Testausta mobiilisti

Tässä hieman testikuvaa komukasta käsin jos vaikka pitäisi jossain vaiheessa lähettää tiukkaa matskua saitille. Ihan mukavalta näyttää. Tänään suunta on jälleen Jämille, kun keli tuntuisi suosivan. Toivottavasti myös tuulet ovat meille suotuisat, niin päästään ilmaankin.

Blogeista valtamediaan

Kirjoitin eilen lukuisten muiden blogien tapaan Ravintola Lehtovaaran korvausvaatimuksesta, joka johtuu internetiin levitetystä reklamaatiosta. Koko vaatimus on suorastaan naurettava, mistä syystä juttu levisi päivässä kulovalkean tavoin blogeista nopeasti verkkomedioihin.

Viisi minuuttia sitten Helsingin Sanomien RSS-feedi ilmoitti, että ”entry” matkasi reilussa vuorokaudessa blogeista maan arvostetuimman printtimedian uutiseksi. Kukaan ei voi ainakaan väittää, etteikö blogistanin jutuilla olisi merkitystä.

Ravintola Lehtovaara kärjekkäänä

Pinseristä osui silmiini osui mielenkiintoinen juttu, joka oli bongattu Boing Boingista. Juttu käsittelee Ravintola Lehtovaaraa, josta tyytymätön asiakas teki aikanaan reklamaation, jonka laittoi esille myös nettiin. Nyt Ravintola Lehtovaaran omistaja vaatii erittäin asiallisen ja ilmeisen aiheellisen kirjeen olemassaolosta 80.000 euron korvauksia.

Mikäli juttu koskaan etenisi käräjille saakka, asiasta tulisi mielenkiintoinen keissi sananvapaudesta. Voiko joku kieltää negatiivisen kirjoittelun omasta yrityksestä? Ehkä, mikäli kyse olisi samalla myös yksityishenkilön kunnianloukkauksesta, mutta nyt ei kuitenkaan olla ihan niin syvillä vesillä. Vahinkoa Ravintola Lehtovaara kärsii omistajan mukaan 5.000 euroa kuussa…

Seuraavaksi kai haastetaan käräjille vaikkapa Optio-lehden mainiot ravintola-arvostelut tai Stara.fi:n usein hieman kärjekkäät, mutta asialliset levyarvostelut.

Mobloggausta

Ajattelin alkaa harjoittamaan moblog-toimintaa, eli päivittämään blogeja mobiilisti. Siihen tarkoitukseen hankin perjantaina Nokian uuden 6260:läppävehkeen, koska kyseinen Symbian Series 60 -malli mainittiin erikseen Picoblogger-yhteensopivaksi.

Yllätys oli melkoinen kun kyseinen softa ei toiminut lainkaan tuon puhelimen kanssa. Kyseessä oli siis rantarockmainen kusetus, eli keksitään kaikkea mukavaa, joka ei kuitenkaan pidä paikkaansa, mutta olisi ”ihan kiva” jos pitäisi.

Picobloggerille iso kasa risuja valehtelusta, ja nyt käyn vaihtamassa puhelimen vanhaan kunnon 6600 -työkaluun. Sillä pitäisi päästä bloggailemaan langattomasti. Ainakin Messenger toimii siinä kuin unelma.

Päivitin Stara.fi saitille viime yön aikana uuden ulkoasun. Nyt näyttää taas ihan kelpo saitilta. Toivottavasti myös noin 18.000 eri viikkokävijän mielestä.

Hässäkkää

Meitsin blogissa on viime aikoina ollut hieman hiljaista. Päälle kaatuvat nettiprojektit, muut projektit ja Stara.fi ovat pitäneet näppiksen tiukasti duunikäytössä. Kun yksi koko kevään mittainen nettiprojekti saadaan valmiiksi ja Tammerkosken Sillalla -festari vietettyä kunnialla, niin alkaa taas täälläkin olemaan hiukan tuota vapaa-aikaa. Tosin vain viikonloppuisin, mutta se riittää.

Kesän viikot menee Matkalla Suomessa -ohjelmaa juontaessa. Kaksi jaksoa on nyt purkitettu ja seitsemän viikkoa kuvauksia on vielä jäljellä. Se aika mennään pitkin Suomea. Nämä jaksot tulevat ulos ensi talvena, jos kiinnostaa…

Onneksi sain vihdoinkin tilattua itselleni uuden ”lelun”, eli 40 gigasen iPodin, jolla kelpaa kuunnella poppia pitkilläkin matkoilla. Vekottimen pitäisi saapua ensi viikon alussa. Siihen messiin vielä iTrip niin matkamusat on kunnossa.

Viikonloppu menee tukka putkella. Äsken sain tietää, että juonnan perjantaina pitkin Tsadia kulkevan Olympiasoihdun kulkueen. Illalla sit suoraan Tampereelle ja Miljoonasateen keikalle. Huh huh.

Jocka.net pois käytöstä

Tässä heräillään Espoon suunnalla pienessä darrassa. Onneksi vaan pienessä. Eilen oli Katso -lehden synttärit ja kemut oli aika jees. Paljon tuttuja sekä hyvää ruokaa ja eritoten juomaa. Hauskat bileet. Jatkot oli Kaivolla, joka osoittautui ihan tyylikkääksi näin rempan jälkeen. Mitään uutta ja ihmeellistä se ei kuitenkaan tarjonnut. Perussetti.

Irtisanoin äskettäin tuon vanhan www.jocka.net -osoitteen, ja siirryin kokonaan www.jocka.fi osoitteelle, joten jos sulla on osoitteena tuo x@jocka.net niin nyt on aika päivittää osoitteen loppuun .fi.

Yli 500 entryä!

Huomasin juuri, että edellinen entry oli 500. entry tässä blogissa. Paljon on Tammerkoskessa vettä virrannut… jne. Siisti rajapyykki tuokin. Seuraava tasaluku tulee sit kun on tonni täynnä.

Edelleen lomaillaan Lapissa. Eilen käytiin tsekkaamassa Ylläksen yöelämä ja todettiin, ettei koskaan enää. Ei ainakaan sesongin ulkopuolella. Aika laimeaa oli… No, vielä ehditään käydä Levillä jonain iltana.

Tänään lentokeli näyttäis suht heikolta ainakin näin aamusta. Toivotaan, että sää selkenee, että päästään temuamaan rinteeseen ja ehkä jopa ilmaan. Over and out.