Vaikka olenkin itse vankka yksityisen sähköautoilun kannattaja, niin ymmärrän silti autoilun luonteen muuttuvan vääjäämättä MaaS-suuntaan. Kansanedustaja Harri Jaskari heitti nyt ilmoille mielestäni erittäin kehittämiskelpoisen ajatuksen liikenteen tulevaisuudesta.

Jaskari kirjoitti palvelusta, jossa BMW vuokraa jo nyt Saksassa autoja minuuttihintaan ja asiakas näkee vapaat autot kätevästi kännykän sovelluksesta. Mutta miten kivikaudella autoilun saralla elävä Suomi pääsisi nopeasti tähän kehityksen kelkkaan? Siihen Jaskarilla oli mielenkiintoinen ajatus, jota toivoisin vietävän eteenpäin.

”Kännykät yleistyivät nopeasti Suomessa siten, että niille määrättiin selkeä verotusarvo 20 euroa kuukaudessa. Työsuhdeautojen osalta on myös selkeä kriteeri siitä, paljonko auto merkitsee palkanlisää. Voisimmeko määritellä tarkan verotusarvon sille, mikäli sinun työsuhde-etusi liittyisikin ”jakamistalouden” autokonseptiin?

Olen aina uskonut, että kilpailun vapauttaminen antaa tilaa huikeille konsepteille, joita voisi jatkossa viedä maailmalle. Berliinissä esimerkiksi BMW:n ja muutamien muiden automerkkien uudet palvelut ovat merkinneet sitä, että 40 000 taloutta on luopunut omasta autosta. Tiet ja rautatiet voivat puolestani olla yhteistä veronmaksajien omaisuutta, mutta sallitaan ainakin palveluille mahdollisuus osoittaa luovuuttaan. Pitäisikö Suomen uskaltaa olla liikenteen pilottimaa?”

Minusta liikenneverkon tulee nyt ja jatkossa olla valtiollisessa omistuksessa, eikä edes yhtiöitettynä valtion sisällä. Sen sijaan yksityisellä palvelusektorilla on tilaa mitä mielikuvituksellisimpiin uusiin konsepteihin, joiden yleistymistä voidaan edesauttaa valtiollisin toimin. Kuten esimerkiksi juuri Harrin esittämällä tavalla uudistamalla työsuhdeautojen verotusarvoa tapauksissa, joissa nähdään potentiaalia yhteiseen hyvään.

Luulisin myös Vihreiden hyppivät innosta tässä tapauksessa. Tämän esityksen lisäksi olen itse jo pitkään peräänkuluttanut autoedun poistamista kokonaan – tai edes sen puolittamista – sähköautoilta. Siten saataisiin hyvin nopeasti suuri määrä puhtaita sähköautoja Suomen teille melko yksinkertaisesti. Verokertymä tosin kokisi samalla pienen kolauksen.

Pääministeri Juha Sipilä on joutunut viime viikkoina myllytykseen, kun suomalaiset tiedotusvälineet ovat tehneet sitä kaikkein perimmäistä työtä mikä niille kuuluu. Median pääasiallinen tehtävä on olla vallan vahtikoira, joka välittää kansalaisille tietoa siitä mitä kulisseissa tapahtuu ja kaivaa esiin väärinkäytöksiä ja eturistiriitoja.

Tämä on ollut tiedotusvälineiden tehtävä satojen vuosien ajan. Montesquieun vallan kolmijakoon kuuluvat eduskunta, valtioneuvosto ja oikeuslaitos. Niiden lisäksi samaan kokonaisuuteen kuuluu neljäntenä valtiomahtina media, jonka rooli on raportoida edellä mainittujen tekemisistä suurelle yleisölle.

Tämä tuli ilmeisesti pääministeri Juha Sipilälle yllätyksenä.

If you can’t take the heat, stay out of the kitchen.

Juha Sipilä tulee yrittäjäpiireistä, jossa toimintaperiaatteet ovat yleensä hieman toisenlaiset kuin politiikassa. Tiedän sen, koska olen itse ollut 23 vuotta yrittäjänä ja mukana noin kymmenessä eri yrityksessä. Niistä monet toimivat media-alalla, jonka parissa olen työskennellyt pääasiallisesti vuodesta 1993 saakka, eli 24 vuoden ajan. Tuosta lähes neljännesvuosisadasta olen työskennellyt esimerkiksi neljän vuoden ajan toimittajana Yleisradion asiaohjelmissa, joten ainakin itse kuvittelen tietäväni mistä puhun. Lukija saa toki olla vapaasti myös toista mieltä.

Pääministeri Juha Sipilä ei ole ilmeisesti lainkaan tiennyt mihin oli ryhtymässä hakiessaan puolueensa puheenjohtajaksi ja päätyessään sitä kautta Suomen pääministeriksi. Viisi vuotta kansanedustajana ei ollut jostain syystä opettanut hänelle mikä on median rooli politiikassa.

Pääministeri ei ole tavallinen kaduntallaaja, vaan Suomen ylin valtaa käyttävä henkilö. Se taas tarkoittaa, että pääministeriin kohdistuu – ja pitääkin kohdistua – moninverroin tavallista suurempi suurennuslasi, jolla tämän massiivisen vallan käyttöä seurataan tarkasti. Kyse ei ole henkilökohtaisesta ajojahdista, kuten Sipilä itse varmasti haluaisi asian ilmaista, vaan mediasta tekemässä juuri sitä mikä sille kuuluu.

Ensin Sipilä jäi kiinni siitä, ettei ollut etukäteen tarkistanut omia jääviyksiään suhteessa niihin asioihin, joista oli päättämässä. Sitten paljastui, että Yleisradion uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen suojeli Sipilää kieltämällä toimittajilta Sipilää käsittelevät artikkelit ja lisäksi hyllytti jo valmiiksi tehtyjä juttuja. Tämä tapahtui, koska Sipilä painosti Yleisradion päätoimittajaa sähköpostitulvalla.

Kaksi pitkän linjan arvostettua journalistia jätti Yleisradion saman tien ja vaihtoi journalismin pariin Suomen Kuvalehteen. Sen jälkeen Sipilä jäi kiinni (hätä)valheista yksi toisensa jälkeen. Mediat paljastivat ”epätotuuksia” intialaisista kokouspöytäkirjoista saakka, eli tekivät juuri sitä mitä niiden pitääkin tehdä. Tutkivaa journalismia, joissa asioiden taustat ja väitteiden paikkansapitävyys tarkistetaan. Totta kai Sipilää korpesi, kun ilkeä media meni julkisesti kumoamaan hänen väittämiään.

Se joka leikkiin lähteköön, se leikin kestäköön.

Tänään mediat raportoivat eduskunnasta todella huolestuttavia tietoja siitä, että Sipilä on yllättäen lopettanut medialle puhumisen. Siihen hänellä ei kuitenkaan ole länsimaisessa demokratiassa oikeutta eikä edes mahdollisuutta, sillä pääministerin tehtävä on kertoa tekemisistään medialle avoimesti ja salailematta. Vaikka välillä vähän vituttaisi ilkeiden toimittajien kiperät kysymykset kulisseista paljastuneista vehkeilyistä ja epäselvyyksistä. Eivät ne ole henkilökohtaisuuksia.

Tänään Sipilältä olisi kysytty eduskunnan peräti kuuden viikon loman jälkeen muun muassa ministeri Bernerin asemasta, oikeuskanslerin Sipilälle myönteisestä jääviyspäätöksestä Terrafamen asiassa, Donald Trumpin toimista, liikenneverkkoryhmän perustamisesta, Keskustan hiipuvasta suosiosta ja sotemallista. Pääministeri kuitenkin kiukutteli kuin pikkukakara ja poistui paikalta tiuskien. Vastaavaa ei ole tapahtunut miesmuistiin.

Suomessa on viime päivinä äimistelty laajasti Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin päätöstä olla antamatta kommentteja CNN-kanavalle, koska kanava uutisoi hänelle epäedullisista asioista. Trump syytti CNN-kanavaa valemediaksi, vaikka artikkeleissa ei ollut yhtään asiavirhettä. Miten on mahdollista, että me suomalaiset ihmettelemme rapakon takana tapahtuvaa toimintaa, kun meidän oma pääministerimme toimii parhaillaan lähes samalla tavalla? Hän ei vastaa medioiden kysymyksiin, koska nämä ovat aiemmin uutisoineet hänestä epäedulliseen sävyyn.

Olen tänään yrittänyt pohtia miten Sipilä pääsee ulos nurkasta, johon hän on itse itsensä ajanut. Hän ei voi huomenna ryhtyä taas antamaan normaalisti kommentteja ”Ei vaiskaan, kunhan vitsailin” -tyylisesti. Hänen taustavoimissaan pohditaan varmasti nyt kuumeisesti keinoja pelastaa pääministerin kasvot tunti tunnilta paisuvalta nolouden huipentumalta. Jokainen pääministeri on joutunut kokemaan kovia median taholta, kun median on tehnyt sille kuuluvaa työtä. Pääministerit ovat usein kovissa paikoissa, mutta aikaisemmista esimerkiksi Vanhanen, Jäätteenmäki, Katainen ja Stubb ovat jokainen toimineet tiukassa paikassa ammattimaisesti median kanssa sen sijaan, että olisivat lapsellisesti pakoilleet toimittajia pitkin eduskunnan käytäviä ja takaovia.

Juhalla on nyt Känkkäränkkäpäivä. Toivottavasti se ei jatku pitkään.

Virossa yhteisövero on nyt 0% ja osinkovero on pian 14%. Suomessa yhteisövero on 20% ja osinkovero on 30%/34%*. Samaan aikaan Suomen Kuvalehti uutisoi miten Viro on ohittamassa Suomen kehityksessä, startupeissa ja jopa koululaisten Pisa-tutkimuksessa.

Viime viikolla uutisoitiin myös, että Suomessa yhteisöveron lasku on selvästi nostanut verotuloja, vaikka oppositio väitti (tietenkin perusteettomasti) veronlaskun tulevan Suomelle kalliiksi. Ei tullut. Seuraavissa eduskuntavaaleissa – ehkä jo tänä vuonna – olisi paikallaan äänestää Arkadianmäelle sellainen ryhmä, joka osaa ottaa pään pois perseestä ja ryhtyä aidosti nostamaan Suomen kansainvälistä kilpailukykyä ilman naurettavia kiky-farsseja.

Disclaimerina todettakoon, että Suomessa on toki EU-keskiarvoa alhaisempi yhteisövero jo nyt. Jos tänne halutaan kuitenkin houkutella kansainvälisiä yrityksiä Viron nenän edestä ja jos yhteisöveron tuloja halutaan nostaa entisestään, osinkoverotusta järkeistää sekä investointeja ja työllisyyttä kasvattaa, niin Viron veromalli tulisi ottaa käyttöön vähintään sovellettuna.

*) Siltä osin kuin ovat Suomessa veronalaisia. Täytyy muistaa myös 8 % sääntö 150 000 euroon saakka sekä 75% ja 85% säännöt. Sekavaa ja monimutkaista siis toisin kuin Virossa.

Suomi on viime viikkoina jakautunut kahtia. Ihmisiin, jotka ymmärtävät talouden perusteita ja ihmisiin, jotka eivät ymmärrä. Meillä on vuosikymmeniin ensimmäinen hallitus, joka tietää mitä tehdä ja uskaltaa sen myös toteuttaa. Parlamentaarisessa demokratiassa päätökset tekee nimittäin kansan valitsema eduskunta ja hallitus, ei 1970-luvulle jämähtänyt AY-liike. Perjantaina näemme kuinka moni on tästä asiasta eri mieltä.

On huolestuttava nähdä kuinka moni luulee miljardien ilmestyvän valtion budjettiin jostain maagisesta taikaseinästä. Lapsille, opiskelijoille, työttömille, vanhuksille ja pakolaisille tarvitaan lisää rahaa, mutta samaan aikaan kahden edellisen hallituksen aikana ylettömästi nousseista palkoista ja etuuksista ei olla valmiita nipistämään yhtään. Paitsi tietenkin silloin, kun nipistys ei satu omalle kohdalle. Suomessa talkoot ovat nimittäin hieno asia siihen saakka kunnes joku työntää haravan omaan käteen.

Sosiaalisen median perusteella Suomi on muuttunut pahoinvointivaltioksi. Positiivisuus ja rakentavat ehdotukset jäävät usein tekstimuotoisten oksennusten jalkoihin. Sunnuntailisistä ja sairausloman karenssista noussut kohu vei kaiken huomion työllistämistä tukevilta positiivisilta päätöksiltä, joita ovat muun muassa palkan sivukulujen aleneminen ja nuorten naisten työllistämisen merkittävä tukeminen.

Suomen uusi nousu ja uusien työpaikkojen luominen ovat yrittäjien varassa. Yrittäjän sairausloma on kuitenkin aina ollut palkatonta. Yrittäjä ei ole koskaan saanut ylityö- tai sunnuntailisiä, eikä yrittäjällä ole koskaan ollut varsinaista työttömyys- tai muutosturvaa saati lomarahoja, palkallisia arkipyhiä ja pekkaspäiviä. Kaikki tämä yleensä palkansaajia pidemmällä työajalla ja pienemmällä palkalla. Kuinka monta yrittäjää olet silti nähnyt lakossa? Niinpä.

Kolumni julkaistiin tänään Tamperelainen-lehdessä.