Lempäälässä sinäkin olet päättäjä

Terveisiä Lempäälän kunnanvaltuuston strategisen yleiskaavan seminaarista! Sanayhdistelmä kuulostaa melkoiselta jargonilta, mutta tiivistettynä siinä suunnitellaan Lempäälän kunnan kaavoituksen tulevaisuuden suuria linjoja. Kirjoitin jo aiemmin miten maakuntakaava 2040 tulee vaikuttamaan Lempäälään ja Sääksjärveen, ja parhaillaan valtuusto linjaa miten maakuntakaavan puitteissa tullaan kehittämään kunnan omaa kaavoitusta.

Lempäälän strategista yleiskaavaa on käsitelty jo useita kertoja kunnanvaltuustossa, ja tänään valtuusto kokoontui taas kerran tämän erittäin tärkeän ja kauaskantoisen asian äärelle. En tässä kirjoituksessa kommentoi juuri tämän illan tuloksia, vaan ennemminkin edellisen yleisölle avoimen tilaisuuden mittavaa antia. Siellä oli nimittäin paikalla runsaasti kuntalaisia kertomassa päättäjille omia näkemyksiään ja toiveitaan siitä miten Lempäälää voisi kaavoituksella parhaiten kehittää. Saimme kuntalaisilta paljon hyviä ajatuksia ja ideoita, kuten kaikki mukana olleet varmasti muistavat. Kiitos siitä jokaiselle yhdessä ja erikseen.

Olen nyt ilokseni saanut huomata, että monet kuntalaisten tuolloin esittämistä ideoista ja ajatuksista on sittemmin otettu ihan aidosti ja konkreettisesti huomioon, sillä monia ehdotuksia on viety eteenpäin ja jalostettu edelleen. Vielä on tietenkin turhan aikaista sanoa, mutta melko suurella todennäköisyydellä jotkut noista ideoista päätyvät aikanaan myös strategisen yleiskaavan lopulliseen versioon.

Kirjoitin taannoin siitä miten Lempäälässä jokainen kuntalainen voi konkreettisesti vaikuttaa oman kuntansa tulevaisuuteen. Valtuustokausi 2017 – 2021 tullaan toivottavasti muistamaan kautena, jolloin lempääläiset nostettiin keskiöön ja he pääsivät itse vaikuttamaan – ja tietenkin myös kokivat vaikuttavansa. Vaikuttamiseen tarjottavien tilaisuuksien määrä on Lempäälässä poikkeuksellisen suuri verrattuna koko maahan. Mukana oleminen onnistuu esimerkiksi käymällä kuntalaisille järjestettävissä avoimissa tilaisuuksissa tai vastaamalla moniin verkossa järjestettäviin kyselyihin.

Äskettäin kuntalaisten kanssa käytävää dialogia varten perustettiin uusia valiokuntia, jotka ovat yltiövirallisesta nimestä huolimatta aivan muuta kuin virallista pönötystä. Tarkoituksena on, että valtuutetut ja viranhaltijat kuuntelevat kuntalaisten näkemyksiä matalan kynnyksen keskustelutilaisuuksissa. Paikalle voi saapua ihan vaan kuuntelemaan muiden ajatuksia tai kertomaan omansa. Näin halutaan ottaa kuntalaiset aktiivisesti mukaan vaikuttamiseen jo asioiden valmisteluvaiheessa. Valiokunnista tulevaisuusvaliokunta luotsaa kunnan tulevaa kehitystä ja lähipalveluvaliokunta vastaa sote-asioista ja on yhteys maakuntaan. Yhteisövaliokunnan tontille kuuluvat sen sijaan muun muassa tapahtumat ja yhdistykset.

Lempäälässä jokainen on päättäjä, ja me kunnanvaltuustossa ja kunnanhallituksessa haluamme rohkaista ottamaan jatkossa jopa nykyistä aktiivisemmin osaa kunnan kehittämiseen. Mukaan voi tulla myös vain kuuntelemaan mihin suuntaan omaa kuntaa ollaan kehittämässä. Tänään saimme taas kerran iloksemme huomata, että sinäkin voit vaikuttaa siihen millainen on tulevaisuuden Lempäälä, kunhan olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kannattaa seurata kunnan tiedotusta ja somekanavia, niin tiedät koska on taas loistava tilaisuus kertoa miten juuri sinä haluaisit kehittää kuntaa. Minne haluaisit asuntoja? Yritysalueita? Puistoja? Kauppoja? Kerää ideat talteen ja kerro ne päättäjille vaikkapa tulevaisuusvaliokunnassa.

Lempäälässä sinäkin voit vaikuttaa.

Lempäälä Facebookissa
Lempäälä Twitterissä
Lempäälän kaavoitus Twitterissä

2 vastausta artikkeliin “Lempäälässä sinäkin olet päättäjä”

  1. Kuljussa on vielä ruokakauppa, mutta kuinka kauan? Sitä paitsi Kulju on laaja, Asemakylästäkin on monta kilometriä Kartanolle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *