Suur-Tampere ei synny yhdistämällä

”Vähemmän kuntaliitoksia, enemmän kuntien välistä yhteistyötä.” Tampereen Technopolisissa maanantaina järjestetyssä kuntarajat ylittäneessä kuntavaalipaneelissa keskusteltiin Tampereen kaupunkiseudun tulevaisuudesta ja Suur-Tampereesta. Panelisteista ainoastaan Tampereen Jouni Markkanen kannatti ympäristökuntien yhdistämistä Tampereeseen, kun Lempäälän Jocka Träskbäck ja Ylöjärven Peer Haataja peräänkuuluttivat muita toimenpiteitä kuntien välisen yhteistyön vahvistamiseksi.

Paneelin vetäjä Harri Airaksinen pyysi ehdokkailta konkreettisia esityksiä, joita myös saatiin. Kaikki kolme panelistia kannattivat esimerkiksi nykyistä tiiviimpää yhteistyötä lukio-opetuksessa.

– Toisen asteen koulutuksen, yritysten ja yhteisöjen yhteistyö on asia, johon esimerkiksi Ylöjärvellä on paljon annettavaa. Yhteisten resurssien ja yhteisen tekemisen pohtiminen yli kuntarajojen on järkevää. Ilman sitä ajaudutaan samaan kuin sotessa, jossa valta lipuu maakunnalle, Haataja totesi.

– Kuntarajat ylittävää yhteistyötä voidaan tehdä Tampereen kanssa tai ilman sitä vain kehyskuntien kesken. Kunnat voivat saavuttaa yhteistyöllä merkittäviä säästöjä ja synergiaetuja, koska niillä on mahdollisuus esimerkiksi ostaa yhdessä palveluja yksityisiltä, Träskbäck jatkoi.

Eräänä poliittiset- ja kuntarajat ylittävänä mahdollisuutena nähtiin digitalisaatio, jonka mahdollisuuksia ei ole vieläkään täysin ymmärretty kuntatasolla.

– Valtakunnan tasolla on jo paljon tehty, ja olen itse ollut siinä mukana. Osittain ongelmana on päättäjien korkea ikä. Kuntapäättäjät eivät aina ymmärrä, että meillä on nyt uusi sukupolvi, joka on tottunut hoitamaan kaikki asiansa sähköisesti, Markkanen muistutti.

Paikallinen identiteetti antaa ihmisille yhteenkuuluvuuden tunteen, jota ei pidä väheksyä tehtäessä tulevia ratkaisuja kunnissa ja maakunnassa. Myös kuntien sisällä makrotason alueellinen yhteenkuuluvuus on tärkeä osatekijä.

– Ylöjärvi on yli 60 kilometriä pitkä kaupunki, eikä kunnan sisälläkään viljakkalaiset ja kurulaiset aina miellä itseään ylöjärveläisiksi. Meidän pitää pohtia jopa kaupunginosaneuvostoja, sillä paikalliset asiat ovat asukkaille tärkeitä. Laajemmassa kuvassa esimerkiksi kuntien yhteinen kaavoitus voisi antaa vauhtia ja voimaa, Haataja totesi.

Kuntavaalipaneelissa nousivat esiin myös maakuntavaalit, joissa ratkaistaan tähän saakka kuntavaaleissa tärkeät paikalliset sosiaali- ja terveysasiat. Monet kuntavaaliehdokkaat käyttävät kuitenkin samoja seikkoja edelleen keihäänkärkenä vaalikampanjoissaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *