Työllistämisen riskit ovat yrittäjille liian suuria

Suomalaisten työmarkkinoiden perustavinta laatua oleva ongelma ei löydy aktiivimalleista, kiky-himmeleistä, kohtaanto-ongelmista, kannustinloukuista tai muista uustermeistä. Suurin ongelma löytyy nimittäin liian korkeaksi asetetusta kynnyksestä palkata ja irtisanoa työntekijöitä. Maailma on muuttunut viime aikoina melkoisesti, ja 2000-luvulla yritykset tarvitsevat työmarkkinoilta vain työsuoritteita. Varsinkin pienten yritysten on siksi turvallisempaa hankkia tarvitsemiinsa työtehtäviin tekijöitä alihankintana kuin ottaa isoja riskejä ja palkata tehtävään omia työntekijöitä. Alihankintana ja laskutuspalvelun kautta yritys maksaa ainoastaan tehdystä työstä ja siirtää työsuhteisiin liittyvät riskit muille.

Nykyisin kynnys palkata ja irtisanoa omia työntekijöitä on erittäin korkealla, joten eräs merkittävimmistä riskeistä on palkata työsuhteeseen väärä ihminen. Kuka tahansa osaa nimittäin näytellä koeajan hyvää työntekijää, mutta sen loputtua voikin alkaa saikuttelu ja esimerkiksi muun työyhteisön piinaaminen. Olen itsekin nähnyt sellaista vuosien varrella. Väärän ihmisen palkkaaminen voi ajaa pienen yrityksen jopa konkurssiin, jos palkan ja sivukulujen vastineeksi saatava työpanos jää mitättömäksi ja jos työntekijästä ei päästä eroon. Nämä tapaukset ovat tietenkin harvinaisia, mutta silti todellisia. Palkkaamisen ja irtisanomisen kynnyksen madaltaminen muuttaisi tilanteen ja toisi yrityksille rohkeutta palkata työntekijöitä nykyistä kevyemmin perustein.

”Yksilöperusteinen irtisanominen pitäisi olla mahdollista, koska pienessä yrityksessä tilanteet vaihtelevat. Jos työntekijä ei ole kyseiseen työhön sopiva, niin irtisanomisen pitäisi olla silloin mahdollista. Silloin yritykset uskaltaisivat työllistää. Ja irtisanotulla pitäisi olla mahdollisuus päästä taas helposti työttömyyskorvauksen piiriin uudestaan.”
– Carita Orlando Taloussanomissa 11.1.2018

Alihankintaa saataisiin muutettua ihmisten aidon palkkaamisen suuntaan, jos palkkaamista ja irtisanomista helpotettaisiin ja siten työmarkkinoista tehtäisiin nykyistä joustavampia. Vanhat AY-poterot ja muutosvastarinta ovat kuitenkin kehityksen esteenä, vaikka samaan kokonaisuuteen kuuluu olennaisena osana irtisanotun työntekijän pääsy työttömyyskorvausten pariin aikaisempaa helpommin. Joustoa siis tarvittaisiin nyt joka suuntaan.

Yli 20 vuotta ravintoloissa työskennelleenä tiedän, että henkilöstövälityksen kautta toimiminen ja pätkätyöt sopivat varsinkin monille nuorille aikuisille työuransa alkuvaiheessa, mutta työmarkkinoiden kokonaisuuden kannalta tulisi asettaa etusijalle ihmisten palkkaamisen varsinaiseen työsuhteeseen. Jos tällainen tavoite halutaan saavuttaa, tulee varsinkin pienten yritysten kynnystä palkata ensimmäiset työntekijänsä madaltaa merkittävästi nykyisestä. Siihen eivät kuitenkaan lillukanvarret ja termikikkailut auta, sillä työmarkkinoiden 2000-luvulle päivittämiseen tarvitaan aivan uudenlaista joustoa ja paikallista sopimista. Sellaisesta on ollut viime aikoina paljon puhetta, mutta konkretiaa ei ole juuri nähty.

Kaikkia työelämän muutoksia kategorisesti vastustava ammattiyhdistysliike on tunnetusti katoava jäänne teollisen vallankumouksen ajoilta, jolloin maataloustyöt vähenivät ja teollisuustyöt yleistyivät. 1940-luvun toimintatavat ovat kuitenkin jo jääneet kauas siitä mitä työelämä on nykyisin. 2000-luvun ammattilaiset osaavat ilman AY-liikettäkin pitää huolta itsestään, neuvotella omat palkkansa ja tietävät oman arvonsa. AY-liikkeen tulisi juuri siksi nostaa nyt profiiliaan nousemalla poteroistaan ja ottamalla katse tulevaisuuteen. AY-jarrumiesten tulisi seurata kehitystä, sillä Suomi voi kehittyä vain yhteen hiileen puhallettaessa. Kehityksen kelkassa pysymisen myötä AY-liike voisi myös nostaa omaa profiiliaan ja siten pitää jäsenistään kiinni nykyistä paremmin.

Työelämä tarvitsee joustoja ja paikallista sopimista nyt ja heti, ei vasta vuosikymmenen kuluttua. Miksikö? Koska vuosikymmenen ja kahden kuluttua robotisaatio, digitalisaatio ja tekoäly ovat jo vieneet maastamme erittäin suuren määrän työpaikkoja, ja sille kehitykselle me emme voi tehdä mitään. Emme, vaikka AY-liike tuntuu niin kuvittelevan työntäessään pään hiekkaan strutsipuolustuksena. Menossa on nimittäin teolliseen vallankumoukseen verrattavissa oleva mullistus, joka paitsi vie kymmeniä prosentteja työpaikoista myös tuo kokonaan uusia työpaikkoja. Syntyvien työpaikkojen tekijät eivät kuitenkaan ole samoja jotka ovat nyt jäämässä työttömäksi. Tämän alati paisuvan kohtaanto-ongelman vuoksi työelämän mullistus on monta kertaluokkaa suurempi kuin moni ymmärtää. Käsittelin tuota aihetta ensikerran vuonna 2015 Tamperelainen-lehden kolumnissani. Tuo on kuitenkin tulevaisuutta, mutta työllistämisen ja irtisanomisen helpottaminen on tätä päivää.

Olen kirjoittanut viime aikoina jonkin verran suomalaisesta tasa-arvosta ja sen noloista ylilyönneistä, mutta sama aihepiiri koskettaa myös erityisesti suomalaista työelämää. Raskauden negatiivinen vaikutus naisten työllistämiseen on nimittäin aihe, josta kukaan ei uskalla puhua ääneen, mutta jonka kaikki tietävät. Yhden työntekijän raskaudesta koituu työnantajalle arviolta 10.000 euron suorat kulut, ja kaikkine vaikutuksineen todellinen kulu on vähintään puolitoistakertainen. Monille pienille yrityksille se on mahdoton yhtälö, joten kun ne viimein uskaltavat palkata, niin mies on turvallisempi vaihtoehto. Hallitus päätti taannoin helpottaa tätä ongelmaa 2.500 euron kertakorvauksella, mutta tasa-arvon saamiseksi tulisi koko kustannus maksaa yhteisestä kassasta. Työelämän tasa-arvo ei nimittäin toteudu ennen kuin naisten ja miesten palkkaaminen saadaan samalle viivalle. Nämä ongelmat eivät korjaannu, jos ne lakaistaan maton alle.

Kirjoitus on julkaistu Aamulehden mielipideosastolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *