Kauheus alkaa vasta valjeta

Aamulehti 20.04.2008Espanjan karmea bussiturma on järkyttänyt suomalaisia syvästi. Lauantai-iltana tapahtuneesta onnettomuudesta janottiin perusteellista informaatiota viimeistään sunnuntaiaamuna, kun tieto oli jo levinnyt laajalle. Aamulehti oli kuitenkin lukijoiden kanssa tiukasti eri mieltä päivän pääaiheesta.

Aamulehti hehkutti nimittäin etusivunsa pääuutisena omaa skuuppiaan WinCapitasta, ja samalla koko Suomen pääpuheenaiheelle annettiin etusivulta vain mopovarkauteen verrattavissa oleva hikisen pieni palstatila sivun alalaidasta ”Espanjassa kuolleiden joukossa myös pikkutyttö”. Myös sisäsivulla traaginen tapahtuma sivuutettiin käytännössä olankohautuksella, sillä aiheesta oli uutissivulla vain pieni kolumnin mittainen pätkä otsikolla ”Lomalaisten bussiin törmännyt maasturikuski oli humalassa”.

Aamulehti 21.04.2008Yhteensä aiheelle annettiin Aamulehdessä vähemmän palstatilaa kuin esimerkiksi lukion Nokia-kurssille, influenssarokotuksille ja Särkänniemen parkkipaikoille. Kukaan ei ilmeisesti uskaltanut käyttää legendaarista ”Stop The Press” -huudahdusta ja painaa koko etusivua uusiksi.

Sunnuntain aikana Aamulehti viimein ymmärsi mistä tosiaan oli kyse, ja tänään lehti pullistelikin jo Espanjan turmauutisointia. Etusivulla kissankorkuisin kirjaimin huutava pääotsikko kiteytti myös Aamulehden toimituksen omat tunnelmat ”Kauheus alkaa vasta valjeta”. Niin, Aamulehdelle.

Samaa asiaa ihmetellään myös Allasbaarissa.

2 vastausta artikkeliin “Kauheus alkaa vasta valjeta”

  1. Mielestäni tuommoisista ei tarvitsisi hehkutella sivujen täydeltä kuten suurin osa lehdistä tekee. Muutama kuoli, so not!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *