Julkaistu

Viro-Suomi veromaaottelu 6-0

Virossa yhteisövero on nyt 0% ja osinkovero on pian 14%. Suomessa yhteisövero on 20% ja osinkovero on 30%/34%*. Samaan aikaan Suomen Kuvalehti uutisoi miten Viro on ohittamassa Suomen kehityksessä, startupeissa ja jopa koululaisten Pisa-tutkimuksessa.

Viime viikolla uutisoitiin myös, että Suomessa yhteisöveron lasku on selvästi nostanut verotuloja, vaikka oppositio väitti (tietenkin perusteettomasti) veronlaskun tulevan Suomelle kalliiksi. Ei tullut. Seuraavissa eduskuntavaaleissa – ehkä jo tänä vuonna – olisi paikallaan äänestää Arkadianmäelle sellainen ryhmä, joka osaa ottaa pään pois perseestä ja ryhtyä aidosti nostamaan Suomen kansainvälistä kilpailukykyä ilman naurettavia kiky-farsseja.

Disclaimerina todettakoon, että Suomessa on toki EU-keskiarvoa alhaisempi yhteisövero jo nyt. Jos tänne halutaan kuitenkin houkutella kansainvälisiä yrityksiä Viron nenän edestä ja jos yhteisöveron tuloja halutaan nostaa entisestään, osinkoverotusta järkeistää sekä investointeja ja työllisyyttä kasvattaa, niin Viron veromalli tulisi ottaa käyttöön vähintään sovellettuna.

*) Siltä osin kuin ovat Suomessa veronalaisia. Täytyy muistaa myös 8 % sääntö 150 000 euroon saakka sekä 75% ja 85% säännöt. Sekavaa ja monimutkaista siis toisin kuin Virossa.

Julkaistu

Valeuutinen. Mikä se on?

Oliko Iltalehden uutinen laissa olevasta lakupiippujen 18 vuoden ikärajasta valeuutinen? Entä Helsingin Sanomien artikkeli, jonka mukaan Malmössä on kaikki hyvin? Tai Verkkouutisten artikkeli, jonka mukaan SDP ajaa yrittäjien asiaa? Tai Staran artikkeli, jonka mukaan pikkupoika menehtyi Joulupukin syliin? Tai Aamulehden artikkeli, jonka mukaan Blockfesteillä oli tapahtunut puukotus ja kymmeniä pahoinpitelyjä?

Kaikki tiedämme, että virheelliset ja valheelliset uutiset pitäisi jättää omaan arvoonsa. Mutta missä menee valeuutisen raja? Onko huolimattomuuden vuoksi tai väärien lähtötietojen perusteella tehty virheellinen uutinen valeuutinen? Vai kenties ainoastaan tietoisesti tehty valheellinen uutinen? Entä miten kolmas ulkomaalainen osapuoli kykenee erottamaan nuo kaksi toisistaan, koska virheellisiä uutisia julkaisevat ja levittävät joskus kaikki maailman mediat ja uutistoimistot YLE, CNN ja BBC mukaanlukien.

”Saksassa aloitetaan käytäntö, jossa Facebookin käyttäjä voi raportoida valeuutiseksi epäilemänsä raportin ulkopuoliselle faktantarkistajalle. Jos tarkastaja toteaa jutun valheelliseksi, se merkitään Facebookissa ”kiistanalaiseksi”. Facebookin käyttäjät saavat varoituksen, jos aikovat jakaa varoitusmerkillä merkityn jutun. Facebookin algoritmi ei myöskään nosta tällaisia juttuja esiin.”
– HS 15.1.2017

Amerikkalainen mediakonserni Facebook aikoo siis ryhtyä saksalaisten viranomaisten määräyksestä sensuroimaan valeuutisia Saksan lähestyvien vaalien alla. Kuka viime kädessä ratkaisee mitä sensuroidaan ja mitä ei sensuroida? Kuka määrittelee minkä toimittajan ääni pääsee jakoon miljoonille ihmisille ja miksi juuri se?

Kenelle ollaan nyt antamassa avaimet ihmisten poliittisten mielipiteiden muokkaamiseen sosiaalisessa mediassa? Facebookilla ei nimittäin ole Julkisen sanan neuvostoa, joka käsittelisi asiat ja päättäisi oman näkemyksensä. Mainittu ulkopuolinen faktantarkistaja voi tarkoittaa aivan mitä tahansa niin kauan kuin henkilöllisyyttä ja mahdollisia poliittisia taustoja ei tiedetä.

Nyt on jo osoitettu, että Facebookissa leviävät uutiset muokkaavat ihmisten mielipiteitä vahvasti myös poliittisesti. Eikä vähiten Trumpin tapauksessa, sillä hänen väitetään nousseen presidentiksi sosiaalisessa mediassa levinneiden valeuutisten avulla, ja nyt hän itse haukkuu uutismedioita CNN mukaanlukien nimenomaan valeuutisten levittämisestä.

Pidän tietenkin hyvänä asiana, että valeuutisille pyritään tekemään jotain. Mutta mitä ja miten se hoidetaan aiheuttaa nyt mielestäni erittäin relevantteja ja vakavia kysymyksiä, joihin ainakaan minulla ei ole vastausta. Toivottavasti joku muu tietää. Facebookissa uutisten ja valeuutisten rajan määrittävä taho tulee olemaan 2000-luvun presidentintekijä.

Julkaistu

Satakunnankadulla ruuhkaa, ei ruuhkaa, ruuhkaa, ei ruuhkaa

Rakkaat tamperelaiset, kertokaa minulle onko Satakunnankadulla ollut ruuhkia Rantatunnelin valmistuttua vai eikö ole ollut ruuhkia. Minusta on jokseenkin hämmentävää seurata eräiden tamperelaisten poliitikoiden touhuja. Nimeltä mainitsemattoman ryhmän valtuustoryhmän varapuheenjohtaja julisti tänään Aamulehdessä, että Hämeenkadun avaaminen ei riitä pienentämään Satankunnankadun valtavia ruuhkia. Samaan aikaan saman ryhmän kaupunginvaltuutettu julistaa kuitenkin somessa valokuvien kera, että Satakunnankadulla ei ole ollut ruuhkia edes pahimpaan ruuhka-aikaan.

Satakunnankadun täydellistä ruuhkattomuutta tosin kampanjoitiin ennen päätöstä Hämeenkadun avaamisesta, ja ruuhkaisuutta sen sijaan nyt avaamispäätöksen jälkeen. Jos kumpaakin herraa uskotaan – mikä on tietenkin asiallista – niin ryhmän mukaan Satakunnankadulla ei ollut ruuhkia Rantatunnelin valmistumisen jälleen, kunnes Hämeenkadun avauspäätöksen yhteydessä Satakunnankatu onkin yllättäen ruuhkautunut niin pahasti, ettei edes Hämeenkadun avaaminen enää riitä ruuhkien purkamiseen.

”Tältä näyttää Satakunnakadun ja Lapintien risteys torstaina klo 16.32 kun se on ”ihan tukossa”.”
– Facebook 29.12.2016

”Sama tilanne taas noin 16.15. Ei tietoakaan ruuhkasta. Ilmeisesti edelleen kaikki lomalla.”
– Facebook 4.1.2017

”Jos Satakunnankadulta lähtee 500–1000 autoa, se ei poista ruuhkia. Näin pienen vaikutuksen takia koko Hämeenkatu tulee täyteen tietyöautoja.”
– Aamulehti 11.1.2017

Melko erikoinen ruuhka, kun se tulee ja menee aivan kulloisenkin päivän poliittisen agendan mukaisesti. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Julkaistu

Jocka Träskbäck Alona TV:n haastattelussa

Kävin äskettäin jutustelemassa yrittäjyydestä ja elämästä AlonaTV:n haastattelussa, jonka valmis video on nyt julkaistu verkossa. Keskustelimme Alonan kanssa erityisesti historiastani ja siitä miten olen päätynyt nykyiseen tilanteeseen. Toivottavasti viihdyt videon parissa.

Julkaistu

Saara Aalto ja myöhäisherännäisyys

Viime päivinä olen törmännyt lukuisia kertoja kirjoituksiin, joiden mukaan suomalaisten pitäisi jostain syystä hävetä sitä, että Saara Aalto ei noussut supertähdeksi jo yrittäessään tehdä uraa kotimaassaan vuosikausien ajan. Saaran faniksi ryhtymistä vasta X Factor -menestyksen myötä pidetään monien mielestä jotenkin nolona. Varsinkin näin X Factorin finaalipäivänä näitä kirjoituksia tuntuu olevan Facebook pullollaan. Asiasta on kirjoitettu sosiaalisen median lisäksi myös kolumneja, joten tilanne selvästi kalvaa monia.

Olen itse seurannut Saaran uraa työkseni Staran päätoimittajana vuodesta 2012 saakka ja ihastellut julkisesti esimerkiksi hänen taannoista Kiinan valloitustaan. Varsinainen fani minusta tuli kuitenkin vasta X Factorin huumaavan upeiden esitysten myötä. Olenko minä siksi huonompi Saaran fani kuin joku muu? Mielestäni en ole. On nimittäin hipsterimäistä ajatella, että jotain artistia pitäisi seurata hänen ensimmäisestä demostaan (kärjistys) saakka voidakseen fanittaa häntä katu-uskottavammin. Jokainen ihminen saa täysin vapaasti itse päättää koska ja millä perusteilla jotain artistia ryhtyy fanittamaan. Ei fanitusta kukaan muu voi määritellä, saati väittää myöhäisherännäistä fanitusta noloksi tai tuntea siitä jopa myötähäpeää.

Artisteja saa fanittaa juuri silloin kun se itselle sopii.

Saara Aalto ei lyönyt itseään läpi Suomessa, mutta ei se ollut suomalaisten tai Saaran syytä. Hänen materiaalinsa nyt ei vaan sattunut olemaan sopivaa menestyäkseen Suomessa. Chisu mokasi taannoin haukkuessaan suomalaisten musiikkimaun, kun hänen uusi musiikkinsa ei noussutkaan listoille. Saara ei alentunut tuollaiseen, vaan jatkoi omaa puurtamistaan vuosien ajan. Se on minusta hatunnoston paikka, sillä hän jaksoi uskoa unelmaansa ja etsi uusia keinoja toteuttaa itseään levyttämällä mm. kiinaksi Kiinassa. Jo se osoitti, että kyseessä on ainutlaatuinen lahjakkuus. Suurilla lahjakkuuksilla on taipumus nousta tähdeksi, ja mutkat matkan varrella tuovat usein vain lisää intohimoa ja halua menestyä.

Saara Aaltoa hänen laulu-uransa aivan alusta saakka fanittaneita ihmisiä on olemassa arviolta parikymmentä, ja he ovat luonnollisesti vain hänen perhettään ja lapsuuden ystäviään. Kuulutko sinä tuohon Saaraa alusta saakka fanittaneiden katu-uskottavaan joukkoon? Tuskin, mutta ei sinun tarvitsekaan, koska Saaraa ja kaikkia muitakin artisteja saa fanittaa juuri silloin kun se itselle sopii ja silloin kun artisti tuntuu itsestä hyvältä. Saara on jo nyt yksi kaikkien aikojen suosituimmista suomalaisista poptähdistä maailmalla, ja hän on uskomattomalla lahjakkuudellaan ja kovalla työllään ansainnut jokaisen fanin riippumatta siitä koska fanitus on alkanut.

Go Saara, Go!

PS: Staran haastattelussa vuonna 2012 Saara iloitsi siitä, ettei hän voittanut The Voice of Finlandia, koska kakkossija oli hänelle parempi kuin voitto. Tänään voi mahdollisesti käydä samoin, mutta Saara on jo nyt joka tapauksessa voittaja riippumatta X Factorin tämän illan superfinaalin sijoituksesta. Suomella on uusi supertähti, jota jokainen saa fanittaa vapaasti.

Julkaistu

Lapset ravintolassa – uhka vai mahdollisuus?

Lapset ravintolassa. Tästä on riittänyt tänään somekeskustelua. Minusta ravintola saa valita vapaasti asiakkaansa ja olla ottamassa lapsia asiakkaaksi niin halutessaan, ja myös tällaisen ravintolan asiakkailla on niin ikään oikeus ruokailla rauhassa ilman huutavia ja jaloissa ryntäileviä lapsia saati ilman kakkavaippojen vaihtamista naapuripöydässä.

Päätös olla ottamatta lapsia asiakkaaksi ei koskaan ole lasten vika, vaan ainoastaan lasten vanhempien syytä. Sellaisten, jotka eivät ole opettaneet lapsille käytöstapoja ja jotka eivät osaa pitää jälkikasvuaan kurissa ja nuhteessa ravintolassa. Kyse on siis loppujen lopuksi kasvatuksesta. Liian usein näkee vanhempia tai äitejä, jotka purjehtivat rattaineen sisään ja päästävät juoksuikäiset riiviöt terrorisoimaan koko ravintolaa välittämättä lainkaan siitä mitä häiriötä pinkovat ja huutavat tenavat aiheuttavat muille asiakkaille.

Käymme 1- ja 4-vuotiaiden lastemme kanssa ravintoloissa syömässä todennäköisesti keskimääräistä useammin. Esimerkiksi viime viikonloppuna kolme kertaa yhden vuorokauden aikana. Tulevana viikonloppuna todennäköisesti kaksi tai kolme kertaa. Minusta lapset tulee ottaa mukaan syömään ravintolaan siinä missä aikuisetkin, ja lasten kanssa on mukava käydä eri ravintoloissa.

Se kuitenkin edellyttää aina vanhemmilta, että ravintolassa olemisen pelisäännöt tehdään lapsille selväksi alusta saakka. Mitä enemmän ravintolassa käydään sitä paremmin lapset käyttäytyvät. Tosin vain, jos vanhemmat kiinnittävät aidosti huomiota siihen miten lapset käyttäytyvät ja opastavat (kiristys, uhkaus ja lahjonta) aktiivisesti oikeanlaiseen käytökseen.

Tässäkin pätee vanha sääntö siitä, että pieni joukko vanhempia pilaa muidenkin lapsiperheiden maineen. Lapsen huono käytös ei nimittäin ole koskaan lapsen syytä, vaan siitä ovat vastuussa ainostaan lapsen ravintolaan tuoneet aikuiset. Sellaiset vanhemmat, jotka astelevat sisään ravintolaan takki auki ja antavat kullannuppujensa riehua vapaasti mihinkään puuttumatta.

Kaikkein eniten muiden muroihin kusevat perheaktivistit, jotka julistavat ”Meillä on oikeus olla täällä”, mutta samalla antavat omien lastensa riehua ravintolassa kuin kotonaan. En minäkään halua nähdä huonoa käytöstä minkään ikäisiltä, olin sitten syömässä omien lasten kanssa tai bisneslounaalla. Käytöstavoilla on merkitystä ikään katsomatta.

Julkaistu

Laput pois silmiltä, poképelkurit!

Ihmisellä on luontainen taipumus vähätellä asioita, joita se ei ymmärrä. Tämä vanha totuus on noussut taas ajankohtaiseksi Pokemon Go -pelistä syntyneen ilmiön myötä. Moni aikuinen pitää Pokémon-villitystä typeränä, vaikka eivät ole sitä edes kokeilleet. Peli on tehnyt sen mitä maailmalla on yritetty turhaan viimeiset 30 vuotta. Se on saanut kymmenet miljoonat ihmiset pelikonsolien äärestä ja ulos liikkumaan. Samaan ei ole kyennyt yksikään digiajan keksintö.

Kirjoitin blogissani juuri ennen pelin Suomen julkaisua siitä miten peli tulee muuttamaan maailmaa nopeammin kuin mikään muu keksintö koskaan ennnen koko maailmanhistoriassa. Nyt kirjoituksesta on kulunut 10 päivää. Tuona aikana Suomi ja koko muu maailma on tosiaan muuttunut – ja mielestäni merkittävästi parempaan suuntaan. Maailmaan on nimittäin syntynyt täysin uusi pelikulttuuri, joka on saanut lapset, nuoret ja aikuiset ulos neljän seinän sisältä ja suuntaamaan kaduille ja puistoihin liikkumaan yhdessä ja erikseen. Valtaosa pelaajista on viime päivinä liikkunut ulkona enemmän kuin koko elämänsä aikana.

Facebook-kaverini ovat kertoneet muun muassa kuinka 14-vuotias poika ryhtyi ajamaan polkupyörällä kymmeniä kilometrejä päivittäin, kuinka kuusivuotias vei perheensä 10 kilometrin kävelylenkille, kuinka alakouluikäiset lapset vaativat vanhempiaan kävelylle useasti päivässä ja kuinka lapset ovat tutustuneet pelin myötä omaan asuinympäristöönsä paremmin kuin koskaan aiemmin. Tammerfesteillä näin eilen useita perheitä, jotka liikkuivat kaupungin keskustassa pelihahmoja etsien ja hauskaa näytti olevan.

Nämä ovat vain pieniä otteita siitä mitä yksi kännykkäsovellus on saanut aikaan parissa viikossa. Eilen kirjoitin Facebookissa tapauksesta, jossa arviolta kuusivuotias poika oli isänsä kanssa ulkona kävelyllä tihkusateesta huolimatta. Poika seurasi kännykästä tarkkaan minne heidän täytyy mennä ja isä käveli pojan vieressä jutustellen niitä näitä. Olisivatko he lähteneet kävelylle ilman tätä peliä?

Joku Pokemonia sydämensä pohjasta inhoava aikuinen voisi nyt kertoa mitä väärää on siinä, että vanhemmat ja lapset on saatu viimeinkin liikkumaan yhdessä ja että lapset tuntevat ylpeyttä voidessaan opastaa vanhempiaan pelimaailmassa kaupungin kaduilla. Voiko tosiaan olla jotain väärää siinä, että lapset on saatu ensimmäistä kertaa 30 vuoteen pois pelikonsolien äärestä ja ulos liikkumaan?

Kännykkä kädessä ei tee kävelylenkeistä ja perheen yhteisestä ajasta automaattisesti huonoa, koska elämme 2000-lukua ja mobiililaitteet kuuluvat nykyisin olennaisena osana meidän jokaisen elämään. Takavuosina oikeaksi ja hyödylliseksi liikunnaksi miellettiin lähinnä vain juoksu, pesäpallo ja murtomaahiihto. Liikunta ei tuolloin ollut kunnon liikuntaa, ellei hiki virrannut ja vitutuskäyrä noussut. Valtaosa Pokemonia kritisoivista näyttää elävän yhä tuolla henkisellä 1980-luvulla, jossa voidaan vielä määritellä mikä on oikeaa liikuntaa ja mikä väärää liikuntaa. Aivan kuin toisissa lajeissa tapahtuva liikkuminen olisi jotenkin toisarvoista kuin toisissa. Olen itse aina kuvitellut, että ihmiselle on lajista riippumatta hyväksi, että rasva palaa ja kunto nousee.

Pokemon Go -pelin huuma hiipuu kyllä aikanaan, mutta silloin on jo markkinoilla useita uusia lisätyn todellisuuden hittipelejä. Tällä ilmiöllä on näin ollen suurempi positiivinen vaikutus kansanterveyteen kuin yksikään nykyinen kriitikko osaa edes kuvitella. Suurempi kuin millään muulla digiajan keksinnöllä. Lähitulevaisuudessa joku asiantuntija saa toivottavasti laskettua keskiarvon siitä miten paljon Suomen veronmaksajat hyötyvät Pokemon-liikunnan myötä syntyvistä terveydenhuollon säästöistä.

Osa peliä kritisoivista perustelee näkemystään sillä, että joku pelaaja on ollut jäädä auton alle ja kuinka pelaajat eivät katso kaduilla eteensä. Huono käytös liikenteessä ei koskaan johdu pelistä, vaan aina yksilöstä. Takavuosina samanlainen äänekäs keskustelu käytiin myös korvalappustereoista, joiden kieltämistä vaadittiin liikenneturvallisuuden perusteella.

Sitten kriitikot avasivat silmänsä ja katsoivat peiliin.

Julkaistu

Digimaailma muuttuu nyt nopeammin kuin koskaan

JULKAISTU 14.7.2016 / Elämme vuonna 2016 ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa tilanteessa, jossa on syytä heittää romukoppaan kaikki mitä olemme tienneet kehityksestä ja sen nopeudesta. Mooren laki on toiminut tähän saakka kuin kello, mutta nyt sekin on jäämässä jälkeen ensimmäistä kertaa koskaan. Historia ei ole aiemminkaan ollut tae tulevasta, mutta nyt kaikki siihen liittyvät rajoittuneisuudet on syytä unohtaa, jos haluaa pysyä kärryillä siitä mitä maailmassa tapahtuu.

Maailma ei nimittäin ainoastaan voi muuttua, vaan konkreettisesti muuttuu nopeammin kuin kukaan on aiemmin osannut edes hurjimmissa päiväunissaan kuvitella. Edes tulevaisuudentutkijat eivät ole koskaan ennustaneet näin nopeaa muutosta tapahtuvaksi.

Tasan viikko sitten sitten 7.7.2016 koko maailmassa vain harvat ihmiset olivat kuulleet lisätystä todellisuudesta, sillä se oli teknologiahenkisten knoppisana, jolla pyrittiin lähinnä pätemään kampaviineripalavereissa. Tavalliset ihmiset eivät olleet koskaan kuulleet koko termiä tai eivät olleet sitä ainakaan ymmärtäneet. Tasan viikko sitten tapahtui kuitenkin jotain mullistavaa, kun Pokemon Go julkaistiin ja maailma muuttui viikossa enemmän kuin viimeksi kuluneessa vuodessa. Vain hetki ennen tämän tekstin kirjoittamista uutisoitiin, että Android-laitteissa (graafi) Pokemon Go on ohittanut päivittäisessä käyttäjämäärässä Twitterin, Snapchatin ja Google Mapsin.

YHDESSÄ VIIKOSSA!!!!

Lisätty todellisuus iskeytyi nyt tosielämään kertalaakista ja näyttävästi sekä nopeammin kuin mikään uusi teknologia, peli tai sovellus koskaan aiemmin. Yhtäkkiä miljoonat ihmiset kaikkialla maailmassa kulkevat lisätyn todellisuuden parissa mobiililaitteet käsissään pitkin katuja pelaamassa maailman suurinta peliä, josta juuri kukaan ei ollut viikko sitten kuullutkaan.

Yhdysvalloissa on raportoitu teinien odottamattomasta käytöksestä, kun he ovat yllättäen ja vastoin kaikkia odotuksia liikkuneet tuntikausien ajan ulkoilmassa kipeyttäen samalla tottumattomat jalkansa. Nuoria sohvaperunoita on yritetty saada jo vuosikymmenien ajan kaikin keinoin pois pelikonsolien ääreltä ja ulos harrastamaan. Nyt se onnistui muutamassa päivässä. Se on vain silmänräpäys historiassa, mutta tuossa ajassa teinit ympäri maailmaa saatiin kertaheitolla liikkumaan ulkona. Hittipelin kansanterveydellinen vaikutus on jo nyt todella merkittävä kaikkialla maailmassa.

Pokemon Go ja sen pelimaailma ovat päätyneet viikon sisään myös Suomessa jo kaksi kertaa television pääuutisiin, vaikka peliä ei ole vielä edes julkaistu Suomessa. Pelin vaikutukset näkyvät positiivisesti tosielämässä monin eri tavoin. Esimerkiksi Gigantti tiedotti tänään, että kännyköiden virtalähteet on viety käsistä Pokemon Go -pelaajien tarpeisiin. Niiden myynti on räjähtänyt VIIKOSSA peräti 700 prosentin kasvuun jo yksin Gigantissa, ja kun päälle tulevat vielä Verkkokauppa.comit ja muut vähittäismyyjät, niin pelimaailman mullistus näkyy konkreettisesti myös paikallisessa liiketoiminnassa. Eikä peliä tosiaan ole vielä edes julkaistu Suomessa.

Kuvitelkaa miten käy, kun peli julkaistaan maailmanlaajuisesti.

Nintendon markkina-arvo on tätä kirjoitettaessa kasvanut hittipelin ansiosta viikossa uskomattomat 12 miljardia dollaria, eikä osakekurssin nousulla ole rajaa. Pelkkä arvonnousu on yli kaksi kertaa enemmän kuin Microsoft maksoi taannoin Nokian matkapuhelimista. Nokian puhelinbisnestä rakennettiin 1980-luvulta saakka ja siihen panostettiin miljardeja euroja ja tuhansia vuosia miestyötunteja. Pokemonin tuotantokustannukset olivat tuosta todennäköisesti korkeintaan promillen luokkaa.

Vuonna 2005 erään sittemmin jo lopetetun nuorten aikakauslehden päätoimittaja totesi paneelikeskustelussa, ettei internet ole uhka painetulle lehdelle. Vuonna 2012 toimitusjohtaja Heikki Rotko julisti haastattelussa Maikkarin ”potkivan Netflixiä munille”. Yksikään isoista media-alan yhtiöistä ei 2000-luvun alussa ymmärtänyt internetin merkitystä media-alalle, ja niistä jokainen sai sittemmin toistella YT-neuvottelujen yhteydessä mantraa ”median murroksen yllättävyydestä”. Samalla pienet ja aikaansa seuraavat toimijat kaappaavat markkinoita hitailta jäteiltä. Terveen kehityksen ylenkatsomisella ei ole koskaan menestytty. Vastaavia esimerkkejä riittää nimittäin jokaiselta toimialalta.

Aikansa seuraaminen ja sen vaikutusten arviointi tulisi kuulua jokaisen toimitusjohtajan päätehtäviin, sillä ilman oikeanlaisia kiikareita yritys kuin yritys jämähtää paikoilleen edellä mainituin tuloksin. Jonkun täytyy ottaa vastuu kiikareista ja niiden käytöstä. Aikansa seuraaminen vaikeutuu koko ajan, kun muutosvauhti vain kasvaa päivä päivältä. Ehkä juuri siksi aivan liian moni johtaja kulkee nykyisin tietoisesti laput silmillään, koska eivät itse enää ymmärrä kehitystä eivätkä tiedä miten kehitys tulisi adaptoida omaan liiketoimintaan. Silloin on aika luovuttaa kapula nuoremmille.

Piti Pokemon Go -pelistä tai ei, niin sen valtaisa menestys on osoittanut, että teknologia ja kehityksen nopeus eivät tule enää koskaan olemaan entisellään. Kaikki tähänastiset oletukset uusien teknologioiden ja sovellusten läpimurron nopeudesta täytyy heittää roskakoriin, sillä viimeisen viikon aikana maailma on muuttunut pysyvästi. Parissa kuukaudessa se tulee muuttumaan vielä merkittävästi enemmän. Seuraava mullistus voi vallata maailman viikon sijaan jo parissa päivässä.

Pitäkää mielenne avoimina kehitykselle ja varokaa Pokemon-pelaajia liikenteessä.

Julkaistu

Huonoa musiikkia vai huonoja kuulijoita?

Musiikki ja musiikkimaku on jokaisen ihmisen henkilökohtainen asia, ja omiin mieltymyksiin vaikuttaa mittaamattoman moni asia ihmisen koko elämässä. Siksi artisti ei koskaan saisi lähteä julkisesti kritisoimaan kansalaisten musiikkimakua, sillä vääjäämättä kritiikki osuu myös omiin faneihin. Lukemattomia hittejä takonut Chisu kritisoi kuitenkin tänään Ilta-Sanomissa nykyisiä listahittejä kovin sanoin.

Sävelletty musa on tällä hetkellä hakusessa. Tällä hetkellä biiseissä mennään aika lailla tuotanto edellä – nyt kikkaillaan enemmän erilaisilla soundeilla. Kuuntelin just pari päivää sitten Spotifyn top-50 -listan ja musta tuntui ehkä seitsemännen biisin aikana siltä, että jos joku laulaa vielä kännäämisestä ja bailaamisesta, niin mä kuolen. Tämä on tosi jännää aikaa, koska oman sukupolveni – ja niin voi jo sanoa – musantekijät alkavat olla aika hädässä. Että voiko tässä enää säveltää mitään, vai pitääkö vaan kikkailla samplejen kanssa?
– Chisu Ilta-Sanomissa 12.7.2016

Tällaisia avautumisia on kautta aikojen totuttu näkemään pääasiassa uransa ehtoopuolelle olevilta artisteilta, joiden tuorein levy on flopannut ja jotka eivät ole enää halunneet tai kyenneet seuraamaan koko ajan muuttuvia hittikaavoja. Keikkakalenteri ei ole ehkä enää täyttynyt kulta-aikojen tahtiin ja festarivetoja ei ole tullut odotetusti. Yleensä tätä kritiikkiä on kuultu lähinnä ikääntyneiltä iskelmätähdiltä. Viime päivinä vuorossa ovat kuitenkin olleet myös pitkän linjan hittiartistit Chisu ja Michael Monroe.

Molemmat artistit ovat tehneet ja tekevät edelleen hienoa musiikkia. Chisulla on alla pitkä ja upea hittiputki, jollaisesta valtaosa artisteista saa vain unelmoida. Nyt kun hittikaava on vaihteeksi hieman hakusessa, niin pitkän linjan artistin tulisi joko muuttua rohkeasti trendien mukana Jari Sillanpään ja Kaija Koon tavoin tai sitten pitää sama tuttu linja ja uskoa ihmisten vielä löytävän hänen materiaalinsa.

Nykyisin Spotifyn, YouTuben ja vastaavien ansiosta tarpeeksi hyvä musiikki nousee aina listoille, sillä radioiden musiikkipäälliköt eivät enää sanele yksin mitä suomalaiset kuuntelevat. Sen tietävät ne suomalaiset hittiartistit, joiden jättisuosio on noussut yksinomaan keikoilta ja verkosta kokonaan ilman radiosoittoa. Jos oma musiikki ei näy listoilla laajasta fanipohjasta huolimatta, niin ehkä vika on musiikissa.

Musiikki on taidelaji, jossa ei ole olemassa hyvää eikä huonoa. On vain musiikkia ja ihmisten subjektiivisia mielipiteitä musiikista – samoin kuin esimerkiksi kuvataiteessa. Joku pitää spermaa tehosekoittimessa hyvänä taiteena ja toinen taas ei. Von Hertzenin levytetyt bänditreenit ovat musiikkia siinä missä nykyiset jättihititkin.

Suuri yleisö äänestää vapaasti jaloillaan mitä on milloinkin listoilla, eli mikä on kulloinkin tilastollisesti hyvää musiikkia. Nykyisin soundikikkailu ja suorabiittinen EDM ovat listoilla Se Juttu, kuten Chisu aivan oikein kertoo. Tekeekö silti musiikista paskaa se, että kappale ei ole niin sanotusti ”sävelletty oikeasti”? Ei tee. Joskus vain käy niin, että artisti ei ole itse hetkeen löytänyt uusia hittejä, ja peilikuvan sijaan tilanteesta on helpompi syyttää yleisön musiikkimakua.

Ja sitähän Chisu tässä syyttää. Yleisöä.

Julkaistu

Postia Teneriffalle

Teneriffan Playa de las Americas, syys-lokakuussa 1999. Astelin aikaisin aamulla sisään työpaikalleni Fritidsresorin toimistolle, kun kohdepäällikkö ojensi minulle Suomesta saapuneen postilähetyksen. Kyseessä oli 15 x 15 -senttinen kova pahvikuori. Tunnistin heti, että kyseessä oli CD-levyn postituskuori, mutta ihmettelin miksi ihmeessä se oli lähetetty minulle Teneriffalle saakka.

Avasin kuoren ja sisällä oli sinikantinen CD-promosingle ja sen mukana A4-paperiarkille tussilla kirjoitettu viesti Jaakko JS16 Salovaaralta. Viesti oli lyhyt ja ytimekäs.

”Tsekkaa Jocka tää. Tästä tulee kova. T:JS16”

Fritidsresorin ja Hassen toimistolla ei ollut CD-soitinta, joten panin levyn laukkuuni ja suuntasin hotellipäivystyksille. Sen jälkeen vein bussillisen turisteja lentokentälle ja paluumatkalla hain saman verran turisteja kentältä hotelleille. Pääsin asunnollemme vasta alkuillasta, jolloin iskin levyn juuri ostamaani kannettavaan soittimeen. Tuolloin jo yhdeksän vuotta DJ-töitä tehneenä ymmärsin heti ensisekunneista, että nyt on kyseessä joku hieman tavallista erikoisempi ralli.

Tunnustan, että en syttynyt kappaleeseen heti ensikuulemalta, koska tyylilaji oli jotain niin selkeästi uutta ja ihmeellistä. Muutaman kuuntelukerran jälkeen biisi alkoi kuitenkin tarttua kuin purkka tukkaan ja ymmärsin, että kyseessä oli mahdollisesti jotain todella suurta ja aivan uutta konemusiikin kentällä. Minulla ei kuitenkaan voinut olla mitään aavistusta siitä millainen superhitti kyseessä olikaan.

Tramps-klubi 17.4.2016
Tramps-klubi 17.4.2016

Samana iltana otimme matkaoppaiden kanssa hieman punssia ja suuntasimme joukolla Den Glade Vikingin drinkkien kautta tuttuun tapaan Playa de las Americasin yökerhoihin. Otin saamani promolevyn mukaan varmuuden vuoksi, jos joku DJ sen vaikka haluaisi soittaa. Jostain kumman syystä eksyimme normaalista poiketen brittien kantapaikkana tunnetulle ja tässä kuvassa nähtävälle Tramps-klubille. Siellä DJ veivasi yleensä pääasiassa tiukkaa technoa ja muuta konemusiikkia, ja ykköshitti oli juuri tuolloin Alice Deejayn Better Off Alone.

Vein saamani promosinglen DJ:lle, joka suostui ihme kyllä kuuntelemaan siitä pienen otteen. Ilmeisesti hänellä oli hittikorvaa, sillä lyhyen kuuntelun jälkeen mies uskalsi panna biisin soimaan kuulematta sitä koskaan aiemmin. Kuten odotettua, jengi ei syttynyt uuteen ja hieman poikkeavaan biisiin kovinkaan hyvin ja tanssilattialta väheni hieman väkeä. Ei kuitenkaan niin paljon, että kyseessä olisi ollut vikatikki tai merkki huonosta biisistä. Sama ilmiö nähdään nimittäin jokaisen kappaleen ensisoitolla. DJ kuitenkin syttyi ja kysyi innoissaan mikä tuollainen biisi oikein mahtaa oikein olla.

Kerroin sen olevan Daruden Sandstorm.

Tuo Trampsin ilta oli todennäköisesti ensimmäinen kerta, kun Sandstorm on koskaan soinut Espanjassa. Se oli todennäköisesti myös ensimmäisiä kertoja, kun Sandstorm soi klubeilla Suomen ulkopuolella. Sittemmin sama ralli on soinut ”jokusen” kerran ja muodostunut Suomen kaikkien aikojen menestyneimmäksi kappaleeksi sekä yhdeksi maailmanhistorian suosituimmista kappaleista. Tuo historiallinen promolevy on edelleen mukana ysärin levypakissani. Pitänee kehystää se Jaakon viestin kanssa seinälle. Historian havinaan. Good old times.

Tämä tarina muistui elävästi mieleeni, kun kävimme viime viikonloppuna tsekkaamassa vanhat mestat Teneriffalla. Tramps on näemmä edelleen olemassa, mutta tuskin siellä kukaan tietää mitä historiallista klubilla tapahtui tuona iltana syys-lokakuussa 1999. Sandstorm siellä soi takuuvarmasti edelleen.