Nyt ollaan tärkeän asian ytimessä. Harkimon työryhmä oli äskettäin lahjoittamassa mediatuen varjolla veronmaksajien miljoonia Maikkarin ulkomaisiin taskuihin, mikä oli minusta käsittämätön esitys. Tuolloin esitin blogissani, että järkevämpi vaihtoehto olisi laskea media-alan arvonlisäveroa, jolloin mediataloja tuettaisiin reilusti ja tasapuolisesti toisin kuin Harkimon työryhmän esityksessä. Nykyinen tilanne on media-alan markkinoita vääristävä, koska verkkomediat eivät ole lainkaan alennetun arvonlisäveron piirissä, vaikka ne ovat nousseet ylivoimaisesti merkittävimmäksi mediaformaatiksi.
”Tämän lain mukaan sanoma- tai aikakauslehtenä on pidetty vähintään neljänä erillisenä numerona vuodessa ilmestyvää lehteä, jolla on vastuullinen päätoimittaja ja joka vastaa muotonsa ja rakenteensa puolesta yleistä käsitystä sanoma- ja aikakauslehdestä.”
Koska elämme nykyisin jo 2000-lukua, niin arvonlisäveron tuki ei tietenkään saisi koskea ainoastaan sanoma- ja aikakauslehtiä, vaan myös verkkomedioiden tulisi ehdottomasti olla tuen piirissä. Lehtitilausten arvonlisävero nostettiin vuonna 2011 nollasta yhdeksään prosenttiin, mikä oli erittäin hyvä ratkaisu. Verkkomediat nimittäin maksoivat jo tuolloin täyden 23 prosentin (nykyisin 24 prosenttia) arvonlisäveron. Kokoomuksen Sampsa Kataja esitti vuonna 2014, että myös digilehdet pitäisi saada alennetun arvonlisäveron piiriin. Sittemmin asia ehti kuitenkin jo hautautua, mutta kulisseissa on toki tapahtunut koko ajan. Taannoisen Strasbourgin reissumme isäntä MEP Petri Sarvamaa kumppaneineen tiedottaa nyt, että asiassa ollaan viimein menossa eteenpäin.
”Ei ole mitään perusteta periä samasta uutisesta korkeampaa arvonlisäveroa puhelimen ruudulla kuin paperille painettuna, toteavat kokoomusmepit Sirpa Pietikäinen, Petri Sarvamaa ja Henna Virkkunen.”
Sanoma- ja aikakauslehdet ovat olleet jo ikuisuuden sekä nollaveron että alennetun arvonlisäveron piirissä, mutta digimediat eivät. Tällainen tilanne on ongelmallinen maailmassa, jossa painetut sanomalehdet on käytännössä jo nyt korvattu verkkomedioilla. Saman toimitetun sisällön erilainen verokohtelu vain sisällön jakeluun käytettävän formaatin perusteella on kestämätöntä ja medioiden välistä kilpailua vääristävä tekijä. Nyt ongelmasta ollaan ilmeisesti viimein pääsemässä eroon, mikäli Sarvamaan ja kumppaneiden ajatukset digitaalisen median alvialesta edistyvät Euroopan parlamentin talous- ja raha-asiainvaliokunnassa.
”Toivottavasti jäsenmaat hyväksyvät muutoksen neuvostossa mahdollisimman ripeästi ja Suomikin ryhtyisi toimiin digilehtien ja e-kirjojen alv-kannan alentamiseksi samaan kymmenen prosentin alennettuun alv-kantaan, jota peritään painetuista kirjoista ja lehdistä. Tämä olisi tärkeää myös digitaalisen median kehittämisen kannalta”, korostaa Petri Sarvamaa.
Suomen kokoinen pieni markkina- ja kielialue tarvitsee vahvan ja puolueettoman mediakentän, ja sen osalta Suomessa on ollut viime aikoina monenlaisia haasteita. Mediataloilla on ollut ongelmia niin taloudellisella kuin journalistisella puolella. Talous on kärsinyt ja kärsii edelleen pitkittyneestä taantumasta johtuvasta mainosmyynnin heikentymisestä, eikä orastava kasvukausi näy vielä pitkään aikaan esimerkiksi television ja sanomalehtien mainosmyynnissä. Koko ajan kasvavan osansa mediakakusta vievät ulkomaiset jätit, kuten Google ja Facebook. Ensin mainitun miljoonista jää toki pieni osa suomalaisille mediataloille, jotka Googlen mainoksia verkkomedioissaan esittävät.
Suomalaisen journalismin tason romahtaminen johtuu nähdäkseni pääosin ylimitoitetuista säästöistä ja niistä johtuvista resurssien venyttämisestä. Vanhat mediatalot eivät aikoinaan kyenneet näkemään internetin nousua, mikä johti jatkuviin irtisanomisiin median murroksen yllätettyä mediatalot vuosi toisena jälkeen housut kintuissa. Monien lehtitoimitusten rakenteet ja toimintatavat ovat yhä 1980-luvulla ja henkilömitoitus 2000-luvulla, niin työmäärä per toimittaja on kasvanut merkittävästi. Kiireessä syntyy huonoa jälkeä oli kyse sitten Helsingin Sanomista, Iltalehdestä tai Ilta-Sanomista. Nämä mediatalot toki hyötyvät jo nyt sanoma- ja aikakauslehtien alennetusta arvonlisäverosta, mutta koko ajan kasvava osa niidenkin liikevaihdosta tulee verkkomedioista. Näin ollen verkkomedioiden saaminen alennetun arvonlisäveron piiriin piristäisi myös vanhojen mediatalojen taloutta ja voisi pitkässä juoksussa parantaa sekä alan työllisyyttä että sitä kautta myös journalismin tasoa.
Nyt Suomelle on aukeamassa mahdollisuus siirtyä medioiden verokohtelussa 2000-luvulle. Meidän täytyy käyttää tämä mahdollisuus hyväksi.