Koskeeko Suomen laki myös lakimiehiä?

Törmäsin tänään tragikoomiseen artikkeliin Iltalehden verkkosivuilla. Siinä kerrotaan kuinka Ruanda-oikeudenkäynnissä mukana oleva lakimies (ei siis asianajaja) Ville Hoikkala joutuu oikeuteen vastaamaan syytteeseen kunnianloukkauksesta. Hoikkalan mukaan kyse on asioista, joita hän on sanonut päämiehensä puolesta lähestymiskieltoon liittyneessä oikeudenkäynnissä.

Tähän saakka kaikki vaikuttaa normaalilta, sillä lakihan on kaikille sama. Vai onko sittenkään?

Lakimies Ville Hoikkala kertoo lehdessä olevansa huolissaan siitä, että juristi joutuu syytteeseen siitä mitä sanoo asiakkaansa puolesta oikeudessa. Siis mitä vi**ua?! Tässä vaiheessa on tarpeen ottaa pieni aikalisä. Kerrataanpa siis vielä; Lakimies ihmettelee lehdelle antamassaan julkisessa lausunnossaan sitä, että juristienkin täytyy noudattaa lakia. Lisäksi hän pitää huolestuttavana, että myös lakimies voi joutua syytteeseen kun hänen epäillään rikkoneen lakia. Tällaisen lausuman jälkeen on perusteltua kysyä, että onko Hoikkalalla kaikki kotona?

Iltalehden mukaan Ville Hoikkala on jo aiemmin joutunut syytteeseen kirjanpitorikoksesta, ja Tuusulan käräjäoikeus antaa tuomionsa jutussa tämän viikon perjantaina.

Vielä jokunen vuosi sitten oletin virheellisesti että kaikkien tulee puhua oikeussalissa totta. Sittemmin olen kuitenkin itse joutunut oikeussalissa tekemisiin asianajajien kanssa, jotka aamusta iltaan valehtelevat päämiehensä puolesta ja saavat siitä vieläpä hyvän korvauksen. Hoikkalan esittämä näkemys on huolestuttavan pitkälle samoilla linjoilla näiden asianajajien kanssa. Hänenkin mielestään tuomioistuimessa pitäisi saada ladella asiakkaan puolesta ihan mitä sattuu Suomen laista välittämättä. Kyseistä tapausta en tarkemmin tunne, mutta edellä mainitun perusteella toivon jo nyt langettavaa tuomiota esimerkkinä muille.

4 vastausta artikkeliin “Koskeeko Suomen laki myös lakimiehiä?”

  1. ”Kyseistä tapausta en tarkemmin tunne, mutta edellä mainitun perusteella toivon jo
    nyt langettavaa tuomiota esimerkkinä muille.”

    Nyt jäitä hattuun, Jocka!

    Toimittajan yleinen ongelma näyttää nykypäivänä tosiaan olevan kiire päästä
    julistamaan omaa asiaansa maailmalle siitäkin huolimatta ettei taustoja ole selvitetty.
    Hieman tutkivampi ote journalismiin olisi paikallaan. Toki rikoksesta on syytä
    saattaa advokaattikin vastuuseen. Mutta toivoisin, että ensin katsottaisiin mistä
    jutussa oikeasti on kyse.

    Ja jos nyt ei tutkimaan ryhdyttäisi, niin ainakin luetun ymmärtäminen olisi paikallaan
    ennen tulkintaa. Viittaamassasi iltalehden artikkelissa ei sanallakaan vihjattu, että
    Hoikkalan ”mielestä tuomioistuimessa pitäisi saada ladella asiakkaan puolesta ihan
    mitä sattuu Suomen laista välittämättä”.

    Tutkitaan ensin, ja hutkitaan vasta sitten. Toimittajat myös.

  2. Hyvä nimimerkki O, ensinnäkin todettakoon että minä en A) kirjoita tätä blogia toimittajan ominaisuudessa, eikä B) kyse ole myöskään journalismista, vaan henkilökohtaisista mielipiteistä. Samasta syystä C) tutkivalla journalismilla ei ole mitään tekemistä blogini kanssa. Tässä tapauksessa toimittajista ja tutkivasta journalismista voidaan siis puhua korkeintaan kirjoituksessa viitatun Iltalehden artikkelin osalta, eikä minulla ole mitään syytä epäillä sen todenperäisyyttä.

    Nimimerkki O on lisäksi väärässä siinä, etteikö ko. lakimies artikkelin perusteella vaikuttaisi olevan sitä mieltä, että asiakkaiden puolesta saa rikkoa lakia myös oikeudessa. Kyllä on. Artikkelin virke ”Hän sanoo olevansa erittäin huolissaan, että juristi joutuu syytteeseen siitä, mitä sanoo asiakkaansa puolesta oikeudessa.” tarkoittaa juuri sitä. Lakimiehen väittämän mukaan hänen pitäisi voida toimia lain vastaisesti oikeudenkäynnissä. Tässä tapauksessa häntä epäillään kunnianloukkauksesta, mikä on Suomen lain mukaan rangaistava teko.

    Iltalehden artikkelissa lakimies ihmettelee kuinka hän voi joutua vastuuseen lausumasta, jonka hän on tehnyt päämiehensä puolesta. Täysin samalla analogialla miehet voisivat jatkossa huoritella baarissa kaikkia naisia, kunhan lisäävät perään että tekivät sen kaverin puolesta. Jokainen on vastuussa omista teoistaan ja lain tulee olla sama kaikille. Tuomioistuin ratkaisee myöhemmin onko syytetty syyllistynyt rikokseen. Minulla on kuitenkin oikeus esittää asiasta omat näkemykseni olivat ne sitten perusteltuja taikka eivät. Jutun lopputulosta ei voisi ”tutkivalla journalismilla” edes päätellä, sillä Helsingin käräjäoikeus toimii tunnetusti kuin lauantain lottoarvonta.

  3. Kiitän asiallisesta vastauksesta.

    Toimittajaviittaukseni osalta totean, että tiedän toki, ettet kirjoittele täällä varsinaisessa ammattiroolissasi. Siitä huolimatta lähdin olettamasta, että toimittajalle tutkivan journalismin ammatti-eettinen periaate(?) olisi siinä määrin sisään rakennettu, että henkilö kunnioittaisi sitä myös muussa kuin ammattikirjoittelussaan.

    Ja totean edelleen: Virkkeet ”Hänenkin mielestään tuomioistuimessa pitäisi saada ladella asiakkaan puolesta ihan mitä sattuu Suomen laista välittämättä” ja ”Hän sanoo olevansa erittäin huolissaan, että juristi joutuu syytteeseen siitä, mitä sanoo asiakkaansa puolesta oikeudessa” eivät ole merkityssisällöltään yhteneviä. Ensimmäinen viittaa siihen, että Hoikkala olisi mielestään oikeutettu rikkomaan lakia joutumatta siitä vastuuseen. Jälkimmäinen puolestaan on ymmärrettävissä siten, että Hoikkala katsoo noudattaneensa samoja säännöksiä kuin muutkin.

    Jos et tiedä, kuten itse myönnät, mitä Hoikkala tosiasiassa on sanonut, ymmärrät varmasti (jos objektiivisesti yrität) että asia ei ole mustavalkoinen. Toki voin helposti ymmärtää ennakkoasenteesi juristeja kohtaan. Tästä huolimatta yllä oleva blogi-entry vierähti kyllä pahasti yli objektiivisuuden, ja reippaasti tunteen puolelle.

  4. Hei

    Ensinnäkin asiassa päästiin vastapuolen kanssa sovintoon.

    Huolestuttavaa on tilanne, jossa lakimiehen asiakas ilmaisee näkemyksensä tilanteesta, ja lakimies sanoo sen asiakkaan puolesta ja saa syytteen. Esimerkiksi jos asiakasta syytetään pahoinpitelystä, ja hän kertoo kyseessä olevan itsepuolustustilanteen, ja lakimies sanoo: ”Päämieheni mukaan vastapuoli kävi kimppuun ensin.” Lakimiehen on aika mahdotonta tehdä työtään, jos tuosta saa kunnianloukkaussyytteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *