Julkaistu

Hallituksen esitys tavaramerkkilaista sisältää virheen – ristiriidassa direktiivin kanssa

Olin taannoin toisena osapuolena Suomen oikeushistorian laajimmassa tavaramerkkiriidassa, jota puitiin peräti 12 vuoden ajan kaikissa mahdollisissa oikeusasteissa ja virastoissa niin Suomessa kuin Suomen ulkopuolellakin. Kyseessä oli paitsi Suomen ennätys diaarinumeroiden ja oikeudenkäyntien määrässä myös tietojeni mukaan ainoa tavaramerkkiriita, jossa korkein hallinto-oikeus on käsitellyt saman tavaramerkin rekisteröinnin kahteen kertaan. Kyseessä oli siten todellinen tavaramerkkijuridiikan 12 vuoden korkeakoulu.

Oikeudenkäyntien päätyttyä sain yllättäen kutsun työ- ja elinkeinoministeriön työryhmään, jonka tehtävä oli valmistella Suomen tavaramerkkilain kokonaisuudistusta. Työryhmämme sai urakan valmiiksi keväällä 2018 ja tuloksista julkaistiin mietintö. Sittemmin uudesta tavaramerkkilaista saatiin aikaiseksi hallituksen esitys HE 201/2018, ja uuden lain on määrä astua voimaan viimeistään ensi kesänä. Se ei kuitenkaan mennyt lopulta ihan maaliin.

Edellä mainitsemaani tavaramerkkikiistaa käsiteltiin Suomen lisäksi useissa eri prosesseissa myös Euroopan yhteisön yhtenäistämisvirasto OHIMissa, jossa pääsin tutustumaan näköalapaikalta tavaramerkkejä koskeviin EU-direktiiveihin sekä luonnollisesti myös Pariisin sopimukseen ja TRIPS-sopimukseen, joita vertasin vuosikausien ajan kansalliseen lainsäädäntöön – melko menestyksekkäästi ainakin lopputuloksen perusteella.

Suomen tavaramerkkilain ja EU-direktiivin erojen takia kansallisen tavaramerkkilain kokonaisuudistus on nyt tarpeellinen ja ajankohtainen. Uudistuksen tarkoitus on paitsi selkeyttää tavaramerkkien ja toiminimien suhdetta myös päivittää laki vastaamaan direktiivin sisältöä. Hallituksen esityksen perusteella tämä ei näytä kuitenkaan onnistuneen, sillä esitys tavaramerkkilaiksi ei ole yhdenmukainen direktiivin kanssa. Kerron pian miksi.

Nykyisessä kansallisessa tavaramerkkilaissa ja tavaramerkkidirektiivissä on monia perustavaa laatua olevia eroja, joten vanhentunut kansallinen laki lakaistiin myös Etuovi-oikeudenkäynneissä maton alle useissa kohdissa, kun direktiivi määräsi asioista toisin kuin Suomen tavaramerkkilaki.

Euroopan yhteisön jäsenvaltio voi itse valita, ottaako se käyttöön periaatteen laajemman suojan antamisesta laajalti tunnetuille tavaramerkeille, mutta jäsenvaltio ei voi valita niitä tilanteita, jotka tama suoja kattaa, jos se on päättänyt antaa tällaista suojaa (ks. C-408/01 Adidas, kohta 20). Suomen tuomioistuimet joutuvat näin ollen asettamaan direktiivin Suomen lain edelle, jos niissä on ristiriitaisuuksia. Tämä olikin Etuovi-oikeudenkäynneissäni ratkaisevaa, sillä Suomen tavaramerkkilaki oli ja on yhä auttamattomasti vanhentunut verrattuna direktiiviin.

Tavaramerkkidirektiivissä laajalti tunnetuille merkeille yli tavaraluokkien annettava suoja on Euroopan Unionin jäsenmaissa harmonisoitu ja sen tulee olla yhdenmukainen. Direktiivin mukainen tavaraluokat ylittävä laajalti tunnettujen tavaramerkkien suoja koskee siten vain ja ainoastaan rekisteröityjä merkkejä. Rekisteröinti on siis suojan saamisen ehdoton edellytys, eikä Suomi voi antaa laajalti tunnetulle tavaramerkille direktiiviä kapeampaa tai laajempaa suojaa (C-106/89, Marleasing, tuomio 13.11.1990, Kok. 1990, s. I-4135, Kok. Ep. X s. 599, kohdat 8-9 ja yhdistetyt asiat Pfeiffer ym., kohdat 113-119).

Uutta tavaramerkkilakia valmistelevan taustaryhmämme toiminta sujui kaikin puolin jouhevasti ja hyvässä yhteisymmärryksessä. Mukana oli useita arvostamiani alan ammattilaisia, joista osalla oli ollut osuutensa myös Etuovi-tapauksessa. Nostin työryhmän kokouksissa esiin olennaisen lakiluonnokseen jääneen virheen, joka oli ristiriidassa paitsi direktiivin sanamuodon mutta myös EUT-oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden kanssa. Hallituksen esitykseen onkin nyt jäänyt jo viime syksynä osoittamani virhe, joka on ilmiselvästi ristiriidassa direktiivin kanssa.

Mikäli tavaramerkkilaki astuu voimaan nyt esitetyssä muodossa, joutuvat suomalaiset tuomioistuimet jatkossakin asettamaan kansallisen lain sivuun ja noudattamaan direktiiviä, kuten kävi taannoisissa Etuovi-oikeudenkäynneissä. Olen tutustunut tähän aiheeseen vuosikaupalla, joten luulen tuntevani sen melko hyvin. Hallituksen tulisi pikavauhtia korjata lakiesitykseen jäänyt virhe, jotta kansallinen tavaramerkkilaki vastaisi direktiiviä.

Kyse on laajalti tunnetun tavaramerkin suojasta.

Laajalti tunnetusta tavaramerkistä puhutaan silloin, kun jokin merkki on niin tunnettu, että se saa suojaa kaikissa luokissa. En lähde tässä käsittelemään tuon statuksen saavuttamisen edellytyksiä, koska niistä saisi oman pitkän kirjoituksensa. Nyt on sen sijaan olennaista, että direktiivin ja siihen liittyvän oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden mukaan tavaramerkin täytyy olla rekisteröity saadakseen laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa. Tästä ei ole direktiivissä minkäänlaista epäilystä. Rekisteröimätön merkki voidaan toki katsoa laajalti tunnetuksi, mutta ilman rekisteröintiä se ei voi saada laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa. Hallituksen esityksessä tavaramerkkilaiksi kuitenkin esitetään direktiivistä merkittävällä tavalla poikkeavasti, että myös rekisteröimätön tavaramerkki voisi saada laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa esimerkiksi vakiintumisen perusteella. Hallituksen esityksessä on siis virhe.

Hallituksen esitys HE201/2018 vp

”Tavaramerkin haltijan olisi näytettävä, että tavaramerkki on laajalti tunnettu Suomessa. Tämä tarkoittaa, että merkittävän osan kohdeyleisöstä on tunnettava merkki. Huomioon tulisi ottaa kaikki asiaan vaikuttavat seikat, kuten esimerkiksi merkin markkinaosuus, sen markkinointikustannukset, käytön intensiivisyys, kesto ja maantieteellinen laajuus. Tavaramerkki voi olla laajalti tunnettu ja saada laajalti tunnetulle merkille kuuluvaa suojaa, vaikka tavaramerkkiä ei olisi rekisteröity. Myös tavaramerkkidirektiivi mahdollistaa edellä 4 §:ssä todetuin tavoin vakiintuneet tavaramerkit ja vakiintuneet laajalti tunnetut tavaramerkit. Laajalti tunnetun tavaramerkin suojan laajuuden katsotaan olevan molemmissa tilanteissa sama.”

Tavaramerkkidirektiivi 2015/2436 16.12.2015

”10. On olennaista varmistaa, että rekisteröidyt tavaramerkit saavat saman suojan kaikkien jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä. Unionissa laajalti tunnetuille EU-tavaramerkeille myönnettyä laajaa suojaa vastaava suoja olisi myönnettävä myös kansallisella tasolla kaikille rekisteröidyille tavaramerkeille, jotka ovat laajalti tunnettuja kyseisessä jäsenvaltiossa.”

Huomaatteko merkittävän eron yllä olevissa hallituksen esityksessä ja direktiivissä? Kansallinen tavaramerkkilaki antaisi nykyisellään suojaa rekisteröimättömille, vaikka direktiivi edellyttää rekisteröintiä. Hallituksen esityksessä virhettä perusteellaan viittaamalla puutteellisesti direktiiviin, joka hallituksen virheellisen tulkinnan mukaan mahdollistaisi, että vakiintunut tavaramerkki saisi laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa. Perustelu ei pidä paikkaansa, kuten edeltä voidaan helposti huomata.

Tavaramerkkidirektiivin 5.2 artikla, TRIPS-sopimuksen 16.3 artikla ja kattava EUT-oikeuskäytäntö (mm. C-252/07 Intel, kohdat 34 ja 47; T-150 Tosca Blu, kappale 55; C-375/97 General Motors, kappale 23) nimenomaan edellyttävät, että rekisteröinti on laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamisen edellytys. Siitä ei ole epäselvyyttä. Suomen uudessa tavaramerkkilaissa pyritään antamaan rekisteröimättömille tavaramerkeille direktiiviä selvästi kattavampaa suojaa, vaikka se on kiellettyä (mm. C-106/89, Marleasing, tuomio 13.11.1990, Kok. 1990, s. I-4135, Kok. Ep. X s. 599, kohdat 8-9 ja yhdistetyt asiat Pfeiffer ym., kohdat 113-119). Sama virhe löytyy hallituksen esityksestä myös muissa pykälissä. Esimerkiksi 13 §:n 3 momentista, joka ei vastaa sisällöltään direktiivin samaa kohtaa.

Hallituksen esitys HE201/2018 vp

”13 § Tavaramerkkiä ei rekisteröidä, tai jos se on rekisteröity, se on mitätöitävä, jos:
3) merkki on sama tai samankaltainen kuin aiempi Suomessa tai Euroopan unionissa laajalti tunnettu tavaramerkki, riippumatta siitä käytetäänkö sitä samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten.”

Tavaramerkkidirektiivi 2015/2436 16.12.2015

”3. Tavaramerkkiä ei lisäksi saa rekisteröidä tai, jos se on rekisteröity, se on julistettava mitättömäksi,
a) jos se on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi tavaramerkki riippumatta siitä, ovatko tavarat tai palvelut, joita varten sitä haetaan tai rekisteröidään, samoja, samankaltaisia tai ei samankaltaisia kuin tavarat tai palvelut, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity, kun aikaisempi tavaramerkki on laajalti tunnettu jäsenvaltiossa, jota varten rekisteröintiä on haettu tai jossa tavaramerkki on rekisteröity, tai EU-tavaramerkin tapauksessa tavaramerkki on laajalti tunnettu unionissa ja myöhemmän tavaramerkin aiheeton käyttö merkitsisi epäoikeudenmukaisen edun saamista aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvystä tai maineesta taikka olisi haitaksi aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvylle tai maineelle.”

Voidaanko hallituksen esityksessä viitata direktiivin artiklaan tahallaan virheellisesti? Mahdollisesti, sillä tuossa yläpuolella on aivan suora lainaus direktiivistä. Jokainen huomaa, että artiklassa rekisteröinti mainitaan edellytyksenä laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamiselle, mutta hallituksen esityksen referaatista rekisteröinnin edellytys on jätetty pois. Tuskin tuollaista epähuomiossa tapahtuu. Tässä alla on hallituksen esityksen kappale, jossa yllä olevaa artiklaa referoidaan virheellisesti. Huomaatko eron, eli löydätkö alla olevasta referaatista mainintaa artiklassa mainitusta rekisteröinnistä? En minäkään.

Hallituksen esitys HE201/2018 vp

”Artiklan 3 kohdan mukaan tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä tai, jos se on rekisteröity, se on julistettava mitättömäksi, jos se on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi tavaramerkki, tavaralajien samankaltaisuudesta riippumatta, kun aikaisempi tavaramerkki on laajalti tunnettu jäsenvaltiossa, tai EU-tavaramerkin tapauksessa, kun tavaramerkki on laajalti tunnettu unionissa. Suoja edellytyksenä on, että myöhemmän tavaramerkin aiheeton käyttö merkitsisi epäoikeudenmukaisen edun saamista aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvystä tai maineesta taikka olisi haitaksi aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvylle tai maineelle.”

Niinpä.

Kuten edellä mainitsin, minulla on nimenomaan tästä lainkohdasta vuosien kokemus nyansseineen. Etuovi-tapauksen oikeudenkäynneissä Helsingin hovioikeudella oli  riittävä asiantuntemus haastavien tavaramerkkiasioiden käsittelyyn. En avaa tässä enemmälti oikeudenkäyntien sarjan materiaaleja, sillä helpointa on lainata Helsingin hovioikeutta. Tässä alla tähän liittyvät olennaisimmat hovioikeuden tuomiossa todetut seikat. Ne eivät jätä minkäänlaista tulkinnanvaraa asiasta.

Helsingin hovioikeus, Etuovi-oikeudenkäynti

Suomen oikeusjärjestelmän kannalta olisi noloa, jos uuteen lakiin päätyy direktiivin kanssa ristiriidassa olevia pykäliä. Ettei oltaisi vain direktiivin sekä omaan historiaani liittyvien seikkojen varassa, niin otetaan vielä kansallisia tuomioistuimia (myös Suomessa) sitovia Euroopan Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisuja samasta asiasta.

EUT C-252/07 Intel v. CPM, kohdat 34 ja 47
”Tavaramerkin laajaa tunnettuutta on arvioitava suhteessa siihen, miten kohdeyleisö, joka muodostuu niiden tavaroiden tai palvelujen kuluttajista, joita varten tämä tavaramerkki on rekisteröity, mieltää tavaramerkin.”

EUT T-150/04, Tosca Blu, kappale 55
”Asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 5 kohdan sanamuodosta, jossa käytetään ilmausta ”joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity”, seuraa, että tätä säännöstä sovelletaan tämän asetuksen 8 artiklan 2 kohdan mukaisiin aikaisempiin tavaramerkkeihin vain siltä osin kuin ne on rekisteröity.”

EUT C-375/97, General Motors, kappale 23
”Koska direktiivin 5 artiklan 2 kohdassa – toisin kuin 5 artiklan 1 kohdassa – suojataan rekisteröityjä tavaramerkkejä myös muihin kuin samankaltaisiin tavaroihin tai palveluihin nähden, siinä on asetettu ensimmäiseksi edellytykseksi, että aiemman tavaramerkin tunnettuus yleisön keskuudessa on tietynasteista.”

Otetaan vielä vilkaisu edellä pikaisesti jo sivuamaani TRIPS-sopimukseen ja sen 16 artiklaan. Tämäkään ei jätä juuri arvailun varaa siitä täytyykö laajalti tunnetun tavaramerkin olla suojaa saadakseen rekisteröity vai ei.

TRIPS-sopimuksen 16(3) artikla
”Article 6 bis PC shall apply mutatis mutandis, to goods or services which are not similar to those in respect of which a trade mark is registered, provided that use of that trade mark would indicate a connection between those goods or services and the owner of the registered trade mark and provided that the interests of the owner of the registered trade mark are likely to be damaged by such use.”

Suomen osalta on 1.1.1996 tullut voimaan Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen liitteenä 1 C oleva sopimus teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista (ns. TRIPS-sopimus), jonka 16 artiklan 3 kohdan mukaan “Pariisin yleissopimuksen (1967) 6 bis artiklaa sovelletaan soveltuvin osin tavaroihin ja palveluihin, jotka eivät ole samanlaisia niiden kanssa, joille tavaramerkki on rekisteröity, edellyttäen että tavaramerkin käyttö sanotuille tavaroille tai palveluille loisi vaikutelman yhteydestä noiden tavaroiden tai palvelujen ja tavaramerkin omistajan välillä, ja edellyttäen, että rekisteröidyn tavaramerkin omistajan etu todennäköisesti kärsisi sellaisesta käytöstä.” TRIPS-sopimuksen 16 artiklan 3 kohdassa edellytetään siis tavaralajien ylittävän suojan saamiseksi tavaramerkin rekisteröintiä (mm. Mia Pakarinen: Tavaramerkin oikeudellinen suoja-ala ja tavaramerkin käyttö verkkotunnuksessa 2004, s. 64-66).

EUT on katsonut tavaramerkkiasetuksessa tarkoitetun laajalti tunnetun tavaramerkin suojan edellytysten osalta, että laajalti tunnettuina tavaramerkkeinä suojataan vain sellaisia tavaramerkkejä, jotka ovat yleisesti tunnettuja Pariisin yleissopimuksen 6 bis artiklassa tarkoitetussa merkityksessä ja joiden rekisteröinnistä on esitetty näyttöä (T-150/04, Mülhens GmbH & Co. KG v. SMHV, kohta 56). Unionin yleinen tuomioistuin on lisäksi todennut, että se, että jäsenvaltion lainsäädännössä taataan laaja suoja Pariisin yleissopimuksen 6 bis artiklassa tarkoitetuille yleisesti tunnetuille tavaramerkeille, joita ei ole rekisteröity, ei ole omiaan muuttamaan toteamusta, jonka mukaan asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 5 kohtaa ei sovelleta yleisesti tunnettuihin tavaramerkkeihin, kun niitä ei ole rekisteröity (Mülhens, kohta 61). Toisin sanoen laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa voi saada vain rekisteröity tavaramerkki toisin kuin hallituksen esityksessä nyt virheellisesti todetaan.

Mia Pakarinen, Tavaramerkkien oikeudellinen suoja-ala

”TRIPS-sopimus, toisin kuin Pariisin sopimus, antaa siis suojaa myös yli kilpailurelaation. TRIPS-sopimuksen mukaan tällaista laajennettua suojaa tulisi kuitenkin antaa vain rekisteröidyille tunnuksille. TRIPS-sopimuksen ja direktiivin valossa näyttää siis siltä, että yhteisöalueella rekisteröimättömille tavaramerkeille tulisi siis pääsääntöisesti antaa suojaa vain suhteessa identtisiin tai samankaltaisiin tavaroihin/palveluihin. Jotta tavaramerkin oikeudenhaltija voisi saada yli tavarakohtaisuuden menevää suojaa, on hänellä oltava voimassaoleva rekisteröinti johon vedota.”

”TRIPS-sopimus antaa rekisteröidyille yleisesti tunnetuille merkeille suojaa yli kilpailurelaation. Sen tarkoitus on laajentaa Pariisin sopimuksen suojaa, mutta se eroaa tästä olennaisesti juuri siksi, että siinä puhutaan vain ja nimenomaisesti rekisteröidyistä merkeistä.”

Mitä nyt pitäisi tehdä?

Nähdäkseni ei ole mitään epäselvyyttä siitä, etteikö direktiivi edellyttäisi rekisteröintiä laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamiselle. Toin nämä epäkohdat esiin työ- ja elinkeinoministeriön asettamassa työryhmässä sekä suullisesti että kirjallisesti. Jostain syystä ne eivät kuitenkaan päätyneet mietintöön saakka, vaikka kyse on olennaisesta seikasta. Hallituksen esitys uudesta tavaramerkkilaista tulee korjata vastaamaan tavaramerkkidirektiiviä. Se onnistuu poistamalla hallituksen esityksestä virheellinen perustelu ”Tavaramerkki voi olla laajalti tunnettu ja saada laajalti tunnetulle merkille kuuluvaa suojaa, vaikka sitä ei ole rekisteröity” ja lisäämällä lakiesitykseen direktiivin mukainen määritelmä rekisteröinnin edellytyksestä laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamiseksi.

Ellei tätä virhettä korjata, joutuvat suomalaiset tuomioistuimet jatkossakin noudattamaan kansallisen lainsäädännön sijaan EU-direktiiviä. Sellainen tilanne tuskin oli alunperin tavaramerkkilain kokonaisuudistuksen tarkoituksena. Uudistusta lähdettiin nimittäin aikanaan tekemään, jotta tavaramerkkilaki saataisiin viimein vastaamaan direktiiviä. Ilmeisesti joku on nyt pudottanut hanskat ennen maaliviivaa. Tavaramerkkilaki ei nimittäin avaudu kovin helposti edes kokeneille asianajajille saati kansanedustajille ja ministeriön virkamiehille. Nyt tarvitaan käsi pystyyn virheen merkiksi ja nopea korjausliike.

Julkaistu

Turvapaikanhakijoiden rikollisuus vakava uhka – ryhtiliike tehtävä heti

JULKAISTU 16.12.2018 Suomessa tehtävistä raiskauksista peräti 29 prosenttia on ulkomaalaisten tekemiä. Kun 10 000 suomalaisesta syyllistyy seksuaalirikokseen keskimäärin 3,3 ihmistä, on sama luku afganistanilaisilla 138 ja irakilaisilla 133. Järkyttävää, mutta ei toki yllätys. Olen kirjoittanut aiheesta aktiivisesti vuodesta 2015 saakka. Lähes jokaiseen kirjoitukseeni naiivit ja sinisilmäiset maailmanhalaajat ovat vastanneet joko ”99% raiskauksista tekee suomalainen” tai ”kyllä suomalaisetkin raiskaavat”. Nyt on kuitenkin saatu konkreettista tilastodataa siitä, että lähes kolmannes raiskauksista on ulkomaalaisten tekemiä. Se on surullista monella tasolla. Suhteutettuna heidän määräänsä Suomessa tilasto osoittaa, että jotain on todella pahasti pielessä.

Oulun tragedian myötä #meilläonunelma-ihmiset kaivautuivat kivien alle piiloon, koska sosiaalisessa mediassa radiohiljaisuus oli käsin kosketeltavissa. Kahden alla kouluikäisen lapsen perheenisänä olen peräänkuuluttanut, että asioista täytyy puhua asioiden nimillä ja kissa pitää nostaa pöydälle.

Niin teen nytkin.

Ulkomaalaisten tekemissä seksuaalirikoksissa ei todellakaan ole kyse yksittäistapauksista, vaan laajasta ilmiöstä. Oulun tragedia ei siten ollut yksittäistapaus, vaan osa ilmiötä, jonka taustat perustuvat erityisesti naisten heikkoon asemaan tekijöiden lähtömaissa ja kulttuureissa. Näitä syvälle juurtuneita näkemyksiä ei poisteta istuttamalla turvapaikanhakija luokan penkkiin kuuntelemaan. Monille turvapaikanhakijoille suomalainen nainen on vääräuskoinen esine, jota saa kohdella miten haluaa. Raiskausta pidetään heidän kulttuureissaan jopa rangaistuksena naisen kieltäydyttyä seksistä. Nämä eivät kuitenkaan voi missään tilanteessa olla perusteluita raiskauksille. Tuollaisia rikoksia ei voida perustella mitenkään.

Kaikkein vähiten kulttuurilla.

Poliisin tilasto, ulkomaalaisten osuus

Turvapaikanhakijoiden kulttuuria ja naisen asemaa on käytetty keskusteluissa perusteluna raiskauksille, vaikka seksuaalirikoksia ei pitäisi edes yrittää selittää millään ulkoisilla tekijöillä. Kaikkein härskeimmässä tapauksessa syyrialainen sarjaraiskaaja vetosi Helsingin hovioikeudessa  itse kulttuuriinsa tekemiensä raiskausten lieventävänä seikkana. Jokaisella turvapaikanhakijalla on ollut alusta saakka tiedossa, että raiskaus on Suomessa rikos, joten tietämättömyydellä tai kulttuurilla raiskauksia ei siis voida perustella, vaikka esimerkiksi Lähi-Idässä raiskaus katsotaankin usein naisen omaksi syyksi. Raiskauksessa ei ole lieventäviä asianhaaroja, vaikka Itä-Suomen hovioikeus onkin perinteisesti antanut raiskauksista ja pahoinpitelyistä paljousalennusta.

”Suomalainen tyttö ei tajua, että hymyily, silmänisku ja saatille pääsy saattaa merkitä toiselle osapuolelle lupausta seksistä. Naisen ei saattaa tarkoittaa toisesta kulttuurista tulevalle kyllä.”
– Arabikulttuurin asiantuntija Päivi Käri-Zein

Suomalaisessa vihervasemmistossa näkemys ulkomaalaisten kulttuurista lieventävänä seikkana on edellä mainitusta huolimatta juurtunut todella syvälle. Tapauksiin liittyviä keskusteluja vuosien ajan seuranneena minulle on tullut joskus jopa vaikutelma, että turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista syyllistetään länsimaalaisia valkoihoisia miehiä mieluummin kuin raiskauksen tehneitä ulkomaalaisia. Tämä ”kyllä suomalaisetkin” on ollut tuossa ryhmässä ahkerassa käytössä, vaikka sillä ei ole minkään valtakunnan tekemistä koko asian kanssa. Sen käyttäminen osoittaa lähinnä kukkahattujen kyvyttömyyden keksiä aitoja perusteluita ulkomaalaisten rikollisten paapomiselle ja ymmärtämiselle.

”Arabimaissa, joissa naisen rooli on erilainen ja naisen velvollisuus on pukeutua niin, että se ei herätä miesten huomiota, raiskaus tulkitaan usein naisten syyksi.”
– Arabikulttuurin asiantuntija Päivi Käri-Zein

Nostan Oulun poliisille hattua, koska ulkomaalaisten tekemien raiskausten viestintää ei ole siellä painettu villaisella, jolloin myös Yleisradio ja Helsingin Sanomat ovat joutuneet toimituksellisen linjansa vastaisesti uutisoimaan asiasta. Ryhtiliike tarvitaan nyt paitsi hallitukseen myös poliisihallitukseen, joka on tähän saakka kategorisesti pyrkinyt vähättelemään ulkomaalaisten seksuaalirikosten määrän kasvua. Poliisihallitus on nimittäin yrittänyt selittää raiskaustilastojen synkkenemistä jopa ilmoituskynnyksen alenemisella ja uhridirektiivillä. Ehkä poliisihallitus yrittää ensi viikolla selittää ulkomaalaisten 29 prosentin raiskauksista vaikkapa hellekesällä tai uudella alkoholilailla.

Valtion tärkein tehtävä on varmistaa kansalaisten turvallisuus, ja siinä myös hallituksen täytyy nyt ottaa itseään niskasta kiinni.

Vuodesta 2015 jatkunut naiivi sinisilmäisyys saa riittää, sillä nyt on faktojen ja tilastojen aika puhua karua kieltään. Ulkomaalaisten jo tekemiin rikoksiin ei ehditä vaikuttaa, mutta nyt on viimeinen hetki yrittää pelastaa Suomi Ruotsin ja Tanskan kohtalolta. Tanskalainen BT-sanomalehti uutisoi kesäkuussa, että peräti 80 prosenttia maan raiskauksista on ulkomaalaisten tekemiä. Suomen suunta on sama, ellei nykyistä kehitystä katkaista. Ruotsin ja Tanskan tilanteet tuntuvat monien suomalaisten mielestä vielä etäiseltä, mutta tässä asiassa tulee toimia mieluummin proaktiivisesti kuin reaktiivisesti. Ulkomaalaisten rikollisten paapomisella Suomi-laiva tulee karauttamaan samalle karikolle Ruotsin kanssa, sillä ainoastaan selkeä ohjausliike estää törmäyksen.

Laittomat ulos ja apua tarvitsevat sisään

Mitä mieltä olen maahanmuutosta yleisemmin? Asemoidun siinä nähdäkseni keskitien tolkun ihmisiin, sillä olen onnistunut suututtamaan tasaisesti molemmat ääripäät. Ensinnäkin 1) turvapaikkaturistit ja rikoksiin syyllistyvät ulkomaalaiset pitää ottaa kiinni ja poistaa maasta. Toiseksi 2) apua aidosti tarvitsevia kiintiöpakolaisia ja talouselämälle tärkeitä ammattilaisia pitää saada maahan nykyistä enemmän. Kiintiöpakolaisten määrä voidaan helposti kaksinkertaistaa, kunhan samalla karsitaan tänne taloudellisista syistä tulleita turvapaikkaturisteja. Omien rikollisten kansalaistensa palauttamisesta kieltäytyviin maihin Suomen täytyy kohdistaa ulkopoliittisia toimenpiteitä.

Suomen täytyy auttaa aidosti hädänalaisia ihmisiä, eli UNHCR:n vahvistamia kiintiöpakolaisia. He ovat naisia, lapsia ja lapsiperheitä, jotka odottavat apua pakolaisleireillä sen sijaan, että olisivat matkustaneet isolla rahalla all inclusive -turvapaikkalomalle Suomeen. Kiintiöpakolaisten määrää kasvatettaessa voimme kiristää rajan yli tulleille turvapaikanhakijoille asetettuja kriteerejä ja lisätä laittomasti maassa olevien ihmisten palauttamista. Lisäksi työperäisen maahanmuuton tarveharkinnasta täytyy viimein luopua, sillä Suomi ei selviä ilman ulkomailta suomalaisiin yrityksiin töihin kutsuttavia kovan tason ammattilaisia. Maamme tulevaisuuden menestys tarvitsee osaavia tekijöitä ulkomailta, koska esimerkiksi koodareita meiltä ei löydy omasta takaa tarpeeksi, vaikka kuinka sitä toivoisimme. Kirjoitin taannoin samasta aiheesta myös pidemmän kirjoituksen.

Rikoksia ei saa koskaan yleistää koskemaan kaikkia ihmisryhmän jäseniä, sillä sellaisessa tilanteessa täysin syyttömät joutuvat usein kärsimään ryhmänsä rikollisten aiheuttamista ongelmista. Pahimmassa tapauksessa joku suomalainen käyttää voimatoimia syyttömiä ulkomaalaisia kohtaan, ja siksi nykyisestä rikollisten paapomisesta kärsivät hyvin käyttäytyvät lainkuuliaiset ulkomaalaiset. Rikolliset tulee poistaa maasta suojellaksemme rehellisiä maanmiehiä. Ryhtiliike on siis kaikkien etu. Tiedän, että myös ulkomaalaiset haluavat itsekin eroon rikollisista. Monissa ryhmissä oma yhteisö tuomitsee jyrkästi rikollisuuden. Tätä kukkahattujen on näemmä vaikea ymmärtää.

Kahden lapsen perheenisänä uskon ja toivon, että Suomi tulee pysymään turvallisena maana. Nyt on kuitenkin ilmiselvää, että tarvitaan yhteinen ja nopea suunnanmuutos maahanmuutossa ja turvapaikkapolitiikassa. Edellä mainitut seikat ovat olleet mielipiteeni maahanmuutosta jo vuosien ajan, ja ne ovat sitä yhä edelleen. Monet turvapaikanhakijoiden rötöksiä vuosien ajan villaisella painaneet poliitikot ovat viime päivinä muuttaneet lausuntojaan ryhtiliikkeen suuntaan. Toivottavasti he eivät ole pelkkiä tuuliviirejä, jotka ovat kääntäneet takkinsa vain lähestyvien vaalien vuoksi. Suomalaisilla ei nimittäin ole tässä tilanteessa varaa poliittiseen teatteriin kansalaisten turvallisuuden kustannuksella. Eduskuntaan tarvitaan seuraavissa vaaleissa kansanedustajia, jotka pitävät kissan pöydällä myös juhlapuheiden ja vaalikampanjoiden jälkeen.

Sitä tarkoittaa ryhtiliike.

#ryhtiliike

Julkaistu

JockaTV: Nuoret istutetaan vasemmistotaksin maksajan paikalle

JULKAISTU 21.11.2018 SAK/SDP esittää parhaillaan järjenvastaista suunnitelmaa pakottaa lailla yritykset syrjimään nuoria työmarkkinoilla, eli laillistamalla ikäsyrjinnän. Esityksen mukaan yritysten tulisi ensin irtisanoa nuoret, vaikka heidän osaamisensa, koulutuksensa ja arvonsa yritykselle olisi yritykselle vanhempia työntekijöitä suurempi. Lisäksi vihervasemmiston varjobudjetit paljastavat, että nuoret ollaan panemassa maksajan rooliin kaikkien kolmen vasemmistopuolueen (vihreät, demarit ja vasemmistoliitto) suunnitelmissa.

Vaalilupausten korulauseet ovat perinteisesti maailmaa syleileviä, mutta tarkemmin katsottuna tulevia sukupolvia ollaan parhaillaan istuttamassa vasemmistotaksissa maksajan paikalle. Syy tähän on selvä: Nuoret eivät äänestä, joten nuorten piikki on nyt auki.

Kuntavaaleissa nuorten aikuisten 18-25-vuotiaiden äänestysprosentti jäi vaivaiseen 30 prosenttiin, kun koko kansan keskiarvo oli lähes kaksinkertainen 58,3 prosenttia. Nuorilla, nuorilla aikuisilla ja nuortenmielisillä on ensi keväänä mahdollisuus pitää puoliaan. Muuten edessä on tulevien sukupolvien velkataakan merkittävä lisääntyminen. Voit lukea pidemmän kirjoitukseni samasta aiheesta tästä linkistä.

Julkaistu

Ryhtiliike maahanmuuttoon – laittomasti maassa olevat ulos ja työperäisiä sisään

JULKAISTU 20.11.2018 Maahanmuutto on ollut vuodesta 2015 saakka suomalaisille arka aihe, joka jakaa edelleen kansaa. Ääripäissä touhu on lähtenyt ihan lapsesta, mutta valtaosa suomalaisista on onneksi tolkun ihmisiä, jotka taiteilevat ääripäiden välissä. Keskustelu maahanmuutosta on vaikeaa. Polarisoituneessa keskustelussa myös tolkun ihmiset helposti leimataan, koska ääripäät eivät usein suvaitse muita kuin oman usein melko ahtaan näkemyksensä. Ratkaisu voi kuitenkin löytyä jostain sieltä ääripäiden välistä. Leimaaminen estää asiallisen keskustelun tärkeästä aiheesta, josta suomalaisten pitäisi puhua merkittävästi nykyistä enemmän. Varsinkin jos haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan myös tulevaisuudessa.

Terminologian ymmärrys vaikeuttaa keskustelua

Yksi asiallisen keskustelun esteistä on maahanmuuton terminologia, sillä esimerkiksi äärioikealla ei selvästikään tiedetä mitä kiintiöpakolainen tarkoittaa, saati että niitä voisi ajatella myös jonkinlaisena ratkaisuna. Yhtä lailla tarveharkinta ja siitä luopuminen tuntuvat olevan monille varsinainen ajatusten musta aukko. Suomalaisten päitä sekoittavat lisäksi – tahallaan tai tahattomasti – esimerkiksi kolumnistit, jotka eivät erota pakkopalautettavia työperäisestä maahanmuutosta. Noiden täysin eri asioiden samaistaminen on kuin väittäisi vasemmiston pitävän huolta suomalaisten verorahoista. Ei siis ihme, että keskustelua maahanmuutosta pyritään välttämään viimeiseen saakka.

Olen Kokoomuksen ehdokkaana kevään eduskuntavaaleissa, joten kantaani maahanmuuttoon tiedustellaan päivittäin. En välttele mitään aihealuetta, joten kerron tietenkin avoimesti kantani myös tähän kysymykseen. Olen tosin kertonut sen jo vuosien ajan, joten mitään uutta tämä ei ole. Varsinkin somekeskusteluissa minulle on esitetty vuorotellen S-korttia ja R-korttia. Kumpikaan ääripää ei siis näytä suvaitsevan näkemyksiäni, joten tulkitsen sen perusteella kuuluvani tolkullisiin keskitien realisteihin. Mielestäni tarvitsemme maahanmuuttoa, mutta meidän tulee kyetä kontrolloimaan tiukasti millaista se käytänössä on.

Vuonna 2015 kymmenettuhannet turvapaikanhakijat rynnivät rajojemme yli kenenkään estämättä. Tuloksena oli kaaos, joka velloi kuukausikaupalla. Sekava tilanne antoi molemmille ääripäille eväät nousta barrikadeille. Vihervasemmiston ääripää toivotti kaikki maailman ihmiset tervetulleeksi Suomeen viettämään all inclusive -lomaa veronmaksajien kustannuksella, ja äärioikeisto taas halusi sulkea rajat kaikilta ulkomaalaisilta. Molemmat ääripäät olivat ja ovat edelleen mielestäni väärässä. Suomi on pieni maa, jolla on käytössä vain rajalliset resurssit auttaa muita. Siksi resursseja tulee jatkossa kohdentaa maahanmuuttoon, mutta se tulee tehdä merkittävästi nykyistä järkevämmin. Suomella ei nimittäin ole varaa toimia koko maailman sosiaalitoimistona, vaikka joku sitä kuinka haluaisi.

”Laittomasti maassa oleva kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija on turvallisuusriski Suomelle ja suomalaisille.”

Vuonna 2015 Suomeen tulleista merkittävä osa ei paennut halki Euroopan vainoja, vaan heidän motiivinsa oli taloudellinen*. Toisin sanoen tulla Suomeen turvapaikkalomalle. Passit hukattiin matkalla ja ennen rajaa keksittiin uudet nimet, iät, kotimaat ja tarinat. Samaan aikaan oikeasti apua tarvitsevat naiset, lapset ja lapsiperheet jäivät virumaan pakolaisleireille, koska heillä ei ollut mahdollisuutta maksaa ihmissalakuljettajille matkasta Suomeen. Vastaanottokeskuksiin päästyään turvapaikkaturistit ryhtyivät vaatimaan lisää rahaa, parempaa ruokaa ja laadukkaampaa majoitusta. Kas kun eivät vaatineet matkanjärjestäjältä rahojaan takaisin, kun lomakohteen laatu ei vastannutkaan esitteen lupauksia. Näitä herroja on sittemmin palautettu takaisin kotimaihinsa, kun turvapaikkahakemukset on todettu perusteettomiksi ja loma on loppunut siihen. Kun turvapaikanhakijan hakemus hylätään ja henkilö jää siitä huolimatta Suomeen, on hän laittomasti maassa. Vihervasemmisto käyttää näistä ihmisistä pumpulinhöttöistä termiä ”paperiton”.

*) Eurostatin mukaan EU-maista on vuosina 2015-2017 hakenut turvapaikkaa 3,2 miljoonaa ihmistä. Myönteisen päätöksen on saanut 1,6 miljoonaa ihmistä, joten peräti puolet tulijoista ei ole täyttänyt turvapaikan myöntämisen edellytyksiä. Merkittävä osa turvapaikanhakijoista on tullut EU-alueelle nimenomaan paremman elintason perässä, mutta tarkkaa määrää on mahdoton sanoa tilastojen perusteella. Siksi käytän itse määrettä ”merkittävä osa”. Pääministeri Sipilä totesi kuitenkin syyskuussa 2018 Ylen Ykkösaamun haastattelussa, että ”suurin osa” turvapaikanhakijoista on tullut Eurooppaan taloudellisista syistä. Lausunto nostatti kohun, jota puitiin medioissa päiväkausia. Sipilä perusti lausuntonsa YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n vuonna 2016 tekemään tutkimukseen, jonka mukaan Libyan kautta Eurooppaan suunnanneista pakolaisista puolet kertoi olevansa matkalla Eurooppaan työn ja paremman elintason perässä. Eli puhtaasti taloudellisista syistä.

Laittomasti maassa olevat palautettava heti

Laittomasti maassa oleva kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija on turvallisuusriski Suomelle ja suomalaisille. Heidät täytyy ottaa kiinni ja poistaa maasta mahdollisimman nopeasti. Vihervasemmisto levittää aktiivisesti väitteitä, että pakkopalautettavien päätöksissä olisi hätiköity ja että palautukset olisivat siten perusteettomia. Eivät ole. Pakkopalautettavan asia on lainvoimaisesti ja lopullisesti käsitelty viranomaisten toimesta. Lisäksi päätöksestä on usein valitettu, jolloin myös valitus on käsitelty vähintään yhdessä tuomioistuimessa ennen pakkopalautusta. Yksikään poliitikko ei ole viranomaisia ja tuomioistuimia pätevämpi arvioimaan pakkopalautuksen perusteita. Vihreiden kattojärjestön kansainvälisen kampanjan mukaisesti lentomatkustajat estivät äskettäin Britanniassa pakkopalautuksen, minkä jälkeen palautettava paljastui teinitytön joukkoraiskaajaksi. Suomessakin voitaisiin jättää jatkossa monimutkaiset oikeudelliset ratkaisut ammattilaisten tehtäväksi, joten lentokoneissa seisoskelun voi suosiolla jättää lentoemännille ja stuerteille.

Poliisin tilasto, ulkomaalaisten osuus rikollisuudesta

Suomessa rikostilastot puhuvat seksuaalirikosten osalta karmaisevaa kieltään ulkomaalaisten osuudesta, ja sama ilmiö on todettavissa viikoittain lehtien palstoilta. Vuoden 2015 jälkeen olemme saaneet poliisilta tilastoja, joiden sisältöä edes paatuneimmat kukkahatut eivät voi enää kiistää. Ulkomaalaisten osuus seksuaalirikoksista on räjähtänyt kaikilla mahdollisilla mittareilla vuoden 2015 jälkeen. Suomessa on tuhatta suomalaista kohden on 0,3  epäilyä seksuaalirikoksesta, mutta esimerkiksi irakilaisilla luku on peräti 12,9. Taannoin jopa keskusrikospoliisi KRP huolestui asiasta ja ryhtyi selvittämään asian taustoja. Ruotsi sulki tietoisesti silmänsä tältä aiheelta vuosikymmeniksi, ja seuraukset ovat nähtävissä viikoittain lehtien palstoilla. Esimerkiksi Malmössä ja Tukholmassa meno on paikoin kuin sotatantereella, eivätkä esimerkiksi ensihoitajat lähde monille alueille ilman poliisin tukipartiota. Kotouttaminen jää myös Suomessa pelkäksi tyhjäksi puheeksi, jos henkilö itse ei halua kotoutua. Suomen tulevaisuus tulee olemaan Ruotsin kaltainen, ellemme tee nopeasti ryhtiliikettä.

Korostan, että tässä toteutuu jälleen kerran vanha totuus siitä, että pieni osa huonosti käyttäytyviä ihmisiä pilaa koko ihmisryhmän maineen. Ryhmän pienuus ei kuitenkaan voi olla syy hyväksyä kaikki tulijat, vaan ennemminkin sen tulee olla peruste olla valinnoissa entistäkin tarkempia. Lisäksi rikoksiin syyllistyvät turvapaikanhakijat ja turvapaikan jo saaneet tulee karkottaa maasta. Jos turvapaikanhakija syyllistyy turvaa antaneessa maassa rikokseen, ei hän ole ansainnut saada turvaa. Siksi meidän tulee jatkossa valita tarkasti keitä me autamme.

Suomen on autettava – mutta vain apua tarvitsevia

Suomen täytyy auttaa pakolaisia, mutta vain oikeita pakolaisia. Sellaisia, jotka tarvitsevat aidosti apuamme ja ovat siitä kiitollisia. Oikeita pakolaisia eivät ole rajan yli Suomeen täysihoitoa vaatimaan matkustaneet nuoret miehet, vaan oikeita pakolaisia ovat pakolaisleireillä edelleen apua odottavat ihmiset. Heitä ovat naiset, lapset ja perheet, jotka YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on todennut aidoiksi pakolaisiksi ja joille on myös annettu virallinen pakolaisstatus. Nämä ihmiset ovat kiintiöpakolaisia, ja heitä meidän täytyy auttaa.

Suomen tulee kohdentaa rajalliset resurssinsa nimenomaan kiintiöpakolaisten auttamiseen, ja siinä samalla voimme kiristää rajojen yli tulleiden hakemusten käsittelyä ja ryhtyä viimein palauttamaan heitä edelliseen EU-maahan Dublinin sopimuksen mukaisesti. Jokainen turvapaikkaturistiin käytetty euro on pois oikeiden pakolaisten auttamisesta. Kiintiöpakolaiset ovat takuulla onnellisia päästessään pois pakolaisleireiltä, ja oletan heidän olevan myös motivoituneita oppimaan uuden maan tavat ja kielen sekä kasvattamaan lapsensa suomalaisuuteen. Oletan kotoutumisen olevan tehokkaampaa nimenomaan kiintiöpakolaisten kohdalla. Maassa maan tavalla.

”Eurooppa ei pitkään enää kestä hallitsematonta kansainvaellusta. Sietorajan ylittyminen romahduttaa arvojärjestelmäämme. Käy niin, että pyrkimys hyvään tuottaa kaikille pahaa.”
– Presidentti Sauli Niinistö 3.2.2016

Kanssani samoilla linjoilla on esimerkiksi presidentti Sauli Niinistö, joka totesi taannoin, ettei Suomi voi profiloitua maana, johon paperittomien on hyvä jäädä. Presidentin mukaan kiintiöpakolaisten määrää voitaisiin nostaa, kunhan muu maahantulo olisi ensin hallinnassa. Presidentti totesi ideaalitilanteen olevan, että turvapaikanhakijoita tulisi vain kiintiöjärjestelmän kautta. Turun Kirkkopäivillä presidentti Niinistö totesi, ettei Suomi voi auttaa parempaa elintasoa etsiviä. Presidentin mukaan aulis turvapaikkapolitiikka haastaa koko eurooppalaisen arvojärjestelmän, sillä Eurooppa ei kestä hallitsematonta kansainvaellusta. Lisäksi Niinistö kiteytti olennaisen ”Parasta on tunnustaa tosiasiat, ja parasta, että tunnustuksen antaa EU ja ryhtyy yhteisen rajavalvonnan, muuttoliikkeen hidastamisen ja nopeutettujen käännytysten tielle, ja sitä kautta raivaa turvan tilaa pahimmassa hädässä oleville.”

Video: Sauli Niinistö avaa valtiopäivät 2016 (ks. 5:10 eteenpäin)

Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja ja EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin erityisneuvonantaja Aura Salla korosti taannoin, että Suomen on kyettävä erottamaan humanitaarisen avun tarpeessa olevat ja paremman elintason perässä tulevat pakolaiset toisistaan. Köyhän elintason maat tarvitsevat nuoria ja kyvykkäitä miehiä ja naisia rakentamaan kestävää tulevaisuutta omissa maissaan. Aura Salla totesi lisäksi, että ”Mikäli tulijalle ei ole sijaa majatalossa, on palautus tapahduttava ensi tilassa”. Asia on täsmälleen näin. Lisäksi Salla oli kanssani samaa mieltä siitä, että kiintiöpakolaisten määrää tulee kasvattaa, mutta vain kantokykymme mukaan. Liikaa elätettäviä emme voi ottaa alati vähenevien veronmaksajien kontolle.

Työperäisen maahanmuuton tarveharkinta poistettava

Suomessa on valtava määrä työpaikkoja, joihin ei ole tekijöitä ja joihin ei ole edes tulossa kotimaisia tekijöitä. Lukuisilla aloilla on huutava työvoimapula puhumattakaan korkean osaamisen ja teknologian työpaikoista, kuten esimerkiksi koodareista. Vaikka Suomessa kuinka lisättäisiin muuntokoulutusta, niin koodareita emme kykene taikomaan niin nopeasti kuin niitä tarvitsemme. Suomen täytyy siis houkutella osaajia ulkomailta, sillä se on ainoa mahdollisuutemme saada tarpeeksi osaavaa työvoimaa. Kivikaudelta periytyvä työvoiman tarveharkintamme kuitenkin käytännössä estää ammattilaisten rekrytoinnit ulkomailta, koska luvan saavatkin joutuvat ensin nälkävuoden pituiseen jonoon ja monet projekti ovat jo ohi, kun lupa joskus tulee. Jos tulee.

Ulkomaisen työvoiman tarveharkinta on parhaillaan kansantalouden kokoinen tulppa Suomen talouskasvulle. 1960-luvun maailmaan jumiutunut AY-liike kuitenkin vastustaa edelleen kiivaasti tarveharkinnan poistamista, vaikka sillä ei tietenkään ole asiaan parempaakaan ratkaisua. Minusta on päivänselvää, että työperäisen maahanmuuton tulee kuulua Suomen keinovalikoimaan, mikäli haluamme turvata hyvinvointivaltion jatkumisen. Ja tällä tarkoitan nimenomaan työperäistä maahanmuuttoa, eli osaamisensa vuoksi Suomeen töihin kutsuttavia ammattilaisia. En siis tarkoita pakolaisvyöryn aikana tulleita lumeammattilaisia. Työperäisiä maahanmuuttajia saadaksemme meidän tulee kyetä tekemään Suomesta tarpeeksi houkutteleva kohdemaa, sillä samoista osaajista kamppailevat parhaillaan kaikki muutkin kehittyneet länsimaat.

Pakolaisia pyrittävä auttamaan lähtömaissa

Eurooppa ei kestä valtavaa massaliikehdintää, jossa sadattuhannet pakolaiset pyrkivät alueelle. Unionin kantokyky ei yksinkertaisesti riitä ottamaan vastaan tuleviksi vuosiksi ennustettuja massoja. Siksi Euroopan ja Suomen tulee pyrkiä auttamaan pakolaisia Euroopan ulkopuolella. Tätä on edellyttänyt esimerkiksi Ranskan eurooppaministeri Nathalie Loiseau. Kuten edellä totesin, selkeintä on, että pakolaisstatuksen selvittää ja myöntää YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ja nimenomaan Euroopan rajojen ulkopuolella. Myös EU-maiden antama kehitysapu tulee osoittaa ensisijaisesti lähtömaiden olosuhteiden parantamiseen ja mahdollisten ongelmien ennaltaehkäisyyn. Samalla Euroopan yhteistä rajavalvontaa tulee vahvistaa entisestään.

Summa summarum

Suomalaisten on ryhdyttävä viimein käsittelemään maahanmuuttoa yhtenä suurena kokonaisuutena ja järkiperäisesti sen kaikilla osa-alueilla. Minun kantani maahanmuuttoon liittyvistä seikoista voi kiteyttää tässä kirjoituksessa listaamiini kolmeen perusajatukseen. Näitä asioita minä tulen ajamaan eduskunnassa.

  1. Suomessa laittomasti olevat kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet täytyy ottaa kiinni ja palauttaa kotimaahansa. Emme voi elättää ihmisiä, jotka ovat tulleet Suomeen hyödyntämään sinisilmäisyyttämme.
  2. Tarvitsemme kipeästi ulkomaista työvoimaa, mikäli haluamme pitää hyvinvointivaltion pystyssä myös tulevaisuudessa. Ulkomaisen työvoiman tarveharkinta tulee siksi poistaa.
  3. Meidän täytyy auttaa aitoja pakolaisia, joita ovat pakolaisleireillä apua odottavat ja virallisen statuksen saaneet kiintiöpakolaiset. Heidän kiintiötään tulee nostaa ja samalla tulee kiristää Suomeen rajan yli saapuvien turvapaikanhakijoiden käsittelyjä.
Julkaistu

Etla: Puolet uusista työpaikoista hallituksen ansiota – lisää rakennemuutoksia tarvitaan

Sipilän hallituksen aikana Suomeen on tullut yli 110 000 uutta työpaikkaa, ja hallituksen itselleen asettama työllisyystavoite 72 prosenttia on saavutettu. Tavoite saavutettiin siitä huolimatta, että oppositiossa tavoite tyrmättiin suoralta kädeltä mahdottomana. Tuolloin esimerkiksi SDP:n Antti Rinteellä oli käytettävissään samat tiedot kansainvälisestä talouskehityksestä kuin hallituksellakin, joten Rinteen avaus osoitti, ettei työllisyys olisi noussut demarien toimenpiteillä. Samalla SDP tuli vahvistaneeksi, että ilman hallituksen toimenpiteitä työllisyys ei olisi noussut yhtä paljon. Onneksi Sipilän hallitus on sentään käynyt talousmatematiikan kursseilla.

”Tuota tuubaa vihervasemmisto on tuutannut somen täydeltä.”

Hallituksen syyttäminen työllisyyden heikosta hoitamisesta oli ennakkoon yksi SDP:n tärkeimmistä vaaliaseista eduskuntavaaleissa. Demarit yllätettiin kuitenkin housut kintuissa raporttien paljastaesssa, että hallitus tulee sittenkin saavuttamaan opposition mahdottomana pitämän tavoitteen ja menossa sen ylikin. Tilastot aiheuttivat paniikin, kun populistien piti ryhtyä kiireessä keksimään seliselityksiä, joilla hallituksen saavutus yritettäisiin vesittää ja joilla vaaliaseesta pelastettaisiin mitä pelastettavissa oli. Seliselityksiä on sittemmin nähty jos jonkinlaisia, ja jokaisen niistä tilastot ja tutkimukset ovat ampuneet alas yksi toisensa jälkeen. Tuorein tyylikäs torpedointi nähtiin tänään.

Työllisyysaste eri maissa, Kuva: Etla

Alkuvaiheessa opposition suosituin seliselitys oli väittää, etteivät uudet työpaikat olleetkaan oikeita työpaikkoja. Sitten tilastoista ja tilastoista kuitenkin selvisi, että valtaosa uusista työpaikoista oli sittenkin pysyviä ja täysiaikaisia, joten perättömäksi paljastunut argumentti piti vaihtaa toiseen. Tilalle keksittiin selitys, jonka mukaan työllisyys olisi kasvanut ainoastaan kansainvälisen talouskehityksen ansiosta. Tuota tuubaa vihervasemmisto on tuutannut somen täydeltä viime viikot. Satuilua on tuettu samaan aikaan verkossa, jossa valitut kolumnistit ovat tukeneet satuilua. Antti Rinne lienee taputtanut kolumnisteja isällisesti selkään SAK:n järjestämässä saunaillassa.

Työllisyyden muutokseen vaikuttavat tekijät, Kuva: Etla

Päivänselvää on, että työllisyysasteen nousu on ollut historiallisen nopeaa. Työllisyysasteen nousu alkoi heti sen jälkeen, kun SDP passitettiin hallituksesta vilttiketjuun vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Työllisyyskasvu on sittemmin ollut niin nopeaa, että sitä tutkimaan pantiin joukko Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen kokeneita tutkijoita. Tänään heidän raporttinsa julkaistiin, ja se oli myrkkyä populisteille. Raportti nimittäin vetää maton edellä mainittujen perättömien argumenttien alta. Tilastoilla ja tutkimuksilla on usein taipumus vesittää hyvin alkanut vasemmistopopulismi, ja niin kävi nytkin.

”Puolet työllisyyden kasvusta on hallituksen ansiota”

Arvostetut talouselämän tutkijat Vesa Vihriälä, Mika Maliranta, Ville Kaitila, Antti Kauhanen, Tero Kuusi ja Markku Lehmus vahvistavat kattavassa raportissaan (ISSN 2323-2447, 2323-2455), että puolet työllisyyden kasvusta on ollut hallituksen politiikan ansiota. Erityisesti kilpailukykysopimus kiky ja työn tarjontaa lisänneet uudistukset (mm. kauppojen aukiolon vapauttaminen) ovat tukeneet työllisyyden kasvua merkittävästi. Etlan tutkijaryhmän mukaan 110 000 uudesta työpaikasta on hallituksen ansiota 45 000 – 65 000 työpaikkaa. Yksittäisistä toimenpiteistä kiky on tuonut tähän mennessä 15 000 – 20 000 työpaikkaa ja viidessä vuodessa se tuo jopa 42 000 työpaikkaa. Muut rakenneuudistukset ovat tuoneet noin 40 000 työpaikkaa.

Ammattityövoiman puute, Kuva: Etla

Demareille tulee raportissa sivuosumana myös kunniaa. Jos nimittäin edellisen hallituksen (Kyllä, se jossa SDP oli mukana) eläkeuudistus lasketaan mukaan, niin politiikan osuus kasvaa selvästi yli puoleen uusista työpaikoista. Etla vahvistaa, että tulevaisuudessa jopa 75 prosentin työllisyys on mahdollinen, mutta se edellyttäisi vielä nykyistäkin suurempia rakennemuutoksia. Niistä on kuitenkin nykytilanteessa aivan turha haaveilla, koska SDP/SAK ei halua kehittää työelämää. Saamme siis nauttia vielä tovin hallituksen jo tekemien muutosten sadosta, mutta lisää rakennemuutoksia ei ole tulossa ainakaan ennen seuraavia eduskuntavaaleja.

”Arvioimme Suomen pystyvän noin 2 prosentin vuotuiseen kasvuun realistisena pitämämme tuottavuuskehityksen turvin seuraavien viiden vuoden aikana. Tämä edellyttää kuitenkin työllisyysasteen nousua verrokkimaiden tasolle vuoteen 2023 mennessä.”
– Etlan tutkimus 12.11.2018

SDP ja sen työmarkkinasiipi SAK vastustavat kaikin keinoin työllisyyden parantumista, koska työttömyys on molempien etu ja tavoite. Molempien kannatus kumpuaa kurjuudesta ja köyhyydestä. Tämä nähtiin viimeksi irtisanomislakia koskevassa kiistassa, joka oli molemmille olennainen osa kokonaisuutta samoin kuin esimerkiksi sijoitustilin arvovaltavastustaminen. Pienituloisen palkansaajan nouseminen keskiluokkaan työtä tekemällä, säästämällä tai perimällä on vasemmistossa punainen vaate, sillä kukaan ei tietenkään pidä katoavista äänestäjistä.

Mikäli SDP päätyisi ensi keväänä suurimmaksi puolueeksi, heittäisi Suomi saman tien pyyhkeen kehään työllisyyden ja talouskasvun osalta (Lue tästä miksi). Tästä asiasta saatiin muutama päivä sitten ilmeisen tahattomasti mainio esimerkki, kun demarit päästivät Antti Rinteen televisioon kommentoimaan Suomen työllisyyttä. Aiemmin 72 prosentin työllisyyttä mahdottomana pitänyt Rinne kertoi nimittäin asettavansa työllisyystavoitteen 85 prosenttiin. Yllättävää tuossa oli lähinnä se, ettei Rinne luvannut Suomeen neuvostotyylisesti 110 prosentin työllisyyttä. Todellisuudessa kuusivuotias poikani osaisi kasvattaa työllisyysastetta paremmin kuin Antti Rinne.

Odotan parhaillaan mielenkiinnolla minkä höpöhöpö-argumentin populistiosasto keksii seuraavaksi. Ehkä työllisyystilannetta yritetään vesittää esimerkiksi vetoamalla planeettojen liikkeisiin, kahvinporoihin tai eduskunnan saunan kiukaan kivien määrällä. Jotain ratkiriemukasta on varmasti tulossa.

No niin, leikki sikseen… Varmaa nimittäin on, että sosiaalisen median vasemmistoasiantuntijat väittävät jo tänään tietävänsä asiat paremmin kuin Etlan tutkijaryhmä. Väitteiden tueksi linkataan verkon kätköistä esimerkiksi Matti Meikäläisen ja Kaapinperäpojan koottuja parodioita. Nokkelimmat ehkä linkittävät Kansan Uutisten kolumnistina toimivan toimistosihteerin kirjoituksen ja joku toinen linkittää Vasemmistoliiton YT-neuvotteluissa kenkää saaneen sihteerin asiantuntijalausunnon. Mikäli joku on eri mieltä raportin tuloksista ja niihin johtaneista analyyseistä, niin kannattaa selvittää asia soittamalla suoraan pääkallopaikalle. Etlan sivuilta löytyvät nimittäin tutkimuksen laatineiden asiantuntijoiden yhteystiedot. Epäilijät voivat ottaa rohkeasti puhelimen käteen ja soittaa asiantuntijalle.

Demarien hätäkokous lienee kutsuttu jo täksi illaksi SAK:n toimitiloihin Hakaniemeen. Mukana on todennäköisesti myös joukko kolumnisteja suunnittelemassa demarien vaalikampanjan seuraavaa populismiaaltoa. Enkä nyt puhu Toukosta.

Julkaistu

SAK hiekottaa nuorten työuria – mikä olikaan lakkoilun todellinen syy?

Jäsenkadon kanssa jo pitkään painiskellut ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ilmoitti pari päivää sitten haluavansa lisätä nuorten työttömyyttä vaatiessaan lakiin irtisanomisjärjestystä. Ammattiliitojen mukaan nuoret pitäisi irtisanoa yrityksistä ensimmäisenä riippumatta heidän osaamisestaan, koulutuksestaan tai panoksestaan. Kirjoitin aiheesta otsikolla Nuoret ehtivät vielä pelastaa työpaikkansa.

Kansanedustaja Arto Satonen kirjoittaa, että Ruotsissa samankaltainen järjestelmä on ajanut yrityksiä jopa konkursseihin, koska järjenvastainen laki on pakottanut irtisanomaan hyviä työntekijöitä ja pitämään huonot työntekijät. Valtiolla ja ammattiliitoilla ei pidä olla mitään sanomista yritysten toimintaan oli kyseessä sitten irtisanomisjärjestys tai esimerkiksi yrityksen hallituksen toiminta. Kummankaan ei tule työntää sormiaan paikkoihin, jonne eivät missään nimessä kuulu. Piste. Niinpä myös ministeri Mykkäsen esitys pakollisesta henkilöstön (siis ammattiliiton) edustajasta yrityksen hallituksessa voidaan tulostaa paperille ja viedä vessaan odottamaan seuraavaa isoa hätää.

Palataan SAK:n esitykseen irtisanomisjärjestyksestä. Kaikille lienee selvää, että SAK ja muut ammattiliitot ovat kääntäneet selkänsä sekä nuorille että vanhoille jäsenilleen jo vuosia sitten. Niissä ei ole tehty enää valovuosiin töitä jäsenistön eteen, vaan yritetty pääasiassa hidastaa ammattiliittojen katoamista kartalta. Esimerkiksi SAK retostelee julkisuudessa yli miljoonalla jäsenellään, mutta todellinen jäsenmäärä on vain hieman yli 600.000 jäsentä. Romahdus on siis ollut valtava.

Tämän vääjäämättömän kehityksen hidastamiseksi SAK käyttää nyt työttömyyttä ja epäjärjestystä, jotka ovat kautta aikojen olleet ammattiliittojen etu. Tuossa pelissä ammattiliittojen jäsenten etu ei mahdu edes tavoitteiden kärkikolmikkoon. Sama tilanne on vasemmistopuolueilla, joiden kannattajat siirtyvät muihin puolueisiin, jos ja kun elintaso nousee. Kannatus kumpuaa vain ja ainoastaan kurjuuden maksimoinnista, joten sen eteen tehdään töitä niin ammattiliitoissa kuin vasemman laidan puolueissakin.

Lakkoilun todelliset syyt

Mitä tulee edellisen lakkoilun syyhyn, niin se ei ollut missään nimessä irtisanomislaki tai mikään muukaan laki. Syitä oli kaksi: 1) Poliittisen siiven eli SDP:n kannatuksen kasvattaminen ja 2) ammattiliittojen tuskailu arvovallan ja jäsenmäärän romahduksen myötä. Hallituksen taholta kyseessä oli yritys näyttää ammattiliitoille kaapin paikka. Se päättyi kuitenkin odottamattoman surkeaan mahalaskuun Sipilän antaessa taas kerran ulkoparlamentaarisille ammattiliitoille veto-oikeuden Suomen lainsäädäntöön.

SAK:n tuorein esitys irtisanomisjärjestyksestä johtuu vain siitä, että hallitus antoi ammattiliitoille jo vakiintuneen tapansa veto-oikeuden lainsäädäntöön. SAK vaati irtisanomisjärjestystä ensikerran jo vuonna 2009, jolloin se haudattiin kiivaan vastustuksen vuoksi. SAK näki nyt uuden mahdollisuuden hallituksen osoitettua heikkoutensa irtisanomislakia koskevassa sekoilussa.

Onneksi SAK otti taas kerran siipeensä pullistellessaan hieman liikaa ja suututettua samalla – ihan syystäkin – nuoret jäsenensä. Toivottavasti ammattiliittojen nuoret jäsenet ymmärtävät viimein jättää uppoavan laivan, joka on toiminut jo pitkään heidän etujaan vastaan. Esitys nuorten irtisanomisesta ensimmäisenä oli vain jäävuoren huippu, joka tuli kieltämättä sopivaan saumaan. Eräänlainen reality check siis.

Voin luvata, että ennen vaaleja tullaan näkemään vielä vähintään yksi vastaava lakkouhkailu ja/tai lakkoaalto, jossa Sipilä tulee taas kerran antamaan tapansa mukaan periksi ammattiliitoille. Syy niiden seuraavaan voimannäyttöön voi olla aivan mikä tahansa, sillä SDP tarvitsee ammattiliittojen pullistelua kannatuksensa kasvattamiseksi. Seuraavan lakkouhkailun ajankohta on taatusti jo sovittu Hakaniemen kulmahuoneissa. Vain uhkailun syy lienee vielä valitsematta. Keppihevonen haetaan tarvittaessa vaikka hulevesistä, jos ammattiliitot eivät mitään muuta tekosyytä löydä.

Hallituksella oli nyt nähdäkseni viimeinen tilaisuutensa näyttää ammattiliitoille mitä Suomen perustuslaki sanoo maan ylimmästä päättävästä elimestä. Taas kerran saimme kuitenkin huomata, että ylin päätösvalta sijaitsee käytännössä Arkadianmäen sijaan Hakaniemessä. Tässä pelissä liittojen omien jäsenten edut ovat pelkkä sivuseikka.

SAK aiheutti äskettäin lakkoaallon, koska halusi estää hallitusta eriarvoistamasta työntekijöitä yrityksen koon perusteella. Saatuaan hallituksesta selkävoiton SAK esittää nyt itse työntekijöiden eriarvoistamista iän perusteella, mikä on kaiken lisäksi yhdenvertaisuuslain kieltämää syrjintää. Onko mitään typerämpää koskaan kuultu?

PS: En voi jättää muistuttamatta, että ammattiliitot eivät maksa euroakaan ansiosidonnaisista työttömyyskorvauksista, eivätkä ne siten ole myöskään ansiosidonnaisen saamisen edellytys. Ansiosidonnaisen maksavat työttömyyskassat, joiden jäsenyys ei edellytä liittojen jäsenyyttä.

Julkaistu

Uusi alkoholilaki oli terveysteko – holhouksen vähentämistä jatkettava

Suomalaiset juovat paljon alkoholia, mutta eivät ole siinä lähelläkään Euroopan kärkeä. Siitä huolimatta alkoholin kulutusta on paikallaan vähentää esimerkiksi lainsäädännön avulla. Muutos onnistuu mielestäni parhaiten vapauttamalla alkoholin myyntiä, eli poistamalla alkoholiin kieltolaista saakka liitetty kielletyn hedelmän mielleyhtymä. Kirjoitin blogissani jo viime syksynä hyvissä ajoin ennen uuden alkoholilain käsittelyä, että ruokakaupoissa myytävän alkoholin vahvuuden nostaminen 5,5 prosenttiin tulisi lisäämään kansanterveyttä. Tuolloin monet holhoukseen, kieltoihin ja monopoliin uskovat kukkahatut – THL ja Pekka Puska etunenässä – pitivät näkemystäni täysin absurdina, koska heidän mukaansa alkoholin saatavuuden lisääminen ajaisi suomalaiset automaattisesti alkoholisteiksi. Toisin kävi.

Osuin nimittäin napakymppiin.

Alkoholiprosentin nosto lisää merkittävästi kansanterveyttä

Viime kesän toukokuu, kesäkuu ja heinäkuu olivat Suomen mittaushistorian helteisimmät, joten viime kesänä jos koskaan alkoholin kulutuksen olisi pitänyt nousta räjähdysmäisesti. Siitä huolimatta kulutus kuitenkin kasvoi Valviran tuoreiden tilastojen mukaan heinäkuun loppuun mennessä vaivaisen yhden prosentin. Yhden prosentin! Tämä siitä huolimatta, että suomalaiset viettivät koko kesänsä terasseilla. Valviran tammi-heinäkuun tilasto osoittaa, että alkoholin kulutus nousi prosentin sekä litroissa että puhtaana alkoholina mitattuna. Ja Valviran tilasto on päivänselvä tosiasia, ei kenenkään mielipide. Historiallisena hellekesänä kulutuksen olisi jo ilman alkoholilakiakin tullut nousta useilla prosenttiyksiköillä, mutta nyt kulutuksen kasvu näyttää olleen hyvin marginaalista ja vähittäiskulutus on kaiken lisäksi vähentynyt viimevuotisesta.

Valviran tilaston prosentin kasvu tulee luonnollisesti ravintoloista, koska juuri ravintoloiden terasseilla kesä oli historiallisen upea. Sen sijaan alkoholin vähittäiskulutus muualla vähentyi tammi-elokuussa, kertoo puolestaan Taloustutkimuksen juuri julkaisema tilasto. Taloustutkimus arvioi alkoholin vähittäiskulutuksen saatavilla olevien Alkon ja päivittäistavarakaupan myyntitietojen sekä matkustajatuontitietojen perusteella, eli luvuissa on mukana myös paljon puhuttu matkustajatuonti. Hellekesästä huolimatta alkoholin litramyynti laski Tilastokeskuksen mukaan 0,4 prosenttia ja puhtaana alkoholina 0,3 prosenttia.

Puska ja THL keksivät taannoin hätäpäissään (todennäköisesti kuitenkin selvin päin) selityksen, jonka mukaan alkoholin kulutuksen todelliset luvut selviäisivät vasta useiden vuosien päästä. Kukaan täysjärkinen ei kuitenkaan voi uskoa, että myynti- ja kulutustilastot muuttuisivat takautuvasti toisenlaisiksi tai että suomalaiset ratkeaisivat juomaan esimerkiksi syksyn pimeyden alkaessa. Tuollaiset seliselitykset tulee jättää aivan omaan arvoonsa.

”Suomalaiset ovat tarpeeksi fiksuja tekemään ihan itse omat päätöksensä ilman valtiovallan holhousta.”

Alkoholin kulutuksen tasaisena pysymisen kanssa samaan aikaan kaupan alalta on tullut viestiä alkoholittomien juomien suosion rajusta kasvusta. Esimerkiksi alkoholittomia oluita ja siidereitä on myyty paikoin jopa 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Miten on mahdollista, että alkoholin myynnin vapauttaminen ruokakaupoissa ei ole nostanut alkoholin myyntiä, mutta alkoholittomien juomien myynti on huimassa kasvussa? Minä kerron vastauksen: Suomalaiset ovat tarpeeksi fiksuja tekemään ihan itse omat päätöksensä ilman valtiovallan holhousta. Eduskunnan äänestäessä taannoin uudesta alkoholilaista erityisesti SDP, Vasemmisto ja Vihreät halusivat kuitenkin jatkaa suomalaisten holhoamista. Niistä ei siis herunut vieläkään luottoa suomalaisten yksilönvapauteen sekä kykyyn pitää huolta itsestään ja omista asioistaan.

Pääsin viime syksynä ja talvena seuraamaan alkoholilain käänteitä aivan ytimestä, ja tuolloin Alkon monopolin eturintama Pekka Puska ja THL etunenässä levittivät eduskunnassa perättömiä väitettä, joiden mukaan uusi alkoholilaki tappaisi hyväksymisensä jälkeen vuosittain jopa 500 ihmistä enemmän vuodessa. Nämä sadat kuolemat olisivat heidän mukaansa alkoholilain puolesta äänestävien kansanedustajien vastuulla. Kuten jo viime syksynä kirjoitin, ei tällainen uhkailu perustunut mihinkään tilastoon tai selvitykseen, vaan ne oli vedetty niin sanotusti hatusta. Tarkoituksena oli ainoastaan puolustaa Alkon monopolia kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin. Pidän edelleen erittäin harmillisena, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL romutti puolueettoman tutkimuslaitoksen statuksensa lähtemällä politikoimaan lausunnoilla Alkon monopolin puolesta. Jatkossa eduskunnan tuleekin lokeroida THL puolueettoman asiantuntijatahon sijaan muiden vastaavien etujärjestöjen joukkoon.

”Eduskuntavaaleissa suomalaisten kannattaisi äänestää Arkadianmäelle kansaedustajia, jotka uskovat jatkuvan holhouksen sijaan yksilön vapauteen ja vastuuseen.”

Palataan vielä viime kesään. Mikäli se olisi ollut vuoden 2017 kaltainen sateinen ja tuulinen kauhistus, olisi alkoholin kulutus romahtanut. Viime kesään sisältyi kuitenkin ennätysmäärä hellepäiviä. Jos uusi alkoholilaki tulisi koskaan nostamaan suomalaisten alkoholin kulutusta, olisi se tapahtunut viime kesänä. Niin ei kuitenkaan käynyt, joten on täysin perusteltua todeta viime syksynä kirjottamini sanoin, että ruokakaupoissa myytävien juomien alkoholiprosentin nostaminen on lisännyt kansanterveyttä. Toivottavasti ensi kesä on yhtä upea kuin kulunut, mutta jos vuoden 2017 sadekesä uusiutuu, niin alkoholin kulutuksessa voidaan nähdä jopa kaksinumeroinen romahdus. Kirjoittakaa ennustukseni vaikka talteen syksyksi 2019.

Ensi kevään eduskuntavaaleissa suomalaisten kannattaisi äänestää Arkadianmäelle kansaedustajia, jotka uskovat jatkuvan holhouksen sijaan yksilön vapauteen ja vastuuseen. Seuraavan eduskunnan tulee sallia viinien myynti ruokakaupoissa ja valmistautua purkamaan Alkon monopoli. Uusi alkoholilaki on osoittanut vääräksi uskomuksen, että alkoholin saatavuuden lisääminen kasvattaisi automaattisesti kulutusta. Tuollaiset taantuneet kieltolain aikaiset uskomukset pitäisi viimein kyetä unohtamaan, sillä elämme nykyisin 2000-luvulla. Haluan, että suomalaisten alkoholin kulutus vähenee entisestään. Se onnistuu parhaiten lopettamalla holhoaminen ja vapauttamalla alkoholijuomat ruokakauppojen hyllyille. Vain siten alkoholista poistuu viimein kielletyn hedelmän houkutus.

Kielletty hedelmä houkuttelee aina.

Julkaistu

Nuorille potkut ensimmäisenä – SAK haluaa ikäsyrjinnän lakiin

JULKAISTU 7.11.2018: Suomalaisille on suotu vapaus äänestää eduskuntaan ihmisiä, joiden he uskovat tuovan parempaa tulevaisuutta. Jostain syystä nuoret aikuiset eivät kuitenkaan äänestä. Viime kuntavaaleissa koko kansan äänestysprosentti oli 58,3, mutta alle 25-vuotiaista vain alle kolmannes käytti äänioikeuttaan. Heidän äänestysprosenttinsa oli vain 30, eli noin puolet koko kansan vastaavasta. 25-35-vuotiaiden äänestysprosentti oli sekin vain vaivaiset 40. Nuoret ja nuoret aikuiset eivät siis astu vaaliuurnille puolustamaan itseään ja tulevaisuuttaan. Osin juuri siksi heidän oikeuksiaan poljetaan päätöksenteossa.

Helsingin Sanomat 7.11.2018

Vanhan sanonnan mukaan äänestysoikeuden käyttäminen on valitusoikeuden lunastamista. Se pitää paikkansa. Nuoret ja nuoret aikuiset julistavat päivittäin sosiaalisessa mediassa päivänpolttavista asioista, mutta yhä useampi ei ole kuitenkaan käynyt äänestämässä korjatakseen mainitsemiaan epäkohtia. Koska nuoret eivät äänestä, on heiltä helppoa viedä rahat, eläkkeet ja työpaikat. Tulevissa eduskuntavaaleissa nuoria tarvitaan vaaliuurnille enemmän kuin koskaan aiemmin, sillä muuten heidän työpaikkansa voivat olla historiaa.

Ennakkoon äänestäneet vuoden 2015 eduskuntavaaleissa

”Tulevissa eduskuntavaaleissa nuoria tarvitaan vaaliuurnille enemmän kuin koskaan aiemmin.”

Sipilän hallituskaudella Suomeen on syntynyt ennätysmäärä uusia työpaikkoja, ja taloudessa on nähty hienoa kasvua lähes vuosikymmenen kituuttamisen jälkeen. Ikävä kyllä tuo kehitys ei ole pysyvää, sillä seuraava kansainvälinen taloustaantuma voi iskeä jo seuraavalla hallituskaudella. Silloin Suomi on ajautumassa uuteen kurimukseen, jossa työpaikat tulevat taas kerran olemaan kortilla. Nyt on hyvin tärkeää huomata, että SAK ja sen poliittinen marionetti SDP haluavat pakottaa yritykset irtisanomaan nuoret työntekijät ensimmäisenä.

Mistä on siis kyse?

SDP:n työmarkkinasiipi SAK ilmoitti tänään Helsingin Sanomissa haluavansa Suomeen lakisääteisen irtisanomisjärjestyksen, jonka myötä työnantajat pakotettaisiin antamaan työntekijöille potkut ikäjärjestyksessä. Esityksen mukaan yritysten pitäisi jatkossa irtisanoa työntekijöitä heidän ikänsä perusteella riippumatta työntekijöiden kokemuksesta, osaamisesta tai tuottavuudesta. SAKSDP haluaa siis ikäsyrjntään pakottavan lain, jonka se kaiken lisäksi ilmoittaa olevan yksi heidän virallisista vaalitavoitteistaan seuraavalle hallituskaudelle 2019-2023.

Kyse ei ole mistään satunnaisesta harkitsemattomasta lausahduksesta, vaan pitkään harkitusta esityksestä. Edellisen kerran SAK esitti nimittäin yritysten pakottamista ikäsyrjintään jo vuonna 2009, jolloin tuosta yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon irvikuvasta jouduttiin kuitenkin luopumaan. Nyt on käynnistynyt uusi yritys, jolla SAK pyrkii saamaan iäkkäät ihmiset äänestämään demareita. Suunnitelman vahvuus on siinä, että vanhempien ihmisten äänestysprosentti on merkittävästi nuoria suurempi.

Yhdenvertaisuuslaki 8 §
”Ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.”

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta vahvisti tänään, että esityksen tarkoituksena on parantaa ikääntyneiden työllisyyttä. Toisin sanoen tarkoituksena on heikentää nuorten työllisyyttä. 25-34-vuotiaiden työttömyysaste on ollut edellisen taantuman alkamisesta saakka jo yli vuosikymmenen ajan kaukana huippuvuosista, mutta SAK:n saadessa tahtonsa läpi tulee nuorten ja nuorten aikuisten työttömyys kasvamaan nykyisestä merkittävästi juuri uuden taantuman kynnyksellä. Tällä esityksellä pyritään siis varmistamaan, että nuoret aikuiset jäävät seuraavan taantuman jalkoihin kaikkein pahiten, vaikka juuri heissä on Suomen tulevaisuus.

”Ammattiliitot vaativat siis lakiin pykälää työntekijöiden pakollisesta eriarvoistamisesta.”

Nuorten ja nuorten aikuisten täytyy nyt ryhdistäytyä ja äänestää seuraavissa eduskuntavaaleissa sankoin joukoin tällaista järjettömyyttä vastaan. Tällä aloitteella kalastellaan suurten ikäluokkien ääniä, ja vaalitempun onnistuessa sekä irtisanomisjärjestyksen toteutuessa nuoret tulevat todennäköisesti menettämään työpaikkojaan iäkkäämmille. Pallo on nyt nimenomaan nuorilla, joista vain alle kolmannes äänesti edellisissä kuntavaaleissa. Lähtevätkö nuoret rohkeasti puolustamaan oikeuksiaan vaaliuurnille vai tyytyvätkö he valittamaan kohtaloaan somessa? Siinä on olennainen kysymys.

Tällä videolla käsittelen samaa aihetta.

Seuraavissa vaaleissa tarvitaan kansallinen ryhtiliike, jossa nuoret suuntaavat joukolla vaaliuurnille varmistamaan, ettei vasemmisto romuta heidän työehtojaan ja jaa heidän työpaikkojaan iäkkäämmille. Jatkossa on nimittäin aivan turha huutaa tuskaa sosiaalisessa mediassa, jos äänioikeus on jäänyt käyttämättä eduskuntavaaleissa. Valitusoikeus pitää lunastaa.

Yhdenvertaisuuslaki 12 §
Ikään tai asuinpaikkaan perustuva erilainen kohtelu on lisäksi oikeutettua, jos kohtelulla on objektiivisesti ja asianmukaisesti perusteltu työllisyyspoliittinen tai työmarkkinoita koskeva tavoite taikka jos erilainen kohtelu johtuu eläke- tai työkyvyttömyysetuuksien saamisedellytykseksi vahvistetuista ikärajoista.

Olen jo vuosien ajan ihmetellyt ammattiliittojen sotkeutumista maamme lainsäädäntöön ja jatkuvia pyrkimyksiä sotkeutua yritysten toimintaan. Myös Sipilän hallitus on epäonnistunut siinä pahemman kerran. Hallitus on antanut kerta toisensa jälleen ammattiliitoille veto-oikeuden päätöksiinsä. Seuraukset näkyvät nyt, kun SAK ilmoittaa jo hyvissä ajoin ennen vaaleja miten se aikoo muuttaa Suomen lakeja, vaikka yhtään ammattiliittoa ei ymmärtääkseni ole äänestetty eduskuntaan. SAK perustaakin vaatimuksensa siihen, että sen komennossa oleva SDP tekee juuri kuten isännät Hakaniemessä käskevät. Suomalainen demokratia on kriisissä, kun päätösvalta on siirretty eduskunnalta satunnaiselle yhdistykselle.

Jäsenmääränsä romahduksesta kipuilevat ammattiliitot pyrkivät parhaillaan saamaan kadonnutta arvovaltaansa takaisin kaikin mahdollisin keinoin. Ikävä kyllä keinot tarkoittavat käytännössä kerta toisensa jälkeen työttömyyden ja kurjuuden maksimointia, jotka ovat toki jo kaikille tuttuja ammattiliittojen ja vasemmiston etuja ja tavoitteita. Molempien kannatus nimittäin kumpuaa juuri niistä. Mikäli ammattiliittojen talutusnuorassa oleva SPD nousee ensi kevään eduskuntavaaleissa suurimmaksi puolueeksi, voivat nuoret jättää hyvästit työpaikoilleen. Siksi nuoret tarvitaan vaaliuurnille.

Äänestämällä työpaikat voidaan vielä pelastaa.

Julkaistu

Jokaiselle palkka ansioiden ja osaamisen mukaan

Talouden Nobel-palkittu suomalainen professori Bengt Holmström aiheutti äskettäin ammattiliitoissa kuhinaa toteamalla, että Suomen ammattiliittojen tulisi viimein herätä 2000-luvun maailmaan ja Suomen epädemokraattisiin työmarkkinoihin. Holmström totesi, että hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi työmarkkinoille tarvitaan lisää joustoa. Sillä hän viittasi nähdäkseni suomalaiseen erikoisuuteen, eli liitukaudelta periytyvään työehtosopimusten yleissitovuuteen. Tai oikeastaan yleissitovuuden käyttämiseen.

Nobel-voittajan kanssa samoilla linjoilla on myös Libera, joka on tehnyt EU-komissiolle kantelun yleissitovuudesta. Liberan mukaan yleissitovuus antaa suurimmille työnantajille kartellioikeuden, jolla ne voivat määritellä pienempiä toimijoita velvoittavia ehtoja ilman pienten yritysten vaikutusvaltaa itseään koskeviin asioihin. Yleissitovuus siis syrjii pieniä ja järjestäytymättömiä yrityksiä ja haittaa kansantalouttamme sekä heikentää pienten yritysten työllistämisen mahdollisuuksia. Odotan mielenkiinnolla määritteleekö EU-komissio Suomen yleissitovuuden kilpailulainsäädännön vastaiseksi. Toivottavasti, sillä se olisi tärkeä askel kohti nykyaikaisia työmarkkinoita, joiden keskeinen osa tulisi olla paikallisen sopimisen mahdollistaminen.

Varsinainen kohu nousi kuitenkin Holmströmin lausunnosta, jonka mukaan hän helpottaisi maahanmuuttajien pääsyä työmarkkinoille heikentämällä heidän työehtojaan. Holmström totesi Yleisradiolle, että ulkomailta tulevien pitäisi voida tehdä työtä työehtosopimuksia pienemmällä palkalla ja huonommalla sosiaaliturvalla kuin suomalaisten. Nykyiset työehtosopimukset määräävät aloille minimipalkkatason, jonka alle ei saa palkata työvoimaa, vaikka siihen olisi halukkaita jonossa ja vaikka alempaan palkkaan olisi hyvät perusteet esimerkiksi kouluttamattomuuden myötä.

Suomessa on edelleen Pohjois-Euroopan korkein työttömyys, joten nykyisessä mallissamme on sekä työn kysynnän että tarjonnan tavassa jotain pahasti vialla. Koko Euroopassa on vain kuusi maata, joissa työttömyys on Suomea suurempi, ja ne kaikki sijaitsevat kaukana Välimeren rannalla. Tämä kertoo karua kieltään nykyisten työmarkkinoidemme toimivuudesta. Talousnobelisti Holmström totesi, että nykytilanne on hänen mielestään uhka hyvinvointivaltion tulevaisuudelle, ja asiantuntija osui siinä täydellisesti maaliin. Suomi tulee ajautumaan seuraavassa taantumassa väistämättä seinään, ellei työmarkkinoitamme saada kehitettyä 1960-luvulta viimein 2000-luvulle. Kehityksen jarruna toimii yksinomaan AY-liike, joka huutaa 1960-luvulla kaivamistaan poteroista muutosvastarintaa lähes yhteen ääneen. Poikkeus (eli Akava) vahvistaa säännön.

Palkansaajajärjestöistä fiksuimman, siis Akavan, puheenjohtaja Sture Fjäder ajautui ahtaalle, koska hän meni yllättäen puhumaan totta. Hän nimittäin lipesi yllättäen ammattiliittojen linjasta ja puhui hetken asioista niiden oikeilla nimillä. Fjäder  komppasi vahvasti toista fiksua miestä, eli edellä mainittua talousnobelisti Holmströmiä. Tosin vain siihen saakka kunnes Akavan vanhoilliset jäsenliitot sulkivat hänen suunsa, ettei puhe kehityksestä vaan leviäisi laajemmalle. Alla olevassa suorassa sitaatissa Fjäder toteaa, että työehtosopimuksista tulee voida joustaa, jos haluamme maahanmuuttajien kotoutuvan suomalaiseen yhteiskuntaan.

”Pitää katsoa totuutta silmiin. Jos halutaan kotouttaa maahanmuuttajat ja pakolaiset, joilla ei ole esimerkiksi ammatillista koulutusta, niin kyllä työehtosopimusten pitää joustaa.”
– Sture Fjäder Yleisradiolle

Sture Fjäderin mukaan kouluttamattoman maahanmuuttajan ei siis tulisi välttämättä saada samaa palkkaa samasta työtehtävästä kuin koulutetun suomalaisen. Jotta hänen pointtinsa tulisi varmasti selväksi ja jotta kiihkoilijat voisivat työntää R-korttinsa takaisin ahteriinsa, otan erivapauden muokata Fjäderin lausumaa hieman. Jotta saan kiteytettyä hänen lausunnostaan olennaisen, jätän siitä pois viittaukset ihmisten syntyperään. Alla karsimani kiteytys.

”Pitää katsoa totuutta silmiin. Jos halutaan työllistää ihmiset, joilla ei ole esimerkiksi ammatillista koulutusta, niin kyllä työehtosopimusten pitää joustaa.”
– Oma versioni Sture Fjäderin lausumasta

Jos ja kun Fjäder tarkoitti tätä, osuu hän täydellisesti maaliin, vaikka olenkin hieman stilisoinut hänen lausuntoaan. Korjatkaa, jos olen aivan väärässä. Eilen joku ammattiliiton naisjohtaja totesi radiouutisissa, että ”Samasta työtehtävästä sama palkka”. Hän oli siinä yksinkertaisesti väärässä. AY-reliikit ei nimittäin halua missään nimessä myöntää, että työnantajalla ei reaalimaailmassa ole mitään perusteltua syytä maksaa palkkaa työtehtävän mukaan, vaan sen sijaan palkkaa tulee maksaa työsuoritusten mukaan. Selvyyden vuoksi todettakoon, että samoista tuloksista saman palkan maksaminen on tietenkin paikallaan.

Mikä olisikaan neuvostoliittolaisempaa ja epätasa-arvoisempaa kuin maksaa kaikille sama palkka samasta työtehtävästä, koska jokaisen työntekijän konkreettinen panos työnantajan hyväksi eroaa aina muista suuntaan tai toiseen. Toinen on ahkerampi ja toinen laiskempi. Toinen osaa työn paremmin ja toinen huonommin. Toinen on panostanut osaamiseensa ja toinen on käyttänyt saman ajan somessa notkumiseen. Miksi siis kaikille tulisi maksaa sama palkka? Ei miksikään, elleivät sitten työsuoritteet ja työn tulokset ole samalla tai lähes samalla tasolla. Kouluttamattomien kohdalla näin ei yleensä ole. Lisäksi kouluttamaton työntekijä vaatii yleensä yritykseltä selvästi koulutettuja enemmän resursseja työhön opastukseen.

Akavan puheenjohtaja Fjäder viittasi lausunnollaan nimenomaan ammatilliseen koulutukseen. En erottele ihmisiä kotimaan, ihonvärin tai vaikkapa uskonnon perusteella, eikä sitä varmasti tarkoittanut myöskään Fjäder. Laiska ja kouluttamaton turkulainen on nimittäin aivan samalla viivalla laiskan ja kouluttamattoman bagdadilaisen kanssa siinä missä ahkera ja koulutettu tamperelainen on samalla viivalla ahkeran ja koulutetun milanolaisen kanssa.

Kouluttamaton on kouluttamaton riippumatta täysin kotimaasta, uskonnosta tai ihonväristä. Ja kouluttamattomalle ei pidä olla pakkoa maksaa samasta työtehtävästä samaa palkkaa kuin kollegalle, joka on panostanut osaamiseensa vuosia kouluissa ja kursseilla, ja jonka työn konkreettiset tulokset ovat aivan toista luokkaa. Tuloksista pitää maksaa, ei tittelistä.

Käsi ylös kenen mielestä ”Samasta työtehtävästä sama palkka” on oikeudenmukaista, reilua, tasa-arvoista tai yhdenvertaista? Sitä minäkin. Se on kaikkea muuta. Koulutettuja ja ahkeria kohtaan tuo periaate on epäoikeudenmukainen, epäreilu, epätasa-arvoinen ja epäyhdenvertainen. Palkka tulee maksaa ihmisille koulutuksen, osaamisen, työsuoritusten ja tulosten perusteella. Ei sen perusteella mitä hänen palkkakuitissaan lukee työtehtävän kohdalla – tai mistä hän on kotoisin.

Tämä kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 4.11.2018 ja Pohjalainen-lehdessä 8.11.2019.

Julkaistu

JockaTV: AY-liike ja SDP vievät ruoan lasten suusta

Kirjoitin eilen hieman tuntemuksiani siitä miten ammattiliitot ja SDP valitsivat lapset ja vanhukset uhreikseen tempauksessaan, jota ne nimittävät virheellisesti työtaisteluksi ja lakoksi. Lue kirjoitukseni tilanteesta tästä.

Tuossa järjenvastaisessa tempauksessa uhreiksi valittiin jostain selittämättömästä syystä kaikkein heikoimmat ja puolustuskyvyttömimmät suomalaiset. Kommentoin tällä videolla tapausta hieman seikkaperäisemmin.