Kuntavaalit



Olen kuntavaaleissa ehdokkaana, koska perheenisänä ja yrittäjänä haluan tehdä Lempäälästä paremman paikan erityisesti lapsille ja lapsiperheille sekä yrittäjille ja yrityksille. Lisäksi haluan tehdä Sääksjärvestä Lempäälän toisen keskustan, jonka sijainti ja valtava potentiaali Tampereen rajalla täytyy jatkossa hyödyntää nykyistä paremmin.

Tavoitteeni kunnanvaltuustossa

  1. Lapsille ja nuorille paras mahdollinen kasvuympäristö.
  2. Elinvoimaisempi kunta, joka houkuttelee yrityksiä ja ihmisiä.
  3. Sääksjärvestä palvelukeskittymä Tampereen kylkeen.
  4. Kunnan talous kuntoon ja velkaantumiselle piste.

LAPSET JA NUORET

Lempäälässä on merkittävä määrä alle 20-vuotiaita asukkaita. Heistä odotetaan tulevaisuuden tekijöitä, menestyjiä ja veronmaksajia. Se kuitenkin edellyttää, että kunta hoitaa oman osuutensa laadukkaista palveluista ja varmistaa heille siten parhaan mahdollisen kasvuympäristön.

Kunnalla on käytössä avaimet siihen miten lapset, nuoret ja lapsiperheet kokevat Lempäälän. Kun palvelut on hoidettu kuntoon, on se mahdollisimman monen nykyisen lapsen ja nuoren asuinpaikka vielä aikuisiälläkin. Päiväkodit ja koulut sekä niiden ryhmäkoot, koulukyydit sekä lasten ja nuorten harrastustoiminta terveyspalveluista puhumattakaan vaikuttavat kaikki siihen miten houkuttelevana Lempäälä koetaan nykyisten asukkaiden tai tänne muuttoa harkitsevien keskuudessa.

Kunta on tehnyt näihin palveluihin viime vuosina merkittäviä panostuksia, ja tulevina vuosina on vuorossa pääasiassa palvelujen ylläpito ja laadun parantaminen uusien jättihankkeiden sijaan. Päiväkodeissa ja kouluissa ryhmäkokoja täytyy pienentää, sillä nykytilanteessa sekä turvallisuus että oppiminen voivat vaarantua. Vireillä jo oleva Lempäälä-talo kirjastoineen ja palveluineen on tällä tietoa toteutumassa ja sen lisäksi uimahallin rakentamista tulee ryhtyä suunnittelemaan lähivuosina. Näiden rakennushankkeiden edistymistä täytyy seurata erityisellä tarkkuudella erityisesti budjetin osalta.

ELINVOIMAINEN KUNTA YRITYKSILLE

Lempäälä on niin sanotun Tampere-Hämeenlinna-Helsinki -kasvukäytävän varrella sijaitseva muuttovoittokunta. Loistava sijainti lähes rajattomine järvenrantoineen mahdollistavat kunnalle, kuntalaisille ja yrityksille merkittäviä kasvumahdollisuuksia, kunhan kasvun vaatimat edellytykset on ensin hoidettu kuntoon.

Kunnan tulee varmistaa, että se on houkutteleva kotipaikka niin uusille yrityksille kuin ympäristökunnista tänne muuttaville jo toimiville yrityksille. Houkuttelevuutta kunta voi edesauttaa esimerkiksi yritysten tarvitseman liikenne- ja tietoverkkoinfran rakentamisella sekä joustavalla kaavoituksella ja lupakäsittelyjen sujuvoittamisella*. Yritysmyönteisen toimintaympäristön edistäminen on parasta elinkeinopolitiikkaa.

*) Kaavoitus ja lupamenettelyt hidastavat Suomessa parhaillaan 14 000 työpaikkan syntymistä (Lähde: EK)

SÄÄKSJÄRVESTÄ KUNNAN TOINEN KESKUSTA

Sääksjärven sijainti Tampereen rajalla tulee hyödyntää jatkossa paremmin kuin tähän saakka. Monille alueen asukkaille Tampere on läheisempi ja tärkeämpi keskusta kuin Lempäälän oma kuntakeskus. Tämä tilanne tulee kääntää voitoksi, joten Sääksjärven alueesta tulee kehittää merkittävä palvelukeskittymä.

Sääksjärvi-Kulju -alueen vetovoimaa tulee vahvistaa palveluja parantamalla ja kaavoittamalla uusia asuinalueita niin omakotitaloille kuin uusille moderneille kerrostaloille.

Kunnan tulee tehdä aktiivisesti töitä, että Sääksjärvestä muodostuu tulevaisuudessa Pirkanmaan merkittävä solmukohta erityisesti Tampereen toisen kehätien (Hervanta-Vuores-Sääksjärvi-lentokenttä), Sääksjärven uuden rautatieaseman ja Pirkkalan lentokentälle johtavan raideyhteyden myötä. Tulevaisuudessa Lempäälän kuntakeskuksen lisäksi myös Kuljusta ja Sääksjärveltä tarvitaan lähijunayhteys etelään, pohjoiseen ja lentokentälle. Lähijunat tulee siksi ottaa jo nyt huomioon radanvarren kaavoituksessa.

Moottoritien melu on Sääksjärvi-Kuljun alueella akuutti ja vakava ongelma 365 päivää vuodessa ja 24 tuntia vuorokaudessa. Kunnan täytyy saada ensi tilassa vauhtia hankkeelle meluvallien rakentamisesta yhdessä ELY-keskuksen kanssa. Nykyisin alueelle leviää (myös omaan kotiini) moottoritieltä kestämätön melusaaste, joka häiritsee tuhansien ihmisten elämää. Hanke on ollut vireillä jo vuosikymmeniä, ja nyt se täytyy saada eteenpäin.