Kun lähdimme viime syyskuussa ensimmäiselle Thaimaan lomallemme, moni kyseli et ”Miksi lähdette sinne sadekaudella?” Ihmettelimme asiaa varsinkin jälkikäteen, kun esimerkiksi Hua Hinissä satoi vain kolmisen kertaa viikossa ja kuuro kesti aina vain noin 5-15 minuuttia. Lomafiilikseen lyhyet sadekuurot vaikuttivat vain raikastavasti.

Parasta aikaa on menossa ns. kuuma kausi, mutta vettä on tullut aivan yhtä usein ja paljon kuin sadekaudellakin.Juuri nyt tulee taivaalta vettä kuin kahdesta saavista kaataen, ja salamat välkkyy kuin Oscar-gaalan punaisella matolla. Niin, nyt on tosiaan kuuma kausi.

Thaimaaseen, varsinkin Cha-Am – Hua Hin -akselille, matkaavan on siis turha välittää vuodenajoista. Sademäärät ja lämpötilat ovat melkein identtiset ainakin sadekauden ja kuuman kauden välillä.

Olemme parin viiko aikana huomanneet, että Thaimassa luottokortilla maksaminen ei onnistu käytännössä lainkaan. Visa käy harvoissa – yleensä vain kansainvälisten ketjujen paikoissa ja American Express ei käy niissäkään.

Tänään kävimme kieltämättä loistavan tasokkaassa (ja vieläpä edullisessa) intialaisessa MahaRaja -ravintolassa, joka sijaitsee Hua Hinin keskustassa hotelli Hiltonista 50 metriä pohjoiseen. Ruoka, miljöö ja palvelu olivat ensiluokkaisia.

Kun maksun aika tuli, ei Amex käynytkään, vaikka kyseisen kortin mainos ”American Express Cards Welcome” roikkui ovessa. Mielenkiintoista. Käteisellä homma hoitui, koska Visakaan ei tuttuun tapaan kelvannut.

Dinersistä en ole varma, mutta ainakin Visa ja Amex ovat Thaimaassa pelkkiä muovinpaloja. Niitä vilauttaessa vastaus on aina ”Vii no hääv. Ounli mani”. Kokemuksesta tiedän, että Visalla ei tee mitään myöskään Yhdysvalloissa, jossa sillä joutuu nostamaan käteistä vain automaateista. Noloa.

Saaristoreissun hinta kahdelta oli yhteensä 11.500 bahtia, eli noin 230 euroa. Hinta sisältää bussi- ja katamaraanimatkat sekä hotellit. Hotelleissa on mahdollista säästää paljonkin, mikäli kelpuuttaa huoneen ilman ilmastointia. Halpaa huvia joka tapauksessa. Luottokortit eivät tosin käy.

Jos haluisi jatkaa reissua Koh Samuilta lentäen esimerkiksi Phuketiin, lento maksaa noin 3.000 bahtia, eli 60 euroa ja kestää vain puoli tuntia. Phuketia emme suosittele, mutta Krabi on varsinkin kesäaikaan todella näkemisen arvoinen, eikä länsimaisia turisteja ole liikaa örveltämässä ympärillä.

Meksikolaisen aamiaisen jälkeen suuntasimme rantaan. Päästessämme Lomprayah-varustamon laiturille meille ilmoitettiin, että katamaraani ei kulje tänään ”onnettomuuden takia”. Tuota ”onnettomuutta” ei tosin tarkennettu mitenkään ja joku kertoi kuulleensa, että alus olisi vain normaalissa huollossa.

Lomprayah petti siis jälleen, rantaan ajoi kuitenkin 35 hengen pikavene ja sinne ahdettiin noin 45 kieltämättä todella vittuuntunutta matkaajaa matkatavaroineen, joita sukellusväellä todellakin riitti. Fiilis oli kuin ahtaassa hississä. Jenkit nostivat jutusta kunnon metelin, koska kaikki olivat luonnollisesti maksaneet mukavan leppoisasta katamaraanimatkasta.

Tähän reissuun saakka olimme olettaneet, että thaimaalaiset ovat tunnollista väkeä. Tämä olettama on kuitenkin osoittautunut moneen otteeseen vääräksi myös saaristoreissun aikana. Sovitut – ja jo maksetut – asiat muuttuvat moneen otteeseen. Saa nähdä mitä Lomprayahin virkailijat huomenna selittävät.

Rajusta vajaan kahden tunnin venereissusta selvittiin kipeytyneellä takapuolella. Satamassa bussi oli luonnollisesti myöhässä, mutta odottelu sujui leppoisasti auringonlaskua rannalla katsellessa. Pääsimme lähtemään tunnin myöhässä.

Matkalla pysähdyimme paikallisten pikaruokapaikkaan. Samalla tuli rikottua aikaisempi ruoan hintaennätys, kun kahden hengen ruokailu juomineen maksoi yhteensä 60 bahtia, eli noin 1,20 euroa! Kana-ateria oli vieläpä erittäin maukas ja hyvän kokoinen.

Thaimaassa reissatessa kannattaa muuten pitää wc-paperia aina repussa. Yleisissä vessoissa kun ei yleensä ole paperia. Samaten varsinkin naisten kannattaa treenata reisilihaksia, jotta kyykkiminen lattiassa olevan reiän päällä onnistuu.

Perille Hua Hiniin bussi saapui lähes kolme tuntia myöhässä, eli aikataulu noudatteli Lomprayah-firman yleistä linjaa. Mainittakoon, että Aurinkomatkat ei ollut mitenkään osallinen tähän retkeen. Kokemuksena viisipäiväinen reissu oli monipuolinen ja sen aikana tuli nähtyä paljon uutta. Koh Samuille ja Koh Nangyuanille pitää tulla toistekin. Ehkä silloin on aikaa tsekata myös Koh Pangan ja Full Moon Party.

Olo on kuin olisi jäänyt jyrän alle. Katamaraani lähtee kello 12.00 kohti Koh Taon saarta. Välillä meinaa taju lähteä. Katamaraanireissu menee keskittyessä siihen, ettei tarvi puhua norjaa. Parin tunnin matka menee onneksi ihan siedettävästi, vaikka olinkin koko ajan tajunnan rajamailla.

Komukan Agile Messenger toimii loistavasti, ja se onkin hinta-laatu-suhteeltaan selvästi paras tapa pitää yhteyttä Suomeen. GPRS-yhteys maksaa huimat 14 euroa per mega, mutta kännykän mese on onneksi osoittautunut pihiksi kaistan suhteen. Megalla meseilee todella paljon tuohon määrään.

Koh Taolla setti alkoi hyvin, taksikuski yritti väkisin rahastaa meiltä tuplahinnan. Pieni äänen korotus ja pari valittua sanaa, niin hinta jäi oikealle tasolle. Ei siis tarvinnut rähjätä, mikä onkin Thaimaassa huono juttu, koska silloin menettää helposti kasvonsa – kuvainnollisesti tosin.

Koh Tao Royal Resort löytyi hienolta palmurannalta, mutta taas ongelmia. Olimme varanneet ja maksaneet etukäteen ilmastoinnilla varustetun huoneen, mutta sellaista ei yllättäen löytynytkään. Taas piti harrastaa tiukkasanaista neuvottelua, jonka jälkeen saimme varaamamme tasoisen huoneen maksamalla 400 bahtia (n. 8 euroa) ylimääräistä. Samaa summaa pitää käydä perimässä takaisin ao. toimistosta, kun pääsemme takaisin Hua Hiniin.

Pian päästiin onneksi pulahtamaan saaren upealla rannalla. Olotila alkoi taas huonontua, ja nyt myös Elinalla alkoi tulla heikko olo. Illan mittaan kovassa käytössä ollut vessakin tukkeutui välillä hetkeksi. Nyt pitäisi varmaan käydä morjenstamassa lääkäriä, jos sellainen täältä saarelta löytyy.

Lekuri löytyikin nopeasti Suomesta. Tuttu lääkäri määräsi tekstiviestianalyysin jälkeen antibioottia, ja vastaava lääke löytyi Koh Taon apteekista – ilman reseptiä tietenkin. Hienoa! Seuraavana yönä saatiin nukuttua vain pari tuntia, mutta aamulla olo oli jo parempi.

Pienen analyysin jälkeen päättelimme syylliseksi olotilaamme Koh Samuilla sijaitsevan Swensens-jäätelöbaarin, jossa kävimme muutama tunti ennen sairastumista. Koh Taoon tutustuminen jäi siis pintapuoliseksi, mutta ehdimme tehdä kierroksen saaren ”keskustassa”, joka oli pieni ja kansainvälisen oloinen. Ravintoloita ja nettikahviloita oli joka lähtöön.

Tänään olisi ollut myös kuuluisa Full Moon Party -biletapahtuma, joka järjestetään täyden kuun aikaan Koh Panganilla, ei siis Koh Samuilla kuten usein virheellisesti luullaan. Tosin Samuillakin taitaa olla jotain varjotapahtumia.

Toisena Samui-päivänä hengattiin kieltämättä todella upealla Chawengin beachilla. Kirkasta ja lämmintä vettä riitti ja valkoista rantahiekkaa oli kilometreittäin molempiin suuntiin. Illalla oli pakko katsoa F1-kisat, kun Räikkönen oli taas paalulla. Kisa piti jännätä hotellilla, koska meneillään oli vuoden suurin Buddha-pyhä, eikä alkoholia tarjoiltu missään. Britit ottivat homman todella raskaasti, ja oli todella huvittavaa nähdä pubin täydeltä punaniskoja limsat ja milkshaket pöydissä.

Luonnoillisesti Räikkönen vei upeasti voiton Monte Carlon radalla. Äsken mainitusta syystä voiton juhliminen oli käytönnössä mahdotonta, koska koko baarikatu oli samasta syystä kiinni.

Illalla alkoi meitsin kunto pettää, ja nousi hitonmoinen kuume. Tabuja huiviin ja niiden avulla kunto hieman parani. Yö oli kuitenkin hikoilua, kylmää ja kuumaa. Hitto vie, joku pöpö pääsi iskemään takavasemmalta…

Keskinkertaisen aamiaisen jälkeen chillailtiin Nangyuanilla vielä snorklauksen merkeissä. Korallit näyttivät upeilta ja kalojen seassa oli epätodellinen olo. Iltapäivällä hypättiin taas katamaraaniin, jolla matkattiin pari tuntia Koh Taon ja Koh Panganin kautta Koh Samuille. Saarta on hypetetty niin paljon, että odotukset oli korkealla.

Löydettiin vapaa bungalow neljännestä mestasta. Päätettiin sijoittaa siihen 1.400 bahtia (n. 28 euroa) yö, vaikka ilman ilmastointia olevan bungalowin olis saanut jo 300 bahtilla (n. 6 euroa) yö. Mesta oli King’s Garden keskellä Champongin alueen pelipaikkoja.

Illalla lähdettiin tsekkaamaan Samuin legendaarinen yö. Meno oli ihan jees, mutta ihan samanlainen kuin kymmenissä muissa lomakohteissa. Hinnat oli noin kolme kertaa korkeammat kuin mantereella ja turistia kusetetaan huoletta, jos mahdollisuus tulee. Varsinkin drinkeissä. Esimerkiksi vodka RedBull tuplana maistui tasan RedBullille…

Mitä opimme tästä? Juo kunnon pohjat ennen baariin menoa ja baarissa vain pullojuomia. Suurin osa turisteista näytti jo toteuttavan samaa kaavaa.

Koh Samuin baarikatu oli perinteisen räväkkä. Musiikki soi jokaisesta luolasta täysillä kilpaillen toistensa kanssa. Green Mangossa oli selvästi paras setti. Illan tiukin hitti oli muuten Daruden Sandstorm! Asiallista.

Odotuksiin nähden Samui oli hienoinen pettymys. Mestaa ei turhaan ole kutsuttu Aasian Teneriffaksi. Ravintolat ovat täynnä kännisiä ja örveltäviä brittejä, huoria on paljon ja hinnat taivaassa (verrattuna mantereeseen). Sama setti siis kuin Teneriffalla. Tenskulta tosin puuttuu transu-huorat.

Samui onkin ok, jos haluaa juhlia kansainvälisesti. Oikea Thaimaa löytyy kuitenkin jostain ihan muualta kuin tältä turistisaarelta. Ihme kyllä suomalaisia ei näkynyt mestoilla lainkaan, vaikka Samuille tehdään myös pakettimatkoja.

Päätimme viettää kolmen viikon reissusta viisi päivää tutustuen Thaimaan itärannikon saariin. Varsinkin kun saimme varatua bungalowin Koh Nangyuanilta, jonka kerrotaan olevan todellinen maanpäällinen paratiisi. Lomaa on takana nyt tasan viikko ja edessä vielä kaksi.

Hyppäsimme Huahinissä bussiin aamuyhdeksältä. Matka vei neljä tuntia kohti Champornin satamakaupunkia – ilman ilmastointia ja pysähdyksiä. Keski-Thaimaan maisemat ovat muutan hieman pohjoista vehreämpiä.

Chumpornissa bussi vaihtuu katamaraaniin, joka vei meidät reilun 100 kilometrin pääsä sijaitsevalle Koh Nanyuanille. Matka sujui rattoisasti puolessatoista tunnissa.

Perille päästyämme olemme ainoat paratiisisaarelle jäävät matkustajat. Saari on postimerkin kokoinen ja sinne on pääsymaksu ulkopuolisilta. Lisäksi saari on auki yleisölle vain 10.00 – 17.00. Meillä oli onneksi varaus, joten pääsimme saarelle helposti ja ilman pääsymaksua.

Saari oli kuin olikin maanpäällinen paratiisi. Huikeat näkymät ja upea valkoinen, kapea rantakaistale kahden kukkulan välissä. Huh huh. Kamat bungalowiin ja heti snorklaamaan! Kalojen ja korallien seassa oli aika hienoa uida. Saarella oli vain kaksi – kolmekymmentä turistia ja me olimme ainoat suomalaiset.

Koh Nangyuan on lähes täydellinen lomapaikka esimerkiksi häämatkalaisille, jos vain sattuu saamaan majoituksen saaren ainoasta hotellista. Vain lähes täydellinen siksi, että palvelu oli aika heikkoa varsinkin saaren ainoassa ravintolassa. Kilpailun puuttuessa myös hinnat olivat pilvissä, mutta tällaisessa mestassa sillä ei ole niin väliäkään.

Piiiiitkä bloggaustauko on taas hetkeksi takana. Aika on mennyt Stara.fi:n parissa, eikä blogille ole oikein ollut aikaa. Nyt hengaamme Elinan kanssa lomalla Thaimaassa, jossa on tarkoitus pyöriä kolme viikkoa.

Loma tosin alkoi hieman heikosti, kun unohdin takkini bussiin, josta joku vähemmän rehellinen thaimaalainen bussikuski päätti poistaa sen omaan garberobiinsa. Onpahan kuskilla nyt ainakin uniikki Triple Five Soulin takki. Minun takkini. Stana. Kaikki thaimaalaiset eivät siis olekaan rehellisyyden perikuvia, kuten olen sinisilmäisesti aiemmin olettanut. Oppaan mukaan bussit tyhjätään aina varikolla, ja ilmeisesti sananmukaisesti todella tyhjätään.

No ei saa jäädä tuleen makaamaan, itsepähän jätin takkini bussiin. Olisin toki olettanut, että rehellinen kuljettaja olisi palauttanut sen omaan tai Aurinkomatkojen toimistoon, mutta nyt takki on hävinnyt bussista kuin taiottuna. Oppaiden palvelu oli asian suhteen erittäin asiallista, kiitos siitä heille. Nyt suunnataan rannalle ja Hua Hinin kuumiin aaltoihin! Täällä ilma 35 ja vesi 29 astetta. Suomessa 12 astetta ja vesisadetta.

Tänään tuli juotua aamukahvit 11 kilometrin korkeudella jossain Jyväskylän yllä. Finnair yllätti positiivisesti tarjoamalla ihan oikean kalkkuna-juustosämpylän iänikuisten känttyjen sijaan.

Kuvattiin päivällä Raahessa Pollaria ja sit taas Ouluun venailemaan konetta. Jouduin toteamaan, että Oulussa taksitolppia on ripoteltu sinne tänne, mutta taksit eivät niille pysähdy. Eikä tolpilla tietenkään ole taksin numeroa. Hyvää asiakaspalvelua siis.

Nyt Helsinki-Vantaalla pieni tauko ja sit vihdoin Tampereen koneeseen ja himaan. ”Finnair, illaksi kotiin…”