Suutari pysyköön…

Kiire on määre, joka kertoo, että lähettäjä tai vastaanottaja haluaa viestinsä, itsensä tai tuotteensa mahdollisimman pian perille tai valmiiksi. Ihmisillä on yleensä tietyt rajoitukset, joiden puitteissa ”kiirettä” voidaan harjoittaa. Joskus käy kuitenkin niin, että henkilö yliarvio osaamisensa, ja ottaa hoitaakseen taidoilleen selvästi liian ison paletin, eli ns. haukkaa liian ison palan.

Malliesimerkki tästä on se, että joku haluaa välttämättä saada hoitaakseen jonkun muun työnkuvaan kuuluvan asian tyyliin ”Kaikki nimilistat menevät mun kautta”, ”mä hoidan ne vippikutsut”. Homma on tähän saakka ihan ok, jos vain homma toimii.

Kun tehtävät hoitaakseen halunnut henkilö ei lopulta pystykään hoitamaan tehtäviään, syntyy iso ongelma, kun asiat jäävät hoitamatta. Tästä seuraa helposti se, että koko paletti alkaa rakoilla ja toilailusta kärsii pian koko työyhteisö. Miksi joku ottaa harteilleen duunin, jota ei osaa tai ”ehdi” hoitaa? Tehtävän, jonka joku muu olisi hoitanut alunperinkin kunnialla kotiin.

Tällaista tapauksista on lukuisia esimerkkejä niin markkinointi- ja musiikkialalta kuin ravintolamaailmastakin. Delegointi ja omien resurssien tunteminen on aina ollut esimiestehtävissä toimivien henkilöiden tärkein ominaisuus. Aina sitä ei kuitenkaan heltäkään löydy ja homma alkaa kusemaan omille jaloille.

Martti Servoa lainatakseni ”Mikä on kun ei taidot riitä. Mikä on kun ei onnistu.” Mielestäni mikä tahansa työ pitää delegoida sille, joka sen parhaiten osaa ja kykenee hoitamaan. Suutari pysyköön lestissään, eli ei kannata ahnehtia määräänsä enempää duunia.

Lepposaa

Eilen tuli käytyä vaihteeksi (heh heh) Tampereen yössä. Oli kokonaisuudessaan erittäin mukava ilta! Kiitos kaikille mukana olleille. Myös Tsadin rytmiryhmälle 🙂

Ensin juhlittiin BB Salby -räppiäijän sinkun julkaisua ja siitä matka jatkui Amarillon kautta Panamaan. Oli erittäin hyvä jengi messissä ja muutenkin baareissa oli tavallista enemmän tuttuja. Ilta loppui kesken, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Tuo leppoisan mukava setti tosin jatkui myös tänään. Kissanmaalta siirryttiin aamusella keskustan mestoille juhlistamaan ensimmäistä oikeasti lämmintä kevätpäivää. Ohjelmassa oli chillailua mm. Laukontorilla jne. Nyt taidan mennä parvekkeelle grillaamaan pari voileipää iltapalaksi. Boyaka!

Aprillipäivänä heitin juttua Lontoon työpaikasta 🙂 Alkavalla viikolla selviää kuitenkin eräs oikea duuni, jonka parissa kesä menisi mukavasti. Suomessa tosin… Peukut pystyyn!

Käy muuten äänestämässä.

Aprillia ja ostohysteriaa

Aprilliä, aprilliä. En ole siis muuttamassa Lontooseen, mutta yksi toinen aikas mukava duunijuttu on oikeasti suunnitteilla kesäksi. Saas nähdä miten käy…

Tänään tuli käytyä Hulluilla Päivillä tiirailemassa. En oikein viihtynyt Stockalla, koska siellä oli liikaa jengiä ja kaikilla sellainen ”kiilto silmissä” -hysteria. Tuli toki itsekin shoppailua, mutta kotona huomasin, ettei kassiin päätynyt yhtään tarjoustuotetta. 17″ LDC -näyttö olisi tosin tervetullut ostos ja niitä taisi viime vuonna ollakin edukkaasti kaupan.

Tarjoussettien sijaan ostin perussafkaa ja mm. tuoreita mustapippureita, jotka olivatkin erittäin positiivinen yllätys. Äärettömän tulisesta safkasta pitävänä myös nuo maistuivat oikein hyvältä.

Tulin just Ipasta, jossa oli Radio Suomipopin (kuuntele) kekkerit. Itse asiassa menin tsekkaamaan lähinnä Irinaa, joka onkin yksi vuoden tiukimmista kotimaisista. Näyttävän näköinen kissa ja lisäksi todella (!) hyvät biisit. Pitäis saada vielä levy jostain hankittua…

Duunia!! Lontoo kutsuu!!

Tänään tuli kauan odotettu ilouutinen! Hain pari kuukautta sitten duuniin erään suomalaisen operaattorin uuteen toimipaikkaan Lontoossa. Tänään sieltä soitettiin, jotta ”Welcome!”!!! Todella siistiä!!!

Jatkossa painan duunia soittoäänien markkinointipuolella kaukana Suomesta. Muutto on jo kolmen viikon päästä. Onneksi elämäntilanne sattuu olemaan sellainen, että voi lähteä mualimalle zoomailemaan. Ja toisaalta jos nyt ei lähde, ei voi palata takaisin.

Alustavien suunnitelmien mukaan pesti kestäisi ainakin vuoden verran. Jos menee hyvin niin pitempään. Tervetuloa sit vaan kaikki frendit moikkaamaan ja tutustumaan Lontoon yöhön! Nyt saatiin ensi perjantain synttärijuhliin hieman lisäjuhlittavaa. Boyaka Tampere Massive!

Tässä vielä kuuma linkki: http://www.hut.fi/~thhakala/tissit.jpg

dayAfter.

Kiitos vaan kaikille täällä ja Galleriassa onnitelleille! Vieläkään ei tunnu kovin vanhalta. Eilen tuli luonnollisesti naukattua hiukan tuota menovettä 🙂 Paakarin kanssa suunnattiin Senelle, jossa meisinki olikin huima. Ainakin siihen saakka kun muisti pelaa? Ei vais.

Tänään ensimmäinen palaveri meni Mynthonia ja purkkaa syöden. Onneksi loppupäivä leikataan inserttiä, eli ei ole niin väliä vaikka eilinen ilta hiukan tuoksahtaakin. Niin paitsi että muutama Kakkosen trailerin spiikki pitää mennä tekemään. Saas nähdä miten käy…

Ulkona paistaa sola ja Paakari pisti koodia et pitäis lähtee tsekkaan kesän ekat kissat. Damn, kun ei ehdi messiin 🙂

Ei sata, vaan 30 lasissa :)

Meitsi on 30-vuotias!!! Huh huh.

”Tuntuuko nyt vanhalta?”
– Onneksi ei.

Synttärikemuja juhlitaan Vaasassa perjantaina 9.4. ja Tampereella virallisesti joskus myöhemmin. Käytännössä ehkä jo tänä iltana joutuu ”venymään” muutamalle Senssin tuopille. Vakaa tarkoitus oli järjestää jättimäiset synttärikemut vielä samalla viikolla, mutta kevät on mennyt niin nopeasti, ettei moisen suunnitteluun ole millään ollut aikaa. Ehtiihän tässä.

Eilen oli muuten koekuvaus erääseen mielenkiintoiseen projektiin. Ensi kesä menisi siinä aika mukavasti. Peukutusta sen puolesta.

Sohvasettiä

Edelliseen entryyn liittynyt parin päivän blogihiljaisuus on päättynyt. Tänään tuli himaan vihdoinkin uudet sohvasetit. Vielä pöytä ja erikoiset senkit, niin Project Olohuone alkaa olla valmiina.

Päivittelin jälleen Staraan kaikenlaista uutta mukavaa. Uutena esimerkiksi web-kortit. Myös soittoääni -osastolle on tullut lisää stuffia. Niin ja tottakai uusin K-System -albumi piti kehua. On muuten loistava viisu toi Guardian Angel!!!

Epäreilua.

Serkkupoika sai pari päivää sitten lapsen. Onnellisen odotuksen jälkeen ilouutinen. Mutta kaikki voi muuttua hyvinkin nopeasti, sillä tänään tuli tieto, että lapsi on menehtynyt. Vitun reilua toimintaa tuolta ylhäältä. Perkele.

Mersun kone

Hyvä Mercedes-Benz! Noin sitä pitää. Laadukkaita ja kestäviä koneita, jotka hajoavat joka kisassa. Ja mitäs nyt siitä, että Mersun koneen rikkoutuminen vei viime vuonna(kin) Mc Larenilta ja Räikköseltä mestaruuden. Laatukamaa nääs…