Nokitteleeko Verkkokauppa.com Hairstorelle?

Taannoin nousi otsikoihin domainkiista, jossa HairStore sai Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä pitää rekisteröimänsä Verkkokauppa.fi -verkkotunnuksen, vaikka tunnettu vähittäismyyjä Verkkokauppa.com vaati sitä itselleen muiden muassa vakiintumiseen perustuen. Tunnettua elektroniikka-alan verkkokauppaa pyörittävä Arctecho Oy kuitenkin hävisi jutun.

Sana ”verkkokauppa” on ilmiselvästi kyseistä palvelua kuvaileva ja siksi erottamiskyvytön, joten sille ei tavaramerkkilain mukaan voida sellaisenaan myöntää tavaramerkkiä. Arctecho onkin rekisteröinyt tavaramerkkinsä muodossa ”Verkkokauppa.com”, joka antaa siten suojaa myös ”Verkkokauppa.fi” tunnukselta, koska merkkien erottamiskykyinen ja yksilöivä osa ”verkkokauppa” on identtinen. Kiistan lopputulos olisikin ollut selvä, jos tavaramerkki olisi ollut aikaisempi, mutta kyseinen fi-domain rekisteröitiin 29.9.2003 ja Arctecho haki tavaramerkkiään vasta 13.1.2004. Tavaramerkillä ei ollut siis merkitystä kiistan ratkaisun kannalta, eikä merkin vakiintumistakaan katsottu riittäväksi. En ihmettelisi, jos yritykselle olisi jäänyt jotain hampaankoloon HairStoren suhteen.

Olen itsekin käsitellyt aiemmin verkkotunnuslain koukeroita, jotka ovat kieltämättä aika mielenkiintoisia ja ehkä liian selkeästi verkkotunnuksen rekisteröineen puolella. Arctecho Oy on ottanut tapahtuneesta opikseen oikein olan takaa, sillä se on sittemmin hakenut huiman määrän tavaramerkkejä ihan varmuuden vuoksi. Tänään laskin, että yhtiöllä on rekisteröityjä tavaramerkkejä uskomattomat 122 kappaletta ja hakemuksiakin vielä 18.

Yksi hakemuksista on 14.3.2007 haettu tavaramerkki ”Shokkipäivät”, jonka googletus toi erittäin mielenkiintoisen tuloksen. Merkkiä on nimittäin aiemmin käyttänyt kaupallisessa toiminnassaan – yllätys yllätys – HairStore! Lisäksi myös esimerkiksi Halpa-Halli on järjestänyt Shokkipäiviä, mutta juuri HairStoren tapaus tuo mieleen monia ajatuksia… Tavaramerkkilain 14 § 1 momentin 7 kohdan mukaan merkkiä on haettu vilpillisesti, jos hakija tietää toisen käyttäneen merkkiä aiemmin.

Tietoisuuden osoittaminen on kuitenkin usein hyvin hankalaa, sillä sen tulee olla niin sanotusti vedenpitävää. Relevanttia onkin nyt, onko HairStore käyttänyt Shokkipäivät -tunnusta riittävän tavaramerkinomaisesti ennen tuota hakemispäivää ja onko hakija ollut tästä käytöstä selvästi tietoinen. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ei ole riittävää, että hakija ”olisi voinut olla” tietoinen, vaan tietoisuuden pitää olla vähintään todennäköistä. Lisäksi merkin käyttö vain HairStoren verkkosivuston yhden osion tai kampanjan nimenä ei minusta riitä tekemään käytöstä tavaramerkinomaista. HairStorella on kuitenkin hakemuksen kuulutuksesta kaksi kuukautta aikaa tehdä väite rekisteröintiä vastaan. Nähtäväksi jää, jatkuuko yritysten kädenvääntö myös tällä uudella rintamalla.

Arctechon rekisteröityjä merkkejä ovat muiden muassa ProCaster, Topfield, Verkkopoika, MediaLounge, Kansalaisboksi, Überkeyboard, Taistelupaketti, DanceKing, Kungliga Kniven, Is It Friday? ja KISS. Hakemusvaiheessa olivat vielä tänään esimerkiksi Dumppaustuote, Digiboksien kuningas, Olohuoneen ykkönen ja Lokaattori. Mukana on vielä yksi erityisen mielenkiintoinen hakemus ”Hakkapeliitta”, jolle ei kuitenkaan haeta tavaramerkkiä auton renkaille, vaan lähinnä teknisille laitteille, tietokoneohjelmille ja soittimille. Sekoittamivaaraa ”siihen” Hakkapeliittaan ei siis ole.

Yksi vastaus artikkeliin “Nokitteleeko Verkkokauppa.com Hairstorelle?”

  1. Itse en vaan jaksa ymmärtää, miksi ei voi keksiä jotain omaa, vaan pitää ottaa joku (ihan missä tahansa muualla) käytössä oleva tai ollut sana, kuten ”hakkapeliitta”. Huvinsa kullakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *