Lentoleffaa

Hieno lentokoneleffa tuli Maikkarilta. Koneen lentäjät menivät tajuttomiksi ja matkustaja joutui lentämään konetta. Klassinen leffan aihe siis. Matkustaja sanoi. ettei tiedä juuri mitään lentokoneista, mutta huuteli silti termejä kuin vanha tekijä ja iski lopuksi autopilotin päälle ilman, että olisi antanut sille lainkaan parametrejä 🙂 Hassua.

Kuvissa myrskyn kouriin joutui selvästi Boegin 747 -kone, mutta matkustaja huusi selvittyään: ”Minä lensin 767:aa!”. Mieleen jäi vain, että koskas mies 767:aa on sitten lentänyt, jos tämä oli ensimmäinen kerta puikoissa? No eihän näiden nyt tarvitsekaan niin realistisia olla, kunhan viihdyttävät actionilla.

Tänään sain koorailtua uuteen musiikki- ja viihdesaittiin vihdoin sisälle kaikki arkiston bändihaastattelut. Alkaa homma olla jo pikkuhiljaa kuosissa. Tosin useita koorauspäiviä vielä edessä ennen saitin julkaisua. Vielä on uutiset jäljellä. Niiden kanssa vierähtääkin sitten todella kauan 🙂

Kevyttä ilmailua

Tänään oli vapaa lauantai ja päätin lähteä hengailemaan Jämin kentälle. Tänään ei ollut ihan varjoliitokeli, mutta illan aikana tuli zoomailtua hieman normaalia isompien radio-ohjattavien temmellystä. Hienolta näytti, kun koneet alkoivat olla jo kunnioitettavan kokoisia.

Illan kruunasi lento Jannen trikella. Olin siis vain kyydissä. Keli oli hieman tuulinen ja sateinen, mutta oli ihan hauska pujotella saderintamien välistä ja katsella auringonlaskua 600 metrin korkeudelta. Lennettiin Jämiltä Kankaanpäähän ja siitä Parkanoon päin. Kelistä tuli kuitenkin hieman liian röykkyinen (eli puuskainen) ja palasimme Jämille noin 40 minuutin lennon jälkeen. Upea meisinki!

Tässä vielä George W. Bushin ja pojan keskustelu. ”Isä, miksi meidän piti hyökätä Irakiin?” [via Soopa]

Blogi taas online

Parin viikon tauon jälkeen blogi on taas toiminnassa. Iso kiitos siitä Mikolle! Viimeiset kaksi viikkoa on tosin mennytkin aika haipakkaa. Kukkaisrockin järjestelyt veivät miehestä mehuja aika lailla, mutta nyt on festivaali jo ohi ja on aika ottaa pari päivää rennosti.

KUKKAISROCKIN ehdottomasti kovimmat esiintyjät olivat Don Johnson Big Band sekä Nylon Beat. Jälkimmäinen on tekemässä viimeistä kiertuettaan ja setissä kuultiin aiempaa enemmän vanhaa, ensimmäisen levy matskua. Loistavaa!

TERMINATOR kolmonenkin tuli tuossa viimeviikolla zoomailtua. Hieno action-pätkä täytyy sanoa. Itse annan leffalle täyden kympin arvosanan. Aivot narikkaan ja leffaan siitä! Terminator 3 oli hauskaa ja komeaa katseltavaa. Erikoistehosteet oli duunattu hyvin ja paketti toimi.

LENTOVIDEOITA tuli kuvailtua tuossa Jämillä viime viikolla myös. Päivän aikana sain kolme lentoa varjoliitimellä, mutta iltakeleissä sit lähdettiin Jannen kanssa testaamaan Trikea Jämin maisemiin. Tuloksena on pienimuotoinen lentovideo (10,5Mb).

Ilmojen teillä

Inkilän Janne oli napannut hienon ”on-board” varjoliitovideon Pallakselta. Hyppää Jannen mukaan ilmojen teille katsomalla video! Siinä on mageesti napattu lähtö rinteen päältä, koko lento ja vielä lasku.

Varjoliitovideo Pallakselta

Kasasin Pallaksella kuvatusta lentomateriaalista pienen, vajaan viiden minuutin videon. Se on Windowsin wmv-muodossa, mutta näkynee tarpeeksi monessa koneessa. 12Mb:n kokoinen video löytyy tästä.

Nauttikaa!

Suomen keskisormessa

Aamulla päätettiin lähteä jengillä lentämään Suomen keskisormeen, eli Kilpisjärvelle. Siellä Suomen, Ruotsin ja Norjan rajalla olikin sit ultramagee sää. Aurinko paistoi tyhjältä taivaalta ja lunta oli… Sääli vaan, että oma siipeni oli Pallaksen huipulla. Paska juttu, mutta silti oli hauskaa hengailla ja zoomailla jengin menoa. Tuli otettua paljon fotojakin.

Nyt paistetaan makkaraa ja huomenna olis ehkä vielä yksi lentopäivä ennen etelään paluuta. Nassuunkin on tullut jotain tummempaa sävyä. Pitäkää peukkuja, että huomenna olisi hieno ilma!!!

Työpäivä

Eilisen temmeltämisen jälkeen ajattelin pitää lennottoman päivän. Tai ainakin aamupäivän. Tuntuu, että kuumekin alkaisi nousta. No saanpahan ainakin rästiduuneja tehtyä valmiiksi.

Ajattelin kyllä pian lähteä tsekkaamaan Pallaksen meisingin. Kuulemma siellä voisi olla jopa lentosää, mutta tuulee pohjoisesta, eli samasta suunnasta kuin eilen. Enää en jaksa kävellä rinnettä ylös, joten voisin vaikka odotella itätuulta. Silloin nimittäin voi lentää alas ja pääsee mukavasti hiihtohissillä takaisin ylös. Leppoisaa!

Ilmojen halki!

Tänään oli sit ensimmäinen lentopäivä Pallaksella. Onneksi aiempi pelkoni rinteiden kiinnimenosta ei ainakaan vielä toteutunut. Heti aamusta sain upean lennon, jossa tiimaa kertyi noin 25 minuuttia. Sit toinen lento menikin hieman käteen, kun ajauduin laskevaan ilmavirtaan ja tulin maihin aika lujaa.

No sit vaan siipi kasaan ja kävelin Pallaksen rinnettä ylös korkeussuunnassa noin 200 metriä. Tuo vastaa jotakuinkin Näsinneulaan kiipeämistä 25 kilon reppu selässä. Ei ollut herkkua. Nyt onkin paikat muusina ja taitaa vähän kuumettakin pukata…

No, onneksi tuli kaksi lentoa. Tuo huonokin oli noin 15 minsan pituinen, mutta vähän korpesi kun samaan aikaan kundit lensi 1,5 tuntia samoista nostoista 🙂 Tulipahan ainakin urheiltua oikein kunnolla. Huomenna on uusi päivä, ellei sit tule kipeeksi. Nyt nukkumaan.

Aurinkoa ja tuttuja

Levi rokkaa! Tänään on ollut todella messevä skimbapäivä. Me lähes ammattiskimbaajat ollaan laskettu suunnilleen viisi rinnettä ja keskitytty aamusta saakka lähinnä after ski -meisinkiin. Pari laskun jälkeen piti nauttia muutama minttukaakao rinneravintola Tuikussa ja aikaa meni useampi tunti. Sit yksi lasku ja jättikemuihin V’inkkariin. Siellä meninkin taas juoma jos toinenkin. On toi laskettelu jäänyt aika vähälle.

Eilen mestoilla ei näkynyt lainkaan tuttuja. Tänään sitäkin enemmän, kun tuttuja on pyörinyt mestoilla todella paljon. Radio NRJ:n ja Ski Tourin jengiä, raflahenkilökuntaa ja muita tuttuja useammastakin mestasta. Lepposaa ja lupaa illaksi hurjia kekkereitä Areenalle! Elämystaikurien äijät kävivät äsken lainaamassa varjoliitosiiven ja lähtivät tsekkaamaan Pallaksen meisingit. Itse menen perässä maanantaina.

Nyt on sauna lämmin ja Jägermeister kylmä. Se ennustaa vain isoja bileitä illaksi. En nyt jaksa heittää fotoja mestoille, mutta niitä on otettu useampia kymmeniä…

Mistä löytyy minarit?

Tänään kiersimme lukuisia urheiluliikkeitä ja muita kauppoja etsien menneen talven lumille tarkoitettuja minareita, eli minisuksia. Tampereelta ei moisia muovinkappaleita löytynyt enää edes varastojen kätköistä, mikä ihmetytti meitä kovasti.

Olemme lähdössä torstaina liitofrendien kanssa varjoliitämään Pallakselle. Siihen mennessä pitäisi saada jotkut suksen näköiset vekottimet, joilla pääsisi hiihtohissillä ylös 20 kilon rinkka selässä. Minarit ovat tuohon tarkoitukseen loistavat.

Vielä on toivoa, että Baker löytää omansa vintiltä tai että pohjoisen Suomen kaupoissa minareita vielä on. Jos kuitenkin jollain sattuu olemaan vanhat minarit varastossa niin ilmoitelkaa!