Matkalla Suomessa

Tänään klo 18.20 tulee TV2:lta Matkalla Suomessa -niminen ohjelma, jossa meikä seikkailee pitkin kesä-Suomen matkailukohteita. Illan ohjelmassa muistaakseni luvassa laivoja, saaria, spitaalia, Mannerheimiä ja muuta mukavaa. Iltalehti kirjoittaa illan jaksosta tarkemmin. Otsikkona on coolisti ”Jopon selässä saaristossa.”

Copy-paste -journalismia

Stara.fi uutisoi eilen (7.11.2004) Kimi Räikkösen Tampereen visiitistä. Tänään (8.11.2004) samasta aiheesta oli juttu Iltalehdessä. Jutuissa on ”hieman” yhteneväisyyksiä. Lainata toki saa, mutta ammattietiikkaan ja hyvään toimitustapaan kuuluu mainita lähde… Jotain kuitenkin puuttuu?

Roskajournalismia

Olen usein ihmetellyt Iltalehden uutisoinnissa esiintyviä virheitä. Lähes aina kun Ilta-Sanomat ja Iltalehti uutisoivat jotain eri tavoilla, on Iltalehti poikennut totuudesta. Esimerkkejä ns. roskajournalismista on kyseisen median kohdalla lukuisia. Niin kohujutuissa kuin onnettomuuksien uhrien lukumäärässä, vain pari esimerkkiä mainitakseni. Artistien haastattelut ja viihdeosiot ovat tosin olleet aika hyvin tehtyjä, kiitos osaavan viihdetoimituksen. Tony Halmeen kohdalla …

Koviksista luusereita

Päivän Iltalehti kirjoittaa: ”Huonommin menee todennäköisesti pienillä kovanaamoilla, jotka kiusaavat kavereitaan ja aiheuttavat harmia vanhemmilleen ja ympäristölleen. Heidän mahdollisuutensa menestyä yhteiskunnassa ja elämässä ovat pienemmät ja aikuisena he voivat vain haaveilla sellaisesta tasapainosta ja onnellisuuden tunteesta kuin lapsuuden ajan nynnyt.” ”Tutkimuksessa löytyi näyttöä myös sille, minkä useimmat vanhastaan tiesivät: epärehellisistä lapsista kasvaa epärehellisiä aikuisia. Varasteleva …

Mobile-meisinkiä

Vihdoin sain toimimaan uudessa lelussani DNA:n gprs-yhteyden. Nyt voin käyttää matka-ajat oikeasti hyväkseni enkä vain maisemien katseluun. Nyt mennään Helsingissä Mannerheimintietä ja pian pitäis käydä haastattelemassa oikeusmininisteri Johannes Koskista. Sit suoraan Tohloppiin editoimaan. Eilen ja tänään on mediassa ollut uskomaton määrä juttua meidän Suomirock Hall Of Fame-projektista. Nelosen uutiset, Kymmenen uutiset, Hesari, Aamulehti, Iltalehti…

Mariah vilautteli?

Lähellä itsemurhaa käynyt entinen popstara Mariah Carey oli unohtanut pukea alushousut lyhyen hameensa alle. Ninipä kissan mirri ”vilahteli” jenkkilässä tehdyssä suorassa televisiolähetyksessä. Juu, kuten videosta näet niin tuskin mitään edes näkyi. Taitaa olla levy-yhtiön viimeisiä keinoja saada Mariah taas otsikoihin, kun edellinen levy ja elokuva floppasivat oikein kunnolla. Jotkut mediat ovat tuohon lankaan jo menneetkin. …