Kevyttä ilmailua

Tänään oli vapaa lauantai ja päätin lähteä hengailemaan Jämin kentälle. Tänään ei ollut ihan varjoliitokeli, mutta illan aikana tuli zoomailtua hieman normaalia isompien radio-ohjattavien temmellystä. Hienolta näytti, kun koneet alkoivat olla jo kunnioitettavan kokoisia.

Illan kruunasi lento Jannen trikella. Olin siis vain kyydissä. Keli oli hieman tuulinen ja sateinen, mutta oli ihan hauska pujotella saderintamien välistä ja katsella auringonlaskua 600 metrin korkeudelta. Lennettiin Jämiltä Kankaanpäähän ja siitä Parkanoon päin. Kelistä tuli kuitenkin hieman liian röykkyinen (eli puuskainen) ja palasimme Jämille noin 40 minuutin lennon jälkeen. Upea meisinki!

Tässä vielä George W. Bushin ja pojan keskustelu. ”Isä, miksi meidän piti hyökätä Irakiin?” [via Soopa]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *