Lempäälän Ideapark on kasvanut merkittävästi kauppakeskusten keskiarvoa nopeammin. Tänään Aamulehti uutisoi, että Ideaparkin kävijämäärä on kasvanut peräti 20-kertaisesti alan keskiarvoon nähden. Syitä poikkeukselliseen kasvuun on monia, mutta suurin yksittäinen tekijä lienee Tampereen keskustan järjestelmällinen alasajo yksityisautoilun vastaisella kampanjalla. Kampanjan myötä ostovoima on siirtynyt keskustasta sitä ympäröiviin kauppakeskuksiin, koska autoilu keskustassa on tarkoituksella tehty mahdollisimman vaikeaksi.
Olen jo vuosien ajan kirjoittanut, että ostovoima liikkuu nimenomaan yksityisautolla. Se ei liiku jalkaisin, eikä jopolla tai bussilla. Ostovoima liikkuu yksityisautoilla. Tampereen keskustan järjestelmällinen alasajo käynnistettiin kesäkuussa 2014, kun kapealle kannakselle rakennetun kaupungin valtimo katkaisiin yksityisautoilta. Ratikkatyömaasta ei tuolloin ollut vielä mitään aavistusta, joten ratikan niskaan keskustan näivettymistä on turha sysätä. Alasajo aloitettiin jo vuosia ennen ratikkapäätöstä.
Myöskään yksin verkkokaupan kasvua on muutoksesta turha syyttää, sillä Hämeenkadulta lähteneet kaupat menestyvät samaan aikaan Ideaparkissa, jonka 4 000 auton parkkipaikalta saa arkisinkin etsiä vapaata paikkaa. Tampereen keskustan alasajon seuraukset ovat olleet karmaisevia, kun kivijalan tutut vähittäiskaupat ovat kadonneet yksi toisensa jälkeen. Kävi siis juuri kuten vuonna 2015 kirjoitin Tamperelainen-lehden kolumnissani, jonka voit lukea tästä alta.
Tamperelainen 15.2.2015
”Hämeenkadun merkittävimpiin lukeutuva kaupan alan työnantaja H&M ilmoitti sulkevansa molemmat Hämeenkadun liikkeensä. Ei muita liikkeitä. Vain kaksi Hämeenkadun liikettään. Pohditaan sitä hetki.”
– Kirjoitukseni 17.5.2019
Hämeenkadun suunnitelma, Ramboll
Hämeenkadusta tulee valmistuttuaan visuaalisesti todella upea, mutta yksi jättimäinen virhe siinä tehtiin. Yksityisautoille ei jätetty tilaa kulkea, vaikka ne olisivat hyvin mahtuneet Hämeenkadulle jalankulkijoiden ja ratikan lisäksi. Autot mahtuvat samalle kadulle Helsingissä, joten olisivat mahtuneet myös Tampereella. Toimistoni sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa, jossa asioin siellä päivittäin. Käytän niin ikään päivittäin pysäköintiin Hämpin parkkia, joka toimii nykyisin erittäin hyvin. Keskustan ongelmana ei kuitenkaan ole pysäköinti, vaan nimenomaan autolla kulkeminen. Autotonkin näkee sen hyvin vierailemalla neljän aikaan iltapäivällä Hämeenpuistossa.
Lempäälän Ideapark ja Pirkkalan Partola kiittävät.
Toivon sydämestäni, että Hämeenkatu saataisiin elvytettyä kuolleista, kun ratikka aloittaa lopulta liikennöintinsä. Pelkään kuitenkin, että pääkadulta jo lähteneiden vähittäiskauppojen perässä lähtevät seuraavaksi myös Sokos ja/tai Stockmann. Monet varmasti nauttivat pääkadun tyhjiin liiketiloihin placeholdereiksi tulleista kahviloista ja ravintoloista, mutta ne eivät tuo takaisin vähittäiskaupan euroja ja ihmismassoja. Vielä muutama vuosi sitten ympäri Pirkanmaata lähdettiin varta vasten koko päiväksi shoppailemaan Tampereelle. Nyt tuota ilmiötä pitävät keskustassa pystyssä enää Koskikeskus ja Ratina. Pelkkä ratikan tulo ei enää riitä elvyttämään Hämeenkatua entiselleen.
Pelimonopolin tarkoituksena on haittojen ehkäisy, mutta Veikkaus ei voi samaan aikaan ehkäistä peliongelmia ja markkinoida pelejä 45 miljoonalla eurolla vuodessa. Suomi lukeutuu maailman peliongelmaisimpiin kansoihin. Meillä on 124 000 ongelmapelaajaa, joista osa häviää jopa 2 000 euroa kuukaudessa. 78% kertoo ongelmiensa syyksi peliautomaatit, joita on tutkitusti sijoitettu erityisesti työttömien ja pienituloisten asuinalueille.
Monopolin purkamisella tulee olemaan positiivisia seurauksia. Ruotsissa valtio perii nettipeleistä 18 prosentin veron, joka meni siellä aiemmin sivu suun. Lisenssimallissa valvonta on tiukkaa ja sakot miljoonia euroja. Siihen kuuluu tehokkaita keinoja ongelmapelaamisen ehkäisyyn, sillä esimerkiksi SpelPaus-palvelussa voi asettaa pysyvän eston kaikkiin peleihin kerralla. Tanskassa on käytössä peliyhtiöiden tietokanta, joka estää maksuhäiriöisten pelaamisen.
Ruotsissa urheilu, kulttuuri ja media saivat rahallisen jättipotin, kun lisenssijärjestelmä vapautti pelimainonnan ja sponsoroinnin. Suomessa rahat menevät sivu suun, vaikka täällä pelataan samoja ulkomaisia pelejä. Suomessa on maailman parasta peliosaamista, jota Veikkaus ei voi tarjota ulkomaille. Monopolin loppu avaisi maailmanmarkkinat, joista voisimme saada merkittäviä tulovirtoja.
Aamulehti 26.10.2019
Veikkausvarojen jakaminen poliitikkoja lähellä oleville järjestöille on kouluesimerkki rakenteellisesta korruptiosta, jossa ruokkivaa kättä ei purra. Nyt on paljastunut jopa miljoonien eurojen väärinkäytöksiä. Lisäksi Veikkaus maksaa miljoonia euroja provisioita ulkomaisille peliyhtiöille, joten häviörahat eivät ohjaudu ainoastaan kansanterveydelle.
Veikkauksen tuotosta merkittävä osa on peräisin peliongelmaisten ahdingosta, säästöistä ja pikavipeistä. Nuo rahat eivät muutu eettisesti hyväksyttäväksi kierrättämällä ne pelikoneiden kautta. Monopoli tulee lopettaa, pelikoneet siirtää valvottuihin tiloihin ja pelien tuotot ohjata kohteisiin valtion budjetin kautta.
Suomessa puhutaan paljon palkansaajien toimeentulosta, hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Sipilän oikeistohallitus teki heille paljon hyvää esimerkiksi luomalla valtavan määrän uusia työpaikkoja sekä vähentämällä tuloeroja, eriarvoisuutta ja syrjäytymistä. Yksi olennainen seikka jäi kuitenkin vielä puolitiehen, sillä yhteiskuntamme suurimpien vastuunkantajien asema jäi korjaamatta.
Suomessa on 280 000 yritystä, joista 180 000 on yksinyrittäjiä. Suomen Yrittäjien tutkimuksen mukaan puolet heistä ansaitsee kuukaudessa alle 2 000 euroa ja neljännes alle 1 000 euroa. Yrittäjien palkat ovat siis alle kaikkien työehtosopimusten ja normien. Kaiken lisäksi he tekevät työtä ilman kunnollista sosiaaliturvaa ja työaikoja saati arkipyhiä, lomia ja lomarahoja. Tästä huolimatta vasemmisto maalaa yrittäjistä jatkuvasti mielikuvaa ahneina veronkiertäjinä ja riistäjäporvareina. Totuus on hieman toinen.
Yrittäjät ovat tämän maan selkäranka. Joka neljäs yksinyrittäjä tekee töitä yli 50 tuntia viikossa ja puolet yrittäjistä on kokenut haasteita jaksamisessa. Nämä ahkerat vastuunkantajat pitävät kuitenkin koko yhteiskuntamme pyörimässä. Uudet työpaikat syntyvät lähes yksinomaan pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, joissa yrittäjät ottavat merkittäviä riskejä hakiessaan kasvua.
Meidän jokaisen tulee muistaa, että ilman yrittäjiä ei ole hyvinvointia, jota vasemmisto näyttelee puolustavansa. Pienten yritysten toimintaedellytysten ja yrittäjän sosiaaliturvan parantaminen sekä yrittäjäriskin palkitseminen satavat lopulta kaikkien suomalaisten yhteiseen laariin työllisyyden parantuessa. Yrittäjien asian tulisi olla myös hallituksen asia, sillä ilman yrittäjiä vasemmistolla ei ole kakkua jaettavaksi.
Kirjoitin taannoin järjestelmällisestä ilmastoahdistelusta, jonka on osoitettu aiheuttavan vakavia mielenterveydellisiä ongelmia. Se aiheuttaa nimittäin aikuisille suomalaisille tutkitusti pakko-oireita, surua, vihaa ja syyllisyyttä. Voidaan vain kuvitella mitä samanlainen pelottelu aiheuttaa alakoululaisille pikkulapsille, jotka eivät vielä kykene muodostamaan itse omaa käsitystään hankkimalla tietoa useista eri lähteistä.
Käynnissä oleva ilmastonmuutos on tietenkin vakava asia, ja olen kirjoittanut siitä useasti muun muassa vaaliteemoissani (lue tästä lisää). Oli aihe vakava tai ei, emme missään nimessä saa pelotella sen varjolla puolustuskyvyttömiä pikkulapsia maailmanlopun tunnelmiin. Opettajille tarkoitettu Open ilmasto-opas kuitenkin opastaa nyt lasten järjestelmälliseen ilmastoahdisteluun. Alakouluikäiset lapset ovat erityisen alttiita opettajien auktoriteetilla annettavaan tietoon, joten tällaiseen toimintaan täytyy suhtautua erityisellä varauksella.
”Mielenosoitusten järjestäminen tai sellaiseen osallistuminen ovat mahdollisia tapoja opetella kansalaisvaikuttamisen taitoja. Lasten aloitteesta tehdyt vaikuttamiskampanjat kiinnostavat usein myös mediaa, joten kannattaa harkita myös tiedotusvälineisiin yhteydessä olemista.”
Sen sijaan, että lapset pidettäisiin ilmastoahdistelun ulkopuolella Open ilmasto-opas rohkaisee käyttämään lapsia medianäkyvyyden välikappaleina, koska lasten mielenosoitukset saavat sen mukaan tiedotusvälineissä enemmän palstatilaa kuin aikuisten. Se pitääkin varmasti paikkansa. Lasten käyttämiselle mielenosoituksissa ja muussa kampanjoinnissa näyttää olevan yksinkertainen motiivi – medianäkyvyys.
”On kuitenkin olennaista, että opettajan käsitys on oikea, jottei hän vahingossa tule välittäneeksi mahdollisia virheellisiä ajatusmallejaan oppilaille.”
Opettajien tulee siis varmistaa, etteivät he välitä lapsille muita kuin yhden oikean totuuden ajatusmalleja. Toisenlaiset ajatusmallit ovat virheellisiä, koska ne voivat saada oppilaan kyseenalaistamaan hänelle syötettyä ajatusmallia. Mikäli oppilas turvautuu itse tiedonhakuun tai keskustelee aiheesta esimerkiksi vanhempiensa kanssa, tulee opettajan tarkistaa, että hänen oppilaille välittämänsä ajatusmalli on juuri Se Oikea. Ehkä seuraavaksi lapsia kehotetaan aina ennen nukkumaanmenoa kumartamaan Vihreiden puoluetoimistoa kohti.
”Ilmastonmuutoksesta löytyy paljon erilaista tietoa ja myös asenteellisia kirjoituksia internetistä. Välillä jopa aikuisen voi olla vaikea päästä selville tiedon luotettavuudesta, joten voi olla että opettajan on hyvä suorittaa tutkimusaineistolle ennakkovalintaa, ettei koulussa opittu tieto ainakaan lisää virheellisiä käsityksiä aiheesta.”
Opettajan tulee siis suorittaa tutkimusaineistolle ennakkovalintaa, eli varmistua siitä, että valittu aineisto on yhden oikean totuuden ajatusmallin mukainen. Ilmasto-opissa auktoriteettien sokea kunnioittaminen on ainoa tie valaistumiseen, sillä on vain yksi totuus eikä ole muita totuuksia. Oma tiedonhankinta ja omien vanhempien kanssa käydyt keskustelut voivat oppaan mukaan johtaa oppilaan harhaan, koska vanhempien on vaikea päästä selville tiedon luotettavuudesta. Siksi on parempi saada oikeaa tietoa suoraan opettajalta, jolle on kerrottu opaskirjasessa oikea ajatusmalli.
”Yksi osallistujista valitaan kasvihuonekaasuksi (hippa) ja muut osallistujat ovat auringonsäteitä. Auringonsäteet juoksevat ilmakehässä maan ja auringon väliä. Auringosta maahan he saavat juosta vapaasti, mutta maasta aurinkoon juostessa kasvihuonekaasu-hippa ottaa heitä kiinni. Kiinnijääneet auringonsäteet jähmettyvät paikalleen ja muuttuvat ilmakehää lämmittäviksi kasvihuonekaasuiksi. Leikin kuluessa kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä kasvaa jatkuvasti, ja auringonsäteiden on yhä vaikeampi päästä kimpoamaan (juoksemaan) takaisin avaruuteen kohti aurinkoa. Leikki päättyy, kun auringonsäteitä ei ole enää jäljellä.”
Leikki siis päättyy, kun auringonsäteet loppuvat.
Lapsikin ymmärtää, että auringonsäteiden loppuminen tarkoittaa kuolemaa. Ellei tämä ole pikkulasten ilmastoahdistelua, niin ei sitä ole mikään. Koululaisen ja päikkyläisen isänä tiedän, että tällainen pelottelu tulee aiheuttamaan lapsille ongelmia. Joku voisi todeta, että leikki leikkinä, mutta kotona nukkumaan mentäessä tilanne voi olla aivan toinen, kun koulussa on kerrottu lapsille auringon voivan pimentyä ilmastonmuutoksen vuoksi. Toivottavasti kouluilla ja opettajilla on sen verran tervettä järkeä, etteivät lähde aivopesemään lapsia tällaisella tuuballa. Ellei Pirkkalan moniste ole sinulle jo tuttu, niin viimeistään nyt se kannattaa googlettaa tai klikata suoraan tästä. Se näyttää nimittäin tehneen nyt paluun ilmastoversiona.
Jos nyt kuitenkin heitettäisiin tällaiset pamfletit kierrätykseen ja annettaisiin lasten olla vielä lapsia ilman ahdistelua maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuudella. Lapsille voidaan kertoa, että tällainen ilmasto-ongelma on olemassa ja että aikuiset yrittävät sitä parhaillaan ratkaista parhaansa mukaan. Meillä on jo aivan tarpeeksi ongelmia ilmastoahdistuneiden aikuisten kanssa, joten lasten mielenterveyttä näillä ongelmilla ei pitäisi enää horjuttaa.
Tehokkaimmin suomalaiset voivat hidastaa ilmastonmuutosta vähentämällä yleistä kulutusta, panostamalla ydinvoimaan ja pienydinvoimaloihin (SMR) sekä viemällä ulkomaille maailman puhtainta teknologiaa. Esimerkiksi Kiina, Intia ja Saksa tarvitsevat kipeästi suomalaisia clean techin innovaatioita. Vain viemällä osaamistamme ja teknologiaamme ulkomaille voimme olla kokoamme suurempi toimija globaalin ilmastonmuutoksen torjunnassa. Lisää näkemyksistäni ilmastonmuutoksesta ja sen torjumisesta löydät vaaliteemat-sivulta kohdasta kolme. Siellä ei mainita lasten pelottelua yhtenä keinona.
Olen jo vuosia ilmaissut huoleni siitä miten sosiaalisen median myötä vihapuheeseen viittaamisesta on tullut uusi mantra ja eri mieltä olevien kommenteista triggeröityminen vaikuttaa olevan monille jo harrastus ja keino nostaa statusta omien joukoissaan. Vihapuheeseen viittaamisen kynnys on romahtanut, vaikka kukaan ei näytä varmuudella tietävän mitä vihapuhe tarkoittaa saati mitkä kriteerit viestien tulee täyttää ollakseen aidosti vihapuhetta.
Olen viime aikoina havainnut, että juuri vihapuheeseen vetoamalla on ryhdytty vaatimaan nettikeskusteluihin tiukempaa valvontaa ja jopa ennakkosensuuria. Tämä siitä huolimatta, että vihapuheen määritelmä on edelleen retuperällä. Vihapuheeksi luetaan ymmärtääkseni nykyisin myös tavallisiin väittelyihin liittyvä joskus kiivaskin viestintä. Nyt siitä on tutkitusti mustaa valkoisella.
Vihapuhe muuttui nimittäin omalta osaltani konkreettiseksi, kun useat henkilöt ottivat viikonloppuna yhteyttä ja kertoivat minun lukeutuvan Suomessa eniten vihapuhetta saaneisiin poliitikoihin. Sain osakseni osanottoja ja pahoitteluja sekä tiedusteluja miten pärjään saamieni vihaviestien kanssa. Ihmettelin saamiani viestejä, kunnes niiden syy selvisi.
Kuva: Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon -tutkimus 2019
Ensin luulin, että kyse oli pilasta, kunnes näin oheisen kuvakaappauksen ja sain linkin valtioneuvoston tilaamaan ja Jyväskylän yliopiston ja Punos Researchin toteuttamaan tutkimukseen ”Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon” (PDF). Katson päässeeni tutkimuksen listalla melko kovaan seuraan kokoomuksen joukoissa. Tässä alla puolueemme edustus vihapuhe-tutkimuksessa:
Tere Sammallahti
Petteri Orpo
Juhana Vartiainen
Tuomas Tikkanen
Kai Mykkänen
Timo Heinonen
Alexander Stubb
Atte Kaleva
Sanni Grahn-Laasonen
Henna Virkkunen
Elina Lepomäki
Antti Hakkanen
Petri Sarvamaa
Arto Satonen
Jocka Träskbäck
Vaikka pääsinkin arvovaltaiseen seuraan, täytyy minun kuitenkin omalta osaltani kyseenalaistaa tutkimuksen tulokset. En nimittäin koe joutuneeni kovin usein vihapuheen kohteeksi Twitterissä tai muuallakaan sosiaalisessa mediassa. Olen käyttänyt sosiaalisen median alustoja työkseni vuodesta 2005 lähtien ja eduskuntavaalien alla nousin hetkeksi koko maan poliitikkojen ykköseksi Apu-lehden ja Underhoodin somelistalla. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla tietoinen, mikäli lukeutuisin eniten vihaviestejä saaneisiin suomalaisiin poliitikoihin. Tällaista en ole kuitenkaan huomannut, vaikka olen luonnollisesti saanut kriittisiä viestejä ehkä jopa sadoittain. Kriittiset viestit eivät kuitenkaan ole vihaviestejä.
Lukuisat mediat ovat viikonloppuna uutisoineet tutkimuksen tuloksista, ja vielä useammat suomalaiset ovat kilvan äimistelleet vihapuheen yleisyyttä. En tietenkään voi puhua muiden listalla olevien puolesta, mutta omalta osaltani en pidä tutkimuksen tuloksia oikeina. Olen tietenkin saanut paljon kärjekästäkin palautetta, jonka tarkoitus on usein ollut tietoisesti provosoida. Joskus olen myös provosoitunut, vaikka ei olisi pitänyt. Silti en muista montaakaan viestiä, jotka olisin kokenut vihapuheeksi tai joista olisin pahoittanut mieleni. Nyt olisi siis enemmän kuin paikallaan tarkistaa tutkimuksessa käytetyn vihapuheen määritelmä. Se on nimittäin koko tämän keskustelun ja tutkimuksen ydinkysymys.
”Tutkimuksessa vihapuheella tarkoitetaan halventavia, uhkaavia tai leimaavia ilmaisuja, jotka liittyvät puheen kohteen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tai joiden taustalla on suvaitsemattomuus.”
On tietenkin mahdollista, että minä en ole kokenut saamiani viestejä vihapuheeksi, koska en ole antanut viestien ja painostuksen vaikuttaa mielipiteisiini tai kirjoituksiini. Olen toki huomannut, että jotkut poliitikot ja esimerkiksi istuva hallitus ovat kuin tuuliviirejä, jotka myötäilevät kulloistakin tuulenvirettä, keskustelukumppania ja yhteydenottoa. Silloin myös kokemus vihapuheesta voi olla tavallista herkempi. Lisäksi herkkänahkaiset poliitikot voivat kokea asiat hieman toisin kuin muut. Varsinkin, jos argumenttien loppumista pyrkii komensoimaan vaikkapa viittauksilla misogyniaan.
Suomalaisissa poliitikoissa on erityisesti vasemmalla laidalla runsaasti ihmisiä, jotka tarkoitushakuisesti triggeröityvät hyvinkin pienistä vihjauksista ja tekevät niistä elämää suurempia ongelmia varsinkin Twitterissä. En ole voinut välttyä ajatukselta, että he vaikuttavat etsimällä etsivän sopivaa viestiä, josta pahoittaa mielensä. Usein tavoitteena on saada aikaan mahdollisimman suuri show some- ja medianäkyvyyden vuoksi. Tämä toimintatapa yleistyy varsinkin vaalien alla. Twitter näyttelee Suomen mediakentässä kuitenkin häviävän pientä roolia, sillä se on kuin hiekkalaatikko koulun välitunnilla. Samat ihmiset kommentoivat viestejä päivästä toiseen, ja suuri yleisö eksyy paikalle vain mediakohujen kautta.
”Esimerkiksi vaatimukset tätä sukupuolineutraalia kielenkäyttöä kohtaan ampuvat monessa kohdin pahasti yli. Ihmiset ovat nykyään kauhean herkkiä loukkaantumaan kaikesta. Mistään asiasta ei uskalla enää edes leikkiä laskea.”
– Eppu Normaalin Pantse Syrjä
Kiivas ja nopeatempoinen keskustelu sosiaalisessa mediassa – ei siis vihapuhe – on toki ongelma monille vanhemman koulukunnan poliitikoille. Edellisissä vaaleissa vetäytyi eläkkeelle moni yli 70-vuotias kansanedustaja, ja olen ymmärtänyt yhdeksi eläköitymisen merkittävistä syistä nykyisen totuttua nopeamman tiedonvälityksen sosiaalisessa mediassa ja perinteisissä medioissa. Ymmärrän toki, että hektisyys ja kärkäs kieli voivat ärsyttäessään tuntua vihapuheelta. Mikäli näin käy, kannattaa poliitikon yksinkertaisesti pysytellä poissa alustoilta, jotka eivät hänelle sovi.
Nykyiset vihapuheen vastaiset toimenpiteet ovat minusta riittäviä
Takavuosina kansanedustajat antoivat kommentin tai pari viikossa, mutta nykyisin pitää olla valmiina reagoimaan kysymyksiin ja kritiikkiin jo minuuteissa. Yksi somepäivitys voi aiheuttaa hetkessä kymmeniä kommentteja ja kysymyksiä, joihin kaikkiin ei yksinkertaisesti ehdi vastata. Silloin voi olla helpompi jättää osallistumatta koko keskusteluun. Ei siis ihme, että tällainen hektisyys ei välttämättä kiinnosta vanhaa kaartia. Kun siihen päälle tulee vielä kritiikkiä kaikista somekanavista, niin keskusteluun osallistumisen kynnys voi nousta korkealle. Viestitulva ja kritiikki eivät kuitenkaan välttämättä tarkoita vihapuhetta, vaan edustavat sosiaalisen median kulttuuria. Niin hyvässä kuin pahassa. Maailma muuttuu.
Nykyiset vihapuheen vastaiset toimenpiteet ovat minusta riittäviä. Rikoslaissa on määritelty riittävällä tavalla esimerkiksi kunnianloukkausten ja laittoman uhkauksen tunnusmerkit. Sananvapaus tarkoittaa vapautta sanoa, ja jokainen vastaa sanomisistaan tarvittaessa myöhemmin tuomioistuimessa. Viimeistään tämä tutkimus osoitti, että vihapuhelakia saati ennakkosensuurin tai nettivalvonnan kiristämistä ei tarvita. Sen sijaan vihapuheen yleinen tuomitseminen asenteiden tasolla olisi tietenkin paikallaan. Siihen me jokainen voimme yhdessä vaikuttaa.
Mutta ennen sitä täytyy määritellä vihapuheen tunnusmerkit.
PÄIVITYS 9.10.2019
Nyt sain tiedon, jota ounastelinkin jo tuossa edellä, kun minut oli listattu vihapuheen suurimpien uhrien joukkoon. Valtioneuvoston tilaaman tutkimuksen mukaan someviestit ovat nimittäin vihapuhetta, kun niissä esiintyvät esimerkiksi nämä sanat:
Olen itsekin syyllistynyt vihapuheeseen, koska olen käyttänyt useita kertoja esimerkiksi nimitystä aivopieru. Tällainen tutkimus vesittää oikeaa ongelmaa, eli sitä, että monet ovat oikeasti järjestelmällisen someahdistelun kohteena. Lillukanvarsien ja ongelman tarkoitushakuisen paisuttelun sijaan tutkijoiden tulisi keskittyä olennaiseen. Tämä tutkimus ei ollut sitä.
Kirjoitin taannoin, että kiusaamisesta puhuminen on aina uhrin vähättelyä. Kyse on usein pahoinpitelyistä, varkauksista, salakatseluista, kunnianloukkauksista ja jopa seksuaalisesta ahdistelusta. Koululaisten väliset tapaukset niputetaan kuitenkin puheissa usein kiusaamiseksi, jolloin niihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti. Nyt tarvitaan vahva ryhtiliike kiusaamisen kitkemiseksi, sillä nykyisillä keinoilla ja vanhempien tuella se ei ole onnistunut riittävästi.
Koulu on merkittävä osa jokaisen lapsen elämää. Kiusatuille se on kuitenkin painajainen, johon yhteiskunta pakottaa joka päivä. Sosiaalisen median myötä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Ei siis ihme, että joidenkin kiusattujen lasten vanhemmat ovat ottaneet oikeuden omiin käsiinsä jopa vuosia jatkuneen kiusaamisen lopettamiseksi. Yhteiskunnan vastuulla on varmistaa turvallinen opiskeluympäristö, mutta siinä ei kuitenkaan ole aina onnistuttu. Mikä siis neuvoksi?
Kiusaajien paapomisen täytyy loppua, sillä lasten pitää ymmärtää tekojensa vakavuus. Tekoja tulee käsitellä todellisilla rikosnimikkeillä, vaikka lapset eivät ole vielä rikosoikeudellisesti vastuussa. Lisäksi niistä tulee ilmoittaa herkästi poliisille Lappeenrannan mallin mukaisesti. Hallitukselle juuri jätetyn aloitteen mukaan Suomessa pitäisi harkita Ruotsin mallin mukaista korvausten maksamista kiusatuille, sillä korvausvastuu herättää koulut kitkemään kiusaamista tehokkaammin. Eurot kun motivoivat usein parhaiten.
Opettajien valtuudet puuttua kiusaamiseen ja häiriökäyttäytymiseen fyysisesti täytyy palauttaa. Kiusaajan erottaminen määräajaksi tulisi jatkossa onnistua hitaan byrokratiaviidakon sijaan rehtorin päätöksellä. Jos kiusaaminen vielä jatkuu, tulee kiusaaja määrätä vaihtamaan koulua, sillä kiusatun ei pidä kärsiä enempää. Muutokset voivat olla hallinnollisesti raskaita, mutta ne eivät ole yhtä raskaita kuin elää arkea koulukiusattuna. Meidän aikuisten täytyy kyetä nykyistä parempaan, ja se onnistuu vain kantamalla vastuumme yhdessä.
Rinteen hallitusohjelmassa luvattiin panostaa vahvasti koulutukseen, mutta jo hallituksen ensimmäisen sadan päivän aikana paljastui, että lupaukset jäävät torsoksi. Hallituspuolueet keskustaa lukuun ottamatta lupasivat nostaa opintotukea, mutta jokainen niistä petti lupauksensa. Vihreiden lupaama koulutusmiljardi osoittautui sekin saman tien katteettomaksi opiskelijoiden äänten ostamiseksi. Parhaillaan korkeakoulut valmistautuvat jopa leikkauksiin, koska hallitusohjelmassa luvattuja rahoja ei ole sittenkään tulossa.
Rinteen rytmiryhmä avustaja-armeijoineen petti siis lupauksensa rahallisesta panostamisesta koulutukseen. Rahoituksen lisäksi erityisen paljon huomiota on saanut hallitusohjelmaan kirjattu oppivelvollisuusiän korottaminen 18 vuoteen. Toivon, että tämä kallis silmänlume jää yhtä torsoksi kuin hallituksen muut koulutuslupaukset, sillä kaksi pakollista lisävuotta koulunkäyntiä eivät paranna suomalaista kilpailukykyä saati osaamista eivätkä myöskään vähennä syrjäytymistä tai eriarvoisuutta. Todella kalliiksi yhteiskunnalle se kuitenkin tulee. Koulu-urien pakollisen pidentämisen sijaan hallituksen tulisi keskittyä perusasioihin, joissa on koulutuksen saralla paljon korjattavaa. Oppivelvollisuuden pidentäminen ei nimittäin auta, jos ja kun perusta on lahoamassa ja nuorten motiivi opiskella puuttuu.
Olen lähes päivittäin tekemisissä opettajien ja rehtorien kanssa ja vierailen jonkin verran kouluissa esimerkiksi puhumassa oppilaille yrittäjyydestä. Samalla tulee aina keskusteltua alan ammattilaisten kanssa myös koulutuksen tilanteesta ja suunnasta. Havaintojeni mukaan lähiopetuksen väheneminen toisen asteen koulutuksessa on johtanut vakaviin ongelmiin ammatin oppimisessa ja työnteon kulttuurin omaksumisessa. Arkipäivisin oppilaiden pitäisi olla koulussa eikä kauppakeskuksessa viettämässä etäpäivää. Miten nuoret voivat oppia käymään töissä joka arkipäivä kahdeksasta neljään, jos opiskelu tarkoittaa viikossa kahta-kolmea aktiivista koulupäivää ja muut päivät pyöritään kaupungilla?
Vastuuta omasta oppimisesta ei siis voida siirtää nuorelle, koska opettaminen on opettajien tehtävä. Tulokset ovat olleet karmivia, sillä tiedän yritysten kieltäytyneen ottamasta esimerkiksi lähihoitajaksi opiskelevia työharjoitteluun, koska opiskelijoiden romahtanut osaamistaso aiheuttaa vaaraa potilaille. Arviointivirhe toisen asteen lähiopetuksen karsimisessa täytyy kiireesti korjata ja lähiopetuksen määrää lisätä merkittävästi. Opiskelemaan itse hakeutuneilla on valmiiksi olemassa motiivi opiskella, joten heidän tarvitsemansa opetus täytyy saada kuntoon ennen kuin toisen asteen pakollisuudesta ryhdyttään edes puhumaan. Suomalainen koulutus menee nimittäin ojasta allikkoon, jos motivaatiota vailla olevia nuoria pakotetaan jo valmiiksi retuperällä olevalle toiselle asteelle vain hallitusohjelman kirjauksen vuoksi.
Toinen aste ei toki ole yksin. Samansuuntainen uuden koulukunnan virhe tehtiin nimittäin äskettäin esimerkiksi Lappeenrannan Pontuksen alakoulussa, jossa otettiin käyttöön ilmiöoppiminen ja itseohjautuvuus. Suomeksi sanottuna lapset jätettiin oman onnensa nojaan vastaamaan itse omasta oppimisestaan, mikä on omiaan lisäämään epätasa-arvoa ja eroja oppimisessa. Ei siis ihme, että useiden lasten vanhemmat ryhtyivät siirtämään lapsiaan toisiin kouluihin. Siis niihin oikeisiin kouluihin, joissa opettajat vielä opettavat. Oppiminen ei voi koskaan olla oppilaan omalla vastuulla. Ei alakoulussa eikä edes toisella asteella.
Haluan ihan ensimmäisenä kiittää työryhmää ansiokkaasta selvitystyöstä ja sen tuloksista. Oli hyvä huomata, että tilastojen valossa Lempäälän nykytilanne näyttää pääosin melko valoisalta. Meillä resurssit käytetään nimittäin verrokkikuntiin nähden melko tehokkaasti.
Hyvinvoinnin palvelualueen tehokkuus ja yhteistoiminnan kehittäminen yhdessä sivistyksen palvelualueen kanssa on kunnan tärkeimpiä hankkeita seuraaviksi pariksi vuodeksi, joten sen toteutumista tulee seurata tarkasti myös poliittisella tasolla. Poliittinen ohjausryhmä tuleekin kokoontumaan aktiivisesti, kun työ toden teolla alkaa. Meidän päättäjien tulee tukea tätä muutosta kentällä toteuttavia tahoja yhtenä rintamana.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen ja erityisesti erikoissairaanhoidon kustannukset ovat nousseet kunnissa rajusti kautta linjan. Yleisellä tasolla meidän tulee jatkossa panostaa aikaisempaa voimakkaammin juuri nyt kyseessä oleviin matalan kynnyksen ennaltaehkäiseviin palveluihin, joihin ajoissa panostetut eurot säästävät helposti kymmenkertaisen summan euroja loppupäässä. Vanhuksen pääsy ajoissa terveyskeskukseen voi säästää pitkän ja kalliin hoitojakson sairaalassa. Taloudellisessa mielessä kyseessä on siis perusteltu investointi, mutta yhtä lailla kyse on myös panostuksesta kuntalaisten inhimilliseen hyvinvointiin.
Perhe- ja sosiaalipalvelujen puolella Lempäälässä malliesimerkkinä juuri tällaisesta toiminnasta ovat esimerkiksi perhetuvat, jotka toimivat paitsi kuntalaisten kohtaamispaikkoina myös vertaistuen antajina sekä lasten ja perheiden matalan kynnyksen sosiaalisina tukipalveluina. Nimenomaan tällaisia ennaltaehkäiseviä palveluja meidän tulee erityisesti tukea.
Suuret muutokset voivat luonnollisesti kohdata ajoittain myös muutosvastarintaa, mikä on toki ymmärrettävää, kun kyseessä on isoja asioita. Henkilöstön täytyy saada hankkeen läpiviemiseksi tukea ja turvaa, kun sitä tarvitaan. Muutosta ei kuitenkaan tehdä vain muutoksen vuoksi, vaan meillä on nyt tehdyn selvitystyön perusteella konkreettinen tiekartta tuleviin uudistuksiin. Toteutetaan se yhdessä ja tehdään Lempäälästä entistäkin parempi paikka meille kaikille.
JULKAISTU 21.8.2019 Vuoden 2019 eduskuntavaalien myötä alkaneen kokoomuksen oppositiotaipaleen myötä on entistäkin tärkeämpi terävöittää puolueen sanomaa, sillä seuraaviin vaaleihin ei mene pitkään. Suomalaiset tarvitsevat vasemmiston helppoheikkien sijaan aitoja vastuunkantajia, jotka uskaltavat sanoa ja tehdä.
Tarkoitan tietenkin ryhtiliikettä.
Etsin maanantaina erästä arkistovideota ja törmäsin kansallisen audiovisuaalisen instituutin arkistossa sattumalta kokoomuksen vanhoihin vaalimainoksiin. Niistä jäi erityisen hyvin mieleen vuonna 1948 julkaistu kymmenen minuutin Sunnuntaikävely-niminen vaalimainos, jossa isä ja pojanpoika keskustelevat maamme tilanteesta.
Jaoin videon Facebookissa (katso video tästä), jossa se lähti leviämään vauhdilla. Itselläni jäi erityisen hyvin mieleen mainoksen lausahdus, joka on yhä edelleen, nyt 71 vuotta myöhemmin, hyvin ajankohtainen. Maailma ei siis lopulta ole muuttunut kovin paljon sitten 1990-luvun, vaikka paljon on tapahtunut.
”Työ ja yritteliäisyys ovat arvoja, joita tulee jakaa jokaiselle sen mukaan, kun hän on omalla työllään ja toiminnallaan ollut niitä luomassa. Nykyään puhutaan niin paljon oikeuksista, mutta harva muistaa puhua velvollisuuksista.”
Eipä tuohon juuri lisättävää ole. Otetaan silti vielä pari olennaista lausahdusta, jotka toimivat kokoomuksen ohjenuorana jo yli seitsemän vuosikymmentä sitten ja joiden suuntaan puolueen linjaa tulisi nyt palauttaa. 2000-luvun Suomessa on jostain syystä unohdettu, että ihmisiä tulisi palkita joutenolon sijaan ahkeruudesta.
”Henkinen ja taloudellinen nousu ja hyvinvointi saavutetaan vain uutteralla ja yritteliäällä työllä. Mitä ihminen kylvää sitä hän myös niittää. Työnsä hedelmiä hän vain nauttii.”
Valtion elokuvatarkastamo kielsi aikoinaan tämän Suomi-Filmin tuottaman ja Holger Harrivirran ohjaaman kokoomuksen vaalimainoksen. Syynä oli kommunismin vastaisuus, minkä vuoksi mainokselle annettiin leima ”propagandafilmi”. Mainos kuitenkin hyväksyttiin myöhemmin, kun sen loppupuolelta oli elokuvatarkastamon vaatimuksesta poistettu ensin vallankumoukseen ja sen seurauksiin viittaava lausahdus. Mahtipontinen mainos alkaa tietenkin Jean Sibeliuksen Finlandialla. Isän roolissa nähdään Paavo Jännes, joka näytteli kymmenissä elokuvissa ja palkittiin kaksi vuotta myöhemmin Pro Finlandia -mitalilla.
Tässä vuosikymmenien takaisessa arkistovideossa kiteytyy arvomaailma, jonka suuntaan kokoomuksen tulisi mielestäni pikaisesti palata.
Perättömäksi paljastuneiden vaalilupausten lisäksi myös Rinteen hallituksen sisäinen riitely ja talousosaaminen ovat olleet viime viikkoina kuuma puheenaihe. Heti ensitöikseen hallitus päätti paikata osaamisvajettaan 32 miljoonaa euroa maksavalla avustajakaartilla. Rahasta ei siis näytä olevan pulaa, kun kyse on jättipalkalla työllistettävistä puoluetovereista. Samaan aikaan esimerkiksi vappusatanen ja opintorahan korotus jäävät toteutumatta, mutta se tuskin tuli kenellekään yllätyksenä.
Hallitus on rakentanut taloushimmelinsä kahden prosentin talouskasvun ja 75 prosentin työllisyyden varaan. Nuo tavoitteet kulkevat käsi kädessä, sillä työtä ei synny, ellei talous kasva. Siitä huolimatta yhtään keinoa näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ei ole hallituksen taholta esitetty. Tilanne on sama kuin että tavallinen kansalainen rakentaisi henkilökohtaisen taloutensa lottovoiton varaan, vaikka ei edes lottoaisi.
Lisäksi hallitus on ilmoittanut myyvänsä miljardeilla euroilla veronmaksajien omaisuutta, jotta niistä saatavilla kertaluonteisilla tuotoilla rahoilla voidaan maksaa budjetin juoksevia kuluja. Ainakin jokainen yrittäjä tietää, että omaisuuden myynti juoksevien kulujen kattamiseksi on kuin päästelisi pakkasella housuihinsa, mutta hallitus nimittää sitä tulevaisuusinvestoinniksi. Tilanne on sama kuin että tavallinen kansalainen kutsuisi tulevaisuusinvestoinniksi vuokranmaksua, Netflixin kuukausimaksua ja kosteaa iltaa yökerhossa sekä myisi televisionsa ne maksaakseen. Tai että timpuri myisi vasaransa ostaakseen nauloja.
Valtionvarainministeri Lintilä kertoi viime viikolla, että talouden tilannekuva olisi muuttunut merkittävästi huonommaksi kevään hallitusneuvottelujen jälkeen. Väite ei pidä paikkaansa. Jokainen talouden tilannetta seurannut tiesi jo hyvissä ajoin ennen vaaleja mitä on tulossa. Talousluvut ovat kevään jälkeen toki tarkentuneet. Hallituksen talousmatematiikassa on parhaillaan vasemmistobussin kokoinen aukko, sillä kahden prosentin talouskasvu ja 75 prosentin työllisyys ovat lähes mahdottomia saavuttaa – varsinkin kun kummankaan eteen ei edes yritetä tehdä mitään konkreettista.
Nyt Osuuspankki ennustaa talouskasvuksi Rinteen budjetin edellyttämän kahden prosentin sijaan tälle vuodelle 1,2 prosenttia ja ensi vuodelle enää 0,5 prosenttia. Samaan aikaan työllisyysaste on jo laskenut 72,6 prosentista72,4 prosenttiin, vaikka Rinteen budjetti edellyttäisi laskun sijaan merkittävää 2,6 prosentin kasvua. 75 prosentin työllisyyteen on nyt elokuussa matkaa jo 78 000 työpaikkaa, kun vielä keväällä se oli 72 000 uuden työpaikan päässä. Esimerkiksi aktiivimallin ainoan tehokkaan elementin purkaminen heikentää työllisyyttä entuudestaan, eli hallitus vaikeuttaa ihan itse omaa toimintaansa. Ilman nopeita työllisyyttä lisääviä toimenpiteitä maali loitontuu nopeammin kuin pelaaja juoksee.
Edellä mainitut luvut tarkoittavat, että Rinteen hallituksen budjetilta on jo nyt kadonnut pohja, sillä rahaa ei ole eikä sitä ole tulossa. Tähän mennessä petetyt vaalilupaukset eivät siis tule jäämään viimeisiksi. Eläkeläisten haaveet vappusatasesta jäävät toteutumatta kuten myös opintorahan korotus ja koulutukseen panostaminen puhumattakaan Vihreiden lupaamasta ”koulutuksen kunnianpalautuksesta”.
Rinteen hallituksen touhuilla on kieltämättä ollut viihdearvoa, mutta sillä ei tuoda rahaa valtion kirstuun. Nyt pitäisi laskeutua taas maan pinnalle ja kuunnella tarkalla korvalla mitä asioista paremmin perillä olevat asiantuntijat sanovat. Ennen vaaleja Antti Rinne moitti talouden asiantuntijoita siitä, että nämä kertoivat budjetin leikkaustarpeista. Rinne itse ilmoitti hallitusneuvottelujen yhteydessä, että talouden raamien ei pidä rajoittaa ihmisten luovuutta. Tällaiseen unelmahöttöön Suomella ja suomalaisilla ei ole yksinkertaisesti varaa. Budjettia parhaillaan laativassa hallituksessa pitäisi nyt nostaa käsi virheen merkiksi ja ryhtyä viimein elämään suu säkkiä myöden. Suomen peräsimeen tarvitaan nimittäin helppoheikkien sijaan suoraselkäisiä vastuunkantajia.
Tulevien sukupolvien ei pidä joutua vasemmistohallituksen leväperäisen taloussekoilun maksumiehiksi.
