Poliisit-realitysarja täyttää 10 vuotta – osoitus hyvästä pelisilmästä

Huippusuosituksi osoittautunut Poliisit-realitysarja täyttää pian 10 vuotta. Oma työhistoriani liittyy merkkivuoteen mielenkiintoisella tavalla, ja samalla minulla on hyvä hetki nostaa hattua Poliisit-sarjan ansiokkaille perustajille ja tekijöille. Työskentelin itse aikoinaan vuosina 2002 – 2006 toimittajana Poliisi-TV -ohjelmassa, jossa tein myös Poliisit-sarjan esikuvaa, eli Poliisin matkassa -juttusarjaa.

Moni muistaa ohjelman lopussa nähdyn viisiminuuttisen, jossa toimittaja ja kuvaaja viettivät viikonlopun poliisipartion matkassa ympäri maata ja näyttivät miltä järjestyspoliisin arki kentällä näyttää. Vietin itse poliisiauton takapenkillä lukemattomia viikonloppuja.

Yleisradiossa otettiin noihin aikoihin tehokäyttöön niin sanottu tilaaja-tuottaja -malli ja samalla yhtiö ryhtyi ulkoistamaan tuotantoja aikaisempaa enemmän. Viikonloppuisin kuvattavan juttusarjan tekeminen Yleisradion omana tuotantona oli kovin kallista, ja perustamamme tuotantoyhtiö Katastrofi Tuotanto Oy sai lopulta pitkien neuvottelujen jälkeen vastuullisen tehtävän tuottaa Poliisin matkassa -juttusarjaa alihankintana Yleisradiolle.

Maailmalla oli tuolloin pyörinyt jo pitkään Cops-realitysarja (”Bad boys, bad boys…”), mutta sen adaptoiminen sellaisenaan Suomeen ei olisi ollut toimiva ratkaisu. Sen sijaan Poliisi-TV:n tiimin vuosikymmenten varrella luoma Poliisin matkassa -malli oli Suomen oloihin oikein toimiva. Korostan vielä, että en ollut itse luomassa tuota menestysformaattia, vaan se oli kehitetty jo kauan ennen minun aikaani.

Vuonna 2004 ehdotimme Poliisi-TV:n tuottaja Raija Pellin myötävaikutuksella Yleisradiolle, että suositusta juttusarjasta tehtäisiin Yleisradion asiaohjelmille puolen tunnin viikottainen oma spin off -ohjelmansa, joka esitettäisiin heti Poliisi-TV:n jälkeen. Ohjelman nimi olisi ollut Poliisin matkassa, ja myös se olisi ollut Katastrofi Tuotanto -yrityksemme tuotantoa. YLE kuitenkin tyrmäsi idean nopeasti. Tein tuolloin itse päivät Poliisi-TV -ohjelmaa ja illat Stara-verkkomediaa, joten aikataulu ja stamina eivät riittäneet ohjelmaidean viemiseksi tuon pidemmälle. Case closed.

Kuvaamassa Poliisi-tv:n Poliisin matkassa -jaksoja jossain päin Suomea. Kuvaajana Jarkko Vuolle.

Nopeasti kasvanut Stara vaati pian kaiken työpanoksen, ja jäin itse pois Poliisi-TV:n toimituksesta vuonna 2006. Myöhemmin selvisi, että olimme Katastrofi Tuotannossa iskeneet hanskat tiskiin ohjelmaidean osalta liian aikaisin. Poliisi-TV:ssä oli toimittajana myös Timo-Erkki Varpainen, joka innostui Poliisin matkassa -juttusarjan pohjalle tehtävästä ohjelmasarjasta niin paljon, että hän lähti viemään Yleisradion kertaalleen tyrmäämää ohjelmaideaa kaupallisille kanaville. Tämän seurauksena hän siirtyi Aito Medialle, joka tuotti Poliisit-realitysarjan ensimmäinen jakson vuonna 2009. Loppu on sitten historiaa.

En tunne Poliisit-sarjan alkuvaiheita tuota tarkemmin, eli sarjan viilaamisessa on varmasti ollut mukana koko joukko muitakin ihmisiä. Haluan nostaa nyt juhlavuoden kunniaksi hattua sekä Varpaiselle että ohjelman koko tuotantotiimille, joka onnistui luomaan Poliisi-TV:n luomasta aihiosta todella menestyksekkään televisiosarjan. Katastrofi Tuotanto, Yleisradio tai moni muu tuotantotiimi eivät olisi kyenneet samaan. Tämä tarina on osoitus siitä, että hanskoja ei saa iskeä naulaan liian aikaisin, sillä menestys voi odottaa jo seuraavan kulman takana. Sama analogia sopii moniin muihinkin tilanteisiin. Ne menestyvät, jotka jaksavat mennä vielä sen maagisen extra mailin.

Kymmenen vuotta televisiossa pyörinyt realitysarja on näillä leveysasteilla todellinen harvinaisuus, sillä vastaaviin suorituksiin pääsee nykyisin vain aniharva televisiotuotanto. Poliisit raivasi osaltaan tietä muille vastaaville viranomaisten seuraamiseen keskittyville suomalaisille realitysarjoille. Kaiken lisäksi suomalaisia yleisöennätyksiä rikkonut hittisarja on menestynyt upeasti myös maailmalla, sillä Aito Media myi vuonna 2010 formaatin useisiin muihin maihin. Sille kelpaa nostaa maljaa useammankin kerran.

Onnea 10-vuotiaalle! Suomi tarvitsee lisää näitä menestystarinoita.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *