GTA IV hypetystä

Viime yönä tuli sitten lopulta käytyä katsastamassa kovasti odotetun GTA IV -pelin hypetystä tamperelaisessa pelikaupassa ja sen edustalla. Ensimmäiset olivat tulleeet jonottamaan puoliltaöin julkaistavaa peliä jo ennen iltayhdeksää.

Kävimme paikalla tekemässä Staraan videoinsertin tapauksesta. Jututimme muutamia jonottajia ja pelikaupan edustajaa sekä tietenkin kuvasimme yleisön ”ryntäyksen” ovien avautunessa. Tilaisuuden tullen myös Allasbaarin Mika päätti ostaa ko. pelin, joka olikin hanskassa kello 00.06. Kävimme takomassa sitä äijän parin metrin videoscreeniltä ja ihan toimivalta peli kyllä vaikutti reilun tunnin pelaamisen jälkeen.

Tänään pitäisi käydä hankkimassa itsellekin samainen GTA IV, mutta edessä on samalla kokonaisen konsolin hankinta. Vastakkain ovat Xbox360 ja PS3. Asiantuntijoiden mukaan vaakakuppi kallistuisi enemmän PS3:n puolelle, mutta henkilökohtaisesti minua ärsyttää se, ettei se ole enää yhteensopiva PS2-pelien kanssa, joita minulla on hyllyt täynnä. Mikäli kallistun Pleikan puolelle, joudun siis pitämään edelleen myös PS2:n käytössä, kun Xbox360:ssa toimivat myös vanhemman Xboxin pelit. Tulossa on siis vaikea päätös…

2 vastausta artikkeliin “GTA IV hypetystä”

  1. Nyt kun Xbox on hommattu, niin kuikuile ajan kanssa esim. huuto.netistä itselles toi PS2-tuen omaava PS3. Siellä omanikin myin pois 😉

  2. Juu hyvä idea! Pitääkin rekisteröityä Huuto.netiin. Allasbaarin Mika ostikin sieltä äskettäin itselleen PS3:n.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *