Teimme juuri keittiöremontin, joka on nyt valaistuksen viimeistelyä vaille valmis. Hankimme keittiölaitteet Tampereen Lielahden Expertiltä, josta saimme mielestämme hyvää palvelua ja kätevästi kertarysäyksellä kaikki tarvittavat tuotteet. Tänään posti kantoi kuitenkin kotiin epämiellyttävän yllätyksen, Expert Aktiiviraha MasterCard -kortin.

Periaatteen miehenä olen vahvasti kaikenlaisia vedätyksiä vastaan. Irtisanoinkin aikoinaan jäsenyyteni Stockmanniin, koska heidän kanta-asiakaskorttinsa muuttui automaattisesti Stockmann MasterCard -kortiksi. Tarvittavat maksukortit taloudesta löytyvät jo, joten turhia lisäkortteja tai maksuaikoja ei tarvita. Nyt Expert päätyi Stockmannin kanssa samaan sarjaan, sillä postissa tuli yllättäen uusi Expertin logolla varustettu Expert Aktiiviraha MasterCard -kortti.

Tällaisesta kortista ei meille kuitenkaan kerrottu ostohetkellä mitään. Olin tuolloin maksamassa koko pakettia kerralla kaupan kassalla, kun myyjä ilmoitti mahdollisuudesta saada kauppaan laajennettu takuu. Tämä takuu olisi normaalia kattavampi, ja sitä varten tulisi allekirjoittaa pari paperia. Myyjä kertoi, että voisin maksaa koko paketin kerralla laskun saatuani. MasterCardista myyjä ei kuitenkaan vihjannut sanallakaan, joten kiireessä tulin allekirjoittaneeksi ”takuupaperit”.

Nyt Expert Aktiiviraha MasterCard -kortin irtisanominen onnistui yhdellä puhelinsoitolla, mutta ilman irtisanomista minulle olisi jatkossa napsahtanut 30 euron vuosimaksu luottokortista, jota ei ollut halunnut enkä tilannut. Mitä tästä opimme? Taas kerran olisi pitänyt jättää myyjän selitykset kokonaan omaan arvoonsa ja käydä paperinivaska tarkasti läpi ennen allekirjoittamista. Tästä viisastuneena tiedän jatkossa mitä tällaisten ”takuutarjousten” takana todellisuudessa piilee.

Yksityinen pysäköinninvalvonta ja siitä yksityisten yritysten antamat virhemaksut ovat olleet viime aikoina todella kuuma juridinen peruna, sillä asiassa on annettu useita eriäviä tuomioita ja päätöksiä. Tuorein käänne tuli tänään kuluttajariitalautakunnalta, jonka päätöksen sisältö on mielenkiintoinen.

Korkein oikeus katsoi aiemmin sakottamisen lailliseksi silloin, kun kyse on osapuolten välisestä sopimuksesta ja sen rikkomisesta. Linjauksen mukaan autoilijan ja parkkipaikan haltijan välille syntyy sopimussuhde, mikäli alueella ilmoitetaan näkyvästi, että sinne ajettaessa syntyy sopimus, jonka rikkomisesta voidaan määrätä maksu sopimusrikkomuksesta. Perustuslakivaliokunta puolestaan katsoi sittemmin, että sakottaminen on julkisen vallan käyttämistä mikä taas ei ole mahdollista yksityisille yhtiöille. Päätökset olivat siis ristiriitaisia ja koskivat samaa asiaa aivan eri kanteilta.

Nyt kuluttajariitalautakunta on arvionut asiaa KKO:n ratkaisun mukaisesti sopimusoikeudellisesta näkökulmasta. Kirjoitin Starassa jo yli vuosi sitten syyskuussa 2010, että juuri sopimusoikeutta sovellettaessa sakko on mahdollista jättää maksamatta. Tämä perustuu sakottajan näyttötaakkaan siitä kenen välille sopimuksen väitetään syntyneen. Nyt kuluttajariitalautakunta on ollut samaa mieltä.

Yksityisen sakottajan on nimittäin kyettävä osoittamaan syntyneen sopimuksen osapuolet, eli käytännössä ajoneuvon paikalle tuoneen kuljettajan henkilöllisyys. Virallisille parkkisakottajille, kuten poliisille ja kuntien pysäköinninvalvojille, riittävät ajoneuvon haltijan rekisterissä olevat tiedot, mutta yksityisellä puolella se ei riitä. Tänään julkaisemassaan päätöksessä kuluttajariitalautakunta katsoo, että yksityinen parkkiyhtiö ei ole voinut vaatia maksua, koska se ei ole kyennyt osoittamaan kuka auton oli paikalle pysäköinyt. Tässä ote tuoreesta päätöksestä.

Velkojan on näytettävä toteen saatavansa peruste. Asiassa ei ollut näytetty, että vastoin kuluttajan kiistämistä hän olisi pysäköinyt auton ja näin sopimuksin sitoutunut maksamaan valvontamaksun. Lautakunta suositti, että parkkiyhtiö luopui vaatimasta 35 euron maksua ja syntyneitä perintäkuluja, kuluttajariitalautakunnan tuoreessa ratkaisussa todetaan, kuluttajariitalautakunta lausui.

Samasta asiasta kirjoitti taannoin myös Iltalehti, jonka haastattelemien asiantuntijoiden mukaan yksityisessä sakotuksessa ei voida edes oikeudessa määrätä ajoneuvon haltijaa kertomaan kuljettajan henkilöllisyyttä, vaan näyttötaakka on sakottajalla.

On päivänselvää, että näyttötaakka on maksulapun kirjoittajalla. Jos kerran sopimus on syntynyt, toisen osapuolen on pystyttävä näyttämään, kenen kanssa se on syntynyt, rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen kertoi Iltalehdelle.

Professori Jyrki Virolainen on ollut koko ajan eri mieltä, sillä hänen mukaansa todistustaakkaa tulee arvioida eri tavalla kuin nyt on katsottu. Virolainen totesi aiemmin, että todistustaakka on myös auton haltijalla sen sijaan että se olisi ainoastaan yksityisellä parkkifirmalla. Virolainen kirjoitti asiasta syyskuussa 2010 seuraavaa.

Todistustaakka on auton omistajalla tai haltijalla, joka väittää, ettei hän ollut itse kuljettanut autoa eikä pysäköinyt ajoneuvoaan ”laputuspaikalle.” Kokemusperäisen todennäköisyyden mukaan nimittäin kuljettaja on yleensä ajoneuvon omistaja tai haltija. Jos muuta väitetään, on väitteen esittäjän näytettävä väite toteen. Yleensä omistaja tai haltija tietää, kenen käytössä ajoneuvo on ollut, jollei hän ole itse kuljettanut sitä. Hänen on helpompaa esittää siitä näyttöä kuin valvontafirmalla, jonka on, kuten Iltalehtikin toteaa, lähes mahdotonta osoittaa, kuka auton pysäköi.

Tänään Jyrki Virolainen kommentoi kuluttajariitalautakunnan antamaa päätöstä tuoreeltaan ja uudisti aiemmin ilmoittamansa kannan.