Vaasan veri ei vapissut

Käväisin eilen heittämässä juontokeikan Vaasan jäähallissa, jonne Mister Tiilikka oli ansiokkaasti järjestänyt historiallisen hienon konsertin. Lauri Tähkä & Elonkerjuu veti nimittäin loppuunmyytyyn jäähalliin huimat 4.500 ihmistä. Meno oli siis todella hieno.

Tähkä ja bändi olivat syystäkin fiiliksissä, sillä kaupungissa nähtiin vastaavanlainen yleisömeri viimeksi edesmenneessä Rantarockissa vuosia sitten. Keikka menikin mahtavasti ja vaasalainen yleisö antoi parastaan. Keikan jälkeen piti ottaa vielä haltuun Vaasan baarisetti. Se nyt ei ollut tuttuun tapaan mitenkään erikoinen, sillä väki tuntui jääneen lauantai-illaksi kotiin.

Vaasan jaahalli Lauri TahkaValomerkin jälkeen ohjelmassa oli vielä bändin jatkot hotellin saunalla. Hieno meininki ja nukkumaan suunnattiin hieman ennen aamuseitsemää. Nyt olisi ohjelmassa pienet perinteiset safkasetit ”loistavan palvelun” Rossossa ja sen jälkeen pikkuhiljaa suunta kohti Tamperetta. Taas on leppoisa duunikeikka takana. Over and out.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *