Olen jo parin vuoden ajan seurannut mielenkiinnolla miten Aamulehti on lyönyt kerta toisensa jälkeen kapuloita Lidl-kauppaketjun rattaisiin. En tiedä tämän linjauksen motiivia, mutta mahdollisesti S-ketju ja K-ketju mainostavat lehdessä niin paljon Lidliä enemmän, että se vaikuttaa tällä tavalla lehden toimitettuun sisältöön.
Tähän saakka Aamulehden (Kuten myös mm. Iltalehden ja Ilta-Sanomien) Lidl-vastaiset jutut ovat olleet usein sisällöltään sellaisia, että niissä on joko selvästi vähätelty Lidlin edullisuutta ja laatua tai korostettu kahden suuren kotimaisen ketjun erinomaisuutta ja laatua. Kuluttajat eivät ole kuitenkaan niin tyhmiä kuin mitä lehtien toimitukset luulevat. Silti yllätyin tänään toden teolla, kun näin Aamulehden kannessa tuoreen hintavertailun.
Aamulehden toimitus oli valinnut mukaan Prisman, K-Citymarketin, Lidlin, Sokoksen ja Valintatalon. Vertailu ei enää yllättänyt puolueellisuudellaan, mutta puolueellisuuden härskiys sen sijaan yllätti kahdesta syystä. 1) Aamulehden ostoskoriin oli valittu 14 tuotetta, joista peräti viittä ei ”sattumalta” löytynyt Lidlistä, mutta kaikista muista kaupoista tuotteet tietenkin löytyivät. 2) Aamulehden ostoskorin ostopäiväksi valittiin ”sattumalta” maanantai 19.1.2014, jolloin Prisma oli juuri ehtinyt laskea hinnat, mutta Lidl oli seuraamassa perässä vasta seuraavana päivänä.
Aamulehden ostoskorin hinnat selvitettiin siis maanantaina, kun S-ketju oli juuri samana aamuna valtavan mediakohun saattelemana laskenut hintojaan ja Lidl oli ilmoittanut laskevansa hintojaan vasta seuraavana päivänä. Lidl olisi ”sattumalta” voittanut ostoskorikisan sekä päivää aiemmin että päivää myöhemmin. Aamulehden toimitus oli viimeistään maanantaina varmuudella tietoinen Lidlin tiistaina tulevasta hintojen laskusta, sillä Aamulehti uutisoi tulevasta laskusta jo sunnuntaina ja Helsingin Sanomat vahvisti maanantaina kello 10:50, että Lidl laskee hintojaan tiistaina. Toimituksen olisi viimeistään tuolloin pitänyt siirtää vertailun tekeminen seuraavalle päivälle.
Ostoskori Aamulehti 20.1.2015
Yllä olevasta Aamulehden ostoskorista, eli Prisman mainoksesta, voidaan nähdä, että Lidlin sarakkeesta olevista yhdeksästä mukana olevasta tuotteesta kuusi (66%) on korin halvimpia. Sarakkeessa on kuitenkin viisi tyhjää kohtaa, jollaisia muilla ei ole lainkaan. Niitä ovat Salaneuvos-juusto viipaleina, Snellmannin naudan jauheliha, Jääsalaatti, Linkosuon Eväs -ruisleipä ja Presidentti-kahvi. Käsittääkseni vastaavissa ostoskoreissa on perinteisesti ollut tapana valita tilalle vastaava tuote, jos identtistä tuotetta ei ole ollut. Sellainen olisi kuitenkin tässä tapauksessa antanut oikean kuvan Lidlin edullisuudesta.
Aamulehden mukaan puuttuneille identtisille tuotteille ei ”sattumalta” ollut Lidlissä vastaavia tuotteita, joten se jätti sarakkeet tyhjäksi. Samalla Prismalle saatiin lisää kivoja sinisiä ”HALVIN” ruutuja. Ostoskorin 14 tuotteesta 10 oli Aamulehden ostoskorissa halvimpia Prismassa, mutta jos vertailu olisi tehty rehellisesti ja vertailukelpoisesti, olisi Lidl vienyt vääjäämättä voiton. Se ei kuitenkaan olisi sopinut Aamulehden Lidl-agendaan. Jokainen korvaavista tuotteista olisi suurella todennäköisyydellä ollut edullisin juuri Lidlissä.
Seuraavaksi päästään sitten vertailemaan Aamulehden ostoskorin Lidl-tuotteiden osuutta Ilta-Sanomien ostoskorin pitkälti samoihin Lidl-tuotteisiin. Ilta-Sanomat ilmoitti nimittäin Aamulehdestä poiketen kauppojen oikeat vertailukelpoiset hinnat, koska vain Aamulehti onnistui laskemaan ostoskorinsa hinnat ”sattumalta” maanantaina juuri S-ketjun ja Lidlin hintojenlaskujen välissä. Reilua.
Ostoskori Ilta-Sanomat 20.1.2015
Oltermanni-juusto: Aamulehdessä Lidlin hinnaksi kerrotaan 5,85 euroa ja Prisman hinnaksi 4,95 euroa. Ilta-Sanomat kertoo kuitenkin Lidlin hinnaksi 4,95 euroa, eli Lidlin hinta on sama kuin Prismassa. Reissumies-paketti: Aamulehti kertoo Lidlin hinnaksi 0,45 euroa ja Prisman hinnaksi 0,39. Ilta-Sanomissa Lidlin hinnaksi kerrotaan kuitenkin 0,38 euroa, eli hinta on halvempi kuin Prismassa. Kuten arvata saattaa ja kuten Aamulehti hyvin jo etukäteen tiesi, palasi Lidl omien hinnanalennustensa jälkeen taas tiistaina selvästi edullisimmaksi ketjuksi.
Tänään monet muut mediat (mm. Ilta-Sanomat ja Kauppalehti) ovat todenneet Lidlin olevan selvästi halvin ostospaikka. Myös Aamulehden ostoskorin hintavertailun tulos olisi ollut Lidlin hyväksi, jos 1) tuotteet olisi valittu vertailukelpoisesti ja jos 2) selvitys olisi tehty edellisenä tai seuraavana päivänä, jolloin myös Lidl olisi ehtinyt laskea hinnat. Silloin Aamulehden Lidl-vastainen agenda ei kuitenkaan olisi toteutunut, joten maanantai oli ainoa mahdollinen hetki suorittaa Aamulehden hintavertailu. Sattuipa sopivasti.
PÄIVITYS: Korjattu Lidlin Reissumies-hinta 0,38 euroksi.
Eh. Fakta on kyllä ihan tavallisen kuluttajan kantiltakin se, että Lidlistä ei läheskään kaikkea löydä. Rinnakkaistuotteet, jos niitä on, ovat usein ihan höpöhöpöä. On täysin loogista, ettei Presidentin rinnalle oteta jotain kuraa, vaikka en itse kahvia juokaan.
Vain sen verran haluan korjata tekstiä että Lidlin reissumiehen uusi hinta on 0.38€ eli siis sentin vähemmän kuin Prisman 🙂
Ja löysin virheitä ainakin Prisman hinnoissa esim juhla mokka, j.lihan kilo hinta ja muita. Eli ei noihin pystymillään luottamaan
Mainosraha kyllä antaa linjauksensa lehtien linjaan. Autopuolella hyvä esimerkki on VAG-konsernin laatu- ja virheongelmat tietyissä autoissa. Autofoorumeilla, korjaamoissa ja autoliikkeissä tiedetään hyvin, että tietty Volkswagen Golfeissa yleinen DSG-automaattivaihteisto on täysi susi ja niitä vaihdetaan autoihin melkoista tahtia – yleensä koettaen laittaa ongelma asiakkaan piikkiin. Se vaikuttaa jo siihen ettei liikkeet suostu ottamaan DSG-vaihteistoisia Golfeja vaihdossa ja jos ottavat niin niistä koetetaan päästä eroon asiakkaille, jotka eivät ole ongelmista kuulleet. Kuitenkaan sen paremmin yleislehdistö kuin autoalan lehdetkään eivät suostu tekemään DSG-vaihteiston pulmista uutisia, koska Volkswagen/Skoda/Audi ovat ylivoimaisesti suurimpia mainostajia autopuolelta.
Kannattaa muistaa vielä semmonenkin, että lidlistä jää selkeästi helpommin KOTIMAISIA tuotteita kyytiin kun muualta (ja silti samaan hintaan kun muualla ulkolaiset vastaavat) joka osaltaan on pelkkää plussaa suomen taloudelle!
Nimimerkillä ”Pauliina” kirjoittanut henkilö ei todellakaan taida olla perillä kahveista, senverran voin vinkata, että Presidentti on ns. raksakahvia. Tuskinpa kukaan itseensä ottaa, vaikka joutuisikin ostamaan Eldoradoa, makuelämys yhtä tyhjä molemmissa.
sanoisin tuohon kahviin, pauling on tehnyt korviketta eikä suomalaiset osaa muuta vaatia. Lidl on hyvä kauppa, sieltä saa kaikkea arkipäivän tuotetta paitti +maitoo. Lähiruoka on eriasia sitä ei noista kaupoista saa ollenkaan. Hyvä että on kilpailua.
Mä en kyllä koskaan ole tajunnut miten noissa vertailuissa on noin paljon merkkituotteita. Onko tosiaan niin, että suomalaiselle kuluttajalle ei kelpaa kuin jokin tietty juusto/kahvi/makkara/jauheliha/leipä?
Itse en ole tuotteissa kauheasti eroja huomannut, joten siksi pyrin aina ostamaan halvinta. Ehkä minulla on sitten huonommat maku- ja hajuaistit muihin ihmisiin verrattuna, mutta ainakin rahaa säästyy helpommin 🙂
Hyvä myös huomata, että Lidliä verrataan muiden ketjujen hypermyymälöihin, eikä vastaavankokoisiin samalla alueella oleviin myymälöihin.
Kiinnostais tietää kuinka paljon Lidl on maksanut tämän artikkelin tekijälle?
Paunliinalla taitaa olla huono päivä tänään :O)
19.1. lidl Herwood: 1l rasvatonta maitoa 0.78
Lidin kahvi on halvempaa ja parempaa kuin Pressaluiru.
Nimimerkille ”kahvimies” voin sen verran vinkata, että kahvien mautkin ovat makuasioita, kenen mielestä raksakahvia kenen ei. Presidentti on kuitenkin eri hintaluokan kahvi Lidlin Marsalkka-kahvin kanssa. Itse en kyllä Eldoradoa enkä Saludua juo, ja ovat Pauligin kanssa kyllä aivan eri veneissä. Mutta kuten sanottu makuasioista ei voi kiistellä, ja käytetyissä kahvipavuissa on eroja, juurikin Presidentin ja Eldoradon välillä, joten niiden ei pitäisi samalta maistuakaan.
Pauliina: Presidentti ON kurakahvia, niinkuin suurin osa muistakin Pauligin kahveista. Oikeat kahvit tulee aivan muilta valmistajilta kuin Pauligilta. Lidlistä löytyy kyllä korvike lähes jokaiselle tuotteelle, mitä muistakin kaupoista löytyy. Melkein poikkeuksetta Lidlin tuotteet ovat erinomaisia, tai vähintäänkin samaa tasoa kuin kotimaisten kauppaketjujen liikkeissä myytävät, yleensä jopa parempia.
Liiteri edelleen saksalainen ruokapuolen biltema. Jos haluat laatua maksat saman kuin muissakin kaupoissa. Laadulla jos ei niin ole väliä liiteristä saa kyllä halpaa lähes ruuaksi tunnistettavaa tavaraa. Tuosta kahvista sen verran että jos presidentti on raksa kahvia niin tuo eldorado luetaan varmaan putken avajaksi. Ei sitä ainakaan kukaan makuaistin omaava suuhunsa suosiolla kaada. Prisman eduksi vois lukea myös s-bonukset mitä liiteristä ei saa. Bonuksien ja uusien hintojen kanssa prisma tuntuu melko halvalta.
Mielestäni tuossa tavassa tehdä vertailu on Lidl:n käsittelytapa oikea. Ei ole tuotetta, joten parempi jättää tällöin tyhjäksi. Korvaava tuote kun ei ole sama kuin se, mitä alunperin haettiin. Korvaavaksi tuotteeksi kun saattaa tulla tyypiltään tai brändiarvoltaan halvempi tuote.
Olisi epäreilua esimerkiksi vertailla juuri Snellmannin naudan jauheliha johonkin toisen valmistajan jauhelihaan. Snellmannin jauheliha kun ei ole myöskään S- ja K-markettien halvin tai välttämättä kallein jauheliha. Vertailu muun merkkiseen tuotteeseen ei siis anna oikeaa kuvaa hinnoista.
En tiedä, tuo tapa on aina yksi, mutta miksi vertailukoria voisi rakentaa sitten vain yksinkertaisesti halvimman tuotesarjan mukaan? Otetaan kaikilta kaupoilta se halvin tuotetyypin elintarvike ja lasketaan hinnat yhteen. Toki siinä voisi sitten määritellä, että halvin mahdollinen kotimainen tuote. Kaikista kauppaketjuista kun löytyy peruselintarvikkeista niin kotimainen kuin ulkomainen vaihtoehto.
Sillä ei ole mitää väliä mitä tuotteet maksavat lidlissä. Koska en sinne mene vaikka saisin ilmaiseksi. Tämä siksi että lidl ei ole maksanut alku aikojen kaikkia veroja mitä olisi pitänyt vain kiersi ne sanomalla että ei meillä ole kyseistä tavaraa IKINÄ MYYNNISSÄ.
Se muutenkin on aika likainen yleisilmeeltään. Suurin osa tavaroista on niin eksoottisia että niitä voi käyttää vain ulkomaalaiset. 🙂
Ai että vaan k- ja s-kaupoista saa laatua? Tuskinpa vaan tuoteselosteita ollaan käyty läpi, luotettu vaan merkkituotteisiin sokeasti. Esimerkkinä kalkkunaleike; lidlissä leikkeet 98% lihaa ja edullisia, prismasta ei edes löydy yhtä lihapitoisia leikkeitä, ja kilohintakin oli reippaasti korkeampi. Nämä vertailut pitäisi ennemminkin tehdä tuoteselostusvertailu periaatteella, eikä merkin. En ole puolueellinen, mutta järki käteen ja ostoksille.
Kahviko määrittelee ns oikean kaupan hinnan? Luulin että ruokakassin kokonaishinta.
En ole Tamperelainen, joten en Aamulehteä seuraa, eli en tiedä millaisia hintavertailuja siellä on aikasemmin ollut, mutta uskaltaisin väittää, että eivät eroa mistään muusta mediasta eli hintavertailut ovat vain tapa kehittää huomioitava otsikko, jolla saadaan lukijoita. Erona muuhun mediaan ilmeisesti on se, että Anti Kristus ei olekkaan se S-Ketju 🙂
Mikäli olet seurannut Iltapäivälehtiä tai vaikka YLEä, niin olet varmaan huomannut millaisia hintavertailuja niissä harrastetaan. Tärkeintä on saada otsikoksi jotain raflaavaa, tyyliin ”Lidl selvästi halvempi kuin muut” sen sijaan, että otsikkona olisi realistisempi ”Kaupoilla ei merkittäviä hintaeroja, Lidl hieman halvempi yhden ihmisen talouksissa”…
Ja joskus jos hintaeroa ei saada tarpeeksi kirjoitetaan jo koko vertailun säännöt sellaisiksi, ettei niissä voi voittaa kuin se minkä halutaan. Muistat varmaan viimeisimmän YLE:n hintavertailun, jossa Lidlillä oli eri säännöt muihin nähden.
Mihinkään lehden hintavertailuun ei sellaisenaan voi luottaa. Parhaan hintavertailun saat aikaiseksi miettimällä ne sinun ostamasi tuotteet ja vertaamalla niiden hintoja ja muistaen käyttää määriä. Täällä meillä paikallislehti sai prismasta jopa Citymarkettia kalliimman, kun vertaili suoraan kilohintoja kesäisessä vertailussaan, jolloin ko. Prisman kallis feta nosti ostoskorin hintaa enemmän kuin halvimmat vihertuotteet ja juurekset laskivat.
Itse asun alueella, jossa Lidl ei edes yritä kilpailla, vaan sillä on samat kalliit eteläsuomen hinnat, joten eniten tulee asioitua Prismassa, en silti jätä Lidlissäkään käymättä, sillä esim kausituotteissa voi tehdä löytöjä.
Lidl ei minusta kokonsa puolesta asetu samalle viivalle Prismojen ja Citymarkettien kanssa. Mikä tekee tästä keskustelusta entistä huvittavamman. Lidl ei ole tarvinnut bonuskortti tai asiakasaomistajapohjaista toimintamallia saavuttaakseen niin vankan kivijalan Suomessa, että se saa isommat marketit ryhtymään edellämainittuihin toimenpisteisiin. Kaikki tämä on tapahtunut vieläpä melko lyhyessä ajassa. Toivottavasti kilpailu säilyy jatkossakin myös muilla kaupan aloilla, niin meidän kuluttajien ei tarvitse kitistä hinnoista ja voimme valita kenen liikkeissä asoimme.
Olisi kiva saada testeihin myös mm. suklaita ja karkkiosastoa. Mistä esim. saisi halvimmalla 4 x Snickers-patukoita tai vaikkapa Fazerin sinisen suklaalevyn. Testissä voisi olla myös joku saippua, dödö ja vessapaperi yms. tarpeellinen. 🙂
Suomalaiset kaupat myy perunajauhoa lihana. Se nyt on vaan tyhmää maksaa liikaa. Hyvä että on kilpailua, loppuu se kahden korruptoituneen kauppaketjun ylivalta ja ryöstöhinnat. Kuluttaja kiittää…
Kohtalaisen töykeää toimintaa Aamulehdeltä. Aivan selkeästi puolueellinen arviointi.
Mitä tulee Lidlin tuotteisiin ja laatuun niin omasta mielestäni osa tuotteista on jopa laadukkaampia kuin vastaavat tuotteet ”normikaupassa”. Olen keskittänyt ostokseni n. puoli vuotta Lidliin ja säästö ruokamenoissa on ollut huomattava. Pidin jossain vaiheessa excel-taulukkoa aiheesta ja muistelen että viikkotasolla puhuttiin kymmenistä euroista verrattuna lähempänä olevaan Siwaan.
Kahviasiaan sen verran että itselleni maistuu Lidlin italialainen paahto vihreässä pikkupussissa paremmin mikä tahansa pauligin tuote.
Syy miksi käyn lidlissä: normaaleihin ruokaostoksiin lidlissä menee noin 25€/kerta. Muissa kaupoissa yli 30€. Koriin tulee lihat, riisi/makaroni, perus salaattiainekset, hedelmiä, kananmunat, rahkaa, kaurahiutaleet, cashewpähkinät + satunnaisesti paistopisteen leipiä ja siihen päälliset. Leikkeleeksi jos valitsisi muusta kaupasta saman hintaista, niin toisen kaupan versio olisi suolavettä valuvaa ja löysää. Molemmat siis kotimaista lihaa. Kahvin haen muualta, kun tummaa marsalkkaa ei enää ole valikoimassa. Toisaalta tarjolla olisi lavazzan papukahvia kohtuu edullisesti…
Vertailussa on tietysti käytetty merkkituotteita juuri tuoteselosteen vuoksi, koska eri merkiltä ei löydy täsmälleen samaa.. Jocka on keksinyt salaliittoteorian jopa siitä, että vertailu on tehty vääränä päivänä? Ehkä dialogi jatkuu median puolelta?
En tiedä missä Lidlissä tämä vertailu on tehty mutta kyllä Rauman Lidlistä ainakin löytyy Presidentti kahvia. Sieltä löytyy myös aivan takuulla 10% jauhelihaa, ruisleipää ja jääsalaattia. On kyllä törkeän puolueellinen vertailu aamulehdeltä, hyvä että asia tuodaan esille.
Kannattaa huomata, että Kauppalehti kuuluu samaan mediakonserniin kuin Aamulehti.
@Pauliina Itseasiassa Lidlistä löytyy Robert Paulig-kahvi, joka peittoaa presidentin mennen-tullen. Myös maullaan, vaikkei olekaan parisien-tasoa. Ihan joka taajamassa ei cittaria/prismaa, joita hinnanalennukset koskevat, ole. Mutta Lidl löytyy aika moneltakin paikkakunnalta. Hintansa puolesta voittaja. Ja sitä mitä ei saa Lidlistä, niin haetaan läheisestä supermarketista. Ja nämä S-bonusten puolestapuhujat eivät tunnu ymmärtävän yhden hengen talouksia lainkaan. Jos yksinasuva käyttää ruokaan vaikkapa 40€ viikossa, niin vuodessa näitä bonuksia tulee 20,80€. Tuon summan saa paljon nopeammin ”säästettyä” valitsemalla edullisimman kaupan. Valintoja, valintoja…
Mielestäni huomattavasti suurempi ongelma kuin median Lidl:iin kohdistunut epäoikeudenmukaisuus on maassamme harjoitettu kaavoituspolitiikka. Kaavoituspoliittisia päätöksiä tekevissä ja niihin vaikuttavissa poliitikoissa ja virkamiehissä on monia, joilla on selkeitä yhteyksiä näihin kotimaisiin S- ja K-leireihin. Ja se näkyy.
Taannoin oli iltasanomien nettisivuilla iso juttu raflaavalla otsikolla ”totuus Lidlin hinnoista paljastui!”
Jutussa oli verratta Suomen ja Saksan Lidlin hintoja. Yllätys yllätys lähes kautta linjan hinnat olivat Korkeammat Suomessa. Aiheesta oli tehty iso uutinen ja Lidliä mistamaalattiin epärehellisenä ja ahneena, koska möi samoja tuotteita kalliimmalla täällä kuin Saksassa. Listalta löytyi mm. seuraavia tuotteita: sokeri, makkarat ja cola-juoma.
Suomen ja Saksan yritysverotus on erilainen, samoin kuin elintarvikkeiden verotus, puhumattakaan merestä manner-euroopan js pohjoismaiden välillä joka nostaa kustannuksia sekä myynnin volyymeista. Kenelle tulee yllätyksenä, että Suomen lidlissä on korkeammat hinnat kuin Saksan Lidlissä?
Haluaisin nähdä hintavertailun Suomen ja Viron prismojen välillä…
Jokaisella lehdellä on ns. toimituksellinen linjansa. Päätoimittajalla lienee vaikutusta, mutta varmaan myös rivitoimittajien taustat vaikuttavat paljon. Aamulehden tämänhetkinen linja tuntuu olevan kovin uskonnollinen, lähes päivittäin lehti kirjoittaa laajoja juttuja jostakin jeesustelusta ja laittaa ne joskus jopa etusivulle. Itseäni ei vähempää voisi kiinnostaa lukea jesse-juttuja tai muita satuja uutislehdestä, josta maksan satoja euroja vuodessa. En ole kiinnittänyt huomiota tähän Lidl-mollaukseen, mutta asiassa voi olla perää. Kotimaista suositaan, vaikka sitten faktat wc-pyttyyn heittäen. Pirkanmaalla on aika vahva pers-suomalaisten keskittymä, lieneekö sitten tämä vaikuttamassa asiaan. Siinä jengissä kun halvoilla heitoilla ja totuudenvääristelyllä on tunnetusti vahva kannattajakunta.
Kahvimiehelle, Taistolle ja muille kimmastuneille: sinällään sillä ei ole mitään väliä, mikä on kuraa ja mikä ei. Sillä on, että Lidl ei myy Presidenttiä, josta monet pitävät. Jos joitakuita ärsyttää ”hyvä” attribuuttina sen kohdalla, mikäpä siinä, mutta se ei muuta silti monien muitten makunystyröitä. Esim. äitini ei ostaisi todnäk missään nimessä Lidlistä kahvia, vaan vaikkapa leipää ja suklaata.
Marko Koo: itse asun yksin. Käyn ensisijaisesti S-liikkeissä, koska Cittarit kalliita ja hinnat usein väärin. Lidlit sijaitsevat täällä itseeni nähden vähän syrjässä. No, keskustassa toki pari (tosin toinen ei käy, koska ei paistopistettä), jos sinne halajaa. Minun kohdallani ei toimi se, että sitä mitä ei Lidlistä saa, sitä sitten vierestä: täällä on Sale ja Siwa vieressä ja niistä ei usein mitään spesiaalijuttuja ostella myöskään. Tai noh, ihan tavallista, kuten vaikka kookoskermaa, chilikastiketta, juustoa jne.
Mutta ihmettelen, miten Kahvimies voisi ostaa Eldoradoa Lidlistä. 😮
Ja joo, itse en osta kuin jotain ”hömpötyksiä” Lidlistä, koska haluan tiettyjä juustoja ja tiettyjä merkkejä. Ei kai kukaan vertaile vaatekauppojenkaan välillä Dieseleitä ja Lee-farkkuja ja totea sitten, että farkut kuin farkut. 🙂