Yksi suosikkiblogheistani, Valon ja varjojen leikki, kirjoittaa kouluruoasta. Itsekin muistan vielä ajat, kun Välkkilä (silloinen kusip*inen opettajamme) halusi nähdä tyhjän lautasen ennenkuin pääsi poistumaan ruokalasta. Onneksi neuvokkaina opimme piilottamaan ruokaa mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, jotta lautanen olisi tyhjä.
Näin jälkeenpäin tuntuu, että yläasteen ruoka oli yllättävän hyvää ja monipuolista. Silloin olisi tietenkin halunnut saada pizzaa ja hampurilaisia joka päivä. Onneksi nuo toiveet eivät silloin toteutuneet. Nyttemmin olen syönyt noin kymmenen vuotta suunnilleen neljä kertaa viikossa ulkona jo ihan duunienkin puolesta, joten tavallinen kotiruoka on jäänyt alakynteen.
Käymme Katjan vanhempien luona usein sunnuntaisin syömässä. On suorastaan upeaa, kun siellä on tarjolla äärettömän hyvää ”aitoa” ruokaa, eli ihan oikeaa kotiruokaa. Tuskin olisin voinut yläasteella veikata, että vanhempana nautin enemmän esimerkiksi tillilihasta, lihamurekkeesta ja pihveistä, kuin pizzasta ja hampurilaisista.
Olen varma, että kotiruoan tekeminen on kuihtuva luonnonvara, ellei jotain tehdä nykymeisingin korjaamiseksi. Nuoria perheitä vaivaa ihan selvästi pikaruoan mukanaan tuoma valmisruokakulttuuri. Toivottavasti vanhemmat haluavat oppia tekemään myös itse ihan oikeaa ruokaa. Muussa tapauksessa pizza- ja hampurilaismaailma tunkeutuu liian syvälle suomalaisiin perheisiin.
Osaksi tästä saa syyttää myös oman aikani opettajia, jotka tosiaan pakottivat väen vängällä syömään myös ruokaa, joka ei kertakaikkiaan maistunut. En ihmettele yhtään, miksi jotkut ruokalajit ovat edelleen monilla boikotissa, koska kouluaikana niitä oli pakko syödä. Nykyisin kouluissa taitaa olla hieman järkevämpi meisinki.
