Uusi Stara-lehti nyt painossa

Saimme jälleen pienimuotoisen pakerruksen jälkeen uuden Stara-aikakauslehden painoon. Vielä pitää zoomailla vedokset, kun ne saapuvat pian Tampereelle, ja sen jälkeen voidaankin rykäistä jo painokone tulille. Lehden painosmäärä on näin aluksi erittäin kiitettävät 25.000 kappaletta, ja lisäpainos otetaan mikäli tarvetta ilmenee. Lehti postitetaan nyt suoraan kotiin noin 20.000:lle S-ketjun FunCard-kanta-asiakkaalle.

Lehden kantea koristaa tällä kertaa Hollywood-neitokainen Hayden Panettiere, joka on tuttu esimerkiksi Heroes-televisiosarjasta. Sisällössä korostuvat nyt aikaisempia numeroita enemmän erityisesti matkailu ja yöelämä.

Erittäin lähiaikoina Stara tulee tekemään taas kerran historiaa videopodcastien, eli vodcastien, saralla. Yhteistyösopimus Nokian kanssa julkistettiin viimeksi, ja nyt luvassa on suunnilleen yhtä mukava aihe. Siitä lisää tuossa parin viikon sisällä.

GTA IV hypetystä

Viime yönä tuli sitten lopulta käytyä katsastamassa kovasti odotetun GTA IV -pelin hypetystä tamperelaisessa pelikaupassa ja sen edustalla. Ensimmäiset olivat tulleeet jonottamaan puoliltaöin julkaistavaa peliä jo ennen iltayhdeksää.

Kävimme paikalla tekemässä Staraan videoinsertin tapauksesta. Jututimme muutamia jonottajia ja pelikaupan edustajaa sekä tietenkin kuvasimme yleisön ”ryntäyksen” ovien avautunessa. Tilaisuuden tullen myös Allasbaarin Mika päätti ostaa ko. pelin, joka olikin hanskassa kello 00.06. Kävimme takomassa sitä äijän parin metrin videoscreeniltä ja ihan toimivalta peli kyllä vaikutti reilun tunnin pelaamisen jälkeen.

Tänään pitäisi käydä hankkimassa itsellekin samainen GTA IV, mutta edessä on samalla kokonaisen konsolin hankinta. Vastakkain ovat Xbox360 ja PS3. Asiantuntijoiden mukaan vaakakuppi kallistuisi enemmän PS3:n puolelle, mutta henkilökohtaisesti minua ärsyttää se, ettei se ole enää yhteensopiva PS2-pelien kanssa, joita minulla on hyllyt täynnä. Mikäli kallistun Pleikan puolelle, joudun siis pitämään edelleen myös PS2:n käytössä, kun Xbox360:ssa toimivat myös vanhemman Xboxin pelit. Tulossa on siis vaikea päätös…

Staran mainoskampanja Nokia.fi etusivulla

Nyt alkaa olla erittäin hyvää pöhinää Staran palvelujen uusien keissien suhteen. Videopodcastit lisättiin pari viikkoa sitten ensimmäisenä suomalaisena mediana Nokia Video Center -palveluun ja tällä viikolla Stara nostettiin vielä päävalikkoon yhdessä YouTuben, Reutersin, Ranskan television, Espanjan radion, Italian television ja puolalaisen lehden kanssa.

Tänään alkoi vielä mainoskampanja hieman keskimääräistä tunnetumman verkkosivuston etusivulla osoitteessa www.nokia.fi. Käy tsekkaamassa!

Pikkupojan unelma toteutui

Nyt on taas saatu levättyä perinteisellä kevätretkellä, joka suuntautui tällä kertaa hieman erikoisimmissa merkeissä ja tavallista useampaan kohteeseen. Suuntasin nimittäin Elinan mukana tutustumaan lentoemännän ja lentäjän ammattiin Air Finlandin crew’n kanssa. Reissu vei meitä Boeing 757-200 -koneella (OH-AFJ) pitkin maailmaa, ja viikossa ehdimme tutustua aika moneen mestaan.

Reittimme oli Helsinki – Baku (Azerbaizan) – Sura Thani (Thaimaa) – Phuket (Thaimaa) – Abu Dhabi (UAE) – Vaasa – Helsinki. Kilometrejä en jaksanut laskea, mutta ilmassa olimme arviolta noin 25 tuntia. Tyhjällä koneella lensimme ensin Helsingistä Sura Thaniin ja sitten vielä Vaasasta Helsinkiin. Minulla oli kunnia saada istua suurin osa lennoista, yhteensä noin 23 tuntia, ohjaamon jump seatilla, mikä olikin eräänlainen unelmien täyttymys, sillä tuhansia tunteja Flight Simulatorilla lentäneelle mikään ei olisi voinut olla hienompaa. Nyt pikkupojasta saakka elänyt unelma toteutui, kun sain seurata silmä kovana oikea lentovekottimen lentämistä. Samaltahan se lopulta näytti kuin simulaattorissakin.

Reissulla tuli tehtyä muutaman tunnin verran myös videomateriaalia, joista on tarkoitus työstää lisää Staran matkailuaiheisia videopätkiä. Normaalien pysähdyspaikkojen lisäksi kävimme tutustumassa myös Dubaihin, joka olikin aika siisti mesta. Katukaupustelijat yrittivät toki kusettaa joka välissä, mutta kai se kuuluu kulttuuriin. Dubai oli selvästi länsimaisempi kuin alueen taloudellinen ja poliittinen keskus Abu Dhabi.

Lisäksi kävimme Abu Dhabissa aavikkosafarilla, joka oli todella upea kokemus. Turistit kiljuivat kauhusta, kun kuskit ajelivat dyyneillä miljoonaa ja samalla meidänkin automme mällättiin nokka edellä hiekkakuoppaan ja sitä kautta korjaamolle. Reissulla saimme myös testata paikallisten asukkaiden vaatetusta.

Kokonaisuutena reissu oli todella hieno ja monipuolinen. Samalla tuli tsekattua pikaisesti myös ”turistihelvetti” Phuket, eli Aasian Teneriffa, jonne ei tosin tarvitse enää toistamiseen lähteä kuuntelemaan ”Anttilan hinta Stockmannin laatu” -osaston kauppamiehiä. Joitain kuvia reissusta löytyy esimerkiksi Flickr-profiilistani.