JULKAISTU 1.7.2020 Suomi tarvitsee panostuksia raiteisiin. Pääradan remontilla on kiire erityisesti Helsingin, Hämeenlinnan ja Tampereen välillä. Tällä kasvukäytävällä asuu 45 prosenttia suomalaisista ja tehdään puolet bruttokansantuotteesta. 400 000 työmatkalaisellaan se on maan suurin yhtenäinen työssäkäynti- ja talousalue. Pääradan remontti on kuitenkin puolen Suomen hanke, josta hyödytään aina Pohjanmaalla ja Lapissa saakka. Hankkeen tärkeydestä ei siis ole epäselvyyttä.
Viimeksi raideyhteyksistä kirjoittaessani suunnittelupöydällä oli pääradan kehittäminen, joka onkin ainoa taloudellisesti perusteltu vaihtoehto. Sittemmin kabinettien kätköistä tupsahti yllättäen aivan uusi ratayhteys, eli oikorata. Se kulkisi Helsingistä uutta lentorataa tunnelissa Helsinki-Vantaalle ja sieltä uutta oikorataa Tampereelle. Pystymetsään rakennettava raideyhteys ohittaisi tällä tietoa esimerkiksi Riihimäen ja Hämeenlinnan, jotka eivät siten olisi mukana kuittaamassa laskua.
Kuva: Liikenne- ja viestintäministeriö. Kuvan linjaus luonnollisesti erittäin pelkistetty.
Miljardien eurojen investointi kokonaan uuteen rataan on terveelle järjelle vieras. Miellä on jo päärata, jonka yhteyteen on varattu tilaa kolmannelle ja neljännelle raiteelle sekä kasvavalle lähijunaliikenteelle. Perusparannuksen jälkeen päärataa pääsisi Tampereelta Helsinkiin tunnissa ja vartissa. Lähes tunnin juna siis. Mikäli uusi ratayhteys päätettäisiin rakentaa, olisi se valmis aikaisintaan vuonna 2036, mutta nykyisen pääradan perusparannuksesta pääsisimme nauttimaan merkittävästi nopeammin ja miljardeja edullisemmin.
En toki ole ainoa, joka pitää uuden radan rakentamista päättömänä, sillä tuore Taloustutkimuksen selvitys vahvistaa nykyisen pääradan kehittämisen palvelevan oikorataa suurempaa matkustajajoukkoa ja säästävän rahaa. Siis tavallisten veronmaksajien rahaa. Selvityksen mukaan uuden radan sijaan kannattaa kehittää nykyistä. Siitä on helppoa olla samaa mieltä.
Kuva: Liikenne- ja viestintäministeriö
Pääradasta poiketen uusi oikorata ei kuulu TEN-T -yhdyskäytävään, joten sille ei voida nykyisellään saada jopa satojen miljoonien EU-rahoitusta. Nyt alkava eri vaihtoehtojen selvitystyö kestää arviolta puolitoista vuotta, eli se pudottanee hankkeen EU-rahoituskaudelta 2021-2027. Raideliikenteen kehitystä täytyy kiirehtiä, mutta oikoradasta tulee luopua ajoissa. Pyörää ei pidä keksiä uudelleen, vaikka siten Helsinki saisikin näppärästi muut maksamaan uuden lentokenttäjunansa.
Suomeen on syntynyt äärimmäisen huolestuttava ihmisryhmä, joka haluaa lennättää keskuuteemme terroristeja al-Holin leiriltä. Siellä olevista naisista puhuminen pelkkinä äiteinä on samalla heidän terroristijärjestönsä satojen tuhansien uhrien halventamista. Punavihreän kuplan ulkopuolella kenellekään ei tule enää yllätyksenä, että nämä naiset ovat olleet aktiivinen osa terrorismia sekä järjestelmällisesti tapahtunutta jesidien kidutusta. Heillä ei ole mitään asiaa Suomeen missään muodossa, eikä kenenkään kanssa.
”Ei heidän voida antaa jatkaa aivopesua. He eivät ole äitejä, vaan hirviöitä. Jos he olisivat oikeita äitejä, he asettaisivat lapsen edun ensimmäiseksi, mutta sitä he eivät tee. Heidän ideologiansa on niin vahva, että se menee kaiken edelle.”
– Lääkäri Neman Ghafouri al-Holin leiriltä 24.6.2019
Samaan aikaan Suomessa merjakyllöset ja muut viherpunaisessa kuplassa elävät vaativat, että Suomen täytyy lennättää keskuuteemme näitä aikuisia terroristeja lapsineen. Täällä naiset eläisivät veronmaksajien kustannuksella ja all inclusive -ylläpidolla joko muiden keskuudessa tai vankiloissa. Lehtitietojen perusteella terroristeille olisi taannoin puuhattu jopa omaa ohituskaistaa yhteiskuntamme asuntoihin, sosiaalipalveluihin ja tukirahoihin, jotta he eivät radikalisoituisi välittömästi. Ilmeisesti monilta suomalaisilta on mennyt ohi, että he ovat radikalisoituneet jo vuosia sitten ja lähteneet vapaaehtoisesti terroristijärjestön aktiivisiksi jäseniksi. Eivät he aurinkolomalle lähteneet.
Jos yksittäisiä lapsia päätetään lopulta pelastaa esimerkiksi vanhempiensa menettämisen tai sairauden vuoksi, tulee jokaiselle tehdä ennen päätöksen tekemistä dna-testi, jotta hänen perhesidoksensa suomalaiseen äitiin voidaan varmistaa. Al-Holin leirillä on hyvin todennäköisesti yhdistetty orpolapsia muihin perheisiin vanhempiensa kuoltua, ja heitä voidaan pyrkiä saamaan lennätettyä länsimaihin vilpillisesti vailla todellista sidettä maahan tai perheeseen. Nyt on viimein otettava järki käteen, kuunneltava suojelupoliisia ja annettava valtion hoitaa tärkeintä tehtäväänsä kansalaisten turvallisuuden takaajana. Kansalliseen turvallisuuteen eivät radikalisoituneet terroristit kuulu. Jos tämä seikka on jollekin vielä epäselvä, pikainen vilkaisu Ruotsiin riittää lopettamaan naiivin sinisilmäisyyden kerralla.
Peukuta tuosta alta, jos olet samaa mieltä.
PS: Kun tämä sotku on selvitetty, on ulkoministeri Pekka Haaviston aika jättää eropyyntönsä jäätyään toistuvasti kiinni muunnellun totuuden puhumisesta ja lehtitietojen mukaan mahdollisesti myös laittomuuksista painostaessaan virkamiestä rikkomaan lakia. Rinteen-Marinin lööperihallituksessa on ensimmäisen puolen vuoden aikana jäänyt kiinni perättömistä puheista jo kolme ministeriä, joiden joukossa myös yksi pääministeri. Kuka mahtaa olla seuraava narahtaja?
Haja-asutusalueita koskeva jätevesiasetus, kansan suussa paskalaki, on malliesimerkki huonosta lainsäädännöstä. Yhteiskunnassa ei tulisi säätää lakeja ja asetuksia, joiden konkreettinen hyöty lähentelee nollaa ja joista koituu niiden hyödyttömyydestä huolimatta kansalaisille kestämättömiä kustannuksia. Eikä varsinkaan sellaisia, joista lainsäätävät voivat saada taloudellista etua itselleen. Tuhansien järvien maa Suomi on satojentuhansien mökkiläisten valtakunta, mutta nyt mökkiläisiä rokotetaan nyt aivan turhaan jopa 6 000 – 10 000 euron lisämaksuilla, kun kesämökeille vaaditaan massiivisia investointeja jätevesien puhdistamiseen. Näin suuret investoinnit ovat monille mökkiläisille ja varsinkin eläkeläisille mahdottomia kustantaa, eikä eläkeläisten 19 euroksi kuihtunut vappusatanen siinä juuri lämmitä.
Jätevesijärjestelmien uudistamisen perusajatus on toki ymmärrettävä, sillä sen ylevänä julkisuuteen lausuttuna tavoitteena on estää pesuvesien valuminen vesistöihin. Käytännössä tilanne on kuitenkin aivan toinen, sillä kesämökeiltä tuleva jäteveden määrä on häviävän pieni. Kesämökeillä asutaan keskimäärin 79 päivää vuodessa, eli alle viidennes koko vuodesta. En ole myöskään eläessäni nähnyt yhtään kesämökkiä, jossa edes pesuvedet saati vessan tuotokset valuisivat sellaisenaan veteen. Kertokaa ihmeessä, jos jostain sellainen muinaisjäänne löytyy. Todellinen syy jätevesijärjestelmien pakollisuudelle on kuitenkin jossain aivan muualla. Palataan siihen pian.
Lukemattomiin kesämökkeihin on vedetty jo vuosikymmeniä sitten vesijohto, mutta ei viemäriä. Puucee-mökkien kohdalla on helppo arvata miksi ei. Vanhoissa mökeissä on nimittäin ihmisten jätöksiä varten puuceet ja saunoissa kantovesi, joten jätevettä tulee ainoastaan astioiden pesusta ja osassa mökkejä vesijohtovedellä toimivasta suihkusta. Tällainen harmaa jätevesi imeytetään vanhoissa mökeissä lähes poikkeuksetta maahan, mutta nyt näidenkin kiinteistöjen pitäisi uuden jätevesiasetuksen myötä hankkia uusi ja kallis jätevesijärjestelmä.
Jätevesiasetuksen piirissä on ministeriön mukaan yhteensä noin 70 000 kesämökkiä ja 45 000 vakituisesti asuttua kiinteistöä. Vakituisesti asuttujen kiinteistöjen kohdalla voin jossain määrin ymmärtää nyt asetetut vaatimukset, mutta kesämökkien kohdalla ammutaan tykillä kärpästä. Kehitys suosii siirtymistä hiljalleen puucee-aikakaudesta vesivessoihin, ja mielestäni jätevesijärjestelmien uudistamista olisi perusteltua vaatia vasta tällaisen muutoksen yhteydessä. Muutenkin jätevesiasetusta tulisi päivittää siten, että sen piiriin kuuluakseen jätevesissä tulisi olla muutakin kuin pelkkiä tiski- ja suihkuvesiä. Silloin jätevesiyritysten bisnes ei kuitenkaan kasvaisi toivotusti.
Paskalaki on syksyllä 2019 taas ajankohtainen, koska lain vaatimat järjestelmät täytyy olla käytössä lokakuun lopussa kaikissa sellaisissa kiinteistöissä, jotka eivät kuulu viemäriverkkoon ja jotka sijaitsevat pohjavesialueella tai korkeintaan 100 metrin päässä rannasta. Uutta järjestelmää ei kuitenkaan tarvita, jos kiinteistössä on kantovesi tai asukas syntynyt ennen 9.3.1943, eli 76 vuotias tai vanhempi. Asetuksen piiriin kuuluu arviolta 115 000 kiinteistöä, eli lainsäätäjän toimesta on avautumassa valtava markkina valtavine rahavirtoineen. Kyllähän sellainen poliitikkoja kiinnostaa varsinkin, jos oma yritys myy nimenomaan näitä laitteistoja.
Eilen torstaina uutisoitiin, että valtaosa mökkiläisistä ei ole tehnyt vielä mitään täyttääkseen uuden lain vaatimuksia. En ihmettele miksi, sillä jätevesiasetus oli susi jo syntyessään. Epäreiluksi syystäkin koettua jätevesiasetusta ei ihan ymmärrettävästi haluta noudattaa. Lokakuun lopun jälkeen kunnat voivat antaa mökkiläiselle havaituista puutteista ensin huomautuksen ja sen jälkeen jopa uhkasakon. Toivon, että kunnat noudattavat tässä asiassa tervettä järkeä, joka Keskustan ministereiltä näyttää puuttuneen asetusta valmisteltaessa.
Mistä farssi sitten alkoi? Jätevesiasetuksen lonkerot ulottuvat vuoteen 2004, jolloin pääministeri Matti Vanhasen (kesk) hallitus pani asetuksen vireille ympäristöministeri Paula Lehtomäen (kesk) ja ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokan (kesk) kanssa. Samaan aikaan Juha Sipilän (kesk) osin omistama Green Rock -yritys valmisti ”sattumalta” juuri näitä pakolliseksi määrättyjä jätevesipönttöjä. Sipilä oli yrityksen hallituksen jäsen vuosina 1998-2011 ja omisti yritystä Fortel Invest -yhtiönsä kautta. Ei liene kovin kaukaa haettua tulkita tapahtumia siten, että Sipilän puoluetoverit laativat asetuksen, joka voimaan astuessaan räjäyttäisi hänen yrityksensä liikevaihdon ja liikevoiton. Toisin kuitenkin kävi, sillä asetuksen voimaantulo siirtyi vuosikausilla ja Green Rock ehti ajautua sitä odotellessa konkurssiin.
Uskotko sinä sattumiin? Minä en. En ainakaan tässä tapauksessa, sillä asetus tarjosi kaikille alan yrityksille mahdollisuuden vähintään 700 miljoonan euron liikevaihtoon. Yleisradion MOT laski vuonna 2009, että asetuksen synnyttämän markkinan koko olisi ollut jopa kaksi miljardia euroa. Melkoinen potti riihikuivaa rahaa mökkiläisten selkänahasta. Eduskunta hyväksyi jätevesiasetuksen sisältäneen uuden ympäristölain Ville Niinistön (vihr) toimiessa ympäristöministerinä vuosina 2011-2014. Myös Vihreät siis siunasi jätevesiasetuksen. Niinistön seuraaja Sanni Grahn-Laasonen (kok) esitti vuonna 2015 lievennyksiä jo kertaalleen hyväksyttyyn asetukseen, ja niitä tehtiinkin lopulta vuonna 2016. Samalla säädettiin pitkästä siirtymäajasta.
Palataan Keskustan koplauksesta vielä tähän päivään, sillä 31. lokakuuta päättyy jätevesiasetuksen siirtymäaika. Ennustan, että tuhansissa kesämökeissä tullaan siirtymään vesijohdosta takaisin kantoveteen, koska kanistereiden kanssa touhuamalla mökkiläinen säästää jopa 10 000 euron investoinnin. Vanhan vesijohdon katkaiseminen tontin nurkalle muuttaa kiinteistön statuksen kertaheitolla ja kesämökki jää asetuksen vaatimusten ulkopuolelle. Asetuksen alkuperäisenä tarkoituksena oli tuskin siirtää kehityksen kelloja vuosikymmeniä taaksepäin, mutta nyt niin on kuitenkin tapahtumassa. Siitä mökkiläiset saavat kiittää Keskustaa.
Kirjoitin 17. helmikuuta 2015 tässä blogissani ja Tamperelainen-lehden kolumnissani Tampereen keskustan alasajosta otsikolla ”Yrittäjät jättävät uppoavan keskustan”. Tuolloin yrittäjien joukkopako Hämeenkadulta oli vasta alkamassa, ja sittemmin keskusta on muuttunut vuosi vuodelta enemmän shoppailun keitaasta lähinnä työssäkäyntikeskukseksi. Tänään reilut neljä vuotta myöhemmin Hämeenkadun merkittävimpiin lukeutuva kaupan alan työnantaja H&M ilmoitti sulkevansa molemmat Hämeenkadun liikkeensä. Ei muita liikkeitä.
Vain kaksi Hämeenkadun liikettään.
Pohditaan sitä hetki.
Tamperelainen 15.2.2015
Neljässä vuodessa kirjoitukseni pointit ovat yhä ajankohtaisia ja osa jopa ajankohtaisempia kuin aiemmin. Neljä vuotta sitten ei tosin ollut vielä ratikkapäätöstä saati ratikkatyömaata, joten silloin kyse oli vasta ostovoimaisten autoilijoiden järjestelmällisestä häätämisestä keskustasta. Siinä on neljässä vuodessa onnistuttu. Ensin niin tehtiin sulkemalla keskustan pääväylä autoilta, ja sen jälkeen hanke jatkui jättämällä autokaistat kokonaan pois Hämeenkadulta remontista. Tiedän, että Hämeenkadulla olisi ollut tilaa ratikan ohella myös autoille, mutta jostain syystä niitä ei sinne haluttu takaisin. Olen kuullut tälle päätökselle useita erilaisia selityksiä, mutta sitä ei kannata kuitenkaan tässä spekuloida.
”Keskusta on niin sekaisin, että ihmiset välttävät sitä. Se näkyy myynnissä.”
– Ravintoloitsija Tapio Palmroth Aamulehdessä 6.9.2018
Tampere on tietääkseni maailman ainoa kapealle kannakselle rakennettu kaupunki, jonka pääväylä on suljettu kokonaan yksityisautoilta. Monet yksityisautoilun kieltämistä kannattavat vetoavat tässä keskustelussa mielellään kahteen seikkaan, pysäköintipaikkoihin ja verkkokauppaan. Pysäköintipaikkojen poistaminen on ratkaisevaa monille kivijalassa toimiville yrityksille, mutta pysäköinti ei ole tämän vuosia jatkuneen kriisin pääasiallinen syy. Auton saa kyllä keskustaan, sillä Hämpin Parkki on siihen tarpeeseen suorastaan loistava. Syy ei ole myöskään verkkokauppa, minkä varsinkin H&M-päätös kiteyttää. Nyt suljetaan kerralla kaksi Hämeenkadulla sijaitsevaa myymälää, mutta muut liikkeet jatkavat normaalisti. Päätöstä uppoavan Hämeenkadun jättämistä ei näin ollen voida mitenkään argumentoida verkkokaupan syyksi. Ongelman juurisyy onkin aivan muualla.
Juurisyy oli ja on yhä saavutettavuus.
Olen keskustellut Hämeenkadun alasajosta satojen ihmisten kanssa, enkä ole kuullut kenenkään karttavan keskustaa ainoastaan pysäköintipaikkojen katoamisen vuoksi. Sen sijaan lähes jokaisessa keskustelussa tuli jo ennen ratikkatyömaata esiin, että keskustassa autoilu on tehty liian vaikeaksi. Ja se tehtiin nimenomaan Hämeenkadun sulkemisella yksityisautoilta.
Yhtäkkiä keskustasta tehtiin autoilun Amazing Race, jossa yksisuuntaiset kadut vaihtelivat vähän väliä suuntiaan ja jossa poliisi ratsasi niitä raukkoja, jotka uskaltautuivat ajamaan keskustaan ja tekivät epähuomiossa virheen asfalttiviidakossa. Tuossa tilanteessa – siis vuosia ennen ratikkatyömaan alkamista – ostovoimaiset autoilevat kuluttajat valitsivat ihan ymmärrettävästi ostospaikakseen keskustan sijaan Partolan, Turtolan, Lielahden tai Ideaparkin. Niiden saavutettavuus oli ja on kunnossa. Oman osansa kokonaisuuteen toi Hämeenkadun elävöittäminen 6 000 euron punaisilla kukkaruukuilla, puiston penkeillä ja muovisilla ruohomatoilla. Tyyli ei mene koskaan pois muodista.
Tammikuussa 2017 Kokoomus ja SDP päättivät lopettaa epäonnistuneen joukkoliikennekokeilun ja avasivat Hämeenkadun hetkeksi autoilijoille. Tuolloin nähtiin myös koominen tilanne, kun kadun sulkemista vaatineen valtuustoryhmän jäsen julisti, että 1) Hämeenkadun avaaminen ei riittäisi pienentämään Satankunnankadun valtavia ruuhkia. Samaan aikaan toinen jäsen julisti kuvien kera, että 2) Satakunnankadulla ei ollut ruuhkia edes pahimpaan ruuhka-aikaan. Hmmm.
Ratikkatyömaa repi keskustan lopullisesti auki, mikä oli monille pienille ja muutenkin jo kädestä suuhun eläville kivijalkayrittäjille ratkaiseva isku. Nyt keväällä 2019 keskustassa yhä sinnitteleviä yrittäjiä lyödään entisestään korottamalla jo valmiiksi korkeita pysäköintimaksuja. Taas ostovoimaista autoilevaa asiakaskuntaa ajetaan muualle ostoksille. Juhlapuheet keskustan yrittäjien tukemisesta haihtuivat jälleen kerran ilmaan.
Tampere
H&M ei suinkaan ole viimeinen lähtijä, sillä lukemattomat yritykset ovat jo lähteneet. Tiedän, että seuraavaksi Hämeenkadulta on poistumassa myös Kultajousi. Ainakin kolme Hämeenkadun merkittävää toimijaa harkitsee lähtemistä. Suurista toimijoista Sokos aloitti tammikuussa YT-neuvottelut ja Stockmann on samassa tilanteessa. Verkossa veikkaillaan parhaillaan kumpi niistä lähtee Hämeenkadulta ensin. Toivottavasti molemmat ovat paikoillaan vielä 10 vuoden päästä, mutta en löisi sen puolesta vetoa. Ihmisillä on taipumus tottua hyvään, joten en henkilökohtaisesti usko, että ratikan valmistuttua ihmiset palaavat enää ostoksille keskustaan. Kahville ja leffaan ehkä, mutta ei ostoksille.
Neljässä vuodessa on tapahtunut myös myönteistä kehitystä, sillä Hämpin Parkki on saatu toimimaan hienosti. Esitin neljä vuotta sitten, että sinne järjestettäisiin maksuttomia teemapäiviä, ja näin myös tehtiin kirjoitettuani siitä toisen kerran Aamulehteen. Hyvä niin. Maakunta tarvitsee elinvoimaisen maakuntakeskuksen ja se puolestaan tarvitsee elinvoimaisen keskustan. Olisi kaikkien etu, että Tampereen keskusta saadaan elvytettyä vuosikausien alasajon jälkeen vuosina 2021-2023. Siihen mennessä ydinkeskusta voi kuitenkin muuttua tyhjien liiketilojen keskittymäksi. Siitä tilanteesta on tunnetusti vaikea nousta uuteen kukoistukseen.
JULKAISTU 17.8.2019: Keskiviikkona 17. elokuuta 1994 tuolloin 20 vuotias Jocka Träskbäck marssi Vaasassa maistraattiin. Siellä ilmoitin haluavani perustaa yrityksen. Nyt vuonna 2019 täytän 45 vuotta ja ensimmäisen yritykseni Tmi Hitbeatin perustamisesta tulee kuluneeksi 25 vuotta. Tämä on siis hyvä hetki tehdä pieni tilinpäätös yrittäjyydestä ja vuosikymmenten kokemuksista.
DJ Jocka keikalla jossain päin Suomea. Vuosi ehkä 1993.
Tein teini-ikäisenä tietoisen päätöksen ottaa hetkistä ja eteen avautuvista uusista mahdollisuuksista kiinni, koska en halunnut katua kuolinvuoteella asioiden kokematta jättämista. Olen sittemmin tarttunut lukemattomiin pieniin tilaisuuksiin ja isoihin mahdollisuuksiin, joista monet ovat muovanneet koko elämäni suuntaa hyvinkin merkittävästi. Osa päätöksistä on ollut riskittömiä, ja osassa taas on ollut riskinä koko loppuelämän kestävä velkavankeus. Joskus riskiä on ollut nykytilanteesta katsottuna liikaakin. Nyt voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että olen erittäin tyytyväinen siihen miten olen elämäni elänyt. En vaihtaisi päivääkään pois, enkä kadu mitään. Tärkeintä on todeta vanhainkodissa ”Been there, done that”.
Yrittäjäuralle ja nykyiseen tilanteeseen pääseminen on tuhansien sattumien summa, sillä itse näen elämän yhtenä suurena ketjureaktiona, jossa yksi asia johtaa toiseen ja niin edelleen. Perhosvaikutus vuonna 1994 vaikuttaa vielä vuonna 2019. Tapahtumasarjan purkaminen tulee tässä tapauksessa aloittaa yläasteelta. Silloin ansaitsin omaa rahaa jakamalla joka sunnuntai Vaasan Ikkuna -lehteä Vaasassa Ristinummen alueella. Lauantaisin kotipihaan tuotiin suuri määrä lehtinippuja ja mainoksia. Kodin eteinen muuttui sunnuntaisin tuotantolaitokseksi, kun jokaisen lehden väliin piti käsin laittaa sinne kuuluvat mainokset. Sitten lehdet fillarin kyytiin ja kilometrin polkeminen kerrostaloille, jonne lehdet jaettiin. Tuolloin ei ollut vielä askelmittareita, mutta sellainen olisi varmasti ollut kovilla. Lehtiä jaettiin kesät talvet, kelistä huolimatta. Tulee mieleen vanha sanonta kouluun hiihtämisestä.
Lopulta sain kerättyä lehtien jakamisella 3 000 markkaa Suzuki PV 50 -mopoon, joka oli hyvä investointi monessa mielessä. Pääsin nimittäin kulkemaan mopolla kätevästi sekä Vaasan keskustassa sijaitsevalle yläasteelle että ensimmäiseen oikeaan työpaikkaani. Sain nimittäin ensimmäisen kesätyöpaikkani legendaarisesta Maniska-halpakaupasta (vrt. Kuljun Kartano), jossa keräsin kokemusta muun muassa kassalla, varastossa, puutarhaosastolla, elintarvikkeissa ja työkaluissa. Lopulta kesä päättyi, mutta työ kaupassa jatkui läpi talven ja seuraavan kesän. Maniskan yrittäjäperhe oli innovatiivinen, ja sain nähdä läheltä miten halpatavara muuttui rahaksi. Mopomatkoilla Ristinummen kodista Maniskalle Sony Walkmanin korvalappustereoissa soi lähes tauottomasti legendaarinen Max Mix 10 -italomiksaus, jonka voi kuunnella tästä alta.
Yrittäjäperheen lapsena en kuitenkaan jostain edelleen pimennossa olevasta syystä vielä yläasteelta päästessäni tunnistanut kutsumustani, vaan hain ensin ammattikouluun sähköpuolelle ja sain paikan. Kolme viikkoa ennen koulujen alkamista ryhdyin kuitenkin kuuntelemaan itseäni ja ymmärsin, että kauppa, yritystoiminta ja markkinointi ovat minun juttujani. Sähkö ei ollut. Yhteishaku oli kuitenkin jo auttamattomasti ohi ja opiskelupaikka amiksessa oli jo saatu ja hyväksytty. Piti siis ottaa ohjat omiin käsiin.
Otin Suzukin alleni ja karautin siltä istumalta kauppaoppilaitokselle. Siellä suuntasin suoraan kansliaan, jossa oli kaikeksi onneksi henkilökuntaa paikalla myös kesällä. Kerroin virkailijoille haluavani kauppaoppilaitokseen ja perustelin asiani. Henkilökohtaisesta käynnistä oli hyötyä, sillä parin päivän kuluttua sain puhelun, jossa minun kerrottiin saaneen opiskelupaikan kauppaoppilaitoksesta – reilut kaksi viikkoa ennen koulun alkamista ja hakematta sinne lainkaan virallisesti. Silloin opin, että ahkeruudella ja massasta poikkeamalla onnistuu tekemään asioita, joissa by-the-book -tyyliset ihmiset eivät onnistu.
Perustin ensimmäisen ”yritykseni” 16-vuotiaana vuonna 1990 heti kauppaoppilaitoksen aloittamisen jälkeen, kun koulun oppeja piti päästä testaamaan käytännössä. Tilasin ensin Hong Kongista kelloja ja shortseja, joita kauppasin tutuille ja tuntemattomille muun muassa koulussa ja lopulta myös Vaasan torilla. Pian toiminta laajeni ja tilasin maahantuojalta pari kuormalavallista irtomakeisia, joita ryhdyin myymään vaasalaisille kioskeille ja kaupoille. Kiersin mopolla keskustaa ja esikaupunkeja esittelemässä kioskeille ja kaupoille herkullisia tuotteita. Toimitukset hoidettiin faijan kanssa autolla. Muistan elävästi miten makeistukkurin uran kohokohta koitti, kun sain myytyä muutaman laatikollisen irtomakeisia Sokoksen karkkiosastolle, joka oli tuohon aikaan Vaasan merkittävin makeiskauppa. Paragon-kuitti on edelleen tallessa.
Hollannista tuotu mikseri, josta musiikkiura alkoi.Kotistudio, jossa harjoittelin ensin miksaamista ilman pitchiä ihan tavallisella levysoittimella. Sitten koitti joulu, kun koossa oli tarpeeksi rahaa ostaa Technics SL1200MK2 -ammattisoittimet.
Vuonna 1989 television Kasmasiini-nuortenohjelmassa esitettiin insertti tiskijukista. Siinä Kari ”DJ Kaippa” Kaivola esitteli DJ-ammattia lapsille, ja minä innostuin siitä välittömästi. Vanhempani kävivät vuonna 1990 Hollannissa, josta he monien mutkien kautta saivat ostettua musiikista innostuneelle 16-vuotiaalle ihmelaitteen, jolla miksattiin musiikkia. Mikseri kytkettiin kotona tavalliseen levysoittimeen, tupladekkiin ja radioon, ja sillä kokoonpanolla ryhdyin harjoittelemaan miksaamista ensin aivan tavallisella levysoittimella ilman pitchiä. Ensimmäinen oikea DJ-keikka oli joulupäivänä 1990 Vaasan Tekla-hostelin discossa. Lopulta DJ-keikoista oli koossa tarpeeksi rahaa ostaa kaksi Technics SL1200MK2-ammattisoitinta. Kasmasiini-ohjelmasta ja Hollannin tuliaisesta sai siis alkunsa ketjureaktio, joka jatkuu yhä edelleen tänäkin päivänä ja jota ilman en olisi tässä. Tuskin kukaan tuolloin arvasi millainen perhosvaikutus sillä olisi.
DJ keikkoja alkoi tulla sieltä täältä Vaasassa, ja muutaman kuukauden päästä marssin Wasa Disco Companylle kysymään pääsisinkö DJ-keikoille. Pääsin huipputason ammattilaisten, DJ Willyn ja DJ Auvon, hoiviin ja koulutettavaksi. Muutama vuosi aiemmin olin saanut Roller Centerin discoissa ensikosketuksen discoihin, joissa esiintyneet Antti ”DJ Isi” Haavisto ja Jonas ”DJ Sam Mix” Mastosalo olivat vaasalaisteinien suuria idoleita. Oli upeaa päästä heidän kanssaan keikoille. Tein DJ-keikkoja myös Tuomas ”DJ Ace B” Hakalan ja Matti ”DJ Mac One” Salon kanssa sekä Vaasassa että ympäri maakuntaa Seinäjoelta Laihialle ja Pietarsaaresta Närpiöön. Vuonna 18. syyskuuta 1992 järjestimme ystävien kanssa Vaasan ensimmäiset technoravet, Eclipset, Svenska Hankenin alakerrassa. Emme silloin ymmärtäneet millainen merkitys noilla bileillä tulikaan olemaan. Alla pari harvinaista arkistovideota näistä reiveistä.
Eclipse-reivit 1st Chapter 18.9.1992
Eclipse-reivit 2nd Chapter 31.10.1992
Reivit olivat menestys, ja Vaasan kaupungin nuorisotyöntekijät ryhtyivätkin nopeasti syyttämään meitä ”huumemusiikin soittamisesta”. Technoa pidettiin tuolloin ennakkoluuloisesti huumemusiikkina, vaikka 2000-luvulla vastaava musiikki on tavallista mainstreamia. Tuohon aikaan Vaasan reiveissä ei nähty omppulekaa ja kossua vahvempia päihteitä. Bileiden menestys sai meidät järjestämään niitä lisää. Vaasassa sijaitsi myös Rabbe Grönblomin legendaarinen ja uraauurtava Boulevard-klubi, jonne tuli juhlijoita satojen kilometrien päästä Helsinkiä myöten. Muun muassa Sam Inkinen ja Bello Romano ottivat usein perjantaina junan Helsingistä Vaasaan ja palasivat kotiin viikonlopun tiukan reivauksen jälkeen. Itse päädyin soittamaan Boulevardiin vuonna 1992 yhdessä Eero ”DJ Willy” Salmisen ja Perttu ”DJ Auvo” Nurmen kanssa. Se oli ikimuistoista aikaa, kun Vaasassa oli – laittomia ja laillisia – reivejä lähes jokaisena viikonpäivänä ja klubiin oli korttelin jono kolmena iltana viikossa.
Vaasan ensimmäiset varsinaiset reivit järjestettiin 18.9.1992 Svenska Hankenin kellarissa.Ensimmäiset Eclipse-reivit saivat pian seuraa, kun suosio oli suuri ja meno loistava.DJ Jocka keikalla Eclipse-reiveissä 18.9.1992.Svenska Hankenin kellari hetkeä ennen Vaasan ensimmäisten Eclipse-reivien alkamista 18.9.1992.Järjestimme Vaasassa 1 600 ihmisen Last Train To Trancecentral -bileet vuonna 1994. Ne olivat Suomen ensimmäisen junareivit, kun muutimme kolme tyhjää junanvaunua klubiksi äänentoistoineen ja savukoneineen.DJ SM -voitto 1994. Vasemmalla Aku Lohimäki, oikealla DJ Edward.Radio Vaasa, Jocka’s Party Planet vuonna 1993Mikko ”Setä Tamu” Tammisen ensimmäisiä biisejä julkisessa soitossa. Bändinä oli vielä Apocalyptic 7.
Vuonna 1993 innostuin osallistumaan DJ-kilpailuihin ja niissä tuli jonkin verran menestystä. Pia Temisevän suosituksesta osallistuin lopulta myös DJ SM -kisoihin, jotka tunnettiin silloin vielä nimellä Showmaster. Samana vuonna sijoituin DJ SM -kisoissa toiselle sijalle. Keväällä 1993 marssin Radio Vaasan ovista sisään ja kysymään josko kanavan primus motor ja radiourani mentori Hippi Hovi uskaltaisi päästää minut ääneen kanavallaan. Vierailun tuloksena syntyi oma Jocka’s Party Planet -ohjelmani, jossa soitettiin muun muassa sittemmin merkittävän kansallisen ja kansainvälisen uran musiikin parissa tehneen Mikko Tammisen biisejä julkisesti ensimmäistä kertaa historiassa. Sittemmin Setä Tamun uralla on tapahtunut paljon, sillä listaykkösiä on tullut ympäri maailmaa.
The Prodigyn ID radio-ohjelmaan.
Scatmanin ID radio-ohjelmaan.
Pharaon ID radio-ohjelmaan.
Nylon Beatin ID radio-ohjelmaan.
Seuraavana vuonna 1994 osallistuin jälleen DJ SM -kilpailuihin ja tällä kertaa voitin Nilsiän Tahkolla DJ-suomenmestaruuden. Samassa tilaisuudessa nähtiin sittemmin jättisuosituksi tulleen Taikapeili-yhtyeen uran ensimmäinen keikka ja istutettiin siemen koko loppuelämäni tapahtumasarjalle. Ilmassa oli siis historian siipien havinaa monin tavoin. Suomenmestaruuden myötä DJ-keikkoja alkoi tulla merkittäviä määriä ympäri maata. Legendaarinen Disco Party Escort singahteli Suomen teillä valtavat vinyylilevypakit kyydissä ja Kotipizzan ja Viking Linen sponsoritarrat kyljissä. Kesällä kävi ilmeiseksi, että keikkojen laskutusta varten olisi kannattavaa perustaa oma yritys, ja niin ensimmäinen varsinainen yritykseni Tmi Hitbeat sai alkunsa 17. elokuuta 1994. Tuosta hetkestä on siis kulunut tänä vuonna 25 vuotta, ja matkan varrelle on mahtunut melkoinen määrä kokemuksia, menestyksiä ja vastoinkäymisiä. Ihan perinteistä yrittäjän elämää siis.
Hypätään ajassa vuosi taaksepäin. Eräs yrittäjäuran käännekohdista oli nimittäöin – vaikka en sitä vielä silloin tiennytkään – PC-tietokoneen ostaminen kotiin vuonna 1993. Silloin juuri kukaan ei ollut vielä kuullutkaan internetistä, eikä edes termi www ollut yleisessä tiedossa – saati käytössä. Ystäväni Toni ”Skithund” Viemerön opastuksella olin käyttänyt BBS-bokseja jo jonkin aikaa, ja avoimen html-internetin tulo sai minut lumoihinsa. Ensimmäisten nettiselainten myötä ryhdyin harjoittelemaan Viemerön avustuksella ensimmäisten nettisivujen tekemistä. Toni opetti minulle perusteet, joiden avulla tein ensimmäiset omat verkkosivut jo samana vuonna. Silloin nettisivut ja sähköpostit olivat vain yliopistojen saatavilla, mutta onneksi sain tuttujen kautta puhuttua itselleni tunnukset Vaasan yliopistosta. Sähköpostini oli jocka@walli.uwasa.fi ja nettisivuni osoite http://walli.uwasa.fi/~jocka/. Tuolloin juuri kukaan ei ollut kuullutkaan internetistä. Harmi, ettei minulla ole screenshotia ensimmäisestä nettisivustani, mutta ehkä se on vielä yliopistolla jossain varmassa tallessa.
Vaasassa oli 1990-luvun alkupuolella mielestämme aivan liian vähän ohjelmaa nuorille, joten ryhdyimme ystävieni kanssa järjestämään omien technobileiden lisäksi myös teini-ikäisille ihan tavallisia discoja ympäri kaupunkia. Muun muassa legendaarinen Frelsis (Club 25) vedettiin vuosien ajan täyteen joka perjantai. Uutenavuotena 1992-1993 päätimme tehdä DJ-soittamisen maailmanennätyksen soittamalla Vaasan Nuoriskalla 160 tuntia levyjä putkeen yötä päivää. Siis viikon ajan. Viralliseksi ennätykseksi tempausta ei kuitenkaan saatu, koska Guinnessin ennätystenkirjan väki olisi halunnut biisilistat kaikista soitetuista kappaleista, emmekä me sellaisia olleet ymmärtäneet tehdä. Upea kokemus joka tapauksessa!
Suuretkin elämänmuutokset saavat yleensä alkunsa jostain pienestä asiasta, jonka merkitystä ei yleensä heti edes ymmärrä. DJ SM -finaalissa vuonna 1994 minua oli suomenmestariksi valitsemassa tuomaristossa istunut MTV3-kanavan ohjaaja-tuottaja Aku Lohimäki, jonka tapaamisella oli kauaskantoiset seuraukset. Ilman tuota tapaamista en olisi tässä nyt. Seuraavana vuonna Aku oli nimittäin käynnistämässä MTV3-kanavalla HotHit-nimistä uutta nuorten musiikkiohjelmaa ja haki siihen juontajia. Aku muisti minut DJ-finaalista ja otti yhteyttä. Pääsin 5.9.1994 mukaan koekuvauksiin, mutta minua ei kuitenkaan valittu ohjelman juontajaksi. Päätin silti pitää yhteydet kunnossa ja soitin hieman ennen ensimmäisen jakson kuvauksia, että pääsisinkö seuraamaan kuvauksia ihan vaan kulissien takaa.
YLE TV1 Lista 15.9.1994Haddawayn kanssa Linnanmäellä 1994.Scatman John HotHitin haastattelussa 1994 tai 1995.Speden Speleissä Jocka Träskbäck, Spede Pasanen, Henna Hulkkonen, Mira Törmi ja Jussi Hakulinen.Legendaarinen RantaRock 1995, jossa olin mukana juontamassa ja promokiertueen vetäjänä.
Hyvillä ja huonoilla asioilla on taipumus tapahtua rykelmissä. Samaan aikaan HotHit-ohjelman kanssa myös Yleisradion Lista-ohjelmaan haettiin uutta miesjuontajaa. DJ SM -titteli johti myös siihen, että minut kutsuttiin Ylelle koe-esiintymään. Muutama päivä HotHitin koekuvausten jälkeen matkasin jo 15.9.1994 Pasilaan Lista-ohjelman kuvauksiin ja pääsin televisioruutuun suorassa lähetyksessä. Sen jälkeen Ylen väki jäi pohtimaan kenet ehdokkaista he valitsevat uudeksi miesjuontajaksi. Jännitys tiivistyi.
Pari päivää ennen ensimmäisen HotHit-jakson kuvauksia Aku Lohimäki soitti ja kutsui minut kiireellisesti Helsinkiin. Hyppäsin junaan, ja vasta perillä Helsingissä sain kuulla, että jo kertaalleen HotHit-ohjelmaan valittu miesjuontaja oli päätetty potkia ulos ja minut haluttiin koekuvata uudelleen. Lohimäki kysyi heti kuvausten jälkeen, että haluaisinko minä edelleen ryhtyä ohjelman juontajaksi. Aamulla kotoa lähtiessäni minulla ei ollut minkäänlaista aavistusta, että jo samana iltana olisin Maikkarin tulevan hittiohjelman juontaja. Elämä voi muuttua yhdessä hetkessä, kun on riittävän aktiivinen joka suuntaan.
Ilmoitin Yleisradiolle, että en voi enää olla ehdolla Lista Top 40 -ohjelmaan. Ensimmäisen HotHit-jakson tullessa ulos MTV3-kanavalta syyskuussa 1994 juontajina olivat allekirjoittanut ja laulaja Miisa. Katsojia ohjelmalla oli keskimäärin 400.000, mikä teki HotHitista aikanaan Suomen katsotuimman musiikkiohjelman. Ohjelman nimissä lanseerattiin oman vaatemalliston lisäksi myös muun muassa HotHit-jäätelö, HotHit-makeispussi ja paljon muita oheistuotteita. En muista oliko kyseessä ensimmäinen näin pitkälle brändätty nuoriso-ohjelma Suomessa, mutta ainakin ensimmäisiä.
HotHit-ohjelman logo.Vuonna 1994 HotHit-haastattelussa 3rd Nation. Kuvassa Charles ”Max C” Salter, Henna Hulkkonen, Jocka Träskbäck, Kari ”DJ Kaippa” Kaivola ja James Black.Sain vuonna 1995 kunnian luovuttaa Pharaolle kultalevyn HotHit-haastattelun yhteydessä hänen albuminsa menestyksestä.
Oheistuotteiden lisäksi ohjelmatoimisto DEX Viihteen Eeva Jaakonmaa myi aktiivisesti HotHit-kiertuetta, jonka kanssa kiersimme viikonloppuisin Suomen keikkalavoja ja esiinnyimme täysille saleille maan suosituimpien yhtyeiden kanssa. Kiertuebändeinä nähtiin muun muassa Mira, Arkadio ja Sikaduo. Joulupäivänä 1995 HotHit-kiertueelle tuli mukaan kaksi teini-ikäistä tyttöä, jotka jännittivät kovasti ensimmäistä isoa keikkaansa. Evijärvellä 1 600 ihmisen edessä esiintyneet Jonna ja Erin opittiin myöhemmin tuntemaan nimellä Nylon Beat. Tuolta keikalta ja sen jatkoilta on onneksi yhä tallessa muutamia valokuvia.
Vuonna 1995 kiersin HotHit-kiertueen lisäksi myös DJ SM Showmaster -kiertueen kanssa ympäri Suomea. Minä ja legendaarinen DJ Edward vastasimme musiikista, juonnoista ja kisoista. Muistan vielä elävästi miten kiertuebändiksi kiinnitettiin vielä täysin tuntematon Aikakone-yhtye, jonka tuotannosta saimme näytiksi vain Tähtikaaren taa -singlen. Se kuulosti lupaavalta, joten yhtye päätettiin ottaa mukaan. DJ SM Showmaster -kiertue alkoi 25.1.1995 Kauhajoen urheiluhallilta, jossa Aikakonetta ei vielä tuntenut kukaan. Vielä Nivalan Puustellin keikalla yleisöä oli vain kourallinen, mutta tilanne oli kuitenkin muuttumassa kertarysäyksellä.
Kiertueen aikana Aikakone sai hiljalleen suosiota ja lopulta myös yhtyeen albumi julkaistiin. Albumilta lähti täysin yllättäen leviämään kappale, jota ei julkaistu edes singlenä. Odota-kappaleesta muodostui parissa viikossa valtava jättihitti ja suomalaisen konemusiikin klassikko. Sen myötä kiertueen keikat alkoivat pullistella juhlakansaa. Vielä kiertueen jälkeen Aikakoneen huippuaikoina kiersin jonkin verran mukana keikoilla, ja eräällä laivakeikalla MS Silja Festivalilla Marko ”Maki” Kolehmainen sai idean heittää minut laulamaan Aikakoneen keikalle. Tulos oli kaikkea muuta kuin kaunista kuultavaa, mutta tulipahan lapsenlapsille kerrottavaa. Tuolla keikalla minulla ja Makilla oli kaiken lisäksi samanlaiset Mic Macin vihreät sponsoripaidat. Priceless! Onneksi tästäkin tempauksesta on kuvia muistona.
Vuonna 1995 HotHit pantiin Maikkarilla pakettiin ja tilalle tuli Jyrki-ohjelma. Minut kiinnitettiin sen myötä HotHitiä ja Hockey Nightia tuottaneen RAM Musicin tuotantopäälliköksi kehittämään ja kauppaamaan kanaville uusia televisioformaatteja. HotHitiä tehdessämme asuin vielä Vaasassa, mutta uuden pestin myötä syksyllä 1995 muutin uuden duunin perässä Helsinkiin.
HotHit-kiertue Evijärvellä. Nylon Beatin ensimmäinen iso keikka.HotHit-kiertue Seinäjoen Raviskalla joskus vuonna 1995. Mukana keikalla Hausmylly, 101 ja Mira.7. taivas -yhtyeen toisen albumin promokuva.7. taivas Jyrkissä 1996.
Samoihin aikoihin vanha DJ-tuttuni Marko ”DJ Cash” Haapahuhta soitti ja kutsui minut saunomaan Kouvolaan, koska soitin levyjä paikallisessa Donna-yökerhossa. Saunan lauteilla Haapahuhta kertoi olevansa perustamassa poikabändiä ja kysyi kiinnostaisiko minua olla mukana. Ei liene vaikea arvata mikä oli vastaus. 7. taivas -yhtyeen ensiesiintyminen nähtiin kesällä 1996 suorassa Jyrki-lähetyksessä Vaasan Rantarockista. Saimme yhtyeelle levytyssopimuksen EMI-yhtiölle ja kiersimme ahkerasti suomalaisia keikkalavoja, festareita ja muita tilaisuuksia. Esikoislevyä myytiin noin 16 000 kappaletta, eli kultalevystä jäi puuttumaan 4 000 kappaletta. Yhtyeen monien vaiheiden jälkeen perustimme bändin jäsenten kanssa About Pop Records Oy:n, joka kustansi bändin toisen levyn ja hoiti keikkojen raha-asiat.
Olin DJ SM -tittelin ansiosta päässyt DJ-hommiin RantaRockiin jo Virroille vuonna 1994, ja tapahtuman siirryttyä seuraavana vuonna Virroilta Vaasaan meillä oli siellä ohjelman oma HotHit-lava. HotHitin loputtua Rantarockin järjestäjät ottivat yhteyttä ja pyysivät minua hoitamaan tapahtumansa markkinointia. Keväät tein RantaRockin promokiertueita ympäri maata muun muassa Waldo’s Peoplen ja Ressu Redfordin Sound of RELSin kanssa kauppakeskuksia, yökerhoja ja keikkalavoja kiertäen. Kiertueen välipäivinä tein DJ-keikkoja ja bändikeikkoja ympäri maata. Työskentelin RantaRockille muiden duunieni ohella kolmen vuoden ajan, kunnes katsoin parhaaksi ottaa pesäeroa tapahtumaan erinäisistä syistä. Päätös osoittautui myöhemmin aivan oikeaksi. Vuodet RantaRockin leivissä olivat kuitenkin upeita, vauhdikkaita ja monipuolisia.
7. taivas -yhtyeen ensimmäisen ison keikan suora televisiolähetys RantaRockista Jyrkissä juhannuksena 1995.7. taivas, Nylon Beat ja XL5 yhteisellä lomareissulla Turkin Alanyassa vuonna 1996.
7. taivas -yhtyeemme aikoina asuin yhdeksän kuukautta Kouvolan Cumuluksen huoneessa 518, kunnes lopulta tuli pysyvästi muutto Tampereelle. Kaupunkiin avattiin nimittäin maaliskuussa 1996 Suomen mittapuussa valtavan kokoinen NiteTrain-yökerho, jonne minut pestattiin soittamaan levyjä Tomi Leppälän ja Mika Yli-Jyrän kanssa. Tiukkaan konemusiikkiin painottunut NiteTrain oli jättimäinen menestys, jonne jonotettiin korttelikaupalla ja joka levitettiin myöhemmin ravintolaketjuksi useisiin muihin kaupunkeihin. Tampereen yöelämään NiteTrain jätti merkittävän jäljen siinä missä aiemmin myös esimerkiksi LA Garage.
NiteTrainin pestin ensimmäiset kuusi kuukautta asuin Tampereen Koskikadun Cumuluksen huoneessa 202, kunnes tykästyin Tampereeseen. Huomasin, että reissuilta kaupunkiin palatessani oli aina hyvä tunne saapua nimenomaan Tampereelle, joten minulle ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa sinne asumaan. Kiertueiden lisäksi muita vakituisia soittopaikkojani olivat tuolloin Lahden High Hill House ja Kouvolan Donna K, jotka tunnettiin erityisen tiukasta konemusiikista. Silloin house ja techno eivät olleet vielä kaiken kansan poppia kuten nykyisin. Yhtyeemme 7. taivas oli samaan aikaan parhaassa vireessä, ja lähes joka viikonloppu kiidettiin keikkabussilla ympäri Suomen esiintymislavoja. Siinä sivussa kirjoitin freelancerina juttuja Suosikki-lehteen. Tekemistä siis riitti, eikä 24 tuntia tuntunut riittävän vuorokauteen millään.
Rantarockin historian ikimuistoisimmat yöjatkot Virroilla 1994.Keanu Reeves vieraili Vaasan Rantarockissa Dogstar-yhtyeen basistina 1999. Äijä hengaili ihan rauhassa bäkkärillä ja heitteli jenkkifutista kavereidensa kanssa. Matrix-elokuva oli saanut ensi-iltansa alle kaksi kuukautta aiemmin.DEX Viihteen järjestämällä laskuvarjokurssilla oli mukana sankka joukko nykyisinkin julkisuudesta tavalla tai toisella tuttuja kasvoja.Matkaoppaana Teneriffalla. Kuvassa oikealla Emmi Weslien.
Hektisen 1990-luvun loppupuoliskon kruunasi lopulta irtiotto matkaoppaana. Ystäväni Jarkko Tepponen oli oppaana Kreetalla, jonne suuntasimme Lapa Södervikin kanssa lomailemaan loppukesästä 1999. Eräänä päivänä loikoilimme uima-altaalla Retsinaa naukkaillen, kun Tepponen kysyi kiinostaisiko minua matkaoppaan työ. Hetken mietittyäni vastasin myöntävästi. Kotiin päästyäni panin Fritidsresorille hakemuksen sisään ja pian tulikin jo kutsu opaskouluun Tukholmaan. Kolmen viikon päästä olin jo Tukholmassa matkaopaskoulussa. Sieltä matka jatkui suoraan Teneriffalle, jossa vietin talvikauden matkaoppaana. Työ oli raskasta sekä henkisesti että fyysisesti, eikä palkkaka päätä huimannut. Suomalaisen ihmiselon nurja puoli paljastui melko karulla tavalla hotellien, sairaaloiden ja poliisiaseman välillä päivittäin sinkoillessa.
Teneriffalla minulla oli kuitenkin aikaa pohtia mitä haluaisin tehdä isona. Ja löysinkin oikean ratkaisun. Tiesin a) osaavani tehdä nettisivuja ja b) olin työskennellyt pitkään viihdealan toimittajana. Lisäksi minulla oli vahva tunne siitä, että internet tulisi vielä joskus olemaan markittävä tekijä media-alalla. Niinpä sain ajatuksen yhdistää nämä kaksi osaamisaluetta ja perustaa Suomeen viihdealan verkkomedian. Irtisanouduin matkaoppaan työstäni ja parin viikon päästä olin jo Suomessa. Heti palattuani ryhdyin suunnittelemaan verkkoon lifestyle- ja viihdemediaa, jonka päädyin aluksi tekemään yhdessä tamperelaisen Opasmedian kanssa. Verkkomedian nimeksi tuli aluksi Pop-opas.com, mutta se tunnetaan nykyisin nimellä Stara. 20. tammikuuta 2000 rekisteröin verkkotunnuksen Etuovi.net, josta tuli webhotelli, verkkosivujen nettiportaali ja verkkomedia.
Kolmen vuoden verkkomedian tekemisen jälkeen huomasin vuoden 2003 alussa, ettei homma oikein toiminut silloisella mallilla, ja päätin siksi perustaa kokonaan oman verkkomedian. Stara sai alkunsa syyskuussa 2003, kun fi-verkkotunnusten rekisteröinti vapautui. Suurin osa Pop-opas.comin jutuista siirrettiin sellaisenaan Staraan, joten nykyinen juttuarkisto ulottuu vuoteen 2000 saakka. Staran juttuarkisto on yli 110 000 viihdeartikkelillaan Suomen ylivoimaisesti suurin vapaasti saatavilla oleva arkisto, jota myös muiden medioiden toimittajat käyttävät edelleen ahkerasti. Sieltä on helppo tarkistaa vaikkapa mitä kuului Britney Spearsille elokuussa 2005.
YLE TV1 vuonna 2002 ja aiheena ensimmäiset verkkomediat.Poliisi-tv:n promokuva vuodelta 2002.Kuvaamassa Poliisi-tv:n Poliisin matkassa -jaksoja jossain päin Suomea. Kuvaajana Jarkko Vuolle.Katastrofi Tuotanto Oy CEBIT-messuilla Saksassa. Kuvassa Jocka Träskbäck, Arttu Nurmi ja Mikko Siltala.TV2 Matkalla Suomessa -kuvauksissa 2004.
Syksystä 2003 lähtien Staraa harrastuksena ”oikeiden töiden” ohella, koska koko internet oli suomalaisille vielä melko hepreaa, eikä mainosrahaa liikkunut kuin murusia. Työskentelin YLE TV2 -kanavalla neljän vuoden ajan vuosina 2002 – 2006. Poliisi-tv -ohjelman toimittajana tein tuona aikana yli sata inserttiä ja vietin kymmeniä viikonloppuja poliisiautojen takapenkeillä ympäri maata. Yleensä kuvaajana oli joko Jussi Suvanto tai Jarkko Vuolle. Lisäksi kesän 2004 toimin Matkalla Suomessa -ohjelman toimittajana, jotta sain ansaittua rahat elämiseen ja Staran pyörittämiseen. Päivät kuluivat siis televisioduuneissa, illat toimitin ja koodasin Staraa ja yöt soitin DJ-keikoilla levyjä yökerhoissa ympäri Suomea. Vapaa-ajan ongelmia ei ollut.
Näiden lisäksi minun ja muutaman kaverini kanssa vuonna 2002 perustaman Katastrofi Tuotanto Oy:n kautta tein verkkosivustoja muun muassa STT:lle ja Yleisradiolle. Tein tuolloin esimerkiksi Poliisi-tv:n ja Ylen Hyvän uudet verkkosivut. Katastrofi Tuotanto oli mukana eTampereeseen kuuluneessa Media54-yrityshautomossa, jossa mentorina toiminut Teppo Sulonen antoi minulle hyvät eväät menestykselliseen yritystoimintaan. Hän muun muassa opetti, että jokainen osakeyhtiö perustetaan myytäväksi. Jokaisen vapaan hetken käytin myös Yleisradion kuvausmatkoilla Staran toimittamiseen. Langattomat nettiyhteydet olivat tuolloin erittäin harvinaisia ja tiedän faktana, että Stara oli Suomen ensimmäinen verkkomedia, jota päivitettiin langattomasti tien päältä Nokian Communicatorin yhteyden kautta. Bitti meni usein vinoon huonojen yhteyksien takia, jolloin koko saitti oli alhaalla, kunnes oli taas kenttää tallentaa koodi uudelleen. Siihen aikaan esimerkiksi tunnin katkos verkkopalvelussa ei tosin juuri hetkauttanut lukijoita.
Staran esittely jossain seminaarissa.
Staran alkuvuosina sain kokea suurten mediatalojen puolelta avointa väheksyntää, kun sieltä kyseltiin suoraan miten kuvittelen voivani ansaita elantoni verkkomedialla. Iltalehti väheksyi verkkomedian roolia myös Julkisen sanan neuvoston käsittelyssä, varastettuaan copy-pastella Staran juttuja. Ei siis ihme, että vielä vuonna 2012 Maikkarin toimitusjohtaja julisti Maikkarin ”potkivan Netflixin munille”. Mediatalojen krooninen kyvyttömyys nähdä kehityksen suuntaa oli ratkaiseva oman liiketoimintani menestykselle. En nimittäin olisi tässä, jos mediatalot olisivat ymmärtäneet mihin suuntaan kehitys oli menossa. Nyt ne jättivät Staralle suuren aukon täytettäväksi ja tyytyivät vuosia lähinnä toistelemaan miten median murros yllätti kvartaali toisensa jälkeen. Lämmin kiitos siitä.
Teknologiaorientoituneena olen alusta saakka yrittänyt pitää Staran selkeänä edelläkävijänä uusien teknologioiden käytössä, ja vuonna 2005 Starassa julkaistiin Suomen ensimmäinen kaupallinen podcast. Vuonna 2006 koettiin selkeä käänne, kun verkkomedioiden arvostus alkoi nousta ja Staran lukijamäärät alkoivat nousta nopeasti ensin kilpailijoiden rinnalle ja sitten oikealta ohi. Vuodesta 2009 lähtien Stara on ollut itsenäisten viihdesivustojen markkinajohtaja Suomessa.
Seuraavana vuonna sain eräänä päivänä soiton Nokian Torsti Tenhuselta, joka kysyi Staran mielenkiintoa lähteä tekemään videopodcasteja matkapuhelimiin ensimmäisenä kaupallisena toimijana. Kiitin ehdotuksesta ja muutaman kuukauden päästä Staran videopodcastit lanseerattiin Nokian uusiin puhelimiin. Ensimmäinen laite taisi olla N95, jossa videosisältöä olivat tuottamassa ensimmäisinä YLE, Stara ja 24-televisiosarja. Myös Duudsonit olivat mukana jo ihan alkuvaiheessa.
Tähän väliin täytyy kertoa eräs loistava esimerkki siitä miten Stara oli aikaansa edellä. TV- ja bänditaustani ansiosta minut kutsuttiin vuosittain Seiskan synttäreille, jotka olivat siihen aikaan vuoden kuumimmat julkkisbileet. 23. helmikuuta 2006 Risto Kaskilahti laskeutui Seiskan bileissä esiintymislavalle helikopterin rungossa, ja samaan aikaan lavalla räjäytettiin pyrotekniikkaa. Lavan vieressä oleva musta verho ei ollutkaan palosuojattu, joten se syttyi palamaan 1 000 bilevieraan edessä. Staran silloinen versio oli jo alusta saakka suunniteltu mobiilipäivitykseen, joten otin sekunnissa Nokian Communicatorin taskusta, avasin yhteyden ja Starassa oli juttu julkkisbileissä sattuneesta tulipalosta jo ennen kuin liekit oli hädin tuskin sammutettu. Sen jälkeen en saanut enää kutsua Seiskan synttäreille. Alla kuvakaappaus jutusta.
Staran juttu Seiskan synttäreiltä. Jutun ensimmäinen versio julkaistiin Starassa jo ennen kuin liekit olivat sammuneet.
Uusien tekniikoiden ja ihmetuotteiden kauppaajia on riittänyt vuosien varrella ja riittää edelleen tungokseksi saakka. Olen yrittänyt käyttää niissä maalaisjärkeä, ja olen siksi onnistunut välttämään isoimmat ja kalleimmat virheet, kuten aikoinaan muun muassa oman musiikkikaupan perustamisen. Joskus 2007-2008 haminoilla lähdin mukaan DVB-H-hankkeeseen, jossa Staralle tehtiin niin sanottua supertekstitelevisiota. Siitä ei koskaan tullut totta, koska IP-yhteydet tekivät teknologiasta vanhentunutta. Viime vuosien Staran tapahtumia en käy tässä enemmälti läpi, sillä niistä on saatu lukea usein myös alan lehdistä. Stara Media Oy:n omistukseen on viime aikoina päätynyt osuuksia monista muista tavalla tai toisella verkkomediaan liittyvistä yrityksistä ja sivustoista, kun kasvua täytyy hakea päämedian lisäksi myös muualta. Nykyisin olen aktiivisesti mukana seitsemässä eri yrityksessä.
Valtaosa tämän kirjoituksen lukijoista tietää, että erityisen suurta roolia minun ja Tmi Hitbeatin historiassa näytteli peräti 12 vuoden ajan lukuisissa eri instansseissa jatkunut Suomen oikeushistorian laajin tavaramerkkikiista Etuovi-tavaramerkeistä. Minä ja Alma Media tiedotimme lopulta vuonna 2013 yhdessä, että asia on sovittu, joten kiistaa ei ole enää tarpeen kommentoida tarkemmin. Asiasta kiinnostuneet löytävät haluamansa tiedot verkosta tai oikeustapausten tietokannoista. Tuon 12 vuoden tavaramerkien juridiikan korkeakoulun myötä opin tuntemaan tavaramerkit, tavaramerkkilait ja direktiivit sekä ennakkotapaukset etu- ja takaperin ulkoa. Sen seurauksena minun kutsuttiin marraskuussa 2016 mukaan työ- ja elinkeinoministeriön taustaryhmään laatimaan uutta tavaramerkkilakia. Lain valmistelussa on vielä tehtävää, vaikka taustaryhmän työ onkin jo ohi. Etuoven urakka näkyy yhä edelleen, koska se mainitaan esimerkkinä niin uuden lain esitöissä kuin myös mm. alaa koskevissa kirjoituksissa ja jopa graduissa. Historiaan jäi siis jälki.
Vuoden yrittäjä -palkinto vuonna 2012.
Vuonna 2014 minulla tuli täyteen 20 vuotta yrittäjänä, jolloin sain arvostetun Kultaisen Yrittäjäristin. Koko yrittäjäurani yksi hienoimmista kohokohdista koettiin silloin, kun minut valittiin Tammelanpuiston Yrittäjien Vuoden 2011 yrittäjäksi. Se oli hieno hetki ja toi lisää virtaa omaan tekemiseen. Sen jälkeen yrittäjäura on laajentunut ja monipuolistunut monin tavoin. Kuten edellä totesin, on mukaan tullut monia uusia yrityksiä. Kaiken yrittämisen ohella yksityiselämä on tietenkin meille jokaiselle hyvin tärkeä. En tässä avaa sitä tarkemmin, mutta viimeiset kuusi vuotta olen ollut perheenisä. Nykyisin perheessä on vaimon lisäksi kaksi lasta.
En ole varsinaisesti poliitikko, vaan yrittäjä ja perheenisä. Silti olen ollut jo vuosikymmenen ajan aktiivinen politiikan kommentoija sosiaalisessa mediassa. Siksi sain vuonna 2016 soiton, jossa minua pyydettiin ehdokkaaksi kuntavaaleihin. Ajatus politiikasta ei heti innostanut, mutta lopulta lasteni tulevaisuus ja halu vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan positiivisesti sai minut lähtemään mukaan. Kuntavaalien iltana äänimääriä katsellessa mieleeni hiipi ajatus eduskuntaan pyrkimisestä. Tosin sillä ehdolla, että kuntapolitiikka tuntuisi omalta. Ja kyllähän se on tuntunut. Parissa vuodessa olemme saaneet korjattua Lempäälästä lukuisia epäkohtia, ja se työ jatkuu aktiivisesti yhä edelleen. Politiikassa kukaan ei tee mitään yksin, vaan kaikki tehdään yhdessä.
Summa summarum
Haluan kiittää upeista vuosista vaimoni, perheeni, ystävieni ja läheisteni lisäksi erityisesti henkilöitä, joita ilman en olisi tässä ja joita ilman tähän tilanteeseen johtanut ketjureaktio olisi todennäköisesti katkennut. Ilman Kari ”DJ Kaippa” Kaivolaa en ehkä olisi koskaan ryhtynyt DJ-uralle, ilman Toni Viemeröä en ehkä koskaan olisi opetellut koodaamaan nettisivuja, ilman Perttu ”DJ Auvo” Nurmen esikuvaa en ehkä koskaan olisi tullut menestyksekkääksi DJ:ksi, ilman Hippi Hovia en olisi ehkä koskaan työskennellyt radiossa, ilman Aku Lohimäkeä en ehkä olisi koskaan työskennellyt televisiossa, ilman Marko Haapahuhtaa en ehkä koskaan olisi päätynyt artistiksi, ilman Jarkko Tepposta en ehkä olisi koskaan työskennellyt matkaoppaana ja ilman Mirva Kurkea en ehkä koskaan olisi lähtenyt politiikkaan. Kiitos teille kaikille.
Elämä on jatkumo, jossa kohtaa ajoittain risteyksiä. Jokainen edellä mainituista henkilöistä on ollut tällaisessa tienristeyksessä seuraamani viitta. Yllättävissä risteyksissä ihminen joko ottaa riskin ja muuttaa suuntaa tai jatkaa turvallisesti suoraan. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa muutosvastarinta tuntuu usein rationaaliselta vaihtoehdolta. Minä olen yleensä kääntynyt, kun siihen on ollut mahdollisuus, mutta olen toki joskus jatkanut myös suoraan. Harkinta on ollut yleensä nopeaa.
45 vuoden elämästä ja 25 vuoden yrittäjäuralta olen oppinyt sen, että kun oma jälkikasvu osoittaa tulevaisuudessa erityistä mielenkiintoa johonkin asiaan, täytyy sitä buustata. Kenenkään ei tarvitse olla hyvä kaikessa, mutta kaikkien tulisi panostaa täysillä ollakseen hyviä siinä mistä pitävät. Niin syntyy oikeita menestystarinoita.
JULKAISTU 10.1.2019 Tiedätkö missä valtiossa kuka tahansa voi vallata jättimäisiä alueita yksityisiltäkin mailta kaivaakseen niistä jalometallia ja mineraalia? Entä missä valtiossa lahjoitetaan maaperästä löydetyt aarteet sellaisenaan ulkomaisille kaivosyhtiöille? Tervetuloa Suomeen. Suomen nykyinen kaivoslaki synnyttää kestämättömän tilanteen, johon täytyy saada pikaisesti muutos.
Kaivoslaki on siis uudistettava pikaisesti. Nykyinen laki lahjoittaa kansallisomaisuutemme minkä tahansa ulkomaisen yrityksen riistettäväksi ilman mitään käytännön velvoitteita yksityistä omistusta tai luontoa ja luontoarvoja kohtaan. Nykyisin Suomeen jää vain 2,4 prosenttia malmien arvosta (Lähde: Finnwatch). Tämän valuvian ratkaisemiseksi Suomen täytyy ottaa nopeasti käyttöön kaivosvero, jolla Suomi ottaa merkittävän osuuden maaperästään kaivetuista miljardeista.
Lisäksi valtauksille täytyy asettaa pinta-alaan perustuva vuosimaksu, jotta valtauksia ei pidettäisi voimassa vuosikymmeniä ja siinä samalla roikotettaisi maanomistajia löysässä hirressä. Maanomistuksen kohtelua täytyy pikaisesti uudistaa puolustamaan suomalaista omistusta oli maanomistaja sitten yksityinen, kunta tai Suomen valtio.
Ennen kaikkea kaivosyhtiöiltä täytyy ryhtyä keräämään merkittävää rahastoa ympäristötuhojen täysimääräiseen korjaamiseen. Nykyisin on liian helppo ajaa kaivoksen ehtyessä suomalainen tytäryhtiö konkurssiin, jolloin ympäristötuhojen korjaaminen kaatuu veronmaksajien maksettavaksi. Edellä mainittujen korjausten lisäksi kaivoshankkeiden lupakäsittelyjen vaatimuksia tulee tiukentaa merkittävästi ja kuvituksessa on huomioitava myös muun muassa matkailunäkökulma. Esimerkiksi avokaivoksia ei pidä voida perustaa esimerkiksi asuinkeskittymien ja matkailukohteiden läheisyyteen.
Kevään eduskuntavaalit on hyvä paikka vaikuttaa asiaan. Talvivaara osoitti, että Sipilän hallituksessa istuva keskusta ei halua uudistaa kaivoslakia, koska kaivokset tuovat maaseudulle työpaikkoja. Sipilän hallitukselta on siis turha odottaa ryhtiliikettä tässä asiassa. Toisessa vaakakupissa ovat maaseudun työpaikat ja toisessa ovat luontoarvot ja kansallisomaisuuden lahjoittaminen ulkomaille. Viimeksi joulukuussa vihreiden Ville Niinistö peräänkuulutti muutosta kaivoslakiin, mutta hän unohti kuitenkin kertoa, että vihreiden koko eduskuntaryhmä kannatti nykyistä kaivoslakia ja Niinistö itse jätti sen korjaamatta toimiessaan ympäristöministerinä. Se niistä luontoarvoista.
Seuraava hallitus tulee ratkaisemaan korjataanko kaivoslakia. Jos siellä ovat kokoomus, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit, uskon muutoksen olevan mahdollinen. Mikäli keskusta on mukana, niin muutosta tuskin nähdään. Vihervasemmistossa ei ole perinteisesti annettu arvoa kotimaiselle omistukselle, joten kaivoslain muutosta lienee turha odottaa sieltä suunnalta. Kaivoslailla on todella kiire, koska TTIP ja CETA -sopimusten valmistuttua Suomi ei voi muuttaa omia lakejaan itselleen suotuisammiksi ilman miljardien sakkouhkaa.
Olen seurannut uuden alkoholilain kiemuroita hyvin tarkasti jo pidemmän aikaa. Taannoin ehdin jo hetken kuvitella, että Alkon etupiirin johtama kampanjointi olisi jo ohi, koska tilastot osoittivat noiden kehityksen jarrujen olleen raikkaasti väärässä. Uusi alkoholilaki on nimittäin tilastojen mukaan pienentänyt alkoholin kulutusta ja siten konkreettisesti pelastanut ihmishenkiä.
Kampanjointi ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Vastakkain ovat edelleen ihmiset, jotka uskovat yksilön vapauksiin ja luottavat suomalaisten kykyyn tehdä omat päätöksensä, ja toisella puolella Alkon etupiiri, joka THL:n ja johdolla pyrkii pitämään monopolin voimissaan kaikin keinoin tilastoista ja faktoista piittaamatta.
Tänään olen ihmeissäni seurannut keskustelua, joka sai alkunsa poliisihallituksen aamulla julkaisemasta hämmentävästä tiedotteesta. Uuden alkoholilain vastaisesta kampanjastaan tunnettu Helsingin Sanomat julkaisi nimittäin poliisihallituksen tiedotteen kritiikittä ja ilman faktojen tarkistusta väittäen, että uusi alkoholilaki olisi aiheuttanut poliisille tammi-heinäkuussa peräti 12.000 uutta hälytystehtävää. Helsingin Sanomat ei kyseenalaistanut lainkaan poliisihallituksen väitettä.
”Vuoden alussa voimaan tulleen alkoholilain muutoksen seurauksena poliisin hälytystehtävät ovat tammi-heinäkuun aikana lisääntyneet yli 12 000:lla huolimatta siitä, että samaan aikaan kotihälytystehtävien määrä on laskenut.” – Poliisihallitus 20.8.2018
”Poliisin hälytystehtävät ovat lisääntyneet yli 12 000 tehtävällä tammi–heinäkuun aikana alkoholilain muutosten seurauksena, poliisi tiedotti maanantaina. Kotihälytystehtävien määrä on kuitenkin samaan aikaan laskenut.” – Helsingin Sanomat 20.8.2018
Poliisihallituksen väite on niin absurdi, että päätin kaivaa sitä tarkemmin. Pian selvisi, että tuossa tiedotteessaan poliisihallitus samaistaa kaikki poliisin hälytystehtävät ja ravintoloiden sulkemisaikaan kohdistuvat tehtävät toisiinsa sekä syyttää niiden kasvusta kategorisesti vain ja ainoastaan alkoholilakia. Yhtään kriittistä tarkastelua kestävää perustetta tuolle väitteelle ei tietenkään esitetä, koska väite ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Olisin odottanut medioilta edes välttävää faktantarkistusta, mutta tällä kertaa poliisin tiedote sopi mainiosti ainakin Helsingin Sanomien linjaan.
Mikään saatavilla oleva tilasto ei vahvista poliisihallituksen väitettä, sillä olen tänään kaivanut lähteideni välityksellä aiheeseen liittyvää materiaalia kissojen ja koirien kanssa. Sen sijaan poliisin tuorein julkinen tilasto tammi-kesäkuulta löytyi. Se osoitti, että poliisin hälytystehtävien määrä on noussut tammi-kesäkuussa 9.525 kappaleella, eli 1,87 prosenttia. Voidaan olettaa, että poliisihallituksen tiedotteen väite perustuu saman tilaston uudempaan versioon, jolloin kuukautta pidemmällä periodilla hälytystehtävien kokonaismäärän kasvu voisi hyvin olla tiedotteessa mainittu 12.000 kappaletta. Siis kokonaismäärän kasvu, koko maassa ja kaikista syistä.
Tässä yllä ote tuosta tuoreimmasta julkisesta tilastosta. Poliisihallitus ja monet mediat kuitenkin väittävät siis nyt, että hälytystehtävien määrän kasvu johtuisi vain ja ainoastaan alkoholilaista. Toisin sanoen yhdellä mittaushistorian kuumimmista hellekesistä ei katsota olleen mitään osuutta suomalaisten lisääntyneeseen alkoholin ja ravintolapalvelujen käyttöön sekä niiden seurauksiin. Tuollainen väite on terveen järjen vastainen.
Työskentelin aikoinaan yli kaksi vuosikymmentä ravintoloissa, baareissa ja yökerhoissa, ja tiedän kuten sinäkin, että nimenomaan aurinkoinen kesäkeli saa suomalaiset liikkeelle. Kulunut kesä oli yksi mittaushistorian kuumimmista, sillä Suomessa oli touko-kesä-heinäkuussa reilusti yli 60 hellepäivää. Terassit täyttyivät siis kesästä nauttivista ihmisistä päivä toisensa jälkeen päinvastoin kuin edellisenä kesänä. Jokainen muistaa varmasti vielä kesän 2017, joka oli sateisin ja synkin miesmuistiin.
Nämä kaksi kesää olivat siis kuin yö ja päivä, ja se näkyy luonnollisesti myös tilastoissa niin poliisin tehtävissä kuin alkoholin, pullovesien kuin jäätelönkin kulutuksessa. Johtuuko hälytystehtävien kasvu siis vain alkoholilaista, vai voisiko historiallisen pitkällä helleputkellä olla edes pientä vaikutusta?
Poliisi väittää syylliseksi vain alkoholilakia.
Erään kohdan tuossa tiedotteessa minäkin allekirjoitan, vaikka sen mainitseminen onkin poliisilta lähes facepalmin arvoinen suoritus. Tiedotteessa nimittäin kerrotaan, että öisin kello 05-06 välisenä aikana tapahtuneiden tehtävien määrä on kasvanut 65 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Voisiko syy ihan sattumalta olla, että vuosi sitten ravintolat menivät kiinni jo 4.00 ja tänä vuonna ne menevät kiinni vasta tuntia myöhemmmin 5.00? Poliisi ei luonnollisestikaan kerro tiedotteessaan paljonko kello 04-05 tapahtuneet hälytystehtävät ovat vähentyneet viime vuodesta, koska se vesittäisi koko jutun.
”Muun muassa pahoinpitelytehtävien määrä on noussut aamulla kello 5-6 lähes 65 prosenttia, päihtynyt henkilö ja häiriökäyttäytyminen / ilkivalta -tehtävät yli 27 prosenttia edellisen vuoden maalis-heinäkuuhun verrattuna.” – Poliisihallitus 20.8.2018
Alkoholilaista tietenkin saa ja pitää keskustella avoimesti ja julkisesti. Toivoisin kuitenkin, että esimerkiksi Helsingin Sanomat ja muut perinteiset mediatalot eivät uskoisi kritiikittä kaikkea mitä niille esimerkiksi juuri poliisin taholta syötetään. Medioiden tulisi pyrkiä pysymään faktoissa, jotka olisi hyvä vielä tarkistaa ennen julkaisemista – tulivat sitten mistä lähteestä tahansa.
Poliisihallitus näyttää valjastaneen uuden alkoholilain keppihevosekseen pitääkseen budjettinsa ja jopa kasvattaakseen sitä. Joulukuussa 2017 sisäministeriö arvioi, että Suomen poliisiin tarvittaisiin uuden alkoholilain myötä peräti 170 uutta henkilötyövuotta. Arvio perustui siihen, että alkoholin saatavuuden parantuminen tulisi lisäämään kulutusta ja haittoja. Sittemmin paljastui, että Valviran tilastojen mukaan alkoholilaki päinvastoin vähensi kulutusta ja haittoja. Kulunut hellekesä nähtiin ehkä poliisihallituksessa tilaisuutena syyttää hälytystehtävien kasvusta alkoholilakia, jotta poliisin olisi helpompi perustella tarvettaan uusille määrärahoille ajankohtaisella aiheella. Ajoitus juuri budjettiriihen alla vahvistaa osaltaan näkemystäni.
Jokaisen virkamiehen tärkein tehtävä on tunnetusti esittää itsensä tarpeellisena. Poliisihallitukselta lähti kuitenkin mopo käsistä, kun se sysäsi poliisin hälytystehtävien kasvun pelkästään alkoholilain syyksi. Jokainen tietää, että poliisi tarvitsee lisää resursseja ja että Suomi tarvitsee lisää poliiseja. Tarpeesta tulisi kuitenkin voida keskustella faktapohjalta.
Jälkikirjoitus
Olen käynyt tämän blogikirjoitukseni jälkeen eri somekanavissa keskusteluja lukuisten ihmisten kanssa, ja joukossa on myös toimittajina ja poliisina työskenteleviä. Yksikään poliisi ei ole onnistunut perustelemaan poliisihallituksen väitettä, joten sen perättömyys lienee päivänselvä. Samaan aikaan yksikään poliisin tiedotteen ilman faktantarkistusta julkaissut media ei ole korjannut uutisankkaansa, sillä perätön väite alkoholilain seurauksista on Helsingin Sanomien lisäksi lukuisten muidenkin verkkomedioiden sivuilla. Tämä tapaus on jälleen kerran osoitus siitä, että suomalaisen kuluttajan ei tule koskaan varauksetta uskoa kaikkea mitä ns. perinteiset mediat uutisoivat.
Positiivinen uutinen sen sijaan löytyi Itä-Suomesta, jossa poliisi puhuu asioista asioiden nimillä. Poliisilaitos nimittäin julkaisi oman tiedotteensa, jonka sisältö poikkeaa poliisihallituksen vastaavasta. Itä-Suomen poliisilaitos tiedotti hälytystehtäviensä määrän kasvusta, mutta ei syyttänyt siitä alkoholilakia, vaan syyttävä sormi osoitti sinne minne kuuluikin. Tässä alla tuosta tiedotteesta ote, johon minulla ei ole mitään lisättävää.
”Poliisin arvion mukaan, erityisesti hälytystehtävien määrän runsaus johtuu lämpimien kesäsäiden vilkastuttamasta ihmisten liikkuvuudesta. Myös kesän lämpimien myötä lisääntyneellä alkoholin ja muiden päihteiden käytöllä on osuutensa poliisin hälytystehtäviin.” – Itä-Suomen poliisilaitos 7.8.2018
Kun maailman vaikutusvaltaisimmat johtajat valitsivat tapaamispaikakseen Suomen, oli se lottovoitto. Panostus toi Suomelle valtaisan maailmanlaajuisen mediahuomion. Imagoa ei voi ostaa rahalla, ja satavuotias Suomi sai nyt kampanjan, josta mikä tahansa maa olisi kateellinen.
Suomi tunnetaan lähinnä formulatähdistä, Joulupukista ja Lapista, mutta nyt huippukokous toi esiin turvallisen kongressien Suomen. Tuhannet toimittajat ylistivät päiväkausien ajan Suomea medioissa ja päivittivät tuntemuksiaan miljoonille seuraajille sosiaalisessa mediassa. Sadat miljoonat ihmiset kuulivat ja näkivät miten hyvin Suomessa kaikki toimii, vettä voi juoda hanasta, ihmiset ovat ystävällisiä, luonto on kaunis ja poliisitkin vitsailevat. Unohtamatta eksoottista yötöntä yötä.
Huippukokouksen merkittävin anti siis oli, että maailman suurimmat johtajat luottavat edelleen suomalaisiin tapaamistensa järjestelyissä. Maailman tila on nykyisin sellainen, että turistit ja kongressiväki pelkäävät terrori-iskuja ihan tosissaan. Matkakohteita valitaan siksi entistä enemmän maan turvallisuuden perusteella.
Tampere haastaa jo nyt monin tavoin Helsingin kongressipaikkana, ja Kansi ja areena -projektin valmistuttua vielä selvemmin. Huippukokouksen rahakasta satoa tullaan keräämään Pirkanmaalla vielä pitkään, kunhan kaupunki, Tredea ja sen pyörittämä Visit Tampere voivat panostaa jatkossa vielä nykyistäkin voimallisemmin uusien tapahtumien hankkimiseen. Tähän mennessä on tehty upeaa työtä, josta osoituksena muun muassa yleisurheilun nuorten MM-kisat.
”Pidin loman viimeksi 1990-luvulla. Ei se ollut maineensa veroista.” Tuota lausahdusta olen ajoittain viljellyt, kun keskusteluissa on tullut puhetta yrittäjien asemasta Suomessa. Yrittäjät ovat täällä kylmässä Pohjolassa olleet perinteisesti sylkykupeista seuraavia, kuten olemme taas viime päivinä saaneet huomata muun muassa Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontulan kommenteista sekä demarien vaalikampanjasta. Yrittäjää pidetään noissa piireissä lähinnä loputtomana lypsylehmänä.
Meidät yrittäjät on siis perinteisesti sysätty ravintoketjun alapäähän, vaikka ilman meitä koko Suomi pysähtyisi kertalaakista. Yrittäjät ja yritykset pitävät tätä maata pystyssä ja maksavat myös julkisen sektorin palkat ja kulut. Ilman yrittäjiä ei siis olisi hyvinvointivaltiota eikä hyvinvointia. Merkittävä osa yrittäjistä raataa kirjaimellisesti niska limassa pitkää päivää surkealla palkalla. Yrittäjät maksavat ensin työntekijöille ja verottajalle, ja vasta sitten saavat ehkä hieman juustoa perheensä leipien päälle, jos siihen sattuu jäämään hieman rahaa. Usein ei jää. Yrittäjät eivät myöskään nosta osinkoja, ellei ensin ole tehty kovalla työllä ja suurella riskinotolla hieman voittoa, jota voisi jakaa osinkona.
”Haluan työn, josta en halua lomaa.”
Itse tein viime vuosikymmenen lopulle saakka aivan liian paljon töitä, kun työpäivät venyivät helposti jopa 12 tuntiseksi seitsemänä päivänä viikossa. Käytännössä yrittäjyys on siis yleensä äärimmäisen kaukana vasemmiston mielikuvaporvareista. Todellisuudessa yrittäjät polttavat itsensä yhä useammin loppuun ja monet jopa hautaan. Viime päivinä muun muassa Lyytin toimitusjohtaja Petri Hollmén ja juontaja Lauri Salovaara ovat julkaisseet sosiaalisessa mediassa tästä asiasta pysäyttävät päivitykset. Keho voi irtisanoa sopimuksensa, vaikka yrittäjä olisi omasta mielestään yhä hyvässä kunnossa.
Yrittäjien raataminen ja hektinen 24/7-elämäntapa menevät joskus niin pitkälle, että fysiikka sanoo itsensä yksinkertaisesti irti. Se on kehon viimeinen hätähuuto, sillä seuraavaksi soitetaan jo hautapaikkaa. Yrittäjän lomista on tullut mediassa viime aikoina mantra, jonka nimeen vannotaan ja joiden uskotaan pelastavan loputtomasti raataneen yrittäjän elämän burnoutilta. Jokainen ihminen on tietenkin erilainen, mutta juuri lomien merkityksen korostaminen on minusta mennyt jo liian pitkälle. Miksikö? Koska silloin jää varjoon yrittäjän jaksamisen kannalta monta kertaluokkaa lomaa tärkeämpi seikka.
”Yrittäjät paikkaavat muita ja tekevät pitkää päivää. Kun työviikon pituus on yli 55 tuntia, uupumisriski kasvaa huomattavasti.”
– Työterveyslääkäri Auli Rytivaara
Pidin siis oikean loman viimeksi 1990-luvulla. Se pitää paikkansa, mutta en mainitse asiaa tässä yhteydessä retostellakseni lomattomuudellani, sillä pointtini on täysin toinen. Olen varmasti monien kanssa eri mieltä, mutta väitän, että loma ei pelasta yhtään yrittäjää loppuunpalamiselta. Tiedän useita yrittäjiä, joille loma itse asiassa aiheuttaa arkea enemmän stressiä. Lomalta palataan silloin huonommassa kunnossa kuin sinne lähdettiin. Tiedän toki, että monille yrittäjille lomat ovat tärkeitä ja jopa selviytymisen elinehto. Haluan kuitenkin korostaa, että muitakin vaihtoehtoja paremmalle jaksamiselle löytyy. Lomien sijaan valtaosalle yrittäjiä ratkaisu voisi löytyä aivan tavallisesta arjesta, josta puhutaan nykyisin mielestäni aivan liian vähän.
Minusta jokaisen yrittäjän tulisi tavoitella tilannetta, jossa hän rakastaa sitä mitä tekee, koska silloin menestyksen eteen työskenteleminen on helpompaa ja Vincitin toimitusjohtaja Mikko Kuitusen sanoin ”Maanantaina ei saa vituttaa tulla töihin”. Tuskin kukaan pääsee suoraan unelmatyöhönsä, mutta jo matka siihen on usein mielenkiintoinen ja tarjoaa myös positiivisia haasteita. Sellaisia, jotka eivät välttämättä kuormita äärirajoille. Lomaa parempi vaihtoehto olisikin mielestäni arjen tasapainottaminen mahdollisimman vähän henkisesti ja fyysisesti kuormittavaksi. Se ei tietenkään ole helppoa, mutta mahdollista se kyllä on.
Miksi yrittäjä haluaisi antaa koko ajan 110 % itsestään, jos sen seurauksena menee henki? Vähempikin riittää sekä yrittäjälle että hänen läheisilleen. Päätöksen asiasta voi kuitenkin tehdä vain yrittäjä itse. Oman hyvinvoinnin kuunteleminen ja mahdollisten muutosten seuraaminen on kaiken A ja O, sillä olemme kaikki erilaisia ja oireilemme loppuunpalamisesta eri tavoin. Jokaisen yrittäjän tulee pyrkiä olemaan itselleen rehellinen siitä mikä on oma tilanne fyysisesti ja henkisesti, ja toimia sen mukaisesti. Jos asiasta on epäselvyyttä, niin ammattiapua on runsaasti tarjolla.
”Loma ei pelasta ketään, jos arki kuormittaa liikaa.”
Painoin itse yrittäjänä aivan liian lujaa vuodet 1994-2009, ja vasta jälkeenpäin huomasin, että olisi pitänyt rauhoittaa menoa jo aiemmin. Siihen ei kuitenkaan ollut ensin vuosikausiin taloudellisia mahdollisuuksia, ja kun taloudellinen mahdollisuus lopulta tuli, niin yrityksen kasvun hakeminen lisäsi vauhtia entisestään. Se oli itseään ruokkiva kierre. Onneksi erinäiset seikat auttoivat lopulta huomaamaan, että yrittäjänä minun ei olekaan pakko painaa duunia 24/7. Joskus voi antaa myös itselleen ja läheisilleen aikaa. Muuten voi käydä niin, että yrittäjä huomaa olevansa yhtäkkiä eläkeikänsä kynnyksellä kokematta ja näkemättä tarpeeksi.
Minusta jokaisen yrittäjän tärkein tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Se on usein liikaa vaadittu varsinkin yrityksen alkuvaiheessa, mutta tavoitteena se on loistava. Kun yrittäjä saa delegoitua yrityksensä rutiinityöt muille, kykenee hän purkamaan omaa kuormitustaan ja näkemään metsän puilta, jolloin yrityksen kehittämisen lähtökohdat ovat aivan toiset kuin arkirutiinien hoitamisen lomassa. Tuollaiseen tilanteeseen pääseminen vaatii tietenkin kovaa työtä, mutta tavoitetilana se toimii hyvin.
Summa summarum. Loma ei pelasta ketään, jos arki kuormittaa liikaa. Siksi yrittäjien tulisi keskittyä satunnaisten lomien sijaan tasapainottamaan koko arkeaan vähemmän kuormittavaksi. Meemeistä tuttu sanonta ”Haluan työn, josta en halua lomaa” on ollut minulla tavoitteena ja ohjenuorana. Toivottavasti sinullakin.
Lähijunien kehittämisestä on tehty Pirkanmaalla selvityksiä ja suunnitelmia jo vuosikymmenten ajan. Maakuntakaavassa ja liikennejärjestelmäsuunnitelmassa on merkittävä lähijunapainotus, ja politiikot yli puoluerajojen puhuvat lähijunista. Myös valtio suunnittelee poistavansa VR:n yksinoikeuden tuottaa lähijunaliikennettä.
Samalla kun Pirkanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelmaa ryhdytään päivittämään, on aika lopettaa valtion toimien odottelu ja siirtyä sanoista tekoihin. Maakuntaan tulee tehdä oma yksityiskohtainen toteutussuunnitelma lähijunaliikenteen tuottamisesta. Maakunnan ja kuntien tulee sitoutua laadittavaan suunnitelmaan ja sen budjettiin. Asiantuntevasti laadittu toteutussuunnitelma aikatauluineen, uusine seisakkeineen ja budjettisitoumuksineen toimisivat viestinä valtion suuntaa Pirkanmaan tahdosta edistää lähijunia nyt tosissaan.
On kunnissa paljon jo tapahtunutkin, sillä monessa kunnassa asemien seutuja kehitetään. Niille kaavoitetaan ja toteutetaan uutta asumista, kauppaa ja liityntäpysäköintiä. Myös jalankulku- ja pyöräilyolosuhteita on alettu parantaa. Esimerkiksi Lempäälässä on tehty hyvää työtä asemanseutujen kehittämisessä niin kuntakeskuksessa kuin Sääksjärvellä. Vain lähijuna vielä puuttuu.
Nyt kun lähijunaliikenteen vapauttaminen on lähellä, uskomme, että maakunnan yhteinen tahto ja pitkälle viedyt suunnitelmat vauhdittaisivat valtion raidepainotuksia entisestään. Pirkanmaan kuntien täytyy näyttää valtiolle yhdessä, että meillä ollaan valmiina. Nyt tarvitaan kipeästi kaivatut lisäraiteet Jyväskylän, Seinäjoen ja erityisesti etelän suuntaan sekä oikeus tuottaa lähijunaliikenne itse. Sen jälkeen alkaa tapahtua vauhdilla. Potentiaalia Tampereen kaupunkiseudulla riittää, ja naapurimaakunnat ovat taatusti mukana.
Juhana Suoniemi
kaupunginvaltuutettu (vihr)
Tampere
