Koiviston konklaavi – lähihistoriamme suurimman tragedian salailun loputtava

JULKAISTU 6.1.2018 Tämä kirjoitus voi suututtaa ihmisiä, jotka eivät kykene käsittelemään maamme lähihistoriaa siten kuin demokraattisessa länsimaassa pitäisi, eli rehellisesti ja avoimesti. Monet niin sanotut vanhan liiton miehet ja naiset haluavat nimittäin painaa koko asian villaisella nyt ja tulevaisuudessa. Suomalaiset yrittäjät ovat kuitenkin tämän maan selkäranka ja he ansaitsevat parempaa. Pankkikriisin uhrit ansaitsevat elämänsä tuhonneista tapahtumista viimein avoimen ja rehellisen käsittelyn.

Kyse on Koiviston konklaavista. Nyt kerron miksi.

Olen itse pitänyt asiaa esillä jo vuosikausien ajan, ja joka kerta joku on todennut asian käsittelyn olevan ennenaikaista milloin mistäkin syystä. Samat selitykset jatkuisivat todennäköisesti maailman tappiin saakka, joten minun mielestäni ”kissa” on nyt aika nostaa pöydälle, koska tapahtumista on kulunut jo yli 25 vuotta. Presidentti Sauli Niinistö kommentoi uudenvuodenpuheessaan 1.1.2018 osuvasti miten suomalaisten tulisi käsitellä omaa historiaansa. Niinistö viittasi sadan vuoden takaiseen Suomen sisällissotaan ja peräänkuulutti avointa ja rehellistä keskustelua myös historian kipeistä asioista.

”Historian suhteen on uskallettava olla rehellinen, sillä vain rehellisyys luo pohjan luottamukseen. Yhteisö on vahva, jos se kykenee käsittelemään myös kipeitä asioita. Menneisyyden kanssa on hierottava sovintoa.”
– Presidentti Sauli Niinistö uudenvuoden puheessa 1.1.2018

Niinistö osui naulan kantaan. Täsmälleen samaa periaatetta voidaan nimittäin soveltaa myös 1990-luvun pankkikriisin tapahtumiin.

Presidentinlinnassa järjestettiin 6. toukokuuta 1992 kello 19.00 tilaisuus, joka Esko Ahon hallituksen vahvan markan politiikan ja salaisen SSP-sopimuksen kanssa tuhosivat satojen tuhansien suomalaisten tulevaisuuden. Tuolloin yli 40.000 yritystä ajettiin alas, lähes 300.000 suomalaista ylivelkaantui, kymmenettuhannet sairastuivat ja eri lähteistä riippuen jopa 11.000 – 14.500 suomalaista teki itsemurhan. Määrä on lähes mahdoton haarukoida tarkasti, sillä itsemurhat tapahtuivat pitkällä aikavälillä. Aiheen vakavuus on joka tapauksessa niin massiivista mittaluokkaa, ettei asiaa tulisi voida missään sivistysvaltiossa painaa villaisella. Ei varsinkaan Suomessa. Jostain järjettömästä syystä tähän saakka tragediasta on kuitenkin virallisesti vaiettu. Nyt asiaan täytyy tulla muutos.

Ote Koiviston konklaavin muistiosta, jonka presidentti Halonen on sittemmin salannut presidentti Koiviston pyynnöstä.

Kyseessä on yhä edelleen Suomen lähihistorian synkin tapahtumasarja, joka täytyy pitää suomalaisten mielissä ja jota täytyy voida käsitellä syineen ja seurauksineen avoimesti ja rehellisesti. Näin tulee toimia heti, sillä merkittävä osa tapahtumien uhreista on yhä elossa. Vuosikymmenten kuluttua asian käsitteleminen on jo pelkurimaisen myöhäistä. Oikeusvaltion perusperiaatteisiin ei pitäisi kuulua näin vakavien asioiden painaminen villaisella, joten tapahtumien perusteellinen selvittäminen pitäisi aloittaa ilmiselvistä puoluepoliittisista ristiriidoista huolimatta välittömästi. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että suomalaiset poliitikot ja muut päättäjät eivät yksinkertaisesti uskalla nostaa kissaa pöydälle, vaikka tapahtumista on kulunut jo neljännesvuosisata.

Mitä toukokuussa 1992 sitten tapahtui?

Sivistyneessä länsimaisessa demokratiassa on käytössä niin sanottu vallan kolmijako, jossa vallan väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettu toisistaan. Kukin näistä kolmesta tahosta hoitaa ainoastaan oman tonttinsa, ja on siten sekaantumatta kahteen muuhun. Toisaalta samaan aikaan kaikkien näiden kolmen tahon tulee nauttia toistensa luottamusta. Yksinkertaista ja toimivaa – mutta vain kun se toimii.

Toukokuussa 1992 presidentti Mauno Koivisto päätti toimia toisin.

Presidentti Koivisto kutsui korkeimman oikeiden presidentti Heinosen kanssa presidentinlinnaan koolle salaisen oikeuspoliittisen keskustelutilaisuuden, eli niin sanotun Koiviston konklaavin, jonne oli kutsuttu ryhmä korkeimman oikeuden ja muiden tuomioistuinten tuomareita sekä ryhmä muita oikeusoppineita ja virkamiehiä. Suomi oli juuri ajautunut pankkikriisiin, jossa pankit olivat joutuneet todella ahtaalle. Korkein oikeus oli nimittäin vain kuukautta aiemmin tuominnut ns. ylikorkojutussa ennakkoratkaisun KKO 1992:50, jossa pankin katsottiin nostaneen perusteettomasti asuntolainan korkoa. Pankki siis hävisi oikeudenkäynnin. Tuomio oli tulossa pankeille kalliiksi, koska sen mukaan pankeilla ei ollut oikeutta nostaa yksipuolisesti lainojensa korkoja.

Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisut sitovat alempia tuomioistuimia, joten pankit olivat nyt joutumassa Suomen lain mukaisesti maksajan rooliin. Tämä uhkakuva oli liikaa presidentti Koivistolle, joka päätti kutsua maan ylimmät tuomarit luokseen kuulemaan ohjeistusta siitä miten hänen mukaansa Suomen lakia tulisi tuomioistuimissa tulkita. Ja niin myös tapahtui. Tapaamisen jälkeen kaikki tuomioistuimet korkein oikeus mukaan lukien ryhtyivät tulkitsemaan lakia ennakkoratkaisun sijaan siten kuin presidentti Koivisto oli niitä ohjeistanut.

”Tuomioistuinten linja pankkeja koskevissa oikeusjutuissa muuttui aina korkeinta oikeutta myöten ja pankkeja alettiin ymmärtää niin hyvin, että Koiviston konklaavin jälkeen pankit eivät enää juuri hävinneet oikedenkäyntejä, joissa ne olivat asianosaisina.”
– Juridiikan professori Jyrki Virolainen blogissaan.

Koivisto ohjeisti tuomioistuimet ratkaisemaan korkoihin liittyvät oikeusjutut pankkien hyväksi – ja yrittäjien tappioksi. Presidentillisen kurinpalautuksen jälkeen tuomioistuimet tuomitsivat yksityishenkilöt ja yrittäjät häviämään oikeusjutut, vaikka korkein oikeus oli ennen presidentin väliintuloa päättänyt päinvastaisesti ja antanut asiasta päinvastaisen ennakkoratkaisun. Siten myös Suomen korkein oikeus pyyhki ennakkoratkaisullaan omaa takapuoltaan, koska presidentti ohjeisti niin tekemään.

”Tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan presidentin ja – mikäli mahdollista – mukaan kutsuttujen henkilöiden arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa.”
– Konklaavin osallistuja Heikki Ylikangas Laman ja rahan pelurit -kirjassa (2006).

Kuva: Yleisradio A-Studio 16.10.1992

Jokainen meistä 1990-luvulla varttuneista muistaa tuon junailun seuraukset vielä liiankin hyvin. Jos konkurssi tai ylivelkaantuminen ei sattunut omalle kohdalle, niin lähes jokainen tuntee yrittäjiä tai yrittäjäperheitä, joiden tulevaisuus murskautui Koiviston konklaavin ja sitä seuranneen pankkien salaisen SSP-sopimuksen myötä. Pankeille myönnettiin SSP-sopimuksella oikeus ajaa mielivaltaisesti alas yrityksiä, ja presidentti puolestaan ohjeisti tuomioistuimet olemaan tuomitsematta pankkeja korkoriidoissa. Tämän yhtälön ansiosta lukemattomat yrittäjät olivat jättiveloissa loppuelämänsä.

”Se, että presidentti Koivisto kutsui konklaavinsa koolle vain kuukausi sen jälkeen, kun korkein oli antanut kyseisen enakkopäätöksensä (KKO 1992:50), osoittaa presidentissä poikkeuksellista voimakasta halua ja röyhkeyttä puuttua ja vaikuttaa riippumattoman tuomioistuinlaitoksen ratkaisuihin.”
– Juridiikan professori Jyrki Virolainen blogissaan.

Vallan kolmijaon loukkaaminen on demokraattisessa maassa äärimmäisen arka aihe, joten Koiviston konklaavista tehty muistio määrättiin presidentin päätöksellä salaiseksi. Tieto tapaamisesta ja muistiosta kuitenkin levisi myöhemmin julkisuuteen, ja lopulta presidentti Koiviston puoluetoveri, presidentti Tarja Halonen, määräsi keskustelutilaisuuden 36-sivuisen muistion Koiviston kehotuksesta yhä salaiseksi. Salaaminen ei kuitenkaan estänyt asiakirjan vuotamista julkisuuteen.

Vuonna 2013 Yleisradio sai Koiviston konklaavin muistion nähtäväkseen ja raportoi sen sisällöstä. Koiviston konklaavia on käsitelty lisäksi myös muun muassa useissa juridiikkaan liittyvissä blogeissa sekä Antti-Pekka Pietilän kirjassa Pankkikriisin peitellyt paperit (2008) ja Seppo Konttisen kirjassa Salainen pankkituki (2007).

”Muistion mukaan Koivisto nosti avauspuheessaan esiin pankkien vaikeudet. Syynä tähän oli maaliskuussa 1992 presidentin järjestämä talouspoliittinen keskustelutilaisuus, joka oli kääntynyt keskusteluksi ”luottolamasta ja pankkien umpikujatilanteesta.”
– Yleisradion uutiset 2013

Tämän lisäksi presidentti Koivisto totesi konklaaville, että korkein oikeus oli niin sanotun korkojutun ennakkoratkaisussa antanut hänen mielestään liikaa painoarvoa pankkien mainosten ja mainospuheiden sisällölle. Itse tulkitsen lausunnon siten, että Koiviston mielestä pankkien tulisi saada valehdella yrityksille ja kuluttajille, kunhan pienellä präntätyssä pankki vapautettaisiin vastuusta. Alla on suora lainaus presidentti Mauno Koiviston puheenvuorosta konklaavin tilaisuudessa vapaasti tulkittavaksi. Lausunto on peräisin konklaavin alkuperäisestä muistiosta, jonka presidentti Tarja Halosen on sittemmin salannut.

”Oikeuslaitos on nyt ottanut sen kannan, että se ei ole tärkeää, mikä on paperiin pantu, jonne nimet on pantu alle, niinkuin minä luulin ja pankkitarkastusvirasto luuli ja valvovat viranomaiset ovat luulleet, että se on tärkeää, vaan tärkeäksi on tullut se, että mitä on puhuttu silloin, kun rahaa on myyty, mitä on mainoksissa sanottu.”
– Presidentti Mauno Koivisto konklaavissa 6.5.1992

Presidentti on Suomessa ylimmän toimeenpanovallan edustaja, jonka puuttuminen riippumattoman tuomioistuinten toimintaan on äärimmäisen vakava asia, sillä se loukkaa rajusti oikeusvaltion perusperiaatteita. Kun tähän kokonaisuuteen lasketaan vielä Esko Ahon hallituksen vahvan markan politiikan seuraukset ja pankeille myönnetty salainen oikeus kaataa yrityksiä, niin tällaisen toiminnan traagiset seuraukset sadoilletuhansille suomalaisille yrittäjille, yrittäjäperheille ja heidän läheisilleen tekevät Koiviston Konklaavista synkimmän yksittäisen tapauksen itsenäisen Suomen lähihistoriassa.

Pelkästään Koiviston konklaavia ei tietenkään voida syyttää koko laman seurauksista, mutta ilman sitä suomalaiset olisivat saaneet tuomioistuimissa puolueettomat oikeudenkäynnit ja pankit olisivat joutuneet itse maksamaan omista virheistään. Nyt Koiviston Konklaavi sysäsi pankkien kulut laittomasti yrittäjien ja yrittäjäperheiden niskoille. Se tuhosi ihmisten ja perheiden lisäksi Suomen nousun syvimmästä lamasta, sillä perusteettomien korkotuomioiden seurauksena valtava joukko yrittäjiä joutui elämään koko loppuelämänsä velkavankeudessa sen sijaan, että he olisivat saaneet oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja päässeet rakentamaan Suomelle uutta taloudellista nousua jo laman aikana. Nyt yrittäjät maksoivat pankkien pelastamisen.

”Oikeusvaltion kannalta Koiviston konklaavi oli irvokas näytelmä, jonka todellinen tarkoitus ei jälkihymistelyistä miksikään muutu.”
– Juridiikan professori Jyrki Virolainen blogissaan.

Nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö puolsi salaiseksi määrätyn SSP-sopimuksen 200 sivun aineiston julkistamista jo vuonna 1998 toimiessaan valtionvarainministerinä. Hänen mukaansa ei ollut syytä pitää asiakirjoja salassa, koska niiden salailu ei voi olla itsetarkoitus. Toivottavasti Niinistön alkava presidenttikausi lopettaisi viimein myös Koiviston konklaavin salailun, sillä historiasta ei voida ottaa opiksi, jos sen traagiset tapahtumat lakaistaan järjestelmällisesti maton alle. 1990-luvun pankkikriisin tapahtumat eivät saa toistua, joten nyt salailun tulee loppua.

Suomessa elää vielä satoja tuhansia 1990-luvun lamaan liittyneiden oikeusjuttujen ja konkurssien uhreja ja heidän läheisiään. Siksi asia tulee käsitellä nyt heti. Avointen selvitysten jälkeen Suomen valtion tulee esittää virallinen anteeksipyyntö uhreille ja heidän perheilleen. Se on vähintä mitä oikeusvaltion periaatteita törkeästi loukannut valtio voi laman uhreille tehdä. Suomi tarvitsee suoraselkäisiä päättäjiä, jotka uskaltavat presidentti Niinistön ansiokkaan ohjeistuksen mukaisesti käsitellä historiaa rehellisesti.

Suomi tarvitsee ryhtiliikkeen.

”Vain rehellisyys luo pohjan luottamukseen.”
– Sauli Niinistä uudenvuoden puheessaan 1.1.2018

18 vastausta artikkeliin “Koiviston konklaavi – lähihistoriamme suurimman tragedian salailun loputtava”

  1. Ahon vahvan markan politiikka? Miksei tässä kirjoituksessa mainittu kuten luvattiin, että asioista pitää voida puhua 25 vuoden tauon jälkeen avoimesti. Koivisto oli vahvan markan kannattaja ja tilanteen loivat pääministeri Holkeri ja valtionvarainministeri Erkki Liikanen. Aho kavereineen sai vaalivoiton juuri tuon karmean tilanteen johdosta. Ahon ja Viinasen aikana tapahtui se mitä tapahtui. Heistä tuli myös laman syylliset. Demarit pesivät kätensä ensimmäisenä ja lehtien palstoilla ilkuttiin kun Liikanen siirrettiin Brysseliin suojaan ihmisten vihoilta. Olisi kirjoittaja voinut mainita tämänkin. Koivisto – Holkeri – Liikanen siinä syntinen kolmikko, jos sellainen oli tarkoituksena löytää.

  2. Yhteen blogikirjoitukseen ei ikävä kyllä mahdu tragedian kaikkia mahdollisia käänteitä. Vahvan markan politiikka otettiin tosiaan käyttöön jo vuonna 1987, mutta Esko Ahon hallituksessa sitä jatkettiin. Nimenomaan Ahon hallituksessa Suomi lähti mukaan kohtalokkaaseen ecu-kokeiluun kesäkuussa 1991 aivan liian vahvalla markan arvostuksella, ja kaksi vuotta myöhemmin nimenomaan Ahon hallitus siunasi yrittäjille kohtalokkaan SSP-sopimuksen. Ei ole mitään perustetta, jolla Ahon hallitus voisi laistaa vastuustaan kaudellaan tehdyistä päätöksistä.

    Vahvan markan politiikan isinä pidetään erityisesti Kalevi Sorsaa, Mauno Koivistoa, Rolf Kullbergia ja Harri Holkeria. Iiro Viinanen oli tuossa pelissä käsittääkseni vain sidekick, mutta vahvan markan politiikka henkilöityi lopulta pitkälti häneen, koska Viinanen lupasi aamulla ettei markkaa devalvoida ja jo muutama tunti myöhemmin se devalvoitiin. Hän sai siksi suuren yleisön vihat niskoilleen. Holkerin hallituksessa valtionvarainministerinä toimineet Liikanen ja Louekoski pääsivät nähdäkseni kuin koira veräjästä.

    Tuskin kukaan tietää pankkikriisin alkuvaiheen kaikkia tapahtumia ja niihin johtaneita syitä, joten nyt tuon inhimillisen tragedian perusteelliseksi selvittämiseksi tulisi perustaa puolueeton tutkijaryhmä. Suomalaisilla on oikeus tietää kenen päätösten takia kaksi yrittäjäsukupolvea joutui elämään velkahelvetissä vuosikymmenien ajan.

  3. ”Yhteen blogikirjoitukseen ei ikävä kyllä mahdu tragedian kaikkia mahdollisia käänteitä.”

    Tuntuu kuitenkin mahtuvan blogistin poliittista uraa ajatellen soveliaita vaihtoehtoja, kuten demaripresidentti Koiviston vastuun nostaminen.

  4. Koko kirjoitus nimenomaan koskee presidentti Koiviston tekemisiä toukokuussa 1992. Toivottavasti sinulle on ok, että kirjoituksen pääteemaa myös käsitellään kirjoituksessa. Kirjoitus jäisi hieman torsoksi, jos sen aiheen sijaan käsiteltäisiin jotain aivan muuta. Kuten esimerkiksi aktiivimallia.

  5. Näin se meni kuin edellä on kirjoitettu. Me menetimme perheen kanssa 30 vuoden työn tulokset ja olimme velkasaneerauksen takia velkavankeudessa useita vuosia. Menetin työn ja sairastuin kuten vaimokin. Lapset lähtivät pakoon tilannetta. Kaksi sukupolvea on kärsinyt tilannetta. Kuitit on säästetty ja odotetaan oikeuden mukaisuuden tuomaa päätöstä.

  6. Muistellaampa, ei tässä vielä kaikki, samaan aikaan yrittäjien lainoja taanneet vanhemmat joutuivat myymään asuntojaan ja omaisuuttaan maksaessaan konkurssiaallon seurauksia.
    Sitten samalla vielä se, mitä Liikanen sanoi lähtiessään Brysseliin karkuun ”älkää suomalaiset ainakaan asuntoja ostako” ajoi lukemattoman määrän ihmisiä ahdinkoon. Ne jotka olivat myymässä asuntojaan jäivät kahden asunnon loukkoon. Asuntokauppa loppui vuodeksi minuutti tämän Liikasen lausuman jälkeen. Pankit ”auttoivat” ahdingossa mielettömien ”helibor” lainojen pakko-tarjoamisella, joissa korko oli +-20%. Jotkut pankit suosittivat ”valuuttalainoja” jotka sitten devalvoinnissa tuplaantuivat. Liikanenkin nykyään Suomenpankin piällikkö, pokka pitää…..

  7. Juuri näin tapahtui, muistan hyvin kun -92 kesän alussa juuri virkaansa astunut nuori pankinjohtaja soitti minullekkin, pienyrityksen omistajalle ja esitti hyvin hyökkäävästi uhkavaatimuksen: mikäli sukulaisesi ( hän oli takaajana yritykseni lainassa ) asuntoa ei saada lainan vakuudeksi pankki sanoo lainan irti ja joudut luopumaan yrityksestäsi. Hän jopa soitti takaajalle joka oli vanha ihminen ja vaati asuntoa vakuudeksi, no tottakai sukulaiseni hätääntyi että miten nyt käy. Minä olin kuitenkin hoitanut yritykseni lainanlyhennykset ajallaan. He ( pankki ) ilmeisesti päättikin yhtäkkiä että henkilötakaus ei riitäkkään, otetaanpas tuosta asunto vakuudeksi. Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin myydä yrityksen irtaimisto pois että sain edes sen verran rahaa että pystyin pienentämään lainapääomaa. Yrityksestä on edelleen lainapääomaa jäljellä jota maksan palkkatyölläni takaisin. Mikäli silloin olisin voinut jatkaa yritystäni, olisi se ollut muutamassa vuodessa velaton. Tämä tapahtuma aiheutti niin pahan välirikon minun ja eräiden sukulaisteni välille etteivät välimme korjaantuneet koskaan.
    Silloin ei vielä ymmärretty miksi tällaista painostusta tehtiin.

  8. Koivisto tuli eläke miehenä puhumaan kuinka häntä hävettää kun tämä maa on niin velkanen .

  9. Olin lakimiehenä Säästöpankissa ja sen jälkeen Arsenalissa. En tunnista käytännön työssä blogissa esitettyä teoriaa. Korko oli aiemmin sidottu peruskorkoon, joka ei joustanut markkinatilanteen mukaan (siksi yritettiin nostaa korkoja markkinoiden tasalle). Helibor-korkosidonnaiset velkakirjat syrjäyttivät vanhat velkakirjat aika nopeasti, joten koronnostoihin ei ollut enää tarvettakaan. Suurin ongelmahan oli yllättävä devalvaatio tilanteessa, jossa lainat oli pitkälti valuuttalainoja. Katosi usko politiikkoihin siinä vaiheessa. Säästöpankkien isot yritysasiakkaat, jotka siirrettiin Arsenaliin , olivat isoin kärsijäryhmä, ja ne yritykset käytiin suurennuslasilla läpi. Muiden pankkien yritysasiakkaat pääsivät paljon helpomalla. Kaikki myötätuntoni laman uhreille, oli kova koulu joka ei unohdu.

  10. Halloo, ihana ihminen. Minut teurastettiin yrittäjänä 1998 (Oy Bensow Ab) pankkien taholta (Koiviston käsky). Alkohoilisoiduin, menetin lasteni huoltajuuden, sukelsin tosi syvälle. Minuuttani kyseenalaistetaan jatkuvasti. Haluan keskusteluyhteyden kanssasi!

  11. Yksityiskohta: Muistaakseni Suomen Pankin pj Rolf Kullberg varoitti valuuttalainojen vapauttamisesta ja niiden luomasta ”kulutusjuhlasta”. Tähän pääministeri Aho reagoi erottamalla Kullbergin.
    Eikö Kullbergin syyllistäminen (jota luin yhdessä viestissä edellä) ole virhe?
    Jos häntä olisi kuunneltu, tragedia olisi lievempi.

  12. Holkerin hallituksen alkuvaiheessa purettiin valuuttasäännöste-lymääräykset Suomen pankin johtoon nousseen Erkki Liikasen ollessa valtionvarainministerinä. Pankit alkoivat myydä valuuttakorilainoja kansalle, niin että esim. eräs kokkolalainen pankinjohtaja kuvasi asemaansa: rahakauppias. Jotta lainat kävivät kaupaksi mm. vakuudeksi otettujen kiinteistöjen arvo moninkertaistui ja olemattomilla vakuuksilla saatuja lainarahoja siirettiin veroparatiiseihin. – Entinen Säästöpankin johtoryhmäläinen kertoi, miten yhden viisitoista minuuttia kestäneen kokouksen aikana päätettiin seitsemäntoista yrityksen kaatamisesta. Joukossa oli hyviä yrityksiä. – Yrittäjiltä perittiin jopa 18 % korkoa lainoista. Eräs varakas KOP:n yrittäjäasiakas kertoi ottaneeensa ulkomailta lainaa n. 3,5 %:n korolla ja tallettaneensa sen pankkiin, josta kertoi saavansa 12 %:n talletuskorkoa. Luottokelvottomille annettiin huomattavia lainoja mm. veneiden ja autojen ostoon. Eräs asiakas, jolle en olisi antanut tupakka-askia velaksi, suuttui , kun en myynyt hänelle puolen miljoonan venettä velaksi. Toinen yritys löytyi, josta hän sai osamaksulla veneen ja osamaksusopimuksen osti Postipankki. Eräs tuttava kertoi menneensä Säästöpankkiin pyytämään rahaa parkkisakkoon. Hänelle tarjottiin samalla miljoonan lainaa, jonka hän myös otti samalla seisomalla.
    – Kun suuret lähes vakuudettomat lainarahat pankenivat ulkomaille ja lainojen lyhennykset jäivät maksamatta, pankkien rahoitusvajetta alettiin kattaa yrittäjien ja yritysten omaisuudella sekä heitä taanneiden ihmisten vakuuksilla. – Seurauksena oli jättityöttömyys, velkavankeus, vakavia sairauksia ja tuhansien perheiden hajoamisen lisäksi 13 000 – 14 500 itsemurhaa. Ei ole ihme, jos tapahtumia salataan. – Taustalla Holkerin hallituksen ylijäämäbudjetti!
    – Oman lukunsa muodostavat provisiopalkkaisten verotarkastajien ja liiketaloutta sekä taloushallintoa tuntemattomien poliisien toiminta tuomioistuimissa, kun veropetosta syynä käyttäen yrityksiä kaadettiin. Asioissa, joissa syyttäjä enempää kuin oikeuden jäsenistökään – tuskin kukaan tunsi kirjanpidon alkeitakaan. Konkurssipesiä tyhjensivät tuomarit ja ”konkurssihuutokauppoja” pitäneet pesärosvot. Pesän omaisuus oli myyty huutokauppoja järjestäneille, mutta unohdettiin mm. alv-määräykset ja pidettiin konkurssihuutokauppoja. – Muutamaa päivää ennen Ahon hallituksen aikana tehtyjä devalvaatioita yritimme pankissa terminoida valuuttalainan. Pankinjohtaja ei suostunut millään ajatukseemme, vaikka sen piti olla velallisen päätettävissä terminoidaanko laina vai ei. Hän sanoi, että me polttaisimme rahaa turhaan, sillä devalvaatota ei tule. Samalla viikolla se tuli ja meillä oli n. 300 000 mk enemmän velkaa. – Ilmeisesti kaikki pankit terminoivat lainansa eli niillä ei ollut riskiä rahan arvon heikentymisestä. Saivatko yrittäjät pankilta kotimaan rahaa vai ulkomailta sen lainaamaa rahaa? Epäilimme saaneemme kotimaista markkaluottoa, vaikka luulimme ottaneemme kolmen valuutan valuuttakoriluotton. Näin pankilla oli tilaisuus rahastaa takaisin devalvaatioprosentin verran suurempi pääoma. Tämä käsitys vahvistui, kun pankinjohtajana ollut henkilö kertoi, ettei hän ollut tullut tuollaista ajatelleeksi, mutta piti sitä täysin mahdollisena. – Mitä pankeille jäi todellisuudessa devalvaatiohyötyjä, sitä tuskin selvitetään koskaan.

  13. KIITOS henkilölle, joka ”nostaa kissan pöydälle” ja tuo julki totuuksia, johin konklaavin toiminta on ajanut niin monien urhoollisten yrittäjien ja yrittäjäperheiden elämäntyön.
    Aloitimme yritystoiminnan puolisoni kanssa Pohjois-Suomessa nuorina, innokkaina v. 1977. Yrityksen menestys, kasvu ja kehitys oli tasaista aina 1990 luvulle saakka. Lukuisat nuoret saivat ensimmäisen työpaikkansa yrityksestämme; eivät edes AY-liikkeet pystyneet horjuttamaan hienoa työilmapiiriämme, kunnes vuosi 1992 romutti kaiken.
    Yrityksemme sai viimeisenä toimintavuonna ison tilauksen suomalaiselta merkittävältä tukkuliikkeeltä. Jotta saimme tilauksen toimitettua, meidän piti hankkia ulkomailta materiaaleja, joiden rahoittamiseen tarvitsimme kiinteän vakuuden. Ei pitänyt olla mitään riskejä, sillä henkilökuntamme oli ammaattitaitoista ja erän ostaja oli vakavarainen. Sovimme tuontiluottolimiitistä ja sen vakuudesta pankkimme kanssa. Vakuuden allekirjoitus lähti kierrokselle pankin sisäisessä postissa. Kaikki tuntui menevän hienosti. Toimitus valmistui ajallaan. Tuontiluotto maksettiin pois sopimuksen mukaan, mutta iäkkän sukulaisen antama kiinteä vakuus olikin pyydetty pankin toimesta, vastoin suullista sopimustamme, kaikkien yrityksemme lainojen vakuudeksi, yleispanttaussitoumusella. Kun pankin törkeä, sopimuksen vastainen toiminta tuli myöhemmin julki kysyin, miksi näin? Pankkini johtajan vastaus oli: TÄMÄ OLI MAAN TAPA.
    Nyt käy ilmi, että tällaisella toiminnalla oli presidentti Koiviston Konklaavin virallinen tuki. Täysin moraalitonta!
    Yrittäminen on laaja-alaista osaamista, omistautumista ja poikkeuksellista vastuuta vaativaa toimintaa. Tämän tietävät kaikki yrittäjät. Surullista seurata kuinka vähän Suomessa tuetaan ja arvostetaan yrittämistä!

  14. Toisaalta on muistettava sekin, että lamaa edelsi aivan järjettömäksi kuumentunut kasinotalous ja uusia yrityksiä perustettiin aivan olemattomilla liikeideoilla ja velaksi…näyttävyyteen panostettiin kuin huomisesta ei huolta olisi ollut. Menihän siinä rytäkässä myös kelvollisia yrityksiä ja asiat toisin junailemalla lama olisi ollut lyhyempi ja vaikutuksiltaan pienempi.

  15. Suuri virhe tapahtui siinä kun yrittäjät ampuivat itsensä päähän , sen sian hedän olis tiertysti pitänyt ampua pankkinjohtajat päähän. Esko Aho annetaan kulkea vapaasti Kokkolassa, ihmettelen miten se mies ei ole vieläkään piesty sairaalakuntoon . Träskbäck on aivan oikeassa tässä asiassa Koivisto oli suuri persreikä ja ja katala konna, vei minun sotaveteraaniisältä hänen eläkkeensä 15 vuoden aikana ulosottolahtareiden avustuksella pankkien varastamaa ja huijattua pääomaa. Ulosmitattu kokonaissumma oli neljä kertaa isompi kun alkuperäinen myönetty valuuttalaina Sitten väitetään vielä että Suomi on oikeusvaltio, Hyi saatana!!!!!

  16. Eihän meillä ollut presidenttiäkään sitten Kekkosen, nyt onneksi Noinistö joskin riisuttuna ikävä kyllä!

  17. Tämä rikos on tuotava kaiken kansan tietoisuuteen
    Ja vastuuseen nämä RÖTÖSHERRAT!!!!! KUOLLEITA EI VOI HERÄTTÄÄ mutta jäljellä oleville KORVAUKSET!!!!OIKEUS TAPAHTUKOON!!!!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *