Yle avasi massiivisen videoportaalin

Digitaalisen kehityksen eturintamaan Suomessa viimeisen vuoden aikana noussut Yleisradio on avannut kovasti odotetun videopalvelunsa. Suomen laajimmaksi ja monipuolisimmaksi netti-tv ja -radiopalveluksi kehuttu sivuston on nimeltään Areena.

Jatkossa Areenalta löytyvät lähes kaikki Yleisradion omatuotantoiset radio- ja tv-ohjelmat. Lisäksi sivustolta voi kuunnella myös kahdeksaa valtakunnallista radiokanavaa. Tällä hetkellä sivustolta löytyy peräti 400 ohjelmaa tai ohjelmasarjaa. Mukaan on tulossa vielä esimerkiksi Kotikatu, kunhan tekijänoikeuskysymykset saadaan selvitettyä.

– Areenan sisällön laajuus ja monipuolisuus takaavat, että netti-tv kiinnostaa jatkossa entistä laajempaa käyttäjäryhmää. Radiokanavien ja radio-ohjelmien tuominen nettiin tässä mittakaavassa on myös radiomedialle iso askel, arvioi Lahti Yleisradion verkkosivuilla.

Areenan materiaali on jaettu kymmeneen luokkaan, kuten uutiset, urheilu, musiikki ja viihde.

– Suomalaisten mediankäyttö muuttuu ja Yleisradion tehtävä on vastata uusiin haasteisiin. Nyt tv-maksulle saa laajan vastineen myös verkkoympäristössä, sanoo ohjelmistoalueen johtaja Ville Vilén.

Palvelu tarjoaa lähetysajoista riippumattoman tavan katsoa ja kuunnella ohjelmia. Areena on aluksi avoin kaikille, mutta myöhemmin palvelun käyttäjäksi on rekisteröidyttävä. Rekisteröityminen edellyttää silloin maksettua tv-maksua.

Digimediaseminaariin Tampereelle!

Vuosien ajan Tampereella digimedian lippua korkealla pitänyt Ad-Mobi -hanke päättyy 13. kesäkuuta maamme henkisessä pääkaupungissa järjestettävään seminaariin. Olen myös itse paikalla valottamassa klo 11.15 alkaen videopodcast-osaston tilannetta otsikolla ”Video ja podcasting: Miten kuvat kulkevat käyttäjän mukana?” Otsikko ei ole peräisin minun kynästäni, mutta kertoo kuitenkin jotain aiheesta. Tule mestoille sparraamaan, kyseenalaistamaan, kyselemään tai huutelemaan muuten vain mielipiteitäsi. Se kannattaa aina.

Ad-Mobi 2003 – 2007 – Digitaalisen median kasvutarina -nimellä kulkeva koko päivän semppa huipentuu luonnollisesti tarjoiluun ja alan ihmisten vapaamuotoiseen jubailuun viinilasillisten ääressä. Zoomaile päivän ohjelma ja ilmoittautumisohjeet tästä! Tietääkseni seminaari on tuttuun tapaan maksuton, mutta varmista se vielä ilmoittautumisesi yhteydessä.

Thaimaa – Rayong ja Novotel Rim Pae Rayong

Rayongista puhuttaessa on tärkeä erotella kaupunki-Rayong ja Rayongin resort-alue. Esimerkiksi suomalaisten suosima Novotel -hotelli sijaitsee peräti 35 kilometriä Rayongin kaupungista, joten hotellialueella ei ole paljoakaan tekemistä ko. kaupungin kanssa.

Novotel Rim Pae Rayong

Keskitytään ensin Novotel Rim Pae Rayong (****) -hotellialueeseen, joka sijaitsee rannalla Ban Phenin pikkukaupungin laitamilla ja Koh Samet -saaren pohjoispuolella. Alue on rauhallinen ja sopii siksi erityisen hyvin rauhaa rakastaville ja lapsiperheille. Yöelämää alueella ei ole käytännössä lainkaan. Hotellin vieressä hiekkarannalla sijaitsee suomalaisillekin tuttu Kenin Risubaari, jonka ruoka on luultavasti parasta thaimaalaista, jota olen koskaan syönyt. Ehdottomasti testaamisen arvoinen mesta!

Muilta osin Novotelin ympäristön ruokaravintolatarjonta on käytännössä mitätöntä. Hotellin omista ravintoloista saa lähinnä paikallista perussafkaa ja pizzaa – ja tietenkin törkyhintaan. Hotellin hintataso on teemaltaan ns. sikaturisti, eli kaikesta mahdollisesta nyhdetään vähintään nelin-viisinkertaisia hintoja normaaliin hintatasoon verrattuna. Esimerkiksi biljardin pelaaminen maksaa 200 bahtia tunti… Onneksi Ken tarjoaa naapurissa mainiot eväät edullisesti. Novotelin aamiainen on hyvää keskitasoa, mutta ei anna aihetta hehkutuksiin. Huonepalvelusta saa evästä 24/7, mutta ruoan taso ei aivan täytä korkean hinnan asettamia odotuksia.

Novotelin vehreä ja tunnelmallinen sisäpiha-allasalue on suosittu juhlien pitopaikka, ja mukava pool side -huone voi koitua yllättävän vittumaiseksi valinnaksi, kun karaoke ja erilaiset bändit soittavat parvekkeen alla satapäiselle yleisölle täydellä festarivolumella puoleen yöhön saakka. Ainakin lapsiperheiden kannattaa ottaa tämä huomioon. Erityistä kiitosta hotelli ansaitsee vehreästä sisäpihastaan sekä monipuolisista uima-altaistaan. Neljän altaan lisäksi löytyy myös lämmitetty poreallas. Asiakaspalvelu on hotellissa keskitasoa, ja henkilökunnan heikko englanninkielen osaaminen turhauttaa helposti.

Kaupunki Rayong

Novotelin alueelta pääsee lavataksilla todella helposti Ban Pheniin (sininen taksi, 20 bahtia, 15 minuuttia) ja Rayongin kaupunkiin (valkoinen taksi, 30 bahtia, 45 minuuttia).

Rayongin kaupungista löytyy muutama kauppakeskus ja parit markkinat, joten shoppailumahdollisuudet ovat keskitasoa. Kaupungista löytyy tekniikkaan keskittynyt IT-City, peruspuoti Big C ja pari muuta kauppakeskusta. Suurin ostosmesta on kuitenkin LT, joka sijaitsee kolme kilometriä keskustasta Pattayan suuntaan. Sinne pääsee helposti linja-autoaseman vierestä tummanpunaisilla lavatakseilla hintaan 8 bahtia. Tesco Lotuksen kauppakeskuksessa laadukas food market -thairuoka kustantaa noin 35 bahtia, eli 75 senttiä.

Rayongin ostosmestat on tsekattu yhdessä päivässä, eikä kylillä ole juurikaan muuta nähtävää. Sisämaan kaupungissa ei luonnollisestikaan ole uimarantaa.

Mikäli kiinnostusta riittää, Rayongista pääsee helposti ja halvalla Pattayalle tutkailemaan seksiturismin ruumiillistumaa. Ilmastoitu bussi lähtee Rayongin keskustan linja-autoasemalta ja maksaa vain 50 bahtia. Matka tosin kestää 2,5 tuntia, kun keskinopeus on noin 30 kilometriä tunnissa. Taksilla sama setti maksaa noin 800 – 1.000 bahtia ja aikaa kuluu alle tunti. On tärkeä huomata, että mittaritakseja ei ole tällä alueella lainkaan, joten joka reissulle pitää tinkiä hinta erikseen. Pysy siis kovana!

Rayongista julkaistaan lähiaikoina videopodcast-juttu Stara.fi saitilla, joten sitten näette myös kuvaosastoa mestoilta.

Thaimaa – Koh Samet (Koh Samed)

Koh Sametin saari sijaitsee Thaimaan koilliosassa noin 200 kilometriä Bangkokista itään. Saarelle pääsee laivalla Ban Phenin kalastajakylästä, jonne on Pattaylta matkaa noin 60 kilometriä ja Rayongista 20 kilometriä. Laivat saarelle lähtevät Nuantuip-laiturista kello 08.00 ja 18.00 välillä. Viimeinen laiva takaisin mantereelle lähtee kello 18.00. Meno-paluun hinta on vain 100 bahtia.

Saarella lavataksit ovat ehdottomasti paras tapa liikkua esimerkiksi hotelleille tai upeille sametinpehmeille rannoille. Kyytiin voi hypätä mistä vain ja kyydistä poistuttaessa maksetaan kymmenestä kahteenkymmeneen bahtia matkan pituudesta riippuen. Yksityiskäyttöön lavataksit ovat hinnoitelleet itsensä sikahintaisiksi, joten kannattaa suosiolla hypätä paikallisten sekaan. Saaren tiet eivät ole kovin hyvässä kunnossa, joten autoilla liikkuminen ei ole kovin nautinnollista. Siksi myös venekuljetus hotellille on toimiva, vaikkakin usein kallis vaihtoehto.

Koh Samet on suurelta osin luonnonsuojelualuetta, joten kannattaa varautua maksamaan 400 bahtin ”luonnonsuojelumaksu”. Pohjoisosan kylä ei kuitenkaan ole suojelualuetta, joten maksu pitää hoitaa vasta muihin osiin suunnatessa. Laivalaiturin kohdalta löytyy pieni keskusta, josta löytyy 7 Eleven -kauppa ja pari ihan hyvätasoista ravintolaa.

Saarikierros pienellä laivalla on Koh Sametilla ehdottoman suositeltavaa. Esimerkiksi kello 11.00 lähtevä retki kestää viisi tuntia, maksaa 400 bahtia ja on takuulla koko rahan veroinen. Koko saaren kiertävä veneajelu sisältää ruokailun, juomia, 45 minuuttia snorklausta kahdessa eri paikassa, kalastusta ja tietenkin saaren upeiden rantojen ihailua meriperspektiivistä. Muista aurinkorasva!

Koh Samet on vielä nyt rauhallinen ja kaunis saari, mutta nopeasti lisääntyvät valmismatkat ovat viemässä siltä nopeasti uinuvan pikkukylän tunnelman. Samet kannattaa siis mahduttaa jo seuraavan matkan ohjelmaan, kuten myös samassa tilanteessa oleva Koh Tao.

Koh Sametilta julkaistaan lähiaikoina videopodcast-juttu Stara.fi saitilla, joten sitten näette myös kuvaosastoa mestoilta.

Back in business

Parin viikon reissu Thaimaahan on sitten taas ohi, ja nyt olikin jo aika palailla pelipaikoille. Reissun saldona oli hikisten (+36´C) päivien lisäksi reilut kaksi tuntia videomateriaalia matkailuaiheisiin videopodcast-jaksoihin, joita pitäisi ehtiä jo ensi viikolla koostamaan. Lisäksi tuliaisiksi löytyi uusi savunmakuinen Tabasco. Habanero-Tabasco on yhä ylivoimainen ykkönen, mutta savun maku tuo mielenkiintoisen lisän kokoelmiin. Pitää ilmeisesti lähipäivinä saattaa myös blogiin kokemuksia ja vihjeitä reissun kohteista. Parissa viikossa ehdimme tutustua mm. Rayongiin, Pattayaan, Ban Pheniin, Koh Sametiin ja tietenkin joka reissun pakolliseen Bangkokiin. Reissun aloittanut Finnairin sekoilu pysyi suomalaismatkaajien puheenaiheena koko reissun ajan, mutta loppureissusta väki lähinnä vain naureskeli asialle.