaan, että merkit ovat sekoitettavissa.
”Ottaen huomioon tavaramerkin ONNIBUS sekä OnniExpress-tunnusten yhteinen alkuosa ”onni” sekä se, että tunnuksia käytetään samojen palvelujen yhteydessä, markkinaoikeus katsoo, että asiassa voidaan katsoa olevan jossain määrin todennäköisempää, että OnniExpress-tunnusmerkit ovat sekoitettavissa tavaramerkkiin ONNIBUS kuin että ne eivät olisi. Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että hakija on saattanut oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla todennäköiseksi, että sillä on puheena olevalta osin vastapuolia vastaan rekisteröityyn tavaramerkkiin ONNIBUS perustuva oikeus, joka voitaisiin vahvistaa ulosottokaaren 2 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla ratkaisulla.”
Lisäksi Markkinaoikeus vahvisti, että Onnibusin kärsimä oikeudenloukkaus on todennäköinen.
”Asiassa esitetyn mukaan vastapuolet käyttävät linja-autoliiketoiminnassaan tunnusta OnniExpress. Sanottuun nähden markkinaoikeus katsoo, ettei hakijan väitettä oikeudenloukkausta koskevan vaaran käsillä olemisesta voida pitää epätodennäköisenä. Näin ollen markkinaoikeus katsoo, että hakijan vaatimus turvaamistoimen määräämisestä täyttää oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 1 momentissa säädetyt edellytykset.”
Markkinaoikeus päätti siis tuomiossaan olla määräämättä turvaamistoimea nimikiistassa, koska tässä vaiheessa se olisi ollut kohtuutonta. Turvaamistoimen epääminen on kuitenkin aivan eri asia kuin mitä olisi tapahtunut varsinaisessa oikeudenkäynnissä, jota ei vielä ehditty edes aloittaa. Tuomiossa merkittävintä on, että Markkinaoikeus:
1) vahvisti Onnibus ja OnniExpress -tunnusten olevan sekoitettavissa
2) vahvisti, että Onnibusilla on OnniExpressiä vastaan parempi oikeus ja
3) piti oikeudenloukkausta todennäköisenä.
Näillä perusteilla olisi varsinaisen oikeudenkäynnin tulos ollut selvä. Mikäli Markkinaoikeuden tuomion suhteellisen helppotajuinen tiivistelmä kiinnostaa, niin se löytyy tästä linkistä sivun keskiosasta. Siellä kiteytetään miksi Markkinaoikeus ei katsonut tarpeelliseksi määrätä turvaamistoimea tässä asiassa.
Haittavertailun osalta MAO kiinnitti huomiota siihen, että vastapuoli oli jo aloittanut oman linja-autotoimintansa OnniExpress-tunnuksin. Turvaamistoimesta aiheutuisi todennäköisesti tarve liiketoiminnan keskeyttäminen ja joka tapauksessa ylimääräisiä kustannuksia. MAO totesi, että turvaamistoimen määräämisestä aiheutuisi hakijan turvattavaan etuuteen nähden kohtuutonta haittaa vastapuolille. Näin ollen edellytykset turvaamistoimen määräämiselle eivät täyttyneet.
Päivitys 2.2.2015
Tänään selvisi, että Iltalehden uutisointi tapauksesta ei pitänytkään kokonaisuudessaan paikkaansa. Sain nimittäin tietää, että Iltalehden uutisoima ”sovinto” ei koskenutkaan koko riitaa, vaan ainoastaan yhtä yritystä neljästä. Kuten edellä jo epäilin, niin toinen kierros tulee vielä. Kolmen muun yrityksen kanssa Onnibusilla on nimittäin parhaillaan vireillä se oikea oikeudenkäynti tavaramerkkiloukkauksesta. Tämän uuden tiedon pohjalta päivitin blogikirjoitusta, sillä esimerkiksi otsikko ”Onnibus voitti tavaramerkkikiistan OnniExpressistä” oli muutaman kuukauden ennenaikainen. Se nimittäin tullee ajankohtaiseksi vasta oikeudenkäynnin jälkeen.
Kolme yritystä jatkaa siis vielä OnniExpress-tunnusmerkin käyttämistä siitä huolimatta, että Markkinaoikeus on jo edellisessä tuomiossaan vahvistanut, että 1) Onnibus ja OnniExpress -tunnukset ovat sekoitettavissa, 2) Onnibusilla on OnniExpressiä vastaan parempi oikeus ja 3) pitänyt OnniExpressin oikeudenloukkausta todennäköisenä. Tällaisilla lähtötiedoilla ei itse lähtisi kokeileman onneani leivättömän pöydän ääreen. Edellä asiamiehestä lausumani perusteella en tosin ihmettele, vaikka tämä keissi päätyisi lopulta pääkäsittelyyn saakka. Eräs näiden kolmen yrityksen edustajista on nyt antanut Yrittäjät-lehteen vähintäänkin mielenkiintoisen lausuman.
”Siitä on kiistaa, mutta ne ovat muut tahot, jotka siitä kiistelevät. Ei me olla kiistelty siitä. PRH on antanut meille sen toiminimen ja sen perusteella me tietenkin toimimme. Ja uskallamme toimia.”
Suomen OnniExpress -tunnus on rekisteröity Kaupparekisterissä 2.1.2015 Keskimatkat Oy:n aputoiminimeksi. Olen ollut mukana useissa toiminimiä koskevissa riidoissa, mutta kukaan ei ole vielä tähän päivään mennessä kehdannut syyttää kaupparekisteriä itse tekemästään loukkauksesta. Yritys hakee toiminimeä ja virasto rekisteröi. Yritys hakee tavaramerkkiä ja virasto rekisteröi. Tavaramerkkilain ja oikeuskäytännön perusteella merkin hakijalla on aina velvollisuus tarkistaa, ettei rekisteröitävällä tavaramerkillä ole esteitä. Tässä tapauksessa osapuolten yhteisen historian johdosta on ilmiselvää, että OnniExpress on tiennyt mitä tekee.
Toiminimi Suomen OnniExpress tullaan kumoamaan yrityksen tavaramerkkien kanssa samassa oikeudenkäynnissä, ellei Markkinaoikeus tule tunnusten sekoitettavuuden arvioinnissaan päinvastaiseen lopputulokseen kuin mihin se on jo kerran lainvoimaisessa tuomiossaan tullut. Siinä tilanteessa ihmeiden aika ei olisi ohi.
Tavaramerkkilain 38 §:n 2 momentin perusteella toisen tunnusmerkkioikeutta tahallisesti loukannut on velvollinen suorittamaan tunnusmerkin oikeudettomasta käytöstä loukatulle sekä kohtuullisen hyvityksen että vahingonkorvauksen, jotka ovat eri asioita. Suomen ja Euroopan unionin tuomioistuimessa oikeuskäytännössä kohtuulliseksi hyvitykseksi on katsottu hinta, jolla merkki olisi ollut lisensioitavissa. Näin ollen OnniBus voi vaatia korvattavaksi esimerkiksi 5-10 prosenttia OnniExpressin kaikesta liikevaihdosta.
Kohtuullisen hyvityksen lisäksi loukkaaja on velvollinen suorittamaan loukatulle vahingonkorvauksen kaikesta vahingosta, jonka loukkaus on aiheuttanut. Voisin kuvitella, että jopa tuhannet asiakkaat ovat käyttäneet OnniExpressiä olettaen sen olevan osa OnniBusia. Jos OnniExpressin linja-autojen palvelutaso ei ole ollut yhtä korkea (asiakkailla WLAN, sähköt, jne) on sekaantumisista voinut aiheutua OnniBusille esimerkiksi 200.000 euron imagohaitta puhumattakaan menetetyistä lipputuloista jne. Loukkauksen tahallisuuden vuoksi hyvitystä ja korvausta ei tule tavaramerkkilain mukaan sovitella lainkaan. Siinä tilanteessa ei enää viraston syyttäminen auta.
Edellä mainitut seikat ja veikkaukset tulevasta ovat ainoastaan allekirjoittaneen pitkän kokemuksen myötä tekemiä valistuneita arvauksia. Odotan mielenkiinnolla miten tapaus edistyy.
Olen jo parin vuoden ajan seurannut mielenkiinnolla miten Aamulehti on lyönyt kerta toisensa jälkeen kapuloita Lidl-kauppaketjun rattaisiin. En tiedä tämän linjauksen motiivia, mutta mahdollisesti S-ketju ja K-ketju mainostavat lehdessä niin paljon Lidliä enemmän, että se vaikuttaa tällä tavalla lehden toimitettuun sisältöön.
Tähän saakka Aamulehden (Kuten myös mm. Iltalehden ja Ilta-Sanomien) Lidl-vastaiset jutut ovat olleet usein sisällöltään sellaisia, että niissä on joko selvästi vähätelty Lidlin edullisuutta ja laatua tai korostettu kahden suuren kotimaisen ketjun erinomaisuutta ja laatua. Kuluttajat eivät ole kuitenkaan niin tyhmiä kuin mitä lehtien toimitukset luulevat. Silti yllätyin tänään toden teolla, kun näin Aamulehden kannessa tuoreen hintavertailun.
Aamulehden toimitus oli valinnut mukaan Prisman, K-Citymarketin, Lidlin, Sokoksen ja Valintatalon. Vertailu ei enää yllättänyt puolueellisuudellaan, mutta puolueellisuuden härskiys sen sijaan yllätti kahdesta syystä. 1) Aamulehden ostoskoriin oli valittu 14 tuotetta, joista peräti viittä ei ”sattumalta” löytynyt Lidlistä, mutta kaikista muista kaupoista tuotteet tietenkin löytyivät. 2) Aamulehden ostoskorin ostopäiväksi valittiin ”sattumalta” maanantai 19.1.2014, jolloin Prisma oli juuri ehtinyt laskea hinnat, mutta Lidl oli seuraamassa perässä vasta seuraavana päivänä.
Aamulehden ostoskorin hinnat selvitettiin siis maanantaina, kun S-ketju oli juuri samana aamuna valtavan mediakohun saattelemana laskenut hintojaan ja Lidl oli ilmoittanut laskevansa hintojaan vasta seuraavana päivänä. Lidl olisi ”sattumalta” voittanut ostoskorikisan sekä päivää aiemmin että päivää myöhemmin. Aamulehden toimitus oli viimeistään maanantaina varmuudella tietoinen Lidlin tiistaina tulevasta hintojen laskusta, sillä Aamulehti uutisoi tulevasta laskusta jo sunnuntaina ja Helsingin Sanomat vahvisti maanantaina kello 10:50, että Lidl laskee hintojaan tiistaina. Toimituksen olisi viimeistään tuolloin pitänyt siirtää vertailun tekeminen seuraavalle päivälle.
Ostoskori Aamulehti 20.1.2015
Yllä olevasta Aamulehden ostoskorista, eli Prisman mainoksesta, voidaan nähdä, että Lidlin sarakkeesta olevista yhdeksästä mukana olevasta tuotteesta kuusi (66%) on korin halvimpia. Sarakkeessa on kuitenkin viisi tyhjää kohtaa, jollaisia muilla ei ole lainkaan. Niitä ovat Salaneuvos-juusto viipaleina, Snellmannin naudan jauheliha, Jääsalaatti, Linkosuon Eväs -ruisleipä ja Presidentti-kahvi. Käsittääkseni vastaavissa ostoskoreissa on perinteisesti ollut tapana valita tilalle vastaava tuote, jos identtistä tuotetta ei ole ollut. Sellainen olisi kuitenkin tässä tapauksessa antanut oikean kuvan Lidlin edullisuudesta.
Aamulehden mukaan puuttuneille identtisille tuotteille ei ”sattumalta” ollut Lidlissä vastaavia tuotteita, joten se jätti sarakkeet tyhjäksi. Samalla Prismalle saatiin lisää kivoja sinisiä ”HALVIN” ruutuja. Ostoskorin 14 tuotteesta 10 oli Aamulehden ostoskorissa halvimpia Prismassa, mutta jos vertailu olisi tehty rehellisesti ja vertailukelpoisesti, olisi Lidl vienyt vääjäämättä voiton. Se ei kuitenkaan olisi sopinut Aamulehden Lidl-agendaan. Jokainen korvaavista tuotteista olisi suurella todennäköisyydellä ollut edullisin juuri Lidlissä.
Seuraavaksi päästään sitten vertailemaan Aamulehden ostoskorin Lidl-tuotteiden osuutta Ilta-Sanomien ostoskorin pitkälti samoihin Lidl-tuotteisiin. Ilta-Sanomat ilmoitti nimittäin Aamulehdestä poiketen kauppojen oikeat vertailukelpoiset hinnat, koska vain Aamulehti onnistui laskemaan ostoskorinsa hinnat ”sattumalta” maanantaina juuri S-ketjun ja Lidlin hintojenlaskujen välissä. Reilua.
Oltermanni-juusto: Aamulehdessä Lidlin hinnaksi kerrotaan 5,85 euroa ja Prisman hinnaksi 4,95 euroa. Ilta-Sanomat kertoo kuitenkin Lidlin hinnaksi 4,95 euroa, eli Lidlin hinta on sama kuin Prismassa. Reissumies-paketti: Aamulehti kertoo Lidlin hinnaksi 0,45 euroa ja Prisman hinnaksi 0,39. Ilta-Sanomissa Lidlin hinnaksi kerrotaan kuitenkin 0,38 euroa, eli hinta on halvempi kuin Prismassa. Kuten arvata saattaa ja kuten Aamulehti hyvin jo etukäteen tiesi, palasi Lidl omien hinnanalennustensa jälkeen taas tiistaina selvästi edullisimmaksi ketjuksi.
Tänään monet muut mediat (mm. Ilta-Sanomat ja Kauppalehti) ovat todenneet Lidlin olevan selvästi halvin ostospaikka. Myös Aamulehden ostoskorin hintavertailun tulos olisi ollut Lidlin hyväksi, jos 1) tuotteet olisi valittu vertailukelpoisesti ja jos 2) selvitys olisi tehty edellisenä tai seuraavana päivänä, jolloin myös Lidl olisi ehtinyt laskea hinnat. Silloin Aamulehden Lidl-vastainen agenda ei kuitenkaan olisi toteutunut, joten maanantai oli ainoa mahdollinen hetki suorittaa Aamulehden hintavertailu. Sattuipa sopivasti.
Tämä on kirjoitettu 17.8.2014, kun olin toiminut 20 vuotta yrittäjänä. Päivitetty versio julkaistaan 17.8.2019, kun yrittäjäuraa on takana 25 vuotta.
17. elokuuta 1994 tuolloin 20 vuotias Jocka Träskbäck marssi Vaasassa maistraattiin. Siellä hän ilmoitti haluavansa perustaa yrityksen. Tänään sunnuntaina 17. elokuuta 2014 Tmi Hitbeatin perustamisesta on tullut kuluneeksi päivälleen 20 vuotta, joten on aika tehdä pieni tilinpäätös yrittäjyydestä ja vuosikymmenten kokemuksista.
DJ Jocka keikalla jossain päin Suomea. Vuosi ehkä 1993.
Tein teini-ikäisenä tietoisen päätöksen ottaa hetkistä ja eteen avautuvista uusista mahdollisuuksista kiinni, koska en halunnut katua kuolinvuoteella asioiden kokematta jättämista. Olen sittemmin tarttunut lukemattomiin pieniin tilaisuuksiin ja isoihin mahdollisuuksiin, joista monet ovat muovanneet koko elämäni suuntaa hyvinkin merkittävästi. Osa päätöksistä on ollut riskittömiä, ja osassa taas on ollut riskinä koko loppuelämän kestävä velkavankeus. Joskus riskiä on ollut nykytilanteesta katsottuna liikaakin. Nyt voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että olen erittäin tyytyväinen siihen miten olen elämäni elänyt. En vaihtaisi päivääkään pois enkä kadu mitään. Tärkeintä on todeta kuolinvuoteella ”Been there, done that”.
Yrittäjäuralle ja nykyiseen tilanteeseen pääseminen on tuhansien sattumien summa, jonka purkaminen tulee tässä tapauksessa aloittaa yläasteelta saakka. Silloin ansaitsin omaa rahaa jakamalla joka sunnuntai Vaasan Ikkuna -lehteä Ristinummen alueella Vaasassa. Sunnuntaisin kotipihaan tuotiin suuri määrä lehtinippuja ja mainoksia. Kodin eteinen muuttui viikoittain tuotantolaitokseksi, kun jokaisen lehden väliin täytyi käsin laittaa sinne kuuluvat mainokset. Sen jälkeen lehdet fillarin kyytiin ja kilometrin polkeminen kerrostaloille, jonne lehdet jaettiin. Tuolloin ei ollut vielä askelmittareita, mutta sellainen olisi varmasti ollut kovilla. Lehtiä jaettiin kesät talvet, kelistä huolimatta.
Lopulta sain kerättyä lehtien jakamisella tarpeeksi rahaa (muistaakseni 3 000 markkaa) Suzuki PV 50 -mopoon, joka oli hyvä investointi monessa mielessä. Pääsin nimittäin kulkemaan mopolla kätevästi sekä Vaasan keskustassa sijaitsevalle yläasteelle että kauempana sijaitsevaan uuteen duunipaikkaan. Sain ensimmäisen varsinaisen kesätyöpaikan legendaarisesta Maniska-halpakaupasta, jossa keräsin kokemusta muun muassa kassalla, varastossa, puutarhaosastolla, elintarvikkeissa ja työkaluissa. Lopulta kesä päättyi, mutta työ kaupassa jatkui läpi talven ja vielä seuraavan kesän. Maniskan yrittäjäperhe oli melko innovatiivinen, ja sain nähdä läheltä miten halpatavara muuttui rahaksi. Mopomatkoilla Ristinummelta Maniskalle Sony Walkmanin korvalappustereoissa soi yleensä legendaarinen Max Mix 10 -italomiksaus, jonka voi kuunnella tästä alta.
Yrittäjäperheestä tulevana en jostain syystä vielä yläasteelta päästessäni tunnistanut oikeaa kutsumustani, vaan hain ammattikouluun sähköpuolelle ja sain paikan. Kolme viikkoa ennen koulujen alkamista ryhdyin kuitenkin kuuntelemaan itseäni hieman eri tavalla ja ymmärsin, että kauppa ja bisnes ovat minun juttujani. Sähkö ei ollut. Yhteishaku oli kuitenkin jo auttamattomasti ohi ja opiskelupaikka amiksessa oli jo saatu ja hyväksytty. Piti siis ottaa ohjat omiin käsiin.
Otin Suzukin alleni ja karautin siltä istumalta kauppaoppilaitokselle. Siellä suuntasin suoraan kansliaan, jossa oli kaikeksi onneksi henkilökuntaa paikalla myös kesällä. Kerroin virkailijoille haluavani kauppaoppilaitokseen ja perustelin asiani. Puhelahjoista ja henkilökohtaisesta käynnistä oli ilmeisesti hyötyä, sillä parin päivän kuluttua sain puhelun, jossa minun kerrottiin saaneen opiskelupaikan kauppaoppilaitoksesta – reilut kaksi viikkoa ennen koulun alkamista ja hakematta sinne lainkaan virallisesti. Opin silloin, että kovalla tahdolla ja massasta poikkeamalla onnistuu tekemään asioita, joissa by-the-book -tyyliset ihmiset eivät onnistu.
Perustin ensimmäisen ”yrityksen” 16-vuotiaana vuonna 1990 heti kauppaoppilaitoksen aloittamisen jälkeen, kun oppeja täytyi päästä testaamaan käytännössä. Tilasin ensin Hong Kongista kelloja ja shortseja, joita kauppasin tutuille ja tuntemattomille muun muassa koulussa ja Vaasan torilla. Pian toiminta laajeni ja tilasin maahantuojalta myös pari kuormalavallista erilaisia makeisia, joita ryhdyin myymään vaasalaisille kioskeille ja kaupoille. Kiersin mopolla keskustaa ja esikaupunkeja esittelemässä kioskeille ja kaupoille herkullisia tuotteita. Tehtyjen kauppojen toimitukset hoidettiin faijan kanssa myöhemmin autolla. Muistan elävästi miten makeistukkurin uran kohokohta koitti, kun sain myytyä muutaman laatikollisen irtomakeisia Sokoksen karkkiosastolle, joka oli tuohon aikaan Vaasan merkittävin makeiskauppa. Paragon-kuitti on edelleen tallessa.
Hollannista tuotu mikseri, josta musiikkiura alkoi.Kotistudio, jossa harjoittelin ensin miksaamista ilman pitchiä ihan tavallisella levysoittimella. Sitten koitti joulu, kun koossa oli tarpeeksi rahaa ostaa Technics SL1200MK2 -ammattisoittimet.
Vuonna 1989 television Kasmasiini-nuortenohjelmassa esitettiin insertti tiskijukista. Siinä Kari ”DJ Kaippa” Kaivola esitteli DJ-ammattia lapsille, ja minä innostuin siitä välittömästi. Vanhempani kävivät vuonna 1990 Hollannissa, josta he monien mutkien kautta saivat ostettua musiikista innostuneelle 16-vuotiaalle ihmelaitteen, jolla miksattiin musiikkia. Mikseri kytkettiin kotona tavalliseen levysoittimeen, tupladekkiin ja radioon, ja sillä kokoonpanolla ryhdyin harjoittelemaan miksaamista ensin ilman pitchiä aivan tavallisella levysoittimella. Ensimmäinen oikea DJ-keikka oli joulupäivänä 1990 Vaasan Tekla-hostelin discossa. Lopulta DJ-keikoista oli koossa tarpeeksi rahaa ostaa kaksi Technics SL1200MK2-ammattisoitinta. Kasmasiini-ohjelmasta ja Hollannin tuliaisesta sai siis alkunsa ketjureaktio, joka jatkuu yhä edelleen. Tuskin tuolloin kukaan vielä arvasi millainen perhosvaikutus sillä elämääni olisi.
DJ keikkoja alkoi tulla sieltä täältä Vaasassa, ja muutaman kuukauden päästä marssin Wasa Disco Companylle kysymään, että pääsisinkö DJ-keikoille. Pääsin huipputason ammattilaisten, DJ Willyn ja DJ Auvon, hoiviin ja koulutettavaksi. Muutama vuosi aiemmin olin saanut Roller Centerin discoissa ensikosketuksen discoihin, joissa esiintyneet Antti ”DJ Isi” Haavisto ja Jonas ”DJ Sam Mix” Mastosalo olivat vaasalaisteinien suuria idoleita. Oli upeaa päästä heidän kanssaan keikoille. Tein DJ-keikkoja myös Tuomas ”DJ Ace B” Hakalan ja Matti ”DJ Mac One” Salon kanssa sekä Vaasassa että maakunnassa.
Järjestimme vuonna 1991 ystävien kanssa Vaasan ensimmäiset technoravet, Eclipset, Svenska Hankenin alakerrassa. Bileet olivat valtava menestys, ja Vaasan kaupungin nuorisotyöntekijät ryhtyivät välittömästi syyttämään meitä ”huumemusiikin soittamisesta”. Techno oli vielä tuolloin automaattisesti narkkarien musiikkia, vaikka nykyisin 2000-luvulla aivan vastaava musiikki on jo normaalia mainstreamia. Menestys sai meidät järjestämään lisää bileitä. Vaasassa sijaitsi myös legendaarinen Boulevard-klubi, jonne tuli bilejengiä aina Helsinkiä myöten. Muun muassa Sam Inkinen ja Bello Romano ottivat usein perjantaina junan Helsingistä Vaasaan ja palasivat kotiin viikonlopun tiukan reivauksen jälkeen. Itse päädyin soittamaan Boulevardiin vuonna 1992 yhdessä Eero ”DJ Willy” Salmisen ja Perttu ”DJ Auvo” Nurmen kanssa. Se oli uskomatonta aikaa, kun bileitä oli ympäri vuorokauden jokaisena viikonpäivänä, ja klubiin oli korttelin jono kolmena iltana viikossa.
Järjestimme Vaasassa 1 600 ihmisen Last Train To Trancecentral -bileet vuonna 1994. Ne olivat Suomen ensimmäisen junareivit, kun muutimme kolme tyhjää junanvaunua klubiksi äänentoistoineen ja savukoneineen.DJ SM -voitto 1994. Vasemmalla Aku Lohimäki, oikealla DJ Edward.Radio Vaasa, Jocka’s Party Planet vuonna 1993Mikko ”Setä Tamu” Tammisen ensimmäisiä biisejä julkisessa soitossa. Bändinä oli vielä Apocalyptic 7.
Vuonna 1993 innostuin osallistumaan DJ-kilpailuihin ja niissä tuli jonkin verran menestystä. Pia Temisevän ansiosta osallistuin myös DJ SM -kisoihin, jotka tunnettiin silloin nimellä Showmaster. Samana vuonna sijoituin DJ SM -kisoissa toiselle sijalle. Keväällä 1993 marssin Radio Vaasan ovista sisään ja kysymään josko kanavan primus motor Hippi Hovi uskaltaisi antaa minulle oman radio-ohjelman. Vierailun tuloksena syntyi Jocka’s Party Planet -ohjelma, jossa soitettiin muun muassa Mikko ”Setä Tamu” Tammisen biisejä julkisesti ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa. Sittemmin Tamun uralla on tapahtunut paljon.
Seuraavana vuonna 1994 tuli viimein DJ SM -kilpailujen voitto Tahkolla, jossa nähtiin samana iltana myös Taikapeilin ensimmäinen keikka. DJ-keikkoja alkoi tulla merkittäviä määriä ympäri maata. Legendaarinen Disco Party Escort singahteli Suomen teillä Kotipizzan ja Viking Linen sponsoritarrat kyljissään. Kesällä kävi ilmeiseksi, että keikkojen laskutusta varten on kannattavaa perustaa toiminimi, ja niin ensimmäinen oikea yritykseni Tmi Hitbeat sai alkunsa 17. elokuuta 1994. Tuosta hetkestä on siis tänään kulunut tasan 20 vuotta, ja matkan varrelle on mahtunut melkoinen määrä kokemuksia, menestyksiä ja vastoinkäymisiä. Ihan perinteistä yrittäjän elämää siis.
Eräs yrittäjäuran käännekohdista oli – vaikka en sitä vielä silloin tiennyt – PC-tietokoneen ostaminen kotiin vuonna 1993. Silloin juuri kenellään ei ollut nettisivuja, eikä edes termi www ollut yleisessä tiedossa saati käytössä. Ystäväni Toni ”Skithund” Viemerön opastuksella olin käyttänyt BBS-bokseja jo jonkin aikaa, ja nyt nettiselainten ja html-koodin myötä ryhdyin harjoittelemaan Tonin avustuksella ensimmäisten nettisivujen tekemistä. Hän opetti minulle perusteet, joiden avulla tein ensimmäiset omat verkkosivut jo samana vuonna. Silloin nettisivut ja sähköpostit olivat vielä ainoastaan yliopistojen saatavilla, mutta onneksi sain puhuttua itselleni tunnukset Vaasan yliopistosta. Sähköpostini oli jocka@walli.uwasa.fi ja nettisivuni osoite http://walli.uwasa.fi/~jocka/. Harmi, ettei minulla ole screenshotia ensimmäisestä nettisivustani. Ehkä se on vielä yliopistolla jossain varmassa tallessa.
Vaasassa oli 1990-luvun alussa mielestämme liian alkeellista ohjelmaa nuorisolle, joten ryhdyimme ystävien kanssa järjestämään omien technobileiden lisäksi myös teineille ihan tavallisia discoja ympäri kaupunkia. Muun muassa legendaarinen Frelsis (Club 25) vedettiin vuosien ajan täyteen joka perjantai. Uutenavuotena 1992-1993 teimme DJ-soittamisen maailmanennätyksen soittamalla Vaasan Nuoriskalla 160 tuntia levyjä putkeen yötä päivää. Viralliseksi ennätykseksi tempausta ei kuitenkaan saatu, kun Guinnessin ennätystenkirjan väki olisi halunnut muun muassa biisilistat kaikista soitetuista kappaleista, emmekä me sellaisia olleet ymmärtäneet tehdä. Upea kokemus joka tapauksessa!
Suuretkin elämänmuutokset saavat yleensä alkunsa jostain pienestä asiasta, jonka merkitystä ei yleensä heti edes ymmärrä. DJ SM -finaalissa vuonna 1994 minua oli suomenmestariksi valitsemassa tuomaristossa istunut MTV3-kanavan ohjaaja-tuottaja Aku Lohimäki, jonka tapaaminen vaikutti merkittävästi tulevaisuuteeni. Seuraavana vuonna Aku oli nimittäin käynnistämässä Maikkarilla HotHit-nimistä uutta nuorten musiikkiohjelmaa ja haki siihen juontajia. Aku otti yhteyttä ja pääsin 5.9.1994 koekuvauksiin, mutta minua ei kuitenkaan valittu juontajaksi. Päätin silti pitää yhteydet kunnossa ja soitin hieman ennen ensimmäisen jakson kuvauksia, että pääsisinkö seuraamaan kuvauksia.
YLE TV1 Lista 15.9.1994
Hyvillä ja huonoilla asioilla on taipumus tapahtua rykelmissä. Samaan aikaan HotHit-ohjelman kanssa myös Yleisradion Lista-ohjelmaan haettiin uutta miesjuontajaa. DJ SM -titteli johti myös siihen, että minut kutsuttiin Ylelle koe-esiintymään. Muutama päivä HotHitin koekuvausten jälkeen matkasin 15.9.1994 Pasilaan Lista-ohjelman kuvauksiin ja pääsin samalla televisioruutuun suorassa lähetyksessä. Sen jälkeen Ylen väki jäi pohtimaan kenet ehdokkaista he valitsevat. Jännitys tiivistyi.
Pari päivää ennen ensimmäisen HotHit-jakson kuvauksia Aku Lohimäki soitti ja kutsui minut kiireellisesti Helsinkiin. Hyppäsin junaan, ja vasta perillä Helsingissä sain kuulla, että jo kertaalleen HotHit-ohjelmaan valittu miesjuontaja oli päätetty potkia ulos ja minut haluttiin koekuvata uudelleen. Lohimäki kysyi heti kuvausten jälkeen, että haluaisinko ohjelman juontajaksi. Aamulla kotoa lähtiessäni minulla ei ollut minkäänlaista aavistusta, että jo samana iltana olisin Maikkarin tulevan hittiohjelman juontaja. Näin elämä voi muuttua yhdessä hetkessä, kun on riittävän aktiivinen joka suuntaan.
HotHit-ohjelman logo.Vuonna 1994 HotHit-haastattelussa 3rd Nation. Kuvassa Charles ”Max C” Salter, Henna Hulkkonen, Jocka Träskbäck, Kari ”DJ Kaippa” Kaivola ja James Black.Haddawayn kanssa Linnanmäellä 1994.Scatman John HotHitin haastattelussa 1994 tai 1995.Speden Speleissä Jocka Träskbäck, Spede Pasanen, Henna Hulkkonen, Mira Törmi ja Jussi Hakulinen.
Ilmoitin heti Yleisradiolle, että en voi enää olla ehdolla Lista-ohjelmaan. Ensimmäisen HotHit-jakson tullessa ulos MTV3-kanavalta syyskuussa 1994 juontajina olivat allekirjoittanut ja laulaja Miisa. Katsojia ohjelmalla oli keskimäärin 400.000, mikä teki HotHitista aikanaan Suomen katsotuimman musiikkiohjelman. Ohjelman nimissä lanseerattiin oman vaatemalliston lisäksi myös muun muassa HotHit-jäätelö, HotHit-makeispussi ja paljon muita oheistuotteita. En muista oliko se ensimmäinen näin pitkälle brändätty nuoriso-ohjelma Suomessa, mutta ainakin ensimmäisiä.
DEX Viihde myi lisäksi aktiivisesti HotHit-kiertuetta, jonka kanssa kiersimme viikonloppuisin Suomen keikkalavoja ja esiinnyimme täysille kisahalleille. Yhtyeinä nähtiin muun muassa Mira, Arkadio ja Sikaduo sekä aivan uusi tyttöduo Nylon Beat, josta kukaan ei ollut vielä kuullutkaan. Minulla on edelleen tallessa HotHit-kiertueella Evijärven nuorisoseurantalolla ikuistettu valokuva, jossa Jonna ja Erin nähdään Nylon Beatin ensimmäisellä varsinaisella isommalla keikalla. Väkeä oli paikalla 1.600 henkeä.
Alkuvuoden 1995 kiersin samaan aikaan myös DJ SM Showmaster -kiertueen kanssa ympäri Suomea. Minä ja DJ Edward vastasimme musiikista, juonnoista ja kisoista. Kiertuebändinä oli uusi kotimainen tulokas Aikakone, jolta oli juuri ilmestynyt ensimmäinen single Tähtikaaren taa. Kiertue alkoi 25.1.1995 Kauhajoen urheiluhallilta, jossa Aikakonetta ei vielä tuntenut ketään. Pian Odota-kappaleesta tuli kuitenkin jättihitti ja loppu on kaikkien tuntemaa historiaa. Kiertueen jälkeen Aikakoneen huippuaikoina kiersin jonkin verran mukana myös yhtyeen keikoilla, ja kerran laivakeikalla MS Silja Festivalilla Marko ”Maki” Kolehmainen sai idean heittää minut laulamaan Aikakoneen keikalle. Tulos oli kaikkea muuta kuin kaunista kuultavaa, mutta tulipahan lapsenlapsille kerrottavaa. Tuolla keikalla minulla ja Makilla oli kaiken lisäksi samanlaiset Mic Macin vihreät sponsoripaidat. Priceless!
Vuonna 1995 HotHit pantiin Maikkarilla pakettiin ja tilalle tuli Jyrki. Minut kiinnitettiin samaan aikaan HotHitiä ja Hockey Nightia tuottaneen RAM Musicin tuotantopäälliköksi kehittämään ja kauppaamaan kanaville uusia televisioformaatteja. HotHitiä tehdessämme asuin vielä Vaasassa, mutta uuden pestin myötä syksyllä 1995 muutin uuden duunin perässä Helsinkiin.
HotHit-kiertue Evijärvellä. Nylon Beatin ensimmäinen iso keikka.HotHit-kiertue Seinäjoen Raviskalla joskus vuonna 1995. Mukana keikalla Hausmylly, 101 ja Mira.7. taivas -yhtyeen toisen albumin promokuva.7. taivas Jyrkissä 1996.
Samoihin aikoihin vanha DJ-tuttuni Marko ”DJ Cash” Haapahuhta soitti ja kutsui minut saunomaan Kouvolaan. Saunan lauteilla hän kertoi aikovansa perustaa poikabändin ja kysyi kiinnostaisiko minua olla mukana. Ei liene vaikea arvata mikä oli vastaus. 7. taivas -yhtyeen ensiesiintyminen nähtiin kesällä 1996 suorassa Jyrki-lähetyksessä Vaasan Rantarockista. Yhtyeen monien vaiheiden jälkeen perustimme bändin jäsenten kanssa About Pop Records Oy:n, joka kustansi bändin toisen levyn ja hoiti keikkojen raha-asiat.
Olin DJ SM -tittelin ansiosta päässyt DJ-hommiin RantaRockiin jo Virroille vuonna 1994, ja tapahtuman siirryttyä seuraavana vuonna Virroilta Vaasaan meillä oli siellä ohjelman oma HotHit-lava. HotHitin loputtua Rantarockin järjestäjät ottivat yhteyttä ja pyysivät minua hoitamaan tapahtumansa markkinointia. Työskentelin RantaRockille muiden duunien ohella kolmen vuoden ajan, kunnes katsoin parhaaksi ottaa hieman pesäeroa tapahtumaan.
7. taivas -yhtyeen ensimmäisen ison keikan suora televisiolähetys RantaRockista Jyrkissä juhannuksena 1995.7. taivas, Nylon Beat ja XL5 yhteisellä lomareissulla Turkin Alanyassa vuonna 1996.
Asuin 7. taivas -bändiaikoina yhdeksän kuukautta Kouvolan Cumuluksen huoneessa 518 ja sitten tuli lähtö Tampereelle. Kaupunkiin avattiin uutta Suomen mittapuussa valtavaa NiteTrain-yökerhoa, jonne minut pestattiin soittamaan levyjä Tomi Leppälän ja Mika Yli-Jyrän kanssa.
Ensimmäiset kuusi kuukautta asuin Tampereen Koskikadun Cumuluksen huoneessa 202, kunnes tykästyin Tampereeseen ja muutin sinne lopullisesti asumaan. NiteTrainista tuli konemusiikin saralla Suomen ykkösmesta ja jatkoin itse sieltä toisiin klubeihin kolmen vuoden keikkailun jälkeen. Muita soittopaikkoja olivat tuolloin Lahden High Hill House ja Kouvolan Donna K. Kaikki tunnettiin erityisen tiukasta konemusiikistaan, joka ei ollut tuolloin vielä kaiken kansan poppia kuten nykyisin. Bändimme 7. taivas oli samaan aikaan parhaassa vireessä, ja lähes joka viikonloppu kiidettiin keikkabussilla ympäri Suomen esiintymislavoja. Siinä sivussa kirjoitin muutamia juttuja Suosikki-lehden freelancerina. Tekemistä siis riitti, eikä 24 tuntia tuntunut oikein riittävän yhteen päivään.
Rantarockin historian ikimuistoisimmat yöjatkot Virroilla 1994.Linda Lampenius Rantarockin bäkkärillä Vaasassa 1995.DEX Viihteen järjestämällä laskuvarjokurssilla oli mukana sankka joukko nykyisinkin julkisuudesta tavalla tai toisella tuttuja kasvoja.Matkaoppaana Teneriffalla. Kuvassa oikealla Emmi Weslien.
Melko hektisen 1990-luvun loppupuoliskon kruunasi irtiotto matkaoppaana. Ystäväni Jarkko Tepponen oli oppaana Kreetalla, jonne suuntasimme Lapa Södervikin kanssa lomailemaan. Siellä sytyin ajatukseen matkaoppaan duunista, joten heti kotiin päästyäni panin hakemuksen sisään Fritidsresorille ja syksyllä 1999 tuli kutsu opaskouluun Tukholmaan. Sieltä matka jatkui suoraan Teneriffalle, jossa vietin talvikauden matkaoppaana. Työ oli raskasta sekä henkisesti että fyysisesti, eikä palkkakaan päätä huimannut. Suomalaisen ihmiselon nurja puoli paljastui melko karulla tavalla hotellien, sairaaloiden ja poliisiaseman välillä päivittäin sinkoillessa. Teneriffalla minulla oli kuitenkin aikaa pohtia mitä haluaisin tehdä isona.
Tiesin osaavani a) tehdä nettisivuja ja b) kirjoittaa viihdejuttuja. Niinpä sain ajatuksen yhdistää nämä kaksi osaamisaluetta ja perustaa Suomeen viihdealan verkkomedian. Irtisanouduin matkaoppaan työstä ja parin viikon päästä olin jo takaisin Suomessa. Heti sen jälkeen ryhdyin suunnittelemaan viihdemediaa, jonka päädyin tekemään ensin yhdessä tamperelaisen Opasmedian kanssa. Staran esiasteen nimeksi tuli tammikuussa 2000 Pop-opas.com. Kolmen vuoden jälkeen huomasin, ettei homma oikein toiminut, ja päätin perustaa kokonaan oman sivuston. Stara sai alkunsa syyskuussa 2003. Suurin osa Pop-opas.comin jutuista siirrettiin sellaisenaan Staraan, ja siksi Staran juttuarkisto ulottuu yhä tänäkin päivänä todella pitkälle. Staran arkisto on 65 000 viihdeartikkelillaan Suomen ylivoimaisesti suurin kaikkien saatavilla oleva arkisto, jota myös muiden medioiden toimittajat käyttävät ahkerasti.
YLE TV1 vuonna 2002 ja aiheena ensimmäiset verkkomediat.Poliisi-tv:n promokuva vuodelta 2002.Kuvaamassa Poliisi-tv:n Poliisin matkassa -jaksoja jossain päin Suomea. Kuvaajana Jarkko Vuolle.Katastrofi Tuotanto Oy CEBIT-messuilla Saksassa. Kuvassa Jocka Träskbäck, Arttu Nurmi ja Mikko Siltala.TV2 Matkalla Suomessa -kuvauksissa 2004.
Tein vuodesta 2003 lähtien Staraa pitkään harrastuksena oman toimen ohella, sillä koko internet oli suomalaisille vielä melko hepreaa, eikä mainosrahaa liikkunut kuin murusia. Työskentelin YLE TV2 -kanavalla neljän vuoden ajan vuosina 2002 – 2006. Poliisi-tv -ohjelman toimittajana tein tuona aikana yli sata inserttiä ja vietin kymmeniä viikonloppuja poliisiautojen takapenkeillä ympäri maata. Yleensä kuvaajana oli joko Jussi Suvanto tai Jarkko Vuolle. Lisäksi kesän 2004 toimin Matkalla Suomessa -ohjelman toimittajana, jotta sain ansaittua rahat elämiseen ja Staran pyörittämiseen. Päivät menivät televisioduuneissa, illat toimitin Staraa ja yöt soitin DJ-keikoilla levyjä yökerhoissa ympäri Suomea.
Minun ja muutaman kaverin vuonna 2002 perustaman Katastrofi Tuotanto Oy:n kautta tein verkkosivustoja muun muassa STT:lle ja Yleisradiolle. Yritys oli mukana yrityshautomossa, jossa mentorina toiminut Teppo Sulonen antoi minulle hyvät eväät menestykselliseen yritystoimintaan. Jokaisen vapaan hetken käytin kotona ja kuvausmatkoilla Staran toimittamiseen, sillä materiaalia tarvittiin paljon ja nopeus oli kaikki kaikessa. Tiedän faktana, että Stara oli Suomen ensimmäinen verkkomedia, jota päivitettiin langattomasti tien päältä Nokian Communicatorin yhteyden kautta. Bitti meni usein vinoon huonojen yhteyksien takia, jolloin koko saitti oli alhaalla, kunnes oli taas kenttää tallentaa koodi uudelleen. Siihen aikaan esimerkiksi tunnin katkos verkkopalvelussa ei tosin juuri hetkauttanut lukijoita.
Staran esittely jossain seminaarissa.
Teknologiaorientoituneena olen alusta saakka yrittänyt pitää Staran edelläkävijänä uusien tekniikoiden käytössä, ja vuonna 2005 Starassa julkaistiinkin Suomen ensimmäinen kaupallinen podcast. Vuonna 2006 koettiin selkeä käänne, kun verkkomedioiden arvostus alkoi nousta ja Staran lukijamäärät alkoivat nousta kilpailijoiden ohi. Seuraavana vuonna Nokialta otettiin yhteyttä ja kysyttiin Staran mielenkiintoa lähteä tekemään ensimmäisenä kaupallisena toimijana videopodcasteja matkapuhelimiin. Kiitin tarjouksesta ja videopodcastit vietiin muutama kuukausi sen jälkeen tyylikkäästi Nokian uusiin puhelimiin. Ensimmäinen laite taisi olla N95. Ensimmäiset Nokian kännyköissä natiivisti mukana olleet videotuottajat olivat YLE, Stara ja 24-televisiosarja.
Tähän väliin täytyy kertoa eräs loistava esimerkki siitä miten Stara oli aikaansa edellä. TV- ja bänditaustani ansiosta minut kutsuttiin vuosittain Seiskan synttäreille, jotka olivat siihen aikaan vuoden kuumimmat julkkisbileet. Vuoden 2006 bileissä 23. helmikuuta Risto Kaskilahti laskeutui esiintymislavalle helikopterin rungossa, ja samaan aikaan lavalla räjäytettiin pyrotekniikkaa. Lavan vieressä oleva musta verho ei ollutkaan palosuojattu, joten se syttyi palamaan 1 000 bilevieraan edessä. Stara oli alusta saakka suunniteltu mobiilipäivitykseen, joten otin sekunnissa Nokian Communicatorin taskusta, avasin yhteyden ja Starassa oli juttu julkkisbileissä sattuneesta tulipalosta jo ennen kuin liekit oli sammutettu kunnolla. Sen jälkeen en saanut enää kutsua Seiskan synttäreille.
Staran juttu Seiskan synttäreiltä. Jutun ensimmäinen versio julkaistiin Starassa jo ennen kuin liekit olivat sammuneet.
Uusien tekniikoiden ja ihmetuotteiden kauppaajia on riittänyt vuosien varrella – ja riittää edelleen – tungokseksi saakka. Olen kuitenkin yrittänyt käyttää niissä maalaisjärkeä, ja olen siksi onnistunut välttämään isoimmat ja kalleimmat virheet, kuten aikoinaan muun muassa oman musiikkikaupan perustamisen. Tätä kirjoitettaessa Stara on ollut jo vuosia Suomen suurin yksityinen verkkomedia ja pitkään myös Suomen suurin viihdesivusto (Ajankohtainen tilasto tästä). Viime vuosien Staran tapahtumia en käy tässä enemmälti läpi, sillä niistä on saatu lukea usein myös alan lehdistä. Stara Media Oy:n omistukseen on viime aikoina päätynyt osuuksia monista muista tavalla tai toisella verkkomediaan liittyvistä yrityksistä ja sivustoista. Kasvua täytyy hakea päämedian lisäksi myös muualta.
Valtaosa tämän kirjoituksen lukijoista tietää, että erityisen suurta roolia minun ja Tmi Hitbeatin historiassa näytteli peräti 12 vuoden ajan lukuisissa eri instansseissa jatkunut Suomen oikeushistorian laajin tavaramerkkikiista Etuovi-tavaramerkeistä. Minä ja Alma Media tiedotimme kuitenkin vuonna 2013 yhdessä, että asia on sovittu, joten kiistaa ei ole enää tarpeen kommentoida tarkemmin. Asiasta kiinnostuneet löytävät haluamansa tiedot verkosta tai oikeustapausten tietokannoista. 12 vuoden intensiivikoulutuksen aikana opin tavaramerkit, tavaramerkkilait ja direktiivit sekä ennakkotapaukset etu- ja takaperin ulkoa. Teen nykyisin jonkin verran tavaramerkkialan konsultointia yrityksille ja yhteisöille sekä luennoin tavaramerkeistä erityisesti startupeille, mainostoimistoille ja pk-yrityksille.
Vuoden yrittäjä -palkinto vuonna 2012.
20 vuoden yrittäjäuran toistaiseksi hienoin kohokohta koettiin vuonna 2012, kun minut valittiin Tammelanpuiston Yrittäjien toimesta Vuoden yrittäjäksi. Se oli hieno hetki.
Haluan kiittää upeista vuosista vaimoni, perheeni, ystävieni ja läheisteni lisäksi erityisesti henkilöitä, joita ilman en olisi tässä ja joita ilman tähän tilanteeseen johtanut ketjureaktio olisi todennäköisesti katkennut. Ilman Kari ”DJ Kaippa” Kaivolaa en ehkä olisi koskaan ryhtynyt DJ-uralle, ilman Toni Viemeröä en ehkä koskaan olisi opetellut koodaamaan nettisivuja, ilman Perttu ”DJ Auvo” Nurmen esikuvaa en ehkä koskaan olisi tullut menestyksekkääksi DJ:ksi, ilman Hippi Hovia en olisi ehkä koskaan työskennellyt radiossa, ilman Aku Lohimäkeä en ehkä olisi koskaan työskennellyt televisiossa, ilman Marko Haapahuhtaa en ehkä koskaan olisi päätynyt artistiksi ja ilman Jarkko Tepposta en ehkä olisi koskaan työskennellyt matkaoppaana.
Elämä on jatkumo, jossa kohtaa ajoittain risteyksiä. Jokainen edellä mainituista henkilöistä on ollut tällaisessa tienristeyksessä seuraamani viitta. Yllättävissä risteyksissä ihminen joko ottaa riskin ja muuttaa suuntaa tai jatkaa turvallisesti suoraan. Minä olen yleensä kääntynyt, mutta joskus myös jatkanut suoraan.
40 vuoden elämästä ja 20 vuoden yrittäjäuralta olen oppinyt sen, että kun oma jälkikasvu osoittaa joskus erityistä mielenkiintoa johonkin, niin sitä täytyy buustata. Kenenkään ei tarvitse olla hyvä kaikessa, mutta kaikkien tulisi panostaa täysillä ollakseen hyviä siinä mistä itse pitävät. Niin syntyy menestystä.
PS: Tässä alla vielä Tuplaamon muutama vuosi sitten tekemä haastattelu hieman samasta aihepiiristä.
