Julkaistu

Hallitus aloitti Suomen peruskorjauksen – kovat lääkkeet tarpeen

Tämä kirjoitus on julkaistu 9.9.2015, kun Sipilän hallitus oli ollut toiminnassa hieman yli kolme kuukautta.

Lukemattomat suomalaiset vinkuvat parhaillaan somessa hallituksen toimista, koska ne koskettavat viimein jossain määrin myös heidän omaa elämäänsä. Suomalainen luonne on sellainen, että kaikilta muilta saa ja pitää höylätä, mutta omaan tilipussiin ei saa koskea. Nyt on käyty kovasti keskustelua erityisesti siitä vaikuttavatko hallituksen päätökset – jotka ovat mielestäni parhaat päätökset vuosikymmeniin – oikeasti Suomen työllisyyteen ja talouteen. Minä tiedän vastauksen jo nyt.

Vaikuttavat varmasti. Piste.

Olen lukemattomien muiden yrittäjien kanssa peräänkuuluttanut jo vuosien ajan kaikkein tärkeimpänä asiana työllistämisen sivukulujen alentamista, ja nyt vihdoin ja viimein se on toteutumassa – joskin edelleen liian maltillisesti. Edellisen hallituksen tekemä yhteisöveron lasku oli työllisyyden kannalta yhdentekevä, koska yhteisöveroa maksetaan vasta tehdystä tuloksesta. Nykyisessä tilanteessa entistä harvempi pieni ja pk-yritys tuottaa lainkaan voittoa tai tuottaa sitä erittäin vähän, joten muutos oli työllisyyden kannalta täysin turha. Motiivina yhteisöveron laskulle oli sen sijaan pitää Suomen suhde muiden maiden verotukseen järkevällä tasolla ja pyrkimys pitää isot yritykset Suomessa. Siinä toki onnistuttiin, eli yhteisöveron lasku oli aivan oikea ja hyvin perusteltu ratkaisu.

Jos yhteisöveron laskun suuruinen euromääräinen alennus olisi kuitenkin tehty valtion budjetissa palkan sivukuluihin, niin työttömyysprosentti olisi varmasti tällä hetkellä nykyistä alhaisempi. Nyt kun sivukuluja viimein alennetaan, niin sillä tulee – sanokaa minun sanoneen – olemaan varmasti merkittävä vaikutus työllisyyteen. Muutoksen tultua voimaan sen positiivinen vaikutus uusien työntekijöiden palkkaamiseksi on nimittäin välitön toisin kuin yhteisöverolla. Kaiken lisäksi yrityksen täytyy nimenomaan työllistää ihmisiä saadakseen muutoksesta hyötyä toisin kuin yhteisöveron laskusta.

Näiden muutosten lisäksi esimerkiksi nuoren naisen palkkaaminen on ollut varsinkin pienille yrityksille (esim. kampaamot) yksinkertaisesti suuri riski, koska yhdestä äitiyslomasta koituu työnantajalle tuhansien eurojen suorat kulut. Tätä korvaamaan on nyt viimein päätetty ottaa käyttöön 2.500 euron kertakorvaus, joka kompensoi näitä kuluja ja alentaa siten kynnystä palkata nuori nainen. Se on hyvä askel tasa-arvoisempaan työelämään.

Nyt ollaan siis em. muutosten osalta uusien työpaikkojen luomisen kannalta oikealla uralla. Jokaisen työkykyisen saaminen kortistosta töihin nostaa kansantaloutta merkittävästi, kun työttömyyskorvaukset ja sossurahat muuttuvatkin verotettavaksi ansiotuloksi henkilön omasta työpanoksesta. Samalla ihminen voi muutenkin paremmin voidessaan tehdä konkreettista työtä ja huomatessaan olevansa taas tärkeä osa yhteiskuntaa. Toisin sanoen kyseessä on win-win -tilanne, jossa kaikki voittavat.

Sairauslomien karenssipäivä on odotettu uudistus, joka olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten ja joka on ollut jo aiemmin käytössä monissa maissa. Kataisen hallitus toimi kuitenkin päinvastoin ja sysäsi työajan lisäksi myös loma-ajan sairastelut yksin työnantajan niskoille. Se oli typerä sosialistinen päätös. Nyt Sipilän hallitus korjaa Kataisen hallituksen virheitä, kun työntekijän kontolle tulee viimein osa vastuusta sairaustapauksissa. Muutoksesta kohkaavat tahot näyttävät unohtaneen, että jatkossakin juuri työnantaja maksaa karenssipäivää lukuunottamatta työntekijän sairastelun omasta pussistaan, ja että yrittäjä on aina maksanut omat sairastelunsa. Ja yrittäjällä ei tunnetusti ole juuri minkäänlaista sosiaaliturvaa. Vieläkään.

Tiedän omasta kokemuksestani tapauksia, joissa yrityksessä on ollut töissä ns. saikuttelija, joka on tuottanut yritykselle valtavia kustannuksia tekaistuilla sairauslomilla. Parin päivän sairausloman saa nykyisin sormia napsauttamalla kun kerran vähän yskäisee, joten saikkua on haettu vilpillisesti krapulapäiviksi, viikonlopun jatkeeksi ja kun nyt vaan sattuu tekemään mieli paria palkallista vapaapäivää. Sipilän hallituksen muutos torppaa edes hieman tätä väärinkäyttöä. Ruotsissa lyhyet sairauslomat vähenivät ja sairauslomien keskipituus nousi, kun siellä tehtiin vastaava muutos. Sairauksien leviämiseen muutoksella ei ole merkitystä, koska monet sairaudet leviävät jo ennen kuin ne puhkeavat. Päätös karenssipäivästä on siis erittäin hyvä kaikkien paitsi saikuttelijoiden kannalta.

Sunnuntain tuplapalkasta luopumisella (100%->75%) ei ole minulle merkitystä, mutta kauppojen aukiolon vapautumiseen liitettynä sen olettaisi lisäävän työvoiman käyttöä vähittäiskaupassa ja siten parantavan alan työllisyyttä. Ymmärrän muun muassa poliisien ja sairaanhoitajien huolen, koska he joutuvat tekemään usein töitä sunnuntaina ilman että se on heidän oma valintansa. En kuitenkaan osaa kommentoida asiaa tarkemmin, koska en ole perehtynyt siihen tarvittavalla tarkkuudella. Arkipyhistä luopumista ei sen sijaan tarvitse edes perustella, koska tuollaisista reliikeistä olisi pitänyt päästä eroon jo vuosikymmeniä sitten.

Näistä muutoksista on nyt kohkattu Suomen suurimmassa syövässä, AY-liikkeessä, niin äänekkäästi, että jonkinlainen lakkoaalto näyttää tällä tietoa olevan tulossa. Se onkin oikeastaan vain ainoastaan asia, sillä nyt tarvitaan sijoituskielellä ”puhdistavaa rommausta”, joka nollaa pelin ja joka paljastaa miten vakavasti AY-liike todellisuudessa hidastaa Suomen pääsyä mukaan muissa maissa jo alkaneeseen nousukauteen. Ammattiyhdistyksiä pyydettiin kaksi kertaa mukaan näihin talkoisiin, mutta ne eivät suostuneet edes neuvottelemaan yhteiskuntasopimuksesta.

Vain lapselliset häiriköt lähtevät vetoamaan sopimusoikeuteen, jos kaikkia osapuolia on ensin pyydetty useampaan otteeseen mukaan ja he ovat päättäneet itse jättäytyä neuvotteluista pois. Toisaalta on hyvä, että AY-liike osoittaa kerta toisensa jälkeen myös jäsenilleen jääneensä kehityksessä 1970-luvun tasolle. Yhä useampi fiksu työntekijä on nimittäin huomannut, että ammattiyhdistys (esimerkiksi PAM viime päivinä) ei ole todellisuudessa enää vuosikausiin ajanut työntekijöiden asiaa, ja siksi työntekijän kannattaakin kyseenalaistaa palkastaan näille järjestöille maksamansa rahat.

Mitä seuraavaksi?

Hallituksen seuraavalla uudistuskierroksella merkittävä rooli olisi hyvä olla yritystukien lopettamisella, sillä ne maksetaan pitkälti yhteisöveron tuotolla. Yritystuet ovat perusteetonta tulonsiirtoa yrityksiltä toisille, joten ne vääristävät vakavasti kilpailua. Yritystuet tulee ottaa vahvaan kriittiseen tarkasteluun ja lopettaa niistä ne, joilla ei ole kiistatonta suoraa vaikutusta kansantalouteen. Perustellut yritystuet ovat todella vähissä.

Yritystukien lopettaminen ja niihin käytettävän yhteisöveron tuoton kohdentaminen järkevämmin mahdollistaisi esimerkiksi työllistämisen sivukulujen laskemisen vielä lisää. Yritystuista säästyneillä rahoilla voisi esimerkiksi ensimmäisen työtekijänsä palkkaava yritys saada yhden vuoden kokonaan ilman sivukuluja, jolloin työllistämisvaikutus olisi jälleen välitön ja jolloin valtio jäisi joka tapauksessa voiton puolelle sekä muiden verotuottojen nousun että sossukulujen laskun ansiosta. Kaikki voittaisivat.

Olenkin kirjoittanut jo vuosien ajan, että Suomessa jokainen työtön saa halutessaan työtä. Aina. Parhaillaan Suomessa on valtavasti vapaita työpaikkoja, joihin ei löydy tekijöitä. Samaan aikaan kortistot ovat pullollaan työttömiä, jotka nauttivat satojen päivien ajan ansiosidonnaista. Tämä on yhtälö, joka on pakko purkaa, jotta Suomi saadaan pyörimään. Taloutta on nimittäin mahdoton saada pyörimään niin pitkään kuin kotona kattoon sylkeminen on taloudellisesti järkevämpää kuin työn tekeminen.

Nuorten sossutuet täytyy muuttaa vastikkeellisiksi, jotta kotona laiskottelusta ei tule heille elämäntapa. Samalla täytyy lisäksi poistaa sekä AY-liikeen verovapaus että niiden jäsenmaksujen verovähennys kokonaan, sillä se on muinaisjäänne, jolla ei ole minkään valtakunnan perustetta. AY-liike ei ole enää vuosikymmeniin ollut yleishyödyllinen, joten sen verovapaudella ei ole perusteita.

Hallituksen lääkkeet surkean työllisyystilanteen parantamiseksi ovat siis seuraavat:

1) Palkan sivukulujen alentaminen
2) Kertakorvaus äitiysloman kuluista
3) Sairauslomien karenssipäivät
4) Sunnuntain tuplapalkasta luopuminen
5) Arkipyhistä luopuminen

Nyt Sipilän hallitukselta tarvitaan munaa, että uskaltavat uudistaa Suomea siten kuin juhlapuheissa ovat kertoneet. Popcornit mikroon ja odotellaan seuraavia käänteitä.

Julkaistu

Monikulttuurisuutta vai pelkkää sanahelinää?

Monikulttuurisuus on minusta sitä, että maassa on asukkaita monista eri maista ja kulttuureista. Tarkennan vielä, että nimenomaan työtä tekeviä, ahkeria sekä maan lakeja ja normeja noudattavia asukkaita, mikä taas tarkoittaa pitkälti työperäistä maahanmuuttoa. Toivottavasti myös Sipilän hallitus on ymmärtänyt tämän ja keskittyy viimeinkin työperäisen maahanmuuton helpottamiseen, ettei kohkaus jäisi jälleen kerran vain pelkäksi sanahelinäksi ja omien häntien nostamiseksi, kuten niin monta kertaa aiemminkin.

Monikulttuurisuudesta on helppo lausua kauniita sanoja. Immostelijoihin on luontevaa purkaa monenlaisia turhaumia kesän kehnosta säästä alkaen. Mutta kun porukalle sitten koittaa tilaisuus ryhtyä aitoihin toimiin monikulttuurisuuden edistämiseksi, enemmistö kääntää selkänsä ja siirtää puheen grillaukseen tai mustikkaämpäriin.
– Olli Muurainen

Yrityselämä tarvitsee vääjäämättä lisää työvoimaa ulkomailta, koska monet ammatit eivät enää kelpaa työtä vieroksuville suomalaisille vätyksille. Lehtien palstoilla on saatu tutustua lukuisiin ahkeriin maahanmuuttajiin, joista suuri joukko suomalaisista saisi ottaa opikseen. Ketä tahansa Suomeen ei kuitenkaan tule päästää loisimaan veroeuroilla – ei nyt eikä tulevaisuudessakaan – mutta Singaporen, Australian ja Sveitsin tapaan osaavia ammattilaisia tarvitsemme koko ajan enemmän sekä EU-maista että niiden ulkopuolelta. Samalla Suomi muuttuu automaattisesti viikko viikolta monikulttuurisemmaksi, värikkäämmäksi ja mielenkiintoisemmaksi maaksi sekä meille suomalaisille että myös ulkomaalaisille. Siihen tarvitaan kuitenkin myös hallituksen aitoja käytännön toimenpiteitä verotuksen, normien purkamisen ja työperäisen maahanmuuton tarveharkinnan suhteen. Nykyinen sääntö-Suomi on kaikkea muuta kuin houkutteleva uusi kotimaa, kuten jokainen suomalainen hyvin tietää.

Tällä viikolla on ollut trendikästä liputtaa monikulttuurisuuden puolesta ja myös nostaa itsensä jalustalle suvaitsevaisuuden airueena. Toiset ovat nostaneet oman häntänsä todella näkyvästi ja toiset taas ovat todenneet, että arkipäivän käytännön teot monikulttuurisuuden puolesta puhuvat paljon enemmän kuin osallistuminen mielenosoitukseen (toim. huom. Valtava hatunnosto Flinkkilälle historiallisen kovasta suorituksesta). Mielenosoitus on toki hyvä tapa saada tärkeälle lisänäkyvyyttä mediassa ja sitä kautta jokin suurempi asennemuutos voi saada alkunsa tai ainakin hieman voimistua. Ehkä tämän viikon kohkauksen ansiosta Ypäjän Esson baarissa uskalletaan jatkossa pitää monikulttuurisuuden puolesta puheenvuoro, joka olisi muuten jäänyt pitämättä. Toivottavasti.

Ilman maahanmuuttajia söisimme edelleen kumisaappaat jalassa läskisoosia, kuuntelisimme Dannya ja Nokia valmistaisi yhä noita edellä mainittuja kumisaappaita. Maahanmuutossa ja monikulttuurisuudessa on siis kyse yhteiskuntamme tulevaisuuden kannalta erittäin merkittävästä asiasta. Näistä asioista olisi hienoa voida puhua ilman molempien ääripäiden ylilyöntejä. Monet ovat Immosen typerästä aivopierusta luonnollisesti eri mieltä kuin mies itse, mutta suvaitsevaisuutta on myös antaa muiden kertoa mielipiteensä. Mielenosoitukseen puhujaksi uskaltautuneelle persupoliitikolle buuaaminen oli harvinaisen nolo ylilyönti suvaitsevaisiksi itseään väittäviltä kansalaisilta syntyperään ja ihonväriin katsomatta. Se ei ollut suvaitsevaista, vaan ainoastaan noloa.

Monikulttuurisuuteen liittyvä keskustelu on jokseenkin hyödytöntä, jos se ei johda mihinkään muuhun kuin omahyväiseen tyrmistelyyn. Monikulttuurisuutta ei tueta unelmoimalla, päivittelemällä tai päätä aukomalla vaan rajoja aukomalla.
– Olli Muurainen

Toivottavasti jatkossa buuausten sijaan nähdään arjen tekoja.

Tämän kolumnin lyhennetty versio julkaistiin Tamperelainen-lehdessä tänään.

Julkaistu

Kun Suomi kehityksen kelkasta putosi

Suomalaiset saivat 2000-luvun alkupuolella kehua olevansa digitaalisen kehityksen vetureita koko maailmassa, kun internet levisi joka kylään ja kaupunkiin ja mobiilidata tuli kaikkien saataville. Sitten Suomi putosi kuitenkin kelkasta ja taantui tietotekniikan ja innovaatioiden apuluokkalaiseksi.

Nettinopeuksissa Suomi sijoittuu nykyisin kauas kärjestä, sillä Net Indexin maailmanlistalla olemme nyt sijalla 24. Meitä nopeammin surffaillaan esimerkiksi Romaniassa, Bulgariassa, Moldovassa ja Liettuassa. Trivago selvitti taannoin, että suomalaishotellien nettiyhteydet ovat yhtä surkealla tasolla.

Parhaillaan tuomioistuimessa käydään oikeutta TVkaista-palvelusta, joka on nerokas innovaatio. Palvelussa kuluttaja siirtää fyysisen digiboksinsa maksua vastaan verkkoon. TVkaistan perässä samanlaiset palvelut lanseerasivat myös esimerkiksi Elisa ja DNA. Nettidigiboksien suosion myötä tekijänoikeusjärjestöt ryhtyivät väittämään niitä laittomiksi, vaikka kyse on ainoastaan datan sijainnista.

Tuomioistuin päättää nyt saako kuluttaja tallentaa ohjelmansa verkkoon vai täytyyko bittien sijaita jatkossakin surisevassa laatikossa kotona. Toisin sanoen eletäänkö Suomessa 1990-lukua vai 2010-lukua.

Nettidigiboksi ei ole ainoa suomalainen innovaatio, jonka tekijänoikeusjärjestöt ovat halunneet rokottaa kuoliaaksi. Myös kirjojen vuokrauspalvelu Bookabooka joutui taannoin lopettamaan samasta syystä. Vastaavasta palvelusta tuli vuosia myöhemmin Yhdysvalloissa miljardibisnes. Tietenkin.

Menestyäkseen Suomi tarvitsee uusia innovaatioita, joten nyt olisi aika ottaa pää pensaasta ja ottaa järki käteen. Se on nimittäin ollut jo pitkään hukassa.

Tämä kolumni on julkaistu Tamperelainen-lehdessä 13.5.2015.

Julkaistu

Unelmaduuniin vai oikeasti töihin?

Somessa leviää Iltalehden artikkeli perheestä, jonka molemmat vanhemmat ovat työttömiä, eikä 2.277 euron tukiraha riitä perheen elämiseen. Monet ovat surkutelleet tilannetta, mutta vähintään yhtä suuri osa lukijoista on tyrmistynyt, koska vanhemmat eivät näytä haluavan lainkaan mukaan työelämään.

Perheen äiti jätti opiskelut perheenlisäyksen myötä, eikä hän ole jatkanut opintojaan, vaikka yhteiskunta tarjoaa siihen lukemattomia erilaisia mahdolisuuksia. Isä on sen sijaan tehnyt kahdessa vuodessa kokonaiset 20 työhakemusta. Vajaan yhden kuukaudessa! Samaan aikaan hänen alallaan on Suomessa huutava työvoimapula ja satoja ellei tuhansia avoimia työpaikkoja. Isä ei myöskään ottanut vastaan hänelle tarjottua työkokeilua kaupan kassalla. Tästä on vedetty ihan perustellusti johtopäätös, että isä ei yksinkertaisesti halua työelämään, vaan on tyytyväinen siihen, että yhteiskunta elättää hänen perheensä nyt ja tulevaisuudessa isän räkiessä kattoon kotona.

Suomessa jokainen työtä aidosti haluava työkykyinen saa työtä. Aina.

Monet suomalaiset työttömät elävät kuitenkin kuplassa, jossa halutaan suoraan unelmaduuniin, eivätkä niin sanotut paskaduunit ole kelvanneet enää aikoihin. Opiskelut jo taakseen jättäneet työttömät haluavat usein vain ja ainoastaan koulutustaan vastaavaa työtä – tietenkin huippupaikoilta ja huippupalkoilla. Jos ja kun unelmaduunia ei ole heti näköpiirissä, jättäydytään yhteiskunnan eläteiksi. Esimerkiksi siivoojat ovat yhä useammin ahkeria maahanmuuttajia sen sijaan, että suomalaiset hakisivat siivouksesta arvokasta työkokemusta. Rekrytoidessani annan suuren painoarvon, jos työnhakijan CV sisältää työkokemusta siivoojana. Se kertoo työnhakijan asenteen olevan kunnossa, ja asenne ratkaisee. Aina.

Suomessa väitetään olevan 355 000 työtöntä työnhakijaa. Ei ole. Työttömiä kylläkin, mutta ei työnhakijaa. Vain osa työttömistä hakee nimittäin työtä vakavissaan ja tavoitteenaan saada työpaikka. Yhteiskunnan tuet tekevät työllistymisestä aivan liian usein taloudellisesti huonon ratkaisun, sillä ilman työtäkin tilille napsahtaa veronmaksajien kukkaroista sievoinen summa rahaa kuukaudessa. Kotona lusmuileminen onkin monille taloudellisesti järkevä ratkaisu, koska sillä ”työllä” elää Suomessa nykyisin mukavasti. Sitä sanotaan politiikassa kannustinloukuksi. Vastikkeettomia tukia tulisi vähentää merkittävästi, sillä ne passivoivat ihmisiä aivan liikaa.

Aloitin itse työurani 14-vuotiaana lehtiä jakamalla ja työskentelemällä kaupan kassalla. Jokaisen työpaikkani olen saanut menemällä itse suoraan paikan päälle ja kysymällä töitä sekä ottamalla vastaan mitä tahansa työtä. Tällä asenteella kukaan ei jää Suomessa työttömäksi. 1990-luvun loppupuolella minä oli vajaan vuoden ajan työttömänä ja kortistossa, kunnes kyllästyin täyttämään työkkärilappuja ja päätin hankkia itselleni töitä. Se onnistui tutuksi tulleella taktiikalla. Väite työtehtävään ylikouluttautumisesta on mielestäni ainoastaan tekosyy, sillä kaupan kassalle ja siivoojaksi kelpaa vaikka professorin papereilla. Jos duuniin tarvitaan jonkinlainen kelpuutus, sen hankkiminen lienee läpihuutojuttu muutenkin jo kouluttautuneille ihmisille.

Yhteiskunnan täytyy tietenkin tukea hädänalaisia, mutta jatkuva laiskuuden palkitseminen on kestämätöntä. Toivottavasti seuraava hallitus tekee työn tekemisestä taas kannattavaa. Esimerkkitarinan perheellä olisi varaa lapsensa harrastuksiin, jos vanhemmat menisivät töihin.

Kirjoituksen lyhennetty versio on julkaistu 1.4.2015 Tamperelainen-lehden kolumnina.

Julkaistu

Yrittäjät jättävät uppoavan keskustan Tampereella

JULKAISTU 17.2.2015 Torni-hotellin avajaisissa kuulimme, että Tampereella on maan kehittyvin keskusta, jota muokataan nyt voimakkaasti uudelle vuosituhannelle. 20 vuoden kuluttua muut katsovat kateellisina Mansea, joka on pilvenpiirtäjineen, kansiareenoineen ja tunneleineen osoitus dynaamisesta kehityksestä. Yksi vakava ongelma keskustassa kuitenkin on. Joukkoliikennekatukokeilu.

tampere17022015a

Kapealle kannakselle rakennetun keskustamme pääkadun katkaiseminen yksityisautoilta on kuin olisi katkaissut kaupungilta valtimon. Tulos näkyy karulla tavalla ydinkeskustassa, jossa liiketilaa on tyhjillään enemmän kuin koskaan aiemmin, ja yritysten joukkopako vain kiihtyy. Moni yrittäjä on ilmoittanut keskustan jättämisen syyksi kadonneet asiakasvirrat. Romahdus tapahtui kokeilun alkaessa, joten yksin nettikauppaa ja taloustaantumaa siitä on turha syyttää.

Elinvoimainen keskusta tarvitsee menestyäkseen asiakasvirtoja myös muualta, mutta nyt ostovoimaiset autoilevat perheet kantavat miljoonat euronsa keskustan sijaan Ideaparkiin ja muihin kaupan keskittymiin, ja Hämpin parkki kumisee tyhjyyttään. Hämeenkatu ei ole nykyisellään autojen eikä jalankulkijoiden käytössä, joten tilanteesta ei hyödy kukaan.

Haavetta autottomasta keskustasta voisi verrata ostoskärryttömään supermarkettiin. Se on toki trendikästä, mutta talouden realiteetteja sillä ei ole. Nykyisellään Tampereen keskusta näivettyy päivä päivältä enemmän, joten asia tulisi korjata nopeasti. Ehdotan Hämpin parkkiin ilmaispäivää, jonka avulla ihmiset uskaltautuvat kokeilemaan sitä ja jäävät ehkä koukkuun. Ensimmäinen annos kannattaa joskus antaa ilmaiseksi.

Tämä kolumni on julkaistu Tamperelainen-lehdessä 17.2.2015.