Olen jo pariin otteeseen kirjoittanut tavaramerkkiasiasta, joka on vasta viime kuukausina noussut esiin sekä suomalaisessa että kansainvälisessä tavaramerkkikeskustelussa, eli vilpillisen mielen käsitteestä tavaramerkin vakiintumiseen liittyen. Jo maalaisjärki sanoo, että vilpillinen toiminta ei voi saada minkäänlaista oikeussuojaa, eikä siten myöskään vilpillinen tavaramerkki voi saada suojaa.
Tätä mieltä oli jo 1970-luvulla tavaramerkkialalla hyvin arvostettu professori Lauri Drockila (lue kirjoitukseni), mutta vasta tänä vuonna asiaa on käsitelty enemmälti. Aiemmin tänä vuonna asiasta saatiin myös ensimmäinen EU-tason kannanotto, kun vilpillisyydestä oli samaa mieltä myös Euroopan yhteisön julkisasiamies (lue kirjoitukseni). Tänään asiaan saatiin viimein myös ensimmäinen suomalainen kannanotto vuosiin.
IPRinfo-lehden numerossa 4/2009 dosentti Max Oker-Blom käsittelee asiaa ilmeisesti juuri EU-lausuman innoittamana. Luonnollisesti myös Oker-Blomin kanta on, että vilpilliselle tavaramerkille ei tule antaa oikeussuojaa, oli kyse sitten vakiintuneeksi väitetystä tai rekisteröidystä tavaramerkistä. Hänen kirjoituksensa perustella tulin tietoiseksi, että asiaa on käsitellyt professori Hakulinen jo vuonna 1945. Tässä relevantteja otteita kirjoituksesta.
Kuitenkin jo professori Hakulisen vuonna 1945 laatimassa mietinnössä todetaan, että myös rekisteröimätön merkki voi saada oikeussuojaa. Henkilö, joka on aiemmin ottanut tavaramerkin käyttöön, voi nimittäin nostaa kanteen myöhempää käyttäjää kohtaan, jos tämä on tiennyt aikaisemmasta käytöstä.
Mielenkiintoista on kuitenkin Hakulisen toteamus, että jos rekisteröimättömän merkin myöhemmin käyttöön ottanut on ollut tietoinen aiemmasta käytöstä, häneltä on voitu kieltää merkin käyttö. Kysymys on siis kahdesta rekisteröimättömästä merkistä.
Vaikka nimenomaista säännöstä vilpillisen mielen vaikutuksesta vakiinnuttamiseen ei Suomen tavaramerkkilaissa ole, näyttäisi perustellulta rinnastaa vakiinnuttaminen rekisteröintiin myös tältä osin. Ainakin historialliset vertailevat näkökohdat puhuvat tämän puolesta.
Se, että rekisteröinti menetelmänä poikkeaa vakiinnuttamisesta, ei siis vaikuta siihen, että vilpillinen mieli on kummassakin tapauksessa tavaramerkkioikeudellinen este.
Vuosikymmenten aikana julkaistusta oikeuskirjallisuudesta huolimatta Helsingin käräjäoikeus oli viime vuonna toista mieltä ja katsoi vilpillisen tavaramerkin lailliseksi. Pari vuotta aiemmin Korkein hallinto-oikeus oli tehnyt samasta asiasta päinvastaisen päätöksen, mutta käräjäoikeus jätti ko. päätöksen kuitenkin huomioimatta. Helsingin käräjäoikeudesta on tosin viime aikoina tullut muitakin noloja tuomioita.
