Vaalien tulospalvelut yskivät

Vaikka en ole kovin poliittinen ihminen, olen seurannut mielenkiinnolla eduskuntavaalien tulosten kehittymistä. Hieman hämmenystä ovat kuitenkin aiheuttaneet erittäin sekavat tulospalvelut, kun samaan aikaan sekä Maikkarilla, Ylellä että Ylen netissä on täysin eri lukemia, vaikka kaikissa laskettujen äänien määrä on sama.

Vaalitulospalvelu 2007Tuossa screenshotissa on hyvä esimerkki siitä, että Ylen television ja Ylen netin tulospalveluissa on molemmissa laskettu äänistä 93,3 prosenttia, mutta silti puolueiden lukemat ovat tilaston mukaan eri suuruiset. Keskustan äänimäärä on samaan aikaan televisiossa 23,1 ja netissä 24,0, Kokoomuksen televisiossa 22,4 ja netissä 21,7, ja SDP:n televisiossa 21,4 ja netissä 21,6 prosenttia. Lisäksi Ylen netin tulospalvelu ilmoittaa edustajapaikat täysin eri lailla kuin televisio, jossa puolueiden johtajatkin ovat jo kommentoineet Ylen television ilmoittamia lukuja.

Maikkari pani vielä Yleäkin paremmaksi, kun ruudun pääosiossa ilmoitetaan täysin eri lukuja kuin ruudun alareunassa scrollaavassa tulospalvelussa. Molemmissa ilmoitettiin tietenkin, että äänistä oli laskettu sama määrä. Mediassa on nyt siis neljä eri ”reaaliaikaista” lukemaa. Jos tulospalvelu toimii näin heikosti, kannattaisi se ehkä unohtaa kokonaan ja kommentoida yhtä ainoaa viralliseksi määriteltyä tulospalvelua vain suullisesti.

Henkilökohtaisesti asia on minulle täysin sama, kunhan lopputulos on kaikissa medioissa sama. Kun tuloksista ilmoitetaan samaan aikaan neljä eri ”oikeaa” tulosta, niin se lienee omiaan johtamaan kansalaisia harhaan. Jos joku tietää syyn tuohon sekavaan keissiin, niin kuulen sen mielelläni.

Loppukevennykset: Tsekkaa Ylen teksti-tv:n uutinen aiheesta. Hauska foto, mutta johtunee vastaanottimen heikosta signaalista. Kalevan verkkolehden kuvaan keksisi helposti muutaman hauskan kuvatekstin.

PÄIVITYS 20.3.2007:

Ylen ennusteen sekavuuteen on kiinnittänyt huomiotaan esimerkiksi Iltalehti. Ylen Atte Jääskeläinen kiisti haastattelussa tilastosalaliiton Kokoomuksen systemaattisesti epätarkkojen kannatuslukujen suhteen. Myös Sauli Niinistö arvostelee blogissaan ennusteita, joissa oli jo viidennen kerran ”suunnaton virhe”. Tulee mieleen vanha totuus; valhe – emävalhe – tilasto.

Formula 1 suorana netissä

Luin pari päivää sitten Tietoviikon verkkoversiosta, että Formula 1 -kisat voi nyt zoomailla suorana Maikkarin Max-ukanavan sijaan myös netissä – ilmaiseksi. Kyseessä on softa nimeltä TVUPlayer, jonka voi ladata PC-koneelle vaikkapa tästä. Ensimmäisellä koneella meillä oli hieman ongelmia saada homma toimimaan, mutta ongelmana taisi olla koneen sekalainen kattaus virusohjelmia, jotka ilmeisesti blokkasivat softan pääsyn verkkoon.

Toiselle koneelle ohjelma asentui mukavasti, ja nyt sieltä tulee tuutin täydeltä livefeediä lukuisilta ulkomaisilta televisiokanavilta, kuten uutismatskua Fox Newsiltä, talousuutisia Bloombergilta, viihdettä Comedy Centralilta ja leffoja parilta muulta. Tärkein lienee kuitenkin Star Sports, joka näyttää Formula 1 -kisat suorana lähetyksenä. Viime yönä en tosin jaksanut nousta katsomaan tämän kauden suomalaisten, Räikkösen ja Kovalaisen, suorituksia. Ensi kerralla sitten.

Elisan 24 megan yhteydellä (todellinen nopeus vain 12 megaa) kuva näyttää ihan kelvolliselta, eli suurin piirtein samalta kuin Joostissa ja YouTubessa. Tästä lähtien pitää ihan selkeästi zoomailla formulat suorina netin kautta. On se hienoa. Vielä kun Macille tulisi sama tai samankaltainen softa…

Maailman tyhmin kansa – osa 5

Olen ”pari” kertaa aiemminkin kerännyt blogiin materiaalia, joka todistaa jenkkien olevan pääasiassa viisaita kuin sangollinen kuolleita kaloja. Nyt tuli vastaan todella hyvä paketti näyttöä asiasta. Luultavasti kyseisen insertin pätkät on leikattu huolellisesti niin, että jenkit saadaan näyttämään idiooteilta, mutta silti alla oleva video kertoo omaa karua kieltään supervallan keskimääräisestä sivistystasosta.

P. Diddy kävi täällä

Kävin tänään zoomailemassa hiphop-starbojen P. Diddyn ja Snoop Doggin pressin ja keikan. Meno oli ihan ok, ja muutama käyttökelpoinen fotokin jäi kintaaseen. Tässä pieni maistiainen. Kaikki kuvat löytyvät nyt Stara.fi saitilta, eli käytännössä tämän linkin takaa.

P. Diddy

Kyllä keikkajärjestäjä hoitaa :)

Itselläni on kokemuksia kiertue-elämästä yli 15 vuoden ajalta, ja matkan varrelle on mahtunut jos jonkinlaisia kommelluksia. Ei ole mitenkään harvinaista, että keikkajärjestäjä ei hoida kaikkia sopimuksessa olevia asioita kuntoon, mutta Moonsorrow ja MyGrain -yhtyeiden parin viikon takainen keikkareissu on kuin parodia todellisuudesta. Keikkajärjestäjänä toiminut Juha Murtoperä hoiti nimittäin hommat ”perinteisin menoin”.

Lue tästä lisää mainiosta keikkareissusta!

Tarinasta tulee elävästi mieleen se Akkaa päälle -sarjan jakso nimeltä Oikotuulet (???), jossa Trio Forresterin keikkaelämästä heitettiin parasta sketsiä koskaan. Muistaakseni siinä näyttelivät mm. Pirkka-Pekka Petelius ja Vesa Vierikko. Tietääkö kukaan olisiko kyseinen jakso esimerkiksi YouTubessa tms?

Ex-missi Karpela taas vauhdissa

Suomen kulttuuriministerin paikan jostain täysin käsittämätömästä syystä saanut ex-missi Tanja Saarela (aiemmin Vienonen ja Karpela) on taas ylittänyt itsensä tempauksillaan. Oletin neitokaisen ottaneen lusikan kauniiseen käteen taannoisen tekijänoikeuslaki -keissin jälkeen, jonka tiimoilta medialle hävyttömästi valehdellut Karpela menetti loputkin arvostuksensa rippeistä.

Olin kuitenkin väärässä. Karpela onnistuu laskemaan profiiliaan kerta toisensa jälkeen. Tällä kerralla ”rouva kulttuuriministeri” rikkoi journalismin perussääntöä omassa blogissaan 28.2.2007 seuraavasti:

Hymy-lehti väitti uusimmassa numerossaan, että ”ministerin siipalla on salalapsi”. Väitteensä lehti perusteli sillä, että mieheni Olli on maksanut elatusmaksua kahdelle eri naiselle. Lehti väitti virheellisesti, että Anu Pirilä olisi Ollin poikien Nicholaksen ja Antonin äiti. Tämä ei pidä paikkaansa. Anu Pirilä on Antonin äiti, Nicholaksen äiti on lehdessä nimimerkillä L.P. haastateltu Laura Pettersson. Nicholas Saarela ei todellakaan ole salalapsi.

On erittäin ikävää, että lapset on vedetty julkisuuteen juuri ennen vaaleja julkaistussa valheellisessa skandaaliuutisessa.

Kuinka idiootti pitää ministerin olla, että menee julkisesti hurskastelemaan sillä, että joku toinen on ”vetänyt julkisuuteen” jotain, ja asian korjatakseen menee paljastamaan julkisuuteen täysin liittymättöminen ihmisten nimet omassa mediassaan?! Varsinkin lause ”On erittäin ikävää, että lapset on vedetty julkisuuteen” on kovin erikoinen siihen nähden, että Karpela itse kertoo äitien nimet julkisuuteen. Eikö se sitten ole ikävää?

Käsittämättömän typerää käytöstä, josta rangaistaisiin, mikäli nimet olisi paljastanut esimerkiksi Hymy-lehti. Lehti oli kuitenkin tarpeeksi fiksu julkaistakseen asianomaisista henkilöistä vain nimikirjaimet. Karpelan kannattaisi ehkä palkata kokopäivätoiminen avustaja, jonka ainoa tehtävä olisi ehkäistä tällaiset mokat ja siten saada Karpela näyttämään julkisuudessa edes hieman jauhosäkkiä fiksummalta. Ex-missin ja sosionomin ammattitaidolla ei kannattaisi nostattaa itseään aivan noin korkealle pallille

Karl Fazer Oy voitti tavaramerkkikiistan

Korkein hallinto-oikeus teki maanantaina mielenkiintoisen ennakkopäätöksen siitä, että neliön muotoinen kuviomerkki, joka esittää laskostettua sinistä kangasta, ei kelpaa tavaramerkiksi. Aiemmin Patentti- ja rekisterihallitus oli jo hyväksynyt merkin rekisteröinnin ja hylännyt merkkiä vastaan tehdyn väitteen. Myös PRH:n valituslautakunta hylkäsi päätöksestä tehdyn valituksen, eli niin ikään hyväksyi kuvan tavaramerkiksi. Korkein hallinto-oikeus oli kuitenkin eri mieltä, ja päätti, ettei kangasta esittävä kuva täytä tavaramerkin vaatimuksia, koska se ei ole tarpeeksi erottamiskykyinen.

Merkissä kuvatun laskostetun ja pinnaltaan sileän sinisen kankaan laskokset ja poimut eivät myöskään muodosta sellaista selkeää hahmoa tai kuvaa, joka ilman yksityiskohtien vertailua olisi erotettavissa samanlaisen ja -värisen kankaan poimuilusta muulla tavoin rajattuna otetusta kuvasta. – KHO:2007:16

Päätös oli mielestäni aivan oikea, sillä kovinkaan moni ei miellä sinisen kankaan laskoksia esittävää kuvaa ensinkään tavaramerkiksi, saati sitten olettaa sen erottavan jonkun tuotteen toisen elinkeinonharjoittajan vastaavasta tuotteesta. Nopeasti merkkiin tutustuttuani yhdistän sen aikaansaaman mielikuvan nopeasti Fazerin suklaaseen, varsinkin kun suojaa haettiin tavaraluokissa 29 (esim. liha, kala ja hedelmät) ja 30 (kahvi, tee, sokeri, mausteet ja makeiset).

Tavaramerkin kuva-aihe antaa, kuten edellä on esitetty, lähinnä vaikutelman laajemmasta kokonaisuudesta esitetystä näytekuvasta. Tämän vuoksi ei voida katsoa, että keskivertokuluttajat mieltäisivät sitä lainkaan tavaramerkiksi. – KHO:2007:16

KHO ei päätöksessään kertonut valittajaa, mutta pienellä selvittelyllä valituksen takaa löytyi Karl Fazer Oy, joka on jo vuonna 1998 rekisteröinyt tavaramerkikseen sinisen värin nimeltä Pantone 280 C. Erikoista asiassa on se, että Fazerin rekisteröinti kattaa tavaraluokan 30 vain suklaan osalta, eli ei koko tavaraluokkaa. Ilmeisesti yksittäisen värin rekisteröinti antaa niin laajan suoja, että sen voi rekisteröidä vain erityisen tarkasti määritellyille tuotteille.

Tekijänoikeuslaista kansanedustajien musta lista

Vuoden 2006 alussa voimaan astunut tekijänoikeuslaki, eli Lex Karpela, on nousemassa vaaliteemaksi. Tietokone -lehden mukaan joukko nettiaktiiveja suunnittelee mainoskampanjaa, jossa julkaistaan tekijänoikeuslain puolesta ja vastaan äänestäneiden kansanedustajien nimet.

Tarkoituksena on ostaa kampanjaa varten kokonainen sivu Helsingin Sanomien Nyt-liitteestä 9. maaliskuuta. Varojen keräys mainosta varten on jo loppusuoralla. Lain puolesta äänesti valtaosa edustajista, vaikka suuri osa ei edes ymmärtänyt lain sisältöä.

– Jos kopioit vertaisverkosta naapurilta aineistoa, se on rangaistava teko, väitti sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Säde Tahvanainen tuolloin virheellisesti puheenvuorossaan.

Mielenkiintoisia olivat myös Arja Alhon, Marjo Matikainen-Kallströmin ja Jari Vilenin puheenvuorot, jossa he ilmoittivat lain olevan viallinen, tai ainakin ongelmallinen, mutta silti kannattavansa sitä.

Kansanedustaja, suuren valiokunnan jäsen, Jan Vapaavuori toi selkeästi julki mielipiteensä sekavasta laista.

– Tämä on erittäin surkeaa ja huonoa lain säädäntökulttuuria. Perustuslakivaliokunta antoi lausuntonsa, perusteli ja jopa totesi, että tämä on perusoikeuksien näkökulmasta väärin, hän totesi.

Kansanedustajien musta lista?

Tekijänoikeuslain puolesta äänestivät muiden muiassa Rosa Meriläinen, Anni Sinnemäki, Miapetra Kumpula-Natri, Marjo Matikainen-Kallström, Petri Neittaanmäki, Lyly Rajala, Arto Satonen, Marja Tiura, Jan Vapaavuori, Lasse Viren ja Ben Zyskowicz. Poissa olivat mm. Mikko Alatalo, Pertti Salovaara, Matti Vanhanen ja jopa lain läpi ajanut Tanja Saarela.

Lakia vastaan äänestivät mm. Jyrki Kasvi, Tony Halme ja Oras Tynkkynen.

Läpiviejänsä, ex-missi Tanja Karpelan (nykyisin Saarela), mukaan nimetty Lex Karpela rajoittaa kansalaisten perustuslaillista sananvapautta ja kieltää kaupasta ostetun kopiosuojatun musiikin siirtämisen omalle tietokoneelle tai mp3-soittimeen, mutta musiikin “piraattilataaminen” ilmaiseksi vertaisverkoista tai vaikkapa ystäviltä ei ole rangaistavaa.

Sekavan lain lopullisesta tulkinnasta ei ole saatu vieläkään selvyyttä, koska siihen liittyvät ensimmäiset tapaukset ovat edelleen oikeuden käsittelyssä.

Lähde: Viihdelehti Stara.fi