Monikulttuurisuutta vai pelkkää sanahelinää?

Monikulttuurisuus on minusta sitä, että maassa on asukkaita monista eri maista ja kulttuureista. Tarkennan vielä, että nimenomaan työtä tekeviä, ahkeria sekä maan lakeja ja normeja noudattavia asukkaita, mikä taas tarkoittaa pitkälti työperäistä maahanmuuttoa. Toivottavasti myös Sipilän hallitus on ymmärtänyt tämän ja keskittyy viimeinkin työperäisen maahanmuuton helpottamiseen, ettei kohkaus jäisi jälleen kerran vain pelkäksi sanahelinäksi ja omien häntien nostamiseksi, kuten niin monta kertaa aiemminkin.

Monikulttuurisuudesta on helppo lausua kauniita sanoja. Immostelijoihin on luontevaa purkaa monenlaisia turhaumia kesän kehnosta säästä alkaen. Mutta kun porukalle sitten koittaa tilaisuus ryhtyä aitoihin toimiin monikulttuurisuuden edistämiseksi, enemmistö kääntää selkänsä ja siirtää puheen grillaukseen tai mustikkaämpäriin.
Olli Muurainen

Yrityselämä tarvitsee vääjäämättä lisää työvoimaa ulkomailta, koska monet ammatit eivät enää kelpaa työtä vieroksuville suomalaisille vätyksille. Lehtien palstoilla on saatu tutustua lukuisiin ahkeriin maahanmuuttajiin, joista suuri joukko suomalaisista saisi ottaa opikseen. Ketä tahansa Suomeen ei kuitenkaan tule päästää loisimaan veroeuroilla – ei nyt eikä tulevaisuudessakaan – mutta Singaporen, Australian ja Sveitsin tapaan osaavia ammattilaisia tarvitsemme koko ajan enemmän sekä EU-maista että niiden ulkopuolelta. Samalla Suomi muuttuu automaattisesti viikko viikolta monikulttuurisemmaksi, värikkäämmäksi ja mielenkiintoisemmaksi maaksi sekä meille suomalaisille että myös ulkomaalaisille. Siihen tarvitaan kuitenkin myös hallituksen aitoja käytännön toimenpiteitä verotuksen, normien purkamisen ja työperäisen maahanmuuton tarveharkinnan suhteen. Nykyinen sääntö-Suomi on kaikkea muuta kuin houkutteleva uusi kotimaa, kuten jokainen suomalainen hyvin tietää.

Tällä viikolla on ollut trendikästä liputtaa monikulttuurisuuden puolesta ja myös nostaa itsensä jalustalle suvaitsevaisuuden airueena. Toiset ovat nostaneet oman häntänsä todella näkyvästi ja toiset taas ovat todenneet, että arkipäivän käytännön teot monikulttuurisuuden puolesta puhuvat paljon enemmän kuin osallistuminen mielenosoitukseen (toim. huom. Valtava hatunnosto Flinkkilälle historiallisen kovasta suorituksesta). Mielenosoitus on toki hyvä tapa saada tärkeälle lisänäkyvyyttä mediassa ja sitä kautta jokin suurempi asennemuutos voi saada alkunsa tai ainakin hieman voimistua. Ehkä tämän viikon kohkauksen ansiosta Ypäjän Esson baarissa uskalletaan jatkossa pitää monikulttuurisuuden puolesta puheenvuoro, joka olisi muuten jäänyt pitämättä. Toivottavasti.

Ilman maahanmuuttajia söisimme edelleen kumisaappaat jalassa läskisoosia, kuuntelisimme Dannya ja Nokia valmistaisi yhä noita edellä mainittuja kumisaappaita. Maahanmuutossa ja monikulttuurisuudessa on siis kyse yhteiskuntamme tulevaisuuden kannalta erittäin merkittävästä asiasta. Näistä asioista olisi hienoa voida puhua ilman molempien ääripäiden ylilyöntejä. Monet ovat Immosen typerästä aivopierusta luonnollisesti eri mieltä kuin mies itse, mutta suvaitsevaisuutta on myös antaa muiden kertoa mielipiteensä. Mielenosoitukseen puhujaksi uskaltautuneelle persupoliitikolle buuaaminen oli harvinaisen nolo ylilyönti suvaitsevaisiksi itseään väittäviltä kansalaisilta syntyperään ja ihonväriin katsomatta. Se ei ollut suvaitsevaista, vaan ainoastaan noloa.

Monikulttuurisuuteen liittyvä keskustelu on jokseenkin hyödytöntä, jos se ei johda mihinkään muuhun kuin omahyväiseen tyrmistelyyn. Monikulttuurisuutta ei tueta unelmoimalla, päivittelemällä tai päätä aukomalla vaan rajoja aukomalla.
Olli Muurainen

Toivottavasti jatkossa buuausten sijaan nähdään arjen tekoja.

Tämän kolumnin lyhennetty versio julkaistiin Tamperelainen-lehdessä tänään.

Reklamaatiosta positiivinen viesti?

Englantilainen tuttavani ihmetteli jokunen vuosi sitten miksi suomalaiset eivät anna välitöntä palautetta, jos asiakaskokemuksessa on jotain pielessä. Ja melko usein on. Oli kyse sitten ravintolasta, rautakaupasta tai jäätelökioskista, on suomalainen pitänyt perinteisesti mielipiteensä omanaan tai korkeintaan puhissut huonosta tuotteesta tai palvelusta vain lähipiirilleen.

Sitten tuli some.

Sosiaalisessa mediassa on nykyisin helppo avautua kokemuksista julkisesti. Markkinoinin ikiaikaisen 3/11-säännön mukaan hyvä kokemus kerrotaan kolmelle ja huono yhdelletoista. Facebookin myötä suhde on nykyisin 3/110. Samalla välittömän palautteen antaminen on jäänyt liiaksi taka-alalle. Paras reklamaatio annetaan nimittäin somen sijaan heti, jolloin ongelma voidaan parhaassa tapauksessa korjata ja hyvittää heti.

Yrityksillä on monenlaisia tapoja reagoida saamiinsa reklamaatioihin. Oikein hoidettuna tilanne kääntyy myös somessa yritykselle positiiviseksi viestiksi, mutta väärin hoidettuna se voi maksaa yrityksen maineen kertaheitolla, jos kohu lähtee leviämään kaikelle kansalle.

Olin ennen 90-luvun alussa töissä vaasalaisen pizzakeisarin hotellissa, jossa jokainen valittaja sai 100 markan lahjakortin reklamaation aiheeseen katsomatta. Kampanja oli valtava menestys, eikä perusteettomia valituksia juuri tullut, koska jokainen valitus tutkittiin perinpohjin.

Suomalainen asiakas ansaitsee saada rahoilleen vastinetta, joten antakaa rohkeasti palautetta tuotteista, palveluista ja asiakaspalvelusta. Palaute on hyväksi kaikille, jos siihen suhtaudutaan asianmukaisella vakavuudella. Muistathan, että palautetta tulee antaa myös positiivisista asioista. Sellaisen viestin asiakaspalvelija nimittäin muistaa pitkään.

Hyvää kesää!

Tämä kolumni on julkaistu Tamperelainen-lehdessä 24. kesäkuuta 2015.

Kun Suomi kehityksen kelkasta putosi

Suomalaiset saivat 2000-luvun alkupuolella kehua olevansa digitaalisen kehityksen vetureita koko maailmassa, kun internet levisi joka kylään ja kaupunkiin ja mobiilidata tuli kaikkien saataville. Sitten Suomi putosi kuitenkin kelkasta ja taantui tietotekniikan ja innovaatioiden apuluokkalaiseksi.

Nettinopeuksissa Suomi sijoittuu nykyisin kauas kärjestä, sillä Net Indexin maailmanlistalla olemme nyt sijalla 24. Meitä nopeammin surffaillaan esimerkiksi Romaniassa, Bulgariassa, Moldovassa ja Liettuassa. Trivago selvitti taannoin, että suomalaishotellien nettiyhteydet ovat yhtä surkealla tasolla.

Parhaillaan tuomioistuimessa käydään oikeutta TVkaista-palvelusta, joka on nerokas innovaatio. Palvelussa kuluttaja siirtää fyysisen digiboksinsa maksua vastaan verkkoon. TVkaistan perässä samanlaiset palvelut lanseerasivat myös esimerkiksi Elisa ja DNA. Nettidigiboksien suosion myötä tekijänoikeusjärjestöt ryhtyivät väittämään niitä laittomiksi, vaikka kyse on ainoastaan datan sijainnista.

Tuomioistuin päättää nyt saako kuluttaja tallentaa ohjelmansa verkkoon vai täytyyko bittien sijaita jatkossakin surisevassa laatikossa kotona. Toisin sanoen eletäänkö Suomessa 1990-lukua vai 2010-lukua.

Nettidigiboksi ei ole ainoa suomalainen innovaatio, jonka tekijänoikeusjärjestöt ovat halunneet rokottaa kuoliaaksi. Myös kirjojen vuokrauspalvelu Bookabooka joutui taannoin lopettamaan samasta syystä. Vastaavasta palvelusta tuli vuosia myöhemmin Yhdysvalloissa miljardibisnes. Tietenkin.

Menestyäkseen Suomi tarvitsee uusia innovaatioita, joten nyt olisi aika ottaa pää pensaasta ja ottaa järki käteen. Se on nimittäin ollut jo pitkään hukassa.

Tämä kolumni on julkaistu Tamperelainen-lehdessä 13.5.2015.