Johtotähti? Kiinalaisittain…

Nyt löytyi oma autovalinta kaikille itsetuhoisille henkilöille. Kiinalaisvalmisteinen citymaasturi alle ja henki lähtee kuskilta ja jalankulkijalta. Törmäystestissä täydet nolla pistettä! Videon mukaan tuntuu ihan kiinalaisversiolta Opelista. Ympyrä ja nuoli – siitä alkaa huoli. Bilikan nimikin on komeasti Jiangling Landwind. Oujea!

Stratos -suklaa palasi!

Olen yli kymmenen vuoden ajan etsinyt Suomesta ja ulkomailta mielestäni maailman parasta Stratos-suklaata, jota myytiin Suomessa viimeksi joskus 1990-luvun alkupuolella. Silloin tuota Nidar-firman valmistamaan jumalaista suklaata myytiin vain patukkana. Sitten kyseinen norjalaisvalmisteinen suklaa katosi yhtäkkiä ja samalla huhuttiin siitä löytyneen jotain epäpuhtauksia.

Koska en ole käynyt Norjassa aikoihin, olen kysellyt ao. tuotetta Suomen lisäksi lukuisista maista sitä löytämättä. Minulla on ollut mielessä vain hämäriä muistikuvia uskomattoman maukkaasta ja kuohkeasta suklaasta, joka suorastaan sulaa suuhun ja narskuu pureskellessa. Vähän sama juttu, kun Hartwallin Rally-limsan kanssa, jota juotiin lapsena kun olin isän kanssa katsomassa jokamiesluokan ajoja Vaasassa.

Pirauttelin jokunen vuosi sitten Stratoksesta peräti maahantuojille saakka ja muistan kuulleeni, että sen maahantuonti vain loppui. Tänään yli kymmenen vuoden etsintä kuitenkin palkittiin, sillä käydessäni Vapaa Valinta -kaupassa osui silmiini Stratos-suklaalevy!!! Heti kärkeen piti ostaa kolme levyä ja huomenna pitänee käydä hakemassa kymmenen lisää, sillä myyjä veikkasi kyseessä olevan vain irtoerän.

Hienoa, että muutkin ovat näköjään löytäneet ao. herkkua samasta kauppaketjusta. Nyt pitää vain toivoa, että Stratos säilyy valikoimissa! Taidan tästä vetäytyä sohvan perälle nauttimaan kaikki odotukset täyttävästä nautinnosta…

PS: Mihin on jäänyt Hartwallin loistava lime-verigreippi Jaffa??? Sitä ei ole löytynyt enää kuukauteen mistään.

Stara.fi Podcast 5

Viidennessä Viihdelehti Stara.fi:n podcast-jaksossa käydään Turun kesäkonsertissa. Vieraina Apulanta-yhtyeen Toni Wirtanen ja Irina. Heiltä tiedustellaan mm. kuluneen kesän kuulumisia. Lisäksi Toni kertoo Apulanta-yhtyeen tulevasta DVD-julkaisusta ja Irina uudesta vauhdikkaasta harrastuksestaan.

Tsekkaa podcast tästä! [iTunes]

Stara.fi Podcast 4

Neljännessä Viihdelehti Stara.fi:n podcast-jaksossa teemana pelit. Haastattelussa Kapasiteettiyksikön Uniikki, Brandon, PSP-mies Vesa Artman, Play-ohjelman Saara Ylitalo ja mediapersoona Jussi Heikelä. Tapasimme heidät PSP-käsikonsolin lanseeraustilaisuudessa Helsingissä.

Uniikki paljastaa työstävänsä sooloalbumia, Brandon kertoo esikoislevyn jälkeisistä fiiliksistä ja Saara Ylitalo pelisuosikeistaan. Vesa Artman kertoo PSP-konsolin suhteesta kotimaisiin hiphop-tähtiin ja Jussi Heikelä kertoo peli-illasta jolloin Jussi Ahde rökitettiin kunnolla.

Tsekkaa podcast tästä! [iTunes]

Viihdelehti Stara.fi:n podcast oli näemmä noussut iTunesin listalla viidenneksi. Mukavaa kun kansa kuuntelee.

Uusi iPod nano julki

Apple on tänään julkistanut uuden, erittäin pienen, iPod nanon. Edestä katsottuna koko on jostain iPod minin ja iPod sufflen väliltä, mutta sivulta katsottuna peli on erittäin ohut, vain kynän paksuinen.

Lisäksi vekottimessa on värinäyttö, ClickWheel ja sen kuulokkeet on integroitu kaulanauhaan. Tavaraa masiinaan mahtuu joko 4Gb tai 2Gb, joten kapasiteettia on kokoon nähden mukavasti. Hintaa isommalla on 269 ja pienemmällä 209 euroa. Mielenkiintoinen peli, täytyy sanoa.

PODSCAST VIHDOIN ITUNESIIN

Eilen parjasin, kun en ollut saanut podcastiani millään ilveellä iTunesiin. Jätin projektin jo sikseen, kunnes tänään huomasin, että podcastini oli kuin olikin ilmestynyt sinne. Hieno juttu. [Suora linkki iTunesiin]

Vakuutusyhtiö kusetuspäällä

Ystäväni Kari on matkalla Bangkokissa, jossa sattui pieni hammasosaston tapaturma. Vakuutusyhtiöön soitettaessa vastaus oli heti ”Ei korvata”, mutta Kari olikin tutustunut mukaansa ottamiin vakuutusehtoihin ja sai virkailijan muuttamaan nopeasti kantansa lukemalla virkailijalle otteen vakuutusehdoista.

Ilmeisen yleistä on, että vakuutusyhtiössä sanotaan suoraan ”Emme korvaa”, jonka asiakas hädän hetkellä voi jopa hyväksyä. Mielestäni moinen on erittäin epäeettistä vakuutusyhtiön puolelta, sillä asiakkaiden rahoilla siellä tehdään ennätystuloksia. Asiakkaiden kusettaminen tuntuu olevan paremminkin tapa siellä suunnalla.

Onneksi omalle kohdalleni ei ole tuollaisia sattunut ja olen omaan vakuutusyhtiööni erittäin tyytyväinen. Tuoreessa muistissa on kuitenkin lähiomaiselle Espanjassa sattunut katuryöstö, jota Tapiola ei korvannut ennen asian viemistä eteenpäin.

Podcast-maailma yllättää

Zoomailin juuri maailmalta löytyviä podcast-mestoja ja aivan sattumalta ajauduin Podcast.netin sivuille ja ajattelin kuunnella jotain house-osaston materiaalia. Yllättäen sieltä löytyikin oma Viihdelehti Stara.fi:n podcast-sivu!

En muista podcastia sinne ilmoittaneeni, mutta kai se on sinne aamuyön pimeinä tunteina tullut lisättyä tai joku ystävällinen sielu on ilmoittanut sen puolestani. Joka tapauksessa aikamoinen positiivinen yllätys.

Podcastin lisääminen WordPress-alustalta iTunesiin tuntuu olevan helvetin vaikeaa, joten taidan unohtaa koko iTunesin. Onhan noita muitakin mestoja, jotka näköjään toimivat ilman taikatemppuja.

Tarkemmin tutkittuani huomasin, että en itse ole voinut keksiä ohjelmalleni moisia kategoroiota, joten joku muu on podcastini sinne ilmoittanut. Kiitos sinne jonnekin!

Presidenttipeliä

Iltalehti kyseli eilen verkkosivuillaan kansan mielipidettä Suomen seuraavasta presidentistä. IRCissä sovittiin äänestys ”uudelleen järjesteltäväksi”. Tempaus onnistui hyvin ja Iltalehden väki oli varmasti vähintään hämmentyneitä. [via Linko]

Nyt äänestys on jo poistettu serverin kaatumisen takia ja tilalla on ”Äänestä Suomen Peppi Pitkätossu” -kisa, jossa annetaan tuskin yhtä paljon ääniä.

Pian alkaa myös Viihdelehti Starassa Mister Pop 2005 äänestys, jossa on joskus ollut havaittavissa samanlaisia diilejä. Ainakin viime vuoden Miss Pop -kisassa voittajan fanit järjestäytyivät joukolla äänestämään ja voittohan siinä tuli.