Julkaistu

Ansiosidonnaiseen ei tarvita ammattiliittoa – järjestelmällisen sumutuksen loputtava

Suomalaisille on syötetty jo vuosikymmenten ajan pajunköyttä, jota liian moni yhä uskoo. Jos nimittäin kysyt sadalta vastaantulijalta kuka maksaa työttömälle ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen, veikkaan korkeintaan viiden tietävän oikean vastauksen. Loput väittävät maksajaksi ammattiliittoa. Sosiaaliturvan yleisimmät harhaluulot nimittäin ovat, että kerätyt eläkemaksut ohjautuisivat kasvamaan korkoa ja että ansiosidonnaiset kustannettaisiin ammattiyhdistysten jäsenmaksuista.

Kumpikaan ei pidä paikkaansa.

Ansiosidonnaisista 94,5 prosenttia maksetaan valtion kassasta, eli käytännössä maksajina ovat sinä, minä, palomies, sairaanhoitaja, päiväkodin täti, parturi-kampaaja ja lähikauppias. Siis me ihan tavalliset veronmaksajat. Loput 5,5 prosenttia korvauksesta maksaa työttömyyskassa. Ammattiliitot eivät maksa ansiosidonnaisista euroakaan. Siitä huolimatta liitot pyrkivät edelleen uskottelemaan, että niiden jäsenyys olisi muka ansiosidonnaisen edellytys. Tämä harhaluulo on ollut jo vuosikymmenten ajan ammattiliittojen jäsenhankinnan tärkein kulmakivi. Todellisuudessa ansiosidonnaisen saaminen edellyttää jäsenyyttä vain työttömyyskassassa, joka on aina liitosta erillinen organisaatio. Esimerkiksi Loimaan kassa YTK on kaikille avoin ja liitoista riippumaton työttömyyskassa, ja juuri siksi sen suosio kasvaa nopeasti. Yrittäjille vastaava on SYT-kassa. Ansiosidonnaisen saa siis ilman ammattiliittoa ja ammattiliiton palkasta veloittamaa siivua.

Kirjoitukseni Pohjalainen-lehdessä 8.8.2018

Suomen Yrittäjät rohkaisi taannoin työnantajia maksamaan työsuhde-etuna työntekijöiden työttömyyskassan jäsenmaksut, jos ne maksetaan kaikille avoimeen kassaan. Yritysten pitäisi juuri esitetyllä tavalla edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta työelämässä. Syrjintänä esitystä ei voida missään nimessä pitää, sillä yritykset saavat vapaasti tarjota työsuhde-etuna vaikkapa tietyn kuntosalin tai keilakerhon jäsenyyden ilman että työntekijä voi vaatia yritystä maksamaan itse haluamansa uintiseuran tai joogakerhon jäsenyyden. Sama etu tulee tietenkin tarjota jokaiselle työntekijälle, jotka saavat kukin itse päättää ottavatko edun vastaan. Liitot ja kassat ovat toisistaan irrallisia, joten esitys ei mitenkään estäisi työntekijöiden järjestäytymisvapautta. Ammattiliittojen väki on ymmärrettävästi virkansa puolesta täysin toista mieltä, koska heidän työnsä on ylläpitää harhaluuloa, jossa ansiosidonnainen maksetaan nimenomaan liittojen rahoista.

”Ansiosidonnaista työttömyyskorvausta saavat nykyisin ainoastaan työttömyyskassojen jäsenet. Kaikki maksavat, mutta vain osa saa. Reiluako?”

Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta täytyy edistää työelämässä monin eri tavoin. Se lienee kaikille selvää. Siksi toinen juuri nyt pohtimisen arvoinen asia on ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen laajentaminen kaikille palkansaajille. Tällä hetkellä käytössä oleva malli asettaa nimittäin palkansaajat keskenään merkittävästi eriarvoiseen asemaan, koska ansiosidonnaista työttömyyskorvausta saavat nykyisin ainoastaan työttömyyskassojen jäsenet. Kaikki maksavat, mutta vain osa saa. Reiluako? Ei tietenkään. Nykytilanne on valovuosien päässä yhdenvertaisesta ja tasa-arvoisesta. AY-liike ja sen käsikassara vasemmisto vastustavat kiivaasti työmarkkinoiden tasa-arvon kehittämistä, sillä tämänkaltainen yhdenvertaisuus voisi viedä ammattiliitoilta maksavia jäseniä, jotka huomaavat yhtäkkiä maksaneensa liitolle kuukausittain merkittävän osan palkastaan aivan muusta syystä kuin mitä heille on alunperin uskoteltu.

Seuraavalla hallituskaudella meidän täytyy toteuttaa sosiaaliturvan suurremontti, jonka osana täytyy käsitellä myös ansiosidonnaisen laajentaminen koskemaan kaikkia palkansaajia. Nopeasti kasvava joukko varsinkin nuoria ja pätkätöitä tekeviä jää nykyisin kokonaan vaille ansiosidonnaisen turvaa, koska he eivät kuulu työttömyyskassoihin. Nykymallissa he siis maksavat muiden ansiosidonnaiset vailla mahdollisuutta saada sellaista itse. Ei kuulosta yhdenvertaiselta ja reilulta. Ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen tulen kansanedustajana tekemään aktiivisesti töitä tämän epäkohdan poistamiseksi sekä työmarkkinoiden yhdenvertaisuuden parantamiseksi myös ansiosidonnaisten osalta. Jokainen saa tietenkin halutessaan kuulua ammattiliittoon, mutta valinta pitäisi tehdä oikeista syistä. Ei harhaanjohdettuna.

Tämä mielipidekirjoitus on julkaistu Pohjalainen ja Turun Sanomat -lehdissä ja niiden verkkosivuilla.

Julkaistu

Miehet tarvitsevat tasa-arvoa ja isänpäivää

JULKAISTU 5.11.2017. Hyväkin ideologia muuttuu huonoksi, kun se paisuu yli äyräidensä ja alkaa syömään itse itseään. Näin on nyt käymässä tasa-arvolle ja sukupuolineutraaliudelle, joiden ytimessä on yhä edelleen erittäin kannatettava ajatusmaailma. Tasa-arvon ja sukupuolineutraaliuden julistaminen lähti käsistä, kun ylilyönnit lähtivät käsistä välittämättä terveestä järjestä ja suomalaisten enemmistön ajatuksista.

Yleisradion toimittaja tiedusteli äskettäin aamuohjelmassa miksei Tuntematon sotilas -elokuvassa nähty enempää naisia rintamalla. Nimenomaan näin ohjelmassa kysyttiin ja nimenomaan tuohon kysymykseen elokuvan ohjaaja Aku Louhimies vastasi. Sitä eivät jälkikäteen mediassa esitetyt seliselitykset muuta mihinkään. Ohjaaja Louhimies vastasi kysymykseen, että hän halusi tehdä totuudenmukaisen elokuvan. Tietenkin. Historia on historiaa, eikä rintamalle voida jälkikäteen marssittaa naissotilaita, joita siellä ei alunperin ollut. Tasa-arvon nimissä ei voida muuttaa historiaa.

Tasa-arvon ja sukupuolineutraaliuden julistamisen huippu ei kuitenkaan ollut siinä. Ne koettiin vasta, kun isänpäivä muutettiin parissa helsinkiläisessä päiväkodissa läheisen päiväksi. Se oli ideologian kehityksen käännekohta, joka teki ainoastaan hallaa muuten hyville ajatuksille. Viimeistään tuolloin kehityssuunta nimittäin kääntyi itseään vastaan ja enemmistön vastareaktio oli väistämätön. Erityisen hataria olivat perustelut, joiden mukaan isänpäivän nimitys piti vaihtaa, koska kaikilla lapsilla ei ole isää ja koska Suomessa on myös naispareja vanhempina. Ja koska joillekin lapsille voi tulla paha mieli, jos isänpäiväkorttia ei voikaan antaa omalle isälle tai äitienpäiväkorttia omalle äidille. Jokainen argumentti kumisi ideologista onttouttaan.

Avioerojen, vapautuneen seksuaalisen ilmapiirin ja uusperheiden aikakaudella Suomessa on rajaton määrä erilaisia perheitä. Valtaosa perheistä on niin sanotusti tavallisia, mutta osassa perheitä vanhemmat ovat homoseksuaaleja, monissa perheissä biologinen isä ei ole esimerkiksi avioeron vuoksi enää vuosiin asunut yhdessä lasten kanssa ja monissa perheissä isä joutuu esimerkiksi työnsä vuoksi asumaan poissa perheen luota – myös isänpäivänä. Jokaisella lapsella on kuitenkin biologinen isä.

Aivan jokaisella.

On törkeää miesten ja isien aseman alentamista vaihtaa isänpäivän nimitys päiväkodeissa sukupuolineutraaliksi. Se on paitsi lapsellisen naiivia myös kaikkea muuta kuin tasa-arvoista. Se on yksinkertaisesti isien ja miesten dissaamista. Aivan kuin isät eivät ansaitsisi omaa juhlapäiväänsä, vaikka viime vuosina juuri isien rooli perheissä on kasvanut merkittävästi ja vaikka yhteiskunta pyrkii tällä hetkellä saamaan isän esimerkiksi hoitovapaille aikaisempaa useammin.

Asiaan liittyvässä julkisessa keskustelussa on esitetty väitteitä, että päiväkodeissa ei olisi lopetettu isänpäivän viettämistä. Juuri siitä on kuitenkin kyse. Aiemmin päiväkodeissa vietettiin nimenomaan isänpäivää ja juotiin isänpäiväkahvit, mutta nyt jo kymmenissä päiväkodeissa isänpäivän vietto on lopetettu – siis lopetettu – ja tilalle on vaihdettu läheisen päivän kahvit sekä läheisen päivän viettäminen ja läheisen päivän korttien tekeminen. Eikä vain Helsingissä, sillä ilmiö on levinnyt muutamassa päivässä monille muillekin paikkakunnille. Tässä mennään tuttuun tapaan vähemmistön ehdoilla ja perinteitä vastaan. Tuhannet lapset ovat odottaneet innolla isänpäivän viettämistä päiväkodissa, mutta nyt he joutuvat pettymään, kun isänpäivä onkin päiväkodeissa käytännössä peruttu.

Suomessa ihmiset saavat nykyisin vaihtaa tai korjata sukupuoltaan, homot ja lesbot voivat solmia avioliiton ja tulevaisuudessa he voivat myös adoptoida lapsia. Tämä kehitys on ollut mielestäni positiivista. Silti miehet ovat edelleen miehiä, naiset naisia, pojat poikia ja tytöt tyttöjä. Isänpäivä on isien päivä ja äitienpäivä on äitien päivä. Samaa mieltä asiasta on myös lapsiasiavaltuutettu, joka on jo vedonnut julkisesti päiväkoteihin isänpäivän säilyttämisen puolesta. Hänen mukaansa lapsia ei pidä aliarvioida isänpäivän mitätöinnillä, koska lapsia ei tarvitse suojella pettymyksiltä. Pettymykset kun ovat olennainen osa normaalia elämää. Pumpulissa varttuneista lapsista ei voi tulla tasapainoisia aikuisia, sillä viimeistään teini-iässä pumpulihöttö katoaa ympäriltä ja karu todellisuus iskee päin kasvoja.

Suomen alati kasvavassa kukkahattujen joukossa näyttää olevan todellisuudesta vieraantuneita ihmisiä, jolle muutamien valtavirrasta poikkeavien kansalaisen pahastumisen välttäminen on suurempi ongelma kuin enemmistön oikeuksien ja perinteiden vaaliminen. Parin päiväkodin odottamaton päätös olisi ollut irrallisena sivuseikka, mutta yhtenä osana nykyistä tasa-arvon ja sukupuolineutraliteetin kehityssuuntaa noiden päätösten rooli oli kuitenkin merkittävä. Varsinkin jos ilmiö alkaa levitä. Nykyinen kehityssuunta, jossa Suomea yritetään muuttaa ainoastaan vähemmistöjen ehdoilla toimivaksi yhteiskunnaksi, on todella huolestuttava.

Jos Suomessa oikeasti ajettaisiin sukupuolten välistä tasa-arvoa, niin aivopierut jätettäisiin sikseen ja keskityttäisiin olennaiseen. Tasa-arvon ajamisen voisi aloittaa esimerkiksi siitä, että isänpäivästä tehtäisiin viimein liputuspäivä äitienpäivän tapaan. Äitienpäivänä nostetaan liput salkoihin kautta maan, mutta isejä ja isien ponnisteluja perheidensä eteen ei vieläkään kunnioiteta liputuksella. Kukkahatuille olisi monia oikeitakin barrikadeille nousemisen syitä, jos he haluaisivat ajaa molempien sukupuolten tasa-arvoa.

Näyttää kuitenkin siltä, että miesten oikeudet ovat heidän tasa-arvossaan toisarvoisia.

Julkaistu

Halutaanko Tampereen keskustaa elvyttää?

Tampereen keskusta on parhaillaan kuin sodan jäljiltä, ja ensi kesäksi ongelmat tulevat paisumaan entisestään. Siitä tuskin kukaan on eri mieltä. Kapealle kannakselle rakennettu keskusta on muuttunut yrittäjille taistelutantereeksi, kun asiakkaat ovat kadonneet autoilevan ostovoiman myötä. Lukemattomat yrittäjät ovat jo jättäneet uppoavan laivan, kun asiakasmäärät ovat moni paikoin jopa puolittuneet. Ensin syynä oli Hämeenkadun sulkemisfarssi ja sittemmin ratikan rakennustyöt.

Kirjoitin Tampereen keskustan ongelmista helmikuussa 2015.

Haavetta autottomasta keskustasta voisi verrata ostoskärryttömään supermarkettiin. Se on toki trendikästä, mutta talouden realiteetteja sillä ei ole. Nykyisellään Tampereen keskusta näivettyy päivä päivältä enemmän, joten asia tulisi korjata nopeasti. Ehdotan Hämpin parkkiin ilmaispäivää, jonka avulla ihmiset uskaltautuvat kokeilemaan sitä ja jäävät ehkä koukkuun. Ensimmäinen annos kannattaa joskus antaa ilmaiseksi.
– Tamperelainen-lehden kolumnini 17.2.2015

Ehdotin jo lokakuussa 2014, että keskustan tilannetta tulisi parantaa järjestämällä Hämpin Parkissa ilmaispäiviä. Kerroin ideastani myös Tampereen kaupungin omistaman Finnparkin toimitusjohtaja Jussi Tanhuanpäälle ja monille Tampereen kaupungin päättäjille. Esitin, että Hämpin Parkissa tulisi järjestää esimerkiksi lauantaisin ilmaispäiviä, jotta autolla liikkuvat ostovoimaisimmat lapsiperheet pääsisivät kokeilemaan miten kätevää Hämpin Parkissa asiointi on. Esitystäni ei kuitenkaan haluttu syystä tai toisesta toteuttaa.

Ideani käytännön toteutus olisi nähdäkseni ollut kokonaistaloudellisesti tuottoisa ratkaisu, sillä vielä tuolloin lauantaisin tyhjänä ammottaneen Hämpin Parkin täyttäminen ei olisi tuonut kaupungille juurikaan kustannuksia. Sen sijaan tuhannen auton verran ostovoimaa keskustaan olisi tuonut keskustan alueen yrityksille erittäin merkittävän lisäyksen myyntiin. Ilmaispäivillä olisi ollut myös kauaskantoisia positiivisia seurauksia, koska ostovoimaiset autoilijat olisivat huomanneet Hämpin Parkin kätevyyden ja olisivat jatkossa olleet myös valmiita maksamaan siitä. Kaikki olisivat voittaneet.

Nyt eletään marraskuuta 2017 ja Tampereen keskustan yritykset ovat suuremmassa kriisissä kuin koskaan aiemmin. Tampereen kaupunki ei ole tehnyt käytännössä mitään keskustan yrittäjiä auttaakseen. Hämpin Parkin ongelmana on edelleen sen saavutettavuus yhdistettynä ensimmäisen kokeilukerran kynnykseen. Näin ollen kolme vuotta vanha esitykseni olisi vielä tänäkin päivänä toteuttamiskelpoinen ja ennen kaikkea tarpeellinen. Sillä saataisiin nopeasti lisää ostovoimaa Tampereen keskustaan. Nyt Tampereen kaupungin olisi aika tehdä jotain konkreettista, mutta halutaanko keskustaa elvyttää?

Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 1.12.2017.

Julkaistu

Media maalittaa julkkiksia – klikkirahastusta vai jotain aivan muuta?

JULKAISTU 27.10.2017 Iskelmätähti Jari Sillanpää ajoi taannoin autoa kovien huumeiden vaikutuksen alaisena ja vaaransi useita ihmishenkiä, mutta media silitti hänen päätään ja ymmärsi. Laulaja Tomi Metsäketo sen sijaan vonkasi vuosia sitten naisilta seksiä, lääppi ja lähetti suorasukaisia viestejä, joten yksittäinen toimittaja päätti maalittaa hänet ja ryhtyä tuhoamaan hänen uraansa. Kirjoitin Jari Sillanpään huumeajelun hyssyttelystä jo aiemmin blogikirjoituksen, joka sai melko suuren suosion. Nyt tuo kirjoitus ansaitsee jatko-osan, mutta vastakkaisella teemalla.

Minun tehtäväni ei ole syyttää tai puolustella kumpaakaan miestä, mutta jotkut mediat ovat sen sijaan ottaneet viime aikoina usein tuomarin aseman julkkisten kohujen paisuttajana ja hyssyttelijänä – valiten näkökulmansa aina kunkin julkkiksen media-arvon perusteella. Tällaisen toiminnan motiiveja tulisi pohtia Suomessa hieman tarkemmin, kun medioiden ja valemedioiden rooleja on nostettu viime aikoina esiin selvästi aikaisempaa enemmän. Medioiden toimitukset ja joskus jopa yksittäiset toimittajat määrittelevät nykyisin melko vapaasti kenen uran ne voivat tuhota saadakseen lisää klikkauksia – eli mainosrahaa. Joissain tapauksissa motiivi voi olla myös henkilökohtainen.

Nykyisellä internetin valtakaudella tällaisista maalitetuista julkkiskohuista hyötyvät ainoastaan klikkijanoiset mediatalot, joille julkkisten uran tuhoaminen on erittäin tuottoisaa liiketoimintaa. Toisten julkkisten päätä silitetään, koska heiltä halutaan jatkossakin klikkauksia tuovia henkilöhaastatteluja. Toisten uralla taas ei voida rahastaa yhtä hyvin, joten ne ovat siten vapaata riistaa skandaalien kehittelylle, paisuttelulle ja kansalaisten kollektiivisen someraivon lietsomiselle. Sosiaalisessa mediassa faktoilla ei tunnetusti ole mitään merkitystä, joten temppu ei ole edes vaikea. Kun yksi media lähtee ajojahtiin, muut liittyvät nopeasti mukaan, koska muussa tapauksessa arvokkaita klikkauksia karkaa kilpailijalle. Silloin oma faktojen tarkistaminen jää yleensä tekemättä.

Esimerkiksi laulaja Kasmir joutui taannoin täysin ilman syytä Suomen mediahistorian törkeimmän valeuutisoinnin kohteeksi Helsingin Sanomia, Yleisradiota, Maikkaria ja molempia iltapäivälehtiä myöden. Yksikään näistä ei vaivautunut tarkistamaan väitteidensä todenperäisyyttä. Hesari meni vieläpä niin pitkälle, ettei koskaan oikaissut virhettään ja julkaisi myöhemmin aiheesta henkilöhaastattelun maksumuurinsa takana. Myöhemmin päätoimittaja retosteli julkisesti miten hyvin tuo artikkeli tuotti lehdelle rahaa. Hesari siis tienasi sievoisen summan perättömällä valeuutisellaan. Mikäli Kasmirin tilalla olisi ollut joku kansakunnan kaapin päälle nostettu ikoninen iskelmätähti, niin vastaavaa valeuutisointia ei olisi koskaan tapahtunut.

Mediat valitsevat nykyisin ensin maalinsa, uutisoivat skandaalin ja ottavat siitä irti kaikki mahdolliset klikkaukset. Ensin tehdään raflaava paljastusjuttu, sitten sille jatkojuttu, sitten pyydetään jo kommentteja muilta ihmisiltä ja lopuksi tehdään vielä juttu siitä miten median itsensä nostattama someraivo leviää kansalaisten keskuudessa. Hesari tosin tekee lisäksi henkilöhaastattelun maksumuurinsa taakse. Kun yhden julkkiskohun klikkaukset on viimein kaluttu loppuun, heitetään käytetty julkkis uransa kanssa romukoppaan ja ryhdytään etsimään seuraavaa maalia ja sen tuomia uusia klikkauksia. Myllyn täytyy pyöriä.

Median ei tietenkään tule hyssytellä kenenkään edesottamuksia, ei edes Jari Sillanpään, mutta nykyinen kaksinaismoralistinen reagointi artistin statuksen perusteella olisi hyvä jättää viimein taakse. Julkkisten maalittaminen ja systemaattinen uran tuhoaminen kuuluisi nimittäin jäädä historian lehdille. Jussi Kuosmanen kiteyttää julkkisten maalittamisen erittäin hyvin blogissaan, jossa hän käsittelee myös aikaisempia vastaavia tapauksia. Niitä kyllä riittää.

Asioiden taustoja penkoessa on saatu usein huomata, että medioissa tapahtuvaa julkkiksen tai yrityksen mustamaalaamista on käytetty myös henkilökohtaisen koston välineenä. Eräs suuri pirkanmaalainen sanomalehti jäi taannoin rysän päältä kiinni siitä, että toimittaja kosti merkittävän kokoiselle suomalaiselle yritykselle lähisukulaisensa puolesta kirjoittamalla yrityksestä täysin perättömän rikosjutun. Kaiken lisäksi juttu lainattiin perättömine väitteineen Ilta-Sanomiin. Onneksi törkeä teko ja sen taustat paljastuivat nopeasti, ja julkisen sanan neuvosto antoi molemmille lehdille langettavan tuomion.

Maria Veitolan someviesti

Tomi Metsäkedon tapauksessa kysymysmerkkejä on nostanut varsinkin toimittaja Maria Veitolan osuus, sillä se on ollut Metsäkedon maalittamisessa erityisen merkittävä. Juuri Veitola nimittäin haki sosiaalisen median ryhmässä (kuva yllä) kertomuksia laulajan tekosista, ja juuri Veitola toimitti saamansa ”tiedot” suositun viihdeohjelman tuotantoyhtiölle ja hankki laulajalle näin ollen potkut ohjelmasta sosiaalisessa mediassa saamiensa tarkistamattomien kommenttien perusteella. Ennen kuin jatketaan tästä aiheesta, käydään nopeasti vilkaisemassa mitä ihmisoikeudet sanovat syyllisyydestä ja syyttömyydestä.

”Syyttömyysolettama on keskeinen rikoksesta epäillyn oikeusturvan tae. Sen mukaan jokaista rikoksesta epäiltyä ja syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen. Syyttömyysolettamaa koskeva nimenomainen määräys sisältyy Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6.2 artiklaan ja kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14.2 artiklaan.”

Ihmisoikeuksien mukaan jokainen ihminen on siis syytön kunnes toisin todistetaan. Tämä olennainen oikeusvaltion perusperiaate ei näytä olevan tiedossa esimerkiksi juuri Veitolalla, joka nimenomaan pyysi somessa paljastuksia Metsäkedon puuhista ja tietenkin niitä sai. Minäkin olisin voinut sellaisen hänelle kirjoittaa, sinäkin olisit voinut sellaisen hänelle kirjoittaa ja kuka tahansa muukin olisi voinut hänelle kirjoittaa. Some on täynnä perättömiä väittämiä, mutta Maria Veitolalle väitteiden tarkistaminen näyttää olevan sivuseikka. Sen hän myös vahvisti julkisesti Seiskalle antamassaan lausunnossa.

”Vaikka siinä olisi kyse tietyllä tavalla vain epäilyistä…ja ihmiset varmasti pohtivat, onko tapahtunut jotain rikosta…mutta mielestäni sillä ei ole väliä. En usko, että kenenkään täytyy mustamaalata ketään täysin syytöntä ja nuhteetonta ihmistä. Mielestäni on todella hyvä asia, että sille on nollatoleranssi. Sen pitäisi olla aina niin, Maria kommentoi Seiskalle.”

Näin tyylikkäästi television keskusteluohjelman toimittaja myönsi, ettei totuuden selvittämisellä ole merkitystä, koska hän ei usko kenenkään mustamaalaavan syytöntä ja nuhteetonta miestä sosiaalisessa mediassa. Somessa ei mustamaalata syyttömiä? Täysin järjetön kommentti! Veitola viittaa toki rikokseen, mutta syyttömyysolettaman perusperiaate koskee kaikkia muitakin raskauttavia syytöksiä, jollaisista tässäkin on nyt kyse.

PÄIVITYS 5.10.2018: Helsingin käräjäoikeus tuomitsi neljä naista sakkorangaistuksiin ja vahingonkorvauksiin Tomi Metsäkedon kunnianloukkauksista.

Veitola hankki siis Metsäkedolle potkut pelkkien someväitteiden perusteella ja viittasi kintaalla mahdollisuudelle, että ne olisivatkin soopaa. Seuraavaksi Veitola ryhtyy ehkä hankkimaan jollekin potkuja Vauva.fi-kommenttien perusteella. Totta kai someväitteet voivat myös pitää paikkansa, mutta ne olisi tullut selvittää asianmukaisesti. En voi välttyä ajatukselta, että tässä haiskahtaa henkilökohtainen agenda kilometrien päähän. Metsäketo on itse kommentoinut asiaa tiedotteessaan näin.

”Olen seurannut hämmennyksellä mustamaalauskampanjaa, jota minua kohtaan on julkisuudessa käyty. Kampanja on ollut tarkkaan suunniteltua ja erityisesti yhden minulle ennestään täysin vieraan ihmisen johtamaa. Sittemmin tähän kampanjointiin on osallistunut suuri määrä muita ihmisiä.”

Jos joku on oikeasti joutunut Metsäkedon ahdistelun kohteeksi, tulee hänen ottaa yhteys poliisiin, ei Maria Veitolaan. Saamieni tietojen mukaan poliisi on nyt ryhtynyt tutkimaan Metsäkedon tekojen sijaan tapaukseen sosiaalisessa mediassa liittyvää kommentointia. Poliisille on toimitettu kymmenittäin kuvakaappauksia Facebook-ryhmän keskusteluista ja kommenteista on tehty ainakin yksi rikosilmoitus ja useita muita on vielä tulossa. Hyvä, että poliisi on ottanut asian vakavasti, sillä aivan suuri moni suomalainen kuvittelee edelleen, että sosiaalisessa mediassa saisi kirjoittaa muista ihmisistä aivan mitä tahansa joutumatta siitä edesvastuuseen.

Ettei kenellekään jäisi epäselväksi, haluan korostaa, että jokainen ahdistelutapaus on liikaa. Oli kohteena sitten nainen tai mies, aikuinen tai lapsi. On hyvä, että aiheesta puhutaan nyt #metoo-kampanjan myötä enemmän kuin koskaan, sillä kaikenlainen ahdistelu tulee saada loppumaan. Mukaan lukien erityisesti koulukiusaaminen. Ahdistelun nostaminen näyttävästi esiin ei kuitenkaan oikeuta tuhoamaan julkisuudessa työskentelevän ihmisen uraa pelkkien someväitteiden perusteella. Oli taustalla sitten henkilökohtainen kauna tai ei.

Ensin pitäisi tutkia, ja sitten vasta hutkia.

Julkaistu

Maailma digitalisoituu – ja Suomi perässä

Tampereella järjestettiin äskettäin Musiikki & Media -tapahtuma, jossa molempien alojen ammattilaiset kohtaavat toisensa. Tapahtumassa puitiin vuoden aikana tapahtunutta, mutta luodattiin myös tulevaa. Eräs päällimmäiseksi jääneistä teemoista oli digitalisoituminen, eli palvelujen muuttuminen alati nopeutuvassa tahdissa bittivirraksi.

Musiikki ja media ovat jo vuosia sitten muuttuneet pääosin digitaalisiksi. Julistin itse vuonna 2005 FM-radion kuolemaa vuoteen 2016 mennessä. Myönnän ennustukseni olleen Suomen osalta muutaman vuoden etuajassa, sillä Suomi tulee perinteisesti jälkijunassa. Televisio muutettiin digitaaliseksi jo vuosia sitten, ja radio seuraa vääjäämättä perässä.

Maailma muuttuu koko ajan nopeutuvassa tahdissa, mistä Mooren laki antoi viitteitä jo vuonna 1965. Tällä hetkellä kehitys, eli digitalisaatio ja robotisaatio, ovat Suomelle sekä mahdollisuus että uhka. Meillä on maailman huippuluokan osaajia, joten Suomella on kaikki mahdollisuudet nousta suosta, kunhan yritysten kansainvälinen kilpailukyky onnistutaan palauttamaan.

Digitalisaatio ja robotisaatio ovat meille kuitenkin myös uhka, jota emme voi välttää. Henkka Hyppönen kiteytti asian äskettäin toteamalla, että jokainen automatisoitavissa oleva ammatti automatisoidaan. Asiaa on hyvä miettiä, kun oma jälkikasvu miettii omaa uravalintaansa. Maailman muuttuminen koettelee Suomea poikkeuksellisen rajusti, mikä on helppo todeta YT-uutisista.

Muutokseen pitäisi yrittää sopeutua, mutta AY-liike tekee kaikkensa vastustaessaan työelämän päivittämistä 2000-luvulle. AY-liike hyötyy työttömyydestä monin tavoin, esimerkiksi imagohyödyllä ansiosidonnaisista päivärahoista. Monet kuvittelevat ansiosidonnaisen liittyvän jäsenmaksuihin, mutta todellisuus on toinen. Ansiosidonnaisista vain 5,5 prosenttia kuitataan työttömyyskassoista ja loput maksetaan jokaisen palkansaajan ja työnantajan maksamista verovaroista.

Suomi pitäisi nyt saada ohjattua uusille urille, että meillä olisi valoisa tulevaisuus muuttuvassa maailmassa. Jos jäämme 1970-luvulla kaivettuihin poteroihin, niin viimeinen voi sammuttaa valot.

Kirjoitus on julkaistu Tamperelainen-lehden kolumnina 27.10.2015.

Julkaistu

Hallitus aloitti Suomen peruskorjauksen – kovat lääkkeet tarpeen

Tämä kirjoitus on julkaistu 9.9.2015, kun Sipilän hallitus oli ollut toiminnassa hieman yli kolme kuukautta.

Lukemattomat suomalaiset vinkuvat parhaillaan somessa hallituksen toimista, koska ne koskettavat viimein jossain määrin myös heidän omaa elämäänsä. Suomalainen luonne on sellainen, että kaikilta muilta saa ja pitää höylätä, mutta omaan tilipussiin ei saa koskea. Nyt on käyty kovasti keskustelua erityisesti siitä vaikuttavatko hallituksen päätökset – jotka ovat mielestäni parhaat päätökset vuosikymmeniin – oikeasti Suomen työllisyyteen ja talouteen. Minä tiedän vastauksen jo nyt.

Vaikuttavat varmasti. Piste.

Olen lukemattomien muiden yrittäjien kanssa peräänkuuluttanut jo vuosien ajan kaikkein tärkeimpänä asiana työllistämisen sivukulujen alentamista, ja nyt vihdoin ja viimein se on toteutumassa – joskin edelleen liian maltillisesti. Edellisen hallituksen tekemä yhteisöveron lasku oli työllisyyden kannalta yhdentekevä, koska yhteisöveroa maksetaan vasta tehdystä tuloksesta. Nykyisessä tilanteessa entistä harvempi pieni ja pk-yritys tuottaa lainkaan voittoa tai tuottaa sitä erittäin vähän, joten muutos oli työllisyyden kannalta täysin turha. Motiivina yhteisöveron laskulle oli sen sijaan pitää Suomen suhde muiden maiden verotukseen järkevällä tasolla ja pyrkimys pitää isot yritykset Suomessa. Siinä toki onnistuttiin, eli yhteisöveron lasku oli aivan oikea ja hyvin perusteltu ratkaisu.

Jos yhteisöveron laskun suuruinen euromääräinen alennus olisi kuitenkin tehty valtion budjetissa palkan sivukuluihin, niin työttömyysprosentti olisi varmasti tällä hetkellä nykyistä alhaisempi. Nyt kun sivukuluja viimein alennetaan, niin sillä tulee – sanokaa minun sanoneen – olemaan varmasti merkittävä vaikutus työllisyyteen. Muutoksen tultua voimaan sen positiivinen vaikutus uusien työntekijöiden palkkaamiseksi on nimittäin välitön toisin kuin yhteisöverolla. Kaiken lisäksi yrityksen täytyy nimenomaan työllistää ihmisiä saadakseen muutoksesta hyötyä toisin kuin yhteisöveron laskusta.

Näiden muutosten lisäksi esimerkiksi nuoren naisen palkkaaminen on ollut varsinkin pienille yrityksille (esim. kampaamot) yksinkertaisesti suuri riski, koska yhdestä äitiyslomasta koituu työnantajalle tuhansien eurojen suorat kulut. Tätä korvaamaan on nyt viimein päätetty ottaa käyttöön 2.500 euron kertakorvaus, joka kompensoi näitä kuluja ja alentaa siten kynnystä palkata nuori nainen. Se on hyvä askel tasa-arvoisempaan työelämään.

Nyt ollaan siis em. muutosten osalta uusien työpaikkojen luomisen kannalta oikealla uralla. Jokaisen työkykyisen saaminen kortistosta töihin nostaa kansantaloutta merkittävästi, kun työttömyyskorvaukset ja sossurahat muuttuvatkin verotettavaksi ansiotuloksi henkilön omasta työpanoksesta. Samalla ihminen voi muutenkin paremmin voidessaan tehdä konkreettista työtä ja huomatessaan olevansa taas tärkeä osa yhteiskuntaa. Toisin sanoen kyseessä on win-win -tilanne, jossa kaikki voittavat.

Sairauslomien karenssipäivä on odotettu uudistus, joka olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten ja joka on ollut jo aiemmin käytössä monissa maissa. Kataisen hallitus toimi kuitenkin päinvastoin ja sysäsi työajan lisäksi myös loma-ajan sairastelut yksin työnantajan niskoille. Se oli typerä sosialistinen päätös. Nyt Sipilän hallitus korjaa Kataisen hallituksen virheitä, kun työntekijän kontolle tulee viimein osa vastuusta sairaustapauksissa. Muutoksesta kohkaavat tahot näyttävät unohtaneen, että jatkossakin juuri työnantaja maksaa karenssipäivää lukuunottamatta työntekijän sairastelun omasta pussistaan, ja että yrittäjä on aina maksanut omat sairastelunsa. Ja yrittäjällä ei tunnetusti ole juuri minkäänlaista sosiaaliturvaa. Vieläkään.

Tiedän omasta kokemuksestani tapauksia, joissa yrityksessä on ollut töissä ns. saikuttelija, joka on tuottanut yritykselle valtavia kustannuksia tekaistuilla sairauslomilla. Parin päivän sairausloman saa nykyisin sormia napsauttamalla kun kerran vähän yskäisee, joten saikkua on haettu vilpillisesti krapulapäiviksi, viikonlopun jatkeeksi ja kun nyt vaan sattuu tekemään mieli paria palkallista vapaapäivää. Sipilän hallituksen muutos torppaa edes hieman tätä väärinkäyttöä. Ruotsissa lyhyet sairauslomat vähenivät ja sairauslomien keskipituus nousi, kun siellä tehtiin vastaava muutos. Sairauksien leviämiseen muutoksella ei ole merkitystä, koska monet sairaudet leviävät jo ennen kuin ne puhkeavat. Päätös karenssipäivästä on siis erittäin hyvä kaikkien paitsi saikuttelijoiden kannalta.

Sunnuntain tuplapalkasta luopumisella (100%->75%) ei ole minulle merkitystä, mutta kauppojen aukiolon vapautumiseen liitettynä sen olettaisi lisäävän työvoiman käyttöä vähittäiskaupassa ja siten parantavan alan työllisyyttä. Ymmärrän muun muassa poliisien ja sairaanhoitajien huolen, koska he joutuvat tekemään usein töitä sunnuntaina ilman että se on heidän oma valintansa. En kuitenkaan osaa kommentoida asiaa tarkemmin, koska en ole perehtynyt siihen tarvittavalla tarkkuudella. Arkipyhistä luopumista ei sen sijaan tarvitse edes perustella, koska tuollaisista reliikeistä olisi pitänyt päästä eroon jo vuosikymmeniä sitten.

Näistä muutoksista on nyt kohkattu Suomen suurimmassa syövässä, AY-liikkeessä, niin äänekkäästi, että jonkinlainen lakkoaalto näyttää tällä tietoa olevan tulossa. Se onkin oikeastaan vain ainoastaan asia, sillä nyt tarvitaan sijoituskielellä ”puhdistavaa rommausta”, joka nollaa pelin ja joka paljastaa miten vakavasti AY-liike todellisuudessa hidastaa Suomen pääsyä mukaan muissa maissa jo alkaneeseen nousukauteen. Ammattiyhdistyksiä pyydettiin kaksi kertaa mukaan näihin talkoisiin, mutta ne eivät suostuneet edes neuvottelemaan yhteiskuntasopimuksesta.

Vain lapselliset häiriköt lähtevät vetoamaan sopimusoikeuteen, jos kaikkia osapuolia on ensin pyydetty useampaan otteeseen mukaan ja he ovat päättäneet itse jättäytyä neuvotteluista pois. Toisaalta on hyvä, että AY-liike osoittaa kerta toisensa jälkeen myös jäsenilleen jääneensä kehityksessä 1970-luvun tasolle. Yhä useampi fiksu työntekijä on nimittäin huomannut, että ammattiyhdistys (esimerkiksi PAM viime päivinä) ei ole todellisuudessa enää vuosikausiin ajanut työntekijöiden asiaa, ja siksi työntekijän kannattaakin kyseenalaistaa palkastaan näille järjestöille maksamansa rahat.

Mitä seuraavaksi?

Hallituksen seuraavalla uudistuskierroksella merkittävä rooli olisi hyvä olla yritystukien lopettamisella, sillä ne maksetaan pitkälti yhteisöveron tuotolla. Yritystuet ovat perusteetonta tulonsiirtoa yrityksiltä toisille, joten ne vääristävät vakavasti kilpailua. Yritystuet tulee ottaa vahvaan kriittiseen tarkasteluun ja lopettaa niistä ne, joilla ei ole kiistatonta suoraa vaikutusta kansantalouteen. Perustellut yritystuet ovat todella vähissä.

Yritystukien lopettaminen ja niihin käytettävän yhteisöveron tuoton kohdentaminen järkevämmin mahdollistaisi esimerkiksi työllistämisen sivukulujen laskemisen vielä lisää. Yritystuista säästyneillä rahoilla voisi esimerkiksi ensimmäisen työtekijänsä palkkaava yritys saada yhden vuoden kokonaan ilman sivukuluja, jolloin työllistämisvaikutus olisi jälleen välitön ja jolloin valtio jäisi joka tapauksessa voiton puolelle sekä muiden verotuottojen nousun että sossukulujen laskun ansiosta. Kaikki voittaisivat.

Olenkin kirjoittanut jo vuosien ajan, että Suomessa jokainen työtön saa halutessaan työtä. Aina. Parhaillaan Suomessa on valtavasti vapaita työpaikkoja, joihin ei löydy tekijöitä. Samaan aikaan kortistot ovat pullollaan työttömiä, jotka nauttivat satojen päivien ajan ansiosidonnaista. Tämä on yhtälö, joka on pakko purkaa, jotta Suomi saadaan pyörimään. Taloutta on nimittäin mahdoton saada pyörimään niin pitkään kuin kotona kattoon sylkeminen on taloudellisesti järkevämpää kuin työn tekeminen.

Nuorten sossutuet täytyy muuttaa vastikkeellisiksi, jotta kotona laiskottelusta ei tule heille elämäntapa. Samalla täytyy lisäksi poistaa sekä AY-liikeen verovapaus että niiden jäsenmaksujen verovähennys kokonaan, sillä se on muinaisjäänne, jolla ei ole minkään valtakunnan perustetta. AY-liike ei ole enää vuosikymmeniin ollut yleishyödyllinen, joten sen verovapaudella ei ole perusteita.

Hallituksen lääkkeet surkean työllisyystilanteen parantamiseksi ovat siis seuraavat:

1) Palkan sivukulujen alentaminen
2) Kertakorvaus äitiysloman kuluista
3) Sairauslomien karenssipäivät
4) Sunnuntain tuplapalkasta luopuminen
5) Arkipyhistä luopuminen

Nyt Sipilän hallitukselta tarvitaan munaa, että uskaltavat uudistaa Suomea siten kuin juhlapuheissa ovat kertoneet. Popcornit mikroon ja odotellaan seuraavia käänteitä.

Julkaistu

Monikulttuurisuutta vai pelkkää sanahelinää?

Monikulttuurisuus on minusta sitä, että maassa on asukkaita monista eri maista ja kulttuureista. Tarkennan vielä, että nimenomaan työtä tekeviä, ahkeria sekä maan lakeja ja normeja noudattavia asukkaita, mikä taas tarkoittaa pitkälti työperäistä maahanmuuttoa. Toivottavasti myös Sipilän hallitus on ymmärtänyt tämän ja keskittyy viimeinkin työperäisen maahanmuuton helpottamiseen, ettei kohkaus jäisi jälleen kerran vain pelkäksi sanahelinäksi ja omien häntien nostamiseksi, kuten niin monta kertaa aiemminkin.

Monikulttuurisuudesta on helppo lausua kauniita sanoja. Immostelijoihin on luontevaa purkaa monenlaisia turhaumia kesän kehnosta säästä alkaen. Mutta kun porukalle sitten koittaa tilaisuus ryhtyä aitoihin toimiin monikulttuurisuuden edistämiseksi, enemmistö kääntää selkänsä ja siirtää puheen grillaukseen tai mustikkaämpäriin.
– Olli Muurainen

Yrityselämä tarvitsee vääjäämättä lisää työvoimaa ulkomailta, koska monet ammatit eivät enää kelpaa työtä vieroksuville suomalaisille vätyksille. Lehtien palstoilla on saatu tutustua lukuisiin ahkeriin maahanmuuttajiin, joista suuri joukko suomalaisista saisi ottaa opikseen. Ketä tahansa Suomeen ei kuitenkaan tule päästää loisimaan veroeuroilla – ei nyt eikä tulevaisuudessakaan – mutta Singaporen, Australian ja Sveitsin tapaan osaavia ammattilaisia tarvitsemme koko ajan enemmän sekä EU-maista että niiden ulkopuolelta. Samalla Suomi muuttuu automaattisesti viikko viikolta monikulttuurisemmaksi, värikkäämmäksi ja mielenkiintoisemmaksi maaksi sekä meille suomalaisille että myös ulkomaalaisille. Siihen tarvitaan kuitenkin myös hallituksen aitoja käytännön toimenpiteitä verotuksen, normien purkamisen ja työperäisen maahanmuuton tarveharkinnan suhteen. Nykyinen sääntö-Suomi on kaikkea muuta kuin houkutteleva uusi kotimaa, kuten jokainen suomalainen hyvin tietää.

Tällä viikolla on ollut trendikästä liputtaa monikulttuurisuuden puolesta ja myös nostaa itsensä jalustalle suvaitsevaisuuden airueena. Toiset ovat nostaneet oman häntänsä todella näkyvästi ja toiset taas ovat todenneet, että arkipäivän käytännön teot monikulttuurisuuden puolesta puhuvat paljon enemmän kuin osallistuminen mielenosoitukseen (toim. huom. Valtava hatunnosto Flinkkilälle historiallisen kovasta suorituksesta). Mielenosoitus on toki hyvä tapa saada tärkeälle lisänäkyvyyttä mediassa ja sitä kautta jokin suurempi asennemuutos voi saada alkunsa tai ainakin hieman voimistua. Ehkä tämän viikon kohkauksen ansiosta Ypäjän Esson baarissa uskalletaan jatkossa pitää monikulttuurisuuden puolesta puheenvuoro, joka olisi muuten jäänyt pitämättä. Toivottavasti.

Ilman maahanmuuttajia söisimme edelleen kumisaappaat jalassa läskisoosia, kuuntelisimme Dannya ja Nokia valmistaisi yhä noita edellä mainittuja kumisaappaita. Maahanmuutossa ja monikulttuurisuudessa on siis kyse yhteiskuntamme tulevaisuuden kannalta erittäin merkittävästä asiasta. Näistä asioista olisi hienoa voida puhua ilman molempien ääripäiden ylilyöntejä. Monet ovat Immosen typerästä aivopierusta luonnollisesti eri mieltä kuin mies itse, mutta suvaitsevaisuutta on myös antaa muiden kertoa mielipiteensä. Mielenosoitukseen puhujaksi uskaltautuneelle persupoliitikolle buuaaminen oli harvinaisen nolo ylilyönti suvaitsevaisiksi itseään väittäviltä kansalaisilta syntyperään ja ihonväriin katsomatta. Se ei ollut suvaitsevaista, vaan ainoastaan noloa.

Monikulttuurisuuteen liittyvä keskustelu on jokseenkin hyödytöntä, jos se ei johda mihinkään muuhun kuin omahyväiseen tyrmistelyyn. Monikulttuurisuutta ei tueta unelmoimalla, päivittelemällä tai päätä aukomalla vaan rajoja aukomalla.
– Olli Muurainen

Toivottavasti jatkossa buuausten sijaan nähdään arjen tekoja.

Tämän kolumnin lyhennetty versio julkaistiin Tamperelainen-lehdessä tänään.

Julkaistu

Reklamaatiosta positiivinen viesti?

Englantilainen tuttavani ihmetteli jokunen vuosi sitten miksi suomalaiset eivät anna välitöntä palautetta, jos asiakaskokemuksessa on jotain pielessä. Ja melko usein on. Oli kyse sitten ravintolasta, rautakaupasta tai jäätelökioskista, on suomalainen pitänyt perinteisesti mielipiteensä omanaan tai korkeintaan puhissut huonosta tuotteesta tai palvelusta vain lähipiirilleen.

Sitten tuli some.

Sosiaalisessa mediassa on nykyisin helppo avautua kokemuksista julkisesti. Markkinoinin ikiaikaisen 3/11-säännön mukaan hyvä kokemus kerrotaan kolmelle ja huono yhdelletoista. Facebookin myötä suhde on nykyisin 3/110. Samalla välittömän palautteen antaminen on jäänyt liiaksi taka-alalle. Paras reklamaatio annetaan nimittäin somen sijaan heti, jolloin ongelma voidaan parhaassa tapauksessa korjata ja hyvittää heti.

Yrityksillä on monenlaisia tapoja reagoida saamiinsa reklamaatioihin. Oikein hoidettuna tilanne kääntyy myös somessa yritykselle positiiviseksi viestiksi, mutta väärin hoidettuna se voi maksaa yrityksen maineen kertaheitolla, jos kohu lähtee leviämään kaikelle kansalle.

Olin ennen 90-luvun alussa töissä vaasalaisen pizzakeisarin hotellissa, jossa jokainen valittaja sai 100 markan lahjakortin reklamaation aiheeseen katsomatta. Kampanja oli valtava menestys, eikä perusteettomia valituksia juuri tullut, koska jokainen valitus tutkittiin perinpohjin.

Suomalainen asiakas ansaitsee saada rahoilleen vastinetta, joten antakaa rohkeasti palautetta tuotteista, palveluista ja asiakaspalvelusta. Palaute on hyväksi kaikille, jos siihen suhtaudutaan asianmukaisella vakavuudella. Muistathan, että palautetta tulee antaa myös positiivisista asioista. Sellaisen viestin asiakaspalvelija nimittäin muistaa pitkään.

Hyvää kesää!

Tämä kolumni on julkaistu Tamperelainen-lehdessä 24. kesäkuuta 2015.

Julkaistu

Kun Suomi kehityksen kelkasta putosi

Suomalaiset saivat 2000-luvun alkupuolella kehua olevansa digitaalisen kehityksen vetureita koko maailmassa, kun internet levisi joka kylään ja kaupunkiin ja mobiilidata tuli kaikkien saataville. Sitten Suomi putosi kuitenkin kelkasta ja taantui tietotekniikan ja innovaatioiden apuluokkalaiseksi.

Nettinopeuksissa Suomi sijoittuu nykyisin kauas kärjestä, sillä Net Indexin maailmanlistalla olemme nyt sijalla 24. Meitä nopeammin surffaillaan esimerkiksi Romaniassa, Bulgariassa, Moldovassa ja Liettuassa. Trivago selvitti taannoin, että suomalaishotellien nettiyhteydet ovat yhtä surkealla tasolla.

Parhaillaan tuomioistuimessa käydään oikeutta TVkaista-palvelusta, joka on nerokas innovaatio. Palvelussa kuluttaja siirtää fyysisen digiboksinsa maksua vastaan verkkoon. TVkaistan perässä samanlaiset palvelut lanseerasivat myös esimerkiksi Elisa ja DNA. Nettidigiboksien suosion myötä tekijänoikeusjärjestöt ryhtyivät väittämään niitä laittomiksi, vaikka kyse on ainoastaan datan sijainnista.

Tuomioistuin päättää nyt saako kuluttaja tallentaa ohjelmansa verkkoon vai täytyyko bittien sijaita jatkossakin surisevassa laatikossa kotona. Toisin sanoen eletäänkö Suomessa 1990-lukua vai 2010-lukua.

Nettidigiboksi ei ole ainoa suomalainen innovaatio, jonka tekijänoikeusjärjestöt ovat halunneet rokottaa kuoliaaksi. Myös kirjojen vuokrauspalvelu Bookabooka joutui taannoin lopettamaan samasta syystä. Vastaavasta palvelusta tuli vuosia myöhemmin Yhdysvalloissa miljardibisnes. Tietenkin.

Menestyäkseen Suomi tarvitsee uusia innovaatioita, joten nyt olisi aika ottaa pää pensaasta ja ottaa järki käteen. Se on nimittäin ollut jo pitkään hukassa.

Tämä kolumni on julkaistu Tamperelainen-lehdessä 13.5.2015.